Mikä pakenee

Tuleva kapina -lukupiiri

  1. Johdanto ja ensimmäinen piiri: Harhautuksia | Hedelmiä | Multitunes
  2. Toinen piiri: HarhautuksiaHedelmiä | Multitunes

Tekninen huomautus: tästä lähtien blogi seuraa kirjaa englanniksi ja ranskaksi, koska netissä julkaistu suomennos laimentaa alkutekstin filosofisuutta ja on toistaiseksi keskeneräinen. Linkatussa englanninkielisessä käännöksessä on myös ongelmia – pieniä sanoja esimerkiksi puuttuu – mutta sen kieli on kuitenkin suoraa ja käsitteet selkeitä, ainakin jos tuntee teoreettista taustaa, josta Näkymätön komitea tulee.


Kun kirjan ensimmäinen piiri on nimetty Reebokin mainoslauseen mukaan, toinen on otsikoitu Vivendin motolla Entertainment is a vital need. Ruotsalaisten bloggaajien kommentaarit luvusta versoilevat aina isoisään ja seksuaalisuuden filosofiaan asti. Itse olen niin fakkiutunut akateemiseen kommentointityyliin, että pidän tekstin orjallisesta seuraamisesta.

Toisen piirin keskeisin ”liike” on yritys löytää nykyisestä yhteiskunnasta jotain myönteistä kirjan alun totaalisen kritiikin jälkeen. Näkymättömän komitean mukaan myönteisiä asioita löytää jäljittämällä sitä, mikä yhteiskunnassa pakenee. Mikä pakenee symbolisaatiota, sosiologian selityksiä, porvarien hyväksyntää, puolueiden ideologeja, suuryritysten kiinniottokoneistoa ja valtion väkivaltamonopolia?

This era excels in a certain situation of the grotesque that seems to escape it every time.

Cette époque excelle dans un certain grotesque de situation qui semble à chaque fois lui échapper.

Lähiömellakat, katukulttuuri, tyhjien talojen valtaaminen, palkkatöiden lopettaminen ja myymälävarkaudet ovat tekstissä esimerkkejä yhteiskuntaa ja politiikkaa pakenevista ilmiöistä. Esimerkit eivät varmasti ole uusia kirjan lukijoille.

On outoa, että Näkymätön komitea puhuu näkymättömyyden ja anonyymiyden puolesta, mutta antaa yhteiskunnallisista konflikteista etupäässä näkyviä esimerkkejä. Radikaalin yhteiskuntatutkimuksen täytyy seurata konflikteja ja tutkia niitä kamppailuja, joita yhteiskunnassa tällä hetkellä todella käydään, mutta samalla on tajuttava, että suurin osa konflikteista on kyteviä, piilotettuja, tarkoituksella vaimennettuja tai niin hitaita ettei niitä huomata. Ihmiset kapinoivat muutenkin kuin mellakoimalla. Palkkatöiden hiljainen ja henkilökohtainen pakeneminen murentaa suomalaisen yhteiskunnan fasistista työetiikkaa siinä missä uuden työväen vappukulkue.

Kirjasta saisi enemmän irti, jos se esittelisi enemmän arjen hiljaisia konflikteja. Mutta olemme tietenkin vasta toisessa luvussa.


Lukupiirissä kompattiin
komitean näkemystä ”kaikkien sosiaalisten muodostelmien hajoamisesta” pääsääntöisesti myönteisenä kehityskulkuna:

In reality, the decomposition of all social forms is a blessing. It is for us the ideal condition for a wild, massive experimentation with new arrangements, new fidelities.

En réalité, la décomposition de toutes les formes sociales est une aubaine. C’est pour nous la condition idéale d’une expérimentation de masse, sauvage, de nouveaux agencements, de nouvelles fidélités.

On upeaa, että kirkko ja konservatiiviset sukurakenteet ovat hajonneet. Pikkukaupungeista ja maaseudulta pakeneminen on mahdollistanut lukemattomien yksilöiden vapauden ja nautinnon puhumattakaan kaikista elämänmuotojen kokeiluista, joita pienet paikkakunnat eivät salli. Ilman ironiaa voi sanoa: kiitos tästä, kapitalismi, kiitos tästä, suurteollisuus, ja kiitos tästä, teknokraattinen valistus. Historia voi olla vailla muuta suuntaa kuin lämpökuolema, mutta jossakin tapahtuu edistystä.

Yhteiskunnan hajoamisen juhliminen saattaa kuitenkin olla pienessä ristiriidassa juurettomuudesta valittamisen kanssa:

The truth is that we have been completely torn from any belonging, we are no longer from anywhere, and the result, in addition to a new disposition to tourism, is an undeniable suffering. Our history is one of colonizations, of migrations, of wars, of exiles, of the destruction of all roots. It’s the story of everything that has made us foreigners in this world, guests in our own family.

La vérité, c’est que nous avons été arrachés en masse à toute appartenance, que nous ne sommes plus de nulle part, et qu’il résulte de cela, en même temps qu’une inédite disposition au tourisme, une indéniable souffrance. Notre histoire est celle des colonisations, des migrations, des guerres, des exils, de la destruction de tous les enracinements. C’est l’histoire de tout ce qui a fait de nous des étrangers dans ce monde, des invités dans notre propre famille.

Mitä sitten, vaikka meidät on deterritorialisoitu ”kaikesta kuulumisesta”? Muistelen, että 1930-luvulla natsipuolueen jäsenet, kuten Heidegger, olivat kovimpia tällaisia valittajia. Koen myös tällä linjalla olevat aktivistit pohjimmiltaan konservatiivisiksi.

Ymmärrän hyvin, että oaxacalaiset ja zapatistit puhuvat tällä retoriikalla, koska tämä kapitalismin mekanismi on hyvin konkreettisesti läsnä heidän vuoristokyliensä arjessa ja lähihistoriassa. Mutta että ranskalainen tai suomalainen kaupungissa elämänsä asunut ihminen valittelee juurettomuutta ja suvun tai perheen puuttumista? Haiskahtaa surumieliseltä nostalgialta, konservatiivin päiväunelta, voimattomalta kaipuulta menetettyyn kuvitelmaan. Ei, yksikään kaupunki ei ole tarpeeksi iso meille.

(Hedelmissä on käyty asiasta keskustelua täällä.)


Eniten lukupiirin
osallistujia puhuttivat juuri perhesuhteita käsittelevät kohdat. Joku koki että omat sukutapaamiset ovat täsmälleen sellaisia kuin porvarillisista perheistä tulevien kirjoittajien tekstissä kuvaillaan. Toisen mielestä Näkymättömän komitean näkökulma on kovin kapea ja satunnaisesti rajoittunut. Miten vaan, poliittisten toimijoiden sietää harkita komitean ehdotusta lähi-ihmissuhdetekniikoiden käyttämisestä politiikassa. Solidaarista perhettä on yhtä vaikea läpäistä kuin mustalaisten leiriä.

We count on making that which is unconditional in relationships the armor of a political solidarity as impenetrable to state interference as a gypsy camp.

Ce qu’il y a d’inconditionnel dans les liens de parenté, nous comptons bien en faire l’armature d’une solidarité politique aussi impénétrable à l’ingérence étatique qu’un campement de gitans.

Onko mieltä ryhtyä organisoimaan poliittisia ryhmiä perheiden ja ystäväjoukkojen tavoin? Vai onko sekin konservatismia? Päästäänkö päämääriin paremmin selkeillä säännöillä ja organisaatiokaavioilla? Onko muita vaihtoehtoja? Minkälaiset ihmissuhteet ja minkälainen poliittinen toiminta on mahdollista missäkin ”ryhmädynaamisessa” ympäristössä?

Takussa on lisää pohdintaa aiheesta

10 comments to Mikä pakenee

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>