Kolme pientä periaatetta

Pääoma-sarjan toinen osa: esipuheet. Kolme pientä periaatetta yhteiskunnalliseen ajatteluun, uutettu valikoivasti Marxin Pääoman esipuheista.

1. Yhteiskuntatutkimuksessa on kyse myös tendensseistä ja laeista – ei pelkästä kokemuksesta.

Olen tehnyt edelliset pari vuotta politiikkaa pääasiallisesti ryhmässä, jonka politiikka on perustunut henkilökohtaiselle kokemukselle epävarmasta ja mielivaltaisesta arjesta. Oma kokemus antaa draivin ja lähtökohdan, mutta siihen pohjaavassa politiikassa on ongelmansa. Meitä on toistuvasti vaivannut kaksi kysymystä: organisaation jatkuvuuden puute ja laajemman yhteiskunnallisen asiantuntemuksen puute (eli samat asiat, joista prekariaattikeskustelua on yleisesti arvosteltu). Helposti iskee kyllästyminen äkillisestä innostuksesta leimahtaviin ja yhtä nopeasti sammuviin tempauksiin.

Yksi keino tästä pälkähästä on ottaa vakavasti yhteiskunnallisten mekanismien, lakien, todennäköisyyksien ja taipumusten tutkimus. Yhteiskuntaa pitäisi pystyä ajattelemaan oman kokemuksen lisäksi myös monimutkaisena systeeminä, joka suurimman osan aikaa toimii tiettyjen todennäköisyyksien mukaan (kunnes jälleen törmää uuteen bifurkaatiopisteeseen, joka heilauttaa sosiaalisen elämän kaaokseen ja laittaa järjestelmän mekanismit osittain uusiksi).

Käytännössä tämän huomioiminen voi tarkoittaa esimerkiksi tutkimusta, joka osoittaa tilastollisesti, että tulonjaolla mitaten tasa-arvoisemmat yhteiskunnat voivat pääsääntöisesti paremmin niin terveyden, talouden kuin kulttuurinkin osalta, tai tutkimusta, joka osoittaa yhtä lailla tendenssejä, joiden mukaan syntyy kapinoita, kun tietty osuus väestöstä on korkeakoulutettuja (1960-luvulla länsimaat, vuonna 2011 arabimaat).

Mitä tekemistä tällä on Marxin kanssa? Heti Pääoman esipuheessa on helppo ajautua sivuraiteelle, kun Marx kirjoittaa (s. 16), että ”kysymys on itse näistä laeista, näistä rautaisen välttämättömästi vaikuttavista ja toteutuvista tendensseistä”. Sivulta repäistyä lausetta vastaan on helppo latoa kaikenlaisia determinismisyytöksiä. Kyllä, Marx kirjoittaa eksplisiittisesti raudasta ja välttämättömyydestä. Kaksi asiaa kuitenkin. Ensiksi kyse on tendenssimäisistä laeista, siis taipumuksista ja todennäköisyyksistä. Toiseksi nämä lait ovat suhteellisia yhteiskuntaan ja aikakauteen nähden. Kullakin ajalla on omat ”muutoksen lakinsa”, esimerkiksi nykyisessä kapitalismissa vallitsee vahva taipumus muuttaa työtä tieto-, tunne- ja palvelutyöksi. Yhteistä laeille on vain ristiriitojen, vastarinnan ja pakenemisen ajama konflikti.

Joka tapauksessa Marx ei itse kirjoittanut hienoa kirjaansa sen pohjalta, miten hän koki itseään riistettävän tehtaassa, vaan oman poliittisen toimintansa lisäksi kirjallisuuden, dokumenttien, tutkimuksen ja aikansa tieteen pohjalta (vaikka lopputulos ei – onneksi – olekaan itse tiedettä, vaan kommunistista ja eklektistä filosofiaa).

Samalla, kun tämä otetaan huomioon, kokemus täytyy tietenkin pitää mukana. Ei ole yhteiskuntaa ilman kokemuksia ja subjektiivisuutta, aivan kuten ei ole yhteiskuntaa ilman jonkinlaisia emergenttejä ja suhteellisia ”lakeja” ja tilastollisia taipumuksia.

Jos lukija kuitenkin kokee tilasto- ja lakinäkökulman yhä taantumuksellisena tai muuten hankalana, kannattaa muistaa, miten kovaa retorista valuuttaa tilastot ja lainmukaisuudet ovat. Ajatellaanpa niin huonoa yhteiskuntafilosofia kuin Osmo Soininvaaraa: olisiko hän päässyt asemaansa ilman rationaalisen retoriikan käyttöä ja tilastotieteilijän kovaa mainetta?


2. Meitä vaivaa paitsi tuotannon kehitys myös sen kehityksen puute.

Kaikissa muissa suhteissa meitä, samoin kuin koko Länsi-Euroopan mannermavaltioita, vaivaa paitsi kapitalistisen tuotannon kehitys myös sen kehityksen puute [esim. englantilaiset tehdaslait puuttuvat Saksasta]. Uudenajan epäkohtien ohella meitä rasittaa koko joukko perittyjä epäkohtia, jotka johtuvat vanhanaikaisten, aikansa eläneiden tuotantotapojen säilymisestä ja niiden mukaan kulkevista, nykyaikaan soveltumattomista yhteiskunta- ja valtiosuhteista. Me emme kärsi ainoastaan elävistä, vaan myös kuolleista. (Pääoma I, s. 16-17)

Rakastan Marxissa sitä, että kapitalismin kriitikkona hän myös osaa arvostaa tiettyjä kapitalismin hedelmiä. Kyllähän kuluttaminen on välillä törkeän hauskaa, ei sitä voi kieltää! Myös teknologia lopputuotteena voi olla hedonistista ja poliittisesti hyödyllistä.

Työläiset ovat kapitalismin historian aikana saaneet tapeltua itselleen myös hyviä asioita, jotka ovat mahdollistaneet palkkatöistä poistumisen osalle ihmisistä. Kapitalismi on yhteinen vihollisemme ja suurin koskaan nähty loinen ja tuhoaja, mutta tuo se jotain hienoakin. Ja ehkä antaa aseita, joita voi käyttää sitä itseään vastaan. Kapitalismilla on kaiken julman ohella myös kyky mukautua työläisten esittämiin vaatimuksiin ja tarjota kohteita ihmisten haluille, kuten Eetu Viren ja Jussi Vähämäki kirjoittavat Perinnöttömien perinnössä (s. 72):

Kapitalismi vapauttaa työläisiä vapaiksi kuin taivaan linnut, ja tämän se tekee tarjoamalla heille ”vapauden magiaa”, kuten Max Weber ilmaisi kuvatessaan Itä-Preussin maaseudulta Ruhrin teollisuuskaupunkeihin pakenevien nuorten talonpoikien subjektiivisia syitä siirtolaisuudelle. Palkkaorjuus tehtaassa vaikutti nuorista maatyöläisistä kaikesta kovuudestaan huolimatta aina houkuttelevammalta kuin henkilökohtainen riippuvuus junkkereista ja heidän mielijohteistaan.

Kapitalismin tarjoama vapaus ei kuitenkaan ole mitenkään väistämätön seuraus sen ”itseliikunnosta” eikä se merkitse muuta kuin suhteellista vapautta verrattuna feodaalisiin tai muihin tuotantotapoihin. Kapitalismin kyky uusintaa itsensä on riippuvaista nimenomaan sen kyvystä mukautua työläisten kamppailujen saavutuksiin ja sisällyttää antagonismeja osaksi omaa logiikkaansa.

Kapitalismin tarjoama vapauden magia tai unelmat eivät ole ”huijausta”. Ne toteutuvat sattumanvaraisesti joidenkin eristettyjen yksilöiden kohdalla tai ainakin ovat jatkuvasti vähällä toteutua.

Ehkä Viren & Vähämäki hakevat jotakin samaa kuin hedelmät postauksessa kusetuksesta ja halusta.


3. Yhteiskuntatutkimuksessa on kyse rooleista, ei henkilöistä.

”Luokkavihollisella on nimi ja osoite”, sanoi Brecht. Mitä me sitten teemme, kun meillä on nimi ja osoite? Ryhdymme punakhmereiksi?

Marx kirjoittaa (s. 17-18):

Mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi sananen. En kuvaile suinkaan ruusunhohtoisin värein kapitalisteja ja maanomistajia. Tässä on kuitenkin kysymys henkilöistä vain sikäli kuin he ovat taloudellisten kategorioiden henkilöitymiä, tiettyjen luokkasuhteiden ja etujen edustajia. Käsitän taloudellisen yhteiskuntamuodostuman kehityksen luonnonhistorialliseksi prosessiksi, ja siksi minun kannaltani, vähemmän kuin miltään muulta kannalta, voidaan tehdä yksityinen henkilö vastuunalaiseksi olosuhteista, joiden luomuksena hän yhteiskunnallisesti pysyy, niin paljon kuin hän yksityishenkilönä voikin kohota niiden yläpuolelle.

Tätä voi selventää kahdella huomiolla. Ensiksi ei ole aina kovinkaan kiinnostavaa, kuka on illanistujaisten kovin työläinen, kuka porvari ja kuka Ankkalinnan pahin kapitalisti. Kiinnostavampaa on analysoida henkilöiden toimintaa yhteiskunnallisissa rooleissa ja järjestelmässä, joka muodostaa nämä roolit. Toiseksi roolit (tai nykyaikaisemmin subjektiivisuudet) ohjaavat jokaista riippumatta siitä, kuinka hyvä tyyppi hän on. Kärjistetysti: jos yrityspomo on hempeä, vihreä ja ystävällinen kaveri samalla kun toiset yrityspomot repivät kovempia voittoja riistämällä luontoa ja alihankintaketjun pohjasakkaa, niin ensin mainitulla pomolla ei ehkä pian ole yritystä, kun hänet kilpaillaan pois markkinoilta (tai kun parhaimmassa tapauksessa työläiset itse ottavat tehtaan hallintaansa). Vastaavasti työläinen voi haluta ottaa rennosti ja puuhailla omiaan päivät pitkät, mutta jossain vaiheessa hänen roolinsa mykkä pakko kiskoo hänet takaisin palkkatöihin omaa työkykyä myymään.

Vallankumous ei tietenkään ole sama asia kuin yhteiskuntatutkimus. Kyllä rooleja voi rikkoa ja kapinallista subjektiivisuutta voi tuottaa, mutta se kannattaa tehdä yhdessä. Kapitalismin mykkien pakkojen vastustaminen yksin on synkkää puuhaa.


Pääoma-sarjassa tulossa: Kansilehtiesipuheet – ensimmäinen – toinen – kolmas – neljäs – viides – kuudes – seitsemäs – kahdeksas – yhdeksäs – kymmenes – yhdestoista – kahdestoista – kolmastoista – neljästoista – viidestoista – kuudestoista – seitsemästoista – kahdeksastoista – yhdeksästoista – kahdeskymmenes – kahdeskymmenesensimmäinen – kahdeskymmenestoinen – kahdeskymmeneskolmas – kahdeskymmenesneljäs – kahdeskymmenesviides luku.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>