Onko kaikki mennyt parempaan?

Lehtien lukeminen ahdistaa, koska lehdissä haastatellaan nuorena menestyneitä ihmisiä, jotka vaikuttavat yksin kaiken saavuttaneilta huippuyksilöiltä. Miksen minä tunne tuollaisia ihmisiä? Tai, no, tunnenhan. Miksen ole sellainen? Olenkohan syrjäytynyt?

Tai sitten median täyttävät asiantuntijat, jotka kertovat, kuinka kaikki tuloeroista ja syrjäytymisestä ilmakehän lämpötilaan on menossa päin helvettiä.

Tällaista taustaa vasten satunnaisia edistyksen ihanuutta hehkuttavia juttuja ei voi pitää [...]

Kevätlukemista

Kun kirjoittaa vähemmän, tulee luettua enemmän. Esimerkiksi näitä.

Blogosfäärissä on viime aikoina räntännyt erityisen lujaa Antti, joka  kirjoittaa harvinaisella tavalla itse ajateltuja ja pureskeltuja analyyseja. Ne yhdistävät historiatietämyksen ja matemaatikon johdonmukaisuuden itse koetusta syntyvään viisauteen. Tämä bloggaaja on tosiaankin melkein ainoa nykykirjoittaja, jota voi kutsua täysin epäironisesti ”viisaaksi”. Aiheina esimerkiksi talouskriisi, kaupunkitila, anarkismi ja sen [...]

Housuunpaskomisjournalismista

Viime päivinä Suomeen on mahtunut kaksi merkittävää puheenaihetta: uusnatsien puukotusisku Jyväskylässä ja Ylioppilaslehden toimittajien housuunpaskomisreportaasi. Palaan vielä puukotukseen. Nyt on aika käsitellä housuun kakkaamista.

Ylkkärin jutussa toimittajat matkustavat bussilla Helsingistä Turkuun ja ulostavat matkalla housuihinsa. Kyseessä on tietenkin suosituksi nousseen reportaasi- ja testijournalismin parodia ja kertomus nykyisestä työelämästä.

Reportaasi on vaikea laji. Usein toimittaja [...]

Välittäjät

Lisäys kahteen edelliseen postaukseen: Tietyt yhteiskunnalliset asetelmat aiheuttavat sen, että kaikki eivät pysty toimimaan poliittisesti itse. Siksi joskus tarvitaan välittämistä. Erityisesti silloin, kun toiminta on julkista.

Kaveri palasi seksityötä tekevien ihmisten asemaan ja huomautti, että tavallisesti seksityöläiset eivät pysty ajamaan omaa asiaansa julkisuudessa, koska seksityö on niin stigmatisoitua toimintaa. Jos tulee julkisuuteen seksityöläisenä omalla nimellään [...]

Natsit ovat käytännön ongelma

Tuomas Nevanlinnan lähdettyä Nyt-liitteen kolumnit ovat olleet melko pliisua humanismia, sitä, että joku filosofiaa vähän lueskellut, tavallista suvaitsevaisempi ja itseään avarakatseisena pitävä yksilö käärii itselleen karkkirahaa popularisoimalla sopivan kevyitä itsestäänselvyyksiä. Tänä viikonloppuna Perttu Häkkinen panee omiaan tavallista piristävämmin kolumnilla, joka on hieno täky. Tartutaan siis siihen.

Häkkinen ehdottaa, että kansallissosialismi sai aikaan hyvääkin. Himmler nimittäin lanseerasi [...]

Miksi journalismilla pitäisi olla kestävä tulevaisuus?

Ihmiset kiittelevät toisiaan ohjeista, joilla Hesarin maksumuurin pystyy kiertämään. Monet ovat nyt tyytyväisiä Hesarin uudistukseen, kun netissä pystyy lukemaan maksutta entistä suuremman osan printtilehden sisällöstä. Kiertotavoista ja niitä esittelevästä postauksesta puhuttaessa yksi kritiikki kuitenkin toistuu: jos voittoa ei saa tehdä maksullisella sisällöllä, niin millä sitten?

Esimerkiksi tämän blogin arvostelijat tarttuivat kirjoituksen lopun kohtaan, jossa mainitaan [...]

Näin kierrät Hesarin maksumuurin

Päivitys: Nopein tapa kiertää maksumuurit on käyttää selaimen incognito/privaatti-tilaa. Toiseksi nopein on tyhjentää evästeet/cookiesit. Pysyvän ratkaisun tarjoaa MaksutON-laajennus Chrome-selaimelle. Asennusohje: imuroi MaksutON.crx täältä (klikkaa hiiren oikealla napilla ja save link as), avaa Chromen laajennukset-sivu (löytyy työkalut-valikosta) ja raahaa tiedosto laajennuksiin.

 

Hesari rakensi sivustonsa ympärille eston, jota lehti kutsuu ”avoimeksi maksumuuriksi” (joku huomautti, [...]

Katainen, veitsi ja polvillaan oleva mies

Disclaimer: Nämä tupsahtivat irkistä. Originaalikuva HBL:n ottama. Ja ei, emme kannata poliittista väkivaltaa. Tässä on tosin epäselvää, onko sellaisen uhkaa ollut. Ehkä Katainen itse on se, joka edustaa rakenteellisen väkivallan uhkaa.

Iltalehti:

Pääministeri Jyrki Kataista kätellyt nuori mies otti yllättäen vyöltään keittiöveitsen ja asetti sen kämmenensä päälle maanantaina Turussa.

- Voiks sä lopettaa mut [...]

Palikkaopas: Näin anonymisoit kuvat

Kuva: Flickr/garryknight

Kun vuosi pari sitten tehtiin Vartijavahtia, muutama lukija kyseli, että voiko heidät tunnistaa kuvaajiksi, jos he lähettävät sivustolle kuvia tai videoita. Kysymys on aiheellinen myös mielenosoituksia, sivaripoliiseja tai laittomia aktioita kuvattaessa.

Ehkä jollekin tarttui myös juhannuksesta kameraan kuvia, joiden kuvaustiedot on parempi hävittää.

Yleensä kuvaaja tunnistetaan siitä, että joku muistaa, kuka [...]

Facebook, kontrolli, elämä

Hedelmien vierassarjassa anonyymi kirjoittaa Facebookista esimerkkinä jälkiteollisesta kontrolliyhteiskunnasta. Teksti on julkaistu myös kommenttina Takku.netissä.

Jälkiteollisen kapitalismin taloudellinen kasvu perustuu ilmiöön, jossa ihminen tuotetaan ihmisen avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluttajat itse osallistuvat tuotantoon luomalla sille puitteita työn, kulttuurin ja trendien kautta. Samaan aikaan kuluttajat muokkaavat omaa elämäntapaansa vallitsevan kulttuurin tuotteiden mukaan. Tämä [...]