Antikliimaksien pehmeä narkoosi

Elämme yhä pirstaleista aikaa, post-ironista aikaa, apokalyptista aikaa, kriisiytyvää aikaa, konservatismin paluun aikaa ja niin edelleen. Vallitsevia elämänmuotoja ovat yhä levottomuus, ameebamaisuus, venyminen ja joustaminen, lukutaidottomuus, nostalgisoiminen ja ikävöiminen, hajamielisyys, valuminen, kyynisyys ja opportunismi. Kaksi käsitettä on jäänyt vähemmälle huomiolle: antiklimaattisuus ja pehmeä narkoosi.


Antikliimaksi:
Nuorisoasiankeskuksen eteen on tuotu pöytiä, tuoleja, mattoja, tyynyjä ja kylttejä. 150 ihmistä osoittaa mieltään Sosiaalikeskus Sataman puolesta kokoomuslaisten masinoimaa häätöehdotusta vastaan. On kylmä, hanskoille ja hupuille on käyttöä. Kahden tunnin odotuksen jälkeen nuorisolautakunnan kokouksesta tulee tieto, että äänestyksen häviämässä ollut kokoomus jätti asian pöydälle eli lykkäsi päätöksen kuun loppuun. Antikliimaksi: pitäisikö iloita vai buuata?

Yliopistot hierarkkisiksi kouluiksi muuttanutta yliopistouudistusta ei toteutettu niinkään mahtipontisella propagandakampanjalla kuin pienin askelin 1990-luvun lopulta lähtien. Jos puhutaan Pohjoismaista, niin oikeisto ei ole käynyt luokkataisteluaan ensisijaisesti mellakkapoliiseilla (vaikka myös niillä), vaan erilaisilla jatkuvilla prosesseilla: verouudistuksilla, yrittäjyyttä korostamalla, ihmisiä velkaannuttamalla, leikkaamalla tukia ja niin edelleen.

Mikään ei enää ratkea ”ratkaisevalla iskulla”. Fantasia ”sodasta, joka lopettaa kaikki sodat” on vuosikymmeniä sitten korvautunut kyynisellä mukautumisella jatkuvaan poikkeustilaan ja toistuviin sotaoperaatioiden sarjoihin. Antikliimaksien aikakaudella vain nostalgiset kaunosielut haaveilevat Talvipalatsin valtaamisesta. Talvipalatsi on korvattu Kafkan linnalla ja valtaus loputtomalla oikeudenkäynnillä.

Jos elämä onkin vitsi, siitä puuttuu punch-line.


Pehmeä narkoosi:
töiden, opiskeluiden ja muiden asioiden jälkeen kotiin kaupan kautta. Samat ostokset pienillä variaatioilla (plussatarjoukset täytyy huomioida). Kotona ruoanlaittoa, telkusta tulee sopivasti Frendit ja Simpsonit, sen jälkeen jokainen kanava täyttyy tosi-tv:stä. Mp3-soittimen, tv:n tai pleikkarin instant gratification, läppärillä sosiaalinen media, harvemmin lisukkeena jotain syömistä tai juomista. Yhdet viihtyvät pornon parissa, toiset polttavat pilveä, kolmannet jumittavat keskiyön tv-pelien äärellä. ”Pääoman interpassiivinen nihilismi”, kuten Mark Fisher kutsuu pehmeää narkoosia kirjassaan Capitalist Realism.

Ask students to read for more than a couple of sentences and many – and these are A-level students mind you – will protest that they can’t do it. The most frequent complaint teachers hear is that it’s boring. It is not so much the content of the written material that is at issue here; it is the act of reading itself that is deemed to be ’boring’. What we are facing here is not just time-honoured teenage torpor, but the mismatch between a post-literate ’New Flesh’ that is ’too wired to concentrate’ and the confining, concentrational logics of decaying disciplinary systems.

(k-punk)

Deleuze & Guattari hyökkäsivät 1970-luvulla Oidipuksen kaikkialletunkevaa hahmoa vastaan. Oidipus kanavoi halut turvallisesti pois yhteiskunnallisesta ja takaisin perheeseen, isukkiin ja äityliin. Fisher päivittää hahmon OidiPodiksi. iPod on nykyinen turvamme yhteiskunnallista hälyä vastaan: eristäydymme interpassiiviseen kuplaamme satunnaisen musiikki- ja puhevirran avulla. Kuplan ulkopuolella on ”tylsiä” asioita. Liian pitkän tekstin lukeminen on tylsää, kokonaisen elokuvan katsominen on tylsää (ainakin jos se kestää yli 1,5 tuntia), pitkäjänteinen organisoiminen on tylsää, kirjoittaminen on kaikkein tylsintä. Shuffle ja miedon nautinnon pehmeä narkoosi torjuvat tylsyyden tietoisuudessa samalla, kun tylsyys pureutuu yhä syvemmälle tiedostamattomaan. Välinpitämättömyydestä tulee meitä loputtomasti ja lakkaamatta jäytävä syöpäkasvain.


Miten taistella
antikliimakseja vastaan? Kliimaksit eivät tunnu enää uskottavilta ja niitä löytyy korkeintaan iltapäivälehtien post-ironisista lööpeistä.

Miten vastustaa pehmeää narkoosia? Sehän on juuri sitä mitä halusimme: itse säädeltävää nautintoa, josta ei seuraa välittömiä haittavaikutuksia.

Miten ylipäänsä on enää mahdollista keskittyä mihinkään?

10 comments to Antikliimaksien pehmeä narkoosi

  • Keskustelupalstat toimivat yhteiskunnallisina ukkosenjohdattimina ja ovat osa pehmeää narkoosia, mutta entä tämä onko blogien kirjoittaminen ja lukeminen?

  • ”Miten ylipäänsä on enää mahdollista keskittyä mihinkään?”

    Karsii turhan sälän pois elämästään. Silloin on kyllä riskinä tulla leimatuksi elitistiksi jolla on varaa karsia sälää.

    Oikeisto ja vasemmisto haluavat ihmisille hälinää ja sälää aina vain lisää, koska suuri sälän määrä tarkoittaa yhteiskunnan mittatikussa puoluekannasta riippumatta hyvinvointia tai talouskasvua. Kliimaksi lähestyy

  • Miksi foorumit ja blogit jäävät täällä ukkosenjohdattimiksi? Mikseivät ne levitä kapinaa ja innosta ihmisiä toimimaan?

  • sampsa: tuo toimii, mutta mikä on olennaista (jättää jäljelle)? Poliitikot vaativat yhtä ja työmarkkinat jotakin ja näiden välissä haluaisi ehtiä toimimaan muuttaakseen molempia.

  • Olennaista on se mitä itse määrittelet olennaiseksi. Riippuu ihmisestä.

  • Pilvenpolton suhteen on tosin vaikea sanoa, onko se yleisemmin mainitsemaasi pehmeän narkoosin hakemista, vai yleisimmin saatavissa oleva psykedeelinen huume. Psykedelian/surrealismin tarkoitus on kuitenkin sama kuin derivan: vapautua jokapäiväisestä, saavuttaa uusia oivalluksia.

    Toinen asia on se, että mieto narkoosi on luonnollinen reaktio johonkin niin traumaattiseen, että on parempi turruttaa kipu, ja antaa keholle tilaa parantua. Jos kuitenkin – kuten näyttää – tositv ja iltalehdet dominoivat kulttuurista maisemaa, tämä kevyt narkoosi on yhteiskunnallinen tila, mikä sitten on se yhteiskunnallinen trauma jota pakenemme? Atomisoituminen?

    http://hemitin.livejournal.com/110612.html

  • @Hemi: ei se hirveän uudelta tai vapautumiselta vaikuta, jos tyypit joka päivä letkuttavat bongia. Sivustaseuraajana tämä oikeistokolumnisti osui oikeastaan aika hyvin:

    http://www.hs.fi/juttusarja/murto/artikkeli/Pilvihifistelij%C3%A4t/1135259376365

    jos kuitenkin – kuten näyttää – tositv ja iltalehdet dominoivat kulttuurista maisemaa, tämä kevyt narkoosi on yhteiskunnallinen tila, mikä sitten on se yhteiskunnallinen trauma jota pakenemme? Atomisoituminen?

    Varmasti traumoja on monta. Palkkatyömuoto, yksinäisyys, vitutus ”maailman tilasta”, huono sää, kaiken olemassaolevan yleinen merkityksettömyys.

  • Anonyymi

    Olisihan se hienoa, jos keskustelupalstoilla ilmenevä aggressio kanavoituisi yhteiskunnallisesti rakentavaan toimintaan. Mutta kun se suurimmaksi osaksi on vain toisten näkökulmien haukkumista, en usko, että se motivoi toimintaa. Päinvastoin, ärtymyksen purkaminen palstalla (ja ehkä ymmärryksen saaminen, samanmielisten ja erimielisten erottelu) purkaa vitutuksen ja vähentää kokemusta toiminnan tarpeesta?

  • Santeri Satama

    Kyllä ittelläni netti toiminut osaltaan, tukien ja luoden IRL-kohtaamisia. Muutaman vuoden intensiivinen tiedon keräys ja sulattelu ja nettikeskusteluaddiktio johti syvälliseen elämänmuutokseen urbaanista akateemisesta sisällöntuottajasta puutarhuriopiskelijaksi ja ekohippi-yhteisöihmiseksi yli nelikymppisenä. Opettelemaan elämään vakaumukseni mukaan, pikkuaskel kerrallaan. Nyt tuntuu hyvältä tämä elämä.

    Deleuze & Guattari eivät ilmeisesti tajua Oidipus-myytistä kuin pinnallisimman freudilais-lacanilaisen tulkinnan. Myyttiä ei voi ymmärtää kuin sen elämällä ja kokemalla, tässä ajassa Teeban rutto tarkoittaa kasvutalouden syöpää ja sisäinen Oidipus meissä kaikissa kuluttaja-subjektia, joka on ruton aiheuttaja. Syyllisyytensä ja vastuunsa täydellinen myöntäminen ilman mitään muttia on kova pala kelle tahansa ja pelottaa hirmuisesti persoona-ehdollistumiamme. Siis pelkoa päin vaan, rakkauteen luottaen, sydän auki ja pää hiljempaa.

    Kun Oidipus myöntää syyllisyytensä, hän sokaisee itsensä ja lähtee maanpakoon kiertolaiseksi, hyläten ”yhteiskunnan” l. pahoinvointieriskunnan. Kunnes saapuu Kolonokseen ja perustaa uudelleen pyhät riitit, joilla ylläpidetään tasapainoista luontosuhdetta – todellista yhteiskuntaa jonka muodostavat kaikki elämän- ja tajunnanmuodot. Yhteiskuntaa, joka ei ole hajoitettu ja hallittu konetta palvovaksi eriskunnaksi, vaan perhettä, heimoa ja elonkehän yhteisöä, joka perustuu rakkauteen.

  • […] työmarkkinoilla synny mitään “kertomuksia”. Jos sattuisi syntymään, niin antikliimaksien pehmeä narkoosi tukahduttaa […]

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>