Viimeinkin työtön!

työttömyyden ihanuus

Rullasin alamäkeä auringonpaisteessa aamulenkkini loppupäässä, potkaisin asfaltilla vierivän pallon takaisin pikkupojalle ja mietin iloisena, että tämä on ensimmäinen päiväni työttömänä.

Seuraavana päivänä lojuin hiekkarannan yläpuolella kelluvan soutuveneen takatuhdolla Brewdogin olut kädessä ja sixpack donitseja keskipenkillä. Enää en muistanut ajatella työtä tai työttömyyttä. Enkä varsinkaan opiskelua.

Pääsin yliopistoon suoraan lukiosta. Kahdeksan vuotta opiskelin ja taistelin yliopiston ja opintotuen byrokratian kanssa. Kahdeksan vuotta stressaamista siitä,

  • riittävätkö opintopisteet Kelan tukeen,
  • milloin kurssin vetäjä viimein muistaa laittaa arvosanan kurssista jonka suoritin yli puoli vuotta sitten,
  • mitä vastaan yliopistolle Etappi-kontrolliin joka estää ilmoittautumisen seuraavalle lukuvuodelle,
  • mitä valehtelen taas yhteen pakolliseen HOPSiin,
  • mistä tilaisuuksista saan hajasuoritukset pakolliseen ”työelämäorientaatioon”,
  • miten huijaan tieni pakollisen ja hyödyttömän ruotsin kurssin ohi,
  • miten jaksan lukea taas uudesta opiskelijoiden toimeentuloa leikkaavasta päätöksestä tai opiskelijoita syyllistävästä EK:n lobbarista,
  • mistä saan tahdonvoimaa rämpiä pakollisen ja täydellisen turhan kurssin läpi,
  • miten saan luennoitsijan ymmärtämään että hän kontrolloi arvosanojen lisäksi myös opiskelijoiden toimeentuloa opintopisteiden kautta,
  • miten selitän että tärkeintä opiskelua ovat omaehtoiset lukupiirit ja keskustelut, jotka eivät näy rekistereissä,
  • millä rahalla elän taas seuraavan kesän ja oikeastaan koko opiskeluajan,
  • minä vuonna saan pitää lomaa,
  • milloin voin viimeinkin olla vapaa syyllisyydestä ja riittämättömyyden tunteesta.

Nyt ei tarvitse kestää mitään noista.


Opiskeluaika on toistaiseksi
ollut elämäni parasta aikaa, mutta mietin silti usein, miksi ihmiset alistuvat opiskelemaan. Niin paljon nöyryytystä, moralisointia ja köyhyyttä opiskelijana joutuu kohtaamaan sen lisäksi, että päähän tuntuu itsestään asentuvan itsenalistusjärjestelmä, joka syyllistää tekemättömyydestä.

Opintotukilautakunta, Kela ja yliopistojen omat kontrollit nöyryyttävät opiskelijoita hitaasta etenemisestä, tuottamattomuudesta ja kirjallisten todisteiden puutteesta.

Kolumnistit, taloustieteilijät ja poliitikot moralisoivat opiskelijoita yhtä aikaa siitä, että nämä tekevät töitä ja eivät tee töitä.

Valtio pitää opiskelijoita köyhyydessä, kun opintoraha on enintään 335 euroa kuukaudessa, työttömyystukeen ei ole oikeutettu ja toimeentulotuelle on äärimmäisen vaikea päästä, työmarkkinoilta löytyy lähinnä alistavaa silppua ja jos onnistuu pääsemään töihin, niin työnteko käytännössä estää opiskelun ja palkka on paljon pienempi kuin mitä se olisi valmiin tutkinnon kanssa.

Työttömänä on vapaa kaikesta tästä.

Totta kai työttömät kohtaavat valtavan määrän syyllistämistä, alistamista ja kontrollointia, mutta kyseessä on sentään avoin ja täysin kyyninen sota, jossa toisella puolella työttömät pakenevat vinkkejä ja aseita jakaen ja toisella puolella TE-toimistot, päivystävät moralistit ja kokoomuslaiset vaativat työttömiltä sirkustemppuja köyhyysrajalla elämisen ehdoksi. Lisäksi työttömän toimeentulo on massiivisesti opiskelijan tukea parempi.

Työttömyys tekee onnelliseksi. Työttömänä on viimeinkin mahdollisuus tehdä kaikkea sitä, mitä on aina halunnut tehdä mutta mihin ei ole ollut aikaa.


Paras tänä vuonna
lukemani pamfletti on nimimerkki Pasi Fauxin kesäkuussa julkaisema 44-sivuinen pdf-töräytys Kokemuksia palkkatyön ulkopuolelta. Se ilmaisee selkeästi sen, mitä itse koen ja ajattelen työnteosta. En ole niin nöyrän askeettinen tai antimaterialistinen kuin kirjoittaja, mutta lähtökohtamme ovat samat.

Faux kirjoittaa, että hyvän elämän mahdollistava yhteiskunta on nimenomaan ”oleskeluyhteiskunta”, jossa saa ”myös olla, eikä vain tehdä ja suorittaa”. Oleskelu vapauttaa tekemään mielekkäitä asioita ja työtä, jota ei tarvitse tehdä pakotettuna hengissä pysyäkseen vaan joka tarjoaa oman palkkionsa.

Nykyisessä sosiaaliturvajärjestelmässä tällainen mielekäs oleskelu ei ole mahdollista:

Ei ole ihmekään, että työttömiä pidetään laiskoina, koska aktiiviset työttömät joko menettävät tukensa tai sitten pysyvät visusti hiljaa. Jos haluaisi pelata sääntöjen mukaan, työttömäksi jäävän pitäisi myös lopettaa kaikki aikaa vievät ja aktiivisuutta edellyttävät harrastuksensa. Niitä saa sitten luvan jatkaa, kun on ansainnut paikkansa yhteiskunnassa tekemällä palkkatyötä.

(- -) Silloinkin kun ”työttömät” oikeasti ovat passiivisia, pääsyy on sosiaaliturvassa, ei palkkatyöttömien omissa taipumuksissa. Työttömyysturva ei millään tapaa kannusta tekemään yhtään mitään, mutta se ei johdu siitä että sosiaaliturva olisi liian hyvä, vaan siitä että se on liian huono, byrokraattinen ja joustamaton.

(- -)

Vastikkeelliseen sosiaaliturvaan siirtymisestä puhuminen on harhaanjohtavaa, sillä se on jo sitä: vastineeksi työmarkkinatuesta minun on oltava työmarkkinoiden käytettävissä ja pidättäydyttävä markkinoita vääristävästä toiminnasta. Toistonkin uhalla totean uudestaan: sosiaalietuuksista tekee passivoivia niiden muoto ja ehdot, ei niiden väitetty liiallinen rahallinen arvo.

TE-toimiston, sosiaalitoimiston ja Kelan tosiasiallinen tehtävä ei ole lakisääteisen sosiaaliturvan jakaminen ihmisille vaan sen jakamatta jättäminen. Jos viranomaisten tarkoitus olisi ensisijaisesti taata kaikkien toimeentulo aukottomasti, meillä olisi käytössä perustulon kaltainen järjestelmä.

(- -) Nyt tarvitaan viranomaisarmeija tarkistamaan pilkuntarkasti, osaako kansalainen hakea juuri sitä tukea johon hän on vaihtelevissa elämäntilanteissaan oikeutettu.

Kun sitten lähdetään pakotettuna työnhakuun, tilanne on äärimmäisen vastenmielinen:

Työelämän kilpailukeskeisyys itse asiassa saakin työnhaun tuntumaan minusta sodankäynniltä, sikäli kuin rauhan aikana eläneenä siitä mitään tiedän. Minua ei kiinnosta hakea töitä markkinoilta, joilla minun pitää jotenkin todistella olevani parempi kuin muut hakijat. En ole, olen ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. Minä uskon yhteistyöhön, en kilpailuun.

Sitä paitsi haluan tehdä asioita, joista en ole ollenkaan varma, että markkinamekanismi olisi niille paras ympäristö. Kuten Faux kirjoittaa:

Haluan tutkia minua kiinnostavia asioita, en asioita joille löytyy ”ostaja”, koska en minä ainakaan jaksa keskittyä mihinkään tarpeeksi pelkän rahan motivoimana. Päinvastoin: ajatus siitä että kaikesta mitä tekee, pitäisi saada rahaa, on minulle lamaannuttava; miellyttävästäkin tekemisestä tulee silloin suorittamista.

(- -)

Itse kuitenkin koen, että kulttuuria on järkevintä luoda vastikkeettomasti: ei palkkiota vastaan vaan esimerkiksi perustulolla. Tällöin ihmisen minimitoimeentulo on automaattisesti taattu, jolloin kaikki ovat vapaita tekemään mitä haluavat riippumatta siitä onko joku markkinoilla valmis maksamaan juuri siitä toiminnasta rahallista korvausta.

(- -)

En ole koskaan ymmärtänyt mikä pakkomielle kaikkein marginaalisimmillakin luovan työn tekijöillä on vaatia ”työstään korvaus”, jos suurin osa siitä kuitenkin tehdään ilmiselvästi harrastuksena ja tekemisen ilosta. Esimerkiksi musiikin levyttäminen on tietysti kallis harrastus, mutta en ymmärrä miksi se pitäisi rahoittaa nimenomaan myymällä tuon harrastuksen ”tuote”. En myöskään ymmärrä, miksi luovan työn tekijä haluaisi, että heidän työnsä hedelmistä pääsevät nauttimaan vain he, jotka voivat maksaa niistä. Itse ainakin haluan, että kirjoitukseni leviävät mahdollisimman laajalle, ja ovat vapaasti kaikkien luettavissa. Ajatus tuotteen myytävyydestä tekisi kirjoittamisesta tylsää suorittamista: minunhan pitäisi miettiä enemmän sitä mitä ihmiset haluavat lukea kuin sitä mitä itse haluan sanoa.


Olen lukenut kommenttipalstoja
niin monta vuotta, että kyynisyyteni on tummunut mustaksi karstaksi, joka ei provosoidu minkäänlaisen trolliarmeijan rynnäköstä. Tiedän myös, ettei trolleille kannata vastata. Joskus kuitenkin on hyvä ehkäistä trolleja etukäteen. Siksi avaan lopuksi muutamia populistisia väitteitä työttömyydestä.

”Työttömät vain loisivat veronmaksajien rahoilla.” Jos tälle linjalle lähdetään, eikö kaikki, mitä valtiossa tapahtuu, ole ”loisimista veronmaksajien rahoilla”? Onko esimerkiksi järjestötyön tekeminen tai toisista ihmisistä huolehtiminen jotenkin vähemmän loisimista, kun sitä tekee julkisen sektorin palkalla eikä työmarkkinatuella? Miksi palkan maksaminen muuttaa asian loisimisesta ei-loisimiseksi?

Kuka itse asiassa loisii kenen työllä? Jokainen suomalainen loisii kolmannen maailman riistopalkattujen työläisten ja ryöstettyjen resurssien kustannuksella. Hyvin palkattu keskiluokka kuluttaa ja loisii työttömiä enemmän. Lisäksi koko maailman väestö loisii koneiden ja öljyn mahdollistaman energian siivellä.

Ja jos verorahoista ollaan aidosti huolissaan, eikö työttömien sijaan pitäisi keskittyä veroparatiiseihin?

”Työttömät saavat yhteiskunnalta enemmän kuin antavat sille.” Onko elämässä kyse hyödystä? No, ok, oletetaan että on. Omalla kohdallani hyötysuhde on luultavasti päinvastainen. Työttömänä on paljon enemmän aikaa ja energiaa tehdä muita ihmisiä hyödyttäviä asioita kuin palkkatöissä. Työttömänä ehtii kirjoittaa blogeja, tieteellisiä artikkeleita ja kulttuurisälää sinne sun tänne, ehtii tukea toisia ihmisiä emotionaalisesti, ehtii auttaa vanhempia ihmisiä tietotekniikan kanssa, ehtii nähdä tuttuja ja sukulaisia, ehtii tehdä taidetta ja oikolukea tuttujen projekteja, ehtii tuottaa toimittajille sisältöä organisoimalla poliittisia tempauksia… Palkkatyö kahlitsee elämän hyvin pienelle alueelle.

”Palkkatyö antaa arkeen rytmiä ja onnistumisen kokemuksia.” Mikä tahansa voi antaa arkeen rytmiä ja onnistumisen kokemuksia. Palkkatyö on pienen pieni siivu kaikesta mielekkäästä tekemisestä, eikä se välttämättä ole mielekästä. Ihmisten tapaaminen, omaehtoinen kirjoittaminen, valokuvaaminen tai mikä tahansa luova tekeminen, liikunta, matkustaminen, itsenäiset opintopiirit, nettikeskustelut, koodaaminen, lukeminen, katsominen, pelaaminen, mielenosoittaminen – mikä tahansa näistä rytmittää ja tuottaa iloa. Palkkatyötä ei tarvita. Usein palkkatyö on itse asiassa haitaksi, kuten Pasi Faux kirjoittaa:

Itse en keksi mitään masentavampaa ja mielettömämpää kuin sen, että joutuu tekemään muodon vuoksi merkityksetöntä työtä ollakseen oikeutettu toimeentuloon. Minua kuntouttaa eniten se, että saan omilla (eikä työmarkkinajärjestöjen) ehdoillani toteuttaa itseäni.

”Ei kaiken pidä olla niin saatanan kivaa. Siitä vaan aamulla töihin ja illalla himaan!” Antaa Fauxin jälleen vastata:

On kaikkien etu, että ihmiset tekevät vain miellyttäviä asioita, koska niissä he ovat yleensä parhaimmillaan. Itse en ainakaan osaa sitoutua henkisesti epämiellyttävään ja merkityksettömäksi kokemaani työhön, enkä siksi tekisi sitä täydellä antaumuksella. (- -) Ei kauheasti kiinnosta osallistua työmarkkinoille, jotka eivät anna ihmisen tehdä sitä missä hän on parhaimmillaan.

”Mitä siitäkin tulisi jos kukaan ei tekisi palkkatöitä.” Jos kaikki ihmiset kävelevät joskus punaisia päin, tämä ei tarkoita, että kaikki ihmiset kävelevät aina punaisia päin. Liikenne toimii edelleen. Epäilemättä ilmastonmuutos hidastuisi, ihmisten hyvinvointi paranisi ja ympäristötuhot pitkälti pysähtyisivät, jos palkkatyötä ei olisi, mutta nykytilanteessa on varmasti turha huolehtia siitä, että ”kukaan” ei tekisi palkkatöitä. Valtaosa ihmisistä haluaa kaikesta huolimatta kuluttaa ja saada valtaa ja kokemuksia palkkatyön kautta ainakin jonkin verran. Eiköhän tilanne pysy samana, vaikka palkkatöihin ei olisi pakko mennä.

Siispä annetaan mahdollisuus palkkatyöttömyyteen niille, jotka sitä kaipaavat.

6 comments to Viimeinkin työtön!

  • Voteman

    Mikä on alasi työllisyystilanne? Kyllä mielenkiintoinen duuni aina opiskelun voittaa joten toivottavasti sinulla on työmarkkinoilla arvokkaita taitoja. Tsemp.

  • plus viiskyt

    Haluan korjata hienoa, todella tärkeätä puheenvuoroasi.

    Sanot: ”Siispä annetaan mahdollisuus palkkatyöttömyyteen niille, jotka sitä kaipaavat.”

    Näin: ”Siispä annetaan mahdollisuus kaikille, jokaiselle meistä, elää omaehtoista ja aktiivista elämää perustulon kautta.”

    Kieltäydyn olemasta vain esine tai objekti joka on ainoastaan Työ-Markkinoiden käytettävissä.

    Iloa!

  • @Voteman: kiitos huolestumisesta. Työllisyystilanne alalla (aloilla) on apokalyptinen irtisanomisten, yritysten strategisen kyvyttömyyden ja alipalkkauksen vuoksi, mutta olen kyllä siitä huolimatta ollut alani töissä valmistumisen jälkeenkin.

    @plus viiskyt: hyvä korjaus. Positiivisen kautta!

  • Vesa K

    Kiitos tästä tekstistä! Puit sanoiksi niin monta omaa tuntemusta. Musta on valmistumisen jälkeen tuntunut niin paljon paremmalta kuin opiskeluaikana. Ehkä sen ydin on tää: ”Opiskeluaika on toistaiseksi ollut elämäni parasta aikaa, mutta mietin silti usein, miksi ihmiset alistuvat opiskelemaan. Niin paljon nöyryytystä, moralisointia ja köyhyyttä opiskelijana joutuu kohtaamaan sen lisäksi, että päähän tuntuu itsestään asentuvan itsenalistusjärjestelmä, joka syyllistää tekemättömyydestä.”

    Mä olen nyt kanssa vapaa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteesta!

    Niin ja kiva että edes välillä kirjoittelet edelleen tänne blogiin.

    Hyvää syksyn alkua!

  • Nimetön

    On hienoa olla innostunut työttömyydestä, koska, kuten monet oikeammalla olevat ystävämme sanovat, on mahtavaa ajatella positiivisesti eikä pilata ilmapiiriä negatiivisilla ajatuksilla. Tämä siis ilman mitään ironiaa. 🙂

    Työttömänä on toki se ongelma, että aikaa on, mutta ei rahaa (ellei sitten satu valmiiksi olemaan jotain säästöjä). Joskus olisi kiva matkustella tai käydä ulkona syömässä ilman että tarvitsisi laskea kauhuissaan kuinka paljon siihenkin meni. Ainakin itselläni suuremman työttömyystuen hyödyt valuvat asumiseen, joka on kalliimpaa kuin opiskeluaikana. Työttömyys yleensä vaatiikin sen, että tekee vaatimattomuudesta hyveen.

    On tosiaankin tärkeää löytää oikea asenne työttömyyteen. Aikaa on, mutta miten sen käyttää. Vetelehtiminen ja lepääminen tuntematta syyllisyyttä on hyväksi, mutta passivoitua ei silti kannata, eikä varsinkaan antaa tilaa itsesäälille. Voi olla myös vaarallista suhtautua työttömyyteen vain ohimenevänä välivaiheena (vaikka sekin voi olla useissa tapauksessa hyvin totta), sillä elämä on tässä ja nyt, eikä työttömän elämä ole tietenkään sen arvottomampaa kuin muidenkaan. Joskus jopa päinvastoin: irtoaminen oravanpyörästä ja nk. positiivinen syrjäytyminen voi avata portteja henkiselle kehitykselle ja aivan odottamattoman suurille asioille. Lähtökohta on hyvä, koska asioita voi tehdä levosta käsin eikä nykytyöelämän mallisesti suorittamalla ja ähkimällä ja ähkimällä ja suorittamalla.

    Joskus myös on vain niin, ettei satu olemaan työmarkkinoiden silmissä kiinnostava henkilö. Sen voi todeta lakonisesti itselleen aamuisin peilin edessä viiksiä vahatessa ja asetellessa huopahattua päähän. Mutta onneksi elämässä on viime kädessä kyse kaikesta muusta kuin markkinoista.

    Ehkä liikaa setämäisiä ohjeita, mutta tervetuloa kerhoon!

  • Hieno kirjoitus! Paljon oli totta ja varmasti jonkin verran nuoren henkilön naivia ajattelua. Joka tapauksessa hienoa, että joku ajattelee.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>