Alistetun kansan viimeinen kapina

Hedelmien vieraskynäsarjassa Muinainen velho kirjoittaa tosi-tv:stä. Lisää vierashedelmiä voi tarjota osoitteeseen klementiini [a] vallankumous.org.

Paljon pitää Suomenlahdessa virrata happoja ja votkaa, että todellisuus kävisi tylsäksi. Otetaan esimerkiksi reality-tv. Vaikka kaikki on käsikirjoitettua, lavastettua, meikattua, halvalla tehtyä, silikonia ja botoxia, kenties juuri siksi reality on kuin todellisuus itse – ikinä ei tiedä mitä odottaa, mistä suunnasta isku tulee ja kuinka lujaa. Sanovat, että koko länsihegemonia on totaalivittumaista kusetusta, vaikka kupletin juoni makaa silmiemme edessä. Jouko Turkkaa vapaasti lainaten: todellisuus kenkii kierolla mielikuvituksellaan päähän joka helevetin hetki.

Realityn tarjoama todellisuus

Miljonääriäidit Maria ja Nina ovat kuin post-neo-riski-modernin spektaakkeliyhteiskunnan kuvastin ja filosofinen idea: kaksi syvältä white trashista revittyä perisuomalaista junttia, joita on pyydetty leikkimään överisti eläviä perheenäitejä Marbellassa. Päivät kuluvat Ferrarilla ajellen, shoppailen, golfaten, laiskotellen ja seurapiiribileissä pörräten. Nina ei osaa avata Ferrarinsa konepeltiä, Nina ja Maria ostavat ruokansa Lidlissä, seurapiiribileissä kukaan ei juttele tai tunne Mariaa ja Ninaa, Maria ja Nina eivät osta koskaan mitään kenkiä kalliimpaa, Nina ja Maria eivät osaa golfata tai pelata tennistä, eivätkä tunne kulttuuria saati muotimerkkejä, eikä oikeastaan mikään muukaan viittaa siihen, että Nina ja Maria olisivat miljonäärejä saati oppineet rikkaiden tavoille. Ohjelman kruunaa jostain homo-ohjelmasta tuttu solariumissa grillattu muotiguru ylimiäälisesti sössöttäen ja chinchillaa rapsutellen kertoilemassa, mitä hauskoja ja kalliita kommelluksia Marialle ja Ninalle tämänkertaisessa jaksossa on sattunut. Koko sarjan idea on Ninan ja Marian läpi paistava alaluokkaisuus ja kykenemättömyys edes uskottavasti larpata trendikästä uusrikasta.

Realityn selkäranka onkin sen nolo kornius: Pimp my Ridessä tuunataan köyhän alaluokkaisen nuorison resuja menopelejä: maalit vaihdetaan, vanteet vaihdetaan, spoilereita lisäillään, sisälle lyödään pleikkari, poppivehkeet ja akvaario, mutta auton sydämelle eli moottorille ei tehdä mitään. Alaluokkainen idioottimme saa rupsutella ulkokullatulla kotterollaan kaiken aikaa peläten, että auto jää seuraavan risteyksen jälkeen tienmutkaan. Tuotantoyhtiö tulee kotiisi, polttaa vaatteesi, heittää kalusteesi ikkunasta mäelle, vie sinut kasvoleikkaukseen ja stailistille, minkä jälkeen sukulaiset voivat itkein ihastella, kuinka paljon parempi ihminen stailattu minä onkaan. Reality on post-neo-riski-modernin hoivan metafora: syövän sijaan parannetaan potilaan itsetunto.

Todellisuus sosiologisen katseen läpi

Realityn idea ei ole glooria ja rikas elämä, vaikka sillä tuutataankin kansan syvien rivien kaaliin, että sinäkin merkityksetön idiootti olisit voinut johonkin parempaan. Eikä realityn idea ole siitä tuleva lyhyt pyrähdys mediassa, jolla voidaan todistaa tavallisen ja epäkiinnostavan ihmisen olemassaolo. Tämä ei ole lähellekään sitä, mikä realityn todellinen kollektiivispsykologinen ja taantumuksellista joukkosuggestiota aiheuttava vaikutus on. Reality pyrkii tekemään kuvaamistaan kohteistaan ensisijassa naurunalaisia. Tuuri tarjoaa tästä esimerkin: ohjelmassa kaikista paitsi Vesa Keskistä tehdään idiootteja: karavaaneissaan ryyppäävistä (ja yleensä rekkalesboista) tarjousten perässä kilpailevista asiakkaista sekä hyväntahtoisista, mutta jotenkin surkeista ja helposti kusetettavissa työntekijöistä. Surullisin hahmo on joka päivä kyläkaupassa käyvä Tarjoushaukka, jonka saapuessa Veljekset Keskisille soi mäntti urkumusiikki. Tuurin asiakkaat ja työntekijät palvoo Vesaa jumalana, vaikka hän tosielämässä toimii kuin lahkonjohtaja: käyttää hyväkseen ja palkitsee tästä turpaanvedolla ja perseraiskauksella. Realityn ideana on samaan tapaan saada tuotantoyhtiö näyttämään hyväntekijältä, vaikka tuotantoyhtiön ainut motiivi on tienata vittuilemalla.

Tyypillisen Reality-voittajan silmistä paistaa onni, hyvin nukutut yöt ja rikkaus

Jos pitäisi nimetä tämän hetken fasistisin kapitalismia toteuttava organisaatio, se olisi Big Brotherin tuotantoyhtiö. Koska tuotantoyhtiö vetää häätöäänestyksillä valtavia voittoja, voidaan aiheellisesti katsoa, että BB-talon asukkaat ovat formaatin voittojen kannalta välttämättömiä hölmöjä, tuotannontekijöitä. He ovat työntekijöitä, jotka tuottavat viihdettä kärsimällä, runkkailemalla, kännäilemällä ja porealtaaseen paskomalla. Big Brother on täysin avointa semioottista, henkistä ja fyysistä hyväksikäyttöä. Asukkaat ovat työntekijöinä nälkäpalkalla ja tuotantoyhtiö ahmaisee heidän tuottamansa viihteen hedelmät kokonaisena ja lyhentämättömänä – kuten vanhoina hyvinä aikoina orjataloudessa. Erona orjatalouteen toki on, että asukkaat sanoutuvat vapaaehtoisesti irti perustuslaillisista oikeuksistaan ja että veden, leivän ja remmin lisäksi asukkaat saavat mediajulkisuutta, joka todennäköisesti pilaa heidän maineensa ja elämänsä vuosiksi eteenpäin.

Voittajia realityssä on aina vain yksi. Voittajan palkitseminen on pieni hinta siitä, että huomionkipeillä, itsetunto-ongelmaisilla ja pikavoittoja janoavilla kilpailijoilla voidaan tienata ja siinä sivussa tehdä sosiaalipsykologisia testejä, joista fasistilääkärit olisivat kusseet kilpaa höyryä ja hunajaa. Harvaa poikkeusta lukuunottamatta reality-ohjelmien voitot ovatkin aina näennäisiä ja sisältävät ikäviä yllätyksiä. Ero Jerry Springerin ja realityn katsomisen motiivien välillä ei ole loppujen lopuksi suuri. Katsoja haluaa nähdä, miten keinotekoista ja kullattua kaikki on, hän nauraa realityn häviäjille ja epäonnistujille, hän haluaa heittää oman alemmuudentuntonsa edes hetkeksi menemään ja kylpeä sosiaalipornossa. Onnen ja menestyksen sijaan tälle alistetulle katsojalle riittää pelkästään tieto siitä, että hyvinvoivassa lännessä on vielä häntäkin tyhmempiä ja kusisemmassa tilanteessa olevia Jumalan hylkäämiä toivottomia idiootteja ja kestää taas yhden päivän sen tosiasian kanssa, että naapurin muijalla on tiukempi perse kuin vaimolla. Miksi katsomme kaikesta tästä huolimatta realityä, johtuu siitä, ettemme halua avata silmiämme vallitsevalle todellisuudelle ympärillämme. Käytännössä Big Brotherin katsominen on eskapistinen joukkoraiskaus, jossa tuotantoyhtiö ja jokaikinen katsoja haluaa häpäistä järjettömän häikäilemättömällä ja häpeämättömällä tavalla jo kertaalleen nyljetyn ruumiin.

Mahdotonta sanoa, onko tässä kuvassa arkistomateriaaliaa BB-talosta vai onko kyseessä aina iloinen kansa katsomassa BB:tä

CMX on luonnehtinut kysy-palstallaan (10/08/2007) osuvasti Big Brotheria:

Alistetun kansan viimeinen kapina: muuttua laumaksi tietämättömiä narsisteja, jotka hölöttävät tyytyväisinä älyttömyyksiä syödessään omaa paskaansa studiolamppujen latteassa loisteessa.

Vaikka tässä sitaatissa on paljon totta, se ei anna arvoa realityn rehellisyydelle. Reality on monessa mielessä aidompaa kuin itse todellisuus. Vaikka kaikki on ulkokullattua ja epäaitoa, tämän avoin myöntäminen tekee siitä pakopaikan maailmassa, jossa kaikki on niin epäaitoa. Kiinnostavaa ei ole realityn klaffit, epäuskottavuus tai epäjohdonmukaisuus vaan se, kuinka avoimesti kulissien annetaan kaatua. Realitystä käy täydellisesti ilmi, mistä kapitalismissa on kysymys. Illuusio koitetaan säilyttää todellisuudessa, realityssä ei. Vaikka mainokset kertovat melkein kaiken oleellisen ajastamme, reality on vielä mainoksiakin rehellisempi. Miljonääriäidit, BB ja Tuuri ovat esimerkkejä kapitalismin keinoista luoda nahkansa ja ihmisten suostunta yhä uudelleen ja uudelleen: ne luovat ensin unelmat, sitten särkevät ne, raiskaavat kulissinsa, näyttelijänsä, työntekijänsä ja pyyhkivät lopulta kyrpänsä katsojien perintöverhoihin. Se saa kilpailijat vihaamaan toisiaan, katsojat kilpailijoita ja lopulta katsojat toisiaan. Ainoa voittaja on tuotantoyhtiö.

Todellisuus kameroiden poistuttua paikalta

6 comments to Alistetun kansan viimeinen kapina

  • […] This post was mentioned on Twitter by Jukka Peltokoski. Jukka Peltokoski said: RT @klementiini: Alistetun kansan viimeinen kapina – http://bit.ly/exkjet #tositv […]

  • Ei vittu. Ensimmäinen kysymys mikä tästä sinänsä fiksusta tekstistä herää on: miksi katsoit? On kai varsin reaktiivista upottaa itsensä saastaan, vaikka varsin suuret joukot niin tekevätkin.

    Tietysti se mitä iltalehdet, perussuomalaiset, tosi-tv ja niiden massiivinen suosio kertoo on, etteivät massat yksinkertaisesti ole valmiita tietoisuuden tasonsa puolesta todelliseen demokratiaan. Siihen riittää tosin jo vilkaisu, analyysit menee jo vähän liian pitkälle.

  • pttp

    No voi nyt helvetti, jos elää massayhteiskunnassa jossa ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia tai vastuuta yhteisistä asioista ja niiden järjestämisestä, ei ole oikein mahdollista vaikuttaa kovin ”valmiilta todelliseen demokratiaan”, varsinkaan jos virallinen totuus syöttää vastuutonta ajattelutapaa ja on tarjolla helppoja pakoteitä kuten mainitut iltalehdet, puolueet ja tosi-tv. Totaalisen pihalla oleviin ihmisiin kuitenkin törmää oikeasti yllättävän harvoin verrattuna siihen, miltä kokonaisuus kertavilkaisulla näyttää. Analysoin nyt kuitenkin, ”massat eivät ole valmiita todelliseen demokratiaan” on hiukan ylimielinen lausuma, tulee mieleen joidenkin leninistien jutut..

  • Ei vittu. Ensimmäinen kysymys mikä tästä sinänsä fiksusta tekstistä herää on: miksi katsoit?

    Siksi, että reality kertoo ajastamme enemmän ja suoremmin kuin kulttuurikritiikki tai nykyinen kriittinen yhteiskuntatiede tai mainitsemasi media-analyysi. Toinen aikamme kuvastin on sitten kaiken maan luddiitit ja hipit, jotka kuvittelevat vapautuvansa tästä kulttuurisaastasta vain siitä kieltäytymällä tai sitten suhtautumalla ylevän ylioppilasmaisesti kaikkiin rahvaanomaisiin massailmiöihin. On kornia, että nykyisin törmää niin usein asenteeseen, joka pöyhkeilee sillä, että ei ole televisiota, eikä tiedä mistä jengi puhuu. Muinainen velho lukee ainakin lööpit, selailee ilolla Seiskaa ja Hymyä ja kattoo kymppiuutiset. Kumpi on muuten epäilyttävämpää, se että Yle on Kokoomuksen hallussa vai se, että maikkarin uutisia tehdään voitontavoittelu mielessä?

  • Totaalisen pihalla oleviin ihmisiin kuitenkin törmää oikeasti yllättävän harvoin verrattuna siihen, miltä kokonaisuus kertavilkaisulla näyttää.

    Tämä on valitettavasti harhakäsitys. Vaikka ihmiset ovatkin totaalisen pihalla, yksinäisiä ja peloissaan, hengailet todennäköisesti hieman vähemmän pihalla olevien ihmisten kanssa, jotka ovat omaksuneet ainakin joitain lähtökohtia, joita tarvitaan järkevään keskusteluun. Se yllättävän paljon ajatteleva joukko, jossa hengaat, on kuitenkin pieni eikä nykyisellään tunnu saavan edes Euroopan laajuisesti paljoakaan aikaan. Todellisuus on kuitenkin tarua karumpaa ja tämän voi todeta vaikka yhdellä lähiökierroksella tai pari tuntia Liviä katsomalla. Massojen kyvystä todelliseen demokratiaan muinainen velho ei osaa kommentoida paljoakaan, mutta historiasta oppineena valistunut veikkaukseni on, ettei mitään perinpohjaista tule tällaisenaan tapahtumaan ennen kuin henkisesti nujerretun ja fatalismiin alistetun keskiluokan materiaaliset olosuhteet laskevat ja yhteiskunnalliset ristiriidat kärjistyvät niin paljon, että tämä lähiöistä ja maaseudulta kumpuava toisteiseksi taltutettu, mutta mureaksi grillattu pettymys muuttuu orgaaniseksi kollektiiviseksi työväen hymyksi, joka vitut välittää ja tsillaa, pajauttaa, twistaa, dokaa.

  • […] Euroopan vakausrahaston filosofinen idea Vierashedelmä-sarjassa Muinainen Velho kirjoittaa Euroopasta. Viimeksi Velho kirjoitti alistetun kansan viimeisestä kapinasta. […]

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>