Erään diskurssin hegemonisoituminen

 

Kymmenen vuotta sitten otsikko olisi voinut viitata vasemmistoon ja globalisaatiokritiikkiin. Nyt on kyse äärioikeistolaisista, jotka ovat kunnostautuneet diskurssianalyytikkoina ja Gramscin hegemoniateorian lukijoina.

Pari viikkoa sitten Helsingissä järjestettiin äärioikeistoa käsittelevä keskustelutilaisuus, jossa ruotsalainen fasismin tutkija Mathias Wåg puhui äärioikeiston muodonmuutoksesta. Esittelen ja tiivistän tässä hänen huomioitaan.


Kun katsotaan
vuoden 1968 jälkeistä maailmaa, niin äärioikeiston näkökulmasta vasemmisto on hävinnyt taistelun talousdemokratiasta ja tuotannosta, mutta ottanut haltuunsa yliopistot ja median. Tästä on seurannut vaatimus tasa-arvosta, vähemmistöjen positiivista erityiskohtelua, maahanmuuton kiihtymistä ja monikulttuurisuuden ylistämistä. Lisäksi äärioikeistolaiset syyttävät “kulttuurimarxisteja” homoseksuaalisuuden levittämisestä ja ydinperheen rikkomisesta.

Ymmärtääkseen tilannetta ja iskeäkseen vasemmistolaisia vastaan äärioikeistolaiset niin Yhdysvalloissa kuin Ruotsissa ryhtyivät lukemaan Gramscia. Syntyi metapolitiikan käsite. Metapolitiikka on oikeistolaisittain tulkittua gramscilaisuutta, jossa kiinnitetään huomiota politiikan esiasteeseen, arvojen, asenteiden ja ideoiden luomiseen ja vakiinnuttamiseen.

Metapoliittisen äärioikeiston strategia kuuluu: jos voitetaan kulttuuritaistelu, niin poliittiset puolueet seuraavat perässä.


Saksalaisen oikeistoteoreetikko
Pierre Krebsin sitaatti vallanvaihdon valmistelusta esittää metapolitiikan ydinajatukset:

“Mitään poliittista koneistoa ei voida kaataa ilman, että sitä ennen ollaan varmistettu kulttuurinen valta, johon poliittinen valta pohjimmiltaan perustuu. Ensin pitää voittaa kansan myöntymys: ensin pitää vaikuttaa ideoihin, tapoihin, ajatusratoihin, arvojärjestelmään, taiteeseen, koulutukseen. Vasta kun vallan vaihto tuntuu ihmisistä itsestään selvältä välttämättömyydeltä, yleisestä konsensuksesta irtaantunut poliittinen valta horjuu – ja kaatuu. Metapolitiikka on tavallaan vallankumouksellinen sota maailmankatsomuksen, ajatusten ja kulttuurin tasolla.”

(Sitaatti Wågin artikkelista “Kansallismielinen kulttuuritaistelu – white powerista metapolitiikkaan”)

Amerikkalainen Michael O’Meare määritteli kolme tavoitetta oikeiston metapoliittiselle projektille.

Ensiksi on käsiteltävä päivänpoliittisia kysymyksiä, otettava haltuun ajankohtaiset ja suositut ideat ja käännettävä nämä edukseen. Kaikki postmodernismista Taru sormusten herraan voidaan lukea valikoivasti ja käyttää oikeiston arvojen kommunikointiin.

Toiseksi liberaalihumanistisia ideoita on horjutettava jatkuvasti esimerkiksi osoittamalla monikulttuurisen yhteiskunnan ongelmia ja edistämällä sosiobiologisia oppeja.

Kolmanneksi on voitettava kulttuurinen hegemonia soluttautumalla eliittiin ja valtaamalla yhteiskunnallisia instituutioita.


Ruotsin äärioikeistolaiset
kävivät kulttuuritaisteluun perustamalla Metapedian, joka on matkii Wikipediaa mutta jonka sisältö on hengeltään fasistista. He perustivat myös Altermedian, joka toimi jonkin aikaa kansallismielisenä versiona globalisaatiokriittisen liikkeen Indymediasta.

Jotkut aktivistit alkoivat jopa kehittää oikeistolaista nettipeliä nimeltä Imperium; kohderyhmänä olivat World of Warcraftin pelaajat.

Edelleen toimii äärioikeiston nettiportaali nuorille, Nordisk.nu, jonka jäsenten välillä on tiukka hierarkia.


Miten hyvin
oikeistogramscilaisuus on sitten toiminut? Ainakin äärioikeistoa lähellä olevat Ruotsidemokraatit nousivat parlamenttiin 20 edustajalla (edellisissä vaaleissa heillä ei ollut yhtään edustajaa). Suomessa viime vaaleissa menestyneisiin Perussuomalaisiin kuuluu Suomen Sisun ja Kansallisen Vastarinnan jäseniä: molemmat järjestöjä, jotka ovat osallistuneet ruotsalaiseen keskusteluun metapolitiikasta.

Olisi hyvin mielenkiintoista tehdä vastaava analyysi suomalaisen oikeiston toiminnasta ja heidän maahanmuuttodiskurssinsa hegemonisoitumisesta viime vuosilta.

Toinen kysymys on, että voiko äärioikeiston metapoliittisesta analyysista ottaa millään tavalla oppia. Siis analyysista, ei poliittisesta strategiasta, joka tähtää vanhojen hierarkioiden valtaamiseen.

1 comment to Erään diskurssin hegemonisoituminen

  • Hyvää referaattia ja tärkeä asia pitää esillä.

    Hiukan yleistäen nykyoikeiston 60-luvun antiautoritaarisen vasemmiston apinoiminen on Wågilta tarkka huomio, varsinkiin koska strategia on selvästi toiminut. Suomessa ei keneltäkään tuskin ole mennyt ohi Hommafoorumin hegemonia siirtolaisuuteen liittyvien sanojen ja merkitysten muodostamisessa.

    Tulee mieleen erityisesti Saksan meiningit ja Rudi Dutschke, joka toimittuaan ulkoparlamentaarisessa opiskelijaliikkeessä hyppäsi Saksan vihreiden kelkkaan. Hänhän popularisoi Gramscia slogaanilla ”Pitkä marssi instituutioiden läpi” (huom. myös Mao-sympatiat).

    Nyt olisi hyvä pitää silmällä oikeistoa Suomessakin ja tarkkailla mitkä paikat he ovat jo valloittaneet/valloittamassa. Ilmeisestikin strategia kuitenkin eroaa vasemmistomarxismista siinä ettei oikeistoa kiinnosta niinkään puolueiden nuorisojärjestöt tai kansalaisjärjestöt, joista vasemmistolaiset ovat Suomessakin kamppailleet aina taistolaisista globaalisaatiokriittisen liikkeen perillisiin. Sen sijaan eduskunnan valtaus on jo osin suoritettu ja ainakin pitkin kesää on ay-liikkeiden valtauksella uhkailtu. Nettihegemoniaa ei ehkä niinkään pitäisi korostaa vaan missä mennää kovan poliittisen vallan instituutioissa.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>