|
|||||
|
Facebookiin syntyi alkuvuodesta Anarkistimeemit-ryhmä, jonka toimintaperiaatteena on
Pari hedelmävalintaa:
Kun tällä tuulella kerran ollaan, laitetaan mukaan vähän COSMARXPOLITANia. Anarkomeemien esihistoriaa:
 (Flickr) Kirjoitan päiväkirjaa. Yleensä silloin, kun tuntuu latistuneelta. Välillä teksti luiskahtaa parodiaksi. Sitten alan miettiä, onko se kuitenkaan parodiaa. Sitten vakuutun, että kyllä se on. * Kun vauva kuolasi matollemme purulelua heiluttaen, ihmiset puhuivat asuntolainan korkoprosenteista. Talonvaltaaja, jolla on sorkkarauta tatuoituna sääreensä, oli ostanut kämpän. ”Mä maksan nyt vähemmän lainaa ja vastiketta kuin mitä mä maksoin vuokraa aikaisemmin.” Hän on oikeassa. Ihmisistä tulee porvareita, koska se on järkevää. Joku heilutti nyrkkiä nurkassa ja mutisi vallankumouksesta. Vanhuus on täällä, hapanimelä vanhuus. Ryhti käpertyy eteenpäin ja katse harittaa horisontissa. Ostin pappakengät. Pukeudun lämpimästi. Katson paljon tv:tä. En polta tupakkaa. En juo viinaa. En lue uutisia. En varasta kaupasta. En enää jaksaisi nukkua sillan alla Osnabrückessa tai pusikossa Amagerissa. Tarvitsen sängyn. Ja tyynyn ja peiton. Nuorena katsoin lihaksikkaiden poliisien laittavan anarkisteja nippusiteisiin. Tänään katson How I Met Your Motheria Netflixistä. Viides kausi menossa. Barneysta tulee mieleen mies, jonka tapasin ensimmäistä kertaa kun hän rynni sisään Kampin ovista mielenosoituksen kärjessä vartijoita potkien. Aikaisemmin työskentelin öisin. Keitin kahvit kahdeltatoista ja menin nukkumaan kahdeksalta aamulla. Nyt herään aikaisin ja teen päivän tärkeimmän työn pois alta. En juo vihreää teetä viiden jälkeen, koska se vie yöunet. Aikaisemmin sain valituksia. Nyt teen valituksia. Ennen: innostuminen ja kuumeiset purskahdukset. Nyt: virkamiestahti. Nuorena ihailin barokkimaista tyyliä. Nykyään ihailen Hemingwayn tyyliä. Puhdasta ja kuivaksi puristettua, niin kuin pekonini. Tofupekonini. Seestynyt vanhuus. Hemingway ei kestänyt vanhuutta ja ampui itsensä. Me olemme kovempia kuin Hemingway. Nuorena tunsin itseni kyvykkääksi ja voimakkaaksi. Nyt… leipätaikinan vaivaaminen vie voimat. Kokeilin uusia asioita. Rullasin ostoskärryillä Mellunmäen metroasemalla. Nyt kavahdan longboard-tarjousta. Sohvalla makaa nuori opiskelija krapulassa ja uhoaa, että mitä vässyköitä te ootte. Sen paatos on herttaista. Yliopistossa tehdään gradua opiskelija-aktivismista ja minulta kysytään tietoja. Annan nuoremman ja uudemman aktivistin mailiosoitteen. Jos juon yli viisi olutta illassa, krapula on niin paha että oksennan. Tarvitsen säännöllisiä rutiineja, vakaita päiviä ja turvallista toistoa. Suhteeni kapitalismiin on sama kuin Steam-pelikauppaan. Vihaan sitä ja erityisesti inhoan sen pakkoa jatkuvaan itsensä päivittämiseen, mutta en tulisi toimeen ilman. Käytän sitä päivittäin ja maksan maksamistani. Maksan tosiaan peleistä warettamisen sijaan. Koska maksaminen on kätevämpää. En enää ymmärrä nuoria. Ne on niin itsetietoisia ja tyyli on niille niin tärkeä. Lisäksi ne on entistä läskimpiä. Biletysilta. Juon valkoista teetä, luen kirjaa ja syön muffinia. Bloggasin joskus kahdesti tai kolmesti viikossa. Nyt tekstin tuottaminen vie puolet kuukaudesta. Sen ajan käyttäisin mieluummin muistelmien laatimiseen. Nuoruudessani prekariaatti osoitti mieltä vappuaattona sekä kapitalisteja että entisen työväenliikkeen sadomasokistisena pönöttävää johtoa ja ay-liikkeen 1900-luvun puoliväliin jämähtänyttä eliittiä vastaan. Nykyään anarkistit kulkevat yhteisellä vappumarssilla demareiden takana. Vappuaattoa vietimme pelaamalla lautapeliä ja rapsuttamalla kissoja. Kukaan ei heittänyt mädillä kananmunilla kapitalisteja tai demareita eikä edes poliiseja. Havahduin siihen, että ympärillä on Itä-Helsinki, olemme enimmäkseen työttömiä, joillakin on lapsia ja joku jää sairaseläkkeelle. Silti – ja siksi – olemme iloisia. Ainakin niin kauan kun lääkkeet riittävät. Iloisia vanhuksia. Olemme vanhoja, kuten Eurooppa, mutta emme ole vielä kriisissä emmekä kuolemansairaita, toisin kuin Eurooppa, jonka maa uppoaa jalkojemme alla. Lehtien lukeminen ahdistaa, koska lehdissä haastatellaan nuorena menestyneitä ihmisiä, jotka vaikuttavat yksin kaiken saavuttaneilta huippuyksilöiltä. Miksen minä tunne tuollaisia ihmisiä? Tai, no, tunnenhan. Miksen ole sellainen? Olenkohan syrjäytynyt? Tai sitten median täyttävät asiantuntijat, jotka kertovat, kuinka kaikki tuloeroista ja syrjäytymisestä ilmakehän lämpötilaan on menossa päin helvettiä. Tällaista taustaa vasten satunnaisia edistyksen ihanuutta hehkuttavia juttuja ei voi pitää muuna kuin vittuiluna.
Jos edistys on edistynyt, niin kaikki voittavat. Jokin silti tökkii väitteessä, jonka mukaan ”asiat” ovat nykyään paremmin. Menneisyys vaikuttaa aina joko selvästi huonommalta (edistystarina) tai paremmalta (nostalgia). Varmaa on, että ikinä emme koe menneisyyttä samanlaisena kuin nykyisyyttä eli tilanteena, jossa on sekä ongelmia että hyviä puolia ja jossa pitää vaan yrittää selviytyä – ja jossa suuri osa ihmisistä onnistuu lopulta elämään tavalla tai toisella mielekästä elämää. Osa Malmbergin jutun väitteistä on kiistattomia. Elämä Suomessa todella on monilta osin parempaa kuin pari vuosikymmentä sitten:
Toisaalta artikkelin mukaan 80-luvulla jotkin asiat olivat paremmin:
Kuukausiliitteen artikkeli jättää luonnollisesti käsittelemättä monia asioita, jotka nykyään ovat huonommin:
Mikä on lopputulos? Kuka voi laskea jääkö saldo plussalle? Ei kukaan. Johtopäätös on mielivaltainen ja perustuu fiilistelyyn, niin kuin journalismi yleensä. Voidaan väittää molemmin päin.
Esimerkiksi Suomen luonto on kyllä puhtaampi kuin 30 vuotta sitten, mutta samaan aikaan suomalaiset kuluttavat yhä enemmän luonnonvaroja ja saastuttavat kolmatta maailmaa elektroniikka- ja kaivosteollisuuden välityksellä. Ympäristötuhoja on siirretty muualle. Kun Suomi puhdistuu, Kiina saastuu. Näitä kehityskulkuja ei vain mainita samassa yhteydessä, aivan kuten ilmastonmuutosta tarkastellaan usein vain oman maanosan näkökulmasta. Jos Suomen tai Pohjois-Euroopan tilanne on parantunut, se ei kerro mitään yleisestä kehityksestä. Kaikki eivät välttämättä voita, jos jonkin tietyn alueen kehitys paranee. Terveyden suhteen on tapahtunut monitulkintaisia siirtymiä. Huostaanottoja tehdään enemmän, nuorten psykiatrinen laitoshoito on lisääntynyt ja koko väestön tasolla psyykenlääkkeiden käyttö on räjähtänyt (sama lähde pdf:nä, s. 315). Tätä voi tulkita synkästi (hoidoille ja lääkkeille on yhä enemmän tarvetta, ihmisillä menee siis huonommin) tai optimistisesti (mielen ongelmat tunnistetaan entistä tarkemmin, ihmiset siis saavat sopivaa hoitoa aikaisempaa paremmin). Meneekö ihmisillä paremmin vai huonommin, jos itsemurhia tehdään vähemmän mutta masennuslääkkeitä ja psykiatrisia palveluja käytetään massiivisesti enemmän?
Jos verrataan 2010-lukua 1910-lukuun, niin totta kai on tapahtunut edistystä sotimisen suhteen. Toisaalta 1910-luvulla ylivoimaisesti suurin osa sodassa kuolleista ihmisistä oli sotilaita, nyt taas sodista kärsivät ylivoimaisesti eniten siviilit. Konflikteista johtuva pakolaisuuskin on lisääntynyt. Edistystä? Ydinsodan mahdollisuus ei ole hävinnyt mihinkään, tuloerot kasvavat ja ilmastonmuutos on noussut planeetan elämän toiseksi pahimmaksi uhkaksi. Edistystä? Samaan aikaan ihmisten elämä on luultavasti vähemmän ankeaa, koulutetumpaa, jokseenkin turvallisempaa ja kestää keskimäärin pitempään. Huononnusta? Nämä voidaan kääntää miten päin tahansa, kunhan valitaan käsitteet, mittakaavat ja osoittimet. Siksi yleinen puhe edistyksestä tai maailmanlopusta on sekavaa. Universaalia edistystä ei ole eikä maailmanloppua tule.
Kun kirjoittaa vähemmän, tulee luettua enemmän. Esimerkiksi näitä. Blogosfäärissä on viime aikoina räntännyt erityisen lujaa Antti, joka kirjoittaa harvinaisella tavalla itse ajateltuja ja pureskeltuja analyyseja. Ne yhdistävät historiatietämyksen ja matemaatikon johdonmukaisuuden itse koetusta syntyvään viisauteen. Tämä bloggaaja on tosiaankin melkein ainoa nykykirjoittaja, jota voi kutsua täysin epäironisesti ”viisaaksi”. Aiheina esimerkiksi talouskriisi, kaupunkitila, anarkismi ja sen historia, Venäjä, väkivalta ja kulttuurihistoria. Poleemikko-blogi aloitti lupaavasti aprillipäivänä analysoimalla Don Rosan tarinoiden kapitalistista viitekehystä. Entinen elintasopakolainen Taneli tuuttaa tahdilla ja tyylillä lynkkaushimosta, opiskelijapolitiikasta, mediakohusta ja Paavista veroparatiisissa. Reko kirjoitti hyytävän analyysin kehysriihen tuloksista. Suomessa on nyt Irlantia lukuun ottamatta Länsi-Euroopan alhaisin yritysverotus. Lisäksi osinkoverotusta muutetaan. ”Kokonaispottina hallitus on jakamassa siis jakamassa maamme varakkaille noin miljardin vuosittaiset veronalennukset. Mutta hei! Eikös tässä ollut joku suuri huoli kestävyysvajeesta, valtion velkaantumisesta ja muusta sellaisesta?” Osinkoverotusta toki muutettiin riihen jälkeen, mutta kuinkas siinä kävikään.
Guardianissa on osuvan materialistinen puheenvuoro pornon tuotanto-olosuhteista. Brittikirkkojen raportti (pdf) ruotii köyhiä koskevia myyttejä, jotka pyörivät suomalaisenkin oikeiston puheissa. Tietoturvalegenda Bruce Schneier kirjoittaa kontrollin ja teknologian kilpajuoksullisesta suhteesta. Jostain syystä masentavimmat ilmastonmuutosuutiset tulee aina luettua Guardianista. 84-vuotiaasta Noam Chomskysta on vuoden sisällä julkaistu mielenkiintoisia henkilöjuttuja. Tässä Financial Timesin näkökulma. Aika ajoin valtamedia ilmoittaa, että Marx oli kuin olikin oikeassa. Tällä kertaa Time-lehti kirjoittaa luokkataistelusta. Miten vääntää siirtolaiskeskustelun ongelmakohdat rautalangasta? Amerikkalainen ex-vanki kertoo, miltä tuntuu tutustua ensimmäistä kertaa internetiin, kun on viettänyt 25 vuotta kiven sisällä. Karppausmuoti meni jo ohi ja tilalle on keksitty esimerkiksi paleoliittinen ruokavalio. Joka on mahdollisesti vielä syvemmältä hanurista.
Jacobin Magazine on radikaalivasemmistolaiseksi määritelty printtinäkin julkaistava lehti, joka on saanut valtavasti julkisuutta New York Timesiä myöten. Lehden blogitkin ovat seuraamisen arvoisia. Revalvaatio on aktivoitunut tauon jälkeen muun muassa vuoden parhaalla poliittisella analyysilla Suomen tilanteesta. Kataisen sixpack-hallitus on epäonnistunut ohjelmansa mitattavissa tavoitteissa: Suomen alijäämä on kasvanut, työttömyys on lisääntynyt ja velkasuhde on huonontunut. Samalla Suomesta ollaan tekemässä listaamattomien suuriyritysten veroparatiisia, eikä hallitusta kiinnosta harmaan talouden torjunta, vaikka harmaalle taloudelle menetetään arviolta 4-6 miljardia euroa vuosittain. Revassa on julkaistu juttuja myös yrittäjyyskasvatuksesta, Helsingin Sanomien talouslinjasta, Kiinasta ja tietenkin vallankumouksesta.
Hummeri tunnetusti kuolee, jos sen heittää kiehuvaan veteen. Lisäksi sätkivää ja saksillaan sohivaa hummeria on vaikea käsitellä. Mutta jos elukan laittaa kylmään veteen ja keittää vähitellen, sen henki pihisee pitempään ja liha maistuu paremmalta. Metodi on vieläpä eettinen. Opiskelijat tunnetusti pistävät vastaan, jos heitä uhataan lukukausimaksuilla tai lainapainotteisella opintotuella. Mutta jos opintotukea heikennetään asteittain, opiskelijat ovat tyytyväisiä torjuntavoittoihinsa ja opiskelevat kiitollisena valtiolle. Lisäksi hallitus voi paistatella sädekehässä.
Opiskelijat olivat tyytyväisiä torjuntavoittoon. Tuen huononnuksia pidettiin marginaalisina. Vuonna 2013 väläytettiin lainapainotteista opintotukea ja tuen leikkaamista. Opiskelijat osoittivat taas mieltään. Ei tullut lainapainotteista tukea, tuli vain pieniä heikennyksiä: kokonaistukikuukausien määrää leikattiin kuudella kuukaudella (70 -> 64) ja asetettiin minimivaatimus, jonka mukaan opintotuki evätään alle 20 op vuodessa tuottavilta opiskelijoilta. Lohdutukseksi uudistettiin lupaus sitoa tuki indeksiin ja laitettiin porkkanaksi opintolainan osittainen anteeksianto, jos valmistuu alle kuudessa vuodessa. Opiskelijat olivat taas tyytyväisiä torjuntavoittoon. Tuen huononnuksia pidettiin taas marginaalisina.
Vuonna 2016 väläytetään taas jotakin hirveää. Hirveää ei tule, tulee vain pieniä heikennyksiä. Taas yksi torjuntavoitto opiskelijajärjestöille. Taas yksi huononnus opiskelijoille. Kaukana ollaan siitäkin niukasta vapaudesta, mitä oli edes kymmenen vuotta taaksepäin. Vähitellen opintotukijärjestelmä on mahdoton muille paitsi niille, joilla on rahaa opiskella täysipäiväisesti tavoitepistemääriä. Joskus opiskelijat osasivat vaatia uutta. Nykyään opiskelijat iloitsevat, kun turpaan tulee odotettua vähemmän. Olisiko aika asettaa tavoitteet uusiksi?
Päivitys: Vertailu on peräisin täältä. Mitä muuta kehysriihessä tapahtui kuin opintotukiuudistus? Reko Ravela kertoo. Helmikuun alusta on voinut allekirjoittaa kansalaisaloitteen perustulon puolesta. Aloitteella on hyvä mahdollisuus saada tarvittavat 50 000 nimeä kasaan elokuuhun mennessä ja mennä eduskunnan käsittelyyn. Miksi kannattaa perustuloa? Siihen on ainakin kymmenen syytä. 1. Perustulo lisää ihmisten itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Perustulo tukee ihmisten itsenäisyyttä päättää itse omista kyvyistään ja niiden käytöstä. Se helpottaa kaikkia niitä, joiden on pakko tehdä työtä pysyäkseen elossa – toisin sanoen sitä ylivoimaista ihmisten enemmistöä, joka ei voi elää sijoitustuotoilla. Perustulo antaa liikkumatilaa suhteessa työnostajiin, sosiaalivirkailijoihin, vuokranantajiin, opintotukilautakuntiin, vanhempiin ja muihin ihmisiä toimeentulolla kontrolloiviin tahoihin. Perustulo poistaa ihmisten nöyryyttämistä, kontrollointia ja holhoamista. 2. Perustulo vähentää köyhyyttä. Namibiassa vuonna 2008 aloitettu perustulokokeilu vähensi köyhyyttä ja lasten aliravitsemusta, laski rikollisuutta 60 prosentilla ja pudotti koulun keskeyttäneiden määrää kolmanneksella. Vaikka Suomessa on hyvin vähän Namibian kaltaista absoluuttista köyhyyttä, perustulo parantaa silti taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien tilannetta. 3. Perustulo vastaa työelämän muuttunutta luonnetta paremmin kuin nykyinen sosiaaliturva. Työ on yhä enemmän pätkätyötä, silpputyötä ja itsensä työllistämistä. Palkkatyön ulkopuolella elää historiallisen suuri määrä ihmisiä. Nykyinen sosiaaliturvamalli on kankea eikä sovi tilanteeseen, jossa työntekijä saattaa joutua pallottelemaan epävarmoja työpätkiä, satunnaisia toimeksiantoja ja yllättäviä työttömyys- ja tulottomuusjaksoja. Perustulo helpottaa tällaista elämää ja poistaa siitä pahimman byrokratian ja epätietoisuuden. 4. Perustulo vastaa ajankäytön muuttunutta luonnetta. Työn ja vapaa-ajan välinen raja ei ole enää yhtä selkeä kuin aikaisemmin. Arvonluonnin edellytyksiä tuotetaan yhä useammin palkkatyösuhteen ja -ajan ulkopuolella esimerkiksi netissä (Wikipedian kaltaiset yhteisprojektit, vertaisverkot, sosiaalinen media). Perustulo toimii korvauksena tällaisesta työstä, josta ei nykyään makseta mitään. On arvioitu, että esimerkiksi kotitöiden huomioiminen kasvattaisi bruttokansantuotetta vuosittain 40 prosenttia. 5. Perustulo tukee pakollista itsensä kehittämistä. Työntekijöiltä vaaditaan elinikäistä oppimista ja itsensä kouluttamista, mistä ei makseta palkkaa. Eikö elinikäistä oppimista pitäisi seurata elinikäinen opintoraha? 6. Perustulo parantaa itsensä työllistäjien, silpputyöläisten ja pätkätyöläisten asemaa. Sen lisäksi, että perustulo toimii kätevänä sosiaaliturvana epävarmassa asemassa oleville työntekijöille, se toimii myös henkilökohtaisena lakkokassana, jonka varassa esimerkiksi freelancerit pystyvät kieltäytymään kaikkein huonoimmin palkatuista toimeksiannoista ja pakottamaan työnostajat nostamaan palkkioita. 7. Perustulo lisää mahdollisuuksia omaehtoiseen toimintaan ja uusien tuotantotapojen kokeiluun. Perustulo helpottaa riskinottoa ja tukee uudenlaisten toimintatapojen, elämänmuotojen ja tuotantotapojen kokeilua. Perustulo toimii eräänlaisena jatkuvana starttirahana, joka vapauttaa ihmisten energiaa omaehtoiseen tekemiseen ja kokeilemiseen. 8. Perustulo vähentää työttömyyttä. Lyhytaikaista työtä ja pieniä toimeksiantoja on helpompi ottaa vastaa, kun ei joudu säätämään hankalan sosiaaliturvan kanssa ja tietää, että työtuloja ei vähennetä perustulosta. Lisäksi perustulon tukema lisääntynyt yrittäminen työllistää ihmisiä. 9. Perustulo selkeyttää sosiaaliturvajärjestelmää. Nykyään Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat oikeutettuja esimerkiksi toimeentulotukeen mutta eivät osaa tai uskalla hakea sitä. Syynä on usein voimattomuuden kokemus mielivaltaiselta tuntuvan virastojärjestelmän sokkeloissa ja pelko häpeällisestä leimautumisesta. Perustulo poistaa sekä taistelun byrokratian kanssa (koska perustulo maksetaan ilman ehtoja) että häpeän leiman (koska perustulo maksetaan kaikille). 10. Perustulo tukee talouskasvua / mahdollistaa talouskasvuun perustuvan järjestelmän purkamisen. Sekä vasemmalla että oikealla on ehdotettu, että perustulo tukee talouskasvua lisäämällä innovaatioita ja yrittämistä. Toisaalta on ehdotettu, että perustulo mahdollistaa työajan jakamisen ja sitä kautta kokonaistyömäärän vähentämisen, millä voidaan tukea ympäristöä tuhoavan talouskasvun leikkaamista ja purkamista.
Perustulon näkökulmasta ammattiliitot ovat nykyajan työläisten pahimpia vihollisia. Liitot pönöttävät tulppana perustulon tiellä. Joko liitot on tuhottava tai sitten niiden täytyy hyväksyä perustulo.
Edellinen suuri perustulovääntö käytiin Suomessa 1980-luvun lopulla ja 90-luvun alussa. Esimerkiksi vuoden 1987 vaaleissa kokoomus, keskusta ja SDKL kannattivat perustuloa. Keskustelu tyssäsi lamaan ja ankaraa leikkauspolitiikkaa ajavien poliitikkojen moralistisiin silppureihin. Vuonna 2006 uudet työväenliikkeet toivat perustulon voimakkaasti uudelleen keskusteluun. Moni kauhisteli, että ei kai perustuloa kovilla puheilla ja mielenosoituksilla edistetä. Kyllä vaan edistettiin: vihreät esittelivät oman perustulomallinsa 2007 ja 2009, opiskelijajärjestöissä ja poliittisissa nuorisojärjestöissä heräsi kiinnostus perustuloon, aiheesta järjestettiin jatkuvasti seminaareja, monet yhteiskunnalliset liikkeet pitivät vaatimusta esillä ja vasemmistoliitto julkaisi oman mallinsa 2011. Vuosi 2012 oli jonkinlainen läpimurto, kun perustulosta kiisteltiin julkisesti lehtijuttujen ja kirjojen lisäksi niin kokoomuksen sisällä kuin vasemmiston ja ay-liikkeen välilläkin. Nykyään perustulon kannattajia löytyy jokaisesta puolueesta. Mitä perustulon todellinen läpimeno vaatii keskustelun lisäksi? Johanna Perkiö kirjoittaa Peruste-lehden artikkelissaan, että hyvinvointivaltion idean läpimurtoon vaikutti 1960-luvulla ainakin kolme seikkaa:
Ei ollut siis mitään yhtä tiettyä asiaa, joka olisi tuottanut hyvinvointivaltio-projektin. Liikkeitä, voimasuhteiden muutoksia ja asiantuntijaretoriikkaa tarvitaan perustulonkin taakse.
Helsinkiläinen Rhytms of Resistance -rumpuryhmä vei eilen terveiset Talvivaaran omistajille (mm. Kuntien eläkevakuutus eli KEVA ja valtionyhtiö Solidium) ja kaivosyrityksen osakeantia takaavalle Nordealle.
Poliisi saapui joukolla Solidiumin aulaan ja ilmoitti heti, että ”kaikki lähtee koppiin”. Poliisit eivät siis antaneet poistumiskäskyä tai tyytyneet poistamaan ihmisiä aulasta. Kiinniotto tehtiin poliisilain pykälien 14 ja 20 perusteella. Kyseessä on eräänlainen mielivaltakortti: poliisilaki sallii kiinnioton, jos pelkällä ”poistamisella ei todennäköisesti voida estää häiriön toistumista”:
Oliko häiriötä tapahtunut ja odotettavissa lisää? Poliiseja ei kiinnostanut selvittää. Myös pressikortillinen kuvaaja vietiin putkaan, koska tämä oli poliisin mukaan ”osallistunut häiriötä aiheuttavaan ryhmään” ja ”kuvannut luvattomasti”. Missä määrin kuvaaminen aiheuttaa ”huomattavaa häiriötä” tai ”välitöntä vaaraa yleiselle järjestykselle”? Voiko yrityksen aulassa kuvaamisesta viedä putkaan? Mistä lähtien mielenosoituksen dokumentoiminen on ollut laitonta toimintaa?
PS. Talvivaaran läheltä Jormasjärveltä nousee avannosta ”hiutalemaista höytälettä”
Viime päivinä Suomeen on mahtunut kaksi merkittävää puheenaihetta: uusnatsien puukotusisku Jyväskylässä ja Ylioppilaslehden toimittajien housuunpaskomisreportaasi. Palaan vielä puukotukseen. Nyt on aika käsitellä housuun kakkaamista. Ylkkärin jutussa toimittajat matkustavat bussilla Helsingistä Turkuun ja ulostavat matkalla housuihinsa. Kyseessä on tietenkin suosituksi nousseen reportaasi- ja testijournalismin parodia ja kertomus nykyisestä työelämästä.
”Tai siis massit oli loppu, kaikki meni douppiin. – - Mikon televisiossa pyörii suomiräppivideoita. Biisit kertovat sekakäyttösirkuksesta. – - Vaikka Mikko lopetti rännäämisen, ei hän huumeista kokonaan ole eroon päässyt. Hän sai kamankäyttöä haltuun. Tänään ei tosin ihan siltä vaikuta. Makuuhuoneessa hän kävi ottamassa amfetamiinia, siis piriä.” Juttua jaettiin ja luettiin erityisesti tämän nolon, alentavan ja kliseisen hupivaikutelman vuoksi, ei ehkä niinkään siksi, että se kertoisi kiinnostavasti huumeidenkäyttäjien arjesta. Vaikutelma syntyy siitä, että jutusta näkee, kuinka toimittaja on täynnä hyväntahtoisuutta huumeidenkäyttäjiä kohtaan ja samalla täysin heidän maailmansa yläpuolella. Sittemmin sama toimittaja kylläkin kirjoitti oikeasti hyvän repparin Oulusta.
Testaamiseen liittyy myös toisen ääripään ongelma: toimittaja saattaa vetää jutun niin överiksi, ettei se millään tavoin liity siihen, miten testattava juttu yleensä koetaan arjessa. Tai sitten testauksen olosuhteet ovat niin mielivaltaiset, ettei juttu kerro oikeastaan mistään mitään. Näin kävi Hesarin jutulle, jossa – jälleen kerran hyväntahtoinen ja ymmärtämistä tavoitteleva – toimittaja halusi testata, millaista on elää 30 päivää muslimina. Jutun absurdius syntyy siitä, että toimittajan määritelmä ”muslimin elämästä” on teennäinen ja islamin ohjeet otetaan milloin satunnaisesti ja läpällä, milloin perinteisesti ja jyrkästi, milloin taas kirjaimellisesti ilman merkityksellistävää kontekstia. Monikohan muslimimies asuu toimistossaan sen vuoksi, että uskonto kieltää tyttöystävän kanssa asumisen ennen avioliittoa. Miten tällaiset käytännöt eroavat valtion mukaan? Milloin muslimi on tarpeeksi maallistunut lakatakseen olemasta muslimi? Miten ylipäänsä erottaa ”uskonto” sellaisista sosiaalisista ja poliittisista instituutioista kuin perhe, vanhemmat, suku, seurakunta, kantapaikan jengi tai valtio? Millainen olisi turkkilaisen hesarin juttu aiheesta ”elin 30 päivää kristittynä”? Juttua on hauska lukea, mutta nimenomaan siksi, että hyväntahtoisuudessaan se on niin absurdi eikä käsittele mainittuja ongelmia. Eikä sitä, miten islamia (tai muita uskontoja) käytetään poliittisiin tarkoituksiin.
Kun Jumalan teatterin miesjäsenet heittivät paskaa yleisöön vuonna 1987, kyseessä oli syytös yleisöä kohtaan. Teko suuntautui ulospäin. Se viittasi siihen että yleisö, vaikkapa kulttuurieliitti, on vastuussa ”paskasta”. Kun Ylioppilaslehden nuoret naistietotyöläiset paskovat alleen bussissa, teossa paska sisäistetään omaan housuun. Ei ole ketään, jota heittää paskalla, paitsi oma itse. Yleisö ja syylliset ovat kadonneet. Jokainen on itse vastuussa paskastaan. Ja sitten kun paska on housussa, yksilö joutuu koko ajan miettimään, haistavatko muut sen. Tämän voi tulkita joko ajalliseksi siirtymäksi (syytöksestä sisäistämiseen) tai sukupuolieroksi (miehet syyttävät, naiset sisäistävät). Tai molemmiksi.
Suomessa on siis yhä mahdollista provosoida kulttuurikeskustelua lehtijutulla vuonna 2013! Ja närkästyjinä ja kukkahattutäteinä ovat nimenomaan miehet, usein vieläpä nuoret miehet. Ehkä miesten närkästyminen johtuu heidän naiskäsityksestään, jonka mukaan naiset eivät ulosta muuta kuin mansikkakakkuja.
Rattijuoppouutisten peruskauraan, teennäisiin sokkilööppeihin ja taskunlämpimiin hymykolumneihin verrattuna Ylkkärin juttu on oikeasti mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Eikä ainakaan voi sanoa, että siinä hyväntahtoisesti alennettaisiin reportaasin kohdeympäristöä.
Päivitys: Youtube-nauhoite lisätty 2.2. Hyökkäys kuuluu tasan yhdeksän minuutin kohdalla. On outoa istua luentosalissa ja kuunnella, kuinka oven ulkopuolella järkkäriä puukotetaan, pulloja rikotaan ja ovea rynkytetään. Istuin sadan muun osallistujan kanssa Jyväskylän kirjaston luentosalissa kuuntelemassa Li Anderssonin ja Mikael Brunilan puheita äärioikeistosta, kun kolme uusnatsia hyökkäsi tapahtumaan. Miehet yrittivät tulla sisälle saliin, mutta ovella vahtia pitäneet Jyväskylän DIY-tiimin tyypit olivat skarppeina. Parhaan kuvauksen tapahtumasta antaa yksi ovivahdeista:
En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos järkkärit eivät olisi estäneet natseja puukkoinen. Joten kiitos teille, Jyväskylän anarkistit, onnistuitte turvaamaan tilaisuuden! Vastaavasti Kansallisen vastarinnan natsit epäonnistuivat tavoitteessaan, jos se oli tapahtuman keskeyttäminen. Keskustelutilaisuutta jatkettiin loppuun asti. Yle: Silminnäkijät kertovat tapahtuneesta Pohjolan-Sanomissa laajempi kuvaus salin puolelta HS: Järjestäjät olivat varautuneet välikohtaukseen
Pride-marssin kaasuiskun, Oulun kaasutuksen 2012 ja Jyväskylän kirjastohyökkäyksen kaltaisten natsien iskujen taustalla on pieni mutta järjestäytynyt poliittinen liike, Kansallinen vastarinta. Organisoitumisesta huolimatta itse iskut ovat omituinen sekoitus sattumaa ja sähläystä. Tämä ei tietysti tee liikkeen väkivallasta yhtään vaarattomampaa.
Kansallisen vastarinnan toimintaa pystyy parhaiten haittamaan tekemällä järjestöön kuulumisen mahdottomaksi. Natseille ei pidä antaa tilaisuuksia jäsenten värväämiseen eikä vuokrata tai muuten sallia esimerkiksi keikkatiloja. Tunnetut jäsenet on hyvä pitää julkisuudessa, niin kuin blogeissa ja foorumeilla on tehtykin. Lisäksi natsit on pidettävä naurunalaisina, mistä he tietysti itsekin pitävät huolen roskafantasioita esittelevillä ”taisteluraporteillaan”. Laajemmin kannattaa tutkia sitä, mitä vaikutuksia erilaiset oikeistoliikkeet tuottavat yhdessä. Esimerkiksi perussuomalaisten nousuun vaikuttanutta äärioikeistolaista Suomen Sisu -järjestöä ei käsittääkseni ole liitetty katuväkivaltaan, mutta liikkeen jäsenten retoriikka on osaltaan tuottamassa tilannetta, jossa tällaista väkivaltaa harjoitetaan. Samoin perussuomalaiset ja Hommafoorumin keskustelijat vähättelevät äärioikeiston väkivaltaisuutta tai jopa syyllistävät siitä milloin vasemmistolaisia, milloin liberaaleja ja milloin uskovaisia. Oikeistokentän kartoittamisen voi aloittaa lukemalla Anderssonin, Brunilan ja Koivulaakson kirjan. Se on hyvä, perusteellinen ja aiheestaan huolimatta nopealukuinen.
Samalla pitää kuitenkin varoa menemästä Ruotsin ja Saksan antifa-piireistä tuttuun machomaiseen pullisteluun, koska se luo turvattomuutta ei-niin-militanteille osallistujille ja karkottaa ihmisiä yhtä lailla kuin äärioikeiston uhka.  Rasisminvastainen kulkue Helsingissä vainojen uhrien muistopäivänä 27.1.2013. Klikkaamalla taustakuva-kokoon.
 Ratsupoliiseja käytetään yhä enemmän Helsingin mielenosoituksissa.
Keskustelua tapahtumasta Takussa | järjestäjien viesti | natsien versio |
|
||||
 This work is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial-NoDerivs 3.0 Unported License. Powered by WordPress & Atahualpa |
|||||
