Nostoja Ukrainasta ja Venäjästä

Sotahysterian lietsomisen lisäksi netistä löytyy mielekästä lukemista Venäjän, Ukrainan ja Krimin tilanteista. Tai ainakin kiinnostavampaa.

CNN Money tiivistää Ukrainan tilanteen vaikutuksia maailmantalouteen: maa on tärkeä silta Euroopan ja Venäjän välillä, Venäjää uhataan sanktioilla ja suhteiden jäädyttämisellä, Ukraina on maailman suurimpia maissin ja viljan viejiä, Ukrainalla on vaikeuksia hoitaa valtionvelkaansa ja tilanne voi haurastuttaa muita nousevia kansantalouksia.

HS kirjoittaa, että ruplan heikentyminen hillitsee Putinin toimia. Valuutta kärsii ulkomaisten sijoittajien vetäytymisen lisäksi venäläisten epäilyistä: ”Aina kun kriisi on uhkaamassa, monet venäläiset alkavat epäillä ruplan arvon pitämistä ja menevät valuuttakauppoihin vaihtamaan ruplansa dollareiksi, jota pidetään turvavaluuttana. Siksi dollari vahvistuu ruplaan nähden nyt enemmän kuin euroon nähden.”

Venäjällä keskustelu Ukrainasta ei ole niin yksioikoista kuin saattaisi luulla: Putinin sotavaltuuksia arvostellaan.

Politico yrittää selittää, miksei Venäjän johto enää pelkää länttä:

The Kremlin thinks it knows Europe’s dirty secret now. The Kremlin thinks it has the European establishment down to a tee. The grim men who run Putin’s Russia see them like latter-day Soviet politicians. Back in the 1980s, the USSR talked about international Marxism but no longer believed it. Brussels today, Russia believes, talks about human rights but no longer believes in it. Europe is really run by an elite with the morality of the hedge fund: Make money at all costs and move it offshore.

Entinen CIA-pomo ja muutama toinen amerikkalainen turvallisuustoimija syyttää Yhdysvaltoja vääristä Venäjä-analyyseista ja huonosta vakoiluista:

Hayden compared the problem with understanding Putin to the problem of the Arab Spring, the democratic upheavals in Egypt, Tunisia, Libya and other countries in the Arab world that was also entirely missed by the U.S. intelligence community.

[–]

But the biggest problem [–] was a failure to absorb that Putin does not assess his own interests in the way Americans believe that he should.

Maailma ja paikat -blogi maailailee hyvän ja pahan välistä taistelua Kiovasta käsin: ”Venäjä viis veisaa siitä, mitä mieltä ukrainalaiset tai krimiläiset ovat – tai mitä Lännen pääkaupungeissa nyt ajatellaan Venäjästä. Ei sellaisilla asioilla ole väliä. Väliä on sillä, kenellä on tarpeeksi sotavoimaa, häikäilemättömyyttä ja kykyä valehdella vaikka koko maailmalle. Tällaisia kykyjä Venäjän nykyjohto ihailee. [–] Mordorin edessä kolme joukkoa – haltiat, kääpiöt ja ihmiset – vaikuttavat heikoilta, mutta yhdessä he ovat voima.”

Samaan hengenvetoon puolustusvaliokunnan johtaja Jussi Niinistö (pers.) haluaa valmistautua sotaan.

Hesarin haastattelema Aleksanteri-instituutin tutkija toppuuttelee:

”Pitää löytyä ratkaisu, jossa kaikki osapuolet voivat vetäytyä ilman kasvojen menettämistä. Siksi on hyvä, että vielä ei ole tehty mitään radikaalia. Vaikka Venäjä on ottanut Krimin haltuunsa, toistaiseksi kukaan ei ole kovin voimakkaasti ajanut Krimin irrottamista Ukrainasta. Ei ole kiveen hakattua, että Moskova edes haluaa sitä. Se lähinnä haluaa elinikäisen oikeuden pitää Sevastopolin laivastotukikohdan itsellään”, Smith sanoo.

”Lopputulos voi hyvinkin olla, että Krimin tasavalta pysyy hyvin autonomisena, Venäjä pitää Sevastopolin ja lisäksi Ukrainalta viedään oikeus pitää sotilasjoukkoja Krimillä.”

Kansan Uutiset kirjoittaa lyhyesti Krimin historiasta.

Antti Rautiainen bloggaa:

Krimin kaltaiset ristiriidat osoittavat, kuinka ongelmallinen kansallisvaltion jo yksioikoisen, nationalistisen enemmistödemokratian konsepti on. Krim on monikansallinen alue, jonka kaikkien väestönosien mielipiteet pitäisi ottaa huomioon sen tulevaisuudesta päätettäessä. Mielestäni Krimillä olisi välttämätöntä päätyä kompromissiin, jossa päätökset tehtäisin eri ryhmien välisellä konsensuksella. Tällä hetkellä tällainen malli ei tunnu kiinnostavan kumpaakaan hallitusta joka on Krimin konfliktissa osallisena.

Ylen toimittaja kauhistelee Venäjän järjettömyyttä: ”Krimin valtaus ja länsisuhteiden katkaiseminen ei voi millään vaa’alla mitattuna olla pitkällä tähtäimellä taloudellisesti tai ulkopoliittisesti järkevää, mikä taas kertoo muiden, naapurimaiden kannalta ikävämpien motiivien tärkeydestä Kremlissä.”

Otso Kivekäs kaipaa Naton sijaan EU:lta vahvaa ulkopolitiikkaa:

Naton ydin, eli USA on vetänyt joukkojaan Euroopasta kylmän sodan loppumisesta lähtien. Jäljellä on enää 30 000 sotilasta, kun vielä 90-luvulla määrä ylitti 100 000. Nato ei ole ottanut Georgiaa tai Ukrainaa turvatakuidensa piiriin, eikä ylipäänsä ole selvää, mitä turvatakuut nykymaailmassa oikeasti takaavat: kyse on kylmän sodan aikaisesta instrumentista jota ei suunniteltu nykytilanteeseen, eikä takuun pitävyyttä ole koskaan kokeiltu käytännössä.

Se joka voisi ja jonka pitäisi reagoida on EU. Ei sotilaallisesti, sillä siihen ei unioni kykene, eikä se muutenkaan olisi järkevää, vaan ”pehmein keinoin”, jäädyttämällä pankkitilejä ja perumalla viisumeja jne. Tähänastinen unionin politiikka Ukrainassa ei vakuuta, koska sitä ei ole. Ulkopolitiikkaa on vetänyt satunnainen joukko maita, ei unioni. Sillä jos ei EU ota läntistä Ukrainanpolitiikkaa vedettäväkseen, ei sitä tee oikein kukaan muukaan. Sitä varten meillä unioni on, että se on riittävän iso sanomaan Venäjälle jotain mitä on pakko kuunnella. EU:lle tarvitaan vaan todellinen yhteinen ulkopolitiikka.

Ylen haastatteleman tutkijan mielestä

uuden kylmän sodan mahdollisuus on olemassa, mutta  luonteeltaan se olisi erilainen kuin aikaisempi, jossa blokkien välinen ideologinen vastakkainasettelu oli selvä.

– Rautaesirippu oli siinä mielessä todellinen, että blokkien välillä oli suuria eroja. Venäjä ja itäblokki olivat ikäänkuin eristyksissä länsimaista. Nyt Venäjä on kuitenkin kiinnittynyt taloudellisesti länsimaihin samalla tavalla kuin Kiinakin, Ahonen toteaa.

– Voi sanoa että tässä on sellainen talouden kauhun tasapaino. Sen takia on vaikea sanoa, tulisiko siitä sellainen kylmä sota kuin aikaisemmin. Siihen en oikein usko, mutta toisaalta tilannehan on niin tulenarka, että on vaikea sanoa kuinka pitkälle tämä konflikti menee.

Atlantic kirjoittaa Putinin strategiasta:

Back in 2008, Thomas de Waal, an expert on the South Caucasus, argued that Putin’s greatest legacy is something de Waal called ”soft annexation,” which, at the time, was underway in Georgia’s breakaway provinces of Abkhazia and South Ossetia. The idea, expressed in various forms over the years, is that Russia is pulling political, economic, and military levers—all of which fall short of traditional invasion—to exploit ethnic conflicts in countries that used to be in its orbit. And the goal is to leverage these tensions, which are often relics of the Soviet Union’s messy consolidation and collapse, to gain influence in former Soviet states, while preventing these countries from moving closer to the West.

[–]

In 2006, Nicu Popescu, an expert on EU-Russian relations, offered one of the best analyses I’ve seen of Russia’s new assertiveness in world affairs under Putin. Moscow’s support for secessionist movements in Georgia and Moldova, he said, was part of Russia’s larger decision over the past decade to make expanding its influence in Eurasia, not creating favorable conditions for domestic economic growth, the top priority of its foreign policy. There are four reasons for this shift,Popescu argued:

  1. The growth of Russia’s economy due to oil and gas exports, which helps bankroll a more aggressive foreign policy
  2. The Kremlin’s centralization of power, which neutralizes the challenges posed by political opponents at home
  3. The retreat of the West from the world stage after the wars in Iraq and Afghanistan, which creates an opening for Russia
  4. The success Russia has had in suppressing its own secessionist movement in Chechnya, which makes it easier for the Kremlin to support secessionist groups abroad

”These have all led to a feeling in Moscow that Russia has the resources and the proper international conditions to reassert its dominance in the former Soviet Union,” Popescu wrote. ”Stepping up support for the secessionist entities is seen as a way to achieve that.”

Venäjän lisäksi edelleen huolestuttaa Ukrainan oppositoliikkeen äärioikeistolaisuus, josta Isrealin oikeistonationalistinen (!) media Arutz Sheva varoittaa:

The most worrisome and largely overseen factor of the ongoing Ukrainian tragedy, to me, is the mighty Neo-Nazi presence among the opposition hard-core militants from ultra-right nationalistic parties and movements. The threat posed by those forces should be not under-estimated, especially in the context of rapidly rising ultra-national forces all over Europe.

Jottei kaikki huomio keskittyisi Venäjään, vielä toinen nosto siitä, miten länsi tukee Ukrainan äärioikeistolaisia.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>