”Olemme kommunisteja, emme vasemmistolaisia”

Vierashedelmäsarjassa vuorossa Sitoutumaton kommunisti. Teksti on julkaistu Sitvasin viime viikolla ilmestyneessä Toimenpide-lehdessä.


Kommunismi ei merkitse meille mitään olotilaa, joka pitää luoda, ideaalia jonka mukaan todellisuus tulee mukauttaa. Nimeämme kommunismiksi sen todellisen liikkeen, joka kumoaa vallitsevat olot. Tämän liikkeen edellytykset käyvät ilmi tänään vallitsevista olosuhteista.

– Marx & Engels: Saksalainen ideologia

Vasemmisto syntyi Ranskan vallankumouksen jälkeen, kun uudistusmieliset istuivat parlamentissa vasemmalla ja taantumukselliset oikealla. Vasemmisto syntyi siis edustuksellisen järjestelmän sisällä, jossa sen tarkoitus oli neuvotella vallan kanssa. Vasemmiston toiminta on yhä sidottu tähän järjestelmään, vaikka vasemmisto kutsuisikin itseään sitoutumattomaksi.

”Kapitalisteja pelottaa työläisten historia, ei erilaisten vasemmistojen politiikka. Edellisen ne ovat mananneet pirujen kanssa helvettiin, jälkimmäisen ottaneet sisään hallituspalatseihin”, sanoo Mario Tronti usein lainatussa puheessaan.

Tronti kutsuu itseään kommunistiksi. Kommunismi syntyi ja syntyy edelleen yhteiskunnallisista liikkeistä, kamppailuista, valtauksista, nautinnosta, naisellisuudesta, tottelemattomuudesta, toveruudesta ja maanalaisesta organisoitumisesta. Kaikesta, mikä pakenee edustuksellista järjestelmää.

Yksi korostaa palkkatyön merkitystä, toinen pyrkii vapautumaan palkkatyöstä. Yksi haluaa määritellä ja arvioida ihmisten tarpeita ylhäältä käsin, toinen pakenee määrittelyjä ja kokeilee itse. Onko vasemmistolla ja kommunismilla muuta yhteistä kuin loputon torailu?


Tasa-arvoa vastaan

Vasemmisto puhuu ”tasa-arvosta” ja muista Ranskan porvarillisen vallankumouksen tuottamista abstraktioista. Marx ei kuitenkaan käsittänyt kommunismia tasa-arvoksi, vaan liikkeeksi, jossa ”jokaista mitataan omalla mittarillaan”. Kommunismissa ei siis ole abstraktia tasa-arvoa, vaan jokaisen yksilön on mahdollista olla konkreettisesti erilainen. Ainutlaatuinen.

Maailma, joka tavoittelee abstraktia oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia, on hierarkkisempi ja epätasa-arvoisempi kuin koskaan. Tämä saattaa johtua oikeuskäsitteiden yhteydestä kapitalismiin.

Antropologien käsittelemä ei-kapitalistinen vaihtotalous ei ole reilua, koska siinä ei ole tasavertaista mittaa vaihdolle. Se on siis epäoikeudenmukaista. Lahjanvaihtoon perustuvaan yhteiskuntaan nähden kapitalismin tavaranvaihto on ”reilua peliä”, koska kapitalistisilla markkinoilla tavaroilla on kaikille yhteinen mitta eli raha. Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon käsitteet nykyisissä merkityksissään kohoavat tältä pohjalta. Ne ovat yleisen rahatalouden luomuksia, eivät vasemmiston keksintöjä.

Nykyistä maailmantilaa ei siis pitäisi käsitellä pelkästään oikeudenmukaisuuden käsitteen avulla, koska oikeudenmukaisuus on vain tyhjä ja muodollinen lopputulos. Varsinainen riisto piiloutuu tuotantosuhteisiin ja tuotantoprosesseihin.

Kommunistit ymmärtävät tämän. Siksi he analysoivat kapitalismia. Vasemmistolaiset eivät keskimäärin ymmärrä tätä. Siksi heidän analyysinsa liikkuu kapitalismin tuloksien tasolla ja sättii markkinataloutta, tuloeroja ja konflikteja, eikä pyri puuttumaan näiden tuotantoprosesseihin.

Mitä itse tuotannon järjestämiseen tulee, vasemmisto pyrkii hallitsemaan ja rajoittamaan sitä ylhäältä käsin ja valtion avulla, kun taas kommunismi organisoi vertaistuotantoa, yhdessä tuottamista yhteistä varten – valtion kanssa tai sitä vastaan.


Oikeistolaiset, kommunistisempia kuin vasemmistolaiset?

Kommunismi pyrkii tavoittamaan maailman sen liikkeessä. Kommunismi on surffaamista. Oikeistolaiset tunnetaan parhaiten aallonmurtajien rakentamisesta, mutta välillä hekin surffaavat.

Esimerkiksi vuonna 2006 Kokoomus todella oli ”uuden työväen puolue”, koska se oli vihreiden ohella ainoa parlamentaarinen ryhmä, joka otti huomioon tietoyhteiskunnan muutoksen vasemmiston yhä tähyillessä taaksepäin kasarin tomupilviin. Oikeisto myös analysoi kapitalismia: se on ymmärtänyt talouden finanssivetoistumisen paremmin kuin nykyvasemmisto.

Muutamat Vasemmistoliiton kansanedustajat äänestävät yhä ydinvoiman puolesta ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaan, kun taas Kokoomuksen Aleksander Stubb isännöi Pride-festivaaleja. Myös siirtolaisuudesta Stubb on antanut vasemmistoa vapaamielisempiä lausuntoja. Missä menevätkään politiikan jakolinjat?

Välillä tuntuu, että oikeistosta lähtee kommunistisempaa värinää kuin vasemmistosta. Tietenkin oikeisto kusettaa ja tuhoaa ihmisten elämiä pääoman puolesta minkä ehtii, mutta ainakin oikeistolaiset pitävät mukana muutamia käsitteitä, joita tietävät ihmisten arvostavan: vapaus, halu, nautinto. Vasemmiston tulisi pitää vihollisensa lähellä ja oppia siltä kommunismia.


Pelko ja politiikka

Nykyisessä parlamentissa uudistusmieliset istuvat oikealla ja taantumukselliset istuvat ympäri salia. Työväkeä edustavat puolueet pelkäävät kapitalisteja, ainakin silloin, kun eivät itse juokse pääoman etujen perässä. Pääomaa edustavat puolueet eivät taas näytä pelkäävän mitään.

Oikeistolaiset ja vasemmistolaiset molemmat kuitenkin pelkäävät joukkoliikkeitä. Heidän suurin pelkonsa on ihmisten itsenäinen liikehdintä: jokin, jota he eivät voi määritellä ja kontrolloida.

”Naisellisuus” on sekä oikeiston että vasemmiston toinen pelko. Ei pehmeyttä, ei tunteita, ei aisteja, ei nautintoa, ei haluja: puoluepolitiikka on askeettista.

Pelossaan vasemmisto ja oikeisto molemmat pyrkivät kontrolloimaan kirjaimellisesti kaikkea: on rajoitettava maahanmuuttoa, on vaikeutettava palkkatöiden pakenemista, on säädeltävä ihmisten kokemia nautintoja ja on halveksittava ihmisten haluja.


Virrata yhdessä

On lopulta harhaanjohtavaa vertailla vasemmistoa ja kommunismia ikään kuin ne olisivat tasavertaisia. Kommunismi on tapahtuma ja liike. Vasemmisto on identiteetti ja olio. Vasemmisto on vain epämääräinen suunta, mutta kommunismilla on selkeä etymologia: kom tarkoittaa ”yhteistä” ja ”jaettua”, mu tarkoittaa (akkadin kielessä) ”vettä” ja ”virtaamista” ja ”nismi” yhdistää tavut. Kommunismi on yhdessä virtaamista ja veden jakamista.

On mahdollista olla kommunisti olematta vasemmistolainen.

Riippumatta siitä, missä päin parlamenttia he sattuvat istumaan, kapitalistit on saatava jälleen pelkäämään.


– Sitoutumaton kommunisti

17 comments to ”Olemme kommunisteja, emme vasemmistolaisia”

  • Janne

    Kapitalistit varmaan istuvat kusi sukassa Westendin luksuslukaaleissaan kuulleessaan kommunismin akkadinkielisestä etymologisesta. Tässäpä lisäpohdintaa Wu Mingilta:

    ”Commūnis. Katsotaanpa tarkemmin tätä latinan adjektiivia. Commūnis tarkoittaa yhteistä, yleistä, jaettua. Mūnĭa tarkoittaa velvollisuuksia, julkisia toimia, veromaksuja tai mitä tahansa kansalaisvelvollisuuksia järjestäytynyttä yhteisöä kohtaan. Näin ollen cum mūnis merkitsee velvollisuudesta, sitoumuksesta tai maksun mukaan, ts. sääntömääräistä osallistumisvelvollisuutta yhteisölliseen elämään. Erikoista kyllä, commūnis-sanan vastakohta on immūnis, joka puolestaan tarkoittaa velvollisuudettomuutta, vapautta sitoumuksista tai verovapautta.”

    Mutta: ”Tämä on vasta alkua matkalla menneisyyteen sillä sanalla mūnĭa itsellään on hyvin pitkä historia. Sanan varhainen kantamuoto mai/mau/mu liittyy laskemiseen, punnitsemiseen ja asioiden mittaamiseen – oletettavasti oikeudenmukaista vaihtoa tai kanssaihmisten kesken jakamista silmällä pitäen, mikä on ajatuksena oikeudenmukaisesti järjestäytyneessä yhteisössä. Voimme löytää vastaavuuden lukuisista muinaisista kielistä. Veedisessä sanskriitissa, yli 400 vuotta vanhassa intialaisessa pyhässä kielessä, mâti merkitsee mittaamista.” (Tavu ”mu” kommunismissa)

    Mutta lopetetaanpa tämä akateeminen leukavärkkien turhanaikainen louskutus ja siirrytäänpä suoraan itse asiaan, eli tosiakateemiseen lässytykseen:

    – Kirjoittajan soisi määrittelevän, mitä ”kommunismi tapahtumana” merkitsee konkreettisesti. Määritelmäksi ei riittäne irrallinen huomio vertaistuotannosta (joka kommunistisessa muodossaan ei voi yleistyä kapitalistisen poliittis-taloudellisen yhteiskuntamuodostelman sisällä). Onko todella niin, että työväenliikkeen historia on tyystin erillinen niistä konkreettisista työväenliikkeen taisteluiden muodoista, jotka ovat tapahtuneet suhteessa parlamentaariseen järjestelmään?

    – Onko niin, että kommunismi on vallitsevista yhteiskunnallisista suhteista tyystin irrallinen, ja siksi historiallisesta tyhjiöstä nouseva Tapahtuma (tällöin voitaisiin muuten yhtälailla puhua kommunismista ”päätöksenä”)? Jos kommunismi taas on historiallista liikettä, ei se silloin voi käsitteen varsinaisessa merkityksessä olla ”Tapahtuma”. Sillä kommunismi historiallisena liikkeenä on immanenttia, eli itsekin historian tuottamaa – vaikka pyrkiikin ylittämään nuo olosuhteet.

  • Janne

    ”Nykyistä maailmantilaa ei siis pitäisi käsitellä pelkästään oikeudenmukaisuuden käsitteen avulla, koska oikeudenmukaisuus on vain tyhjä ja muodollinen lopputulos. Varsinainen riisto piiloutuu tuotantosuhteisiin ja tuotantoprosesseihin.

    Kommunistit ymmärtävät tämän. Siksi he analysoivat kapitalismia. Vasemmistolaiset eivät keskimäärin ymmärrä tätä. Siksi heidän analyysinsa liikkuu kapitalismin tuloksien tasolla ja sättii markkinataloutta, tuloeroja ja konflikteja, eikä pyri puuttumaan näiden tuotantoprosesseihin.”

    Tässä Sitoutumaton kommunisti on täysin oikeassa! Herää tietenkin kysymys, onko tässä julistuksessa laadullisesti mitään uutta? Tulisiko vasemmiston nyt luovuttaa parlamentaarinen kenttä kokonaan taantumuksellisille voimille ja siirtyä maanalaiseen, kaikkea kontrollia pakenevaan toimintaan? Toki myönnettäköön, kysymykset vanhustenhuollosta, hoivatyön hinnasta ja verotuksesta ovat toki ikävän proosallisia.
    Mutta reaktiivisen vasemmiston reaktiivisen kritiikin sijaan, olisi kiinnostavaa kuulla kapitalismin analyysia.

    Jos yhteiskunnaliset massaliikeet todella ovat muutosvoima (kuten uskon niiden potentiaalisesti olevan), niin eikö olisi aika keskittyä siihen, miksi yhteiskunnalliset liikkeet ovat kriisiytyneet? Niiden agendat on joko kaapattu parlamentaariseen politiikkaan (mitä voi pitää myös menestyksenä) tai sitten ne ovat marginalisoineet itsensä vaihtoehtoisiksi elämäntyyleiksi. Joka tapauksessa, tämän hetken Euroopassa ne ovat olleet yhtälailla kyvyttömiä talouskriisin edessä, kuin on ollut myös parlamentaarinen vasemmisto. Eikö olisi aika analysoida myös yhteiskunnallisten liikkeiden kriisiä? Mikä on yhteiskunnallisten liikkeiden strategia vuonna 2011? Vuosi 2006 ei tule takaisin.

  • Jos yhteiskunnaliset massaliikeet todella ovat muutosvoima (kuten uskon niiden potentiaalisesti olevan), niin eikö olisi aika keskittyä siihen, miksi yhteiskunnalliset liikkeet ovat kriisiytyneet? Niiden agendat on joko kaapattu parlamentaariseen politiikkaan (mitä voi pitää myös menestyksenä) tai sitten ne ovat marginalisoineet itsensä vaihtoehtoisiksi elämäntyyleiksi. Joka tapauksessa, tämän hetken Euroopassa ne ovat olleet yhtälailla kyvyttömiä talouskriisin edessä, kuin on ollut myös parlamentaarinen vasemmisto. Eikö olisi aika analysoida myös yhteiskunnallisten liikkeiden kriisiä? Mikä on yhteiskunnallisten liikkeiden strategia vuonna 2011? Vuosi 2006 ei tule takaisin.

    Musta tämä on olennaisimpia pointteja. Soisi tosiaan vähitellen kirjoittaa ja lukea analyyseja yhteiskunnallisten liikkeiden kriisistä, vasemmiston loputtoman kriisin sijaan.

    Mitä tulee ”meidän on annettava arvostusta parlamentaarisellekin vasemmistolle” -kuvioon, niin olen itse täysin samaa mieltä, mutta katson myös että politiikassa tarvitaan innostusta ja ei ole hyväksi täystyrmätä niitä, jotka etsivät sitä (tietysti on eri asia jos nämä innostajat päätyvät itse aina täystyrmäämään parlamentaarisen puolen…).

    Ilman subjektiivisuuden kehittämistä, lietsomista ja agitaatioita ei ole liikkeitä, ja ilman liikkeitä ei parlamentaarisessakaan politiikassa nähdä uusia aloitteita.

  • […] tavattoman hienoa, että ihmiset haluavat olla jälleen kommunisteja. Hedelmien tuorein vieraskynä Olemme kommunisteja, emme vasemmistolaisia herätti joukon sekavia ajatuksia liittyen sosialismiin […]

  • kissakala

    Tätä lukiessa tekee kyllä mieli heittää tämmöinen pieni piruilu,
    että kun järkkää anarkopamfletista intellektuelli lukupiiri, niin juttu uppoaa vasemmistolaisiin kuin naula citymaasturin renkaaseen (ainakin jos jätetään viittaukset pois, ja höystetään mukaan Tronti- ja Marx-lainauksia, tietoyhteiskuntahehkutusta ja mystifioitua ”naisellisuutta”)…
    Vai minäkö vaan luen tässä kaiken mun omien värittyneiden silmälasien läpi?
    (Toinen teksti joka tulee tästä tosi vahvasti mieleen, on Antti Rautiaisen Vääris 4:ssa julkaistu Kolmen K:n Korporatismi, joka ei valitettavasti vielä löydy netissä luettavaksi. Siinä on muuten myös viksua pohdintaa yhteiskunnallisista liikkeistä ja niiden kriisiytymisestä, kun semmoisen perään tässä kerta kyseltiin. Ja olisihan myös Rautiaisen kritiikki ”autonomivasemmistoa” kohtaan saattanut innostaa tätä siirtymistä k-sanan käyttöön..?)
    Noniin, spekulantti lässytys sikseen ja asiaan:

    ”Jos yhteiskunnalliset massaliikeet todella ovat muutosvoima (kuten uskon niiden potentiaalisesti olevan), niin eikö olisi aika keskittyä siihen, miksi yhteiskunnalliset liikkeet ovat kriisiytyneet? Niiden agendat on joko kaapattu parlamentaariseen politiikkaan (mitä voi pitää myös menestyksenä) tai sitten ne ovat marginalisoineet itsensä vaihtoehtoisiksi elämäntyyleiksi.”

    Saattaisiko tuon kysymyksen vastaus liittyä ainakin osittain siihen, että nämä liikkeet tuppaavat päätymään toimimaan vasemmiston/sen logiikan piirissä? Siis ei ainoastaan Vasemmiston, vaan vasemmiston sanan todellisessa merkityksessä kuten tässä tekstissä määritelty.

    Jälkimmäisessä lauseessa tuntuu unohtuneen, että 1900-luvun keskitaiton ”vaihtoehtoiset elämäntavat”, ja ainakin mun mutu-analyysin mukaan myös sitä aikaisemmat ja myöhemmät sellaiset, eivät edusta ”liikkeiden agendojen itsemarginalisointia”, vaan ihan oikeita historiallisista tilanteista kumpuavia yhteiskunnallisia liikkeitä. Yhteiskunnallinen tsemarginalisaatiokin voi olla vastaliike pääoman/hallinnon pyrkimyksiin. Näiden liikkeiden _poliittinen_ marginalisaatio taas on pääoman/hallinnon/spektaakkelin (onnistunut) reaktio näihin liikkeisiin tehdääkseen niistä vaarattomia.

    Tähän hieno lainaus Midnight Notes-kollektiivin 1979 kirjoittamasta No Future-pamfletista:

    ”The choice of the alternative life-style and way of production (appropriate technology, buddhist economy) was an attack against the capitalist policy of the early seventies to push people out of their households into the offices, stores or factories, to become more productive. The retreat to the countryside (which in fact is nothing else than a big, natural household, with trees, mountains etc. as furniture) or to low-level consumption and ”tinkerer”-production was a response of a sector of the working class (mainly intellectual workers in a broader sense) which contributed during all this period to the capitalist work-crisis. But on the other side, this political and (more and more) also technical creativity of the working class _can be transformed into a condition of defeat_, i.e. into the possibility of a ”new mode of production” for capital itself. (This is just one example more for the basic logic of capitalist development, which has always been sustained by the antagonistic creativity of working-class struggle: as the 6-hour day struggle, the struggle for pensions etc.)”

    Lainauksen lopun mukaisesti voidaan tietenkin sanoa, että ”perinteisen” työväenliikkeen agendoja on poliittisesti marginalisoitu ”vaihtoehtoiseksi elämäntavaksi” nimeltä sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio 🙂

    Tekisi myös mieli nipottaa kaikenlaisista pikkujutuissa, kuten siitä, että mikä pakonomainen tarve ihmisillä on liittää massa-etuliite liike-sanan eteen?
    …tai siitä, että ”tietoyhteiskuntaistuminen” ei päihitä ”fordistis/teollista” taloutta vaan perustuu sen ulkoistamiseen/laajentamiseen uusiin maailmankolkkiin ja näin ollen on vain osa kapitalismin globaalia pyramidihuijausta (ei, ei tule aikaa jolloin kaikkialla ”kaikki kulkee sähköä myöten langattomana eikä kenenkään tarvitse mennä töihin” – kiitos silakkamopo mahtavasta teknoutopismin piikittämisestä!)
    …tai siitä yllämainitusta mystifioidusta ”naisellisuudesta”, kaikista lainausmerkeistäkin huolimatta – hieman kalskahtaa vuosien takaisesta totaalisen karmeasta ”uusi vasemmisto”-tekstistä ja sen yrityksestä haalia ”musta, pinkki ja vihreä” mukaan vasemmiston logiikkaan. Onko tämä teksti joku uusi vastaavanlainen, vielä kierompi yritys?
    …tai siitä, että voisiko Janne tai joku muu nimetä näitä ”konkreettisia työväenliikkeen taisteluiden muotoja, jotka ovat tapahtuneet suhteessa parlamentaariseen järjestelmään”, ja selittää mikä tekee niistä taisteluita eikä taistelujen haltuunottoa (yllä eriteltyä ”poliittista marginalisointia vaihtoehtoiseksi elämäntavaksi” varten)? Klementiinihän on myöntävinään juuri jälkimmäistä: ”ilman [poliittisen pääoman ”ns. alkukantainen kasautuminen”] ei parlamentaarisessakaan politiikassa nähdä uusia aloitteita”

    ”Vasemmisto puhuu “tasa-arvosta” ja muista Ranskan porvarillisen vallankumouksen tuottamista abstraktioista. … Kommunismissa ei … ole abstraktia tasa-arvoa, vaan jokaisen yksilön on mahdollista olla konkreettisesti erilainen. Ainutlaatuinen.”

    Saanko, kiltti please, lainata tätä ja vaihtaa Kummonismin tilalle anarkismin, seuraava kerta kun joku ”dialektinen materialisti” väittää anarkismin olevan moralistista/idealistista tasa-arvoismia?

  • kissakala

    …nyt kun luen kirjoitukseni uudestaan, huomaan että itse kyhäämäni käsite ”poliittinen marginalisointi” on ristiriitainen, kun olen lähtenyt liikkeelle Jannen sanavalinnasta sen enemmän pohtimatta.
    Se mitä Janne kutsuu ”vaihtoehtoisiksi elämäntyyleiksi marginalisoimiseksi” tulisi, ironista kyllä, kutsua marginalisoinnin sijaan kapitalismiin sisäistämiseksi tai mukauttamiseksi (ja tämä pätee riippumatta siitä tekevätkö ”liikkeet” tätä itse vai onko se pääoman/hallinnon/spektaakkelin vastaisku.)

  • kissakala

    Ihan totaalisen OFFTOPIC, mutta mikäli hedelmät haluaisivat linkrolliinsa jonkun vähemmän pölyisen ja enemmän kattavan anarkistiarkistosivuston, niin voisin suositella Anarchy Archivesin tilalle theanarchistlibrary.org

    Niiden pdf-pamfletit ovat ihan karmean paskoja, ja itse sivustokin on ulkoasultaan karu, mutta sisällöllisesti se on erittäin kattava sekä jatkuvasti laajeneva. Anarchy Archivesista taas saa sellaisen vaikutelman, että anarkismi on 1800/1900-luvun taitteeseen jämähtänyt valikoitujen herrasmiesten henkilökultti.

  • Poliittisesta nelikentästähän on vasemmalla puhuttu jo iät ja ajat. Siksi ainakin itse katson pienemmäksi pahaksi liberaalin oikeiston kuin konservatiiviset melko vasemmistolaisetkin puolueet (Perussuomalaiset, KD), puhumattakaan konservatiivisista oikeistopuolueista (Keskusta ja puolet Kokoomuksesta).

    En tiedä sitten, mihin tämä nelikenttä on joiltain unohtunut viimeisten parin vuoden aikana?

  • Itse ymmärrän tekstin linjauksia uskoakseni hyvin. Jannen kommentteihin/kysymyksiin hakisin vastausta tekstin tästä virkkeestä:

    ”Mitä itse tuotannon järjestämiseen tulee, vasemmisto pyrkii hallitsemaan ja rajoittamaan sitä ylhäältä käsin ja valtion avulla, kun taas kommunismi organisoi vertaistuotantoa, yhdessä tuottamista yhteistä varten – valtion kanssa tai sitä vastaan.”

    Teksti ei siis selvästikään peräänkuuluta parlamentaarisen tason mitätöimistä, sen ”luovuttamista” taantumukselle tai siihen liittyvien historiallisten saavutusten kieltämistä. Riippuu toki siitä, miten tuo ”kanssasuhde” konkreettisesti ajatellaan, mutta oletukseni on, että kamppailu parlamentaarisissa välityksissä on siinä ajateltuna.

    Luultavasti tekstin kirjoittaja kuitenkin katsoo, että näissä välityksissä on kamppailtava välittömästi myös sitä porvarillista puoluemuotoa vastaan, jossa puolueet muuttuvat vain järjestelmän sisäisestä vallanjaosta kilvoitteleviksi opportunistisiksi pelikavereiksi. Siis jos puolueissa toimitaan, on toimittava myös puolueiden itsensä muuttamiseksi, ei niiden nykytilan legitimoimiseksi tai niihin identifioituen. Tämä on yksi ajatus immanenttiin kritiikkiin.

    Toisaalta olen samaa mieltä Jannen kanssa siitä, että katse tulisi olla vasemmiston kriisin lisäksi liikkeiden kriisissä. Siinä yhdeksi tekijäksi voi hyvinkin väittää toimimatonta dialektiikkaa ulkoparlamentaarisen ja parlamentaarisen toimintatason välillä.

    En kuitenkaan lähtisi tässä sille linjalle, että liikkeitä ajatellaan asioiden ”politisoijina” kun taas puolueet ovat ”varsinaisia” poliittisia päätöksentekijöitä. Ja sitten olisi jotenkin rakennettava kommunikoivampi suhde yhteiskunnallisia vaatimuksia esittävien liikkeiden ja päätöksiä tekevien puolueiden välille…

    Lähtisin ennemminkin jo ihan siitä, että sellaiset liikkeet, jotka ovat vain vaatimusliikkeitä eivät ole oikeastaan liikkeitä ollenkaan – vain kampanjoita. Liikkeet lunastavat liikeluonteensa vain toimintana, joka kykenee avaamaan uutta yhteiskunnallista tilaa. Vaatimisen ja toiminnan välillä on vissi ero. Valitettavasti toki nykyliikkeet ovat subjektiivisuudeltaan usein heikkoja ja monesti vain laulavat sitä yhtä suurta ja ankeaa valitusvirttä ja odottavat poliittista vapahtajaa.

    Toisaalta jos jonkun mielestä politiikkaa on vain valtiovallasta nahistelu kun taas liikkeet ovat ”epäpoliittisia” niin sou not. Liikkeet ilmentävät yhtä kaikki joukkojen omaehtoisia kykyä avata yhteiskuntaan vapautuksellisia prosesseja, joissa ihmiset voivat elää, hengittää, luoda uutta ja pistää kampoihin yhdessä toistensa kanssa kaikesta paskasta huolimatta, paskat puolueet mukaan lukien.

    Puolueiden roolia pitäisi siis miettiä suhteessa liikkeiden itsenäisyyteen, ei suhteessa niiden ”esipoliittisuuteen”. Tästä ei kuitenkaan tässä, vaan joskus jossain muualla.

  • Janne

    Jukka olet varmasti monelta osalta oikeassa – ja siten on myös Sitoutumaton kommunisti. Täsmennettöön vielä, ettei tarkoituksenani ollut esittää parlamentaarista politiikka ja yhteiskunnallisten liikkeiden politiikka toisensa poissulkevina tai vertikaalisena suhteena, jossa edellinen näyttäytyy politiikan primaarisena kenttänä ja liikekenttä vain asioiden politisoijana ja yhteiskunnallisen keskustelun foorumina. Sen sijaan näen alla olevan lainauksena kutakuinkin mitätöivän parlamentaarisen kentän kommunistisen politiikan kenttänä:

    ”Kommunismi syntyi ja syntyy edelleen yhteiskunnallisista liikkeistä, kamppailuista, valtauksista, nautinnosta, naisellisuudesta, tottelemattomuudesta, toveruudesta ja maanalaisesta organisoitumisesta. Kaikesta, mikä pakenee edustuksellista järjestelmää.”

    Päätelmä –> Kommunismi ei voi toteutua porvallisen parlamentaarisen järjestyksen puitteissa.

    Luin myös tekstin siten, että ”kommunismi hyvä”, ”vasemmisto paha”. Joten johtopäätökseksi jää siten parlamentaarisen toiminnan hylkääminen.

    Sitoutumaton kommunisti on varmastikin oikeilla jäjillä kritisoidessaan Vasemmistopuoluetta reaktiivisuudesta, konservatiivisuudesta ja kyvyttömyydestä ymmärtää ihmisten haluja. Itse jaan pitkälti saman näkemyksen puoluevasemmiston tilasta. En myöskään suoraan sanoen usko nykyisen Vasemmistoliiton kykyyn uusiutua radikaaliksi ”punavihreäksi” ja avoimeksi puolueeksi, joka elää symbioosissa yhteiskunnallisten liikkeiden kanssa – ja nauttii kaiken lisäksi kannatusta. Pyrkimys sinänsä saattaa olla kannatettava, mutta ehkäpä Vasemmiston tie on jokin toinen.

    Tästä huolimatta en hylkäisi Vasemmistoliittoa oleellisena poliittisen toiminnan fooruumina. Julkisten palvelujen puolustamiseen tähtäävät konservatiiviset ja reaktiiviset kamppailut ovat nekin välttämätömiä, vaikka tottahan toki näkisin vasemmistopuolueen mieluummin palkkatyön normatiivisen rautahäkin ja kapitalistisen tuotantomuodon ankarana kriitikkona ja vihollisena. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Antikapitalistisen kritiikin jätän yhteiskunnallisille liikkeille ja vertaistuotannon muodoille – ja se on paljon se! Tässä suhteessa kommunismi todellakin löytyy yhteiskunnallisen liikekentän sisältä. Mutta kuka tietää, ehkä kommunismi on taas joskus mahdollista myös parlamentin sisällä…

    Koin myös ongelmalliseksi sen, että teksti, kaikesta porvarillisen tasa-arvokäsityksen abstraktiuden kritiikistä huolimatta, tarjoaa itsessään vain abstrakteja näkemyksiä kommunismista tapahtumana, halujen virroista ja nuoren Marxin käsityksiä kaikkien yksilöllisyyksien vapaasta kehityksestä. Kommunistisen yhteiskunnan yksilöllisyyksien vapaa kehitys on mielestäni yhtä abstraktia kuin porvarillisen yhteiskunnan juridisesti ja muodollisesti tasa-arvoinen oikeuspersoona, josta sukupuolen, ihonvärin ja luokan poltinmerkit on poistettu. Tässä suhteessa olisin kaivannut ”materialistisempaa” otetta ja siis kritiikin viemistä vielä syvemmälle tasolle.

  • Nooppo

    ”Koin myös ongelmalliseksi sen, että teksti, kaikesta porvarillisen tasa-arvokäsityksen abstraktiuden kritiikistä huolimatta, tarjoaa itsessään vain abstrakteja näkemyksiä kommunismista tapahtumana, halujen virroista ja nuoren Marxin käsityksiä kaikkien yksilöllisyyksien vapaasta kehityksestä.”

    Jannen kommentti on oikeaan osuva. Tässäkin keskustelussa on ollut älykästä mielipiteidenvaihtoa ja partaveitsenterävää analyysia, mutta ah niin teoreettista ja akateemista!

    Ydinkysymys on kuitenkin: mikä erottaa kommunismin muusta politiikasta, muista liikkeistä ja muista puolueista? Mikä on se vaihtoehto, jonka kerromme tarjoavamme? Mitä se sisältää, mitä kaavailemme kapitalismin tilalle? Eritoten, jos se ei ole hyvinvointivaltion kehittämistä. Ja: mitä vikaa hyvinvointivaltiossa on?

    Siis: miten muuttuu kommunismi nykymaailmassa sanoista teoiksi? MItä on kommunistinen toiminta ja mihin se tähtää? Näistä asioista on oltava valmis puhumaan, mikäli haluamme kasvattaa niitä joukkoja, jotka tukevat meitä.

  • Matsu

    Ensimmäinen kysymys, joka tulisi kysyä, on: Mitä tarjottavaa kommunisteilla on kapitalisteille? Oppi joka perustuu vihalle, negaatioille ja väkivallalle ei tule koskaan saavuttamaan pysyvää jalansijaa ihmisten arkisessa elämässä. Kapitalistit ovat täysin oikeassa vastustaessaan aggressiivista kommunismia. Haluaisitko lapsesi ampuvan naapurin sedän, vain koska hän on määritelmällisesti paha, ja kun lapsesi ei osaa sanoa yhtään konkreettista asiaa minkä vuoksi naapurin sedän oli kuoltava jotta muiden ihmisten elämä olisi parempaa?

    Kommunistinen yhteiskunta on kuitenkin mahdollinen. Kehottaisin teitä aloittamaan miettimään, mitä tarjottavaa kommunistisessa yhteiskunnassa on nykyisille kapitalisteilla. Jos vastaus on ettei mitään, ei siirtymää kommunismiin tapahdu koskaan.

    Siirtyminen kommunistiseen yhteiskuntaan ei tapahdu väkivallan tai vallankumouksen avulla, vaan rauhan kautta sillä rauha on mielestäni kommunistisen yhteiskunnan vallitseva ominaisuus ja ehto kommunistiselle yhteiskunnalle. Marxin analyysit vallankumouskehityksestä olivat vääriä, kuten voidaan todeta. Miksi siis pitää kiinni vihasta ja väkivallasta?

    Kuinka rauha saavutetaan?

    Omasta puolestani ehdotan, että kommunistisessa yhteiskunnassa tulisi sallia tuottavuuseroista johtuvat erilaiset tulokertymät. Riittää, että tuloeroille on säädetty jokin järkevä raja ts. minimipalkan ollessa 2500/kk voisi maksimipalkka olla 25000-250 000 välillä. Tämähän ei mitenkään _sodi_ luokattomuutta vastaan. Rahaa arvon mittarina ei kannata pyrkiä hävittämään sillä enemmän rahaa ansaitseva ei ole parempi tai huonompi ihminen kuin häntä vähemmän ansaitseva. Jokaiselle kykyjen ja tarpeen mukaan. Rajat ovat rakkautta. Eli: riittää että minimi- ja maksimitulorajat ovat määritelty, muuten toiminta voi olla vapaamuotoista. Valtiota tarvitaan ainoastaan pitämään yllä tasaista tulonjakoa, muuten ihmiset saavat puuhailla mitä haluavat. Valtio siis ilmestyy ainoastaan silloin, kun ihmiset yrittävät loikata pois kommunismista ylenpalttiseen tulokertymään.

  • Lentävä kaktus

    Kommunismi ei tarkoita muuta kuin työväen vastarintaa pääomaa vastaan.

  • Matsu

    Niin. Tällöin energia valuu hukkaan, kun osoitellaan kapitalistisen järjestelmän virheitä. Eikö pitäisi kysyä mitä annettavaa kommunismilla on kapitalistiselle systeemille ts. entä jos on niin ettei mitään itseorganisoitumista vallankumouksessa tapahdu vaan visio kommunistisen yhteiskunnan rakenteista täytyisi rakentaa ensin?

    Kommunismin tulisi olla myös tieteellistä, ja olisikin hyvä huomata ettei mitään tiettyä substanssia (tuotantovoimat tmv.) voida osoittaa, koska kaikki asiat ovat liittyneet toisiina ja määrittyvät toistensa kautta, kuten fyysikot ovat niin oivallisesti osoittaneet. Näin ollen aivojemme plastisuudella on mahdollisuus ohittaa tuotantovoimien oletettu tyköistuva ehdollistamisemme. Tuotantovoimat ja -suhteet ovat yksi tekijä muiden joukossa.

    Ajatus siitä, että onnellisuutemme on ainostaan ulkoapäin määräytyvää on väärä. Jokainen kärsimystä elämässään kohdannut ymmärtää tämän.

  • Lentävä kaktus

    Kapitalistinen järjestelmä pakottaa työväki nousemaan jatkuvasti vastarintaan. Juuri tämä työväen vastarintaa on sitä kommunismia. Pääomaa pakottaa työväki ja työväki pakottaa pääomaa.

    Vuonna 1918 tämä tarkoitti punakapinaa. Tämän vuoden aikana lakkoja on kertynyt Suomessa noin 160 kappaletta.

    Ei sen enempää, eikä vähempää.

  • Partisaani

    Kun tunnustetaan että kommunismiin siirtyminen on luokattomaan yhteiskuntaan siirtymistä, tullaan samalla tunnustaneeksi kapitalistien likvidoiminen luokkana kommunismiin siirtymisen ehtona. Joko Matsu ei tätä ymmärrä tai hänellä on bulkkikommunisteja korkeampaa ymmärrystä, joka kumoaa oletuksen kapitalistien luokkana likvidoimisen ja sen kapitalisteille markkinoimisen periaatteellisesta yhteensovittamattomuudesta. Olisikin korkea aika joko korjata ilmeinen kömmähdys tai avata edellä spekuloitu ”korkeampi ymmärrys”, eli yksinkertaisesti perustella esitetyt olettamukset kommunismin kapitalisteille markkinoimisen tarpeesta ja mahdollisuudesta.

    Kaktuksen esittämä kommunismin redusointi ”työväen vastarinnaksi” ei sekään ole ainakaan sellaisenaan hedelmällinen. Parempi olisi lopettaa turha puhe ”kommunismista”, kuin tehdä siitä vesitetty voimasana.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>