Suksi helvettiin, Jyrki Katainen

Opintotukea ollaan uudistamassa. Alusta asti oli tiedossa, että hallitus pyrkii kiristämään opiskelijoiden kontrollointia ja tehostamaan opintotuen keppipuolta. Keväällä kuitenkin vielä lupailtiin, että uudistuksessa tulisi myös pieniä etuja: opintotuki sidottaisiin indeksiin ja huoltajantuki kasvaisi.

Eilen hallitus päätti, että opintotukiuudistuksen parannusehdotukset hylätään ja kiristysehdotukset hyväksytään. Oikeistohallitus päätti antaa opiskelijoille keppiä.

Opintojen ohjausta on määrä lisätä kaikilla koulutusasteilla. Opintojen rakennetta muutetaan niin, että opiskelijoilla on mahdollisuus valmistua nykyistä nopeammin.

Hallituksen tavoitteena on työurien pidentäminen ja työllisyysasteen nostaminen työuran kaikissa vaiheissa.

Lue: ”Opiskelijoiden kontrollointia ja omien halujen halveksuntaa lisätään kaikilla koulutusasteilla. Opintojen rakennetta hierarkisoidaan entisestään niin, että osa tippuu kyydistä aikaisemmin ja tekee vielä paskempia duuneja kuin ne, jotka työntävät opintopisteitä pankkiin valtion määräämässä tahdissa.”

Toisin sanoen: laitetaan sulle nää puukot selkään pystyyn.


Hallitus haluaa
”pidentää työuria” ja ”nostaa työllisyysastetta” kaikkialla, kaiken aikaa. Koska opiskelijat ovat jo töissä, hallitus siis haluaa opiskelijoiden tekevän lisää töitä ja samalla valmistuvan entistä nopeammin.

Samassa uutisessa kuitenkin kerrotaan ristiriitaisesti, että

Opintotuen tulee hallituksen mukaan kannustaa päätoimiseen opiskeluun. Opintotuen myöntäminen korkeakouluopintoihin muutetaan kaksiportaisen korkeakoulututkinnon mukaiseksi. Jatkossa asumislisäkuukaudet lasketaan tukiaikaan.

Opintotukea ei kuitenkaan olla sitomassa indeksiin.

Mitä vittua, Jyrki Katainen?

  1. Opintotukea heikennetään ja sen kontrollia kiristetään, jotta opiskelijoiden olisi pakko tehdä enemmän töitä (monien huonolla palkalla ja olemattomilla työehdoilla, kuten tähän asti).
  2. Opiskelun täytyy kuitenkin olla päätoimista, ja opintotuen tulee kannustaa päätoimisuuteen.
  3. Opiskelijoiden tukia leikataan, mikä johtaa siihen, että heidän opintonsa hidastuvat (on pakko tehdä enemmän töitä ja opiskella vähemmän, koska ei ole rahaa elämiseen).
  4. Opiskelijoiden tulee valmistua entistä nopeammin.

Eikö tässä nyt ole mitään ristiriitaa? Sääliksi käy kilttiä ja tottelevaa opiskelijaa, sillä hän ei tiedä mitä hallituksen päätä pitäisi kuunnella!

Klikkaa ja klikkaa uudestaan isommaksi

Kuten teollinen kapitalismi ei supistunut pelkästään markkinoihin, vaan tarvitsi toimiakseen moniulotteista lainsäädännön, poliittisten interventioiden ja ohjauksen järjestelmää, joka sekä loi vapaan työvoiman että pakotti sen tehtaisiin töihin, tarvitsee uusi kapitalismi vastaavaa järjestelmää.

(Jussi Vähämäki, Itsen alistus, s. 82)

Opintotuen uudistus on jälleen yksi ”interventio”, jolla sekä luodaan ”vapaata” työvoimaa että pakotetaan se töihin.

Yksi mahdollisuus sohia hallituksen monipäistä Hydraa on nyt perjantaina:

KEPPIÄ KATAISELLE! Kokoontuminen Valtioneuvoston linnan edessä klo 13

11 comments to Suksi helvettiin, Jyrki Katainen

  • Lauri

    Unohdit listastasi, että opiskelija voi ottaa myös opintolainaa. Ei se kovin houkutteleva vaihtoehto ole varsinkaan joillekin humanistiopiskelijoille, jotka todennäköisesti valmistuvat kortistoon, mutta kaikenlaisia pilipalihumanisteja nyt koulutetaan muutenkin aivan liikaa.

  • Anna

    Ja opiskelijat ovatkin ainoa ihmisryhmä, joka on mahdollista pakottaa tätä lainaa ottamaan. Halpa ja hyvä lainahan se on, ei siinä mitään, mutta ei sitä kenenkään silti pitäis olla pakko ottaa – paitsi että on, koska ennen kuin toimeentulotukea voi työtön opiskelija nauttia pitää lainaa olla nostettuna. Jännä juttu.

  • jame

    Opintolainat ovat helvetin hyvä keino tehdä orjuuttamisesta laillista.

  • ”Ja opiskelijat ovatkin ainoa ihmisryhmä, joka on mahdollista pakottaa tätä lainaa ottamaan.”

    Mitä sitten? Muutaman tonnin opintolainan maksaa pois vuodessa tai korkeintaan parissa sen jälkeen kun on mennyt korkeakoulutuksen vaativaan työhön. Kaverini maksaa opintolainaa pois tonnin kuussa jo ihan olemalla K-Supermarketissa töissä.

    ”Opintolainat ovat helvetin hyvä keino tehdä orjuuttamisesta laillista.”

    Orjuus = Ihminen pakotetaan tekemään jotain vastoin omaa tahtoaan.

    Opintolaina = Ihminen menee itse pankkiin ottaakseen itselleen lainan, jonka turvin voisi hankkia itselleen tutkinnon.

    Tosin sinänsä totta, että takaisinmaksu Suomessa on vähän niin ja näin, koska työllistyminen on heikkoa johtuen AY-mafian kiristämistä yleissitovista työehdoista ja törkeän korkeasta veroasteesta, joka alentaa tulotasoa ja siten lisää työttömyyttä.

    Muuten, kukaan asioista ymmärtävä ei voi sanoa Suomessa olevan mitään oikeistohallitusta, sillä esimerkiksi Katainen on sanonut hyvin sosiaalidemokraattiseen sävyyn, että valtion pitää niskaote markkinavoimista. Katainen on siis sitä mieltä, että valtio tietää yksityisiä ihmisiä paremmin mikä heille on parasta ja mitä he haluavat.

  • Teppo

    Halpa ja hyvä laina, totta tosiaan. Allekirjoittaneen opintolainan korko on suurempi kuin autolainan. Että halvalla mennään.

  • DJ Ho

    Ei nuorena työttömänäkään helppoa ole. Kävin työkkärissä (nykyinen TE-keskus, tai TES-keskus vai mikä lieneekään) ja siellä on toukokuussa tullut uusi lakiuudistus voimaan. Mm. alle 25-vuotiailla ammattikouluttamattomilla on olemassa karenssikäytäntö, eli jos keskeytyy ammattiopinnot tai työharjoittelu, niin työttömyystuki katkaistaan työttömänä ollessa. Nyt on uutena tullut tuplakarenssi, eli jos ei yhteishauissa hae kolmeen ammatilliseen oppilaitokseen, niin oikeus työmarkkinatukeen katkeaa myös työharjoittelussa. Muitakin vastaavia muutoksia on tullut ja tulossa.
    Kuulemma laki ja käytännöt muuttuvat ennen vuodenvaihdetta ja ensi vuoden puolella toistamiseen.

    Oli jännää käydä virastossa, kun ylistressaantunut virkailija rupesi avautumaan miten tää tilanne on yhtä helvettiä ja huonompaan suuntaan menee, että nuorten tilanne on perseestä ja vielä huonommaksi vedetään, joutuu vaan jokaiselle nuorelle toteamaan että etpäs voikaan tehdä tätä kun uusi laki sen kieltää. Jos meininki on tätä jo nyt, niin epäilisin virkailijoiden joukkopakoa tulevaisuudessa. Sit lopuille virkailijoille kasaantuu vielä pahemmat paineet.

    Nuorisotyöttömyys ratkaistaan kepillä, opiskelemisen ongelmat ratkaistaan kepillä, varmaan kaikki muutkin ongelmat ratkaistaan kepillä. Keppihallitus kepittää.

  • Prism

    ”Muuten, kukaan asioista ymmärtävä ei voi sanoa Suomessa olevan mitään oikeistohallitusta, sillä esimerkiksi Katainen on sanonut hyvin sosiaalidemokraattiseen sävyyn, että valtion pitää niskaote markkinavoimista.”

    Miksi kukaan asioista ymmärtävä luulisi, että Katainen ei voisi sanoa yhtä ja tehdä toista?

    Korkeakoulutusta vaativat työt riittävät yhä huonommin elämiseen, saatikka sitten lainanmaksuun. Työtä joko ei ole, sitä on liian vähän tai siitä saa liian vähän palkkaa. Ongelma ei koske pelkästään ”pilipalihumanisteja”. (Jokin aika sitten taisi olla virallisten tilastojen mukaan enemmän työttömiä insinöörejä kuin filosofian maistereita.) Ja kuten yllä todettiin, työt on tarkoituskin teettää alan opiskelijoilla, jotka pienevät tulot ja kasvavat elinkustannukset ajavat työmarkkinoille, palkattomista harjoitteluista puhumattakaan. Tälläisessa tilanteessa opintolainan ylistäminen on todellakin sairas vitsi.

  • Miika K

    Libertaari-toveri Jattko Pesonen kertoo tarinoita elävästä elämästä:
    ”Kaverini maksaa opintolainaa pois tonnin kuussa jo ihan olemalla K-Supermarketissa töissä.”

    Jos joku maksaa tonnin lainaa takaisin K-kaupan palkalla, täytyy nostaa hattua. Palkka on enintään n. 2000 euroa kuussa ja vuokra ja verot vievät vähintään 1000 euroa. Kaverisi varmaan varastaa työnantajalla. Onneksi täällä ollaan solidaarisia eikä olla käräyttämässä kaveriasi.

  • Zeitgeist

    Täällä ongelman syy, elämänne tärkein 50min:

  • felix

    Vai että zeitgeist-liike…Huoh. Kuulostaa joltain vitun uskonlahkolta.

  • Miikka

    Mun mielestä jos koulutat ittees kortistoon tieten tahtoen viis,jopa kymmenen vuotta,meidän muiden riesaksi niin sen kuuluukin maksaa sulle.Totuus sattuu.Sad but true!

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>