Nämä kuukaudet

On innostavaa elää näinä kuukausina. Eurooppa natisee liitoksistaan taloudellisten ja poliittisten kriisien vuoksi, Wikileaks on laittanut maailmanpolitiikan osa-alueita uusiksi ja Euroopan yli on pyyhkinyt jälleen kerran voimakas opiskelijaliikkeen aalto. Suurimmat yliopistoihin liittyvät protestit ja organisaatiot on nyt luotu Britanniassa ja Italiassa. Esimerkiksi Lontoossa näytti eilen tältä:

43 mielenosoittajaa päätyi sairaalaan ja12 poliisia loukkaantui. Tätä kirjoittaessa (klo 23 Lontoon aikaa) poliisi pitää yhä noin 700 ihmistä sumpussa Westminsterin sillalla, on pitänyt tuntikausia. Silminnäkijöiden mukaan piirityksen ulkopuolella seisovat ihmiset heittelevät leivänpaloja saartorinkiin.

Kauniista mellakoinnista huolimatta Britannian hallitus voitti yliopistoäänestyksen, tosin vain 51 % enemmistöllä. Parlamentin päätös korottaa englantilaisten opiskelijoiden lukukausimaksujen ylärajan kolminkertaiseksi eli 9000 puntaan. Nyt on aika toimia, jotta Suomessa ei mennä enempää Britannian suuntaan – Aalto-yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen ovat jo päättäneet tuoda lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille.

Rooma sitä, Lontoo tätä, entä Helsinki? Jäässä ja lumessa. Pientä liikehdintää on ollut. Tiistaina osoitettiin mieltä toimeentulotuen huononnusta vastaan. Vituiksi meni. Eduskunta päätti, että Suomi tarvitsee lisää nuoria huoria.

Tiistai-iltapäivällä järjestettiin Kampin Narinkkatorilla sinänsä tylsät Kuumotuskarkelot. Ilmastovisan ja bingon jälkeen mielenosoitus loppui virallisesti ja osallistujat siirtyivät pääohjelmaan:

Mustiin pukeutunut sambakulkue kävi Kampin kauppakeskuksessa herättelemässä shoppailijoita fossiilitalouden ongelmiin. Videossa näkyy käynti Seppälässä, jonka zombisilmäisiin asiakkaisiin samba vaikutti terästävästi. Ehkä musiikin lunkkius piti myös kulkueen kanssa kävelleet kymmenkunta poliisia rauhallisina.

Kampin jälkeen kulkue eteni maanalaista käytävää Foorumiin, jossa mm. vierailtiin H&M:ssä.

Mielenosoitus sai paljon katselijoita:

httpv://www.youtube.com/watch?v=wYDdjaWHo3o

2 comments to Nämä kuukaudet

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>