Lentokenttäistyminen

Edellinen Tuleva kapina -lukupiirin postaus käsitteli työn ristiriitoja. Kirjan neljännessa luvussa laskeudutaan metropolin kadulle tutkimaan kaupungin tapahtumia. Tosin sillä ei ole väliä, onko kyseessä Mannerheimintie vai pihtiputaalainen hiekkatie, koska kirjan mukaan molemmat tuntuvat samoilta:

We’ve heard enough about the “city” and the “country,” and particularly about the supposed ancient opposition between the two. From up close or from afar, what surrounds us looks nothing like that: it is one single urban cloth, without form or order, a bleak zone, endless and undefined, a global continuum of museum-like city centers and natural parks, of enormous suburban housing developments and massive agricultural projects, industrial zones and subdivisions, country inns and trendy bars: the metropolis. Certainly the ancient city existed, as did the cities of medieval and modern times. But there is no such thing as a metropolitan city. All territory is synthesized within the metropolis. Everything occupies the same space, if not geographically then through the intermeshing of its networks.

Metropoli tarkoittaa kaupungin ja maaseudun yhtäaikaista kuolemaa. Ne herätetään henkiin zombeiksi metropolin museoon, pääsymaksulla tietenkin. Planeetan pinta täytetään lasilla ja teräksellä eli materiaaleilla, jotka ovat kovia, kestäviä ja läpinäkyviä ja joihin ei jää jälkiä elämästä. Yhteiskunta lentokenttäistyy. Kaikkialla arkkitehtuuri alkaa muistuttaa lentokenttää – ja lentokenttä muistuttaa mediakeskusta, mediakeskus koulua, koulu sairaalaa, sairaala innovatiivista uusmediafirmaa, jne.

Lentokenttä on epätila, joka voisi sijaita missä tahansa, jonka läpi on tarkoitus vain virrata ja jossa voisi periaatteessa tapahtua mitä tahansa. Kaikesta tilasta pyritään tekemään läpinäkyvää, neutraalia ja yhdenmukaista. Tilan ainoa tarkoitus on optimoida sen läpi virtaavien ihmisten, tavaroiden, tietojen, rikoksien, tautien ja muiden ainesten määrä ja frekvenssi.

Pelkkä arkkitehtuuri ei riitä metropolin virtauksen joustavaan hallinnoimiseen. Lisäksi tarvitaan armeija ja poliisi, jotka kehittyvät käsikynkässä. Metropoli on matalan intensiteetin sodankäynnin maastoa. Siellä vallitsee jatkuva poikkeustila, jonka näkyviä edustajia ovat siirtolaisten leirejä hajottavat poliisit, mahdollisia tägääjiä tönivät vartijat ja kadulla partioivat sotilaat. Kortteleita halkovat rintamalinjat ja turvallisuustarkastukset, aivan kuten lentokenttiä, vaikka tarkastukset perustuisivat etupäässä ”vain” tuhansiin valvontakameroihin ja rintamalinjat koostuisivat ”vain” kauppojen varashälyttimistä, lasista, teräksestä ja mainoksista.

On metropolissa elämääkin jäljellä. Kalliossa on niin boheemia, että Lonely Planet aloittaa Helsingin kierroksensa sieltä. Sompasaaressa asuu 75 romania sosiaalikeskuksen pihalla. Itä-Helsingissä on kuulemma ”likaista ja elävää”. Paha vain että porvarit eivät tiedä mitä tehdä tälle elämälle: pitäisikö sen antaa tuoda pittoreskiutta kaupunkikuvaan vai pitäisikö se siivota vankilaan ”turvallisuuden” nimissä?


Siinä on
Näkymättömän komitean analyysi auki kirjoitettuna. Komitealla on myös ehdotus vastarinnasta. Metropolin funktio on mobilisoida väki loputtomaan kiertokulkuun, joka vastaa pääoman loputonta kiertokulkua. Yksinkertainen vastarinnan muoto on demobilisaatio. Jos metropolia hallinnoidaan virtauksilla, niin hallintaa vastaan voidaan hyökätä tukkimalla virtauksia. Metropoli sekoaa, jos sen sähkölinjat katkaistaan, tietoliikenneletkut leikataan, päätie tukitaan tai rautatieasema vallataan. Vastaavasti työpaikoilla voidaan mennä lakkoon, yliopistossa voidaan estää pääsykokeet ja valmistuminen, ja niin edelleen. Virtauksien hidastaminen tekee vahinkoa, ja niiden pysäyttäminen on pääomalle kuolemaksi.

Toinen vastarinnan muoto on virusten levittäminen ja ”piratismi”. Metropolin virtauksiin voi injektoida kapinallisia epidemioita. Esimerkiksi Helsingissä talon- ja kadunvaltauksista tuli 2007 suorastaan muoti. Katutaide voi olla sienimäisesti leviävää vastarintaa, tai se voi olla seksististä urpoilua, riippuu taiteilijasta. Tajunnette pointin.

Kolmas tapa vastustaa hallintaa on käyttää metropolin tarjoamaa infrastruktuuria hyväksi ja organisoitua. Kun Yhdysvallat toi Irakiin metropolin ja tietoverkot, kapinalliset ottivat molemmat omikseen ja potkivat amerikkalaisia näiden itse tarjoamalla teleinfralla.


Ensin mainittu
metodi eli demobilisaatio ja tukkiminen esiintyy tekstissä vahvimpana. Siinä on kuitenkin kolmenlaisia ongelmia. Ensiksi se ei kohdistu tarkasti kehenkään, toisin kuin klassinen työtaistelu eli lakko, jolla painostetaan tiettyä kohdetta. Toiseksi se saattaa tuottaa sivullisille enemmän vahinkoa kuin perinteiset työtaistelut. Jos leipomot seisovat lakon vuoksi, niin mikäs siinä, se ei ole iso vaiva, mutta jos joku katkaisee asuinalueelta sähköt ja veden, niin jokaisen asukkaan elämä vaikeutuu huomattavasti.

Kolmanneksi voidaan kysyä, kuinka rakentavaa tukkiminen on. Jos sillä painostetaan kaupunkia johonkin tiettyyn suuntaan tai pyritään liikkeen tai alueen rakentamiseen, niin hyvä. Näkymättömän komitean kirjoittajilla tuntuu kuitenkin olevan mielessä insurrektionistinen kaaos kaavalla ”tarvitaan täydellinen katastrofi, niin ihmisten välille syntyy uusi solidaarisuus ja ihmiset voivat tuottaa uuden maailman”.


Hedelmissä oli
syksyllä 2008 kaupunkia käsittelevä trilogia:

  1. Kaupunki on skitso
  2. Kaupunki on kahtiajakautunut
  3. Kaupunki elää köyhyydestä


Tuleva kapina -lukupiiri:

  1. Johdanto ja ensimmäinen piiri: HarhautuksiaHedelmiäMultitunes
  2. Toinen piiri: HarhautuksiaHedelmiäMultitunes
  3. Kolmas piiri: HarhautuksiaHedelmiä | Multitunes
  4. Neljäs piiri: Harhautuksia | Hedelmiä | Multitunes

2 comments to Lentokenttäistyminen

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>