Seksuaalisuuden historia

Ujostuttaa kirjoittaa aiheesta, koska uumoilen että blogia lukee muutama oikea seksuaalisuuden tutkija. Edellinen postaus jäi kuitenkin epätäydelliseksi ja siihen kommentoitiin hyvin.

Viimeksi väitettiin, että

Seksistä puhutaan kaikkialla ”avoimesti”. Jokainen terapeutti, asiantuntija ja kolumnisti rohkaisee harrastamaan seksiä ja puhumaan siitä. [- -] Missä ei muka ole seksiä?

Tällaisessa ympäristössä ajatus jonkin seksuaalisen elementin tukahduttamisesta tuntuu absurdilta. [- -]

[- -] kukapa kehtaisi myöntää tai edes tiedostaa haluavansa vähemmän seksiä ympärilleen. Kulttuuri käskee meitä: ”Flirttaa! Koskettele! Harrasta seksiä! Nussi! Pane! Nai!! Nauti!”

Vastaan väitettiin esimerkiksi, että

Mutta on meillä vielä seksiin liittyviä tabuja, miten esimerkiksi vanhusten seksielämä?

ja:

Olen vähän eri mieltä siitä että nautintokäskyt olisivat eri asia kuin tukahduttaminen. Tietysti “tukahduttamisen” voi ymmärtää monella tavalla, mutta minusta esim häpeän tuottaminen on sitä. Tarkkarajainen käsityksemme siitä, mikä on seksuaalista – tai seksiä – on kai jonkin tukahduttamista? Seksuaaliset suhteet erotetaan muista, seksuaalinen ajatus ja halu on tiukasti määritelty, potentiaalisesti vaarallinen. (Entä jos kiihotun ystävääni/sukulaiseeni/eläimeen kohdistuvasta seksuaalisesta ajatuksesta?) Jos seksiä olisi “kaikkialla”, perhe, ystävyys ja monta muuta suhdetta/instituutiota muuttaisivat muotoaan täysin.

Vastaukseni on tiivistettynä seuraava: seksuaalisuuden tabut eivät ole kadonneet kokonaan eikä seksuaalisuuden tukahduttaminen ole loppunut, mutta seksuaalisuutta kontrolloidaan nykyään eri tavalla kuin aikana, jolloin klassinen psykoanalyysi kehittyi.

Emme siis ole ”seksuaalisesti täysin vapautuneita”. Meidän seksuaalisuuttamme vain kontrolloidaan uudella tavalla.


Eikö myöntävällä
käskyllä tai kehotuksella (uusi seksuaalikontrolli) ja tukahduttavalla kiellolla (vanha seksuaalikuri) ole tietty rakenteellinen ero, vaikka molemmista seuraisi jonkinlaista estymistä ja tukahtumista?

Jos haluaa, niin kummankin voi aina vääntää toiseksi. Jonkin asian myöntäminen onkin tukahduttamista, koska se sulkee aina jotain pois, ja jonkin asian kieltäminen onkin myöntämistä, koska se määrittelee jonkin alueen ja siten antaa asioille uudenlaisen latauksen, mikä pitää paikkaansa varsinkin seksuaalisuuden tasolla.

Seksuaalisuutta voi kontrolloida sekä kehotuksella että kiellolla. Molemmilla voi olla tukahduttavia seurauksia. Kehotus kuitenkin tuottaa erilaista kontrollia ja erilaista etiikkaa kuin kielto.


On siis
totta, että edelleen on seksuaalisia tabuja ja erilaiset seksuaaliset suhteet ja teot ovat keskenään hierarkkisia. Ei ole mieltä väittää, ettei näin olisi. Sen sijaan voi väittää, että kulttuurin suhtautuminen seksiin on muuttunut.

Suoristetaan vähän historian mutkia. Ennen 1960-luvun kapinaa ja hedonistista kulutuskapitalismia länsimaissa pyrittiin sääntelemään seksuaalisuutta suorasukaisemmin, kurin ja kieltojen kautta. 1970-luvun myötä on (alueen ja ryhmän mukaan vaihdellen) tapahtunut siirtymä kulttuuriin, joka pikemminkin kannustaa yksilöitä harrastamaan seksiä ja kokeilemaan erilaisia seksuaalisen nautinnon muotoja.

Nykyään” kulttuuri” aina naistenlehdistä terveystietoon jopa velvoittaa meitä löytämään ja kokemaan seksuaalista nautintoa.

Yhteenvetona: sata vuotta sitten seksiä suoraankäsittelevä materiaali oli etupäässä siveetöntä, nyt yhdeltä kanavalta tv:stä tulee arki-iltana putkeen kolme seksiä käsittelevää sarjaa. Tv ei toki näytä suoraan yhdyntöjä, suuseksiä tai seisovaa penistä, koska nämä luokitellaan yhä pornoksi, mutta olennaista on, että niin seksiohjelmat kuin iltapäivälehtien seksikolumnitkin tuottavat tietynlaita seksuaalietiikkaa, joka käskee meitä harrastamaan seksiä ja nauttimaan siitä.

Vaikka tällekin kehitykselle on olemassa vastakehityksiä, vaikka perhe ja konservatismi ovat palanneet ja vaikka fundamentalismin syntymä on tapahtunut samaan aikaan seksuaalisuuden siirtymän kanssa, niin yleinen linja on selvästi muuttunut.


Väittäisin siis
, että seksuaalisuuden suhteen on tapahtunut samanlainen muutos kuin siirtymässä kuriyhteiskunnasta kontrolliyhteiskuntaan. Seksuaalisuutta, ja ihmisten elämää yleisesti, hallinnoidaan nykyään ”moduloimalla” ja osallistamalla. Ihmisille, kuten seksuaalisuudelle, sallitaan tietynlainen vapaus, tietynlaiset rajat ja tietynlainen vaihteluväli. Nämä rajat saattavat olla joustavia, ja ihmisiä aktiivisesti osallistetaan toimimaan niiden sisällä.

Muutos ei tarkoita, että seksuaalisuus olisi välttämättä valtavan paljon ”vapautuneempaa” kuin joskus 1800-luvun Wienissä. Mutta muutos tarkoittaa, että seksuaalisuutta kontrolloidaan nyt pääsääntöisesti erilaisella logiikalla. Sillä tuotetaan ihmisille muun muassa epämääräistä stressiä, kilpailullista asennetta, suorituskyvyn jatkuvaa parantamista, siis eräänlaista seksuaalista yrittäjyyttä jälkimmäisen sanan kaikissa merkityksissä.


Lopuksi kaksi
vastausta kommentteihin.

Tarkkarajainen käsityksemme siitä, mikä on seksuaalista – tai seksiä – on kai jonkin tukahduttamista?

Onko meillä tarkkarajainen käsitys seksistä tai siitä, mikä on seksuaalista? Mainoksia, elokuvia, muotia ja alakulttuureja seuratessa väittäisin, että asia on täysin päinvastoin. Kaikki vaikuttaa olevan seksuaalista. Ehkä psykoanalyysilla ja sen väärinkäytöllä on ollut osansa tässä kehityksessä.

Jos seksiä olisi “kaikkialla”, perhe, ystävyys ja monta muuta suhdetta/instituutiota muuttaisivat muotoaan täysin.

En nyt ota tätä ihan kirjaimellisesti, mutta eikö juuri näin ole tapahtunut sitten 1960-luvun, jolloin hedonistinen kapitalismi ja ”seksuaalinen vallankumous” molemmat syntyivät?

17 comments to Seksuaalisuuden historia

  • Kirjoitin Tampere Priden jälkimainingeissa blogauksen Aamulehden blogiin. Sen kommenteista saa jonkinlaisen käsityksen siitä, miten murtuneita seksuaalisuuteen liittyvät fobiat ovat – eli eivät ole.

    http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/seksuaalivallankumous-on-jo

    Kirjoitukseni on tosin naiivi siltä osin, ettei se ota huomioon näitä uusia seksuaalisuuden kontrolleja. Halusin kyseisen blogiavaruuden yleisöä silmällä pitäen esittää voitokkaan tarinan, joka tekisi konservatiiveille selväksi, että he ovat jäänne epämiellyttävästä historiasta. Uusien kontrollien erittely olisi sitten toinen juttu.

    Niihin liittyen täytyy kyllä sanoa, että vaikka yleisesti ottaen allekirjoitan siirtymän seksuaalisuuden modulointiin, on ainakin media- ja markkinakuvaston tuottama seksuaalisuus edelleen hyvin yksiulotteista. Okei, siellä on homoja ja välillä vähän muitakin ”vähemmistöjä”, mutta seksuaalisuuden esittely on stereotyyppistä ainakin kahdessa mielessä.

    Ensinnäkin tuntuu , että ”vähemmistöt” esitetään edelleen dualistisina poikkeuksina ja vastakohtapareina heteronormatiivisuudelle sen sijaan että kaikkien seksuaalisuus esitettäisiin monimuotoisena. Kuvasti on siis vahvasti identifioivaa vai pitäisikö nyt sitten sanoa sosiologisoivaa. 🙂 Toiseksi vaikka joidenkin mielestä ympäristö on muuttunut ”yliseksualisoivaksi”, niin yhtä hyvin voisi väittää, että se on aliseksualisoiva. Kaikkien bussipysäkkien alusvaatemainosten ruumiit näyttävät enemmän tai vähemmän samalta. Tylsää. Toivoisi enemmän erialaista seksiä ja ruumista katukuvaan! 😉

  • Väittäisin siis, että seksuaalisuuden suhteen on tapahtunut samanlainen muutos kuin siirtymässä kuriyhteiskunnasta kontrolliyhteiskuntaan.

    ”Kiki and Bubu and The Shift”

  • Katariina

    Kiinnostavia juttuja. Minusta on aika selvää että seksuaalisuutta tuotetaan edelleen sekä kurin että toisenlaisten hallinnan mekanismien kautta, enkä tiedä onko näitä lopulta niin mielekästä aina erottaakaan. Eniten kiinnostaa että miksi seksuaalisuus nyt sitten saa sellaisia muotoja kuin saa. Tai ainakin itse ajattelen että eivät ne hallintateknologiat nyt mitenkään sattumalta ja tyhjästä synny, eikä ihan kaikkea voida selittää myöskään kapitalismin tai voitontavoittelun kautta.

    Tähän liittyen vähän myös hämmentää ajatus siitä että seksuaalisuudesta voisi kirjoittaa näinkin sukupuolineutraalisti analysoiden jotakin ”seksuaalisuutta yleensä” ja sen paikkaa ja muotoa maailmassa. Seksuaalisuus on kuitenkin lähtökohtaisesti sukupuolittunutta (vaikka sen ei välttämättä tietenkään tarvitsisi olla). Jos miettii vaikka sitä ”seksuaalista yrittäjyyttä” tai 60- 70-lukujen seksuaalista vallankumousta niin väittäisin että näiden merkitys ja sisältö olivat ja ovat lähtökohtaisesti sukupuolittuneet.

    Oman halun tai nautinnon kriittinen analyysi on kyllä hirveän vaikeaa, ainakin jos hyväksyy sen ettei nautinto ole mitenkään irrallaan siitä yhteiskunnasta jota haluaa kritisoida tai jonka haluaa muuttaa.

    Aiheesta ja aiheen vierestä myös täällä:
    http://kumous.wordpress.com/2010/07/23/neidot-ja-metsastajat/

  • @Jukka: ei se musta ole naivia että taktikoi konservatiiveja vastaan. Vaikka kai noikin suomikonservatiivit on ennemmin jotain nykyisyyden kriisiin reagoivia postmodernisteja kuin jäänteitä menneisyydestä…

    Seksuaalisuuden moninaisuudesta julkisuudessa ja kadulla: ehkä modulointi on juuri tätä. Tietynlainen seksuaalisuus sallitaan ja tungetaan joka puolelle, tietyllä tavalla, tietyllä vaihteluvälillä. Ei varmasti ollut samanlainen meininki 1800-luvun Wienin katumainoksissa. Vai?

    @Katariina: toki seksuaalikuria on edelleen, kuten maataloutta on edelleen, vaikka elämmekin tietokapitalismissa. Tietotaloudella ja maataloudella on silti eri logiikat ja niin on kurilla ja kontrollillakin.

    Sukupuolen puuttuminen tästä on hyvä huomio. Itseni kohdalla kyse on henkilökohtaisesta ongelmasta. Sukupuolta koskeva ”diskurssi” on vain niin helvetin tylsää. Missä sukupuoli, siellä itkuvirsi (oli itkijä sitten perusfeministi tai miesasiamies). En jaksa, kyllästyttää, vittuun koko sukupuoli.

  • Lisään vielä edelliseen, että olen aina pitänyt ”perinteistä feminististä analyysia” parempana Deleuzen ja Guattarin hämärää julistusta joka vaatii ”ei yksi ja kaksi vaan tuhat sukupuolta”. Siis päämääränä pitäisi olla sukupuolien hämärtäminen, monistaminen ja perversoiminen. Näiden sijaan ”perinteinen feministinen analyysi” osoittaa kuolettavan ikävästi kerta toisensa jälkeen että ”naiset” kärsivät siellä ja miesasiamiehet jolkottavat paikalle uikuttamaan että ”miehet” kärsivät tuolla. Yhteiskunnalliset konfliktit ja ilmiöt karsinoidaan siististi ikivanhoihin sukupuolikategorioihin. Tai sitten puhutaan siitä miten ”naiset” muuttuvat ”maskuliinisiksi” mennessään ”miesten” alueille, kuten politiikkaan ja talouteen. Seurauksena ”maskuliinisuus” ja ”feminiinisyys” eivät tunnu koskaan voivan muuttua. jne.

  • Katariina

    @Kleme: Aika oudoilta kuulostaa noi sun luonnehdinnat perinteisestä feministisestä analyysista, en tiedä mitä analyyseja oot lukenut mut eiköhän niitä sukupuolikategorioita oo koitettu kumota jo kohta 50 vuotta. Ei ne Deleuze & Guattari kumminkaan ihan ite tainneet tuota sukupuolen moneutta keksiä.

    Ja toisaalta, kyllähän se sukupuolen analyysi on ihan helvetin tylsää ja itseäkin kyllästyttää ja vituttaa olla ainainen ilonpilaaja ja märisijä. Ongelma on vaan siinä että minulla ei ole varaa jättää sitä analyysia tekemättä, siinä missä monilla miehillä tuntuu olevan.

  • siinä missä monilla miehillä tuntuu olevan.

    Nyt teit tästä mies–nais-jutun!

  • Katariina

    En voi auttaa itseäni 🙁

  • Aika oudoilta kuulostaa noi sun luonnehdinnat perinteisestä feministisestä analyysista, en tiedä mitä analyyseja oot lukenut mut eiköhän niitä sukupuolikategorioita oo koitettu kumota jo kohta 50 vuotta.

    Olisi pitänyt selventää. En tarkoittanut naistutkimuksessa luettavia klassikoita, vaan (esimerkiksi) naistutkimimuksen opiskelijoiden tuottamaa jokapäiväistä diskurssia, tusina-artikkeleita ja ”populaarimpaa” feminististä puhetta esimerkiksi blogeissa. Sukupuolikategorioita on ehkä kumottu, mutta tuntuu silti että suurin osa ”feministisestä analyysista” ohittaa Butlerin kysymyksen siitä, mikä oikein on feminismin subjekti.

    Tunnen älykkäitä ja hyvin koulutettuja naisia, jotka kamppailevat naisten alistamista vastaan mutta eivät hyvällä tahdollakaan pysty samastumaan feministisen diskurssin tarjoamiin tympeisiin subjektiasemiin. Sillä usein ne todella ovat tympeämpiä kuin muoti- ja naistenlehtien tarjoamat asemat.

    Väsymykseni näitä kohtaan kohdistuu kyllä myös toisiin ”ajattelun liikkeisiin”, kuten iänikuiseen ”analyysiin”, jolla osoitetaan 5000000. kerran että käsiteltävä aihe on ”etnosentrisesti länsikeskeinen eikä ajattele uiguureja”.

  • Katariina

    Minua taas väsyttää se että joku voi ihan tosissaan kieltäytyä huomioimasta sukupuolta vetoamalla siihen että se on tylsää ja populaarifeminismi on vääränlaista ja oletettu feminismin subjektikin tympeä. Jos ei millään kiinnosta niin eihän sille toki sitten mitään voi, mutta aika köyhäksi joku seksuaalisuudesta keskusteleminen silloin jää.

    Toivoisin (edelleen) että joskus olisi mahdollista siirtyä puhumaan jonkin oletetun feminismin sijaan siitä _mitä_ se sukupuolen analyysi milloinkin voisi olla ja mihin siitä voisi päätyä.

  • Niin, ehkä ei koskaan päästä eteenpäin koska ikinä ei suostuta hyväksymään, että monet ihmiset kokee kirjanmukaisen feminismin ongelmalliseksi.

    Joskus kokemukset ovat ihan aitoja sen sijaan, että pahantahtoisesti vain ”oletettaisiin” jotain.

    Anna Kontulan Tästä äiti varoitti iski itseeni erityisen lujaa, koska olen niin paljon elänyt sellaisessa tukahduttavan ortodoksisen feminismin ympäristössä, jota kirja arvostelee.

  • Heitetäänpä taas vähän konservatiivisempaa läppää kehiin 🙂

    (Vakavasti puhuen: mietin pitkään postaanko vai en.)

    Ite uskon että nuo kategoriat ovat ”ikivanhoja” pitkälti sen takia, että ne kuvaavat niin hyvin ihmisten tapaa hahmottaa tätä asiaa. Jotkut tympeät kliseet ovat tympeitä kliseitä, mutta samalla totta.

    Se, mitä sukupuolieron hahmottaminen konkreettisesti missäkin historian kohdassa on, on toinen kysymys, siis tyyliin puuteroitu peruukki ja nilkkasukat voivat jonakin aikana jossakin kulttuurissa olla arvostetun henkilön tunnusmerkki ja toisessa merkitä sitä, että hän onkin naurettava pelle.

    Pointti on siinä, että vaikka ”arvostetun henkilön” ja ”naurettavan pellen” muoto vaihtelee, nuo kategoriat säilyvät.. ite luulen että ”mies” ja ”nainen” ovat vastaavia kategorioita, joita ei yleisellä tasolla saa häivytettyä, vaikka niiden sisältö voi muuttua, ja muuttuukin.. mutta ne ovat aina tietyllä tavalla vastakkain.

    Miksi?

    Minusta tämän sukupuolikategorisoinnin tietynlaisen kestävyyden selittää suurelta osin ihmisen lisääntymistapa, ts. sukupuolinen lisääntyminen (vs. yksineuvoisuus, lisääntyminen jakaantumalla jne.) ja siihen liittyvä ihmisen evoluutiohistoria, jonka kuluessa ihmisen ”mielen koneistotkin” ovat kehittyneet. Tämä ei sanele mitään, mutta uskon että on olemassa voimakas tendenssi jakaa ihmiset juuri näihin lisääntymisen kannalta olennaisiin kategorioihin. Ihminen on aika erikoislaatuinen eläin, mutta en usko että niin erikoislaatuinen. Minusta evoluutiopsykologiassa on paljon determinististä paskaa, mutta kyllä siellä hyvääkin kamaa on.

    Jotkut ”rotujen” väliset älykkyyserot tms. ovat huuhaata, koska ihmispopulaatiot ovat olleet erillään niin vähän aikaa ettei siinä ajassa voi ehtiä kehittymään mitään kovin monimutkaisia eroja. Sukupuolinen lisääntyminen taas on ollut ”ratkaisuna” olemassa vaikka kuinka kauan ennen homo sapiensia.

    Ei minulla sinänsä ole mitään sukupuolierojen häivyttämistä (tai tarkemmin: sen yrittämistä) vastaan, mutta en vain usko että se johtaa kovin pitkälle..

    Tietty voi olla, etten tiedä mitä ”sukupuolierojen häivyttämisellä” tässä tarkkaan ottaen tarkoitetaan, samoin kuin joku voisi (ihan ymmärrettävästi jos ei asiaan perehtynyt) epäillä ”luokkaerojen häivyttämistä” sillä maalin ohi menevällä kommentilla, että ”ei kaikki ihmiset koskaan samanlaisiksi muutu”.

    Minusta taistelua kannattaa käydä siitä, mitä miehen ja naisen väliset erot ovat, ei siitä, ettei tämmöistä erottelua pitäisi lainkaan olla (olen siis genderdemari). Ei siksi, että jälkimmäinen pyrkisi johonkin joka minusta olisi ”väärin”, ”luonnotonta” tms., vaan siksi, ettei se (1 000 sukupuolta ym.) ole mielestäni tavoite, joka on saavutettavissa. Tai sitten en ymmärrä, mitä sukupuolella tarkoitetaan.

    Jos ketä kiinnostaa, niin minusta John Toobyn ja Leda Cosmidesin essee The Psychological Foundations of Culture (kohtuullisen pitkä, 60 sivua) on hyvä. Jos ei jaksa lukea noin pitkää pelkän argumentin vuoksi, niin tässä pari keskeistä kohtaa:

    ”[T]he human psychological architecture contains many evolved mechanisms that are specialized for solving evolutionarily long-enduring adaptive problems and that these mechanisms have content-specialized representational formats, procedures, cues, and so on. These richly content-sensitive evolved mechanisms tend to impose certain types of content and conceptual organization on human mental life and, hence, strongly shape the nature of human social life and what is culturally transmitted across generations.”

    The central premise of an opposition between the mind as an inflexible biological product and the mind as a malleable social product is ill-formed: The notion that inherited psychological structure constrains is the notion that without it we would be even more flexible of malleable or environmentally responsive than we are. This is not only false but absurd. Without this evolved structure, we would have no competences or contingent environmental responsiveness whatsoever. [..] The system could not respond to ’the environment’ (that is, to selected parts of the environment in an organized way) without the presence of mechanisms designed to create that connection.”

    Itse en tunne naisliikettä kovin hyvin, enkä tiedä, mitkä käytännön poliittisiin tavoitteisiin liittyvät kysymykset ovat tällä hetkellä eniten esillä. Mutta mitä näihin kysymyksiin (eikä abstraktimpiin hahmotusjuttuihin, joista tässä on enemmän ollut kyse) tulee, haastan kenet tahansa kaivamaan minusta esiin sukupuoli- tai genderkonservatiivin.. eikä tämä ole mikään tyhjä provokaatio, vaan ihan oikeasti kiinnostaisi tietää, miten näkemykseni vastaavat nais- tms. liikkeen tavoitteita.. uskoisin että aika pitkälti, mutta ehkä se on vaan tämmöistä perusteetonta optimismia.. uskon kuitenkin, että sillä olisi kasvattava vaikutus 🙂

  • Genderrrreformisti. Parempi sekin kuin genderänkyrä.

  • Katariina

    @Joonas: Jos et halua olla genderdemari voit ehkä kutsua itseäsi eron feministiksi :D? Onhan siitä naisliikkeenkin piirissä aika erilaisia näkemyksiä että mikä ja mitä sukupuoliero on ja mitä sen pitäisi olla. Minun utopiassani sukupuoliero ei olisi häivytetty vaan ajateltu radikaalisti uudelleen, mutta enpä tiedä onko se sitten välttämättä häivyttämistä realistisempi tavoite… Ja tottakai taistelua kannattaa käydä juurikin siitä minkälaisen muodon sukupuoliero saa. Käytännön politiikassa tai yhteiskunnallisessa kamppailussa joutuu väistämättä operoimaan olemassa olevilla käsitteillä (miehet ja naiset) koska ne ovat totta jo pelkästään siksi että yhteiskunnalliset jakolinjat ovat olemassa riippumatta siitä ajatellaanko ne välttämättömiksi vai ei. Esim. palkkaeroja ei välttämättä ratkaista sillä että yritetään saman tien kyseenalaistaa koko sukupuolijako, eikä äitiyteen liittyviä kysymyksiä ratkaista sillä että ajatellaan synnytys vain kulttuurisesti määrittyneeksi tapahtumaksi (mitä se silti toki on). Ongelmia seuraa kuitenkin siitä jos koko toiminta/analyysi/liike jotenkin pysähtyy olemassa olevaan mies-nais-jakoon eikä ikinä yritä ylittää sitä tai näe niitä kohtia joissa se on riittämätön ja kahlitseva.

    Ja varmaan evoluutiosetti nostaa karvat pystyyn helposti sen takia että sitä on niin pitkään käytetty ja käytetään yhä naisten alistamisen välineenä (nainen synnyttää -> naisen ei kuulukaan käydä töissä jne). Mutta ainakin minun mielestäni (ja nyt kuten aina puhun siis omasta puolestani, en minään feminismin yleisenä äänenä) evoluutiosta ja yleisestikin biologiasta keskusteleminen on kiinnostavaa ja tarjoaa yllättäviäkin mahdollisuuksia ajatella asioita uusiksi, mikäli lähtökohdat vain ovat jotenkin rakentavat ja avoimet.

    Tuossa ajatuksessa ihmislajin jakautumisesta lisääntymisen takia kahteen sukupuoleen jää vähän hiertämään se että monien ihmisruumiiden kohdalla se ei vaan pidä paikkaansa. Ensinnäkin on tietysti esim. se että kaikki naiset eivät pysty saamaan lapsia (vaikka samalla kyky kantaa ja synnyttää jälkeläisiä on totta kai se asia joka varmaankin pisimmälle määrittää naisen paikan yhteiskunnassa). Tajuan kyllä että kyse on enemmän yleisestä jaosta kuin yksittäisistä henkilöistä mutta silti, miksi sen jaon pitäisi mennä niin jyrkästi kaikkien naisten ja kaikkien miesten välillä?

    Toiseksi, paljon myös syntyy lapsia jotka ruumiinsa puolesta eivät sovi kahden sukupuolen jakojärjestelmään, ja joita sitten usein väkivaltaisesti siihen sovitellaan (http://www.transtukipiste.fi/intersukupuolisuus/ttp0507.php). Minusta intersukupuolisuus nimenomaan kiinnostavalla tavalla rikkoo oletettua jakoa biologian ja kulttuurin välillä. Siinä mielessä sukupuolten moninaisuus on _jo_ olemassa eikä sitä tarvitse sen enempää tavoitella, olennaisempaa on tunnistaminen ja tunnustaminen.

  • @Katariina: Kiitos asiallisesta vastauksesta! Ymmärrän tuon evoluutioläpän vastustamisen, kun liikkeellä on kaikkea tosi hämyä kamaa.. mutta emmehän tuomitse marxilaisuuttakaan muutaman Kim Jong-Ilin vuoksi 😉

    En viiti kirjoittaa kamalan pitkästi, kun en malttaisi kuitenkaan olla yrittämättä torjua kaikkia pelkäämiäni väärinkäsityksiä jo etukäteen (justiinsa puhuin muijan kanssa tästä asiasta tänään, kiivas väitteily jossa minut ymmärrettiin pitkälti väärin 🙂 Mitä asian poliittiseen (käytännölliseen) puoleen tulee, niin ainakin kirjoittamasi asiat ovat semmoisia, joista olen samaa mieltä; 3. kappaleessa kirjoittamasi ei mielestäni ole ristiriidassa sen kanssa mitä sanoin..

    Silloin revalvaatiokokouksessa feminismi oli yksi niistä asioista, jotka nousivat agendalle, toivottavasti joku jaksaa kirjoittaa aiheesta.. tilausta ainakin on. Ite olen ollut yhdellä kansainvälisellä marxilaisella sähköpostilistalla 6-7 vuotta ja oppinut sen kautta todella paljon luokka- ja kansallisuuskysymyksestä, mutta ”naiskysymyksestä” en juuri mitään.. Parhaillaan luen Norjan maolaisten (AKP) entisen pj:n Kjersti Ericssonin kirjaa Sisters, Comrades (1987), se lukeutunee jossain määrin varmaan enempi tuommoisen old skool -kaman joukkoon, mutta halusin saada jotain kuvaa siitä, mitä kaikkea on tarjolla; sitäpaitsi selvät poliittiset tunnukset ovat kiinnostavampia kuin dekonstruktio..
    http://akp.no/hefter/sostrekamerater/sisters-intro.html

  • Hmm. Puhutaan paljon yliseksualisoitumisesta, mutta pornografialla on yleensä varsin seksinvastainen tarkoitus. Katolisissa syyllisyysmaissa myydään halpaa pornoa kaduilla, ehkä koska todellista seksuaalisuutta ei sallita. Kiiman saa pois nopealla runkkaamisella. Mitä tulee mainoksiin, ne ovat varsin yksinkertaisia ja tylsiä, mutta niiden täytynee toimiakseen perustua tietynlaiseen repressioon: http://hemitin.livejournal.com/89810.html

  • Katariina

    @Joonas: tuli vastaan kiinnostava haastattelu jossa (keskivaiheilla) sivutaan tuota biologiaa ja reproduktiota joten palasin vielä linkittämään sen tänne:
    http://www.theory.org.uk/but-int1.htm

    Tuosta ehkä käy selville että edes queer-airuena juhlittu Butler ei halua kieltää biologisia eroja vaan nimenomaan sen millainen merkitys niille annetaan.

    Minustakin on alkanut tuntua että paljon enemmän pitäisi lukea vanhoja tekstejä, viimeksi luin Michèle Barrettin Nykyajan alistettu nainen jossa keskustellaan nimenomaan marxilaisen ja feministisen tutkimuksen & politiikan suhteesta. Vaikutti kumman ajankohtaiselta vaikka on jostain 70-luvun lopulta. Muutenkin tuo ranskalainen materialististen feministien koulukunta on tosi kiinnostava ja jotenkin ihan unohdettu nykyisistä kaanoneista.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>