Vasemmiston kriisin perimmäistä syytä…

Vallankumouksen hedelmiä aloittaa vieraskynistien sarjan. Ehdotuksia sarjaan voi lähettää osoitteeseen klementiini (ät) vallankumous.org. Ensimmäisenä Kanta kirjoittaa tässä vasemmiston kriisistä.

Everything sucks


Vasemmiston kriisin perimmäistä syytä ei tarvitse kauan hakea.

Iskepä omat tulosi sivulle www.globalrichlist.com. Kyllä, ihan vitun yksinkertaistava harjoitus, mutta tee se silti.

Mitä löytyi? Melkoisella varmuudella voin sanoa että olet jossain kärkiviidenneksessä, kun maailmanlaajuisesti katsotaan.

Vasemmiston ongelma: sillä ihan oikeasti ei ole kovin paljoa annettavaa länsimaalaiselle ihmiselle. Voidaan pohtia siitä, miksi länsimaissa ollaan niin vauraita ja muualla ei, mutta tämä menee moralisoinniksi, ja moralisointi ei ole kantava pohja mihinkään. Jos vasemmisto yrittää pysyä oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon jne. ihanteissa, niin lopulta päädytään siihen, että otetaan meiltä ja annetaan niille. Ja Frank Zappa sanoi: Communism doesn’t work because people like to own stuff.

Pohditaan ratkaisuja tähän ongelmaan. Tarkastellaan ensin oikeistoa. Nähdäkseni löydämme kaksi pääasiallista lähestymistapaa.

Ensimmäinen on melko simppeli: Fuck you, got mine. Itsekkyys on aina suosittua. Meillä on yksilöllinen itsekkyys ja joukkoitsekkyys. Yksilöllinen itsekkyys on aynrandistista. Muut ihmiset pärjätköön miten pärjäävät, minä olen kaiken saanut itse ja sen aion myös pitää. Joukkoitsekkyys ilmenee nykyisin yleensä nationalismina. Isoisämme meille tämän maan taistelivat joten aiomme myös kaiken pitää. Muu maailma imeköön lekaa, mitäs ovat niin neekeriä.

Toinen on utopismi. Kapitalismi on ihmeitätekevä mylly jonka kautta rikkaat rikastuvat ja köyhätkin rikastuvat. Epätasa-arvosta ei tarvitse välittää, koska kaikki saavat kuitenkin jotain. Tämä on ideologisen liberalismin tärkein suuntaus. Itsekkyyteen nähden siinä on se hyvä puoli ettei tarvitse tuntea itseään kusipääksi tai rasistiksi. Sen varaan on rakennettu esim. Norbergin kirja Globaalin kapitalismin puolustus.

Vasemmistolla on perinteisesti ollut enemmän hinkua tällaiseen utopismiin. Esimerkiksi neuvostokommunismi näyttäytyi joskus mallina, joka ihan oikeasti toimisi paremmin vauraudentuottajana kuin kapitalismi. Tämä toimi myös syynä siihen miksi länsimaiset kommunistiset liikkeet menestyivät samalla kun roikkuivat Neuvostoliiton helmoissa niin pitkään. Kuinkas sitten kävikään? Nykyään vasemmistolaiset, jotka eivät tavalla tai toisella myöntäisi kapitalismin ylivoimaista taitoa tuottaa varallisuutta noin niin kuin ylipäätänsä, voitaneen laskea yhden käden sormilla. Se on eri asia sitten katsotaanko tämän hyödyttävän köyhiä vai ei.


Miten vasemmisto
vastaa näihin?

No, aina on se malli ettei edes yritetä vastata – kritisoidaan vain toisen puolen vastauksia. Itsekkyyteen voidaan oikeastaan vastata lähinnä moralismilla. Älä ole niin itsekäs, se on paha asia. Olet paha ihminen. Jeesus, jota ei ole, ei tykkää. Tietysti voidaan pelotella sillä, että lopulta bumerangi osuu omaan naamaan ja alkaa kolmannen maailman kapina, mutta siihenkin on helppo vastata: Whatever happens, we have got / the Maxim gun, and they have not. Paitsi että Maxim-pyssy on vaihtunut tankkeihin, pommikoneisiin, ydinaseisiin…

Utopismia onkin pyritty ruotimaan enemmän. Kapitalismi tuottaakin vaurautta pelkästään rikkaille, kaikkiin kysymyksiin ei voi vastata rahalla, luontokin ottaa dunkkuun ja niin edelleen. Ympäristöön pohjautuva kritiikki on suosittua. Ehkä kapitalismin mylly pyörittääkin vaurautta tehokkaasti mutta lopulta iskeydytään seinään. Vihreä liike lähti tältä pohjalta. Vihreän liikkeen tarinan tiedämme. Ihmisillä ei ole oikein halua käsitellä katastrofia, joka ehkä tapahtuu joskus hamassa tulevaisuudessa. Ainakaan se ei ole yhtä kurantti asia kuin köyhyys joka tapahtuu tässä ja nyt. Ja tiedemiehethän voivat aina valehdella tai olla väärässä. Tunkekoot laskutikut perseeeensä. Ja lopulta tulee aina kysymys – no mitä sinulla on sitten esittää vastaukseksi?

No, yksi vastaus on mennä mukaan. Meillä on olemassa itsekkyyspohjalta lähtevää vasemmistoa ja kapitalismin utopioihin mukaan lähtevää vasemmistoa. En minä välitä mistään maailmasta, minulle itselleni on parempi kuulua liittoon tai vaatia hyvinvointipalveluja. Tai: Suomella menisi paremmin jos sitä johdettaisiin vähän vasemmistolaisemmin. Ei kande ajatella sitä muuta maailmaa liikaa, voi tulla paha mieli. Mitäs ovat niin… öh, taantumuksellisiin kulttuureihin kuuluvia naistensilpojia.

Sosiaalidemokraatit sun muut myötäilevät kapitalistisia utopisteja. Kapitalismi on vaurautta tuottava mylly, tarvitaan vaan vähän valtion apuja ja hyväntekeväisyyttä ja ekotekoja että sitä vaurautta saadaan jaettua ja ympäristöntuhoutuminen pidettyä siedettävänä. Radikaalivasemmisto pyörittelee silmiään, mutta sittenpä heiltäkin kysytään – mitä teillä on tarjottavaa?


No, aina
voi lähteä siitä käsin että länsimaisen ihmisen kuuluukin kärsiä. Mitäs on niin riistäjä. Tällä keinoin marginalisoidutaan tuplatehokkaasti. Monkeysmashesheaven tarjoaa vähän osviittaa tästä näkökulmasta. Kyllä, blogia voi lukea sillä silmällä miten naurettavia vaikka United $nake$-tyyliset sanamuodot ovat, mutta eipä noi muuta kuin marginaaliporukkaa olisi vaikka kirjoittaisivat mitä oikeaoppisinta kuningattaren englantia. Vaikka päälle syljetään niin itse voi olla tyytyväinen siitä että periaatteita ei ole hyljätty – ja yön pimeinä tunteina miettiä sitä, onko aktiivi joka ei pysty saavuttamaan mitään oikeastaan minkään arvoinen.

Voi lähteä utopismiin. Utopioita on ollut aika vähässä. Suosituin taitaa olla idyllinen kyläyhteisö. Fyrkkaa ja stuffia ei ole enää, mutta mitä sitten? Kunhan kapitalismista selvitään niin kaikki voivat psykologisesti paremmin jollain tarkentamattomalla tavalla. Siellä ilakoidaan käsi kädessä ilman huolia ja murheita. Ja juodaan kuusenkerkkäteetä panotiipiissä. Tällaisessa utopiassa on vaan pari pientä vikaa, kuten se, miten sinne konkreettisesti päästään ja se, kiinnostaako se oikeasti ketään. Mutta mitäs pienistä. Toisaalta, voidaan yrittää myös esittää uskottava talousmalli, jossa tuotetaan vaurautta kaikille tasapuolisesti ilman että turvaudutaan kapitalismiin tai riistetään ympäristöä. Sitä odotellessa.

Voidaan myös lähteä toiselle individualistiselle tasolle. Mitäs maailmasta kunhan voin itse tuntea voivani hyvin. Minä ostan reilun kaupan teetä ja vaatteita… no okei, ei mennä edes tuohon; minä asun squatatussa talossa ja dyykkaan ruokani ja en tee töitä, minä en tue kapitalismia millään tavalla, omatuntoni on puhdas. Ei kenenkään kannatakaan edes yrittää mitään massaliikehdintää, lähdetään pienistä taisteluista ja henkilökohtaisesta moralismista. Kohta joku anarkisti tulee sanomaan että ei anarkismi oikeasti tuollaista ole. No vittu, minulle se aina näyttäytyy just tuona. Just tuona. Ja tästähän voidaan sitten lipsua itsekkyyteen. Libertaristi on anarkisti jolla on rahaa.

Moralisointihan tuossa jo mainittiin. Moralisointiahan se on itsekkyydestäkin puhuminen ylipäätänsä. Onhan sekin ratkaisu.  Uuden sosialistisen ihmisen rakentaminen nalkuttamisen kautta. Moralisoinnillakin on sijansa. Joihinkin se tepsii. Ainakin niin kauan kunnes olisi joku riski että se oikeasti vaikuttaa johonkin. Ihmisillä on sellainen hassu taipumus kuitenkin loppupeleissä uskoa asioita joista on heille jotain hyötyä.

Niin, ja sitten voidaan tietysti odottaa sitä, että kapitalismin viimeinen kriisi tulee. Siinähän odotellaan. Sitten ehkä kaikilla on kaikki perseestä mutta ainakin itse oli oikeassa. Varmasti sitten kaikki muutkin huomaavat sen. Lähestymistavan oikeellisuuden voi havaita tarkkailemalla esim. KTP:n kannatusta. Tai jäsenkuntaa. Varsinainen etujoukko. Käsi sydämellä, haluaako kukaan näiden tyyppien edes koskaan johtavan mitään?

No mikä sitten on vastaus? Itse, kun omaa positiota tarkastelee, se on antikapitalismi yhdistettynä sosialidemokratiaan. Täynnä epäjohdonmukaisuuksia, mutta mikä se on se parempi?


– Kanta

19 comments to Vasemmiston kriisin perimmäistä syytä…

  • Satama

    ”Itse, kun omaa positiota tarkastelee, se on antikapitalismi yhdistettynä sosialidemokratiaan. Täynnä epäjohdonmukaisuuksia, mutta mikä se on se parempi?”

    Hyvä kysymys. Paras vastaus jonka osaan antaa on että vielä parempi ettei sitoudu yhteen positioon loppuelämäkseen vaan kokeilee useampia, monenlaisia, innostuneesti koko sydämellään mukaan heittäytyen. Bernsteinilaisittain, kun kerran sosialidemokratiaan sitouduttiin: tärkeintä on liike, ei päämäärä.

    Kun kokemusta ja näkökulmia kasvattaa monilta saroilta ja useista vinkkeleistä, ymmärryskin kasvaa, väkisinkin.

  • Satama

    ”Ei kenenkään kannatakaan edes yrittää mitään massaliikehdintää, lähdetään pienistä taisteluista ja henkilökohtaisesta moralismista. Kohta joku anarkisti tulee sanomaan että ei anarkismi oikeasti tuollaista ole. No vittu, minulle se aina näyttäytyy just tuona. Just tuona.”

    Väittämättä vastaan meikäläiselle anarkismi näyttäytyy hyvin monenlaisena. Yksi rohkaiseva ja kannustava mielikuva on zapatistat, jotka teki kapinan ja otti tilansa haltuunsa kun Neuvostoliitto oli juuri romahtanut ja uusliberalismi jylläsi voitonriemuisimmillaan.

    Melkoista massaliikehdintää sai tuo anarkistisen (itse)kurin ja runollisuuden kipunoiva yhdistelmä aikaan paitsi anarkisteissä ja alkuperäiskansoja fiilistelevissä ekohipeissä myös vallankumouksellisissa sosialisteissa ja jopa reformisteissa. Zapatistien johtama reformistinen massaliike meni sitten mönkään kun reformistipoliitikot pettivät ja pettyneinä hyö päätyivätten reformismin tukemisen sijasta La Otra -kampanjaan, josta voidaan olla montaa mieltä. Mutta oli siinäkin taivastelemista kun anarkistiskommunalistit, queer-ryhmät ja stalinistit stalin-lippuineen marssivat rinta rinnan La Otrassa.

    Toisaalta reformismin puolesta muistettakoon Venezuelan, Bolivian jne. sosialistiset vallankumoukset, jotka ovat kaikkea muuta kuin päättyneet. Ja moneen kertaan mainitsemani Kuuba. Niitä kohtaan esiintyy mielestäni aivan liikaa moralistis-kyynistä ylikriittisyyttä ja liian vähän vallankumouksellista solidaarisuutta paremmissakin antikapitalistisissa piireissä, eli niissä vähemmän käytännöllisissä ja enemmän dogmaattis-teoreettisissa.

  • rot

    Aikamoinen oodi sosiaalidemokratialle. Jäi vähän hämäräksi että missä päin tätä tekstiä se ’antikapitalismi’ oli?

    mikä se on se parempi?

    Suora toiminta?

    No siinä vaiheessa kun vuonna 2010 vasemmiston kriisin ratkaisuksi ehdotetaan ”sosiaalidemokratiaa” pienellä epämääräisellä ’antikapitalismilla’ höystettynä, niin ei tarvitse ihmetellä miksi vasemmisto on kriisissä, sekä käy hyvin ilmi että jos vasemmisto nousee kriisistään niin lopputuloksena on taas kerran vain eri tavalla maustettua kapitalismia. Onko joku joskus puhunut ”Pääoman vasemmasta siivestä”?

    Koska vasemmistolaisuus on sosiaalisen taistelun aktiivista ko­kemista poliittisena ohjelmana, se on ideologista kiireestä kan­tapäähän. Vasemmiston taistelu ei kasva tämän yhteiskunnan riistettyjen, sorrettujen, alistettujen ja osattomien elävien yksi­löiden haluista, tarpeista ja unelmista. Se ei ole toimintaa jossa ihmiset pyrkivät ottamaan omat elämänsä takaisin haltuun ja etsimään sitä varten välttämättömiä työkaluja.

    (Politiikasta elämään)

    Muutenkin jos jälki-/antivasemmistolaiset anarkistikirjoitukset ovat välillä tuntuneet siltä etteivät ne ehkä kuvaa vasemmistolaisuutta kovin hyvin, niin tällaiset tekstit kyllä validoivat varsin tehokkaasti vasemmistokriitiikin.

    Täynnä epäjohdonmukaisuuksia
    Elämä on.

  • @rot: olen samaa mieltä tuon lainauksen kanssa kuvauksena nykyvasemmistosta. Ehkä vasemmistoa vastaan voidaan asettaa kommunismi. Tästäkin voisi kirjoittaa lähiaikoina…

    edit: lisäyksenä myös peukkua Sataman zapatistijutuille ja lattarisosialismille. Kirjoittakaa toki vieraspostaukset Hedelmiin.

  • Entäpä jos sitä kapitalismin viimeistä kriisiä ei koskaan tulekaan? Voit sitten 130-vuotiaana ihmetellä kiikkustuolissasi, että mikä meni vikaan.

    Jos et löydä muita kuin epäjohdonmukaisia vaihtoehtoja, olet ymmärtänyt jotakin väärin.

  • rot

    @klementiini: ”Ehkä vasemmistoa vastaan voidaan asettaa kommunismi.”

    No nyt aletaan puhua jo asiasta, vaikka mulla onkin vaistonvarainen inhoreaktio kommunismiin, enkä usko että mikään yritys elvyttää sitä on sen arvoista. Koen itse että anarkia pitää jo sisällään kommunismin positiiviset aspektit, ilman kaikkea siihen liittyvää painolastia, jonka alla meikäläisenkin prolesukulaisia pistettiin päiviltä. Ja anarkiasta puuttuu myös se -ismi.

    Mutta tämä blogin vieraskynä kuvastaa hyvin vasemmiston totaalista umpikujaa, ja ”antikapitalistisen sosiaalidemokratian” sijaan lähtisin ennemmin haastamaan koko vasemmiston ja politiikan paradigmaa, mitä ”vasemmistolla” on enää annettavaa ja onko vasemmistoon takertuminen pelkkä ylimääräinen painolasti joka tulisi jo karistaa harteilta?

    Mitä kommunismiin tulee niin vaistonvaraisesta inhoreaktiosta huolimatta silti jotenkin lämpenen Näkymättömän Komitean kommunismille kuten Selvennyksessä kirjoitetaan:
    ”Tästedes materiaalinen organisoituminen selviytymistä varten tarkoittaa materiaalista organisoitumista hyökkäykseen. Joka puolella kypsytetään uutta ajatusta kommunismista. Baarien, kopioliikkeiden, squattien ja vallattujen lukioiden varjoissa syntyy uusia rikoskumppanuuksia. Näiltä kallisarvoisilta salaliitoilta ei tule estää keinoja päästää voimansa valloilleen.
    […]
    Kommunismi, ennakko-oletuksena ja kokeiluna. Herkkyyden jakaminen ja jakamisen kypsyttäminen. Sen paljastaminen mikä on yhteistä, ja voiman rakentaminen. Kommunismi kasvupohjana huolelliselle ja rohkealle hyökkäykselle ylivaltaa vastaan. Kutsuna ja nimenä kaikille maailmoille, jotka vastustavat imperiaalista rauhoittamista; kaikille solidaarisuuksille, joita ei voi kutistaa tavarahyödykkeiden hirmuvaltaan; kaikille ystävyyksille, jotka olettavat sodan välttämättömyydet. Kommunismi. Tiedämme sen olevan termi, jota tulee käyttää varovasti. Ei sen takia, että sanojen suuressa paraatissa se ei enää välttämättä ole kovin muodikasta. Vaan koska pahimmat vihollisemme ovat käyttäneet sitä, ja käyttävät edelleen. Tietyt sanat ovat kuin taistelukenttiä: niiden merkitys, vallankumouksellinen tai taantumuksellinen, on voitto, joka täytyy repiä taistelun hampaista.

  • @klementiini: à propos 1800-luvun kommunismin tarkastelu olisi pirun mielenkiintoista. Marx otetaan usein lähtökohdaksi (ja onhan Pääoma toki ehdottomasti yksi lähtökohta jota on tarkasteltava), mutta Marxin ajatukset ovat kuitenkin vain yksi vaikutteiden yhdistelmä, ja olisi mielenkiintoista tietää muistakin mahdollisuuksista.

    Neuvostoliiton myötä Marx nousi todella keskeiseksi teoreetikoksi, mutta minusta olisi mielenkiintoista siirtää katsetta myös Marxin ”tuolle puolen”.

    Jussi Vähämäen eräs hyvä ajatus on, että Marxia pitäisi tarkastella ilman marxismia. Mielestäni Kautsky ja häneen liittyvä traditio muovasi sosialismista sellaisen doktriinin, josta on päästävä eroon. Pitäisi löytää se kommunismin (joksi sitä 1800-luvulla kutsuttiin ja voidaan mielestäni nytkin kutsua, vaikka sana on saanut paljon painolastia) ydin — ja tarkastelu olisi ehkä hedelmällisintä aloittaa 1800-luvun ranskalaisesta kommunismista. Jos tarkastelusta ei muuta hyötyä olisi, niin ainakin siitä voisi inspiroitua (ja muutenkin olisi mielenkiintoista ;)) …tämä tässä näin vain ohimennen kun Klementiini käsittääkseni osaa ranskaa 😉 (ja netistä löytää aika paljon, esim. tuollakin muutama sosialisti http://classiques.uqac.ca/classiques/ )

  • <– hyi vittu tohon tuli tuommoinen kuva.

  • @Miika: allekirjoitan. Koitan kommentoida tota sosialismi.netin artikkelia lähiaikoina.

    Ja kirjoittajakuvista en tiedä muuta kuin että normaalisti wordpress-alusta generoi mailiosoitteen perusteella avatarin tähän jos ei ole vanhaa… Eli jatkossa kannattaaa käyttää toista mailiosoitetta kommentoidessa jos ei halua samaa kuvaa. 🙂 Tai jos joku tietää enemmän niin voi neuvoa.

  • Kanta

    Lisää pohdintaa, jonka voi katsoa jonkinlaiseksi tiivistykseksi artikkelista tai ei:

    Ideologoiden kannattamiselle on kaksi päällimmäistä syytä: henkilökohtainen etu ja se, että voi tuntea olevansa hyvien puolella. Silloin kun nämä kohtaavat, molempi parempi. 1900-luvun alussa ja keskivaiheilla sosialismi oli voimissaan, koska sillä oli laaja kannattajakunta joka pystyi saamaan henkilökohtaisia etuja (torppari torppansa, tehdastyöläinen parempaa liksaa ja (teoriassa) pääsisi pomostaan eroon) ja sen kannattajat pystyivät sanomaan olevansa hyvien puolella.

    Hyviksenä olemiseen liittyi kolme osatekijää. Sosialistit kannattivat tasa-arvoa – ei rikkaita, ei köyhiä. Sosialismi oli universalistinen liike joka ei erotellut rotujen, kansojen ja uskontojen välillä – kaikki samanarvoisia. Sosialismi oli yhteiskunnallinen, ei individualistinen liike – se tähtäsi koko maailman muuttamiseen, ei yksilölliseen näpertelyyn.

    Nykyisin kuitenkin maailmanlaajuinen eriarvoisuus on saavuttanut sen asteen että kaikille ei voida enää saada kivaa. Jos maailma olisi tasa-arvoinen, länsimaiset työläiset menettäisivät elintasoaan. Jatkuvaan kasvuunkaan ei voida enää luottaa, koska ympäristötuho. Sosialismi länsimaissa ei voi enää yhtä aikaa olla länsimaisten massojen henkilökohtaisen edun ja hyvikseyden liike, jos se haluaa säilyttää tasa-arvon, universalismin ja yhteiskunnallisen muutoksen vaatimukset.

    Ratkaisuja:

    – Pidetään arvoista kiinni ja vaaditaan globaalia sosialismia -> marginalisaatio
    – Luovutaan tasa-arvon vaatimuksesta, hyväksytään se että on rikkaita ja köyhiä ja yritetään parantaa niiden köyhien asemaa edes vähän -> demarius
    – Luovutaan universalismista, keskitytään kansallisiin etuihin -> kansallinen sosialismi, where have I heard that before?
    – Luovutaan yhteiskunnallisesta muutoksesta, keskitytään yksilötasoon -> nykyanarkismi
    – Leikitään että mitään ei ole vialla -> kognitiivinen dissonanssi, epäuskottavuus

    Paras ratkaisu olisi tietysti löytää uusi malli joka mahdollistaa että koko maailma voidaan nostaa länsimaisen työläisen elintason yläpuolelle tuhoamatta ympäristöä. Sitä odotellessa.

  • Satama

    ”Entäpä jos sitä kapitalismin viimeistä kriisiä ei koskaan tulekaan? Voit sitten 130-vuotiaana ihmetellä kiikkustuolissasi, että mikä meni vikaan.”

    Pikemminkin on semmonen fiilis että kapitalismin viimenen kriisi on jo alkanut mutta antikapitalistit on enimmäkseen ihan ulalla ja pelkää kuollakseen että mitäs sit jos se kapitalismi oikeesti loppuukin? Mitäs me sitten tehdään ja kuka pitää musta huolen? Pitäskö sit ihan oikeesti ruveta järkkää ite leipä ja sirkushuvit?

    Toisaalta, ainahan sitä on sanottu että vallankumoustyö on – tai että sen pitäis olla – pitkäjänteistä kuin puutarhurinhommat: Kylvetään siemeniä ja istutetaan taimia, joista kasvaa tuleville sukupolville puita edelleen jalostettavaksi – ja pikkuhiljaa kokonainen metsäpuutarha. Niinku Irokeesiliitossa oli tapana toimia, jokaisessa päätöksessä muisteltiin taaksepäin seitsemän sukupolvea ja mietittiin eteenpäin seitsemän sukupolvea.

    Hiljaa hyvä tulee.

    Ja kuten täälläpäin sanotaan: hätäilemällä ei synny kuin kusipäitä pentuja.

    Kun kapitalismin kiire tuhoaan kohti tulee koko ajan kiireemmäksi, vallankumouksellisinta on joutilaisuus, hidas mietiskely ja harkinta, kiikkustuolifilosofointi ja leppoisa jutustelu ystävien kesken. Mitä kiireemmin kapitalismi kiirehtii putousta kohti, sitä hitaammin vallankumousvirta soljuu. Dialektiikkaa, nääs. 🙂

    PS: Tämmöistä siementä kylvettiin meikäläisen nuoruudessa:

    On mulla unelma
    vapaa maailma
    ilman rajoja!
    Kauniita sanoja vai?
    No on on on
    mutta älä huoli ystäväni
    mä teen omat tehtäväni
    sä saat tehdä mitä sua huvittaa
    ihan mitä vaan
    mut mullon unelma!

    Ja vähän vartuttuani olen alkanut ymmärtää että reuna-alueet on kaikkein hedelmällisimpiä ja monimuotoisimpia elämänalueita – voimallisimpia. Enemmän reunaa saa kun muokkaa ja istuttaa mutkitellen.

  • (…siemenenä Sielun Veljet albumilla L’Amourha!)

  • […] Vasemmiston kriisin perimmäistä syytä… […]

  • @Miika: ruma kuva tulee 95-prosenttisella varmuudella vanhasta sosialismi-blogista, ainakin meikäläisen tulee sieltä. Kirjaudu sinne ja poista, tai laitaa jotain muuta tilalle..

    Marxia kannattaa ehdottomasti tarkastella ilman marxismia.. ja sen voi tehdä paremminkin kuin vain viljelemällä Marxin ”minä en ainakaan ole marxilainen” -sitaattia, missä siinäkin auktoriteetti palautetaan Alkulähteelle.. Foucaultilla oli joku hyvä artikkeli siitä, miten Marx ja Freud (ja olikohan siinä vielä joku kolmas) ovat siitä mielenkiintoisia, että heidän juttunsa ovat synnyttäneet poikkeuksellisen paljon diskursiivisuutta, ts. heidän kirjoituksensa toimivat Lähteenä mihin jonkun lausuman todellisuus pohjataan (”Marx sanoi”, ”Lenin osoitti” jne.)

    Muuta: ”anarkia” on ihan yhtä hyvä tai huono sana ja kärsii samassa määrin painolastista kuin ”kommunismi”. On taktinen kysymys kumpaa käytetään, vai käytetäänkö kumpaakaan.. itse en missään tapauksessa vaadi pidettävän kiinni kommunismi-sanasta (tai sosialismista), vaikka myönnetään silti että minusta erilaiset väännelmät siitä kuten ”kommonismi” tai ”kommunalismi” ovat vähän hassuja..

    Bolivian tai Venezuelan meininkiä en vielä pitäisi ihan sosialismina, vaikka suunta tietysti on hyvä..

  • Kantan esittämät ratkaisuvaihtoehdot ovat hyvin osuneita.

    Näkisin että ne pelkistyvät erityisesti näihin
    ”- Pidetään arvoista kiinni ja vaaditaan globaalia sosialismia -> marginalisaatio
    – Luovutaan tasa-arvon vaatimuksesta, hyväksytään se että on rikkaita ja köyhiä ja yritetään parantaa niiden köyhien asemaa edes vähän -> demarius”

    Vasemmiston jatkaminen nykyisillä toimintatavoilla näivettänee sen joukoksi perinneyhdistyksiä. Myös kumpikin edellä mainituista vaihtoehdoista tarkoittaa sosialistisen vasemmiston lakkauttamista nykyisessä muodossaan.

    Jälkimmäinen (sosiaalidemokraattinen) vaihtoehto keskittyy jatkuvaan kamppailuun, jatkuvasti ajankohtaisten parannusten tekoon. Tällöin päämääristä sinänsä on luovuttava — niihin ei pyritä koska sitä ei nähdä järkevänä vaihtoehtona. Jos tämä yhdistyy hyvinvointisovinismiin, se vie samaan suuntaan kuin Kantan esittämä kolmas vaihtoehto ”kansallinen sosialismi”. Mutta sosiaalidemokraattisen vaihtoehdon valitseminen voi olla ihan hyvin perusteltua, koska siinä säilyy mahdollisuus kannatuksen nousulle ilman kapitalismin kriisiytymisen odotusta. (Klassinen esimerkki tästä on luettavissa Bernsteinin Sosialismin edellytykset -kirjasta.)

    Ensimmäinen vaihtoehto pitää sisällään myös sen, että että Suomen vasemmisto voi valita esim. Tanskan & Norjan yhteistyöjärjestöjen kaltaisen linjan, mikä ei merkitse täydellistä marginalisoitumista. Se ei kuitenkaan voi tällä hetkellä nostaa kannatusta, vaan siihen sisältyy tietynlainen hypoteesi kapitalismin kriisiytymisestä ja/tai ajatus maailman köyhien alueiden muutosliikkeiden tukena (niiden ”paikallisosastona”) toimimisesta ”ensimmäisessä maailmassa”. Äärimmilleen vietynä tämä valinta johtaa täydelliseen poliittiseen näkymättömyyteen ja marginalisoitumiseen.

    Sosiaalidemokraattisen vaihtoehdon näkökulma on pääasiassa meidän paikallisissa elinolosuhteissamme ollen samalla myös solidaarinen köyhille. Jälkimmäisen (’kommunistisen’) vaihtoehdon näkökulma on internationalistinen ja poliittista ja sosiaalista tasa-arvoa vaativa.

    Tällä tavalla tarkasteltuna Suomen radikaalin vasemmiston pääasiallisina vaihtoehtoina näyttäytyvät joko hidas kuolema tai valinta ’sosiaalidemokratian’ ja ’kommunismin’ välillä. Jos historiasta voidaan mitään päätellä, niin todennäköisesti liike jakautuu eri vaihtoehtojen välillä. Mielenkiintoisin on nykyinen Vasemmistoliitto, jossa edellä mainitut kaikki kolme vaihtoehtoa ovat todella olemassa. (Joidenkin muiden ryhmien kohdalla kyse voi olla valinnasta näivettymisen tai Vasemmistoliiton kehityksen seuraamisen ja siihen tavalla tai toisella liittymisen välillä.) Tällaisen tarkastelun ulkopuolella jäävät kokonaan anarkistit ja monet muut, mutta en näe että tällä hetkellä näillä muilla ryhmillä olisi tässä asiassa mitään merkitystä. Osa heistä voisi liittyä toimintaan, jos vasemmisto lähtee radikaalimmalle ja enemmän ruohonjuuritason toimintaa painottavalle linjalle.

  • Kanta

    Hyviä kommentteja Miikalta. Näkisin pohdintani myös sen analysoimisena, mihin vasemmisto tälläkin hetkellä on menossa, ja kahtiajakautuminen periaatteelliseen ja demariutuneeseen siipeen (ehkä voisi sanoa myös vihertyneeksi?) lienee jossain vaiheessa tosiasia.

    Kansallissovinistista vaihtoehtoa edustaa mm. Perussuomalaisten itsensä brändäys uudeksi työväenpuolueeksi. Eräällä kaikkien tuntemalla foorumilla vasemmistolaisuutta onkin pyritty määrittelemään jo kansallissovinistiseen kuosiin: http://hommaforum.org/index.php/topic,12808.0.html

  • Kanta

    Aloitinpas tämän kirjoittelun innoittamana blogin: http://munkanta.blogspot.com/

  • Tuohon klassilliseen anarkismiin ja kommunismiin linkkinä: täältä näyttäisi löytyvän muutamia hyviä, uudempaa ja vanhempaa
    http://kropot.free.fr/indexaut.htm

  • Kalevi

    Mitä vasemmistolaisuudella on koskaan ollut tarjottavana mitä yhteiskunta ei olisi muutenkin tyrkyttämässä? Työtä, tottelemista ja teknologista vieraantuneisuutta – sitä on vasemmistolaisuus pohjimmiltaan. Toki edistyksellisyyden eetoksella silattuna.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>