It ain’t the economy, stupid

Marxismia syytetään usein siitä, että se antaa taloudelle liian suuren merkityksen. Syytös on kuitenkin mahdollinen vain, jos talous ymmärretään muusta yhteiskunnasta erilliseksi alueeksi.

Syyttäjät siis olettavat, että yhteiskunta jakautuu eri osioihin sanomalehtien tavoin: politiikka, talous, kulttuuri, urheilu ja tv-ohjelmat. Marxilaiset sitten ikään kuin antaisivat liian monta sivua talousosiolle ja väittäisivät, että pohjimmiltaan koko lehti perustuu talouteen ja talous ohjaa lehteä.

Voisi puolivakavasti väittää vastaan, että lehdistö itse on tällaisen käsitystavan takana. Sanomalehdet syntyivät 1700-luvulla porvariston nousun yhteydessä, ja siitä lähtien lehdistö on ollut olemukseltaan porvarillista. Ei siis ole ihme, että sanomalehti ilmentää porvarillista yhteiskuntakäsitystä jo osiojaoltaan. (Nyt voidaan miettiä, millainen olisi todella kommunistinen sanomalehti…)


Entä jos
yhteiskunta ei jakaudukaan erilaisiin sfääreihin? Entä jos jokaisesta oletetusta alueesta (”talous”, ”kulttuuri”, ”politiikka”) onkin löydettävissä rakenneyhtäläisiä prosesseja, ristiriitoja ja liikesuuntia jotka vuotavat toistensa päälle ja pakenevat joka suuntaan? Silloin syytöksessä ei ole mitään mieltä. Juuri siksi marxismia talouskeskeisyydestä tai talousreduktionismista syyttävät henkilöt ovat väärässä. Marxilaisten harjoittama analyysi ei keskity ”talouteen”, vaan tuotantoon ja tuotannon synnyttämään yhteiskuntamuotoon. Analyysi käsittää yhteiskuntamuodon tuotantoprosessit, tuotannolliset ristiriidat ja tuotannon tasojen liikesuunnat.

Marxin Pääoman ensimmäinen osa kuvaa alaotsikkonsa mukaan ”pääoman tuotantoprosessia”. Jos ottaa käteen jonkin 1970-luvun marxismin oppikirjan, vaikkapa Nevalaisen & Peltosen Marxilaisen kansantaloustieteen, sen sivuilla ei puhuta niinkään taloudesta kuin tuotantovoimista ja tuotantosuhteista. Vastaavasti Marxia edelleenkehittävät ajattelijat ja tutkijat puhuvat talouden sijaan tuotantoprossseista: frankfurtilaiset käsittelivät kulttuurin tuotantoa, autonomit subjektiivisuuden tuotantoa, Deleuze & Guattari tuotantoprosessien skitsofreenisuutta, David Harvey tuotannon maantieteellistä aspektia ja niin edelleen.

Tiivistettynä marxilaisuus on kapitalistisen kokonaistuotantoprosessin kriittistä analyysia, siis kapitalistisen yhteiskuntamuodon erilaisten tuotantoprosessien tutkimusta, eikä ”talouden” tutkimusta tai korostamista. Kapitalismi kyllä tuottaa huimia ilmiöitä, jotka yleensä luokitellaan taloudellisiksi, niin kuin finanssikeinottelun, asunto- ja IT-kuplan sekä valtavan määrän hyödykkeitä, joita kukaan ei osta tai edes halua. Samalla se tuottaa ilmiöitä, joita kutsutaan poliittisiksi: liberaalin demokratian ja maailmanhistorian suurimmat varallisuus- ja valtaerot. Se tuottaa kulttuurillisia ilmiöitä, kuten massaviihteen ja postmodernismin. Se tuottaa myös urheilumuotoja ja tv-ohjelmia. Jokaiselle jotakin! Kaikkien näiden tuotantoprosessien historiallista ja käsitteellistä analyysia marxilaisuus tarkoittaa. Ei sen kummempaa.


Marxin erittelemät
tuotantoprosessin vaiheet (alkuperäinen kasautuminen, vapaan työ/voiman luominen, tuotantoprosessien organisoiminen, lisäarvon uuttaminen, tavarafetisismi jne.) löytyvät jossain muodossa jokaiselta kapitalistisen yhteiskunnan ”tasolta”. Jos olisin spekulatiivinen filosofi, sanoisin jopa että ainakin meidän kapitalismissa elävien ihmisten näkökulmasta nämä tuotantoprosessin vaiheet löytyvät maailmankaikkeuden jokaiselta tasolta. Vuoret ja meret tuottavat yhtä lailla tavaroita ja fetisismiä kuin tehtaat ja jakelujärjestelmät… Kapitalismi on vain yksi tapa organisoida tuotantoa, mutta analysoimalla kapitalismia voimme löytää käsitteitä ja prosesseja, joiden muoto on universalisoitavassa myös luonnonfilosofiaan.

Olisi hauskaa kirjoittaa kokonainen maailmanhistoria tästä näkökulmasta. Vähintään pitäisi kirjoittaa tällainen länsimaisen filosofian historia.

20 comments to It ain’t the economy, stupid

  • Hyvä teksti, näissä Marx-kritiikeissä yleensä jumitutaan keskusteluun siitä, onko lisäarvoteoria tosi vai ei eli viime kädessä oliko Marx oikeassa vai ei, joka on sinällään ihan absurdin idioottimainen asetelma. Korostan siis sitä, että yks vitun maku mitä Marx olisi mistäkin mieltä ja mitä Marx todella ajatteli ja kuinka paljon se joi viinaa ja sai peräpukamia.

    Ei Pääomasta kannata etsiä mitään yhät ja oikeata lukutapaa vaan pyrkiä soveltamaan sitä mahdollisimman hedelmällisesti esimerkiksi päivänpolttavaan tilanneanalyysiin kapitalistisen yhteiskunnan kannalta tapausesimerkkinä current talouskriisi, mutta niin kuin sanoit, näitä eri tasoja pukkaa kapitalismissa olemaan koko ajan enemmän ja ne tuppaa vaikeuttamaan minkään kokonaiskäsityksen saamista kapitalistisesta yhteiskuntamuodosta sinänsä, kun kaikki on niin kompleksista, postmodernia ja todella problemaattista.

  • Tosi hyvä teksti! Itse olen miettinyt sitä, että unohtaako Marxilainen kapitalistisen yhteiskunnan ja tuotantoprosessien analyysi jotakin olennaista. Jättääkö se esimerkiksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset vähemmän tärkeiksi tai alisteiseksi työhön ja tuotantosuhteisiin liittyville kysymyksille?

  • @lantavarvas: samaa mieltä, nyt pitäisi vääntää askeleittain käytännöllisempiä analyyseja kapitalismin komplekseista ja tasojen kytköksistä.

    @Vuokko: tunnetusti Engels (”Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä”) tutki kapitalismin ja laajemmin yksityisomaisuuden suhdetta seksuaalisuuden tuotantoon, ei tietysti missään queer-mielessä vielä, mutta siitä näkökulmasta, miten juuri yksityisomaisuus on ollut instituutio, joka on antanut patriarkaaliselle perherakenteelle sen vallan. Kapitalismi hyötyy jonkin verran vanhoista sukupuolen ja seksuaalisuuden rakenteista, mutta samalla kapitalismi paradoksaalisesti myös vapauttaa naisia: se esimerkiksi antaa heille yleisen äänioikeuden, mahdollisuuden (eli käytännössä pakon) tehdä palkkatyötä ja tuhoaa heitä alistavia suku- ja uskontorakenteita (jotka tosin ovat viime vuosina tehneet suuren paluun).

    Itse ajattelen niin, että on olemassa satoja erilaisia kamppailuja. Jotkut niistä liittyvät työhön ja toimeentuloon, toiset valtaan ja demokratiaan, kolmannet seksuaalisuuteen ja sukupuoleen ja niin edelleen, mutta kaikkia kuitenkin ristiinkytkee ja välittää kapitalistinen järjestelmä, minkä vuoksi marxilaisuus on hyödyllinen väljänä ja lähtökohtaisena viitekehyksenä tarkasteltiin mitä tahansa kamppailua.

  • jed

    Tää ei liity mitenkään tähän postaukseen, haluan vaan että tämä nähdään: http://www.au.af.mil/au/awc/awcgate/au/mills.pdf

    Ameriikan ilmavoimat ja Foucault.

  • ”Itse olen miettinyt sitä, että unohtaako Marxilainen kapitalistisen yhteiskunnan ja tuotantoprosessien analyysi jotakin olennaista. Jättääkö se esimerkiksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset vähemmän tärkeiksi tai alisteiseksi työhön ja tuotantosuhteisiin liittyville kysymyksille?”

    Tämä on marxilaisen luontokäsityksen ohella yksi kiinnostavimmista marxilaisen teorian ongelmakohdista.

    Suosittelen lukemaan tuon Klementiinin mainitseman Engelsin kirjan lisäksi ainakin Liisa Rantalaihon toimittaman kirjan ”Miesten tiede, naisten puuhat. Yhteiskuntatieteen kritiikkiä naisten työn näkökulmasta” (Vastapaino, 1986), joka keskittyy avaamaan mm. uusintamisen käsitettä feministisen teorian kautta. Kirja on syntynyt kuuluisan Luokkaprojektin kylkiäisenä. Luokkaprojektin teoksesta ”Suomalaiset luokkakuvassa” (Vastapaino, 1984) kannattaa lukea erityisesti luku 7, ”Luokka- ja sosiaalirakenne”, sekä erityisesti ko. luvun alaluku 7.2. ”Naiset luokkarakenteessa”.

    Molemmat hienoja teoksia, jotka sisältävät erittäin kiinnostavia marxilaisia näkökulmia sukupuolikysymyksiin. Suosittelen.

  • Jotain hajamietteitä, en välttämättä tarkoita että kukaan olisi ”tarkoittanut” jotain 😉

    1. Ensimmäinen – joka liittyy yo. kirjoituksen yleiseen teemaan ja myötäilee sitä – tuli mieleen tänäisestä (vai oisko ollut eilisestä) Hesarista, jossa joku tyyppi arvosteli Sammakon uuden Chomsky-suomennoksen Anarkismista. Lyhyehkön jutun otsikko oli ”Anarkismi ei ole ismi”. Jos Chomsky todella sanoo kirjassaan (joka lienee kokoelma haastatteluja ym.), että jotkin aatteet (”ismit”) ovat ikuisia ja muuttumattomia (=pahaa dogmatismia), kun taas toiset eivät (kuten anarkismi), niin kuinka tyhmänä hän pitää yleisöään?! Ainakin arvostelun (ehkäpä Chomskynkin) mukaan esim. sosialismi oli tämmöinen vaarallinen ismi!

    ..ttumitä olkiukkopelleilyä. Kyllä kai anarkisteista löytyisi kirkkaampiakin ajattelijoita kuin joku Chomsky, jonka mukaan ”the essential and defining property of man is his freedom”. Eikö ihan oikeasti löytyisi suomennettavaksi vaikka jotain syndikalistikamaa, eikä aina tämmöistä yksilötason kapinaan sopivaa idealistisoopaa. Tulee mieleen esim. Murray Bookchinin ’Social Anarchism or Lifestyle Anarchism’
    http://theanarchistlibrary.org/HTML/Murray_Bookchin__Social_Anarchism_or_Lifestyle_Anarchism__An_Unbridgeable_Chasm.html

    2. Minusta ei edes kande yrittää ”palata alkulähteelle” etsimään Marxista jotain huimia näkemyksiä luonnosta tai genderjutuista.. ainakin luontojuttujen suhteen tätä on viime aikoina yritetty, mutta noin perstuntumalta (ja tietenkään perehtymättä itse asiaan!) vähän väkinäiseltä tuntuvat nuo yritykset vääntää Marxista joku syvällinen ympäristöajattelija.

    3. Engelsin perhejutut pohjautuvat aika kapeaan lähdeaineistoon 150 vuotta vanhasta antropologiasta, ja tuoreempaa materiaaliakin kai voisi löytyä.

    4. Ja lopuksi pakollinen Tiesitkö tämän? -osuus, joka joskus vallankumouksen jälkeen voidaan painaa vaikka maitopurkin tai muropakkauksen kylkeen: ”Alkuperäinen kasautuminen” on tarkemmin ottaen ”niin sanottu alkuperäinen kasautuminen”, millä Marx tarkoitti pilkata porvarillisten taloustieteilijöiden selitystä sille, miksi kävi niin, että jotkut yksilöt onnistuivat saamaan haltuunsa pääomaa siinä missä muut eivät; porvarillinen teoria (mm. Adam Smith) esitti, että toiset ne vaan olivat ahkeria ja toiset laiskoja.. (Pääoma I, s. 640.)

  • Unohdinpa muuten nolosti että Sammakko julkaisi äskettäin jonkun valikoiman Kropotkiniakin.. Nostettakoon vielä omaa häntää sen verran, että myös Sosialismi.net julkaisi Kropon Leivän valloituksen joku aika sitten nettipainoksena ihan ilimatteeks:
    http://sosialismi.net/blog/2010/01/16/pjotr-kropotkin-leivan-valloitus/

  • …jossa muuten huomasin olevan muutamia kirjoitusvirheitä, esim. sisällysluettelossa. Anteeksiantamatonta! Korjaan ne tuossa kunhan pääsen kotiin täältä hellepakopaikastani.

    Kirjoittelen muuten Kropotkinista juttua juuri nyt.

  • Siis meidän julkaisussa, mutta onpa siinä Savukeitaan kokoelmassakin liuta virhepaholaisia.

  • rot

    Bookchinin ”Social Anarchism vs. Lifestyle Anarchism” voisi julkaista korkeintaan esimerkkinä siitä millaista änkyröintipaskaa on kehdattu maailmalla kirjoittaa ja julkaista.

    Jos Bookchinia haluttaisiin kääntää niin ”Heroic Years” voisi olla sopiva, ensi vuonna kun tulee 75v Espanjan sisällissodan syttymisestä niin joku saattaisi sen jopa julkaista.

  • @jed: kiitti linkistä. Aikanaan radikaaleja tutkimussuuntia on aina myöhemmin käytetty vallan ja manipulaation tarkoituksiin: psykoanalyysi valjastattiin mainontaan ja markkinointiin, semiotiikka ja psykologia ympäristöjen kontrolloimiseen, Deleuze ja Guattari Israelin kaupunkitaistelutaktiikoihin jne.

    @Existenz: __b

    @Joonas: en ole varma miten pointtisi liittyvät postaukseen, mutta vastailen. Chomskysta tulee mieleen vain tämä: http://uncyclopedia.wikia.com/wiki/Noam_Chomsky

    Skandaalimainen hegemonia

    Alkulähdejutut ovat olleet kaikkien kuuntelemisen arvoisten tyyppien ignoroimia jo 1970-luvulta lähtien, niihin ei kannata kiinnttää liikaa huomiota. On kuitenkin eri asia palata lähtökohtiin ja ennakko-oletuksiin ja löytää niistä jotain mikä antaa voimaa nykyisyydelle. Tässä oli pointtina, että marxismi elävänä viitekehyksenä ja tutkimustraditiona tutkii yleisesti tuotantoa eikä jonkinlaiseksi itsenäiseksi palikaksi ymmärrettyä taloutta ja että sukupuoli on ollut tutkimuksessa mukana (vaikka vain kapeasti) jo 1800-luvulta lähtien, vaikka samahan se on nykyisyyden kannalta.

    Alkuperäinen kasautuminen taas on käynnissä koko ajan, siihenhän nykyinen immateriaalitalous perustuu, eikä minusta tässä ole väliä mitä Marx tarkoitti jollakin sanalla joka viittaa käyttökelpoiseen käsitteeseen.

    @rot: Miten olisi Bookchinin esseen ”Listen, Marxist!” kääntäminen?

    All the old crap of the thirties is coming back again – the shit about the ”class line,” the ”role of the working class,” the ”trained cadres,” the ”vanguard party,” and the ”proletarian dictatorship.” It’s all back again , and in a more vulgarized form than ever. […] When the hell are we finally going to create a movement that looks to the future instead of to the past? Marx, to his lasting credit, tried to do that in his own day; he tried to evoke a futuristic spirit in the revolutionary movement of the 1840’s and 1850’s.

  • kissakala

    njuu. Se mistä kenkä hiertää on ehkä ”wanhan koulukunnan” pinttynyt workerismi: redusoidaan kompleksi ja ristiriitainen sosiaalisen taistelun kenttä yksinkertaiseksi Proletariaatti vs Pääoma -vastakkainasetteluksi, ja sivuutetaan kaikki muut tuotannon, vallan ja pääoman aspektit ja muodot.

    Tai itse asiassa, ehkä nuo talousreduktionismisyytteet ovat oikeastaan syytteitä historiallisesta determinismistä. Marxilainen historiakäsitys kun tietenkin myös keskittyy tuotantoon ja pääomaan, niin jos sen varjolla yritetään esittää jotain väistämätöntä tulevaisuuden suuntaa, niin reduktionismiahan siitä tulee. Minulle marxilaiset käsitteet vaikuttavat vallan päteviltä, mutta puhe siitä, että ”Työn Ja Pääoman Väliset Ristiriidat Johtavat Väistämättä Kapitalismiin->Imperialismi->Proletaarinen Vallankumous->Proletariaatin Diktatuuri->Kommunismi Ja Valtion Poishaihtuminen jne”, voi olla korkeintaan varovainen hypoteesi, joka saattaa olla väärässäkin. Tai sitten se on millenaristista houreilua.
    Tai modernistista houreilua – Marxin aikaan saattoi vielä uskoa siihen, että teknisen tuotannon kehitys kehittyisi ikuisesti vaan. Koneet korvaisivat kaikki ihmistyö jne (tähän nähden on muuten mielenkiintoista, että samalla kun postmodit puhuvat siitä että tuotanto on nykyään älytuotantoa, rajatonta ja Kaikkialla, niin transhumanistit haaveilevat siitä että Kaikki tulisi osaksi yhtä rajatonta koneälyä.)

    Sen lisäksi että tämä hypoteesi saattaa osoittautua vääräksi, siinä myös viedään toimijuus ihmisiltä ja annetaan se abstraktioille ja historiallisille lainalaisuuksille: nuo työläiset eivät tajua mitään, vain Proletariaatti voi voittaa kapitalismin. Kaikki marxiin perustuva teoria ei tosiaan ole tällaista, mutta osa on, ja se sopii kuin kortonki porkkanaan autoritaarien ylivallan ja hallitsemisperspektiivin legitimointiin (Toisaalta joskus antiautoritaarienkin kirjoitukset hipovat aika läheltä).
    Tämä on ehkä se toinen syy noihin reduktionismisyytteisiin.

  • Nämä mainitut latteudet ja latistukset eivät ole Marxin muotoiluja, vaan ovat muodostettu myöhemmin kun ”marxilaisuutta” pyrittiin levittämään tiiviiden propagandakirjasten avulla laajasti työläisille. (Marxin toveri Engels ei ole syytön näihin muotoiluihin — Saksan sosiaalidemokraatit tilasivat häneltä muutaman tällaisen tiiviin kirjasen, kuten ”<a href="http://www.sosialismi.net/kirjasto/engels/Sosialismin%20kehitys%20utopiasta%20tieteeksi.pdf"Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi” tai ”Ludwig Feuerbach ja klassisen saksalaisen filosofian loppu”.) Pedagogisista syistä ”perusopit” on väännelty ensin rautalankakehikoksi johon sitten myöhemmin väännettäisiin mutkia jne. ”Marxin teorioiden” kritiikki on yleensä tosiasiassa tällaisten johdatusteosten tms. kritiikkiä. (Samoin tutkimusta tehtäessä on lähdettävä aluksi hahmottamaan kokonaisuutta karkeidenkin abstraktioiden ja ”redusoinnin” kautta, mutta jostain sitä on lähdettävä liikkeelle. Yhteiskuntaluokat ja luokkataistelu ovat eräitä tällaisia. Analyysin apuväline ei tietenkään saa muuttua selitykseksi.)

    Marxin ja marxilaisten ajatukset ovat paljon monipuolisempia kuin mitä vaikkapa monessa ”oppikirjatulkinnassa” on esitetty. Tämän esseeni kohdasta ”Perusta ja päällysrakenne” saanee jonkin kuvan siitä mitä ”taloudellisen perustan ensisijaisuudella” tarkoitetaan.

    Aikansa ihmisenä Marxilla on kuitenkin mielestäni myös edistysuskoisia ajatuksia. (Sama muuten pätee edellä mainittuun Kropotkiniin jota tällä hetkellä tutkiskelen)

  • Kleme: en ole varma miten pointtisi liittyvät postaukseen

    Lähinnä siten, että minusta postauksesi pyrki argumentoimaan yksinkertaistavia ”mitä marxilaisuus on” -juttuja vastaan, ja siitä oli aasinsilta siihen, että minusta Chomskyn anarkismi vs. marxilaisuus -jutuissa on myös kyse yksinkertaistavasta henkisestä laiskuudesta, joka myös ansaitsisi vastaavanlaisen arvostelun. Jälkeenpäin ajatellen oli varmaan virhe nojautua Hesarin arvostelijan välittämään kuvaan, mutta siinä missä yleisellä tasolla Chomsky osaa kirjoittaa Yhdysvaltain ulkopolitiikasta yksityiskohtaisesti (välillä zizekmäisesti itseään toistaen 😉 ei hän muuten ole minusta kovin vahva ajattelija.

    Esim. seuraava haastattelu löytyy tuoreesta Chomsky-suomennoksesta:
    http://www.lucyparsonsproject.org/anarchism/doyle_chomsky_on_anarchism.html

    Siinä Chomsky mm. valittelee kun anarkismista on vallalla kaikenlaisia väärintulkintoja ja vääristelyjä – anarkismi on sekasortoa, pelkkää pomminheittoa tms. – mutta samalla ukko ei itse tajua paljonkaan esim. niistä asiayhteyksistä missä Lenin esitti teesinsä siitä, että ”sosialistinen tietoisuus on vietävä työväenjoukkoihin ulkopuolelta” (ks. Draper, ’The Myth of Lenin’s “Concept of The Party”’, http://www.marxists.org/archive/draper/1990/myth/myth.htm), tai mitä marxilaisuudessa tarkoitetaan valtiolla. (Chomskyn mielestä ”valtio on syvästi ihmisen vastainen instituutio”, Tulevaisuuden valtio 2005, s. 8.)

    Espanjan sisällissodan aikaiset anarkistit saavat Chomskyn hyväksynnän (ja mikä ettei, CNT:n linja olikin paljon parempi kuin paskan kompuolueen), vaikka marxilaisessa mielessä tasavaltalainen Espanja (erit. Barcelona) oli ihan selvä proletariaatin diktatuuri (eli luokkavaltio).. anarkistit vaan eivät halua käyttää valtio-sanaa (samoin kuin liberaalit eivät tykkää sanasta diktatuuri), mikä on ihan ok, voidaan sitä nimittää joksikin muuksikin.

    Sitäpaitsi todellinen käytäntö oli sielläkin vähän monimutkaisempaa kuin anarkistiset ihanteet olisivat vaatineet. Yksi vallankumouksen kovimmista nimistä, Diego Abad de Santillán, kirjoitti:

    ”’We wanted socialization of all wealth so that not even a single individual should be excluded from life’s feast. We have done something, but we have not done it well. We have replaced the old proprietor with half a dozen who regard factories and the means of transport, which they control, as their own property, with the disadvantage that they are not always able to organize an administration and run a better management than the old one.'” (Broué & Témime, The Revolution and the Civil War in Spain, s. 169.)

    Tämmöinen on tietty sota- ja kriisitilanteessa ihan ymmärrettävää, vaikkakaan ihan yhtä ymmärrettävää ei ole se, että naisten palkat jätettiin miesten palkkoja alemmiksi sielläkin, missä anarkistinen tasapalkkaisuus oli periaatteessa voimassa..

    Marx oli Chomskyn mielestä ”a highly authoritarian activist” (mikä kai viittaa 1. internationaalin aikaisiin taisteluihin anarkistien kanssa), mutta sanoo samalla, että ”but those are impressions”.. Chomsky ottaa täydestä Bakuninin ”varoituksen” punaisesta diktatuurista, jolla ”näkymättömiä diktatuureja” itse kannattanut putschisti Bakunin ”ennusti” Stalinin jne..

    Bakunin kiivaili valtiota vastaan yleensä, ja syytti Marxin olevan tässä mielessä samanlainen kuin Bismarck (=saksalainen valtionpalvoja). Valtio mikä valtio, samaa paskaa oli se punainen tai ei, vaikka selittämättä jää, mitä eroa on liberaalilla oikeusvaltiolla ja fasistisella valtiolla..
    http://www.marxists.org/reference/archive/bakunin/works/mf-state/index.htm

    Lisäksi poliittisten vastustajien syyttäminen ”diktaattoreiksi” oli samanlaista poliittista teatteria kuin nykyään on syyttää oppositiota populismista. Bakuninin Marx-kritiikki kannattaa lukea samalla varauksella kuin esim. nykyisin SDP:n ”ennusteita” siitä, mihin hallituksen politiikka johtaa.

    1. internationaali jäi käytännössä anarkistien haltuun sen jälkeen, kun sen päämaja oli 1872 siirretty Yhdysvaltoihin. Vaikka olisi voinut luulla, että ”autoritaarisen” keskusneuvoston poistuminen näyttämöltä olisi vapauttanut autoritaristien pidättelemät vallankumoukselliset työläismassat, niin ei siitä mitään tullut, ja kohta anarkot olivatkin koputtelemassa 2. internationaalin ovia. Onneksi heidät suljettiin sittemmin ulos, niin ei tarvinnut enää katsella sitä tuoleille ja pöydille hyppimistä (Ks. James Joll, The Second International tai Julius Braunthal, A History of the International vol I.)

  • Vähintään pitäisi kirjoittaa tällainen länsimaisen filosofian historia.

    Kyllä. Joudun taas kahlaamaan yhden ”filosofian historian” paskayleisesityksen läpi jotta saan filosofian aineopinnot täyteen.

  • @kissakala: tollainen puristaa kyllä muakin. Tai puristais jos vielä löytäisin tuollaista jostain (Miika kirjoitti ylempänä hyvin noiden syytösten oikeasta kohteesta).

    @Joonas: ah, juu. Käsitin jotenkin että olisit syyttänyt mua alkulähteille menemisestä. 🙂 Mutta samaa mieltä, Chomsky on kunnianarvoisa vasemmistovanhus jota juuri kellään (paitsi Foucault’lla 1970-luvulla) ei ole sydäntä arvostella. Ei sillä että pitäisi tyrmätä, mutta olisin iloinen jos ”chomskyläisyyden” moralistiset, rationalistiset, ylimieliset ja paatokselliset puolet korostuisivat vähemmän.

    @Miika vielä: mikä filsan historian yleisesitys siellä on tutkintovaatimuksissa?

  • rot

    Joonas: Mitä tulee Espanjan sisällissotaan/vallankumoukseen niin Abad de Santillan oli ehkä ”kovimpia nimiä”, mutta myös kiistellyimpiä sikäli kun hän ei ollut niinkään työläismilitantti kuin intellektuelli, joka tunnettiin ”insinöörimäisenä (sosiaalisena) suunnittelijana”.

    Joka tapauksessa CNT:n ongelmia kuvastanee paremmin seuraava lainaus Dauvelta:

    ”In practice, the democratic management of the company usually meant its union management by CNT and UGT (the socialist union) activists or officials. It’s they who described self-governance of production as the road to socialism, but it does not seem that the rank and file identified itself with such a prospect.

    Loathing work had long been a permanent feature of Spanish working class life. It continued under the Popular Front. This resistance was in contradiction with the program (particularly upheld by the anarcho-syndicalists) calling the proles to get fully involved in the running of the workplace. The workers showed little interest in factory meetings which discussed the organising of production. Some collectivised companies had to change the meeting day from Sunday (when nobody cared to turn up) to Thursday. Workers also rejected piece rates, neglected working schedules, or deserted the place. When piecework was legally abolished, productivity fell. In February 1937, the CNT metalworkers’ union regretted that too many workers took advantage of industrial injuries. In November, some railwaymen refused to come on Saturday afternoon.

    Union officials, trying to bridge the gap between government and shop-floor, retaliated by reintroducing piece rates and keeping a careful eye on working hours, in order to fight absenteeism and theft. Some went as far as forbidding singing at work. Unauthorised leaving of one’s work station could lead to a 3-day dismissal, with a 3 to 5 day wage cut. To get rid of the ”immorality” adverse to maximum efficiency, the CNT suggested closing bars, concert and dance halls at 10 p.m. There was talk of putting prostitutes back on the straight and narrow path thanks to the therapy of work. Laziness was stigmatised as individualistic, bourgeois and (needless to say) fascist. In January 1938, the CNT daily, Solidaridad Obrera, published an article that was to be reproduced several times in the CNT and UGT press: ”We Impose Strict Discipline in the Workplace,” pressing the workers not to behave as they used to, i.e. not to sabotage production, and not to work as little as possible. ”Now everything (was) completely different” because industry was laying ”the foundations of a communist society.”
    http://libcom.org/library/to-work-or-not-to-work-dauve

    Mitä noihin internationaaleihin tulee niin sen jälkeen kun anarkistit oli potkittu pois ensimmäisestä internationaalista, perustettiin ”Saint-Imierin Internationaali”, joka kesti ensimmäisen internationaalin yli vuoteen 1877. Muutama vuosi tuosta perustettiin ”Musta internationaali”, joka käytännössä tukahdutettiin pois Haymarketin tapahtumien jälkeen.

    Joka tapauksessa kait aika selvää et anarkistien huomio marxilaisen metodin (puolueiden kautta tapahtuva valtiovallan ottaminen) autoritaarisuudesta on osunut aika hyvin oikeaan viimeisen 150 vuoden tapahtumien valossa.

  • @Klementiini: Aineopintojen ”Filosofian historia ja klassikot” jakaantuu kahteen osaan eli… historiaan ja klassikoihin. ’Historian’ voi suorittaa yhdellä seuraavista: Nordin: Filosofian historia, Korkman-Yrjönsuuri: Filosofian historian kehityslinjoja tai Warburton: Philosophy. The Classics. ’Klassikkona’ tentin Rousseaun Eriarvoisuuden alkuperästä (klassikkolista pdf:nä).

    Lainasin nyt ensin Warburtonin kun kuvittelin että englanninkielinen olisi tehty paremmaksi oppikirjaksi (ja kahta aiempaa olin jo joskus aiemmin lueskellut) mutta se oli todella huono. Nordinin kirja voi olla ihan hyväkin, mutta selailun jälkeen päätin lainata Korkmanin ja Yrjönsuuren toimittaman opuksen, jota myös olen joskus aiemmin jo aloittanut — muistaakseni sen lukeminen oli silloin parin ekan artikkelin kohdalla niin tylsistyttävää etten jaksanut tenttiä sitä. Saa nähdä miltä se nyt tuntuu.

    Perusopintojen ”Johdatus filosofiaan” tentin Saarisen viihdyttävällä ”tutkimuksella” — jonka Ylikoski ohimennen eräällä luennolla sanoi (muistista siteerattuna) ”antavan opiskelijoille kauhistuttavan vääristyneen kuvan joidenkin filosofien ajatuksista”. Toinen vaihtoehto olisi nykyään Kenny: A Brief History of Western Philosophy (luvut I-XIX), sitä en ole vilkaissut.

  • Anarkistimarxisti

    @rot: On tietty totta, että marxilaisuudessa (tai ehkä paremminkin marxismi-leninismissä) ei historiallisesti tarpeeksi keskitytty vallan käytön ongelmiin (autoritaarisuuden tutkiminen ja välttäminen), kun tavoitteena nimenomaan oli vallan haltuunotto ja maailman muuttaminen. Anarkistien positio lienee kuitenkin arvokkaampi autoritaarisuuden välttämisessä ja tähän liittyvässä eettisessä asenteessa, kuin jeesustelevassa jälkiviisaudessa siitä, miten joskus 150 vuotta sitten kävi. Jotkut toiset liikkeet voisivat vastata haudastaan, että ”anarkistisella metodilla” ei olisi hommasta tullut sitäkään mitä nyt tuli 😉

    Eikä marxilaisuutta voi tietenkään redusoida miksikään ”puolueiden kautta tapahtuvaksi vallan ottamisen” metodiksi, kuten rot esittää, anarkismi liittyy valtaan ja voi ihan hyvin olla filosofisesti, historiallisesti ja taloudellisesti hyvin marxilaista.

  • rot

    @Anarkistimarxisti: Mä en nostanut noita internationaaleja esiin, vaan kommentoin vaan Joonas Laineen mielenkiintoista tapaa kirjoittaa historiaa uudestaan. Historian uudelleenkirjoittamiseen puuttuminen on eri asia kuin ”jeesusteleva jälkiviisaus”.

    Joka tapauksessa, anarkistit ovat aina ottaneet merkittävän osan kapitalismin kritiikistään Marxilta, eikä Bakuninkaan edes pahimpien riitojen aikana lakannut ylistämästä Marxin kapitalismin kritiikkiä.

    Mitä metodeihin tulee, niin etenkin jos tätä kysymystä tarkastellaan internationaalien historiallisessa kehyksessä niin anarkistien ja marxilaisten keskeinen ero liittyy nimenomaan suhtautumiseen puolueisiin ja valtioon, ja tämä ero näkyy päivänselvästi myös tämän päivän ”suomalaisessa radikalismissa”, ja siksi anarkistisen ja marxilaisen metodin ero on juuri tuossa suhtautumisessa puolueisiin ja valtioon.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>