Lonkeroita ja muita poliittisia kuvia

Poliittinen taide? Nyt kun kaiken taiteen pitäisi olla poliittista niin mikään taide ei tunnu olevan sitä, ja vaikka olisikin, niin taiteen yhteiskunnallinen asema on suistunut raiteiltaan 1980-luvun jälkeen. On melko vaikea saada enää edes vapauttavaa skandaalia aikaiseksi, saati jotain rakentavampaa. Sukupolvisodatkin on so 60’s.

Nykyään puhutaan poliittisista mainoksista, ei taiteesta. Vastamainokset, puolueiden mainostoimistot, mielenosoitusjulisteet. Tarvitaan lisää poliittista mainoskieltä. Ei kokoomuksen tai demarien painajaishöttöä, vaan suoraa poliittista mainostaidetta. Raakaa ja irvokasta vanhaa kunnon propagandaa. Sellaista kuin amerikkalainen David Dees tekee. Deesillä onkin takana paskaduunarin ura mainostoimistossa. En tietenkään pidä kuvien salaliittofiilistelyistä tai sekopäisestä jenkkioikeistolaisuudesta, mutta Deen populismi on nautinnollista. Jotain muotokieleltään tällaista tarvittaisiin taktiseen käyttöön täälläkin:

Oikeutta eläimille on viime aikoina käyttänyt kuvallista propagandaa ehkä taitavammin kuin ketkään muut ruohonjuuritason toimivat. EuroMayDayn-mielenosoitusten värikäs supersankari- ja bling-kuvasto oli myös hyvä veto 2005-2008. Kuvalaudoilla pyörii paljon visuaalisesti tai ideologisesti loistavia anonyymien tekemiä kuvia. Harmi että suurin osa niistä on poliittisesti käyttökelvottomia.

Mitä tulee elävään katutaiteeseen, niin Turku on jälleen ottanut hämmentävän askeleen kohti kirjaimellista kontrolliyhteiskuntaa.