Facebook, kontrolli, elämä

Hedelmien vierassarjassa anonyymi kirjoittaa Facebookista esimerkkinä jälkiteollisesta kontrolliyhteiskunnasta. Teksti on julkaistu myös kommenttina Takku.netissä.


Jälkiteollisen kapitalismin taloudellinen kasvu perustuu ilmiöön, jossa ihminen tuotetaan ihmisen avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluttajat itse osallistuvat tuotantoon luomalla sille puitteita työn, kulttuurin ja trendien kautta. Samaan aikaan kuluttajat muokkaavat omaa elämäntapaansa vallitsevan kulttuurin tuotteiden mukaan. Tämä on eräänlainen kierto, joka uusiutuu luovuuden voimalla.

Nykykapitalismin elinehto on kasvu. Maksimointi on yleisesti tunnustettu hyve ja jopa ideologinen ihanne, joka uskotaan tuottavan suurimman hyödyn kaikille. Kapitalistinen näkemys yleisestä materialistisesta hyvinvoinnista on lähtökohtaisesti hierarkkinen: kohtuuttomasti vaurastuvan ja valtaa käyttävän eliitin yltäkylläisyydestä tipahtelee leivänmurusia köyhille,1 jotka ovat kokonaisuuden kannalta korvaamattomia alamaisia.


Kontrolli

Toimiakseen jokainen valta tarvitsee jonkin määrän kontrollia. Näennäisistä demokratian ja vapauden ideaaleista huolimatta nykykapitalismi tarvitsee sitä poikkeuksellisen paljon ja aikaisempaa laajemmin elämän jokaisella alueella. On turvattava ihmisten osallistumiseen perustuva tuotanto sekä esteetön kulutus. Valtansa toteuttamiseksi – kurin ja näkyvän repression sijaan – liberaalia arvomaailmaa tarvitseva kapitalismi käyttää kontrollia.

Kontrolloitu tila ja kontrolloidut ihmiset tukevat kapitalistisia intressejä. Kauppakeskuksessa ”ihmisten on annettava liikkua vapaasti jotta he ”ohikulkiessaan” tekisivät ostoksia, mutta toisaalta heitä on hallittava, jottei heidän liikkeensä ja oleskelunsa asettaisi kyseenalaiseksi kaupunkitilan kapitalistisen käytön logiikkaa.”2

Vastaavanlainen logiikka pätee muissakin yhteyksissä. Luovuutta muovattaessa tuotteeksi käsittämätön epäkaupallinen rönsyily sallitaan vain niissä rajoissa, kun se tukee markkinoita (vrt. graffitikulttuuri). Joutilaisuus, ”epämääräisyys” ja epäkaupallisuus uhkaa kulutusyhteiskunnan yhteiskuntarauhaa ja normaliteettia, joiden ylläpitäminen tukee kulutusta ja jotka perustelevat kulutuksen tarpeellisuuden. Kulutuksella yritetään kompensoida orgaanisesta elämästä eriytymisen aiheuttamaa tuskaa tähän tapaan: kuka maksaisi kahvilassa oleilusta, jos yleisenä käytäntönä olisi istuskelu kavereiden kanssa kahvilan portailla kiljua ryystäen – kun kiljua ei voi ryystää sillä se ei ole normaalia, on tätä ryystämisen halua tyydytettävä kahvilassa.


Facebook

Kiinnostavan ilmiön Facebookista tekee se, että Facebook on toimintaperiaatteiltaan jälkiteollisen ns. tietokykykapitalismin periaatteiden puhdasverinen ilmentymä. Yhtiön liikevaihto perustuu luokittelevan ja tilastollisen tiedon myyntiin, jonka se jalostaa suoraan käyttäjien elämästä. Myytävä tuote syntyy ihmisten vapaaehtoisesti (tästä voidaan kiistellä) luovuttamien tietojen pohjalta. Voitaisiin jopa kärjistetysti väittää, että elämä on Facebookin markkinoima tuote. Käyttäjien sosiaalisuus, kiinnostukset, intohimot ja tunteet ovat kauppatavaraa, jotka palaavat markkinakoneiston rumban käytyään takaisin käyttäjille.

Facebookin asiakkaita ovat toiset yritykset kaupallisen sfäärin kaikilta laidoilta, ja veikkaisin, että asiakaskuntaan kuuluu myös useat valtiot, tiedustelupalvelut ja muut auktoriteetit (en ole asiasta varma) – tahot joille luokittelu on korvaamatonta. Luokittelu on Foucaultin mukaan yksi kontrolliyhteiskunnan keskeisistä vallankäytön välineistä.


Informaatio, luokittelu ja kontrolli

Eric Sadin ”korostaa uusien kokonaisvaltaisten valvonnan keinojen informaatioon liittyvää ulottuvuutta: kun hallinta pyrkii puuttumaan toiminnan mahdollisuuksiin, ehkäisemään ennalta ei-toivottua käytöstä, saa informaation kerääminen yhä keskeisemmän osan valvonnassa. Numeeristen teknologioiden ja kommunikaatioverkostojen kehittyminen ja niiden liittäminen toisiinsa on tuottanut joukon järjestelmiä, jotka pian pystyvät (…) analysoimaan kunkin kaupungilla kulkijan kohdalla todennäköisyyden, jolla hän aiheuttaa turvallisuusuhan.”3 Miten pitkälle tässä mennään, en tiedä, mutta profilointi on tällä hetkellä poliisin ja turvallisuusyritysten perusduunia. Ja kamerat… niitä piisaa. Tässäkin tietokoneessa on yksi.

Tyypillisesti paranoidit pelkäävät auktoriteetin urkkivan heidän yksityisiä sähköpostejaan ja tätä välillä tapahtuukin. Oleellista ei ole yksityisiin ihmisiin kohdistuvat tietomurrot tai yksittäisten rääväsuiden, rikollisten tai toisinajattelijoiden jahtaaminen – tämä saattaisi auktoriteetin legitimiteetin umpikujaan. Tehokkaampaa on kerätä ”suunnaton määrä informaatiota, joka mahdollistaa heidän(epäsuotuisan aineksen) erottelemisen ja jakamisen riskiryhmiin. Kontrollin medium on informaatio.”4 Kontrolliyhteiskunnan kontrollit luovat toimintaympäristöä, joka ennakoi (epäsuotuisan) toiminnan mahdollisuuksia.5

Kontrolliyhteiskunnan asukas kulkee käsirauta toisessa ranteessa. Tietäessään jatkuvan tarkkailun olevan mahdollista ihminen alkaa itse tarkkailla käyttäytymistään, ”hänestä tulee oman vallanalaisuutensa perusta. (…) Yksilöön kohdistettu vartiointi jättää jälkensä häneen itseensä, hänen ”sieluunsa”, josta tulee ruumiin vankila.”6

Erityisesti Suomessa vahvana ilmenevä käsitys normaalista lienee henkisesti rankimpia kontrollin muotoja. Normaaliteetti onkin kontrollien keskeinen toimintaympäristö, jossa ”päämääränä on epänormaalin sopeuttaminen normaaliin – ei kielletyn rankaiseminen.”7


Elämän viipalointi

Tuotteistettu luokittelu edesauttaa palvelujen ja tarjonnan erikoistumisen myötä arjen erikoistumista erilaisiksi fragmenteiksi: työksi, vapaa-ajaksi, kansalaisuudeksi, sukupuoleksi, seksuaalisuudeksi, perheeksi, uskonnoksi, taiteeksi, politiikaksi, viihteeksi, muodiksi etc., jotka kaikki kaupallistumisen myötä muuttuvat ohuiksi latteuksiksi, joista käsitteen todellinen merkityksellinen ruumis on amputoitu. Nämä kaikki nojaavan käsitteeseen elämä, mutta eivät sinällään muodosta sitä. Edellä luetellut eriytyneet sektorit ovat tuotteita, tavaroita ja valmiita konsepteja, joita meille myydään aamusta iltaan ja jopa unissamme.

Eriytyneen elämän spektaakkelit ovat elimellinen osa kulttuuriamme. Hyvin täsmällisellä luokittelulla ja siihen pohjautuvalla markkinoinnilla voidaan uusia elämän alueita tuoda entistä hienostuneemmin kaupallisuuden piiriin. Edellä kuvaamani kaltaisesta eriytymisestä juontuvat yksilötasolle mm. sivullisuuden tunteet, todellisuuden epätodellisuus, tylsyys ja jokapäiväisen elämän banaalius, kuten situationistit sen aikanaan käsitteellistivät.

Teoriaani leimaa vahvasti käsitys siitä, että oikeaa ”spektaakkelin” ulkopuolista elämää on ylipäätään olemassa. Itse allekirjoitan tuon oletuksen kokemuksiini ja intuitiooni perustuen.


P.S.

Ja on se nyt muutenkin niin hiton latteaa se jatkuva tykkääminen ja kaikki muu karvas mitä ne meidän suuhun tunkee. Elämä on ulkona ja sisällä!

 

– Anonyymi

Viitteet

  1. Tätä teoriaa ei ole tosin pystytty todistamaan kuin hyvin yksioikoisissa malleissa. Taalereiden määrä on paikoittain lisääntynyt, mutta rahasummien näennäisen kasvamisen myötä tuloerot ovat kasvaneet, hinnat nousseet, työ lisääntynyt ja muuttunut, luonto ja muu yhteisvauraus tuhoutunut sekä porvarillisten hyveiden – joiden noudattaminen tekee ihmisestä kansalaisen – vaatimukset muuttuneet. Näiden myötä ihmiset ovat kokeneet itsensä entistä köyhemmiksi. Kts. Sustainable Societies, sivut 31-47.
  2. Eetu Viren, Hajamielisiä huomioita kaupunkitilan kontrollista
  3. Mt.
  4. Mt.
  5. Jukka Peltokoski, Valta, kontrolli ja materiaalinen -luentosarjan johdantotekstissä.
  6. Foucault.
  7. Seppo Kymäläinen, Michel Foucault’n vallan genealogia.

7 comments to Facebook, kontrolli, elämä

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>