Uskollisuus politiikassa

Ihmiset heräävät poliittiseen toimintaan yleensä jonkin tapahtuman voimasta. On syksy 1999 ja 100 000 mielenosoittajaa estää WTO:n neuvottelut Seattlessa: tapahtuma. Tapahtuma tuntuu irtaantuvan kaikesta siihen astisesta ja rikkovan itse historian kausaaliketjut. Se on shokki joka huutaa sivullisetkin hereille. Se tuntuu jopa tavoittelevan ikuisuutta: ikään kuin ”ikuinen” ideaali tai ”virtuaali” nimeltä demokratia (tai vallankumous) olisi äkillisesti laskeutunut sfääreistä maan päälle ja ruumillistunut tottelemattomissa mielenosoittajissa.  Mahdoton tapahtuu, uusia mahdollisuuksia ilmestyy äkillisesti, syntyy yllättäviä liittoutumia jne. Tapahtumalle uskollisina ihmiset mobilisoituvat ”Seattlen hengessä” ja globalisaatiokriittinen rintama etenee: Praha, Göteborg, Genova. Sitten tapahtuman potentiaali kuluu loppuun tai ihmiset eivät enää ole uskollisia tapahtumalle eivätkä silti saa uutta tapahtumaa aikaan tai jotain aivan muuta sattuu, ja juttu vaipuu. Onko tässä yleinen malli jolla voidaan lähestyä yhteiskunnallisia liikkeitä?

Heti muutama täsmennys: vaikka tapahtuma saattaa vaikuttaa sivullisista taivaan lahjalta, tapahtuma ei voi tulla tyhjästä (ei edes joukko-opin tyhjästä joukosta), vaan sillä on ehtonsa ja taustansa, kuten Seattlella sitä edeltävät protestit ja organisoitumisen tihentymät: Lima, Länsi-Saksa, Bolivia, Etelä-Afrikka. Lisäksi tapahtuman korostamisessa on vaarana tapahtuman palvomiseen ja toistamiseen jumittuminen ilman minkäänlaisia variaatioita.

Täsmennyksien kanssa eteenpäin. Helsinkiläiset talonvaltaajat havahduttanut tapahtuma oli Kööpenhaminan Ungdomshusin häätäminen talvella 2006-2007 ja sitä seuranneet katutaistelut. Tapahtumalle uskollisina, siis yksinkertaisesti siitä innostuneina ihmiset ryhtyivät valtaamaan tilaa täällä. Käynnistyi sykli jonka aikana tehtiin, mitä, 14 talonvaltausta?

Tälle hedelmälle taas kävi kuten ilmeisesti monille, jotka ovat nyt alkaneet toimia yhtäältä ”anarkistiskenessä” ja toisaalta Vasemmistonuorten kaltaisissa järjestöissä: vuonna 2006 oli kaksi tapahtumaa, jotka herättivät, aktivoivat ja joihin liittyvä ”uskollisuus” määrittää poliittista ajattelua edelleen. Tapahtumat ovat EuroMayDay/makasiinivaltaus vappuna ja SmashAsem alkusyksyllä.

Uskollisuus sekä motivoi että rajoittaa. Rajoittavuutta voi tarkastella ihmettelemällä niitä vuoden 1968 kapinointiin osallistuneita, jotka ovat pysyneet politiikassa, tai suomalaisia ”kuuskytlukulaisia”, jotka ovat yhä kulttuurillisen vaikuttamisen ja seksuaalisen/viinapainotteisen ”vapautumisen” tiellä eivätkä kykene tajuamaan mitään uusista ilmiöistä, kuten prekarisaatiosta.

Mille tapahtumalle sinä olet uskollinen?

Toki myös petturuus on aina mahdollinen valinta. Joskus se on ainoa mahdollinen valinta, jotta voidaan luoda uutta.

11 comments to Uskollisuus politiikassa

  • Tatu Ahponen

    Meikän aktivoiva tapahtuma oli niinkin vastikään tapahtunut kuin yo-lakikeskustelu ja sitä seuranneet mielenosoitukset.

  • Seattle saattoi jossain määrin itseä herätellä, mutta mitta tuli täyteen syyskuun yhdeksännen lentokoneiden ja etenkin Afganistanin sodan alkamisen jälkeen 2001. Nämä tapahtumat eivät ole suoranaisesti ”uskollisuutta” luovia, mutta varmaankin saattavat selittää imperialismin keskeisyyden omassa ajattelussa, kun ensirakkaus radikalismiin on syntynyt seuratessa tällaisia uutiskuvia.

    2003 olin Kööpenhaminassa anarkistiblokissa (muut ryhmät vaikuttivat itelle silloin liian nössöiltä), se oli oikein mukava kokemus. Käytiin vankilan luona vaatimassa poliittisten vankien vapauttamista (joita mielenosoituksissa oli vangittu). Muutenkin niiden päivien mielenosoitukset olivat hienoja kun jengiä riitti silmänkantamattomiin.

    Yo-liike ja Tampereen marxilainen (tai ehkä tarkemmin gramscilainen) piiri ovat viimeaikojen suurimmat vaikuttajat.

  • [ja itsestäänselvästi se oli tietenkin syyskuun yhdestoista, numerot menivät sekaisin päässä]

  • Veera

    Erinäiset paskaduunit joskus lukion jälkeen noin kymmenen vuotta sitten.

  • Pitää itekin lisätä että tiskaajana työskentely lisäsi kummasti vallankumouksellisuuden astetta.

  • Yliopistoliikehdintä viime vuodelta olisi pitänyt muistaa lisätä esimerkkeihin, se oli tärkeä tapahtuma suurimmalle osalle niistä ihmisistä joiden kanssa tekee politiikkaa nykyään ja kyllä se myös ohjelmoi omia ajatuksia uudelleen.

    Paskaduuneista: fyysisiin paskaduuneihin vaaditaan nykyään niin paljon kokemusta ja taitoja (tai sitten oikeita suhteita :)) ettei edes siivoajaksi meinaa päästä vaikka kuinka hakee. Joudun tyytymään kirjoitus- ja kuvaussilppuihin. Vallankumouksellisuus ei hirveästi lisäänny freelancerin yksinäisyydessä…

  • Hmh… se lopullinen tapahtuma oli niinkin pieni kuin yksi Vappuaatto uskomattoman hienon ja humaanin ihmisen seurueessa 2000-luvun alussa. Kutsukaamme häntä vaikka nimellä ”S”.

    Kun poikkesimme juhlinnan tuiskeessa hieman hämärämpään ravitsemusliikkeeseen S käveli ensitöikseen tämän punaniskabaarin levysoittimelle ja laittoi soimaan mukanaan tuomansa CD:llisen Etelä-Amerikkalaisia taistelulauluja. Pöytäämme alettiin huudella. Ilmassa leijui tiettyä uhkaa.

    Silloin alkoi soida Sergio Ortegan: ”El pueblo unido, jamás será vencido” S lauloi seisten ja silmät salamoiden levyn mukana sydämensä pohjasta. Tunnelma alkoi muuttua. Uusia ääniä yhtyi lauluun. Kun lopetimme koko ravintola puhkesi raivoisiin hurraa-huutoihin. S istui takaisin pöytään ja katsoi minua silmiin: ”Ymmärsitkö mitä äsken tapahtui?”

    Minusta tuntuu, että ymmärsin.

  • Katjusha

    Hesari osaa kertoa että mulla se oli Seattle 99.

  • En tiä onko meikäläisen osalta mitään yksittäistä tapahtumaa (niinkuin joku miekkari, lakko tms.), mutta ite radikalisoiduin vuosina 1999-2002 työskennellessäni Turun ja Jokioisten Emmauksissa Angolan sotapakolaisten tukihankkeessa. Siellä aloin miettiä, onko kommunismi vai anarkismi parempi juttu.. siitä sitten tultiin raivoisan DIY-fanatismin kautta nykypäivään..

    Voisi ehkä sanoa, että olen edelleen uskollinen Kuuban vallankumoukselle tavalla, jolla en ole koskaan ollut uskollinen esim. Pohjois-Korealle (varjelkoon!). Tämän näkee siitä, että P-Koreasta kertovat kritiikittömät uutiset (Kansan äänessä ja Työkansan sanomissa) ovat pelkästään huvittavia, mutta vastaavat uutiset Kuubasta ovat ärsyttäviä.. ei ole hyvä, jos vain toistetaan Kuuban terveydenhoitojärjestelmän saavutuksia ja työnnetään ongelmat sivulauseisiin vetoamalla kauppasaartoon..

  • Hemi

    Musta vaikuttaa että ihmeelliset tapahtumat synnyttävät myytin, johon ihmisille kehittyy suhde, mutta joka ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle. Niin siinäkin, että köpiksen tapahtumista innostuneet tuntuivat kyllä olevan innostuneita valtaamaan, mutta eivät luomaan mitään kun valtaus oli saatu. Puhutaan ja puhutaan tapahtumista, jotka ovat kyllä tapahtumapaikallaan kiehtovia, mutta jotka eivät ole sovellettavissa meidän tilanteeseemme ja meidän elämäämme.
    Ehkäpä Seattlekin muuttui yhä vain kauempana olevaksi myytiksi, jossa ensin kieltämättä oli konfrontaatio vallan huipun kanssa, mutta sitten koko puhe muuttui enemmän ja enemmän vain runkkaukseksi, jonka tehtävä oli kestää epätyydyttävyys jota kapitalismi elämässämme tuottaa.
    Tuntuu että moni kampanja jää hurjan pintapuoliseksi, mikä johtuu ehkä siitä, ettei edes ole tarkoitus tuottaa mitään, vaan kuvia.

  • Allekirjoitan Hemin kommentin. Mä ajattelen tässä tapahtumaa nimenomaan jonakin, joka ”alun perin” innostaa ja motivoi ihmisiä, en jonakin, joka riittäisi kestävään politiikan tekoon. Onhan tapahtuman käsitteessä tietty vivahde teologiaa ja mystiikkaa: odotetaan, että äkillinen spektaakkeli muuttaisi kaiken.

    Toki tapahtumaa voi ajatella ”mikrotapahtumana” tai pitkäaikaisempana kokemuksena arjessa, kuten pari kommentoijaa tässä.

    Aihetta sivuten: tuntuu että todella monet tutut nyt puhuvat siitä, miten pinnallista ja ei-luovaa toiminta nyt on. Yleistä väsymystä ilmassa.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>