Tukevatko talonvaltaukset uusliberalismia?

Roomalaisen sosiaalikeskuksen sisäänkäynti

Otsikko sanoo sen mitä siinä lukee, mutta ei ole syytä hätäillä: tässä ei yritetä viedä arvoa talojen valtaamiselta eikä latistaa sitä. Päin vastoin: tarkoitus on ajatella talonvaltausta poliittisesti eli tehdä huviksi ja hyödyksi jotain, mitä kaikki (valtaajat, media tai ”suuri yleisö”) eivät ehkä itse ole halunneet tehdä. (Monet tosin tekevät sitä yhä.)


Aina kun
kävelen Sompasaaren sosiaalikeskus Satamaan, mieleen tulee kohta Haruki Murakamin romaanista Kafka rannalla:

Ränsistynyt, surkean näköinen talo. Sellainen, jossa surkeat ihmiset viettävät surkean päivän toisensa jälkeen ja tekevät surkeaa työtään. Sellainen nuhjaantunut rakennus, joita on jokaisessa kaupungissa, sellainen, jota Charles Dickens saattaisi kuvailla kymmenen sivun verran. Talon yllä leijuvat pilvet olivat kuin kovia likakokkareita pölynimurista, jota kukaan ei ole koskaan puhdistanut. Tai ehkä vielä enemmän ne näyttivät siltä kuin joku olisi tiivistänyt kolmannen teollisen vallankumouksen kaikki ristiriidat ja pannut ne kellumaan taivaalle. Oli miten oli, kohta alkaisi sataa.

Ristiriitoja, surkeutta, likaa, sadetta… Mistä on kyse?


Helsingin Valtsikassa
on menossa yhteiskunnallisia liikkeitä käsittelevä luentosarja, jonka toinen luento esitteli ”autonomisia sosiaalikeskuksia antikapitalistisina tiloina”. Luennoitsija oli tehnyt kenttätyötä Helsingin sosiaalikeskuksissa 2006-2007. Lähestymistapana oli ajatus valtausskenestä ”alakulttuurina” ja ”identiteettien” luomisen ympäristönä enemmän kuin poliittisena liikkeenä.

Tämä on tietenkin lähtökohtaisesti ongelmallinen ja itsessään poliittinen kanta: jos lähdemme taloon etsimään kivoja identiteettejä, niin niitä sieltä löydämme. Tarkoitushakuisuus näkyy aina tulkinnassa. Kun talonvaltaaja sanoo Hesarin haastattelussa (25.3.2008), että ””me taistelemme oikeudesta tehdä omia juttuja. Aktivismi on jotain muuta. Aktivistit yrittävät vapauttaa valaita tai jotain”, niin vain postmoderni sosiologi ottaa tämän lausunnon uuden identiteetin luomisena.

(Kyllä, luennolla todellakin lausuttiin perihegeliläisesti: ”Tässä syntyy uusi identiteetti, koska jokainen identiteetti tarkoittaa erottautumista toisesta identiteetistä.” Siis vanha kunnon filosofian kaava ”jokainen negaatio on (identiteetin) määritelmä”. Kavala vulgäärihegeliläisyys tunkee kaikkialle!)

Muut kuin postmodernit sosiologit voisivat nähdä, että kyseessä on yritys päästä eroon kaikista identiteeteistä. Tietenkin erottuminen (pako ja liike) näyttää identiteetiltä (jähmeältä tuotteelta), jos sitä katsotaan kiinnioton näkökulmasta.

Tai kun toinen tutkija kirjoittaa, että ”Talonvaltauksessa kyse on siis mahdollisesti myös juuri siitä, että suomalaisten nuorten unelmat kiinnittyvät pienyhteisöllisyyteen, ystäviin ja perheeseen globaalin markkinatalouden, työn tai kilpailykyvyn sijaan”, niin ei tämä missään nimessä ole faktuaalisesti väärin. Se on vain vähän rajoittunut perspektiivi, jos ajatellaan politiikan tekemisen teoriaa.

No, tämä on aika vanhaa kritiikkiä. Mainoksetkin yrittävät välillä päästä eroon kaikista identiteeteistä. Luennolla esitettiin myös provosoivampia ideoita.


Sosiaalikeskus ei
tarkoita samaa kuin italian centro sociale. En oikeastaan tiedä, mitä italialainen käsite tarkoittaa. Ehkä sociale viittaa yhteiskunnallisuuteen ja yhteiseen tekemiseen, toisin kuin käännöksensä. Suomessa ”sosiaali-” tarkoittaa lähinnä sosiaaliturvaa tai sosiaalihuoltoa eli terveydenhoitoa, köyhäinapua ja muita julkisia palveluita.

Käännöskukkanen on siirtynyt myös käytäntöön. Helsingin sosiaalikeskuksissa on hoidettu paljon ”sosiaalitapauksia”, siis ihmisiä, jotka yksinkertaisesti ovat rikki. Sitten on ollut sosiaalihuoltoa, joka on päätynyt sosiaalikeskuksen romuttamiseen, niin kuin kesällä 2009 Satamassa, kun talossa tuli riitaa asumisesta, minkä seurauksena homma niin sanotusti levisi käsiin. Sosiaalikeskuksen ”asiakkaat” käyttäytyivät tällöin sosiaalikeskustaan kohtaan samalla tavalla kuin työkkärin pomputtamat köyhät fantasioivat käyttäytyvänsä työvoimatoimistoa kohtaan.

”Sosiaalisesta” tuleekin mieleen juuri pöly, likakokkareet, sade, surkeus, Dickens ja nuhjaantuneisuus. Lisäksi sosiaalinen viittaa johonkin pysyvään ja kategoriseen, ei-poliittiseen. Vertaa ”sosiaaliluokkia” ja ”yhteiskuntaluokkia”: edellinen on byrokraatin termistöä, jälkimmäinen poliittista puhetta. Vallataan talo ja perustetaan seuraavaksi yhteiskuntakeskus?


Edellinen toimikoon
johdantona otsikon kysymykseen. Uusliberalistisen oikeiston peruspyrkimys on leikata sosiaalipalvelut irti valtiosta ja sälyttää ne yksityisille tahoille: joko perheille ja muille pienyhteisöille tai sitten markkinoille, joilta varakkaat voivat ostaa lisäpalveluja. Talonvaltaajat tietenkin vihaavat markkinoiden kautta rakentuvia hierarkioita, mutta helposti heidän (meidän) anarkisminsa luisuu muuten samalle uralle uusliberalismin kanssa: sosiaalipalvelut pois universaalilta valtiolta ja takaisin partikulaareille yhteisöille! Uusliberalismissa pienyhteisöt ovat perheitä, kortteleita tai seurakuntia. Talonvaltaajat haaveilevat anarkkisista taloista ja kommuuneista, mutta perusidea on sama: valtio kontrolloi ja on siten haitallinen, yhteisö taas on vapaa.

Tällainen ajattelutapa tunnetaan myös konservatismina. Siksi utopia sosiaalikeskusten maata hallitsevasta verkostosta tuntuu joskus pelottavalta, vaikka olisin mukana valtaamassa ja tukemassa joka ikistä valtausta.

Kumpi on houkuttelevampi skenaario:

  1. laki ja säädökset takaavat jokaiselle (esimerkiksi Suomen valtion kansalaiselle) perustulon ”universaalisti” eli riippumatta yksilön ominaisuuksista, niinpä sinäkin saat valtiolta resursseja riippumatta siitä kuka olet tai mitä teet.
  2. alueella on tuhat sosiaalikeskusta, ja monet niistä saattavat auttaa sinua sen mukaan, miten hyvin tunnet ihmisiä, miten hyvin osaat kunkin talon kulttuurillista slangia, miltä näytät, mitä resursseja tuot mukaan yhteisöön, mitä mieltä olet suurhipin kokousmanöövereistä jne.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ykkönen on utopia ja kakkonen on helvetillinen paluu agraariyhteiskunnan vertaiskontrolliin. Siksi tuen myös niitä kamppailuja, joita käydään valtion ja kuntien alueella ja joissa pyritään ohjelmoimaan institutionaalisen vallan koneistoa uudelleen.

(Meidän pitää vaatia universaaleja oikeuksia ja tuhatta vallattua taloa = enemmän resursseja, enemmän rajojen ylittämisiä ja enemmän poikittaisia yhteyksiä. Universaali + partikulaarien moneus = transversalismi -> commonismi.)


Ps.
Se että tällaista viitsii kirjoitella viestii ”Helsingin näkyvän valtausliikkeen” tai jonkin sellaisen selvästä tyhjäkäynnistä. Laitetaan toivoa huhtikuun valtauspäiviin.

45 comments to Tukevatko talonvaltaukset uusliberalismia?

  • Tatu Ahponen

    Sinällään olen samaa mieltä – kapitalistisen systeemin unelma on se, että koko sosiaalihuollon voisi sälyttää vapaaehtoistyölle – mutta tällainen toiminta on myös ollut monen liikkeen selkäranka. Esimerkiksi Hamas on saanut palestiinassa paljon suosiota sillä, että se pyörittää ruoka-apua, sosiaalihuoltoa, kirjastoa jne. köyhillä palestiinalaisalueille. Samaa tekivät tietysti myös natsit, KKK, jne. samoin kuin monet vasemmistolaiset liikkeet. Olen joskus miettinyt että sosiaalikeskukset, Food Not Bombs, Antifa tarjoavat yhdistettynä samanlaisen suojaa-ja-huoltoa-verkoston jota monet fasistiset ja kommunistiset liikkeet sun muut autoritäärit ovat hyödyntäneet suosiota saadakseen valtion ollessa heikko ja kyvytön perustarpeiden tyydyttämiseen – mutta vielä tämä ei pure (osaksi siksi että valtio ei ole heikko ja osaksi ehkä siksi että niiden takana olevat liikkeet pyrkivät epäautoritaarisuuteen…) Jos tulee se Suuri Romahdus mitä monet ennustelevat ja harvat toivovat, tulemme kyllä näkemään tällaista toimintaa enemmänkin valtiollisten toimintojen pettäessä, mutta sitten se saattaakin olla sitä että saat ruokaa ja työtä kunhan toistat että la illaha ila Allah tai ”maahanmuutosta on voitava keskustella”.

  • Aivan, olen samaa mieltä. Siksi kirjoitankin että pitäisi sekä vaatia valtiolta oikeuksia (ja niiden täytäntöönpanoa) että rakentaa ruohonjuuritason infraa.

  • rot

    Jos joltain on jäänyt huomaamatta niin tätä kysymystä on pohdittu laajemmin pamfletissa Vallattujen tilojen laillistamista vastaan.

    Valtamedian kautta sosiaalitilat ovat pystyneet esittämään spektaakkelimaisen hyvinvointipalvelupuolensa suurille joukoille, samalla kun kaikki muu sensuroidaan tai vääristellään, mikä merkittävän selvästi typistää kollektiivista mielikuvitusta.

    Tilanne on pysynyt muuttumattomana vuosia. Jonkin aikaa, etenkin siitä asti kun CSA Leoncavallo [aka Leonka] joutui häätöuhan alle, olemme nähneet monien enemmän tai vähemmän valtavirtaisten instutionaaliseen vasemmistoon kuuluvien elinten pehmeitä yrityksiä sotkeutua äärivasemmistoon, etenkin CSA:issa läsnä olevaan Autonomiaan.

    Mitä seurasi?

    Institutionaalinen vasemmisto (PDS, Rifondazione, Rete, Verde – italialaiset vasemmistopuolueet) päättivät omalta osaltaan hyödyntää Leoncavallon häätöä Milanon vaalikampanjassaan.

    Se on malliesimerkki entisen Italian kommunistipuolueen opportunismista; puolueen, joka kaupunginhallituksessa ollessaan vuonna 1989 oli yhdessä toveri Craxin kanssa militaristisesti häätänyt Leoncavallon ja jyrännyt ison osan siitä maan tasalle. Mutta nousu oikeistolaista Pohjoisen Liitoa vastaan oli äkkiä muuttanut heidän poliittiset arvionsa sosiaalikeskuksista.

    Leoncavalloa hallitsevat Autonomit puolestaan päättivät pelastaa Italian vanhimman ja juhlituimman sosiaalikeskuksen ”keinolla millä hyvänsä”, mikä tarkoitti korkealta tasolta tullutta päätöstä etsiä valtion taholta mitä tahansa mahdollista tunnustusta.

    Milanossa, kuten Roomassakin, Autonomia tavoittelee poliittista valtaa, jonka avulla hakea tunnustusta valtiolta.

    Milanossa Leoncavallon ympärille kokoontunut ”kansanrintama” löysi täydellisimmän ilmauksensa spektaakkelista. Haastatteluja, paneelikeskusteluja, loputonta odottamista, paraateja, taiteilijoita, akrobaatteja, pellejä, marttyyreitä, Oscar-palkintoja, edistyksellisiä intellektuelleja ja kyttiä, sivuja päivälehdissä ja huolestuneita äitejä. Fiktio ja todellisuus sekoittuvat, ja spektaakkelista tulee niin totaalinen että kaikki muuttuu spektaakkeliksi.

    Ja spektaakkelimaistumisen myötä tulee sterilisaatio.

    Kaikki tapahtuu suuressa spektaakkelissa ja spektaakkeli hallitsee kaikkea elämää.

    Sosiaalikeskus, joka tarttui molotoviin puolustaakseen itseään 1989, päättää nyt puolustaa itseään neuvottelemalla häätäjiensä kanssa. Ja ehdot ovat varsin kovat. Kaksi kuukautta spektaakkelia instutionaalisen vasemmiston tovereiden kautta johti Leoncavallon umpikujaan. Keskus siirrettiin väliaikaisesti äärimmäiselle syrjäseudulle, ja se hyväksyi erittäin rajoittavat ehdot.

    Ja kun Leoncavallon väki luisti, hairahtui käsikirjoituksesta josta he olivat sopineet vasemmistopuolueiden kanssa, ja tapahtui jotain mikä ei miellytä median omistajatovereita, niin ensin tulee solvaukset ja sen jälkeen sensuurin hiljaisuus.

    Sillä välin, kuukausien ajan sosiaalikeskuksen prototyypiksi asetettua lannistavaa kuvaa levitetään kaikilla tv-kanavilla ja jokaisessa sanomalehdessä. Se mikä miellyttää puolueita: sosiaalikeskukset palveluiden jakamisen paikkoina syrjäytyneille, värikkäinä yhteisön jatkeina, paikkana vaivaistalojen uudelle tulemiselle, ”vapaa-ajan” paikkana juurettomille, nuorison alakulttuurin säiliöinä ja uusintajina, paikkana sellaisten jännitteiden saattamiselle yhteen jotka väistämättä sulavat siellä, ylevinä vain koska ne ovat osa vasemmistoa ja muodostavat selvän ääni- ja kaaderireservin vasemmiston puolueille.

    Näistä sosiaalikeskuksista tulee perusolemukseltaan avustettuja ja täydentäviä paikkoja mukautumisen ja normalisaation uusintamiselle, kun ne hallinnoivat palveluja, joita valtio ei pysty tuottamaan kasvaville syrjäytyneiden ihmisten joukoille suurissa kaupungeissa; ihmisille joista saattaisi tulla ongelma yleiselle järjestykselle.

    Tämä on ehkä kaikkein huolestuttavin puoli Leoncavallon ympärille yhdistyneen vasemmiston toteuttamassa spektaakkelimaistamisessa.

  • rot

    Näköjään quotetagit eivät sitten toimineet tuossa edellisessä kommentissa.

  • rot

    Sen sijaan että ”vaaditaan tuhatta sosiaalikeskusta” tai rakennetaan poliittisia liikkeitä vaatimaan sitä sun tätä ja tuota, näkisin mielekkäämpänä pyrkiä kehittämään ja levittämään itseorganisaation käytäntöjä, sekä yleistä keskinäistä apua ja solidaarisuutta, niin että eri ihmiset voivat omilla alueillaan luoda omilla ehdoillaan yhteisiä kohtaamispaikkoja, tai ihan vain erilaisia asumisen muotoja.

    Niin että toiminta ei tapahdu median, spektaakkelin, ”vasemmiston/liikkeen/politiikan ’strategian'” (smells like a politician), ideologian tms. ehdoilla, vaan tekijöiden omilla ehdoilla.

    Mitä talonvaltaukseen itseensä tulee niin alan olla aika lailla samoilla linjoilla mitä monilta viime vuosien ”liikkeitä” sivusta seuranneilta on kuullut: vähemmän lässytystä, enemmän tekemistä. Kaikesta ei tarvitse kirjoittaa suuria manifesteja, hakea spektaakkelia jonkin ”poliittisen liikkeen” ylätasolla määriteltyihin vaatimuksiin. Squattaaminen on kauneimmillaan silloin kun se on yksinkertainen teko, jolla tyydytetään välittömiä tarpeita, oli kyse sitten asunnosta tai yhteistilasta tai molemmista. Tällaisena rehellisenä tekona se myös puhuttelee toisia proletaareja konkreettisen käytännön kautta ilman että siinä haisee politiikan mädäntyvä ruumis.

    Tässä suhteessa vaikuttaa siltä että squattaaminen on koko ajan pikku hiljaa kypsymässä hyvään suuntaan.

  • r. buñuelo

    En sanoisi että sosiaalikeskus on käännösvirhe. Kyse on eräänlaisesta sosiaalitilasta (normaali suomenkielinen termi), sosiaalisesta kohtauspaikasta, eikö? Italiassa tietenkin korostetaan että nämä tilat ovat autogestiti eli itsehallittuja.

  • @rot: ainakin Helsingissä on sellainen ongelma, että vallatuilla taloilla (siis sosiaalikeskus-sellaisilla) ei oikein osata tehdä mitään ja vähitellen kaikki hajoaa. Siksi on varmaan hyvä funtsia välillä että mitä tässä oikein haetaan.

    Toinen pointti on sosiaalikeskusten edustaman ”utopian” tai toiveen kyseenalaistaminen. Siis sellaisen yhteiskunnan, joissa asiat perustuvat ihmisten välisiin suoriin suhteisiin (partikularismi) eikä esimerkiksi kaikkia koskeviin yleisiin säädöksiin (universalismi).

    Toimivat html-tägit saa näkyviin tuosta kommenttilootan yläpuolelta, ne tosiaan suljetaan <>-sulkeilla, ei []-sulkeilla.

    @r. buñuelo: italian ja englannin social/e viittaa kuitenkin yhteiskunnalliseen, eikö? Toisin kuin suomessa. Eikä noiden kielien sosiaalisessa taida olla samaa työkkäri-vibaa kuin suomen sosiaalisessa.

  • Lauri

    Törmäsin tuossa talvella nettiselailussa siihen, että aikaisemmin Helsingin kaupungin sosiaalitoimen palveluklustereita tosiaan kutsuttiin sosiaalikeskuksiksi, oli itäinen, läntinen, pohjoinen ja eteläinen sosiaalikeskus. Ne muuttui sosiaaliasemiksi ehkä joskus vuoden 2005 alusta – liittyiköihän muutos siihen että talonvaltaajat kaappas sosiaalikeskus-sanan.

  • Satama

    ”Kumpi on houkuttelevampi skenaario:

    1. laki ja säädökset takaavat jokaiselle (esimerkiksi Suomen valtion kansalaiselle) perustulon “universaalisti” eli riippumatta yksilön ominaisuuksista, niinpä sinäkin saat valtiolta resursseja riippumatta siitä kuka olet tai mitä teet.
    2. alueella on tuhat sosiaalikeskusta, ja monet niistä saattavat auttaa sinua sen mukaan, miten hyvin tunnet ihmisiä, miten hyvin osaat kunkin talon kulttuurillista slangia, miltä näytät, mitä resursseja tuot mukaan yhteisöön, mitä mieltä olet suurhipin kokousmanöövereistä jne.

    Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ykkönen on utopia ja kakkonen on helvetillinen paluu agraariyhteiskunnan vertaiskontrolliin. Siksi tuen myös niitä kamppailuja, joita käydään valtion ja kuntien alueella ja joissa pyritään ohjelmoimaan institutionaalisen vallan koneistoa uudelleen.”

    Kiva että kirjoitit ’myös’. 🙂

    ”Agraariyhteiskunnan helvettiä” ei ole pakko mieltää pelkästään pääkaupunkimedian kepukammoisina stereotypioina; yksilönvapauden toteutumistavoissa on toki monenlaisia laadullisia eroja kaupungin ja maaseudun välillä, määrällisiä vertailuja mieluiten välttäkäämme.

    Käytännön anarkiaa (suoraa ja osallistavaa demokratiaa jne.) toteuttavia ekoyhteisöjä – ja niiden vertaisverkkoja – ei myöskään kannata samaistaa sellaiseen agraariyhteiskuntaan, jota on rakennettu paavia, kirkkoa, feodaaliherroja, kuningasta, keisaria, porvariston ja palkkaorjien luokkia palvelemaan – tai leninistisiä ja stalinistisia teknokraatteja palvelemaan. Niistä tulee sellaisia moneuksia miksi ne kulloinkin muodostuvat, juuri enempää ei voi eikä tarvitse sanoa.

    Ehkä on hyvä muistaa tässä yhteydessä mitä tapahtui Ukrainassa anarkistisen talonpoikaiskapinan aikoihin. Kun kaupungeista loppui ruoka, he vaihtoivat tavaroita ruokaan. Kun vaihtokelpoiset tavarat loppuivat, talonpojat antoivat kaupunkilaisille ruokaa. Vapaille ihmisille on luontaista myötätunto ja lahjatalous. Se ettei kaveria jätetä.

    ***

    Entäpä sitten institutionaalinen laki ja säädökset? On vielä ratkaisematta,

    1) Mistä ja miten (Suomen?) valtio hankkii resurssit, joita se jakaa tasa-arvoisesti kaikille kansalaispalkan muodossa?

    2) Mikä valtio? Sosialistinen internationalismi ja teknokraattis-hierarkkinen maailmanvaltio? Kansallisvaltio ja teknokraattis-hierarkkinen kansallissosialismi? Jokin ihan muu ”valtio”järjestelmä?

    Kansalaispalkka ei tietenkään edellytä välitöntä ja lopullista vastausta näihin kysymyksiin, ja se voi antaa uusia näkökulmia niiden pohtimiseen.

    Ja voi pohtia jo ennen kuin lehmät lentää ja Suomen valtio alkaa maksaa kansalaispalkkaa. Pohditaan siis:

    Kiinnostava autonomis-valtiollinen idea on kansalaispalkan, uuden rahajärjestelmän ja ”valtion” yhdistelmän perustaminen ruohonjuuritasolla sosiaalisissa verkostoissa. Joitakin idean piirteitä:

    Uusi rahajärjestelmä luodaan tyhjästä (itse, ilman kapitalistipankkien välikäsiä ja kapitalistista korkoa) ja jaetaan kansalaispalkkana kaikille jotka haluavat liittyä uuteen valtioon/rahajärjestelmään (rahajärjestelmän rahamäärä on valtion jäsenten lukumäärä kertaa kansalaispalkan numeerinen arvo). Järkevin tasausmenettelyin pidetään huolta, ettei uuden rahajärjestelmän kaikki rahat päädy harvoille ja loput taas tyhjätaskuiksi. Kansalaispalkan ostovoima määräytyy sen mukaan, mitä kansalaiset tuottavat rahajärjestelmän markkinoille. Perustuslaki? Jos sellainen valtiolle halutaan, niin avataan perustuslaillinen kansankokous perustuslakia laatimaan.

    Jos näköpiirissä on lähinnä ekofasistisen/sosialistisen (maailman)valtion väkivaltamonopolin ja paikallisten ekohippikommuunien historiallinen dialektiikka kaikkine ankeuksineen, niin onko ihan pakko vai voitasko koittaa jotain muuta? Niinku vaikka kansalaispalkkaa, jota ei tartte rankkua monopolirahan kapitalistipankkiireilta vaan joka voidaan luoda itse ja antaa toinen toisillemme…

    Tämänsuuntainen hahmotelma on ”jokin muu” valtiojärjestelmä, ideana on ettei päätetä etukäteen miten pitäis ja sais olla vaan tehdään yhdessä ja katotaan mitä tapahtuu.

    Tää vaikuttaa aika lupaavalta idulta, voi liittyy mukaan ja kuttuu kaveritkin, tai perustaa ite vielä hienomman ja paremman DIY rahajärjestelmän ja valtion:
    http://www.rahauudistus.fi/

    Kenttä on vapaa. 🙂

  • @Satama: menee jo vähän ohi aiheesta, mutta minun on vaikea nähdä, miten kaupunkilaiseen elämään oppineen ihmisen vapaus voisi toteutua maaseutumaisissa oloissa: kaupungissa on anonyymia, epäpersoonallista, voi liukua kaupunginosasta ja työpaikasta (jne.) toiseen, jos mokaa yhden ihmisen tai yhteisön kanssa voi siirtyä seuraavaan ilman että tulee täysin leimatuksi, voi tehdä asioita vapaasti ilman että joku ”tuttu” havainnoi ja kontrolloi koko ajan, jne. Ehkä se sitten on pääkaupunkilaisen kepukammoa että hahmotan (myös omasta kokemuksestani, asuin 19 vuotta Jyväskylässä maalaiskunnan rajalla) maaseudun ja pienet yhteisöt vankilaksi tätä vasten.

    Vapaille ihmisille on luontaista myötätunto ja lahjatalous. Se ettei kaveria jätetä.

    Vaikea keksiä äkkiä ongelmallisempaa väitettä (vapaus? Luontaisuus? Myötätunto?), mutta jos tuo pitää paikkaansa, niin kaipa se pitää paikkaansa sekä ”kaupungissa” että ”maaseudulla”.

    1) Mistä ja miten (Suomen?) valtio hankkii resurssit, joita se jakaa tasa-arvoisesti kaikille kansalaispalkan muodossa?

    2) Mikä valtio? Sosialistinen internationalismi ja teknokraattis-hierarkkinen maailmanvaltio? Kansallisvaltio ja teknokraattis-hierarkkinen kansallissosialismi? Jokin ihan muu “valtio”järjestelmä?

    Kansalaispalkka ei tietenkään edellytä välitöntä ja lopullista vastausta näihin kysymyksiin, ja se voi antaa uusia näkökulmia niiden pohtimiseen.

    Kakkoseen vastasit itse: kysymys ei edellytä välitöntä vastausta. Itse näen perustulon ”vallankumouksellisena reformina”, joka paitsi parantaa elämää välittömästi myös mahdollistaa paremmat resurssit kapitalismikriittiselle toiminnalle. Ensimmäinen kysymys taas on mieletön, resursseissa kun on kyse vain ja ainoastaan poliittisesta paineesta/tahdosta (jo ihan pohjoismaisella valtioiden välisellä tasolla: jos Suomi nostaisi veroasteensa Tanskan ja Ruotsin tasolle, niin tulisi käyttööön miljardeja euroja lisää).

  • kissakala

    huh, tässähän sivutaan ihan kaikki kaikkineen. Where do i begin?

    kai parhaimmasta päästä, eli kauniista keskinäisen loanheiton perinteestä:
    Ottaen huomioon, että hgin soskeskus-skenessä sanat anarkismi, anarkia jne, ovat viime 10 vuoden ajan olleet yhtä kuin vääräoppisuutta, on aika jännää miten tässä tekstissä yhtäkkiä käytetään jotain ’anarkkisuutta’ kuvaamaan jotain epäonnistuneeksi katsottavaa piirrettä soskeskusten ideologiassa. Tietty ko. skenessä on koko ajan vaikuttanut anarkoja (ainakin ”ruohonjuuritasolla”), mutta soskeskus-käsite ja sen ”strateginen hahmottelu” (whatever) on tullut vähän toisilta tyypeiltä. Anarkistit ovat taas kritisoineet sekä sosiaalikeskus-käsitettä että perustuloa rekuperaatio-alttiina reformistisina umpikujina.

    Jos taas katsotaan, että kritiikki kohdistuu ylipäätään squattaamisen epäonnistumisiin keinona vastustaa järjestelmää, niin on jännää, että vedetään johtopäätös, että koska järjestelmä on päässyt toistamaan itseään sitä vastustavassa liikkeessä, niin hyväksytään järjestelmää ja hylätään vastustusta. Haistan defeatistista takinkäännöstä.

    Toisaalta mietin, että tällaista on ehkä odotettavissa intellektuelleilta ja vastaavilta luokilta: koska oma materiaalinen asema on niin prekaarilla ja muilta tahoilta riippuvaisella pohjalla, käännetään takkia sen mukaan mikä voima on kulloinkin vahvimmillaan yhteiskunnallisessa taistelussa. Olen havaitsevinani, että nyt epävakaitten aikojen häämöttäessä edessä, on intellektuelli- ja kulttuuriväessä liikkeellä yleinen käänne kohti autoritarianistista holhousyhteiskunta-ihannetta. Tai sitten tämä on vakio. Alma mater studiorum = ”valtion tissin imemistä”, yhtä tresquatin kommentoijaa lainaten.

    On tosiaan rehellistä todeta universaalin kansalaispalkan olevan utopiaa, mutta mielestäni ollaan vähän hakoteillä sen suhteen, _miksi_ se on utopiaa: koska universalistinen Suuri Järjestelmä on _aina_ joko metafysiikkaa tai utopiaa. Todellisuus on partikulaarinen.

    Utopismista puheen ollen, niin mulla meinaa kyllä perse revetä tän urbaanien intellektuellien ikuisen fobian kanssa, eli ”paluu agraariyhteiskunnan vertaiskontrolliin”:
    ”kaupungissa on anonyymia, epäpersoonallista, voi liukua kaupunginosasta ja työpaikasta (jne.) toiseen, jos mokaa yhden ihmisen tai yhteisön kanssa voi siirtyä seuraavaan ilman että tulee täysin leimatuksi, voi tehdä asioita vapaasti ilman että joku “tuttu” havainnoi ja kontrolloi koko ajan, jne.”
    Jos tämä ei ole liberalismin vieraantunutta negatiivista vapauskäsitystä, niin mikä on? Halutaan vaan leijua irrallisena pikku egona loputtomassa metropolisessa virikehuvipuistossa. Jos alkaa tulla vieraantunut olo niin voi vähän hehkuttaa jotain luokka- tai identiteettipohjaista yhteistä taistelua, mutta jos siitä alkaa tulla sitoutumiskammo niin voi taas vetäytyä abstraktiin universalismiin, ironiseen postmodernismiin tai eskapistiseen viihteeseen.
    Kyllä, monet pienpaikkakunnat ovat todella todella ankeita, mutta kuten Satama kirjoitti, niin tähän vaikuttaa paljon se, että ne ovat olemassa Kaupungin ja Valtion varjossa, ja ovat niin olleet viimeiset 1000 vuotta. Itse lisäisin tähän, että nykyisessä tilanteessa kaikki ”sosiaalinen energia” virtaa jatkuvasti maaseudulta kaupunkiin. Vaikutelmani on, että niillä paikkakunnilla, missä on jokin mikä myös tuo sosiaalista energiaa muualta, esim ulkopaikkakuntalaisia vetävä kansanopisto, on yleensä vähemmän ankea meininki. Joten jos voitaisiin olla sen verran utopistisia, että voidaan ylittää refleksiä nähdä vapautta metropolin tai jonkun muka-universalistisen laitoksen tarjoamana mahdollisuutena paeta inhimillistä kanssakäymistä, niin…

    …voitaisiin kenties kuvitella maailmaa, missä ”sosiaalinen energia” ei virra vain pääoman tuotantokeskuksiin, vaan vapaasti eri paikkakuntien (yhteisöjen) välillä.
    Ja mikäli tosta yllämainitusta refleksistä päästäisiin yli, niin voitaisiin ehkä myös havaita, että myös kaupungissa konkreettisen yhteyden/kommuniteetin/”vastavoiman” luominen vaatii tuota ”partikulaariselle tasolle” menemistä ja suhteiden muodostamista toisten kanssa. Turha valittaa siitä, että ne ovat ”konservatiivisia” – jos haluaa toisenlaisia suhteita, niitä pitää lähteä rakentamaan. Lisäksi voi usein konservatiivisen ensivaikutelman (joka voi olla täysin omista ennakkoluuloista kiinni) alta löytyä yllättävän paljon muuta…

    Takaisin näihin Autonomistisiin Sosiaalitoimistoihin:
    ”alueella on tuhat sosiaalikeskusta, ja monet niistä saattavat auttaa sinua sen mukaan, miten hyvin tunnet ihmisiä, miten hyvin osaat kunkin talon kulttuurillista slangia, miltä näytät, mitä resursseja tuot mukaan yhteisöön, mitä mieltä olet suurhipin kokousmanöövereistä jne.”
    Tämähän voisi aika pitkälti kuvata nyky-yhteiskunnan hierarkkista ja epätasa-arvoista luonnetta. Veikkaisin, että tämä luonne ei muutu, vaikka kansalaispalkkaa saataisiinkin: tai siis, todennäköisintä on, että kun kansalaispalkka menee läpi ja institutionalisoidaan, siitä tehdään yhtä ”vapaudellista” ja ”voimauttavaa” kuin nykyistä sosiaalitukijärjestelmää. Hyvällä säkällä pääoma vielä hyökkää vastaan nostamalla väkisin elinkustannuksia sen verran, ettei kansalaispalkalla selviä ilman palkkatyötä.
    Tämä kaikki riippuu tietty siitä mainitusta ”poliittisesta paineesta”, mutta tässä palataan taas siihen, mitä siitä kirjoitin yllä: poliittinen vastavoima muodostuu ihmisten keskinäisten suhteiden vahvuudesta, sekä siitä kuinka riippumattomasti pääomasta ja valtiosta he kykenevät toimimaan.

    Sen sijaan kuin koittaa rakentaa vaihtoehtoisia sosiaalivaltioita joita hallita itse, tai koittaa itse hallita olemassaolevia sosiaalivaltioita, tyypit voisivat koittaa rakentaa sitä konkreettista yhteisöllisyyttä ja riippumattomuutta pääomaa ja sen sosiaalivaltioita vastaan. Eli kannattaisi lakata vain pohtimasta Valtakunnan Hallintoa yliopistolla (tai politico-klikeissä), ja mennä ihmisten pariin vaikka pohtimaan miten saataisiin yhdessä ruokaa siinä vaiheessa, kun ahtaajat jatkavat lakkoilua myös AKT:n johdon rauhanjulistuksen jälkeen.

  • @kissakala: kiitos provosoitumisesta. Mikähän postauksessa on loanheittoa, kun se alkaa näin:

    … ei ole syytä hätäillä: tässä ei yritetä viedä arvoa talojen valtaamiselta eikä latistaa sitä. Päin vastoin: tarkoitus on ajatella talonvaltausta poliittisesi

    Onko niin vaikea pysähtyä ja ajatella hetken verran sitä mitä tekee? Kaiken muun ajan voi fiilistellä ja toimia vaikka viivasuoraan, mutta joskus, uskomatonta kyllä, saattaa olla kannattavaa ajatella hetki ja uskaltaa sanoa ajatuksensa ääneen – mutta ilman, että näihin ajatuksiin pitäisi jokaisen heti sitoutua 100 % tulenpalavalla anarkoraivolla ja kiihkolla. (Luin aikoinaan eräänkin anarkismin historian, olikohan se jonkun Joycen kirjoittama, ja siinä todisteltiin että anarkismin kaksi pääjuurta ovat rationalismi ja uskonnolliset lahkot – silloin pidin historioitsijaa porvarillisena idioottina, mutta jälkeenpäin olen todennut arvion melko totuudenmukaiseksi.)

    Jos taas katsotaan, että kritiikki kohdistuu ylipäätään squattaamisen epäonnistumisiin keinona vastustaa järjestelmää, niin on jännää, että vedetään johtopäätös, että koska järjestelmä on päässyt toistamaan itseään sitä vastustavassa liikkeessä, niin hyväksytään järjestelmää ja hylätään vastustusta. Haistan defeatistista takinkäännöstä.

    Ensiksi, kuten postauksessa lukee, tämä ei ole takinkääntämistä tai edes ”kritiikkiä” vaan yksinkertaisesti yritys ajatella valtauksen taustalla olevaa poliittista rakennelmaa ja utopiaa. Toiseksi, kirjoitushan nimenomaan puoltaa kaikenlaisia valtauksia. Se vain kutsuu välillä myös ajattelemaan mihin tämä kaikki perustuu ja mitä kohta ollaan matkalla. Ei sen traagisempaa. 🙂

    Toisaalta mietin, että tällaista on ehkä odotettavissa intellektuelleilta ja vastaavilta luokilta: koska oma materiaalinen asema on niin prekaarilla ja muilta tahoilta riippuvaisella pohjalla, käännetään takkia sen mukaan mikä voima on kulloinkin vahvimmillaan yhteiskunnallisessa taistelussa.

    Hienoa jos olet päässyt yhteiskunnan hierarkiassa niin korkealle että oma materiaalinen asemasi ei ole prekaari! Sekä akateemiset kaverini että kouluttamattomat duunarikaverini (että ne akateemiset kaverit jotka ovat akateemisuuden lisäksi duunareita) elävät melko prekaaria elämää, joten oma asemasi taitaa olla melko hyvä.

    Olen havaitsevinani, että nyt epävakaitten aikojen häämöttäessä edessä, on intellektuelli- ja kulttuuriväessä liikkeellä yleinen käänne kohti autoritarianistista holhousyhteiskunta-ihannetta.

    Kuulostaa vastenmieliseltä. Voisitko lainata jostain tällaisia tekstejä niin minäkin pääsisin kärryille?

    Jos tämä ei ole liberalismin vieraantunutta negatiivista vapauskäsitystä, niin mikä on?

    No, vapaus käsitettynä markkinoiden kaltaiseksi nollasummapeliksi ennemmin? Siihen lienee syynsä, että ympäri maailman on viimeisen parin sadan vuoden ajan tapahtunut valtava muuttoliike kaupunkeihin, ja taatusti kapitalistiset pakot eivät ole ainoa syy. Puhu vaikka japanilaisen naisen kanssa joka muuttaa maalta Tokioon ja kysy kummassa on vapaampaa… Vai oletko ehkä sellainen anarkisti joka halveksuu ihmisten omia kokemuksia koska kokemukset ovat kuitenkin ”vain kapitalistisen ideologian tuottamia” ja koska koettu vapaus on ”vain vieraantunutta negatiivista vapauskäsitystä”?

    Takaisin näihin Autonomistisiin Sosiaalitoimistoihin:
    “alueella on tuhat sosiaalikeskusta, ja monet niistä saattavat auttaa sinua sen mukaan, miten hyvin tunnet ihmisiä, miten hyvin osaat kunkin talon kulttuurillista slangia, miltä näytät, mitä resursseja tuot mukaan yhteisöön, mitä mieltä olet suurhipin kokousmanöövereistä jne.”
    Tämähän voisi aika pitkälti kuvata nyky-yhteiskunnan hierarkkista ja epätasa-arvoista luonnetta.

    Vastannee myös monien ihmisten kokemusta sosiaalikeskuksista. Eipä siis voi sanoa keskusten onnistuneen kovin hyvin tavoitteessaan paeta nyky-yhteiskunnan hierarkioita!

    Sen sijaan kuin koittaa rakentaa vaihtoehtoisia sosiaalivaltioita joita hallita itse, tai koittaa itse hallita olemassaolevia sosiaalivaltioita, tyypit voisivat koittaa rakentaa sitä konkreettista yhteisöllisyyttä ja riippumattomuutta pääomaa ja sen sosiaalivaltioita vastaan. Eli kannattaisi lakata vain pohtimasta Valtakunnan Hallintoa yliopistolla (tai politico-klikeissä), ja mennä ihmisten pariin vaikka pohtimaan miten saataisiin yhdessä ruokaa siinä vaiheessa, kun ahtaajat jatkavat lakkoilua myös AKT:n johdon rauhanjulistuksen jälkeen.

    Miten olisi joko-tain sijaan sekä-että + yhtä aikaa? Eli on ihan sallittua sekä pohtia (!) että mennä ihmisten pariin.

  • kissakala

    @hedelmä: kiitos itse!
    Olisin toki voinut kirjoittaa monta asiaa selkeämmin ja vähemmän provosoivasti, mutta tervetuloa siihen kuinka hyvin vitsimielinen ironia toimii nettikirjoittelussa 🙂
    Loanheitolla viittasin ensisijaisesti siihen, että aloitin oma postini inttämällä anarkismi-sanan käytöstä, vaikka tätä ikuista vääntämisen aihetta voisi vaan jättää sivuun. Mielestäni sillä on kuitenkin jonkinsortin pienenpieni relevanssi, nimenomaan siksi,
    -että ”soskeskus”-skenessä _on_ ollut anarkoja mukana toiminnassa koko ajan, joskaan ei siinä yhteydessä missä tätä käännöskukkaa on päätetty omaksua ”politiikan strategiana”
    -että ”soskeskus”-käsitettä on aina kritisoitu anarkistien taholta, kuten myös tämän tekstin toista polaariteettia eli ”perustuloa”, ja molempien perustana olevaa vieraantunutta politikointia.
    -että tästä huolimatta ”soskeskus”-käsitteen epäonnistuminen laitetaan samaan lauseen anarkismin kanssa… ikään kuin sanoakseen, että ”anarkismi ei toimi, vaaditaan siis perustuloa”.
    Joku toveri taisi jossain vaiheessa kysyä, että ”onko jokin asia Autonominen silloin kun se toimii hyvin, ja Anarkistinen silloin kun se epäonnistuu?” Tässäkin blogissa on riittänyt näitä sektarianistisia pikkuprovoiluja, joista minäkin olen välillä provosoitunut. Kuten sanottu, tämä nyt on aika epäolennaista pikkunillitystä.

    Jos ei postini tavanomainen kilometripituus tehnyt selväksi, niin mulla ei ole mitään asioiden pohtimista ja ajattelemista vastaan, siksi luenkin mielenkiinnolla tätäkin blogia. Vai onko näin, että jos puollan anarkismia niin olen automaattisesti teoriaa vastaan ja 24/7 100 % tulenpalavan anarkoraivokiihkon vallassa? Keneltä tässä puuttuu tätä sekä-että-käsityskykyä? Kannattaa vähän tutustua anarkoihin eikä vain lukea niistä historiakirjoissa.

    Minä luin tekstiisi jonkun suunnan, johonkin kohdistuvan kritiikin. Vai eikö teksti kohdistu yhtään mihinkään? Sille, mihin se kohdistuu, keksin kaksi mahdollista vaihtoehtoa: joko se kohdistuu ”autonomiskenen” sisäiseen keskusteluun siitä, tuleeko vallata taloja sosiaalikeskuksiksi vaiko vaatia perustuloa; tai se kohdistuu laajemmin ”vapaisiin tiloihin”/”squatteihin”/whatever (vs. perustulon vaatimista ynnä vastaavaa). Tai sekä että. Myönnän, että ”hyväksytään järjestelmää ja hylätään vastustusta” on liiallisuuksiin menevää provoilua, mutta jos kriti…anteeksi pohditaan, ”soskeskusten” tai squattien pyrkimystä autonomiaan/”anarkkisuuteen”, ja toisaalta haikaillaan universalistisen valtiopalkan perään, niin…?

    Itse olen hyvin samaa mieltä siitä, että soskeskus laitoksena on vain sitä perinteistä reproduktion (sosiaalipalvelujen muodossa) sysäämistä kolmannelle sektorille, mihin pääoma tietenkin aina pyrkii ja on aina pyrinnyt (ja mihin ei tarvita mitään uusliberalismia, koska samaa tapahtui myös uusliberalismia edeltäneellä keynesianismin/sosdemkapitalismin aikakaudella, vain vähemmässä määrin – ja onko se hyvä asia, että suurempi osa reproduktiosta on kapitalistisen valtion piirissä?) Lisäksi soskeskus on myös, kuten alussa linkittämäsi teksti tuo esiin, ”kulttuuritehdas”, eli yhden toisen reproduktion muodon ulkoistamista ”kolmannelle sektorille”. Se, kuinka pitkälle ”soskeskus” on samalla ”vapaa tila”, kertoo kuinka pitkälle se voi myös rakentaa ”vastavoimaa” – siis vastavoimaa kapitalismille, ei vain uusliberalistiselle (tai sosdem.) kapitalismille.

    ”Toisaalta mietin, että tällaista on ehkä odotettavissa intellektuelleilta ja vastaavilta luokilta: koska oma materiaalinen asema on niin prekaarilla ja muilta tahoilta riippuvaisella pohjalla, käännetään takkia sen mukaan mikä voima on kulloinkin vahvimmillaan yhteiskunnallisessa taistelussa.

    -Hienoa jos olet päässyt yhteiskunnan hierarkiassa niin korkealle että oma materiaalinen asemasi ei ole prekaari! Sekä akateemiset kaverini että kouluttamattomat duunarikaverini (että ne akateemiset kaverit jotka ovat akateemisuuden lisäksi duunareita) elävät melko prekaaria elämää, joten oma asemasi taitaa olla melko hyvä.”

    ”Prekaarisuuden” sekoittaminen tohon ei ollut niin aiheellista, ja oli lähinnä viimeaikaisesta osittain vanhentuneen teorian tankkaamisestani johtuva aivopieru. Painopisteeni on pikemmin siinä ”muilta tahoilta riippuvaisella pohjalla”, joka sekään ei ole hirveän selkeä ilmaisu. Pointtini ei ole se, missä taloudellisessa asemassa akateemikot tai jonkun muun alan työläiset ovat tällä hetkellä (harva ei ole prekaari tai prekarisoitumassa), vaan pointtini on, että ihmiset, jotka ovat erikoistuneita tuottamaan immateriaa tai jotain muuta perustarvetalouden kannalta suhteellisen toissijaista, ovat erityisen riippuvaisia siitä, että on Suurta Järjestelmää ruokkimassa ja hoivaamassa heitä, ja ihminen tapaa laulaa sen lauluja kenen leipää syö. Tämähän koskettaa tänä päivänä aika laajoja osia väestöstä (ainakin ensimmäisessä maailmassa), ei pelkästään ”intellektuellejä”, eikä sen nähden ole mikään ihme, että ”radikaalit”kin liikkeet päätyvät olemaan niin säyseitä. Tähän liittyen päivän pakollinen TCI-lainaus:

    ”Our dependence on the metropolis – on its medicine, its agriculture, its police – is so great at present that we can’t attack it without putting ourselves in danger. An unspoken awareness of this vulnerability accounts for the spontaneous self-limitation of today’s social movements, and explains our fear of crises and our desire for “security.” It’s for this reason that strikes have usually traded the prospect of revolution for a return to normalcy.”

    ”Olen havaitsevinani, että nyt epävakaitten aikojen häämöttäessä edessä, on intellektuelli- ja kulttuuriväessä liikkeellä yleinen käänne kohti autoritarianistista holhousyhteiskunta-ihannetta.

    -Kuulostaa vastenmieliseltä. Voisitko lainata jostain tällaisia tekstejä niin minäkin pääsisin kärryille?”

    On tommonen kutina vaan. Katsotaan jos alkaa näkyä jossain. Laitan esimerkkejä jos löydän.

    ”…Vai oletko ehkä sellainen anarkisti joka halveksuu ihmisten omia kokemuksia koska kokemukset ovat kuitenkin “vain kapitalistisen ideologian tuottamia” ja koska koettu vapaus on “vain vieraantunutta negatiivista vapauskäsitystä”?”

    En ole törmännöt ”sellaisiin anarkisteihin”. Ketkä ne ovat? Kuulostaa enemmän joltain bolshevikeiltä tai taistolaisilta…
    Minua ei ihmetytä, että monet pienpaikkakunnat ovat karseita ja ankeita. Minua ei ihmetytä, että ihmiset lähtevät sieltä kaupunkeihin ihan vapaaehtoisesti. Tunnenpa jopa muutaman, joka on lähtenyt henkipakon edessä, poikkeavasta seksuaalisuudesta johtuen. Tottakai haluan itsekin _myös_ negatiivista vapautta (mitä kaupunki mahdollistaa), ainakin muun puutteessa.
    Minua ihmetyttää se, että ollaan ikään kuin kaupunki/metropoli olisi sekä ikuinen että lähtökohtaisesti hyvä, ja ikään kuin tulevaisuus olisi teknoutopia, jossa kaikki asuvat kaupungissa ja käyvät yliopistolla ja kukaan ei asu siellä missä kaupungin ruokaa tuotetaan. Minäkään en toivo sulkeutuneita ja ummehtuneita vertaisvalvonta-maalaiskyliä, mutta samalla näen, että jos halutaan päästä eroon eriarvoisuudesta, ja vielä enemmän jos halutaan päästä eroon vieraantumisesta, niin on tultava toimeen pienemmissä ja tiiviimmissä sosiaalisissa ryhmissä, ja mahdollisesti myös suuremmassa eristyksessä muista sosiaalisista ryhmistä, jos nyt toivottavasti ei niin pahasti. ”Tulemalla toimeen” tarkoitan sitä, että on kyettävä luomaan tällaisissa tilanteissa ja suhteissa sitä positiivista vapautta, jonka perään lähdetään kaupunkiin. Ja kuten sanoin aiemmin, tämä on tarpeen myös kaupungissa, ellemme halua vain ”skenejä”, ”tuttavuuksia” tai ”sosiaalisia verkostoja”. On pakko kyetä toimimaan partikulaarilla tasolla, jos haluaa kyetä toimimaan millään muulla kuin mielikuvitustasolla. Minua ihmetyttää myös se, ettei voida uskoa, että jopa maalla voi olla myös _muuta_ kuin sitä konformismia.

    ”Eli kannattaisi lakata vain pohtimasta Valtakunnan Hallintoa yliopistolla (tai politico-klikeissä), ja mennä ihmisten pariin vaikka pohtimaan miten saataisiin yhdessä ruokaa siinä vaiheessa, kun ahtaajat jatkavat lakkoilua myös AKT:n johdon rauhanjulistuksen jälkeen.

    -Miten olisi joko-tain sijaan sekä-että + yhtä aikaa? Eli on ihan sallittua sekä pohtia (!) että mennä ihmisten pariin.”

    Huom. myös sanaa ”vain” sanan ”pohtimasta” edessä, sekä sanaa ”pohtimaan” heti sanojen ”mennä ihmisten pariin” perässä. Ei kukaan taida tarvita lupaani pohtiakseen mitä ikinä tahtookaan pohtia, mutta jos rakentaa identiteetinsä sen varaan että vain Pohtii asioita erikseen muista ihmisistä (tai vielä pahemmin, niiden puolesta), niin minä en ihmettele kun päädytään puoltamaan Suurta Järjestelmää, jossa ”joku muu” tuottaa ruoan ja rakentaa talot.

  • Satama

    ”minun on vaikea nähdä, miten kaupunkilaiseen elämään oppineen ihmisen vapaus voisi toteutua maaseutumaisissa oloissa: kaupungissa on anonyymia, epäpersoonallista, voi liukua kaupunginosasta ja työpaikasta (jne.) toiseen, jos mokaa yhden ihmisen tai yhteisön kanssa voi siirtyä seuraavaan ilman että tulee täysin leimatuksi, voi tehdä asioita vapaasti ilman että joku “tuttu” havainnoi ja kontrolloi koko ajan, jne.”

    Kiitettävän rehellistä tunnustuksellisuutta, avautuminen kannattaa aina. 🙂

    Yksilötasolla olemme todellakin ehdollistumiemme ja pelkokompleksiemme vankeja; mikä ei tarkoita etteikö pelkoja voisi kohdata ja opetella toimivampia tapoja korvaamaan toimimattomia.

    Otetaan dikotomisuutta välttääksemme avuksi vielä kuvitteellisen kolmannen näkökulman toiseus:

    ”minun on vaikea nähdä, miten riistokapitalistin elämään oppineen ihmisen vapaus voisi toteutua ilman muiden/toiseuden riistämistä: riistäminen on anonyymia, epäpersoonallista, voi liukua riiston kohteesta toiseen, jos mokaa yhden ihmisen tai yhteisön tai luonnonvaran tai planeetan kanssa voi siirtyä seuraavaan ilman että tulee täysin leimatuksi, voi tehdä asioita vapaasti ilman että joku “tuttu” havainnoi ja kontrolloi koko ajan, jne.”

  • Satama

    Asiasta kolmanteen eli luokkatietoisuuteen, kun tuli tuo ”prekariaattikin” puheeksi.

    Eräällä foorumilla keskusteltua:
    A: (opiskelua, kouluttautumista, harjoittelupaikkoja, fattalta kinuamista blaa blaa blaa vali vali vali:) Vittu mä just tajusin että mähän oon syrjäytyny. Voiks kukaan auttaa hei?
    B: Joo. Syrjäytyneet.

    Tuossapa tuo: luokka, luokkatietoisuus ja luokkasolidaarisuus. Syrjäytyneet on vitun paljon suomempaa ja tajuttavampaa ja samaistuttavampaa ja todempaa kuin ”prekaari” (prekaari vielä akateemisessa itse-petoksessaan elättelee toivoo ettei ois syrjäytyny ja että vois kivuta kapitalisessa hierarkiassa muutaman tikkaan ylöspäin). Tajuuhan tän jo Julma-Henri ja Syrjäytyneet, aikoi sitten. Meitsi hiukan hitaammin… 🙂

    (Jotain rinnakkaisuutta ehkä löydettävissä klassisen marxismin ”ryysyköyhälistön” luokkaan. Entä ”Boheemit”?)

    Syrjäytyneen luokan poliittisesti tiedostavin etujoukko on paskaduuneja (so. kaikki ympäristöä ja elämänehtoja vahingoittava palkkaorjuus) vieroksuvat sosiaalipummit (…katusoittajat, dyykkaajat, omavaraispuutarhurit ym. ekohipit, tokoinrannassa kalastavat maahanmuuttajat jne. elämäntaiteilijat.)

    Nimim. ”ois kiva hoitaa puutarhaa sapuskakseen myös koska masentaa vähemmän kun näkee puita ja muita kasvei ja sit kans kirjottaa poliittis-filosofii tekstei, runoi ja semmosta, kun ei oo puutarhahommii ja on aikoinaan koulus ja yliopistos ehdollistunu kirjoittavaks suomalaiseks.”

    Jotenki tää biisi vaan halus tunkee tähän:
    http://www.youtube.com/watch?v=REBIFVQ-0zQ

    <3

  • Hemi

    Mun mielestä ongelma on, että puhutaan liikaa sitä politiikkaa ja pidetään kaikenlaisia konferensseja, sen sijaan, että tehtäisiin konkreettista työtä keskuksen toimimiseksi, tai tehdään fyysistä työtä, mutta ei sitä tunnetyötä, minkä ihmisten keskinäinen toimeentuleminen vaatii. Että horistaan perustulosta, minkä saamiseen tarvittaisiin ne tuhat sosiaalikeskusta joilla olisi liikkeenä halu saada aikaan paljon, tai horistaan niistä tuhannesta, ennenkuin yksikään todella toimii.
    Ainoa tapa, jolla valtausliike voi edetä, on se, että toimintaa on yksinkertaisesti niin paljon, etteivät kaikki halukkaat vain mahdu tilaan, ja splittaaminen voidaan siksi tehdä keskinäisen solidaarisuuden vallitessa.
    Toki säätämällä jatkuvasti uutta, voi saada ihmisiä mukaan alkuinnostuksella, mutta se dynamiikka on vain pyramidirakenne: koko tilanne romahtaa heti kun jatkuvaan kasvuun tulee viive.
    Sehän on ihan selvä juttu ettei perustulon vaatiminen ilman poliittista painetta johda mihinkään hyvään, ja kukaan ei oikein tiedä miten tämä poliittinen paine saataisiin aikaan. Ehkä olisi siksi vain aika olla käytännöllinen, luoda tilaa, ja vaikka sitten luoda verkostoja ekohippien suuntaan, jotka ainakin tekevät jotakin todellista.

  • Satama

    Kiitti Hemi innoituksesta!

    Tämmönen käytännön ehdotus opiskelijatoiminnalle, jos joku tätä lukee ja on niitten listoilla aktiivi:

    Perustakaa kaupunkipuutarhaopintopiiri (tai useampi, yks per HOAS-slummi!; tamperelaiset, jyväskyläläiset samoin), dodolaisilla on ainankin jo viime kesältä käytännön kokemusta sissipuutarhuroinnista. Yks dodolainen kävikin Turun ja Gaijan permakulttuurikoulutuksessa esittelemässä dodon sissipuutarhurointia. Tietotaitoa löytyy myös hyötykasviyhdistyksestä, maatiaisesta, ekokylistä ja varmasti myös asianomaisesta tiedekunnasta, senkun tekee aloitteen ja kyselee ympäriinsä.

    Parasta tommoisessa käytännönläheisessä opintopiirissä ois että oppis viljelmään itselleen ja kavereilleen kansalaispalkkaa ja sais syötävääkin alituista rahapulaa helpottamaan. Ja vois tehdä käsilläänkin jotain muutakin alituisen sivujen kääntelyn ja tietokoneen naputtelun lomaan.

    Graduaihe-ehdotus: Merleau-Ponty ja dialektis-materialistisen syötävän ihanan puutarhataiteen aistillinen kehotietoisuus!!! 😉

  • pttp

    ” Tietty ko. skenessä on koko ajan vaikuttanut anarkoja (ainakin “ruohonjuuritasolla”), mutta soskeskus-käsite ja sen “strateginen hahmottelu” (whatever) on tullut vähän toisilta tyypeiltä. Anarkistit ovat taas kritisoineet sekä sosiaalikeskus-käsitettä että perustuloa rekuperaatio-alttiina reformistisina umpikujina.”

    Suurin osa skeneissä toimivista ihmisistä tuntuu olevan aika vapaita kategorioista, samat ihmiset puuhailee sekä ”anarkististen” että ”autonomisten” projektien kanssa. Tietyt tunnustukselliset pää-autonomit antavat siunauksensa joillekin jutuille ja ovat anarkismi-termiä vastaan. Samalla tavalla takun anarkistiset mielipidejohtajat kertovat meille, mitä juttuja tarttee digata ollakseen true-anarko. Ihme kyllä, olen törmännyt jopa tunnustuksellisiin anarkisteihin, jotka ovat kannattaneet perustuloa, eikä ”autonominen sosiaalikeskus”-termin kritisoiminenkaan tunnu olevan mikään anarkisteihin sisään rakennettu piirre. Monet ei-tunnustukselliset autonomi/anarkoaktivistit pitävät anarkismia ihan pätevänä juttuna. Ihan kuin tässä anarko-autonomi kiistassa olisi enemmän kyse muutamien kategorioista ja julistuksista pitävien ihmisten keskinäisestä kamppailusta, ei koko skeneä halkovasta vastakkainasettelusta. Monesti juuri ne tyypit ovat määrittämässä projektien suuntaa ja julkilausumia.

    ” Olen havaitsevinani, että nyt epävakaitten aikojen häämöttäessä edessä, on intellektuelli- ja kulttuuriväessä liikkeellä yleinen käänne kohti autoritarianistista holhousyhteiskunta-ihannetta.

    Kuulostaa vastenmieliseltä. Voisitko lainata jostain tällaisia tekstejä niin minäkin pääsisin kärryille?”

    Hedelmä on tainnut itsekin puhua uusasiallistumisesta. Se tuntuu tuovan mukanaan myös paluuta työväenluokkaretoriikkaan ja punalippuihin. Kyllä sekin jotain kertoo että esim. megafonissa kirjoitellaan yhtäkkiä leninistä ja puolueesta, vaikka sitten ihan vaan teoreettisessa mielessä. Toisaalta kissakala puhuu intellektuelli- ja kulttuuriväetä, tiedä niistä sitten..

    Itse asiasta: Tämän hetken ylin organisaatio on valtio, ja nykyisessä tilanteessa voisi olla ihan hyvä jos valtio takaisi sen perustulon. Jos ajatellaan ihanteellista tilaa, voisi tietty olla mahdollista että jonkunlainen katto-organisaatio takaisi vaikka terveydenhuollon ja muun vastaavan lisäksi myös negatiivista vapautta, vaikka sitten sitä mahdollisuutta ”vaan leijua irrallisena pikku egona loputtomassa metropolisessa virikehuvipuistossa”, esim. jonkunlaisen perustulon muodossa.

  • ”Samalla tavalla takun anarkistiset mielipidejohtajat kertovat meille, mitä juttuja tarttee digata ollakseen true-anarko.”

    Mitähän on taas aamulla livahtanu muroihin? Ok, Takussa on jotkut tietyt suuntaukset selvästi enemmän esillä kuin toiset. Toisaalta tilaa saa myös monet sellaset teemat ja näkökulmat, joita ei muualla paljoakaan näy. Ja sitten taas jotkut (autoritaarisina pidetyt) suuntaukset toimitetaan suht. johdonmukaisesti kokonaan pois.

    Jos Takku-kollektiivin kesken vallitsisikin joku Ideologinen yksimielisyys (mitä tuskin on / halutaan), niin ei se silti tarkoita, että takku.netissä julkaistuja tekstejä pitäisi lukea ideologisesti. Ehkä se ideologisuus kummitteleekin siellä lukijan päässä?

    Varmasti Takussa painottuu aktiivisimpien tekijöiden näkemys. Mut ihan kiinnostavaa olis silti kuulla, mitä sun mielestä sisältää tää Takun yksiääninen ja ristiriidaton ”true-anarko”-dogma?

  • pttp

    Jotkut vaan tuntuu kirjoittavan aiheesta ikäänkuin anarkistit olisivat joku yhtenäinen ryhmä, esim. sosiaalikeskus-käsitettä on kuulemma alusta asti kritisoitu ”anarkistien” taholta. Muitakin esimerkkejä on, joissa ”anarkisteja” nimetään milloin minkäkin asian puolustajiksi tai vastustajiksi, vaikka anarkistisuus tai anarkohenkisyys ei mitenkään edellytä näitä asioita. Ihmisten ei pitäisi puhua ei-yhtenäisen ryhmän kuten ”anarkistien” puolesta omalla sullaan. Anarkismi on kuitenkin aika laajalle levinnyt juttu aktivistien keskuudessa, ja kuva anarkistisista mielipidejohtajista syntyy siitä, että netissä kerrotaan anarkismiin sisältyvän milloin mitäkin asioita, joita en tunnista itsestäni tai kenestäkään tutusta anarkistista. Toi takun heitto mukaan ei ehkä ajanut asiaansa, takku on ihan laadukas sivusto ja sieltä tosiaan löytyy monenlaista.

  • rot

    Mä käsitin että ”kritisoitu anarkistien taholta” ei tarkoittanut että Mielipide koko joukolta Anarkistit on kritisoinut sitä, vaan että siitä epämääräisestä joukosta joita voidaan kutsua ”anarkisteiksi” on tullut kritiikkiä tuohon.

    Mutta niinkuin kirjoitetussa sanassa yleensäkin, ilmaisun epämääräisyys jättää liikaa tulkinnanvaraa.

    Anarkisteja kun voidaan sanoa yhdistävän vain kaiken esivallan vastustaminen, ja se on ihan toinen juttu että mitä se sitten käytännössä tarkoittaa.

    Hemiltä taas muuten helvetin hyvä kommentti.

  • kissakala

    juu, kaikilta ihan hyviä huomioita ”Anarkismista” ja ”Anarkisteistä” sekä eri ryhmistä ja nettisivuista ynnä muuta. Tarkennuksena siis, että rot:in tulkinta siitä mitä kirjoitin vastannee todellisuutta parhaiten. Siis mun tulkintaa siitä 🙂 Noh, ois pitänyt kirjoittaa selkeemmin.

    Itsekin koitan välttää tota Anarkismin nimessä puhumista, mitä nyt välillä lipsuu. Minusta tämä ei kuitenkaan estä minua tai ketään muuta puhumasta (yksittäisenä) anarkistina, eikä kelaamasta (omiani) anarkismin lähtökohtia ja johtopäätöksiä. Kenties jos useampi tekisi tätä avoimesti ja kaatumatta ideologian sudenkuoppiin, niin voitaisiin ehkä välttää tällaisia ”nykyanarkismi epäpoliittista punkkarit puritanismi individualistista ysärit horin jorin” -heittoja, joita tässä blogissa näköjään löytyy joka toisessa tekstissä. Ehkä vältyttäisiin myös siitä, että luullaan että ”ne Anarkistit” ovat jotkut muut tai jossain muualla, tai että niihin ja anarkismiin tulee luoda jotain kilometrin levyistä hajurakoa.

  • Kenties jos useampi tekisi tätä avoimesti ja kaatumatta ideologian sudenkuoppiin, niin voitaisiin ehkä välttää tällaisia “nykyanarkismi epäpoliittista punkkarit puritanismi individualistista ysärit horin jorin” -heittoja, joita tässä blogissa näköjään löytyy joka toisessa tekstissä. Ehkä vältyttäisiin myös siitä, että luullaan että “ne Anarkistit” ovat jotkut muut tai jossain muualla, tai että niihin ja anarkismiin tulee luoda jotain kilometrin levyistä hajurakoa.

    Tehdään vaan avoimesti, mutta silti täytyy ihmetellä: blogissa on kaikenlaisia heittoja tähdätty myös autonomeihin (esim. http://vallankumous.blogsome.com/2010/01/24/tuotteliaisuus-ei-tuota-paskaakaan/ ), kansalaisjärjestöihin, opiskelijapoliitikkoihin, puoluepoliitikkoihin, vihreään liikkeeseen jne. mutta jostain syystä vain anarkistit ottavat nenäänsä ja loukkaantuvat jatkuvasti. En tiedä mitä tästä pitäisi päätellä? Että heitot osuvat erityisen hyvin? Että anarkistit ovat epävarmoja? Että anarkistit ovat kaikista muista poiketen aidosti kiinnostuneita ottamaan heittoja vastaan?

    En tietenkään kiinnittäisi anarkismin teemoihin niin paljon huomiota, jos ne olisivat vähemmän tärkeitä. Usein vain tuntuu käyvän niin että anarkismi täytyy pelastaa anarkisteilta (ihan niin kuin feminismi täytyy pelastaa feministeiltä, Marx marxismilta jne.).

    luullaan että “ne Anarkistit” ovat jotkut muut tai jossain muualla, tai että niihin ja anarkismiin tulee luoda jotain kilometrin levyistä hajurakoa.

    No hajurakoa nyt vähintään… 😉

    Tässä tulee ongelmia niin kuin aina kun yritetään argumentoida kokemuksen perusteella. ”Mä tunnen anarkisteja jotka on ihan erilaisia kuin sun tuntemat.” Varmasti! Siksi tällaiset argumentit eivät toimikaan, tai siis ne toimivat aina automaattisesti mikä tekee keskustelusta pointittoman. Pitäisi puhua muusta ja ehkä myös tehdä jotain muuta, kuten Hemi ehdotti.

  • Autoritaarinen kommunisti Antonio Gramsci kirjoitti mielestäni osuvasti anarkismista:

    Eräällä perinteisellä puolueella on kuitenkin olennaisesti ”välillinen” luonne eli se esiintyy nimenomaan puhtaan ”kasvattavana”, moralistisena tai kulttuurin (sic) alalla toimivana puolueena, nimittäin anarkistiliike. Se pitää myös ns. suoraa (”terroristista”) toimintaa ”propagandana” esimerkin avulla. Tästä saadaan lisää tukea sille näkemykselle, ettei anarkistinen liike ole itsenäinen, vaan että se elää muiden puolueiden reunamilla ”kasvattaakseen” niitä, ja voidaan puhua jokaiseen orgaaniseen puolueeseen sisältyvästä ”anarkistisuudesta”. (Mitä muuta ovat ”älylliset anarkistit” kuin eräänlaisia ”reunamilla eläjiä” suhteessa hallitsevien yhteiskuntaryhmien suuriin puolueisiin?)

    (Vankilavihkojen valikoimassa 2)

    Keskusteluissa yleistykset ovat välttämättömiä, koska jokaista yksittäistapausta on aika vaikea selittää toiselle siten että toinen ymmärtäisi suurin piirtein mistä on kyse. Mun mielestäni voi ihan hyvin sanoa mielipiteenään että ”anarkistit tätä” ja ”kommunistit tuota”, vaikka yleistys ei usein osu yksittäistapauksen kohdalla. Lisäksi yleistyksissä ennakkoluulot usein jylläävät, eivätkä anarkistitkaan ole vapaita ennakkoluuloista.

    Toivottavasti kuukaan ei ota pahasti nokkiinsa kun sanon että lahkolaiset fanaatikot ovat kaikkein herkimpiä ottamaan heitoista nokkiinsa. Ja voisi lopuksi tähän heittää että organisaatioiden vastaisuus ei aina johda kaikkien yksilöiden vapauteen, vaan saattaa varmistaa aktiivisten diktatuurin. ”Luonnostaan” syntyvät hierarkiat voivat muodostua paljon jyrkemmiksi kuin organisaatiossa tarkoituksellisesti tasoitetut (jos siis siihen pyritään eikä rakenneta tahallisesti jyrkkää hierarkiaa jossa ”johtavat” erottautuvat ”johdetuista”).

  • kissakala

    Äh nyt keskustelua tulee liian nopeasti että ehtis pysyä kärryllä, heitän väliin nää mun jutut (Miikalle vastausta ehkä myöhemmin)

    @hedelmä:
    ”blogissa on kaikenlaisia heittoja tähdätty myös autonomeihin, kansalaisjärjestöihin, opiskelijapoliitikkoihin, puoluepoliitikkoihin, vihreään liikkeeseen jne. mutta jostain syystä vain anarkistit ottavat nenäänsä ja loukkaantuvat jatkuvasti. En tiedä mitä tästä pitäisi päätellä?”

    Että lukijakuntasi on marginaalimpaa kuin mitä tavoittelet? 🙂
    Vaiko että ”ammattimaisemmat” politikointispesialistit ovat tarpeeksi taktisia välttämään itsensä laittamista likoon?
    kuhan piruilen
    }:)

    Anarkismi saattaa tietty vetää puoleensa vainoharhaisuuteen taipuvaista väkeä (nimim. Esim Erkki), mutta toisaalta niin en ihmettele jos anarkistina kokee olevansa jatkuvasti selkä seinää vasten [ruik ruik nyyh]. Sitten anarkismi saattaa myös vetää puoleensa itsepäistä porukkaa jolla on vahvoja näkemyksiä asioihin (nimim. sama kuin yllä), mutta tässäkin on hyviä puoliaan…

    Sitten ”Itse Asiaan”:
    pttp:
    ”Itse asiasta: Tämän hetken ylin organisaatio on valtio, ja nykyisessä tilanteessa voisi olla ihan hyvä jos valtio takaisi sen perustulon. Jos ajatellaan ihanteellista tilaa, voisi tietty olla mahdollista että jonkunlainen katto-organisaatio takaisi vaikka terveydenhuollon ja muun vastaavan lisäksi myös negatiivista vapautta, vaikka sitten sitä mahdollisuutta “vaan leijua irrallisena pikku egona loputtomassa metropolisessa virikehuvipuistossa”, esim. jonkunlaisen perustulon muodossa.”

    Valtio on ”ylin” organisaatio, jos rajataan näkökenttää (valtio-)liberalismin yksisilmäiseen palikkametafysiikkaan, jossa nähdään kerralla vain yhtä valtiota, järjestelmää tai yksilöä. Muuten tilanne on vähän monimutkaisempi. En tiedä onko edes mielekästä ajatella maailmanjärjestystä byrokratian pyramidina, jossa on selvää mikä on ”ylin” taso, varsinkaan nykyään.
    Mitä kansallisvaltioon tulee, niin varteenotettava osa pääomasta/yrityksistä ovat liukenemassa sen vallan ulkopuolelle, jolloin se jää ”ylimmäksi” tasoksi lähinnä tiettyyn paikkaan sidotuille kansalaisille. Tämän pohjalta olettaisin, että valtiolla tulee vastaisuudessa olemaan vielä vähemmän valtaa sanella mihin/kelle mitkäkin rahat kanavoidaan, jolloin valtio on puhtaammin sen armolla, mitä valtapelin vahvin toimija haluaa siltä. On aika selvää mitä pääoma haluaa valtiolta: mahdollisimman täydellistä työvoiman ja tuotannon hallintaa. Jos ”me” (vaikka valtion kansalaisina) ”vaaditaan” mitä tahansa valtiolta, joka on tuhat kertaa enemmän pääoman pompotettavana kuin meidän, niin Valtio voi ottaa näitä vaatimiamme asioita vain yhdestä paikasta: meidän omasta, tai jonkun vielä heikomman, selkänahasta. Näkisin, että riippumatta siitä ”halutaanko” ”me” vaatia valtiolta mitään tai ei, ”me” tarvitaan vahvempaa materiaalista asemaa valtiota vastaan.

    Jostain määrittelemättömästä utooppisesta ”katto-organisaatiosta” en varsinaisesti osaa nykyhetkestä käsin sanoa, mutta minulla on epäilyksiäni… arvatkaa millaisia 😉

    Satama:
    “ois kiva hoitaa puutarhaa sapuskakseen myös koska masentaa vähemmän kun näkee puita ja muita kasvei ja sit kans kirjottaa poliittis-filosofii tekstei, runoi ja semmosta, kun ei oo puutarhahommii ja on aikoinaan koulus ja yliopistos ehdollistunu kirjoittavaks suomalaiseks.”

    Mielestäni pitää varoa sitä, että ekohippeydestä tulee vain vaihtoehtoinen immateriaalisen tuotannon reproduktiomuoto. Esim niin, että koska pääoma ei halua maksaa filosofioinnista ja runoudesta, niin eletään halvalla niin että voidaan tuottaa sitä ilmaiseksi. Olen tietysti sitä mieltä että on yhtä turhaa lähteä ”vaatimaan siitä kunnon palkkaa”. Mielestäni pitää lähteä purkaamaan omaa rooliaan immaterian tuottajana, ts. ”tuhoamaan oma työläisluokkansa”. Tekstien kirjoittamisessa ei välttämättä ole sinäänsä mitään väärää, mutta tulee olla tarkkana sen suhteen, mitä tarkoituksia se palvelee (yleensä monta eri tarkoitusta samalla, jolloin pitää miettiä mitä tarkoituksia se eniten edistää): tuottamista tuottamisen takia (pääomaa), vaiko jotain muuta?

    pttp:
    ”Toisaalta kissakala puhuu intellektuelli- ja kulttuuriväestä, tiedä niistä sitten..”

    no eikö ”megafonilaiset” sovi tähän ryhmään? 🙂

  • @Miika: loistava sitaatti! Kirjoittelin aikaisemmin anarkisteista liikkeiden ”tiedostamattomana” tai sinne päin.

    @kissakala:

    Mitä kansallisvaltioon tulee, niin varteenotettava osa pääomasta/yrityksistä ovat liukenemassa sen vallan ulkopuolelle, jolloin se jää “ylimmäksi” tasoksi lähinnä tiettyyn paikkaan sidotuille kansalaisille. Tämän pohjalta olettaisin, että valtiolla tulee vastaisuudessa olemaan vielä vähemmän valtaa sanella mihin/kelle mitkäkin rahat kanavoidaan, jolloin valtio on puhtaammin sen armolla, mitä valtapelin vahvin toimija haluaa siltä.

    Tää oli Hardtin ja Negrin positio joskus vuonna 2000, mutta mun mielestä se on sekä vanhentunut että yliyksinkertainen. Nythän on käynnissä ristiriitaisia kehityskulkuja: toisaalta valtiot ovat palaamassa ja vahvistumassa (Etelä-Amerikka, Venezuela, huonommassa mielessä taas Iran ja Itä-Aasian diktatuurit), yhtäältä kaupungit ovat itsenäistymässä kansallisvaltioista ja verkostoitumassa keskenään (Saskia Sassen on kirjoittanut tästä paljon) ja sitten on vielä monilla tasoilla käynnissä se ”vanha” globalisaatiokriitikoiden eniten analysoima prosessi, jonka itse mainitsitkin, eli valta siirtyy valtiollisilta instituutioilta yli- ja poikkivaltiollisilla instituutioille, suuryrityksille ja konsulteille.

    Suurimpana ongelmina anarkistisessa ajattelussa pidän yksinkertaisiin abstraktioihin perustuvaa reaktiivista ajattelua, joka kerto toisensa jälkeen manaa kentälle kuolleiksi tuomittuja vastakkainasetteluja: antiautoritaarisuus vs. autoritaarisuus, horisontaalisuus vs. hierarkkisuus, ”me” vs. monoliittinen valtio, valtio vs. valtion ulkopuoli. Harvoin näkee yrityksiä edes käsitellä näitä abstraktioita jotenkin konkreettisesti, siis analysoida monimutkaista todellisuutta ja sen eri tasojen yhteenkietoutumista. Analyysin sijaan tyydytään aika usein abstraktioilla tuomitsemiseen.

  • kissakala

    @miika:
    Joo, Lenin ja Stalin ovat tainneet kirjoittaa vastaavanlaista ”anarkismin kritiikkiä”. Mun mielestä tää jättää aika ison osan kuvasta pois, ja saattaa päteä lähinnä tilanteisiin, missä anarkistit ovat marginaalissa. Tietty nykyään anarkistit ovat aika marginaalissa aika monessa paikassa, ja tilanne on ollut näin jo aika kauan, mutta ei aina kaikkialla, enkä pidä sitä minään ylihistoriallisena luonnonlakina, toisin kuin monet ”autoritaarit” ilmeisesti esittävät. Tuo saattaisi parhaiten osua tunnustuksellisiin ”anti-organisationalisteihin” yms (siis saattaisi _ehkä_), mutta tämä ei ole sama kuin ’kaikkiin anarkisteihin’, eikä sekään välttämättä mikään ylihistoriallinen luonnonlaki.
    Sitten en myöskään tiedä kuinka totuudenmukaisena pidän tuossa taustalla olevaa näkemystä, jonka mukaan toimijuus sijaitsee jossain Puolueissa, sen sijaan kuin niissä toimivien ihmisten tekosissa ja suorassa kanssakäymisessä, joka yleensä on kompleksimpaa kuin ko. muodollinen organisaatio. ”Anti-organisationalismissa” (ei tunnustuksena, vaan käytäntönä…ja termi on mielestäni harhaanjohtava) on tiettyä rehellisyyttä. Muodollisissakin organisaatioissa ohjaavat usein aika ”epämuodolliset” voimat. ”Epämuodollista hierarkiaa” esiintyy usein myös muodollisesti ”hierarkiattomassa” organisaatiossa, sekä muodollisesti hierarkkisessa organisaatiossa sen muodollisen hierarkian alla tai rinnalla. En sano, että olisi mahdotonta oikeasti puuttua epämuodolliseen hierarkiaan muodollisella organisoinnilla, mutta tähän mennessä en ole löytänyt mitään yleisesti toimivaa mallia paitsi kolikonheittoa, joten mielestäni on hedelmällisempää keskittyä siihen partikulaariseen tilanteeseen joka on käsillä (millaiset eri kyvyt, tarpeet, puitteet, halut jne. eri henkilöillä on). En muutenkaan pidä itseäni lopullisesti ”organisationalistina” tai ”anti-organisationalistina”, ja mielestäni aiheessa on tavallaan monta kysymystä päällekkäin joita pitäisi eritellä toisistaan että hommasta saisi mitään selkoa.

    Mielestäni ”aktiivisten diktatuuri” on vähän niinku truismi. Ne jotka toimivat toimivat, ne jotka eivät toimi eivät toimi. Tämä tietenkin luo ongelmia tilanteissa, missä joidenkin toiminta vaikuttaa toisten toimintamahdollisuuksiin jne. Tämän ratkaisemiseen, ks. yllä. Vielä pahempia ongelmia tulee, kun jotkut lisäksi aktiivisesti tavoittelee valtaa muiden ylitse, vrt. nykyinen maailmantila… Paska juttu.

    Sanottakoon nyt tähän väliin, että hkin soskeskus”liikkeessä” tai projektissa tai mitä onkaan, ei tietääkseni ole ollut hirveänmoisia ponnistuksia ”tarkoituksellisesti tasoittaa epämuodollisia hierarkioita”, muodollisen organisoinnin avulla tai jollain muulla tavalla. Tai siis mitä ilmeisemmin on ollut yrityksiä (kategoriassa ”muulla tavalla”), mutta osa niistä on vaan mennyt päin metsää, ja sitten on välillä myös esiintynyt aktiivista vastustusta. Paras kehitys tähän mennessä voi mahdollisesti olla se, että on perustettu määritelty ylläpitokollektiivi, mutta se riippuu tietenkin kollektiivin sisäisestä dynamiikasta, josta en mitään tiedä. Partikulaarissa ryhmässä on kuitenkin puitteet lähteä sisäisesti parantamaan tätä dynamiikkaa, jos tahtoa löytyy.

    @hedelmä:
    RE: valtiot: Miten nämä kehitykset mielestäsi vaikuttavat siihen, mitä tarkoituksia ja/tai etuja valtio ajaa? Vaikka Suomessa, jos et halua puhua yleistasolla?

    Suomessa valtiojärjestelmä on nähdäkseni suhteellisen kompleksi ja ”kietoutuva”, osittain koska sitä on tietoisesti rakennettu sellaiseksi. Tämä ei mielestäni tee sen funktiosta pohjimmillaan erilainen kuin muiden valtioiden, eli kapitalistisen tuotannon alueellinen hallinta jne jne. Puhun valtion ”ulkopuolella” olemisesta siksi, että nähdäkseni ”intressini” on sen ”ulkopuolella” (joskin joku muu voi tulkita ”intressini” olevan kansallissosiaalidemokratiassa. ”Intressissä” on mielestäni aika paljon kyse tulkinnasta. Eli siitä, kuka kysyy keneltä, ja miten kysymystä muotoillaan). Suhtaudun skeptisesti ”utopioihin”, joissa minun ”negatiivinen vapaus” sekä toimeentulo ovat kiinni ”jonkinlaisesta katto-organisaatiosta” (vrt. nykytilanne??), joten tavoittelen toisenlaista sosiaalista muotoa. Koitan olla epädogmaattinen ainakin teoreettisen utopian suhteen, mutta olemassaolevaa Suomen maan valtio-organisaatiota pidän hyvin ongelmallisena. Myönnän, ettei minulla ole hirveän konkreettista analyysiä ihan kaikesta, mutta se on työn alla 🙂

    Suurimpina ongelmina tyypillisessä anarkismikritiikissä pidän yksinkertaisiin abstraktioihin perustuvaa reaktiivista ajattelua, joka kerta toisensa jälkeen manaa kentälle kuolleiksi tuomittuja vastakkainasetteluja: organisaatio vs. organisoimattomuus, henkilökohtainen vs. sosiaalinen, kapina vs. strategia, vapaus vs. yhteisyys, “me” vs. ”ulkopuoliset” anarkistit, monoliittinen ”anarkistinen ajattelu” jne. Harvoin näkee yrityksiä edes käsitellä näitä abstraktioita jotenkin konkreettisesti, siis analysoida monimutkaista todellisuutta ja sen eri tasojen yhteenkietoutumista. Analyysin sijaan tyydytään aika usein abstraktioilla tuomitsemiseen tai keittiöpsykologisointiin. Suoranainen historian vaientaminen on myös usein ollut aika pop.

    Anarkistinen ajattelu, tai paremmin keskustelu, on tietenkin täynnä kaikenlaisia ongelmia. Mutta ehkä se teorian täydellisyys ei ole se tärkein asia, vaan sosiaalinen toiminta, ja keskustelun ylläpitäminen. Tietty tässä ovat välillä epäonnistuneet myös tunnustukselliset anarkistit.

    Uskon, että vaikka joillekin on käynyt toisin, voi myös ”kasvaa aikuiseksi” ja ”puhua järkikielellä” ja silti olla anarkisti. Se on sitten eri asia, mitä ”järkikieli” on, ja kelle pitäisi puhua milläkin tavalla.

  • Niin Gramsci käsittää yhteiskunnallisen ”puolueen” laajasti eli ei vain poliittisena puolueena tai muodollisina organisaatioina, vaan kompleksisena joukkona erilaisia ryhmiä ja yksittäisiä tekoja jotka käytännössä edistävät eri yhteiskuntaryhmien etuja.

    Itse käsitän anarkismin lähinnä muun sosialismin kritiikkinä ja sellaisena se toimii ihan hyvin, eikä siinä mitään. En usko että se itsenäisenä liikkeenä voi rakentaa yhteiskunnallista muutosta, vaan ainoastaan juuri toimimalla muiden reunamilla ja muiden kritiikkinä, jollaisena se voi vaikuttaa positiivisesti.

  • kissakala

    @miika:
    no katotaan nyt tässä vielä 🙂
    Itseäni kyllä nimenomaan kiinnostaa etsiä sellaista anarkismia, joka voi toimia jonain muuna kuin ”vasemmiston itsetuntona”.

    Noihin puolueihin (”materiaalisiin” tai mitälie), niin ovatko autoritaarisosialistit sitten jotain muuta kuin toinen pieni klimppi tässä sopassa?

  • ”orgaaniset” 🙂

    Menee jo ohitse mutta laitan tähän lyhyesti tästä Gramscista. Gramscin mukaan piti lähteä nykytilanteesta eli siitä että on ”johtavia” ja ”johdettuja” ja siksi myös mahdollisimman tehokkaaseen johtamiseen — ja sitä kautta tämän erottelun hävittämiseen. Tätä voi kritisoida, mutta tiiviisti tällainen on hänen lähtökohtansa.

    Puoluekäsityksestä vielä pitkälti kun en jaksa pätkiä:

    Voidaan huomata, että nykymaailmassa orgaaniset peruspuolueet ovat monissa maissa joko taistelun vaatimusten tai muiden syiden vuoksi hajonneet fraktioiksi, joista kukin nimittää itseään puolueeksi, jopa itsenäiseksi puolueeksi.

    Usein orgaanisen puolueen älyllinen johto ei sen tähden kuulukaan mihinkään fraktioon, vaan toimii ikään kuin erillisenä johtavana voimana puolueiden yläpuolella, ja monasti yleisö uskookin sen olevan sellainen. Tätä funktiota voidaan tarkastella yksityiskohtaisemmin, jos lähdetään siitä näkemyksestä, että jokin sanomalehti (tai sanomalehtiryhmä) tai aikakauslehti (tai aikakauslehtiryhmä) ovat nekin ”puolueita”, ”puolueryhmittymiä” tai ”tiettyjen puolueiden funktioita”. Ajateltakoon ”The Timesin” asemaa Englannissa tai ”Corriere della Seran” aikaisempaa asemaa Italiassa ja myös ns. ”uutislehdistöä”, joka väittää olevansa ”epäpoliittista”, tai jopa urheilu- ja tekniikan lehtiä.

    Sitä paitsi ilmiö saa mielenkiintoisia muotoja maissa, joissa yksi ainoa totalitaarinen puolue on vallassa. Sellaisella puolueella ei näet enää ole selvästi poliittisia tehtäviä vaan ainoastaan teknisluontoisia propaganda- ja poliisitehtäviä sekä moraaliseen vaikutukseen ja kulttuuriin liittyviä tehtäviä. Poliittinen tehtävä on tullut välilliseksi, sillä vaikkei muita laillisia puolueita olekaan, on todellisuudessa kuitenkin aina puolueita ja tendenssejä, joita ei kyetä tukahduttamaan ja joita vastaan taistellaan ja polemisoidaan ikään kuin oltaisiin sokkosilla.

    Joka tapauksessa on varmaa, että tällaisten puolueiden toiminnan pääpaino on kulttuuritoiminnassa, mikä johtaa poliittisen slangin syntymiseen: toisin sanoen poliittiset kysymykset naamioituvat kulttuurikysymyksiksi, jolloin niitä ei pystytä ratkaisemaan.

    sivistyneen eliittiryhmän […] tehtävänä on johtaa kulttuuria ja yleisen ideologian kannalta lähellä toisiaan olevien puolueiden (jotka todellisuudessa ovat yhden ainoan orgaanisen puolueen fraktioita) suurta liikettä.

    Gramscin pyrkimykset ovat sinänsä hyvin totalitaarisia (kaikenkattavia). Tässä on kyse ’hegemoniasta’ siten miten se Gramscille ilmeni — ja hänen mielestään kommunistien piti pyrkiä samaan. Tässä voi nähdä helposti kummituksia kaikkialle ulottuvan puolueen vallasta, mutta sinänsä se ei ollut pyrkimyksenä. Tarkoituksena oli luoda uusi kulttuuri. G. tarkasteli, miten kulttuurit ovat kehittyneet ja päätteli, että työväenliikkeen olisi hegemonian saavuttamiseksi pyrittävä samaan eli yhteiskunnan kulttuuriseen (ja myös poliittiseen ja taloudelliseen) johtajuuteen.

  • kissakala

    en ehdi just nyt vastata, mutta välissä pieni korjaus, että se ”vasemmiston itsetuntona” pitäis tietenkin olla _omatuntona_, ei itsetuntona.
    Menee jo yksinkertaisetkin käsitteet sekaisin, damn…
    (ja sit lisäyksenä että sikäli kun vasemmisto ja sosialismi ovat aivan eri asioita, niin sama siis myös sosialismin suhteen, eli anarkismin ei mielestäni tulisi rajoittua olemaan vain yleisemmän sosialismin sisäinen kritiikki)

  • pttp

    ”Ainoa tapa, jolla valtausliike voi edetä, on se, että toimintaa on yksinkertaisesti niin paljon, etteivät kaikki halukkaat vain mahdu tilaan, ja splittaaminen voidaan siksi tehdä keskinäisen solidaarisuuden vallitessa.”

    Sanoisin kyllä, että useammalle valtaukselle voi ihan hyvin olla kysyntää jo ennen kuin siinä ensimmäisessä paikassa alkaa olla niin ahdasta, että porukka tipahtelee ikkunoista. Kaikki jutut ei vaan sovi samaan tilaan, ja voi olla porukkaa, joka haluaa pyörittää toisenlaista ”sosiaalikeskusta”, vaikka kaikki väkimäärän puitteissa voisivatkin mahtua samaan paikkaan. Ihmiset kaipaa erilaisia projekteja, ja jos on paljon porukkaa, jota jonkun paikan henki ja rajoitukset ei miellyttä, näkisin kyllä valtausliikkeen etenemistä edistävänä nimenomaan sen, että paikkoja olisi useampi. Helsingissäkin voisi ihan hyvin olla tilaa toiselle eri tyyppiselle mestalle, vaikka Satama ei ihan toimintaa pullollaan vielä olekaan.

  • Kalevi

    ”Utopismista puheen ollen, niin mulla meinaa kyllä perse revetä tän urbaanien intellektuellien ikuisen fobian kanssa, eli ’paluu agraariyhteiskunnan vertaiskontrolliin’:
    ’kaupungissa on anonyymia, epäpersoonallista, voi liukua kaupunginosasta ja työpaikasta (jne.) toiseen, jos mokaa yhden ihmisen tai yhteisön kanssa voi siirtyä seuraavaan ilman että tulee täysin leimatuksi, voi tehdä asioita vapaasti ilman että joku ’tuttu’ havainnoi ja kontrolloi koko ajan, jne.’

    ”Jos tämä ei ole liberalismin vieraantunutta negatiivista vapauskäsitystä, niin mikä on?”

    Vasemmistolaisilla organisaattori-anarkisteilla on sen sijaan äärimmäinen fobia kaikkea ihmisistä itsestään lähtevää elämän tapahtumista vastaan. Kaiken elämän on tapahduttava helvetin kollektiivisesti ja kurinalaisesti siten, että se abstrahoi ja häivyttää yksilön oman elämän todellisuutta. Tähän viitataan joskus vasemmisto-anarkistien ”organisaatiofetissinä”.

    Yksilön käsitteellinen sotkeminen kapitalistisen yhteiskunnan massaindividualismiin on tyypillinen vasemmistolainen harhautustaktiikka. Erityisesti tästä syystä vasemmisto-anarkismi kavahtaa anarkismin primitivististä suuntausta. Primitivismi nimittäin sabotoi vasemmistolaista käsitejärjestelmää torjumalla vasemmisto-anarkistisen massayhteiskunnan olematta kuitenkaan ”liberalistista” tai epäyhteisöllistä.

  • Kalevi

    Edellinen on siis @kissakala.

  • Vesa

    Moi,

    En jaksanut lukea tämän postauksesi kommentteja, mutta sellainen heitto tuli mieleeni, että jos ja kun käsite sosiaalikeskus kuulostaa huonolta (kuten viestissäsi perustelit) niin koska täten pitäisi kehittää vallatulle tilalle jokin uusi käsite niin miten olisi tyyliin jotain ”Autonomia keskus”. Tosin tuo sana ”Keskus” kuulostaa myös tosi kankealta ja viitta mielestäni johonkin harmaaseen virastoon, että sekin pitäisi ylittää. Jos jotenkin saisi yhdistettyä autonomian ja jonkin tilaan liittyvän käsitteen niin siinä olisi ehkä jokin hyvä läppä jolla kutsua Sataman tyylisiä tiloja?

  • @Vesa: mikä ettei, mutta luulen että itse nimeä tärkeämpää on tajuta minkälainen (ehkä tiedostamaton) ajattelutapa nimen taustalla on.

  • kissakala

    @vesa & klementiini:
    ”…Jos jotenkin saisi yhdistettyä autonomian ja jonkin tilaan liittyvän käsitteen…”

    🙂 takussa squattiuutiset ovat tainneet vuosia putkeen olla ”vapaa tila” -otsikon alla…
    En nyt tod suosittele tätä joksikin brändiksi. Mielestäni on oikeastaan aika hyvä, että vallattuja taloja kutsutaan ihan vaan vallatuiksi taloiksi, eli ’squateiksi.’

    (…nyt joku rupee tähän inttämään että ’vapaus’ on ”ongelmallinen käsite filosofisesti” tms. Whatever. Toki voi korvata sitä jollain hämärillä latinismeilla, tai sitten ’itsehallinnolla’, joskin viimemainittua helposti sekoittaa Ahvenanmaahan tai suurruhtinaskunta-aikaan… ’itsemääräämistä’ voi tietty myös käyttää, mutta ehkä sekin on joillekin ”filosofisesti ongelmallinen käsite” (kieltämättä on, jos ei käytännössä olla millään lailla riippumattomia julkishallinnosta), joten parempi käyttää sanan latinankielistä vastinetta niin ettei tartte miettiä niin paljon mitä se tarkoittaa. Jos oikeasti ajattelee näin, niin voisi olla kaikkein rehellisintä jättää pois kaikki ’autonomiset’ tai sitä korvaavat etuliitteet, ja puhua vain ”sosiaalikeskuksista”. Demarilaitos mikä demarilaitos, joten ei haittaa, että nimeä on aikaisemmin käytetty julkishallinnossa.)

    @kalevi:
    mielestäni primitivismin suurin ongelma on se, mitä tehdä siihen asti kunnes ainoa ”itsestään” (eli materiaalisista syistä) kasassa pysyvä sosiaalinen muoto on permakulttuuria harjoittavien nomadiheimojen löyhä rihmasto.
    Toisaalta primitivismissä on tiettyä rehellisyyttä juuri siinä, ettei kavahdata ’utopian’ konkreettisten ja materiaalisten edellytysten pohtimista (sekä nyky-yhteiskunnan perinpohjaista materiaalista kestämättömyyttä ja reformoimattomuutta), eikä sen tunnustamista, että siihen on helvetin pitkä matka.

    Toisaalta ”yhteisöllisyyttä” kasvaa aina uudestaan ihmisten välillä missä vaan, jos sille vaan annetaan tilaa. Mielestäni näkymättömän komitean vahvimpia pointteja on ”metropolin” kritiikki järjestelmällisenä liberalistisen massaindividualismin pakkokoneistona:
    ”…But it has to be understood that community as such is not the solution: it is its incessant and ubiquitous disappearance that is the problem.” (call)
    Toisaalta tuo ”vieraantunut liberalistinen vapauskäsitys” jyllää eritoten myös kulttuuritasolla, mikä on ihan varteenotettava tekijä siinä, että niin monet yhteiset projektit kariutuvat (tai kuivuvat kasaan, kunnes niissä on jäljellä enää ”organisaatiofetisistit” – tai ”yhteishenkifetisistit”). Sitten vastareaktiona aletaan haikailla autoritaariseen (eiku sori, ”orgaaniseen” – tai anarkistien puolella ”organisationalistiseen”) kollektivismiin. Bolshevismi on antiliberalismia niin kuin saatananpalvonta on antikristinuskoa.

  • Satama

    ”mielestäni primitivismin suurin ongelma on se, mitä tehdä siihen asti kunnes ainoa “itsestään” (eli materiaalisista syistä) kasassa pysyvä sosiaalinen muoto on permakulttuuria harjoittavien nomadiheimojen löyhä rihmasto.”

    Kuka tehdä mitä? Kuka tai millainen on ”primitivisti”?

    Jos primitivismiä haarukoidaan permakulttuurin/kestävän elämäntavan ja rihmaston tyyppiesimerkkien kautta (nomadius on tarpeeton määre), niin kysymys ”mitä tehdä” ei ole vaikea vastata, tehdään niin kuin tehdään. Opetellaan käytännön taitoja, rihmastoidutaan ja heimoudutaan löyhemmin ja tiiviimmin, eletään miten taidetaan.

    Jos primitivismiä pidetään poliittisena (akateemisena) teoriana tai ideologiana, niin silloinkin tehdään eli mitä tehdään eli höpötetään ja kirjoitetaan.

    Kysymys ”mitä tehdä” liittyy ehkä enemmän suhteeseen valtioinstituutioon ja siihen suhtautumiseen? Tuossa suhteessa ei ole mitään jaettua näkemystä, jota voisi kutsua primitivismiksi. Kestävään elämäntapaan suuntautuvasta rihmastosta löytyy kaikkea puoluepoliittisesta reformismista metsään muuttoon kaikki siteet valtioon katkaisten.

    Jos yhteisen nimittäjän tai ohjelman puute suhteessa valtiosuhteeseen on ongelma, niin olkoon. Tuskin kukaan kuitenkaan kiistää, että omavaraiset ovat vähemmän vaarallisia kuin toisvaraiset, jotka helposti turvautuvat väkivaltaan tyydyttääkseen materiaaliset tarpeensa, ja se on ongelma joka ei niin vaan katoa. ”Degrowth” ja muut pehmeän laskun politiikat ovat tässä suhteessa oikeansuuntaisia ja kannatettavia. Ovatko ne riittäviä ikävimmäntuntuisten dystopioiden välttämiseen on toinen juttu.

    ”autoritaariseen (eiku sori, “orgaaniseen””

    Löysä heitto. Kuka tai mikä on autoritaari orgaanisessa järjestyksessä? Millainen ja miten on orgaaninen/elimellinen järjestys?

    Kokemukseni ja näkemykseni mukaan orgaanin järjestys sijoittuu enemmän ”henkisyyteen” ja ”henkiseen kasvuun” kuin on määriteltävissä analyyttisesti materialistis-reduktionistisen tieteen ja puheen puitteissa. Kokemuksellinen holismi/kokonaisvaltaisuus on nimenomaan kokemuksellista avautumista, ei sitä voi rajata käsitteellisesti. ”Henkisellä” saralla on tietysti kulttien ja uskonnollisten hierarkioiden vaarat, mutta eiköhän niistäkin ole jo aika paljon opittu niitä varomaan. Esim. anarkia ja pakanallinen henkisyys (animismi tms.) ovat monille ihmisille ”skenessä” hyvin luonteva ja toimiva yhdistelmä, itämaisia filosofioita ja kristillisyyttäkään poissulkematta, niin kauan kuin ne eivät estä eivätkä haittaa kokemuksellista yhteyttä.

  • kissakala

    Olen varma siitä, että tällä hetkellä, jossain, joku oikeaoppinen marxin pikku apulaistonttu itkee ja repii tukkaa päästään koska täällä keskustellaan henkisyydestä ja primitivismistä. Hipit kusivat vallankumouksellisen sosialistisen hegemonian 🙂

    Toi ”orgaanisuus”-heitto ei siis liity mitenkään siihen, mitä voisi näin maallikkojärjellä (tai biologiansa lukeneena) ajatella sanan tarkoittavan, vaan siihen miten sitä käyttävät jotkut marxilaiset teoreetikot, ks. Miikan Gramsci-sitaatit yllä.

    Mitä primitivismiin tulee, niin on kai hyvä jos käytännön ”primitivistisessa” liikkeessä/toiminnassa/rihmastossa ei ole mitään yhteistä puolueohjelmaa. (onko primi oikeasti yleisessä käytössä tunnuksena? primitivistinen hegemonia ekopiipertäjärihmastossa ois kyl aika kova juttu, mutta aika yllättävää.)

    Kommenttini koski enemmän sitä, mitä annettavaa primitivismillä on radikaalille poliittiselle ajattelulle (koska se oli vastaus Kalevin kommenttiin, jossa nostettiin esille primitivismin merkitystä anarkismin sisäisessä keskustelussa). ”Ongelmalla” en myöskään tarkoita, etteikö vastausta kysymykseen olisi mahdollista löytää, primitivismin kehyksessä tai sen ulkopuolella, vaan enemmän että se on äärimmäisen olennainen kysymys.

    Varsinainen ”ongelma” se on vain siinä tapauksessa, että vastauksia löytyy vain akselilta ”reformismi-syrjäseudulle muuttaminen” (en ole kuullut kenestäkään, joka olisi todella katkaissut kaikki siteet valtioon ja paennut metsään). Jolloin primitivismillä ei ole muuta tarjottavaa niille ihmisille, joiden mahdollisuudet näihin ovat pienempiä, kuin ”Degrowth”iin verhottua luokkarauhaa*. Siirtymäliikettä on muissa maissa kritisoitu siitä, että se on keskiluokkavoittoista ja keskiluokkaa suosivaa, ja mielestäni yleensäkin vihreässä ”pehmeän laskun” ajatuksissa voi piileä tietynlaista sosiaalisen kuohunnan pelkoa: keskiluokka pelkää joutuvansa ristituleen kun alaluokka rupee riehumaan (tai kun valtio (yläluokka) joutuu niin tiukille että seuraukset ulottuvat myös keskiluokkaan). Tää nyt _räikeästi karrikoiden_, jotta _pienet nyanssit_ tulisivat näkyviin. Keskustelua, ei pultteja, kiitos.

    *
    (luokkarauha on sitä, että vallitsevia luokkasuhteita jätetään rauhaan, eli että yläluokka saa kaikessa rauhassa käydä sotaa alaluokkaa vastaan, mutta yhteiskunnallinen ”rauhattomuus” ei näy.)

    Henkisyyteen vielä, että minusta ”orgaanin järjestys” pohjautuu pikemmin materiaan, ja on lähimpänä anarkiaa/kaaosta kuin järjestystä. Väitteet, että anarkian tyhjiötä täyttämään syntyy aina voiman hierarkia, ovat peräisin menneiden vuosisatojen biologisista teorioista, eivätkä ota huomioon
    1.runsasta näyttöä siitä, että kontekstissa jossa ei ole tilallisia rajoja, tapahtuu yleensä kehitys kohti ”voiman tasapainoa”, ks. esim Clastres: valta primitiivisissä yhteiskunnissa.
    2.keskinäisen avun merkitys kilpailun rinnalla, mitä nosti esiin jo Kropotkin.
    3.sitä, että Darwinin ”survival of the fittest” tarkoitti jo alun perin sopeutuvimpien selviytyminen, ei vahvimpien. Eli että ne, jotka tulevat parhaiten toisten kanssa toimeen, selviytyvät.
    Henkisyys liittyy enemmän henkilökohtaiseen/yhteiseen todellisuuden ymmärtämiseen. Mikä tietysti vaikuttaa siihen miten toimitaan, mutta pääosin välillisesti. Yleensä kuitenkin materiaaliset tekijät vaikuttavat suoraan siihen miten toimitaan, ja siksi välillisesti siihen, millaista maailmankatsomusta omaksuu toimintansa selittämään.
    Tämä ei tosiaan sulje pois, että ”henkisyyden” (”ideologian”) motivoima toiminta, vaikka olisikin jokseenkin hassussa suhteessa toimijan omiin materiaalisiin olosuhteisiin, voi silti olla hyvää toimintaa.

  • Satama

    Sen verran kun tiedan, niin ekopiipertäjäspiritualistihippirihmastossa (keksi vielä pidempi yhdyssänä :)) primitivismi ei ole yleisesti käytössä tunnuksena – jotkut tamperelaiset Vadénin anarkoprimitivismiopetuslapset – eikun toverit – jotka myös puuhaa ekokyliä ja metsäpuutarhoja hakkuuaukeille on kai poikkeus säännöstä.

    Käytännön puuhastelijoille leimat kuten ”anarkismi” ja ”primitivismi” eivät tunnu olevan kovin tai ollenkaan merkityksellisiä, vaikka puuhastelu tuollaiset tunnusmerkit täyttäisivätkin.

    ”Kommenttini koski enemmän sitä, mitä annettavaa primitivismillä on radikaalille poliittiselle ajattelulle.”

    Oisko ollu Kissinger joka aikoinaan syytti – varsin osuvasti – sodan/imperialismin/fasisminvastaisia vasemmistolaisia ja liberaaleja tekopyhyydestä, että he nauttivat täysin rinnoin imperialimin hedelmistä ja vaativat niitä lisää, mutta paheksuvat tapaa jolla hedelmät kiskotaan alusmaista. Zerzanin vastaus tähän haasteeseen oli ”primitivismi”, joka Zerzanin versiona on ollut varsin romantisoitua ehdottomuutta. Mutta myös omavaraisia puutarhuriyhteisöjä puuhannutta Kropotkinia samoin kuin ekospiritualistisia yhteisöjä kautta aikojen voitaisiin pitää myös nykykatsannossa ”primitivisteinä” – ainakin mitään järkevää rajanvetoa tuntuu olevan mahdotonta tehdä.

    Kai se anti siis liittyy lähinnä käytännölliseen järkeen (teoriapainotteisuutta tasapainottamaan) ja juurevan-radikaalin ajattelun ja maailmankuvan ja käytännön elämän yhteensovittelupyrkimyksiin.

    ***

    Keskiluokka eli väliportaan pikkunilkit on tietysti pahasti kusessa nykytilanteessa; poliittinen vastaus pelkoon ja turhautumiseen taitaa siellä(kin) ilmetä varsinkin ”maahanmuuttokritiikkinä” eli hyvä vihollinen jostain ja äkkiä ja löytyyhän se sieltä mistä ennenkin.

    Omavaraisten ja toisvaraisten luokkarauhan ainakin jotkut survivalisti-tyyppisemmät jyrkempiin skenaarioihin uskovat olettavat syntyvän niin että systeemin romahtaessa omaan mahdottomuuteensa toisvaraiset kuolevat nälkään, tautiin ja väkivaltaan; mutta kuten arvata saattaa, moinen prosessi olisi varsin rauhaton ja monella tapaa ikävä myös omavaraisille. Mieluummin kai siis kuitenkin pehmeä lasku kuin nälkäiset zombielaumat – toinen kysymys sitten, onko mikään pehmeä lasku mahdollinen nykyisen järjestelmän kautta eli kuinka jyrkkää suunnanmuutosta ja radikaalia suunnanmuutosta se edellyttää. Järjestelmä saattaa hyvinkin muuntua ekofasismin ”omin avuin”, ilman vallankumouksellista katkosta esim. poikkeustilan, säännöstelytalouden ja pakkotöiden kautta, ekologinen (kansallis)sosialismi vallankumouksellisen katkoksen kautta ei välttämättä olisi käytännössä kovin erituntuinen fasismiin verrattuna. Toisvaraisten poliisin, armeijan ja poliittisen eliitin luokan pönötystä ja pönkittämistä kumpikin kai loppupelissä. Mutta joka tapauksessa, jos noista valita saa niin mieluummin Kuuba ja Bolivia kuin Pohjois-Korea ja Haiti – tai Venäjä vajaa sata vuotta sitten.

    Eli vaikee noiden valossa keksii mitään sen radikaalimpaa ”ohjelmaa” valtion suhteen kuin ennustamattomuus ja hyppäys tuntemattomaan ja ”istuta silti se omenapuu…”. Tai no joo, järkevä maauudistus ois tietty kiva.

    ***

    Orgaaninen järjestys, jossa osilla/elimillä on merkitys vain suhteessa kokonaisuuteen, joka taas on jotain enemmän tai jotain muutakin kuin osiensa summa, on määritelmällisesti holistista. Materialismi fysiikassa taasen liittynee reduktionistiseen (=kokonaisuus on osiensa l. jakamattomien atomien summa) ja deteministiseen klassiseen fysikkaan – mutta millaista ”materiaa” on perustavimman nykyteorian eli kvanttifysiikan aaltofunktion kaava, Schrödingerin yhtälö ym. matemaattinen muoto ja olemus? Materialistista idealismia?

    Menee jo pahasti off-topiciksi, mutta väitteet elimellisestä informoitumisesta-muotoutumisesta toiminnalliseen orgaanisuuteen pelkästään klassisen fysiikan prosesseilla eivät vaikuta itsestäni lainkaan uskottavilta.

    Jos ”henkisyyden” ja länsimaisen luonnontieteen keskusteluyhteyttä ja yhteistä pohjaa kaivataan, se löytynee näillä näkymin parhaiten teknokraattisen valtavirtatieteen ”kvanttimystiikaksi” herjaamista tutkimussuunnista.

    Systeeminen ajattelu, joka on pitkälle materialistista ”vanhaa” fysiikkaa ja biologiaa (huomautuksesi 1-3 mielellään huomioiden), on aimo harppaus elimellisen kokonaisuudentajun suuntaan, ja sen hyvä puoli on kielellinen kommunikoitavuus. Mutta se on vain toinen puoli totta, ns. ”hiljainen tieto” joka on siis määritelmällisesti ”mystistä”, on vähintään yhtä tärkeää kokonaisuudentajun kannalta.

    Mutta ei tästä tässä enempää, iso aihe.

  • kissakala

    ”Eli vaikee noiden valossa keksii mitään sen radikaalimpaa “ohjelmaa” valtion suhteen kuin ennustamattomuus ja hyppäys tuntemattomaan ja “istuta silti se omenapuu…”. Tai no joo, järkevä maauudistus ois tietty kiva.”

    Kuulostaa siltä, että olet jonkinsortin pasifisti.

    Re: ”Omavaraiset” ja ”toisvaraiset”:
    nämä ovat tosiaan vähäteltyjä luokkia enkä kiellä niiden relevanssia, mutta tilanne on se, että ainakin täälläpäin melkein kaikki kuuluvat ”toisvaraisiin”, myös lähes poikkeuksetta kaikki ne jotka pitävät omavaraisuutta tavoiteltavana.
    Tällaisessa asetelmassa on relevanttia kysyä, tarkoittaako tämä –
    ”systeemin romahtaessa omaan mahdottomuuteensa toisvaraiset kuolevat nälkään, tautiin ja väkivaltaan; mutta kuten arvata saattaa, moinen prosessi olisi varsin rauhaton ja monella tapaa ikävä myös omavaraisille”
    – vain sitä, että toisilla on kesämökki jonne paeta ja toisilla ei.
    Itse olen jokseenkin vakuuttunut siitä, että ”rauhattomuuksissa” tulee vielä pitkään olemaan kyse muusta kuin kaikkia ”toisvaraisia” luokkia yhdistävistä ”nälkäisistä zombielaumoista”. Mahdollisesti tulee olemaan kyse juuri niistä luokista, joilla ei ole varaa siihen kesämökkiin. Haluan primitivismin, joka tukee näiden ihmisten, ei keskiluokan, omavaraisuutta ja itsepuolustusta (sekä hyökkäystä!)

    re: ”orgaaninen järjestys ja holismi”:
    onko kaikkeudessa kaikki, vai onko kaikkeuden ulkopuolella jotain? Jos kaikki on osa orgaanista järjestystä, tarvitseeko sitä kutsua järjestykseksi? ”Kaikkeuteen” kun nähdääkseni sisältyy sen verran liikettä, konfliktia ja yleistä sekamelskaa, että sitä voisi sitten kutsua vaikka ”kaoottiseksi järjestykseksi”.
    ”Hiljaisen tiedon holismissa” on itua, se on sitä että intuitio kykenee näkemään enemmän järjestystä kaaoksessa kuin järki. Mikään intuitio ei kuitenkaan pysty kaikkea kartoittamaan, siitä yksinkertaisesta syystä että on liian paljon ”vapaita” tekijöitä (anarkiaa! 🙂 ). Ja länsimaisten hippien ”henkinen” holismi on kuitenkin sokea kuin seinäpuu verrattuna alkuperäisväen intuitioon, joka perustuu ”materiaaliseen” ympäristönsä tuntemiseen.

    Materiaalisella en yleensäkään tarkoita mitään Newtonilaista fysiikkaa, vaan lähinnä konkretiaa. Minusta kvanttiteoria osoittaa että materia on mystistä, tai rohjen sanoa elävää, ei sitä ettei materia ole materiaa. Vastaavasti kun ajattelen ekologiaa, ajattelen dynaamisia suhteita ja loputonta vuorovaikutusta, ei kaikenkattavaa järjestystä. ”Henkisyyttä”/universalismia näen yrityksenä korvata materiaalisen/partikulaarisen yhteyden vajetta laajentamalla intuitio-yhteyttä äärettömiin. Ja mielestäni se kusee juuri siihen, että intuitio vaatii toimiakseen materiaalista/partikulaarista pohjaa. Vähän sama juttu kuin miksi kansallisuus ≠ yhteisö.

  • Satama

    ”Kuulostaa siltä, että olet jonkinsortin pasifisti.”

    Ehkä jonkinsortin elämän kunnioittaja, mutta lähinnä omalta osalta ja silloinkaan en absoluuttisesti. Vallitsevan järjestelmän väkivaltainen haltuunotto(yritys) kuulostaa paljon vähemmän toimivalta kuin rinnakkaisten mallien puuhastelu sitä korvaamaan. Sabotaasi taasen kannattaa mielestäni tarkkaan harkita, pankit, GM-perunat ymv. yleensä ottaen kannatettavia kohteita, jos ja kun jengi sellaiseen innostuu. En suinkaan paheksunut Kreikan mellakoita vaan päinvastoin, mutta materiaalisen konkretian kannalta, jos urbaanit toisvaraiset tuhoaa tai lakkoilee tuotantoketjut joista ovat riippuvaisia ilman sissipuutarhoja, ruokapiirejä ym. alkutuottajien tukiverkostoja, niin voi tulla äkkiä suru puseroon ja itku ja parku takaisin kapitalismiin.

    ”“rauhattomuuksissa” tulee vielä pitkään olemaan kyse muusta kuin kaikkia “toisvaraisia” luokkia yhdistävistä “nälkäisistä zombielaumoista”. Mahdollisesti tulee olemaan kyse juuri niistä luokista, joilla ei ole varaa siihen kesämökkiin. Haluan primitivismin, joka tukee näiden ihmisten, ei keskiluokan, omavaraisuutta ja itsepuolustusta (sekä hyökkäystä!)””

    Joo. Ja haluun myös ekososialistisen reformistisen Vasemmistoliiton ja/tai Vihreän puolueen, joka ottaa puolueohjelmaansa (vähintään) hehtaarin pläntin kaikille halukkaille kansalaisille, joilla ei oo sitä ”kesämökkiä” (viidellä peltoaarilla ja härkäpapua ja lanttua kylvettäväksi), tukea ja koulutusta maallemuuttajille ja kaupunkiviljelijöille, kestävä metsätalous jossa huomioidaan myös marjat ja sienet ja riista, pankkien ja energia- ja tietoliikenneverkkojen ja metsäyhtiöiden sosialisointi (ainakin aluksi), tukea hajautetulle uusiutuvalle energiantuotannolle (biovoima, tuulivoima, aurinkovoima jne), EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta luopumisen ym. uusliberalistisesta globalisaatiosta irtaantumisen kaikilla tasoilla, jne. jne. Enempi taktisesti ja strategisesti kuin ideologisesti reformistisen sosialismin kannattajana, koska tarvitaan monenlaista liikettä monilla tasoilla suurin piirtein samaan suuntaan, toisiaan tukien. Kaikista vakavin virhe on kuitenkin laittaa kaikki yhden kortin varaan ja tuudittautua uskoon, että kyllä se sillä kortilla hoituu.

    Poliittisten keinojen moninaisuus ja enemmän tai vähemmän kaoottis-orgaaninen samansuuntaisuus on se viisauden jyvänen, jonka soisin jengin laajemmin oivaltavan, sen sijaan että yhden kortin ortodoksiset ideologit-idealistit – olivat sitten reformisteja, vallankumouksellisia sosialisteja, anarkisteja tai New Age -hippejä ym. alafaktioita – mätkivät toisiaan ja luovat tylsää eripuraa ja kaunaa.

    Eli ei Ykseys TAI Moneus vaan sekä että ja niiden välitila:
    ”onko kaikkeudessa kaikki, vai onko kaikkeuden ulkopuolella jotain?”

    Olet mielestäni pohtinut asioita kauniisti ja syvällisesti. David Bohmilla oli mielestäni myös kaunis ja syvällinen tapa hahmottaa ennustettava ja deterministinen sekä kaoottinen järjestys saman janan ääripäiksi, jossa välillä löytyy lukematon kirjo väliasteen järjestyksiä. Eivätkä järjestyslaadut tietenkään rajoitu pelkästään determinismin ja kaoottisuuden janaan.

    ”Henkinen holismi” ei tietenkään ole mitään valmista sellaisenaan, vaan askel avautumalla oppimisen ja kapitalismin ja teknokratian kollektiivisesta mielenhäiriöstä parantumisen tielle. Samassa veneessä ollaan…

  • kissakala

    Minustakin on ihan kivaa, jos joku parlamentarismin tai byrokratian portaissa istuva tekee tai tukee hyviä juttuja. En aio kuitenkaan koskaan strategisesti laskea sen varaan, että he näin tekevät, enkä siihen, että he tekevät sitä hyvissä aikeissa. Eivätkä ne tarvitse minun tukea siihen. Kyllä kokoomuskin alkaa ajamaan hehtaarin pläntin kaikille halukkaille kansalaisille, joilla ei oo sitä “kesämökkiä”, jos näyttää siltä, että se on ainoa tapa millä he voivat ”edustaa kansan tahtoa”. Vrt. melkein kaikkien puolueiden viimeaikaisia ”maahanmuuttokriittisiä” kantoja (VASilla tais olla jyrkempi kuin demareilla, jos oikein muistan).

  • […] Mitä sitten, vaikka meidät on deterritorialisoitu “kaikesta kuulumisesta”? Muistelen, että 1930-luvulla natsipuolueen jäsenet, kuten Heidegger, olivat kovimpia tällaisia valittajia. Koen myös tällä linjalla olevat aktivistit pohjimmiltaan konservatiivisiksi. […]

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>