Työmarkkinoilla

Markkinoilla käydään kauppaa. Työmarkkinoilla kauppaa käydään työvoimasta.

Tavallisesti kaupankäynnissä on mahdollista pidättäytyä kaupasta. Esimerkiksi jos tavaran hinta on liian pieni, voidaan jättää se myymättä ja odottaa, kunnes sen hinta on noussut tarpeeksi suureksi. Sitten se myydään ja rahat kääritään taskuun. Kiva.

Työmarkkinoilla työläisten on kuitenkin käytännössä pakko myydä työvoimaansa, mikäli he haluavat asua ja syödä. Siis elää. He eivät voi kieltäytyä myymästä työtään ja odottaa, kunnes heidän työnsä hinta on noussut tarpeeksi korkeaksi. Jos he tekevät näin, he kuolevat nälkään jossain tuolla ulkona.

Minkälaiset markkinat työmarkkinat siis oikein ovat?


Työmarkkinat ovat
ostajan markkinat. Työnostajan on nimittäin kyllä mahdollista odottaa, kunnes työvoiman hinta on sopiva.

Työmarkkinoilla työnostajalla on siis paljon suuremmat mahdollisuudet alentaa työvoiman hintaa kuin yksittäisellä työntekijällä on mahdollisuuksia nostaa työvoimansa hintaa.

Siksi työmarkkinat ovat epätasapainossa. Työnostajalla on suurempi neuvotteluvoima kuin työläisellä, joka myy työvoimaansa. Työmarkkinoiden ja työpaikkojen läpi kulkee selkeä rintamalinja työnostajien (ent. ”työnantajien”) ja työn myyjien (työläisten) välillä. On myös selvää, että konfliktitilanteissa laki, poliisi ja hallitus ovat työnostajien puolella. Työläinen vaikuttaa olevan alakynnessä joka suhteessa.

Tämä argumentti on peräisin Adam Smithiltä eikä Karl Marxilta.

Smith ja Marx kilpailevat talous- ja yhteiskuntateorian historian väärinymmärretyimmän kirjoittajan tittelistä.


Totta kai
työnostajat – ainakin pitkällä aikavälillä – tarvitsevat työläisiä siinä missä työläiset tarvitsevat ruokaa. Eiväthän työt tulisi tehtyä, jos työläisiä ei olisi. Tässä piilee työläisten voima. Yksin jokaisen heistä on pakko myydä työvoimaansa selvitäkseen seuraavaan maanantaihin. He voivat kuitenkin liittyä yhteen ja painostaa työnostajia nostamaan työn hintaa sekä parantamaan työoloja. Tästä ajatuksesta syntyivät ensimmäiset ammattiliitot 1800-luvulla (vielä edellisellä vuosisadalla laki oli ainakin Britanniassa kieltänyt työläisiä perustamasta etujärjestöjä).

1970-luvun jälkeen työväenliike ja vahvimmat ammattiliitot on järjestelmällisesti murskattu ja korruptoitu ympäri maailman. Tunnemme tarinan. Työehtoja on pyritty polkemaan ja työväkeä jakamaan tuomalla maahan laillisia ja laittomia siirtolaisia, työpaikkoja on vähennetty teknologian avulla, lakkoja on murrettu ja tuotantoa on hajautettu kolmanteen maailmaan.

What would Adam Smith do?


Smith
itse suositteli ”suurliikemiehiä ja industrialisteja” suosivien säädösten poistamista ja vastusti osakeyrityksiä sillä perusteella, että näillä voimakkailla tahoilla on intressi ”alistaa ja pettää” kansalaisia. Smith ehdotti jopa, että lailla voitaisiin kieltää kaikki yrittäjien väliset kokoukset.

Silloinkin, kun Smith puhuu yrittäjistä myönteisessä hengessä, hän puhuu vain yksittäisistä yrittäjistä, siis pienyrittäjistä – eli juuri niistä, joiden etuja Smithiä lainaavat kokoomuslaiset nimenomaan eivät aja ja joiden intresseissä on perustulo.

Adam Smithillä Elinkeinoelämän keskusliittoa, osakeyrityksiä ja ylikansallisia korporaatioita vastaan? Jos joku lukijoista toimii edustuksellisen politiikan piirissä ja kokee itsensä liberalistiksi, niin tässä on hänelle kohtuullinen lähtökohta.

Me muut voimme jatkaa taistelua palkkatyöyhteiskuntaa vastaan ja lietsoa itseämme Smithin Kansojen varallisuudella, jossa hän toteaa muun muassa, että yrittäjien voitot ovat aina korkeimmat maissa, jotka ovat nopeiten menossa raunioiksi.

(Smith-lähde: Kari Saastamoisen luento. Jos haluaa lukea Smith-perustaista kapitalismikritiikkiä, David Korten on kirjoittanut pari kirjaa: Maailma yhtiöiden vallassa ja Elämä kapitalismin jälkeen.)


8 comments to Työmarkkinoilla

  • Sekä Marxilla että Smithillä on hakattu jengiä päähän Kansojen varallisuuden ja Pääoman ilmestymisestä asti ja itse ainakin varoisin sitä, varsinkin Smithin hehkuttamista.

    Miks näitä jamppoja käytetään sekä oikeiston että vasemmiston piirissä tämmöiseen keskinäiseen moukarointiin, lienee useimmitenkin näiden henkilöiden auktoriteettiaseman hyväksikäyttö sekä se, että oletetaan Marxin ja Smithin kuvanneen absoluuttisesti kaikesta kaiken liittyen kapitalismiin, jolloin voidaan fragmentinomaisesti poimia itseä miellyttäviä esimerkkejä sieltä täältä.

    Smith suhtautui esimerkiksi kriittisesti suuryrityksiin, kyseenalaisti markkinoiden vapaudun ja myönsi tuloerojen kasvun kapitalismin puitteissa, mutta ei silti nähnyt niitä minään erityisinä ongelmina, koska kapitalismi kuitenkin kykeni kaikista yhteiskuntamuodoista tehokkaimmin luomaan varallisuutta.

    Minkä Marx kykenee tekemään nähdäkseni Smithin kritiikkejä paremmin, on kapitalistisen yhteiskuntamuodon perustendenssien osoittaminen nimenomaan Smithin, Ricardon ja muiden kritiikin avulla. Esimerkiksi työmarkkinatilanteessa yksittäisen kapitalistin ja yksittäisen työläisen osto- ja myyntitapahtumassa ei ole sinänsä mitään väärää, jos työvoima ostetaan sen todellisesta arvosta, mutta tilanteen epäoikeudenmukaisuus tulee esiin vasta, kun tätä työmarkkinatilannetta katsotaan luokkien positioista: vaikka työnantajat maksavat työstä työläisille oikean hinnan, he kykenevät luokkana saamaan haltuun myös työläisten tuottaman lisäarvon, joka on kapitalistisen talouskasvun ydin. Marx pyrkii nimenomaan osoittamaan, että Smithin ja possen analyysi kapitalismista oli epäloogista, jossa sotkettiin esimerkiksi tavan takaan yksittäisesimerkit yleisesimerkkeihin johdettaessa kapitalistisen yhteiskuntamuodon liikelakeja.

  • Juuri näin. Ei tässä olla ryhtymässä smithiläisiksi, vaan kaivetaan maata oikeiston ideologien alta.

    Kommentti kuitenkin:

    Smith suhtautui esimerkiksi kriittisesti suuryrityksiin, kyseenalaisti markkinoiden vapaudun ja myönsi tuloerojen kasvun kapitalismin puitteissa, mutta ei silti nähnyt niitä minään erityisinä ongelmina, koska kapitalismi kuitenkin kykeni kaikista yhteiskuntamuodoista tehokkaimmin luomaan varallisuutta.

    Varmasti Smith pitäisi suuryrityksiä ja tuloerojen nykyistä laajuuttaa hirvittävinä ongelmina, jos eläisi. Smithin ongelma oli kyvyttömyys ennakoida suuntaa, jonka kapitalismi ottaa. Ei tällä tietysti ole väliä muuten kuin juuri siinä mielessä, että Smithillä ei voi lyödä päähän, toisin kuin oikeistolainen talouslehdistö on vuosikymmenet tehnyt.

    Toistaiseksi kapitalismi tosiaan on kyennyt kaikista yhteiskuntamuodoista tehokkaimmin luomaan varallisuutta.

  • Larkin

    Työnantajat tarvitsevat työläisiä tottakai myös tekemään töitä, mutta ennenkaikkea työnantajat tarvitsevat työläisiä kuluttavaksi keskiluokaksi joka syö ja juo yritysten koko tuotannon. Työnantajien on oman etunsa tähden maksettava työläisille niin paljon palkkaa että näiden ostovoima säilyy ennallaan. Hampurilaiset ja kokikset ovat proletariaatin ruokaa, tosiporvarit eivät massatuotettuun paskaan koske, he syövät terveellisesti tuoretta kalaa ja vihanneksia.

  • Larkinin kommentti liittyy erittäin merkittävään sosialismiin liittyvään ongelmaan: kuinka nostaa työstä maksettava palkka sellaiseksi, että se pitää yllä korkeaa kulutustasoa, mutta kuitenkin niin että yritysten voitot säilyvät tasolla, joka säilyttää yritysten investointi- ja kehityskyvyn.

  • @Larkin: aiheellinen lisäys, johon voisi puolestaan lisätä, että samaan aikaan työnantajien on – perinteisesti ja oman etunsa vuoksi – potkittava työläisiä ulos töistä (jotta osakekurssi nousisi) ja tehostettava tuotantoa (enemmän outputtia vähemmällä inputilla) sekä laskettava palkkoja (vähemmän työvoimakuluja, enemmän voittoja). Kuulostaako ristiriitaiselta?

    @Antti: sosialismissa tarvitaan siis edelleen 1) korkea kulutustaso ja 2) yritysten voittoja? Pahoittelen typerää kysymästä, mutta sosialismi on niin omituinen ja kupattu käsite että katson parhaaksi udella sen merkityksestä joka kerta kun joka sen mylvähtää.

  • Miika K

    Antin mainitsema ongelma liittyy minusta enemmän vasemmistolaisen talouspolitiikan mahdollisuuteen kapitalismin oloissa. Sosialismin ideanhan pitäisi olla tällaisten Antin mainitsemien kapitalismille ominaisten rajoitusten ylittämisessä. Sosialismin minimimääritelmäänkin kai kuuluu investointien sosialisointi, jolloin taloudellisen uusintamisprosessin jatkuvuus ei enää riippuvainen yritysten voitoista.

    Kapitalistien tuotteita ostavat (1) toiset kapitalistit ja (2) työläiset. Ensimmäisen ryhmän osuus on nykyään useimmilla mittareilla suurempi kuin toisen. Osa kapitalistien ostoksista on kulutusta (luksustuotteita, muskeliveneitä, huviloita, jne.) ja osa tuotantoon suunnattuja investointeja (raaka-aineita, koneita, työvoimaa, jne.). Kapitalistisen kiertokulun eräs hienous on, että kaikki raha kulkee kapitalistien taskun kautta ja kapitalistit tällä tavoin ovat koko prosessin avainasemassa.

    Marx luonnehti kapitalisteja osuvasti vihamielisiksi veljeksiksi. Ne kapitalistit, jotka tuottavat investointihyödykkeitä ovat usein vähemmän kiinnostuneita työläisten kulutuskysynnästä kuin esim. massatuotteiden valmistajat, vienti- ja kotimarkkinayritysten lyhyen aikavälin pyrkimykset voivat olla vastakkaisia jne.

    Viimeisin työmarkkinakierros osoitti, että Suomessa ainoastaan EK kykenee koordinoimaan joukkojaan tehokkaasti. AY-liikkeen johdossa ei ollut johtajuutta, vaatimuksia ei kyetty koordinoimaan, kamppailujen välille ei kyetty luomaan yhteyksiä, tiedotus ontui, yhteisen linjan ja tavoitteen puuttuessa, myöskään solidaarisuutta ei vastaavasti syntynyt työväen eri kamppailujen ja pyrkimyksien välille.

  • Minusta Antin kommentti kuvaa nykyaikaisen sosiaalidemokratian ongelmaa: kun julkinen ”hyvinvointisektori” kuitenkin on riippuvainen yksityiseltä sektorilta kerättävistä verotuloista, tarkoittaa hyvinvointivaltion ylläpito ensisijaisesti yksityisen sektorin kilpailukyvystä ja kannattavuudesta huolehtimista.

    Kun tuotantopäätösten teko yksittäisissä yrityksissä ja sen kautta syntyvän markkina-anarkian sääntely on ainoa näköala (kuten nykyaikaisessa sosiaalidemokratiassa), niin siinä sitä sitten ollaan.

  • Kleme @ ”sosialismissa tarvitaan siis edelleen 1) korkea kulutustaso ja 2) yritysten voittoja?”

    Sosialismissa lienee toivottavaa, että palkat nousevat korkeammiksi ja oikeudenmukaisemmiksi, mutta kuitenkin niin että yhteiskunnan tuotannontaso ei jää junnaamaan paikoilleen.

    En perää yritysten voittoja siinä mielessä kuin niitä havitellaan kapitalismissa (ja mitä kleme oletettavasti oletti). Kuitenkin nimenomaan realisoidun lisäarvon kasaaminen ja sen edelleen sijoittaminen tuotantoon on tuotannontason kehityksen edellytys. Lienee kaikille selvää, että sosialismissakin yritykset (olivat ne sitten valtion omistuksessa tai muutoin omistusoikeuksiltaan oikeudenmukaisemmin järjestelty) kykenevät kehittymään ja kasvamaan.

    Miika @ ”Sosialismin minimimääritelmäänkin kai kuuluu investointien sosialisointi, jolloin taloudellisen uusintamisprosessin jatkuvuus ei enää riippuvainen yritysten voitoista.”

    Sosialismissa voidaan järkiperäistää tuotantoa niin, että esimerkiksi siirryttäisiin selkeämmin ylellisyyshyödykkeistä ja tarpeiden luonnista enemmän välttämättömyyshyödykkeiden tuotantoon.

    En kuitenkaan usko, että sosialismissa päästäisiin jollain nurinpäinkäännöksillä kuten ”investointien sosialisoinnilla” eroon lisäarvon tuotantoon ja realisointiin liittyvistä ongelmista, vaikka valtio ottaisi kuinka vahvan roolin. En usko, että talouden perusmääre ”arvo” ja siihen liittyvä lisäarvo häviäisivät, vaikka logiikka sen kahmaisemiseen muutettaisiinkin. Käsittääkseni myöskään sosialismissa ei voida tuhota markkinoita. Sosialismin kuvaukset, jossa oletetaan ettei yhteiskunnassa olisi enää minkäänlaisia markkinaheilahteluja, on utopistista naivismia.

    Mitä yritän sanoa on se, että kaikesta riistosta ja vääryydestä huolimatta markkinoilla on joitain positiivisia vaikutuksia, sivuvaikutuksia ja kerrannaisvaikutuksia (tehokas allokaatio, tuotekehittely, teknologinen kehitys [ja tietenkin näihin liittyvät ongelmat, tehottomuudet jne.]), jotka tulisi kyetä hyödyntämään sosialismissa kapitalismia tehokkaammin.

    Joonas @ ”kun julkinen “hyvinvointisektori” kuitenkin on riippuvainen yksityiseltä sektorilta kerättävistä verotuloista, tarkoittaa hyvinvointivaltion ylläpito ensisijaisesti yksityisen sektorin kilpailukyvystä ja kannattavuudesta huolehtimista.”

    Oletetaan, että sosialismin ”alkuperäinen kasautuminen” toteutettaisiin yksityisomistuksen muuttamisella yhteisomistukseksi, joka tarkoittaa valtion kautta tapahtuvaa kollektiivista yhteisomistusta. Mihin ”sosiaalidemokraattinen” kommenttini viittasi, on se, miten järjestelmä tämän alkuvaiheen jälkeen järjestetään niin, että talous ja talouskasvu ovat kestävämmällä pohjalla kuin nykyinen kapitalismi. Pelkkä julkissektorin likviditeetin takaaminen ei vielä nähdäkseni ratkaise kaikkia talouskasvuun liittyviä ongelmia.

    Hyvä, että tämä poiki keskustelua, koska olisi mielenkiintoista alkaa muotoilla jonkinlaisia minimivaateita, perusedellytyksiä ja reunaehtoja abstraktiolle sosialistisesta yhteiskuntamuodosta.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>