Comments on: Emme ole koskaan olleet mainoskriittisiä http://vallankumous.blogsome.com/2008/04/04/emme-ole-koskaan-olleet-mainoskriittisia/ Vallankumouksellisia hedelmiä puutarhasta ja katujen varsilta Wed, 08 May 2013 06:12:42 +0000 http://wordpress.org/?v=1.5.1-alpha by: Klementiini http://vallankumous.blogsome.com/2008/04/04/emme-ole-koskaan-olleet-mainoskriittisia/#comment-183 Mon, 09 Feb 2009 00:14:02 +0000 http://vallankumous.blogsome.com/2008/04/04/emme-ole-koskaan-olleet-mainoskriittisia/#comment-183 Hyvä jälkikirjoitus. 1990-luvulla alettiin puhua kulttuurintutkimuksen affektiivisesta käänteestä (tai "uusmaterialismista"), jonka taustalta löytyvät esimerkiksi Deleuze &amp; Guattari. Niin &amp; näin omisti aiheelle teemanumeron (2/2007). <blockquote>Affektin käsite tuntuu tulevan vastaan kaikkialla. Sitä käytetään yhtä lailla filosofiassa, kulttuuriteoriassa, psykologiassa kuin psykonalyysissa. Sillä viitataan aine-energiaan, vaikutuksiin ja tunteisiin. Sen avulla jäsennetään ilmiöitä euroviisujen kansallisesta koskettavuudesta esteettiseen kokemukseen. (Kontturi &amp; Taira, s. 43.)</blockquote> "Kaikkialla"? No, kyllähän esimerkiksi Grossberg ja Grosz kirjoittivat affekteista 90-luvulla, ja <a href="http://megafoni.kulma.net/">vallankumouksellisissa liikkeissä</a> tunnetaan affektioppi. Kulttuurintutkimuksen kohdalla puhe on jäänyt ehkä vähän abstraktiksi ja epäselväksi. Tiedän, että taiteen (taiteen ruumiilliset vaikutukset ja kytkennät) ja feminismin (lesbinen halu, seksi ja ruumiillisuus) puolella on tehty konkreettista affektitutkimusta ja että esimerkiksi Kristiina-instituutissa järjestetään affektitutkimuksen kursseja. Tällä ei tosiaan vielä tunnu olevan kovin suurta vaikutusta viestintätieteisiin, tai siihen mitä niistä näkyy ulospäin. Mutta täytyypä haalia tuo Koivusen artikkeli, kiitokset siitä. Hyvä jälkikirjoitus.

1990-luvulla alettiin puhua kulttuurintutkimuksen affektiivisesta käänteestä (tai “uusmaterialismista”), jonka taustalta löytyvät esimerkiksi Deleuze & Guattari. Niin & näin omisti aiheelle teemanumeron (2/2007).

Affektin käsite tuntuu tulevan vastaan kaikkialla. Sitä käytetään yhtä lailla filosofiassa, kulttuuriteoriassa, psykologiassa kuin psykonalyysissa. Sillä viitataan aine-energiaan, vaikutuksiin ja tunteisiin. Sen avulla jäsennetään ilmiöitä euroviisujen kansallisesta koskettavuudesta esteettiseen kokemukseen. (Kontturi & Taira, s. 43.)

“Kaikkialla”? No, kyllähän esimerkiksi Grossberg ja Grosz kirjoittivat affekteista 90-luvulla, ja vallankumouksellisissa liikkeissä tunnetaan affektioppi. Kulttuurintutkimuksen kohdalla puhe on jäänyt ehkä vähän abstraktiksi ja epäselväksi. Tiedän, että taiteen (taiteen ruumiilliset vaikutukset ja kytkennät) ja feminismin (lesbinen halu, seksi ja ruumiillisuus) puolella on tehty konkreettista affektitutkimusta ja että esimerkiksi Kristiina-instituutissa järjestetään affektitutkimuksen kursseja. Tällä ei tosiaan vielä tunnu olevan kovin suurta vaikutusta viestintätieteisiin, tai siihen mitä niistä näkyy ulospäin. Mutta täytyypä haalia tuo Koivusen artikkeli, kiitokset siitä.

]]> by: Tapio http://vallankumous.blogsome.com/2008/04/04/emme-ole-koskaan-olleet-mainoskriittisia/#comment-182 Sun, 08 Feb 2009 22:51:50 +0000 http://vallankumous.blogsome.com/2008/04/04/emme-ole-koskaan-olleet-mainoskriittisia/#comment-182 Mitenkään viestintätieteitä/mediatutkimusta puolustelematta, nuori tieteenala yritti 60- ja 70-luvuilla perustella itseään oikeana yhteiskuntatieteenä, eikä pelkästään markkinatutkimuksena ja siihen ihmistieteiden kielellinen käänne ja vimma kaiken tekstualisoimiseen tarjosi sille hyvän raon ujuttaa itsensä uskottavaksi. Tuomalla lähes kaiken käsitteistön kirjallisuustieteistä ja semiotiikasta (etenkin strukturalismista) mediatutkimuksesta tuli sokea yhteiskunnalle ja yhteiskuntateorialle - se epäpolitisoi itsensä tehokkaasti. Aktiiviset yleisöt, vastustavat luennat ynnä muut mantrat ovat perua tältä ajalta, sen akateemisesta ilmapiiristä. Lisätään tähän vielä sodanjälkeisen Euroopan, etenkin Saksasta kummuneet vaikutusvaltaiset yhteiskuntateoriat (Habermas etunenässä), pakko rationalisoida kaikki ongelmat ja ristiriidat selitettäviksi. Kun mediatutkimus takertuu tällaiseen sosiologiaan ja yhteiskuntafilosofiaan, affektit, emootiot ja ruumiillisuus voidaan unohtaa: se mitä ei voi rationalisoida ei tarvitse selittää. Viestintätieteet ovat olleet voimissaan kohta vuosisadan eikä minkäänlaista vastausta kriittisen medialukutaidon ja uusimman Läkerol-maun tai lapsityöneuleen ristiriidalle ole esitetty. Onneksi jonkinlaista intoa affektuaalisuuden käsitteelistämiseen ja varsinkin sen laiminlyömiseen kotimaisessa mediatutkimuksessa on nähtävissä. Anu Koivunen kartoittaa ongelmaa Tiedostutkimus 3/2008:ssa ja vihjaa esim. mahdollisuudesta Deleuzen (josta bloginpitäjän kirjastokin valtaosin koostuu) käyttöön myös mediatutkimuksessa. Mitenkään viestintätieteitä/mediatutkimusta puolustelematta, nuori tieteenala yritti 60- ja 70-luvuilla perustella itseään oikeana yhteiskuntatieteenä, eikä pelkästään markkinatutkimuksena ja siihen ihmistieteiden kielellinen käänne ja vimma kaiken tekstualisoimiseen tarjosi sille hyvän raon ujuttaa itsensä uskottavaksi. Tuomalla lähes kaiken käsitteistön kirjallisuustieteistä ja semiotiikasta (etenkin strukturalismista) mediatutkimuksesta tuli sokea yhteiskunnalle ja yhteiskuntateorialle - se epäpolitisoi itsensä tehokkaasti. Aktiiviset yleisöt, vastustavat luennat ynnä muut mantrat ovat perua tältä ajalta, sen akateemisesta ilmapiiristä.

Lisätään tähän vielä sodanjälkeisen Euroopan, etenkin Saksasta kummuneet vaikutusvaltaiset yhteiskuntateoriat (Habermas etunenässä), pakko rationalisoida kaikki ongelmat ja ristiriidat selitettäviksi. Kun mediatutkimus takertuu tällaiseen sosiologiaan ja yhteiskuntafilosofiaan, affektit, emootiot ja ruumiillisuus voidaan unohtaa: se mitä ei voi rationalisoida ei tarvitse selittää.

Viestintätieteet ovat olleet voimissaan kohta vuosisadan eikä minkäänlaista vastausta kriittisen medialukutaidon ja uusimman Läkerol-maun tai lapsityöneuleen ristiriidalle ole esitetty.

Onneksi jonkinlaista intoa affektuaalisuuden käsitteelistämiseen ja varsinkin sen laiminlyömiseen kotimaisessa mediatutkimuksessa on nähtävissä. Anu Koivunen kartoittaa ongelmaa Tiedostutkimus 3/2008:ssa ja vihjaa esim. mahdollisuudesta Deleuzen (josta bloginpitäjän kirjastokin valtaosin koostuu) käyttöön myös mediatutkimuksessa.

]]>