Saako väkivaltaisia uusnatseja vastustaa väkivaltaisesti?

Äärisovinnaisen lehden äärimaltillinen toimittaja kirjoitti kolumnin, joka varoittaa ääriajattelun vaaroista. Kolumnin otsikossa rinnastetaan ”äärifeminismi” uusnatseihin. Ääriliike kuin ääriliike.

Seuraan nyt toimittajan ohjeita ja yritän ymmärtää asioita maltillisesti sen sijaan, että olisin ääriajattelija ja ottaisin kantaa mihinkään.

Suomessa toimii pitkälti Ruotsista johdettu uusnatsijärjestö Kansallinen vastarinta / Suomen vastarintaliike (SVL). Liike on hyvin pieni, jäseniä sillä lienee alla sata ja varsinaisia aktivisteja alle parikymmentä. SVL:n natsit ovat silti muun muassa tehneet kaasuiskun Pride-kulkueeseen, suihkuttaneet kaasua keskustelutilaisuuden puhujan kasvoille, tapelleet torilla luotiliiveissä ja hyökänneet Jyväskylän kaupunginkirjastoon pulloilla ja puukoilla. Lisäksi liikkeen yksittäiset jäsenet ovat kunnostautuneet pahoinpitelytuomioilla.

Viime aikoina julkisuudessa on väitetty, että Helsingissä olisi käynnissä katujengiytyminen. Väitettyjä jengiläisiä vastaan on hyökätty rasistisin äänenpainoin. Tästä innostuneena SVL on partioinut Helsingin kaduilla maahanmuuttajajengien varalta.

Lauantaina 11. lokakuuta natsit marssivat ensimmäisen kerran. Seuraavan viikonlopun tapahtumista Varisverkosto-ryhmä kirjoittaa:

Viikkoa myöhemmin, lauantaina 18. lokakuuta, Helsingissä järjestettiin Rudolf Hess -muistelmateoksen julkistamistilaisuus. Kirjan on suomentanut SVL:n entinen puheenjohtaja Henrik Holappa. Helsinkiin saapui natseja ainakin Norjasta ja Ruotsista, ja oletettavasti koko Suomen SVL:n kerma oli paikalla.

(…) Lauantai-iltana 18.10. SVL lähti toisen kerran katupartioimaan ulkomaalaisvahvistusten turvin. Tällä kertaa he saivat kokoon hämmästyttävät 17 natsia. Ruotsimieliset suomalaisnatsit ovat jo vuosia keksineet mitä mielenkiintoisempia tarinoita Suomen tapahtumista jaettavaksi Ruotsin emäjärjestön sivuille. Edes Ruotsin vastarintaliikkeen (SMR) natsit eivät ole aina uskoneet näitä jorinoita. Nyt SVL:llä oli näytön paikka.

Antifasistit olivat tällä kertaa valmistautuneita kohtaamiseen. Natsit ehtivät kävellä Töölönlahdelta Rautatieasemalle, jossa poliisit pysäyttivät heidät hetkeksi. Natsit jatkoivat partiotaan, mutta antifasistit yllättivät heidät Mannerheimin patsaalla, jossa seurasi alle puoli minuuttia kestänyt nujakka. Suurin osa natseista yllättyi silminnähden kohtaamastaan vastustuksesta ja seisoi kädet alhaalla kun ensimmäiset antifasistit olivat jo jakaneet iskuja. Natseja oli seurannut pari poliisipartiota, jotka puuttuivat antifasistien hyökkäykseen jo muutaman sekunnin jälkeen pippurikaasuttamalla kaikkia paikalla olleita. Tässä vaiheessa antifasistit vetäytyivät, jotta eivät joutuisi kiinniotetuiksi.

Johtiko tapahtuma keskusteluun siitä, miksi natsiliikkeen on annettu kasvaa sen verran, että se marssii kaduilla avoimesti? Ei. Ainakin minun Facebook- ja Twitter-virroissani liberaalit toimittajat ja politiikan tutkijat kauhistelivat natsien sijaan sitä, miten ”ääriliikkeet” nyt ovat vajonneet toistensa tasoille ja tappelevat katujen hallinnasta.

Siis avoimesti natseja ihannoivat, vähemmistöjen kimppuun väkivaltaisesti puukoilla ja kaasulla iskevät ihmiset edustavat samaa ääriliikettä kuin ihmiset, jotka vastustavat tätä natsien toimintaa?

Siis rotu- ja kulttuurierottelua sekä hierarkkista ja patriarkaalista yhteiskuntaa väkivaltaisesti ajava ryhmä on samanlainen ääriliike kuin ryhmä, jonka julkilausuttu tavoite on ”tasa-arvoon, vapauteen ja keskinäiseen avunantoon perustuva yhteiskunta, jossa ihmisiä ei ajeta kilpailemaan keskenään”?

Lisäksi keskustelussa kiinnostaa se, että liberaalit eivät vastusta väkivaltaa sinänsä vaan sitä, kuka väkivaltaa käyttää. Kukaan liberaaleista tuskin olisi lotkauttanut ironista sunnuntaibrunssin hyvinvoinnista yltäkylläistä eväänsä, jos väkivallan käyttäjänä olisi ollut antifasistien sijaan sinisissä puvuissa liikkuva hyvin varusteltu väkivaltamonopoli, jota kutsutaan poliisiksi. Poliisin voimankäyttöhän on aina oikein ja lainmukaista.

Nyt vedän hesarintoimittajat ja kerron, että oikeastaan ymmärrän näitä liberaaleja tuomitsijoita. Olinhan itsekin sellainen.


Kiinnostuin politiikasta
ja aktivismista lukiossa. Lukiolaisia usein pilkataan ajattelun naiviudesta ja hölmöydestä, mutta minusta se ei ole mikään ongelma, sillä lukiolaiset usein vaikuttavat aikuisia älykkäämmiltä ja tuoreemmilta. Sen sijaan elämänkokemuksen puute voi olla ongelma. Pelkän älyn varassa asioita tuomitsee liian helposti ja abstraktisti.

Aluksi politiikka oli itselleni jotain, josta ”oltiin mieltä” ja mihin ”otettiin kantaa”. Se oli keskustelua ja tekstiä. Se ei koskenut aineellisia asioita, tunteita tai kokemuksia. Se oli argumentaatiota ja symboleja.

Muistan tuolloin nähneeni videoita Saksan antifasta, joka ylpeili natsien hakkaamisella. Tyypit juoksivat metroon, löivät uusnatsit nopeasti maahan ja juoksivat pois. Toiminta näytti täysin sairaalta miehiseltä machotappelulta. Ajattelin, että tuollaista hullua väkivaltaliikettä täytyy vastustaa kaikin voimin.

Antifa-inhoni huippukohta oli mielenosoitus, johon osallistui ruotsalaisia antifasisteja. Toimintainnossaan antifat hyökkäsivät kulkueessa kävelleen humalaisen hörhön kimppuun, koska hörhö oli huudahtanut miekkaria sivustaseuranneille tummaihoisille ”what’s up niggas”. Mies nousi kadusta hämmentyneenä naama verta valuen.

Myöhemmin antifat torjuivat kaiken kritiikin ja perustelivat toimintaansa sillä, että ”tyyppi huuteli rasistisia, joten pistettiin pari hittiä naamaan, so what”.

Kun kirjoitin tapahtumasta, päädyin pilkan kohteeksi. Pehmoilua ja nynnyilyä!

Niin että ymmärrän tosiaan, miksi antifasisteiksi itseään kutsuvien toiminta saattaa hirvittää. Kuitenkin, kuten Hesarin toimittajilla on tapana sanoa, asiassa on toinen puolensa. Aloitetaan vaikka siitä, että virheistään huolimatta antifasistien toiminta on ollut huomattavasti luotettavampaa kuin poliisin toiminta.


Ensimmäinen tähän
keskusteluun liittyvä todella ”materiaalinen” kokemus mielenosoituksissa ja muissa poliittisissa tapahtumissa aikoinaan oli se, että poliisiin ei voinut luottaa. Vaikka olisi ollut sivullisena valokuvaamassa, niin ei ollut mitään takeita siitä, että poliisi ei voisi töniä, napata kameraa, nöyryyttää sanallisesti tai viedä putkaan poliisilain nojalla.

Kerta toisensa jälkeen poliisi tarkasti papereita, piiritti mielenosoittajia, hyökkäsi rauhallisen tapahtuman kimppuun, töni ihmisiä nurin, painoi kasvoja katuun ja otti osallistujia kiinni. Joskus virallisena syynä oli jonkun mielenosoittajan sytyttämä soihtu, joskus banderollin kantaminen, joskus poliisin mielestä väärä kulkusuunta, joskus poliisin megafoniin mumisemien käskyjen noudattamatta jättäminen.

Läheltä katsoessa näki, miten yksittäiset poliisit näyttivät saavan nautintoa väkivallan käyttämisestä ja vastenmielisenä pitämänsä ryhmän nöyryyttämisestä. Poliisi nauroi, kun vallattua taloa häädettäessä pois kannettavan valtaajan housut valuivat nilkkoihin.

Tämä kaikki antoi kaksi opetusta: poliisiin ei voi missään tilanteessa luottaa täysin, ja rauhallisissakin mielenosoituksissa on joskus varauduttava väkivaltaan, nimittäin poliisin käyttämään väkivaltaan. Poliisi voi ehkä olla työkalu joissain tilanteissa, mutta se on hyvin väkivaltainen ja uhkaava työkalu, jonka rakenteellinen rooli on yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitäminen ja vähemmistöjen sosiaalinen kontrollointi.

Tuolloin Suomessa ei vielä ollut näkyvää natsiliikettä eikä näkyvää antifa-liikettäkään. Talouskriisi, salonkikelpoisen rasismin nousu ja persujen jytky muuttivat kenttää.


Yhtäkkiä huomasin
istuvani Jyväskylän kirjaston luentosalissa uusnatsien iskiessä sinne puukoilla ja pulloilla. Olin erittäin iloinen siitä, että salin ovella oli antifa-henkistä väkeä käyttämässä väkivaltaa natseja vastaan. Nämä ihmiset suojelivat minua, kavereitani ja muita keskustelutilaisuuteen osallistuneita, kun poliisia ei kiinnostanut tulla paikalle, vaikka kirjaston vahtimestari oli etukäteen soittanut poliisille nähneensä kirjaston aulassa epäilyttävän näköistä väkeä.

Jo tätä ennen natsit olivat siis tehneet aikaisemmin mainitut kaasuiskut, pahoinpidelleet ihmisiä ja esimerkiksi luoneet henkilörekisterin ”pettureista”. Poliisi ei kyennyt lopettamaan tätä liikettä, tai sitten poliisia ei edes kiinnostanut koko juttu.

Tilanne antoi taas uusia opetuksia. Ensinnäkin natsit ovat oikea fyysinen uhka, eivätkä mikään harmiton mielipide, jota pitäisi liberalistisesti ”suvaita”.

Toiseksi poliisiin ei todellakaan pysty luottamaan. Poliisin toimintaa on vaikea kuitata satunnaisena virheenä, kun poliisiylijohtaja Mikko Paatero kommentoi Jyväskylän iskua sanomalla, että ”julkinen demokraattinen yhteiskunta tarkoittaa sitä, että tilanteita sattuu”.

Uusnatsit puukottavat, eli tilanteita sattuu! Paatero myös suoraan vetosi ruohonjuuritason toiminnan puolesta:

”Ääriliikkeitä on ja poliisi on hyvin tietoinen niistä. Poliisi ei kuitenkaan pysty valvomaan jokaista tilaisuutta, vaan se on tilaisuuden järjestäjän vastuulla vastata turvallisuudesta.”

Poliisin viesti tuntui olevan, että natsipuukotusten estäminen on pääasiallisesti tavallisten ihmisten vastuulla.

Kolmanneksi Jyväskylän tapauksen mediakäsittely osoitti, että monet toimittajat kokivat, ettei natsien väkivallalla ja muulla toiminnalla ole heidän edustamansa elämän kanssa mitään tekemistä. Natsit eivät uhkaa heitä. Eikä natsien väkivallan kohteillakaan ole toimittajien kanssa tekemistä, joten tapahtuma leimattiin joissakin paikoissa ”ääriryhmien” taisteluksi. Koko juttu koskee vähemmistöjä, ei ”meitä”, joten antaa asian olla.

Nyt kaduilla uusnatsien kanssa tappelevat antifasistit sitten tekevät poliisin tekemättömiä töitä samalla, kun mediassa jatketaan puhetta ääriliikkeiden yhteenotoista.

Pidän edelleen Saksan antifan videoita sairaina ja vastustan kaikenlaista väkivaltahehkutusta ja machoilua, mutta nykyään ymmärrän erittäin hyvin, miksi natseja vastaan käytetään väkivaltaa.


Huomatkaa muuten
, etten missään vaiheessa tätä kirjoitusta ottanut suoraan kantaa mihinkään. Kehystin vain keskustelua sopivilla nostoilla, omilla kokemuksillani ja retorisilla kysymyksillä. Näin minua ei voida syyttää ääriajattelusta. Sopisin hyvin toimittajaksi!

26 comments to Saako väkivaltaisia uusnatseja vastustaa väkivaltaisesti?

  • Lintunen

    Hyvä ja kaivattu teksti. Ennen kuin svl aktivoitui Suomessa en kuvitellutkaan, että osallistuisin katutapppeluihin natsien tai juuri kenenkään kanssa. Poliisin väkivaltaa vastaan puolustautuminen joukolla mielenosoituksissa ei miltään tappelulta tunnu, kun niillä on lähtökohtaisesti tappava aseistus mukana. Nyt kun natsit järjestävät julkisesti katupartioita ja ovat hyökänneet useisiin heidän mielestä ”vasemmistolaisiin” tapahtumiin ei tunnu enää siltä, että olisi muuta vaihtoehtoja kuin mättää takaisin, sillä vaarassa on läheisten ja minulle tuntemattomien ihmisten terveys.

  • Jepu

    Kiitos tekstistä. Kaipaan monesti fasismikeskusteluihin tällaista rationaalisperusteista puhetta, jossa ei kehoteta kaatamaan oikeistosikojen ylivaltaa ja ryhtymään taisteluun yhteiskunnan mätäpaiseita vastaan (tai jotain muuta paatoksellista).

    Vastustan väkivaltaa, mutta ymmärrän, että monissa tilanteissa käytettävissä olevien keinojen valikoima tuntuu tässä yhteiskunnassa hyvin kapealta. Ymmärrän myös väitteen (ja huolen?) siitä, että antifasistinen toiminta on katuiskullaan laskeutumassa uusnatsien tasolle. Mutta minusta on kuitenkin tärkeää, että on ryhmä, joka näyttää, etteivät rasismi, alistavat valtarakenteteet, epätasa-arvo jne ole ok. Väkivaltaa on silti vaikea hyväksyä. Lähestulkoon pattitilanne siis, ja mielipiteen muodostaminen asiasta vaatii aikaa.

    En näe maailmaa kovinkaan mustavalkoisesti, ja tekojen oikeutusten perusteet ovat hyvin vaikeita kysymyksiä. Siksi minusta on hyvä, että aiheesta kirjoitetaan myös näin. Aina ei tarvitse huutaa tullakseen parhaiten kuulluksi.

  • Marki

    Aloitan kiittämällä hyvästä ja asiallisesta kirjoituksesta, vaikka esitetty ”objektiivisuutesi” on hataralla pohjalla koska olet osallistunut et vain tarkkaillut poliisimuurien takaa. 🙂

    Tässä ääriryhmätkeskustelussa on musta selkeästi useampia tasoja kuin tässä kirjoituksessa on tuotu esille.

    Ääriryhmäpuhe on tapa nostaa itsensä ja edustamansa puolue/lehti/ryhmä myyttiseen keskustaan, joka on muiden yläpuolella. Esim. Packalen sanoi olevansa viisaampi ja älykkäämpi kuin ”ääriryhmät” ja siten oikeutetumpi mielipiteisiin ja tekoihin.

    Ääryhmäpuhe toimii myös repressionvälineenä kuten esim. ruotsissa porvarihallitus tai packalenin tapauksessa. Sen kautta on helppo tuomita poliittiset vastustajat ”hulluiksi, rikollisiksi, epärationaalisiksi”. Ruotsissa esim. koko rasismin vastaista liikettä on yritetty tuomita ”ääriryhmäksi”. Ihan kuin rasismin vasustaminen tai demokraattisen tilan lisääminen olisi äärimmäisen vaarallista. Tietty ääridemokratia on uhka hallitseville poliittisille puolueilla ja etujärjestöille….

    Osaltaan puheet ääriryhmistä liittyy ihmisten huonoon ymmärrykseen tiedosta ja tieteestä. Oletetaan että on olemassa jonkinlainen objektiivinen keskusta, joka on vapaa mielipiteistä ja vaikutteista. Puhtaan jumalaallisen Totuuden pesä.

    Tieteellistä maailmankuvaa korostetaan Suomessa kaikilla tasoilla, mutta se mielletään hyvin mustavalkoisesti tekniseksi kysymykseksi, jossa on oikea/väärä vastaus. Tämä taas liittyy koko kapitalismin muutoksen, jossa tieto ja valta kytkeytyvät tavalla, jossa taloudellisen tutkimuksen kautta voidaan tehdä oikeita/vääriä päätöksiä yhteiskunnallisissa ja poliittisissa kysymyksissä. Ristiriidat on haudattu tiedon tieltä. Tieto on asiantuntijoilla ja heidän välittäjillään, joten ”politiikka” on enemmissä määrin makukysymyksiä, ei vaihtoehtoisia tapoja rakentaa yhteiskuntaa. Kaikkien toimijoiden pitää perustella päätöksiään talouden kautta ja osoittaa, että heidän ehdotuksensa tuottavat tulosta, eli että he tekevät oikeita päätöksiä Tiedon pohjalta.

    Toisekseen ääriryhmistä puhuttasessa usein konteksti mediassa jää tosi ideologiseksi. Osittain kyse on varmasti toimittajien vieraantumisesta ja täysin erilaisesta kokemusmaailmasta, jossa eivät ole koskaan olleet fyysisesti uhattuna. Kuten myös siitä, että poliisin roolia yhteiskunnassa ei kritisoida tai oteta edes huomioon.

    Toiseksi ei oteta huomioon yhteiskunnassa vallitsevaa väkivaltaa, joka näkyy viihdetuotteitta ja jokaisen kaupungin yöelämässä ja useissa kodeissa.

    Antifasistien itsepuolustukseen perustuvasta väkivallasta tulee mörkö, joka ei ole mittasuhteessa sen enempää fasistien väkivaltaan kuin baaritappeluihin. Samoin esimerkiksi vallinneessa jengiytymiskeskustelussa en ole nähnyt mainintoja tai vertauksia esim. rikollisjengeihin tms., jotka ovat osat ”suomalaisia”.

    Puuhet antifasistien väkivallasta ei kuitenkaan ole yksinkertainen keskustelu, koska samalla myönnetään antifasistien poliittinen ulottuvuus, mutta samalla se koitetaan imeyttää rikollisuutteen eli moraalittomuuteen, jolla ei ole poliittista ulottuvuutta.

  • Kiitos monista kiitoksista ja erityisesti Markilla on todella hyviä lisäpointteja, kirjoita vähän jatkettu teksti noista jonnekin? Ääri-keskustelusta pitäisi muutenkin kirjoittaa ihan oma analyysinsa noista lähtökohdista: liberalistinen politiikkakäsitys, jossa (vähän kärjistettynä) edustuksellinen keskusta-kokoomus-demarikolmio edustaa maltillista ja järkevää ydintä, jonka ulkopuolella on lähinnä järjetöntä riehumista; teknokraattis-objektiivinen yhteiskuntakäsitys joka sulkee ristiriidat pois; kontekstin ja tapahtumien jatkumon häivyttäminen; eri ryhmien tekojen toisiinsa suhteuttaminen.

  • Antti

    Laitetaampa nyt tännekin ettei jää vaan kaverin facebook-statukseen keskustelu.

    Eihän tää teksti nyt ihan logiikaltaan selkeä ollut. Mun käsittääkseni tää ryhmä joka kaduilla ”partioi” ei ollut varsinaisesti tuona iltana tehnyt yhtään mitään, eli antifasistit tässä nimenomaisessa tilanteessa siis etsivät kadulta porukan jonka arvoja he eivät kannata ja ryhtyivät väkivaltaisiksi. En missään nimessä seiso Kansallisen Vastarinnan takana mutta kyllähän tossa nyt kuka tahansa näkee mistä ns. liberaali brunsseilija voi löytää ongelmakohdan / hämmentymisen aiheen?

    ”Nyt kaduilla uusnatsien kanssa tappelevat antifasistit sitten tekevät poliisin tekemättömiä töitä samalla”

    Siis eikö tekstissä juuri aiemmin valitettu siitä että poliisit ottaa perättömästi kiinni mielenosoittajia jne.? Eli siis haluaako kirjoittaja nyt poliisin käyttävän sitä väkivaltaa vai ei, jos kerran antifasistien väkivalta oli ”poliisien tekemätöntä työtä”?

    Pidän ehdottomasti nationalistista liikehdintää potentiaalisesti vaarallisena ilmiönä Suomessa, mutta johtaako tää menettelytapa varmasti turvallisempaan ympäristöön?

  • Hyvä teksti. Sun kirjoitukset kannustavat pohtimaan, joten toivottavasti et pahastu pidemmästä kommentista.

    Mutta aluksi on minusta tärkeää oikaista, että perusdikotomia väkivallasta ja väkivallattomuudesta on sysättävä samantein nurkaan, sillä tämä ei ole mikään tosiasiallinen kysymys. Väkivallattomuus on intentio ja väkivalta puolestaan asiaintila. Näitä eri tasoja ei voi laittaa vastakkain.

    Käytännössä jokainen suomessa asuva ihminen on tavalla tai toisella kytkeytynyt väkivaltaan ja vieläpä niin että on tässä jossain mielessä aktiivisessa roolissa vaikkapa rahoittajan roolissa. Se on eri muotoista ja asteista ja eri tavoin ulkoistettua, mutta yhtä kaikki väkivaltaa. Tätä on minusta turha lähteä kieltämään.

    Siispä mitään pasifistista positiota ei ole olemassa. Ja tekisipä mieleni melkeinpä väittää, ettei ole koskaan ollutkaan. Siispä on parempi puhua väkivallasta suoraan. Mutta asiaan.

    Markin kommenttia jatkaen, minusta näyttäisi siltä, että mediat tässä yhteydessä tarjoaa omia rakennuspalojaan ”kolmen ääripään teorialle” (yleensa muodossa äärioikea, äärivasemmisto ja ääri-islam) joka tukee (ääri)maltillisen ”keskustan” pyrkimyksiä omia ’demokratian’, ’vapauden’ ja ’suvaitsevaisuuden’ kuten tietysti myös ’väkivallan’ kaltaiset määreet ja näiden määrittelyoikeuden itselleen.

    Olisi siis aiheellista katsoa millä tavoin äärimaltillisuus on itse nämä käsitteet määritellyt. Ei tarvitse paljoa pintaa raaputtaa, niin törmätään hyvinkin kylmiin ja koviin arvoihin ja ennen muuta kanttavuuslaskelmiin. Siellä puolella ollaan siis myös aika radikaalien ja raadollistenkin näkemysten äärellä, joiden esille nostaminen on minusta jokaisen itseään ajattelukykyisenä pitävän ihmisen velvollisuus. Siis että ihmishenki ja -elämä ja muut liberaalidemokraattiset arvot ovat aika arvotonta kun tehdään talousvetoista politiikkaa. Ja usein tämä kohdistuu juuri vähemmistöihin, eritoten turvapaikanhakijoihin.

    Perusoletuksena näyttäisi olevan, että tätä käsitemäärittelyn kenttää operoivat juuri äärimaltilliset voimat ja tämä syystä toi toisesta jopa nähdään heidän ansaitsemana oikeutena, eikä heiltä koskaan oleteta perustoja luotaavia perusteluja argumenteilleen. Tämä kupla on ongelma.

    Kyse siis ei minusta pelkästään ole siitä minkälaisia ajatuksia joillain on tai millaisia argumentteja asioista esitetään, vaan siiten miten asioiden esittäjä sijoittuu tällä kolmen ääripään ja keskustan kentällä. Ja juuri siksi on tärkeää, että tätä keskikenttää säröytetään pelottomalla suoralla toiminnalla joka ei emmi rikkoa tarvittaessa lakia. Määrittelyn areenalle ei näyttäisi olevan muuta pääsyä, jos omat ajatukset eivät siitä keskustasta kumppua.

    Juuri tähän liittyy väkivaltaisen antifasismin koko poliittinen voima.

    Äärileima vie tietysti antifasismilta valtaosan poliittisesta uskottavuudesta maltillisten silmissä. Suurin osa ihmisistä ei todellakaan pohdi tällaisten ”ääriliikkeet kahinoivat” uutisen nähdessään, että tässä käydään yhtäältä käsitettä ’suvaitsevaisuus’ koskevaa määrittelykamppailua ja toisaalta pyritään tuomaan rasismissa aina piilevä väkivalta sellaiselle tasolle, jossa sitä voidaan ylipäätään tässä yhteiskunnassa jotenkin käsitellä.

    Viranomaiset eivät pura rasismia ja syrjintää puolestasi, sillä heidän järjestelmänsä on rakenteellisesti rasistinen ja syrjivä. Enkä itse ainakaan jaksa lepäillä illuusiossa ja laskeskella ruumiita, joita asialle soveliaan äänestystuloksen odottamisen aikana syntyy. Itse asiassa en usko että äänestämällä voidaan päästä rasismista ja syrjinnästä mitenkään eroon. Onhan demokratian koko ydinajatus se, että enemmistöt tekevät päätöksiä vähemmistöjen kustannuksella, vai mitä? Kapitalismista puhumattakaan.

    Minusta antifasismi ei ole poliisityötä tai vähemmistöihin kohdistuvaa hyväntekeväisyyttä – tällainen logiikka jossa puututaan toisten asioihin oman etiikan oikeuttamana on enemmän fasistien heiniä. Antifasismi on sorrettujen keskinäistä solidaarisuutta. Siis ainakin anarkistinen antifasismi.

    Perimmäinen kysymys rasistisesta väkivallasta on siis viime kädessä sen potentiaalisten kohteiden itse ratkaistava, tosin heitä kyllä tässä jeesataan ja heidän rinnalla ollaan valmiita varmasti myös sotkemaan kädetkin jos tilanne sitä vaatii. Sorrettujen on kuitenkin itse otettava ensimmäinen askel ja päätettävä, että asialle täytyy tehdä jotain. Vain tältä pohjalta voidaan saavuttaa laajassa mielessä vapaa ja erilaisuutta kunnioittava divergentti yhteiskunta/yhteisöllisyys, jollaisen tavoitteluun koko (anarkistinen) antifasismi pohjaa. Kaikki muunlaisista lähtökohdista kumpuava politiikka valuu uusien valtasuhteiden mukana hiekkaan. Tämän kommunikoinnissa voisi olla anti-fasisteilla petraamista.

    Monille antifasistiseen kamppailuun osallistuminen on henkilökohtainen valinta joka kumpuaa sellaisista henkilökohtaisista syistä, että he ovat fasistisen ja rasistisen väkivallan tai jonkinlaisen muun syrjinnän suoranaisia tai potentiaalisia kohteita värinsä, seksuaalisuutensa, sukupuolensa, mielipiteidensä, elämäntapojensa, sosiaalisen asemansa tai jonkun vastaavan syyn takia.

    Syventyköön sorrettujen keskinäinen solidaarisuus!

  • Antti kirjoitti: ”Pidän ehdottomasti nationalistista liikehdintää potentiaalisesti vaarallisena ilmiönä Suomessa, mutta johtaako tää menettelytapa varmasti turvallisempaan ympäristöön?”

    Eikö tässä nyt ikään kuin äärimaltillisesti oleteta, että turvallinen ympäristö voidaan saavutta kamppailematta?

  • aaaaa

    Kun asetetaan vastakkain järkevä maltillisuus ja ääritoiminta niin eikö juuri nuo järkeviin maltillisiin lukeutuvat vaadi omien sanojensakin mukaan äärimmäisiä toimia talouden tervehdyttämiseksi tarkoittaen sillä leikkauksia perusturvaan, eläkeiän korottamista jne. Hallitustahan on suomittu siitä, että se ei ole uskaltanut tehdä riittävän äärimmäisiä ratkaisuja.

  • Antti

    IlonMilitantti: ”Eikö tässä nyt ikään kuin äärimaltillisesti oleteta, että turvallinen ympäristö voidaan saavutta kamppailematta?”

    En olettanut yhtään mitään, vaan nimenomaan mielenkiinnosta kysyin, voisiko?

    Mainitsit kommentissasi ”väkivaltaisen antifasismin poliittisen voiman”. Tulee vain mieleen että kustaanko esim. tässä nimenomaisessa yöpartiointitapauksessa omaan nilkkaan, kun käytännössä kuitenkin käytiin kaupungilla kulkeneen porukan kimppuun joka ei ollut tehnyt mitään.

    Ymmärrän että väkivaltaisessa antifasismissa ajatuksena on ottaa aktiivinen kanta reaktiivisen sijaan, mutta siitä jää silti sellainen maku suuhun että lisätään vettä vihakoneiston myllyyn kohdistamalla siihen lisää vihaa.

    Sen sijaan siitä ei toki voi olla muuta kuin kiitollinen, että itsensä ja muiden puolustamiseen valmiita henkilöitä oli paikalla Jyväskylän tapauksessa. Poliisi ei selkeästi reagoinut tilanteeseen vaikka olisi ehkä pitänyt.

  • Antti,

    Kysyit, voisiko turvallista ympäristöä saavuttaa kamppailematta. Esitin aikaisemmassa pitkähkössä kommentissa näkemyksiä siitä miksi mielestäni ei voi.

    Kirjoiti myös: ”kustaanko esim. tässä nimenomaisessa yöpartiointitapauksessa omaan nilkkaan, kun käytännössä kuitenkin käytiin kaupungilla kulkeneen porukan kimppuun joka ei ollut tehnyt mitään”.

    Jos asiaan on lainkaan perehtynyt, niin eiköhän nuo SVL:n tyypit ja niiden toimintatavat ja pyrkimykset ole aika selvät. Jos joku lanseeraa itseään julkinatsina ja on natsijärjestön jäsen, niin ei siinä minusta ole mitään nilkoillekusemisen makua, jos heihin kohdistaa heidän omalla työllään huolella ansaitsemia aggressioita. Saman ideologian ja rotuopin kannattajat kunnostautuivat tuossa jokunen vuosikymmen sitten tappamalla 11 miljoonaa ihmistä.

    Aktiivinen antifasismi tulee varmasti jonkin verran kärjistämään tilannetta. Se on kuitenkin nähdäkseni ainoa keino edetä tässä asiassa. Liberaalidemokraattisella kriisikapitalismilla ei tuntuisi olevan kovinkaan suuria intohimoja pyrkiä väkivallasta, sorrosta ja syrjinnästä eroon, enkä usko, että heitä muutamat uusnatsit tai fasistitkaan juurikaan haittaavat. Jos taas asiaan ei puututa, niin en usko sekään hillitsevän vihakoneiston myllyä, kuten olemme huomanneet. Miten itse hoitaisit asian?

    Jos poliittista järjestelmää haluaa oikeasti muuttaa on syytä epäillä, että se tulee olemaan tavalla tai toisella likaista. Toivottavasti mahdollisimman vähän.

    Voidaan tietysti ajatella, että jonkinverran fasisteja ja sortajia tulee olemaan kaikissa yhteisöissä ja näin ollen tietty minimi täytyy kaikesta sen aiheuttamasta ikävyydestä huolimatta sietää ja ääntään korottamatta toivoa, ettei se siitä paisu ja viha ala lietsomaan vihaa (joka ei muuten edes ole totta, muutenhan ihmiskuntaa ei olisi ollut enää pitkään aikaan olemassa). Tämä lienee tämä äärimaltillinen utopia.

    Kysymys varmaankin kuuluu: kenellä on oikeus vakiinnuttaa tämä äärimaltillinen keskustalainen positio ja minkälaisiin arvoihin ja käytäntöihin se perustuu? Onko nykyinen tukemisen arvoinen? Vai onko parempi turvallisuudenkin menettäisen uhalla pyrkiä muuttamaan sitä? Nämä ei ole mitenkään helppoja kysymyksiä.

    Jos olit JKL:n kirjastossa, vasemmistolainen, kenties vastustat äärinationalismia, totalitarismia ja umpikonservatiivisia arvoja, olet kenties itsekin fasisteille potentiaalinen kohde, vaikka tämä ei kovin todennäköistä tänä päivänä olekaan. Tosin kirjaston tapaus taisi olla läheltä piti tilanne sinullekin. Yhtä kaikki, näitä kohteita jotka saavat maiharista tai puukosta kuitenkin on tosiasiallisesti olemassa.

    Kuten kirjoitin, kaikesta yhteiskuntarauhailluusioista huolimatta olemme kaikki kytköksissä väkivaltaan – halusimmepa tai emme. Siispä oma kanta ja osallisuus näihin mekanismeihin kannattaa minusta tutkia syvällä sydämessään.

    Onko parempi osallistua epäsuoraan väkivaltaan, joka tapahtuu poliisin, globaalien tuotantosuhteiden, varallisuuserojen, rajavalvonnan tai vaikka katunatsismin muodossa ja jossa väkivaltaan liittyvä oma eetinen harkinta on täysin ulkoistettu, vai asettua vastarintaan näitä rakenteellisen väkivallan muotoja vastaan, yrittää ottaa itse asioihin kantaa ja tästä omasta osalisuudestaan vastuuta ja pähkäillä sitten omaa positiotaan parhaansa mukaan? Onko järjestelmän väkivalta eettisesti oikeutetumpaa kuin yksilön väkivalta?

    Kuten sanonta kuuluu: toisinaan kaikkein väkivaltaisin teko on olla tekemättä väkivaltaa.

  • Marki

    ”porukan kimppuun joka ei ollut tehnyt mitään.”

    Väitätkö, että hitleristisen Suomen vastarintaliikkeen katupartio, jossa oli mukana ruotsalaisia ja norjalaisia natseja oli viaton kulkiessaan läpi katujen? Väität toisin sanoen, että 17 natsia järjestäytyneestä poliittisesta ryhmästä katupartiossa on vilpitön ja viaton tapahtuma?

    Mielestäni Variksen julkaisemassa tekstissä selkeästi tuotiin esiin miksi natsien kimppuun hyökättiin. Sen takia, että äärikansallismieliset eivät ole onnistuneet jalkautumaan kaduille, eikä heille haluta antaa sitä tilaa. Kyseessä ei siis ollut pelkästään akuutti itsepuolustus lauantai-iltana Helsingissä, vaan myös isku koko kansallismielistä liikettä vastaan. Jos natseja vastaan ei olisi hyökätty he olisivat saattaneet hyökätä sinä iltana joidenkin kimppuun tai vähintäänkin se olisi ollut positiivinen kokemus kohti laajempaa katutoimintaa. Ulkomailta voi sitten etsiä esimerkkejä mitä käy kun fasisteja ei vastusteta alkuunsa, vaan heidän annetaan kasvaa rauhassa.

    Antifasismi toimii ainoastaan kun fasisteja vastustetaan aktiivisesti, sekä proaktiivisesti että reaktiivisesti. Kyse ei ole ensisijassa fasistien valistuksesta, vaan heidän toimintansa estämisestä. Estämisen kautta uusien fasistien rekrytointi vaikeutuu ja täten ryhmät toivonmukaan kuivuvat kasaan. Kyse ei siis ole siitä saako joku ajatella kansallissosialismin olevan paras vaihtoehto ihmisyydelle, vaan siitä annetaanko tällaisen henkilön toteuttaa kansallissosialismia käytännössä.

    Tällä hetkellä Suomessa uusfasistit ovat onnistuneet pääsemään eduskuntaan sekä dominoimaan osaa poliittisesta keskustelusta mediassa, mutta heillä ei käytännössä ole juurikaan sosiaalista pohjaa kaduilla. Heillä on lähinnä hommafoorumin kaltaista internetkulttuuria, johon kuuluu vastustajien ahdistelu ja uhkailu sekä aktiivinen kommenttiosioiden valtaus ja trollailu. Tästä on vielä pitkä matka kohti kansalliskaarteja ja muilutuksia, vaikka se matka saattaakin taittua nopeasti tullessaan.

  • Antti

    ”Väitätkö, että hitleristisen Suomen vastarintaliikkeen katupartio, jossa oli mukana ruotsalaisia ja norjalaisia natseja oli viaton kulkiessaan läpi katujen? Väität toisin sanoen, että 17 natsia järjestäytyneestä poliittisesta ryhmästä katupartiossa on vilpitön ja viaton tapahtuma?”

    Ei, vaan ihan niinkun kirjoitin, tässä nimenomaisessa tilanteessa tämä porukka ei ollut tehnyt mitään muuta kuin kävellyt kadulla. Se oli kaikki mitä kirjoitin ja kaikki mitä tarkoitin.

    Ymmärrän kyllä syyt miksi tähän iskuun ryhdyttiin vaikka itse en ehkä tällaista toimintamallia osaa allekirjoittaa. En kyllä osaa tarjota vaihtoehtoakaan, siksi en halua tuomita vaan kysellä. Alkuperäisessä tekstissä vain oli mielestäni joitain epäselvyyksiä ellei suoranaisia epäloogisuuksia. Sinun ja IlonMilitantin vastauksista sain jo paljon enemmän irti.

  • Antti

    Kysynpä vielä, kun omaan lähipiiriin ei kuulu montaa anarkistia / aktiivista antifasistia:

    Oon kuullut useamman stoorin jossa skini-/prätkä-/natsijengin jäseneksi päätyy joku eksynyt, paskan lapsuuden elänyt ja ehkä vähän yksinkertanen nuori. Sit se löytää ensimmäistä kertaa jonkun porukan mihin kuulua, jotain perheen omaista.

    Sit ajatellaan että tossa porukassa johon isku kohdistettiin olis ollut vaikka 1-2 tällasta nuorta. Ulkona itseään vanhempien kanssa, kerrankin jotain läheisiä joiden kanssa tehdä jotain. Ehkä se on vaikka ajatellut että oikeasti ovat hyvällä asialla, partioimassa väkivaltaa vastaan.

    Sit porukan kimppuun hyökkää joukko tuntemattomia, ihan puskista. Kumpi on todennäköisempi reaktio tällaselle nuorelle, se että se toteaa että ”meiän porukassa täytyy olla jotain vikaa, harkitsenpa uudestaan”, vai se että kokee vasta löytämänsä porukan uhatuksi ja menee syvemmälle kansallissosialismin suohon?

    Toki tässä kommenteissa on ollut kyse paljon laajemmasta skaalasta, ei tarvitse kuvitella etten ole sitä ymmärtänyt. Ja toki tää on todella spekulatiivista pohdintaa, mutta niin on ne teoreettiset suuret kansanliikkeetkin minkä syntymistä vastaan tässä ollaan taistelemassa. Kommentteja?

  • Sellainen lisäys että en tietenkään tarkoittanut että antifa on poliisi ja mitään hätää ei olisi, jos poliisi olisi väkivaltaisesti murskannut natsit. Tarkoitin, että käytännössä antifa tekee poliisin tekemätöntä työtä, vaikka tämä ei olisi antifan toimijoiden itseymmärrys tilanteesta, että poliisin virheet vaikuttaa asenteisiin antifa-toimintaa kohtaan ja että antifan toiminta tulee poliisin tontille haastaessaan valtion väkivaltamonopolin.

    Antin alkuperäiseen kritiikkiin: kun on kyse kaasu- ja puukkoiskuja tehtailevasta liikkeestä, jonka julkilausuttu tarkoitus on etniseen erotteluun perustuva natsiyhteiskunta, niin en todellakaan sanoisi, että liikkeen aktivistit ”eivät ole tehneet mitään”. Lisäksi tavallisesti SVL on kadulla juuri uhkailemassa ja haastamassa konfliktia.

    Antti näkee ristiriidan siinä, että arvostellaan poliisia mielivaltaisesta väkivallasta ja sitten kysytään, miksei poliisi toimi SVL:n uusnatsien suhteen. En näe ristiriitaa. Ensinnäkin (tämän voinee sanoa ihan liberaalien brunsseilijoiden ajattelutavan sisällä) luettelemissani tapauksissa, joissa poliisi on käyttänyt väkivaltaa tai toiminut muuten tukahduttavasti, on kyse kyse aika eri tavoin ja eri tavoitteisiin pyrkivistä liikkeistä ja ihmisistä kuin mitä uusnatsit tekevät. Toiseksi poliisi on työkalu, jota jokainen yhteiskunnallinen taho pyrkii (ja miksei pyrkisi) käyttämään hyödykseen. Poliisi on tietysti järjestelmällisesti vinoutunut hyvin konservatiiviseen ja oikeistolaiseen suuntaan (katsotaan vaikka poliisien kokoomus- ja persukytköksiä…), mutta voihan se silti joskus olla käyttökelpoinen työkalu.

    Enemmän miekkareita järjestäneillä tai esim. sosiaalikeskuksissa työskenneillä ihmisillä on varmasti paljon jaettuja kokemuksia siitä, miten joskus on ollut ihan hyödyllistäkin tehdä yhteistyötä poliisin kanssa, esim. silloin kun vastassa on ollut aseistettuja sekopäitä.

    Antin viimeiseen kommenttiin eli sympaattiseen kuvaukseen eksyneestä nuoresta: täytyy olla aika todella pihalla jos ei tiedä partioivansa rasistisessa ja hierarkkisessa uusnatsiliikkeessä, joka käyttää säännöllisesti väkivaltaa. Jos on näiden tietojen jälkeen silti mukana liikkeen katupartiossa, niin en ole varma, vaikuttaako lisävalistus ja dialogi valintaan. Mun käsittääkseni antifan katutoiminnan (yhtenä) ajatuksena on estää natsien toiminta kadulla ihan konkreettisesti tekemällä siitä mahdotonta.

  • Ja hei kaikki nää lisäykset ja kommentit ja jatkokehittelyt vois oikeasti julkaista jossain! Erityisesti Ilon militantti, mihin sun blogi on jäänyt?

  • Lintunen

    Mua jaksaa ihmetyttää kaiken näkeminen työkaluna. Onkohan Klementiini nyt lukenut vähän liikaa sitä D&G:tä? 😀

    Vaikka poliisi voisi joskus puolustaa talonvaltaajia yksittäistapauksissa, ei se instituutiona ole pitkässä juoksussa puolustamassa antikapitalisteja.

    En ole koskaan joutunut pyytämään poliisia yhdellekään valtaukselle. Tämä olisi tietty periaatteiden vastaista, mutta kai sitä hukkuessa tarttuisi vaikka natsin käteen jos se sitä tarjoaisi.. Olen kyllä valtauksella kerran jos toisenkin keskustellut eräistä mahdollisista skenaarioista, että miten toimitaan jotta poliisia ei tarvitse kutsua paikalle tai kutsuttaessa ainakaan ovesta sisään. Oikeastaan poliisin kutsumisesta ei keskusteltu vaan miten toimia jos tarvitsee kutsua ambulanssi ja poliisi tulee hätäkeskuksen kautta tästä kiinnostuneena.

    Kannustan kanssa Ilon militanttia ja muita jatkamaan asiasta kirjoittamista. Pari tekstiä kun vielä saisi olisi pamfletti kasassa. Ei tarvisi aina aloittaa alusta (tästäkin) aiheesta keskusteltaessa.

  • Mikä tahansa on työkalu, kunhan sitä pitelee oikein päin. 🙂

    Pari FB-lainausta poliisikokemuksista:

    Poliisin työstä ja radikaaleista puolustusvoimista tuli kiinnostavana esimerkkinä mieleen Köpiksen Folkets hus. Taloa pyöritettiin Ungdomshusetin häädöstä lähtien erilaisten antiautoritäärien toimesta omaehtoisena tilana.

    Viimeisten vuosien aikana Nørrebrossa voimistunut diileri- ja jengitoiminta kuitenkin laittoi talon koville. Talon edessä diilaavat nuoret heiluivat usein käsiaseen kanssa sisällä. Itsekin sain melkein kaasusta kun olin siellä työvuorossa syksyllä 2010. Viimeisen vuoden aikan tilanne kärjityi niin, että tyypit heittivät pyyhkeen kehään. Tilalle tuli poliisin (!) kanssa yhteistyössä toimiva palkattujen aktivistien ryhmä.

    Selvästi ratkaisu on ääripaska, mutta toisaalta keissi tuo selkeästi esiin autonomian rajat kun vastassa on aseistettuja ryhmiä.

    Toinen:

    muistan itse osoittaneeni miekkarissa poliisille pidätettävää riehujaa. ei ollut mukavaa, mutta kun tyyppi riehui ja oli kiipeämässä soundikärryyn mesoamaan.

    toisaalta en ole koskaan pitänyt minään itseisarvona, etteikö joitain tiettyjä resursseja saisi hyödyntää. poliisin kutsuminen, jos sen voi tehdä hallitusti ja heistä myös pääsee eroon, on vain erään työkalun käyttöä, olkoonkin että työkalu on tarkoitettu olemassaolevan järjestelmän ylläpitämiseen.

    Lisäksi vähän pohdintaa:

    (…) mun mielestä tuohon liittyy puhtauden vaatimuksen ansa, johon aktivismissa helposti sorrutaan, ja jonka toisessa päässä joku tenttaa että mikset sitten asu maakuopassa. saako vegaani tuntea lihansyöjiä? saako kommunisti käyttää rahaa? saako anarkisti kutsua poliisin onnettomuuspaikalle? mä irtisanoudun mieluummin sellaisista identiteeteistä jotka kahlitsee mun toimintatapoja ja poimin sellaiset kirsikat jotka käytännössä edistää niiden ideologioiden asiaa jotka mä tunnen omikseni. ilman ajatusta siitä että ”tämä nyt toimisi, mutta periaatteen vuoksi en voi tehdä sitä”.

    mua kiinnostaa kanssa mitä tapahtuisi jos poliisia ei olisi. mä epäilen, että me perustaisimme hyvin samankaltaisen järjestelmän, joka toki olisi toivottavasti oikeudenmukaisempi eikä perustuisi ensisijaisesti väkivaltaan, mutta silti hyvin samankaltainen. ihan samalla tavalla kun silloin kun kaupankäynnistä vapaisiin alueisiin ilmestyy todella kahvilan näköisiä paikkoja.

    Sorge asianosaisille jos copypastasin aiheetta ja nimettä.

  • […] Vallankumoukden hedelmiä: Saako väkivaltaisia uusnatseja vastustaa väkivaltaisesti? […]

  • valtteri

    todellakin saa ja pitää myös uunatsi saa puolustautua

  • Piia Hirvensalo

    Olet lukenut huonosti linkkaamasi kolumnin. Lause, jossa mainitaan äärifeminismi, rinnastaa eri ryhmät vain haukkumaniminä. Ei niin, että kirjoittaja itse ajattelisi tai väittäisi ryhmien olevan samanarvoisia.

    Kolumni varoittaa ääriajattelusta ja kiihkoilusta. Se puhuu eri näkökulmien puolesta ja hyvästä, vastakkaisia mielipiteitä sietävän keskustelukulttuurin puolesta. Fanaattisuus ei auta ketään. Vuorovaikutus ja älykäs ajattelu auttavat. Aivoton ja kiihkeä kohkaaminen vesittää hyvänkin aatteen. SIITÄ kolumnissa oli kysymys.

    Vasemmiston paras ase on harkittu ja älykäs yhteiskuntakriittisyys. Ei kaduilla riehuminen. Vaikka puolustsutumiselle tuleekin joskus tarve. Valitettavasti.

  • Minä olen vähän skeptinen sen suhteen, että väkivalta olisi jonkinlainen neutraali työväline, yksi metodi monien muiden joukossa, joka voidaan tarvittaessa valita siinä missä jokin muukin. Vaan luulen, että se on meille lajina erityisen vaarallinen ja korruptoiva väline. Se myös sopii luontaisesti aggressiivisille ja taantumuksellisille ideologioille edellyttäessään käytännössä kurinalaisuutta, hierarkiaa, dominointia, dialogin tukahduttamista jne. Jos tarttuu väkivaltaan, tarttuu metodiin, joka muokkaa käyttäjäänsä.

    Toki joskus väkivaltaa on lähes pakko käyttää, mutta en oikein näkisi että missään ylpeässä, riemuhengessä, että katsokaapas kuinka radikaaleja ja vallankumouksellisia me olemme vaan hyvin vastahakoisesti, inhoten, jopa sitä vihaten.

  • Joopajoo

    Hei, joku porukka järjeystäytyy kaduille marssimaan, järjestäydytään ja vedetään niitä lättyyn ettei ne järjestäydy ja vedä jotain lättyyn.

  • […] Viime vuonna vastarintaliikkeen aktivistit partioivat Helsingissä. Poliisi tarkkaili partioita, mutta antoi niiden tapahtua. Uusnatsit lopettivat partioinnin Helsingin kaduilla vasta sen jälkeen, kun antifasistit olivat käyneet heidän kimppuunsa. […]

  • Anonyymi

    llwyd, unohdat tässä IlonMilitantinkin jo kertaaman pointin: väkivaltaa ei ole vain vasen suora, vaan siihen osallistumme kaikki osallistuessamme tähän riistoon perustuvaan kapitalistiseen talousjärjestelmään. Orjatyö on väkivaltaa siinä missä puukottaminenkin, ainoana erona se, ettei ruokapalkalla Bangladeshissa paitoja ompelevat raskaana olevat naiset ole meidän Sokoksillamme ottamassa turpaan eivätkä siten juurikaan näy meille.

    Hieman kiistanalaisempaa voi sitten tietenkin olla, että onko vaikka SVL:n naiset keittiöön, vammaiset uuniin (tai ainakin eristykseen) -linja* väkivaltaa sinänsä, vai ainoastaan pyrkimyksiä siihen. Mutta missä vaiheessa sitten on oikea aika puuttua jos ei nyt? Eihän NSDAP:nkään valtaannousuun kukaan uskonut.

    *) mm. http://www.patriootti.com/eugeniikkaa/, kanta sukupuolirooleista ei tarvinne erikseen lähdettä.

  • […] oliko buuaaminen ok vai ei.) Ovatko maahanmuuttokritiikki ja rasismi eri asioita? Jos natsi lyö, saako ja pitääkö ei-natsin lyödä takaisin? Mitä pitäisi tehdä, että äärioikeistolainen liikehdintä ei yleistyisi ja valtavirtaistuisi […]

  • […] Antifasistit lopettivat partioinnin Lieksan kaduilla vasta sen jälkeen, kun fasistit olivat käyneet heidän kimppuunsa. — — Nyt kaduilla antifasistien kanssa tappelevat fasistit sitten tekevät poliisin […]

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>