Lukupiiri Tulevasta kapinasta

Vuonna 2007 joukko ranskalaisia nimitti itsensä Näkymättömäksi komiteaksi ja meni mökille kirjoittamaan lyhyen kirjan, joka julkaistiin nimellä Tuleva kapina (alkuperäisteksti ranskaksi pdf:nä | englanniksi | suomeksi).

Marraskuussa 2008 Ranskan poliisi hyökkäsi pieneen Tarnacin kylään koirien ja helikoptereiden kanssa ja kiskoi yhdeksän ihmistä sängyistään. Heidät pidätettiin epäiltyinä junaraiteiden sabotoimisesta, terrorismista ja äärivasemmistolaisuudesta.

Poliisi yhdisti tarnacilaiset Näkymättömään komiteaan ja Tulevaan kapinaan. Komitean maine levisi Atlantin yli. Heidän manifestistaan tuli pohjoisamerikkalaisten anarkistien eniten lukemia ja keskustelemia tekstejä (ks. Wikipedia). Eli kun Deleuzelta, Guattarilta, Foucault’lta ja Agambenilta ottaa pari pointtia, pukee ne innostavaksi manifestiksi ja jättää nimet pois, niin juttu uppoaa anarkisteihin kuin naula citymaasturin renkaaseen.

Monella suunnalla on kirjan julkaisemisen jälkeen toisteltu, että merkittävää ei ole kirjan sisältö sinänsä, vaan sen synnyttämä keskustelu ja liikehdintä. Kirjaa ei pitäisi tarkastella itseriittoisena tekstinä, joka sisältää tietynlaisia argumentteja, vaan tekona, joka iskee vasten porvareiden naamoja ja nostattaa älähtävän pölypilven.

Harvat kirjat enää moiseen pystyvät!


Nyt kirja
on käännetty ruotsiksi, ja joukko sikäläisiä tovereita on ryhtynyt lukemaan sitä virtuaalisessa lukupiirissä. Piiri kokoontuu blogeissa ja padeissa. Esimerkkejä:

Tuleva kapina on käännetty myös suomeksi, kiitos takkulaisten. Nyt on Suomessakin hyvä tilaisuus tutustua kirjaan, lukea sitä netistä samaa tahtia ruotsalaisten kanssa ja perustaa omia lukupiirejä.

Hedelmät aikoo lukea kirjan yhdessä Multitunesin ja Harhautuksien kanssa. Edellinen ehti jo julkaista kattavan postauksen ensimmäisestä lukusatsista.

Tavoitteena on lukea yksi luku viikossa ja kirjoittaa siitä aina keskiviikkoon mennessä. Ruotsalaiset ovat vähän edellä, heidän deadlinensä on sunnuntai. Täksi päiväksi luettiin kirjan johdanto ja ensimmäinen ”piiri” nimeltä I AM WHAT I AM. Ensi keskiviikkoon mennessä luetaan toinen piiri.

Mukaan ehtii vielä liittyä! Osallistua voi yksinkertaisesti lukemalla, blogaamalla ja ilmoittamalla siitä jotenkin. Tai sitten vain lukemalla.


Kirja alkaa
kaiken olemassaolevan armottomalla kritiikillä. Komitea ei tunnu löytävän nykyisyydestä juuri mitään, minkä voisi myöntää ja mitä voisi kehittää. Edustuksellinen politiikka on tuhottava:

Poliittisen edustamisen alue on suljettu. Vasemmalta oikealle, sama sisällöllinen tyhjyys esittää vuoronperään kokenutta kihoa tai kokematonta neitsyttä; samat myyntihyllyjen päät muuttavat puhettaan uutispalveluiden viimeisimpien sähkeiden mukaan. Vaikuttaa siltä että ne jotka vielä äänestävät, tekevät niin vain äänestämällä protestina, voidakseen tuhota äänestyskopit. Äänestävät äänestämistä itseään vastaan. Emme ole nähneet mitään lähellekään nykytilanteen veroista. Väestö vaikuttaa pelkällä hiljaisuudellaan ’aikuisemmalta’ kuin kaikki ne jotka keskenään kiistelevät heidän hallitsemisestaan.

Eivätkä radikaalit reformit saa kannatusta:

Lopulta mikään mukakapinan jälkeisenä päivänä myönnetty perustulo ei vala perustuksia uudelle New Dealille, uudelle sopimukselle ja uudelle rauhalle. Yhteiskunnallinen henki on kadonnut niin täysin että se ei tule onnistumaan.

Yhteisö ja poliittinen ruumis on silpoutunut lopullisesti. Yhteiskunnallinen kommunikaatio on sortunut, eikä sen palauttamista edes pidä tavoitella. Ainoa myönteinen asia on negatiivinen kapina itsessään esimerkiksi vuoden 2005 lähiömellakoiden muodossa:

Marraskuun 2005 tulet eivät koskaan lakkaa langettamasta varjoaan kaikkien mieliin. Nuo ensimmäiset riemun lieskat olivat lupauksia täynnä olleen vuosikymmenen kaste. […]

Isänmaa oli liekeissä koko matkan keskustasta kaikkialle; liekeissä, jotka lopulta tukahdutettiin järjestelmällisesti. Solidaarisuutena paloi kokonaisia katuja Barcelonassa ilman että niistä koskaan sai tietää ketkään muut kuin paikalliset. Eikä maa ole lakannut palamasta. Syytettyjen penkiltä löytyy monenlaista sakkia, jota ei yhdistä juuri muu kuin vihamielisyys vallitsevaa yhteiskuntaa kohtaan; heitä ei yhdistä luokka, ihonväri tai edes naapurusto. […]

Näkymätön komitea ylistää ”yöllisiä iskuja, anonyymeja hyökkäyksiä ja sanatonta tuhoa”, jotka suuntautuvat politiikkaa itseään vastaan. On poliittista hyökätä politiikan kimppuun, ”täytyisi olla sokea jos ei näe sitä mikä on puhtaan poliittista tässä päättäväisessä politiikan negaatiossa”.

Hylättyjen lapsien tapaan poltimme ensimmäiset leikkikalut yhteiskunnalta, joka ei ansaitse yhtään enempää kunnioitusta kuin Pariisin monumentit Verisen Viikon lopussa[5], ja se tietää sen itsekin.

Hylättyjen lapsien tapaan tosiaan. Mitä Nietzsche sanoikaan: meidän täytyy tulla lasten kaltaisiksi, viattomuus, leikkiminen…


Johdannon jälkeen
komitea johdattaa lukijan minän piiriin Reebokin mainoslauseella I AM WHAT I AM. (Alun perin lause oli Jumala-sitaatti.) Minä on yhtä kuin minä, minä on varminta ja vakainta, mitä on: Descartesin egofilosofia on nykyisen kapitalismin ytimessä. ”Muut saattavat olla vain jousista ja rattaista koostuvia automaatteja, mutta ainakin minä olen minä…”

Kuten joku huomauttaa Takun kommenteissa, tekstin minävastaisuus on piristävää, koska se ei kriittisyydestään huolimatta kiellä yksilöä. Meidän ei tarvitse jumittua väljähtäneeseen ”yksilö vai yhteisö” -keskusteluun. On mahdollista olla ainutlaatuinen ja samaan aikaan toimia kollektiivisesti. Tämä on yksi Hardtin ja Negrin Spinozan ja Deleuzen pohjalta popularisoiman singulaarisuus-käsitteen poliittisista kärjistä.

Muutamat blogit kutsuvatkin ensimmäistä piiriä ”synkän spinozistiseksi hyökkäykseksi” aikamme individualistista ajattelua vastaan. Ilmaisu on tietenkin sisäisesti ristiriitainen vitsi, koska spinozismi ei ole synkkää. Se on iloista aina, myös vihollisia tuhotessaan. Spinozismia olisi erityisesti individualistisen ajattelun synnyn analysoiminen. Sitä Näkymätön komitea ei tee. Multitunes huomautta aiheellisesti:

… how power actually “individuates” and isolates, is left unclear. Obviously it has something to do with the contemporary forms of capitalist production and consumption (Maybe they think we should read Naomi Klein?). At this stage no clues are given and the text takes in this context a conspiratory direction.

Hyvät manifestit analysoivat julistamisen lisäksi. Jäämme odottamaan analyysia Tulevan kapinan tulevilta luvuilta.


Mielenkiintoinen ja
kiistanalainen on luvun lopun masennuksen ylistys.

Sairaus, väsymys ja masennus voidaan nähdä yksilöllisinä oireina suuremmasta taudista joka täytyy parantaa. Ne auttavat vallitsevan järjestyksen ylläpitämistä, kuuliaista sopeutumista idioottimaisiin tapoihin ja normeihin, sopeutumista modernisoituihin kainalosauvoihini. […] Mutta, kun niitä tarkastellaan faktoina, minun epäonnistumiseni saattaa johtaa ”Minän” purkamiseen. Silloin niistä tulee vastarintaa käynnissä olevassa sodassa. Niistä tulee kapinaa ja energinen ydin, joka pitää pintansa kaikkea sitä vastaan joka vehkeilee meidän normalisoimiseksi, amputoimiseksi.

Se ei ole meidän ”Minämme” mikä on kriisissä, vaan se muoto millä yritämme asettua maailmaan. […] Toisin kuin mitä meille on lapsuudesta asti toitotettu, älykkyys ei tarkoita sitä että osaa sopeutua… tai jos se on älykkyyttä, niin se on orjien älykkyyttä. Sopeutumattomuutemme, uupumuksemme, ovat ongelmia vain siltä kannalta joka yrittää alistaa meidät. Pikemminkin ne osoittavat lähtöpisteen, yhtymäkohtan epätavallisille rikoskumppanuuksille.

Emme ole masentuneita; olemme lakossa. Niille, jotka kieltäytyvät hallitsemasta itseään, ”masennus” ei ole tila, vaan siirtymä, hyvästit, askel poliittisen yhteyden purkamisen puolelle. Ja siitä edespäin ei ole muuta mahdollisuutta sovintoon kuin lääkitys ja poliisi.

Voiko masennuksen tulkita henkilökohtaiseksi lakoksi? Riistetty mieli, jolta vaaditaan liikaa, hidastuu ja tekee itsensä toimintakyvyttömäksi. Eikö lakko kuitenkin ole iloinen tapahtuma? Masennus puolestaan on kärsimystä, tunteen puutetta, kyvyttömyyttä.

Masennus voi olla mahdollisuus. Sen poliittinen juhliminen ei kuitenkaan johda mihinkään. Mieluummin vaadin samppanjaa ja perustuloa kuin masennusta ja leikkikalujen polttamista.

Tuleva kapina on kuitenkin oikeassa jäljittäessään tulipaloja ja mellakoita, yhteiskunnan murtumia, pakoviivoja, kriisejä ja heikkoja pisteitä. Olemme luultavasti vain eri mieltä siitä, mitä niille pitää tehdä.

15 comments to Lukupiiri Tulevasta kapinasta

  • Harhautuksia kommentoi:

    Individualistisen kulutusyhteiskunnan kritiikissä unohtuu se, että viime kädessä me tulemme subjekteiksi nimenomaan tässä kontekstissa. Se, joka valitsee toisin, on myös individualistisen kulutusyhteiskunnan minä. Niin kuin myös se, joka masentuu tai syrjäytyy, joka kapinoi ja rakentaa toisenlaisia suhteita toisiin ihmisiin, luo ”rikoskumppanuuksia”, jotka eivät toimi kapitalistisen hyödyn ja kulutuksen logiikalla. Kaikki lakkomme tapahtuvat aina tässä yhteiskunnassa ja pyrkivät vaikuttamaan sen rakenteisiin.

    Tähän mennessä Tulevan Kapinan uusi yhteisöllisyys on määritetty lähinnä negatiivisena vastarintana tai jonkinlaisena pakenemisena suhteessa vallitsevaan yhteiskuntaan. Voisiko tällainen rikoskumppanuus tuottaa myös jotakin positiivista? Mitä se tarjoaa tilalle? Kiinnostavaa onkin nähdä, pystyykö Tuleva Kapina konkretisoimaan uusia kapinasta versovia yhteisöllisyyksiä.

  • rot

    Mahtavaa että tästä on lukupiiri aloitettu. Mielenkiinnolla odotan tulevia blogauksia tästä.

    Puskaradio on antanut kertoa että koko roskan pitäisi olla valmis ja pamflettina Mustaan Pispalaan mennessä.

    Kirjan ensimmäinen osa (”piirit”) on tosiaan viiltävää analyysiä nykytilanteesta, mutta todelliseen vauhtiin kirja pääsee vasta loppupuolella.

    Mitä tuohon postauksen loppuun tulee niin en tulkinnut sitä niin että masennusta itsessään juhlittiin poliittisesti, vaan että ”meille” masennus oli juurikin siirtymä, josta astuttiin ulkopuolelle, sen sijaan että lähdettiin ”palauttamaan työkykyä” ja palaamaan rattaaksi samaan koneistoon josta koko masennus lähtikin…

  • rot

    Ja sen verran vielä että kirjasta on olemassa kolme englanninkielistä käännöstä. Paras on ehdottomasti tuo itse kirja, jonka saa alle yhdeksällä eurolla Bookdepositorysta suoraan postilaatikkoon.

    http://www.bookdepository.co.uk/book/9781584350804/The-Coming-Insurrection

    Ja jos Tuleva Kapina herättää kiinnostuksen niin silloin tutustumisen arvoinen on myös samasta skenestä tuleva Kutsu (Call/Appel), josta on pari lukua kans suomennettu.

  • @rot: ja mahtavaa että kirja on käännetty suomeksi ja julkaistaan ilmaiseksi netissä. Peukkua tällaiselle kommonismille.

    Odottelen jonkinlaisella innolla kirjan loppua, uusin Takussa julkaistu käännös vaikuttaa villiltä.

    Muutama kaveri on kehunut tuota Kutsua, sanonut jopa paremmaksi kuin tämä. Täytyy tutustua.

    Myös tällainen on juuri julkaistu samoilta tyypeiltä:

    http://www.semiotexte.com/authors/tiqqun.html

  • king kong

    Tekstistä jäi päällimmäisenä mieleen kommunikoimattoman ja tavoitteettoman tuhoamisen hehkutus ja solidaarisuutta tuhoavan porvarillisen yksilökäsityksen kritiikki.

    Jäi kuitenkin hieman epäselväksi mitä tarkoituksettomalta näyttävä tuhoaminen palvelee? Tarkoitus lienee saada porvari nukkumaan huonosti mutta todennäköisesti pelkoa herätetään myös ja ehkä ennen kaikkea niissä joiden kesken tulisi rakentaa solidaarisuutta. Harhautuksia-blogissa huomautettiin aiheellisesti, että tuhoamisen nostaminen keskiöön on tapa rajata kapinallinen subjekti nuoriin vihaisiin miehiin.

    ”Solidaarisuutena paloi kokonaisia katuja Barcelonassa ilman että niistä koskaan sai tietää ketkään muut kuin paikalliset. Eikä maa ole lakannut palamasta. Syytettyjen penkiltä löytyy monenlaista sakkia, jota ei yhdistä juuri muu kuin vihamielisyys vallitsevaa yhteiskuntaa kohtaan; heitä ei yhdistä luokka, ihonväri tai edes naapurusto.”

    Mitä hienoa tällä saavutettiin? Syytettyjen penkillä oli monenlaista sakkia, ok, mutta riittääkö se että erilaisista taustoista tulevat tyypit tulevat yhteen mellakkatilanteissa ja oikeussaleissa?

    Miksi pitäisi unohtaa solidaarisuuden rakentaminen pitkäjänteisissä kamppailuissa siellä missä ihmiset elävät, opiskelevat ja työskentelevät? Eikö keskiöön tulisi nostaa nimenomaan arjen kamppailut, joissa poliittista tietoisuutta ja solidaarisuutta syntyy laajemmin kuin random mellakoissa?

  • Introssa kirjoittivat:
    jäljellä ei ole kieltä jolla ilmaista yhteistä kokemusta

    Vähän yllätti tämmöinen peruskonservatiivinen läppä tuolla seassa.

    Yleisesti ottaen introssa ja ekassa luvussa ei minusta ollut paljon mitään, mistä oikein saisi kiinni..

    Ne leipoo leipää
    Niin tyhjää mutta täyttävää
    Ja paistaa pullaa
    Niin mautonta mutta näyttävää

  • Toi masennus lakkona on mielenkiintoinen ajatus, ja vaikuttaa todelta. Vaatii kyllä täsmällispää tutkimusta ja tarkastelua: on paljon vulgaaria antipsykiatriaa, joka normaliteetin kritiikin sijasta yrittää sanoa että KAIKKI ON NORMAALIA, ja sillä tavoin häivyttää kaikki todellisetkin ongelmat.

    Siltikin, se että psyyken ongelmat ovat olemassa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin, on olennainen pointti. Kuitenkaan ei varmaan riitä poistamaan masennusta ja syömishäiriöitä vaikka pistämällä perustulon pystyyn vaan se vaatii todella monien rakenteiden muuttamista.

  • kissakala

    ”kun Deleuzelta, Guattarilta, Foucault’lta ja Agambenilta ottaa pari pointtia, pukee ne innostavaksi manifestiksi ja jättää nimet pois, niin juttu uppoaa anarkisteihin kuin naula citymaasturin renkaaseen.”

    [purnalistinen anarkisti ottaa taas kaikki vittuilut ihan liian henkilökohtaisesti ;)]
    Anteeksi vaan, mutta vaikka minua osittain kiinnostaisikin, minä en vaan _jaxa_ lukea Foucaultia, Spinozaa, Deleuse-Guattaria, Hardt-Negria, Agambenia, Camattea, Marxia, Hegeliä, Heideggeriä ja Schmittiä (Nietzscheä jaksoin tosiaan joskus yläasteella lukea vähäsen, lyhyet aforismit kunniaan!). Ja minä olen sentään sen verran teorieettisesti suuntautunut, että luulen tajuavani TCI:n juttuja jopa suht hyvin. Ehkä tämä jaxamattomuus liittyy siihen, että olen anarkisti, tai sitten se, että olen anarkisti, liittyy siihen, etten jaksa lusia elinkautista pää erilaisten vasuriteoreettikkojen ja postmodvilosohvien kirjoissa.

    Mutta mikseivät anarkistit (ja muutkin) voisivat omaksua joidenkin muiden kehittämiä käsitteitä ja pointteja? (Eikös tässä blogissa yleensä itketä anarkistien oletettua dogmaattisuutta?) Onko niitä (käsitteitä) tarkoitus levittää ja antaa elää oman elämänsä yleisessä keskustelussa, edistämään kumouksellista kritiikkiä ja toimintaa, vai onko niitä tarkoitettu vain filosofia-opiskelijoiden namedroppailu-piirirunkkailuun? Tarvitseeko elävän, yhteisen kritiikin kehittely lähdeluetteloa? Tai siis, voidaanko sellaista mitenkään realistisesti edellyttää?

    Nathan Junilla (http://www3.interscience.wiley.com/journal/122581821/abstract) on mielestäni hyvä pointti siitä, että anarkistit ovat yleisesti aina suhtautuneet teoriaan käytäntöpainotteisesti: mukaansa tempaavia julistuksia mielummin kuin kaikenkattavia teoriatiiliskivejä.
    Vaarana saattaa tietty olla teorian juuttuminen iskulausetasolle, mutta siihen auttaa reilu rokotus epädogmaattisuutta. (Itse olen voinut käydä vallan antoisia filosofisia/poliittisia keskusteluita kaikenlaisten omia kelojaan rautalangasta kelanneiden hihhuleitten kanssa, varsinkin verrattuna siihen, kun oon erehtynyt yrittää keskustella joidenkin vasemmistolaisten kanssa, jotka pakkomielteisesti viljelevät uusimpia muotiin tulleita latinismeja, joiden merkitystä ei tietenkään voida selittää arkikielellä, koska käsite vaatii kontekstikseen jonkun VassariGurun koko elinaikaisen julkaisutoiminnan tuntemista. Okei, tämä on kärjistettyä kärjistämistään, mutta kapiche?)

    Että jos ei kelpaa, kun ottaa käsitteitä hieman vulgaarisempaan käyttöön, pukee ne innostavaksi manifestiksi ja jättää nimet pois,
    niin voitaisko samalla jättää pois hourailut ”konkreettisiin kamppailuihin liittymisestä” jne?

  • Esimerkkinä vasurigurun teoreettiselle tasolle jäävästä käytöstä sopii vaikka tuossa Gramscin kautta kirjoittelemani essee. Kritiikki käytännöllisempien ”oppaiden” puutteesta on aiheellinen ja sellaisia ehdottomasti tarvitaan. Laajemmat teoreettiset pohdinnat eivät kuitenkaan sulje pois tiiviiden ”oppaiden” tai innostavien manifestien tekemistä. Näiden erityyppisten julkaisujen funktio on erilainen ja niitä kaikki tarvitaan.

    Pelkkä nimien tiputtaminen nimen vuoksi on tietysti typerää (usein näitä nimiä käytetään auktoriteetteina pönkittämään omaa sanomaa). Itseä välillä vituttaa myös sellainen alluusioilla tms. hienostelu, jota itsekin käytän silloin tällöin… toisaalta sellaisia viittauksia on mukava bongailla, ne ovat eräänlaista ”viihdettä”.

  • @kissakala: 😀

    Epäilemättä anarkisteja koskeva retorinen puoli blogista menee välillä överiksi. Voin kuitenkin lohduttaa, että myös esimerkiksi marxilaiset ovat kokeneet postauksen kuin postauksen henkilökohtaiseksi vittuiluksi. Puhumattakaan vasemmistoliittolaisista. Ja vihreistä.

    On aika selvää, että politiikassa pointit saa usein paremmin läpi kun ei mainitse lähteitä. Mutta onhan se hauskaa, että esimerkiksi Antti Ronkaisen postaukset talouskriisistä menevät kuumille kiville silloin, kun ei mainita, että ne perustuvat Marxiin. Jos Marxin nimi on mukana, niin ihmisten ennakkoluulot astuvat kehiin ja estävät itse kirjoitusten näkemisen.

    Inhoan itsekin sellaista namedroppailua, jossa joka kappaleeseen pitää laittaa ranskankielisiä sitaatteja ja viiden filosofin nimet. Joskus on kuitenkin ihan hyödyllistä tietää, mistä ideat tai viitekehykset tulevat. Jos vaikka kiinnostaisi syventyä niihin lisää.

    Olen lukenut aika monta tekstiä, joissa anarkistit – takkulaiset ja muut – dissaavat ”postmodernia” ajattelua. Sitten julkaistaan manifesti, joka perustuu juuri dissattujen ”postmodernien” ajattelijoiden perinteeseen mutta ei mainitse näiden ajattelijoiden nimiä, ja kas, manifesti uppoaa anarkisteihin. Tämän vain halusin huomioida.

    @Miika: olen täysin samaa mieltä, eli teoria ja käytäntö ovat teksteissä toistensa edellytyksiä eivätkä mitenkään ristiriitaisia. Sitä paitsi jokainen käytännöllinen tai kokemuksellinen ajatus edellyttää jonkinlaisen teorian vaikka sitten tiedostamattomasti.

  • […] Klementiini: Lukupiiri Tulevasta kapinastaMiika: Lukupiiri Tulevasta kapinastakissakala: Lukupiiri Tulevasta kapinastaMASA: Puuttuvat […]

  • […] circle (Finnish): Harhautuksia | Hedelmiä | Multitunes First circle (Swedish): Alamut | Commoniser | Copyriot | Guldfiske | Lisa Magnusson | […]

  • […] Vallankumouksen Hedelmiä: Lukupiiri Tulevasta Kapinasta […]

  • […] ja ensimmäinen piiri: Harhautuksia | Hedelmiä […]

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>