Mutta se ei sido niitä retoriikan tasolla Punavuoreen tai Kallioon. Päinvastoin niiden ongelma oli mun mielestä se, että ne eivät olleet sitoutuneita mihinkään paikkaan.

Tarkoitin yksinkertaisesti sitä, että aikaisemman akateemisen puheen tuottajat ymmärtääkseni tuppasivat asumaan kantakaupungissa. Yleisemmin: aika moni tuntemani aktivisti ja organisoija todella asuu Kalliossa, Hakaniemessä tai Punavuoressa, eikä asuinpaikka varmasti jätä asujaa täysin vaille vaikutusta!

Väittäisin myös, että kaupungin kokee jokseenkin eri tavalla Punavuoressa kuin Mellunmäessä asuessaan.

Kantakaupungissa myös ylipäänsä asuu enemmän korkeasti koulutettuja kuin Itä-Helsingin lähiöissä; tätä kautta retoriikka ankkuroituu sinne. Toimintaan liittyvistä alakulttuureista en tosin osaa sanoa.

Ehkä on näin. Ihmettelen lähinnä miksi aikaisemmat liikkeet pitäisi nähdä taustaltaan tiettyihin kaupunginosiin sidotuiksi. Ainakaan lainaamasi kohta ei avaa tätä mulle. Ero viimeisen puolen vuoden mobilisaatioihin on musta eri. Tärkein ero on/oli mun mielestä se, että aikaisemmat liikkeet olivat ennen kaikkea akateemisempia ja alakulttuurisempia kuin esimerkiksi nyt ajankohtainen aloite Asunnottomien yöhön liittyen. Mutta se ei sido niitä retoriikan tasolla Punavuoreen tai Kallioon. Päinvastoin niiden ongelma oli mun mielestä se, että ne eivät olleet sitoutuneita mihinkään paikkaan.

Lähiöissä oleminen vaatii ehkä erilaista retoriikkaa aikaisempaan verrattuna. Mutta ennen kaikkea se vaatinee paikkoihin sitoutumista. Flaijereita, julisteita, kokouksia, bileitä, mielenosoituksia ja valtauksia myös lähiöissä.

“Meidän” ilmaiseksi tuottamien immateriaalisten resurssien riisto on objektiivisesti totta, mutta tämän postaus yrittää osoittaa “kantakaupunkilaisten” ja “lähiötyyppien” välillä jonkinlaisen subjektiivisen eron, siis eron ihmisten haluissa tai tarpeissa.

Tai muotoillaan asia karmean populistisesti: vaikka en sinänsä vastusta sanaakaan Sosiaalikeskus-retoriikasta, niin en vain osaa kuvitella, että “lähiönuoret” tai “Kontulan köyhät” perustelisivat politiikkaa halulla “tuottaa uusia subjektiivisuuksia”. Lähiössä tunnutaan haluavan yksinkertaisesti lisää rahaa, kämppiä, liikkumismahdollisuuksia jne. ilman kultturellia kikkailua, joka on luonnehtinut tähänastista kaupunkitilapuhetta.

Nykyiset asuntoliikkeet eivät varmasti tekijöiden kannalta eroa edellisistä, mutta pointti olikin, pitäisikö niiden alkaa erota jollain tavalla: pitäisikö alkaa miettiä radikaalia kaupunkipolitiikkaa myös “lähiönäkökulmasta”. (Henkilökohtaisesti tämä kirjoitus on puhdasta spekulaatiota siinä mielessä, että samastun kantakaupunkilaisiin ja omalta kohdaltani kokisin lähiötoimintaan ryhtymisen typeräksi, vaikka asunkin idän perukoilla.)

Tässä on jotain itua. Esittäisin kuitenkin pienen vastalauseen.

Vapaa Helsingin teemat olivat vapaa kaupunkikulttuuri, siirtolaisten oikeudet, maksuton joukkoliikenne ja (ainakin retorisella tasolla) edullinen asuminen. Yksikään teema ei mielestäni ensisijaisesti vetoaa keskustassa asuviin. Päinvastoin. Joukkoliikenteen suhteen liikkeen keskeinen argumentointi oli joukkoliikenteen segregoiva funktio (toki tässä piilee oletus keskustasta jotenkin muita kaupunginosia parempana paikkana, jonna olisi jostain syystä mielekästä mennä. Monen ihmisen mielestä varmasti onkin.).

Retoriikassa tosiaan vedottiin “meidän tuottamaan” “elävään kaupunkitilaan”. Mutta tuskin tällä tarkoitettiin pelkästään Punavuoren lattekahviloita tai graffiteja squatin seinällä, jotka myöhemmin löytyvät H&M-mainosten mallien taustalta? Pikemminkin viitattiin kaikkeen siihen riistettyyn työhön (immateriaaliseen, affektiiviseen, konkreettiseen), jonka avulla tätä kaupunkitilaa tuotetaan.

Asia erikseen on sitten liikkeiden toimeenpanevien voimien, osallistujien ja tukijoiden sosiaalinen ja taloudellinen tausta. Siitä ei varmaan löydy tarkkaa tietoa, mutta väittäisin, että tässäkään mielessä Vapaa Helsinki tai muut parin vuoden takaiset kaupunkitilaliikkeet eivät eronneet kovasti nykyisistä asuntovaltausliikkeistä.

HS: Metro- ja bussilipuille lähivuosina hinta ehkä kilometrien mukaan

Helsinkiläisen joukkoliikenteen maksutariffit saattavat muutaman vuoden kuluttua määräytyä matkan pituuden mukaan. Kaupungin rajojen sisään suunniteltu hinnoittelumalli jakaisi kaupunkilaiset kahteen kastiin. Kaupungin ydinvyöhykkeellä, noin kuuden kilometrin säteellä Rautatieasemasta, matka maksaisi 1,65 euroa, pitemmillä matkoilla hinta määräytyisi matkan pituuden mukaan.

Siten esimerkiksi metromatka keskustasta Vuosaareen – 2,65 euroa – olisi kalliimpi kuin matka Kulosaareen, jonne pääsisi perusmaksulla 1,65 euroa.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/vakuutuksen_hinta_voi_pian_maaraytya_katuosoitteen_mukaan_1075425.html

Jos hinnoittelukäytäntö laajenee katuosoitteiden tarkkuudelle, maksaa itähelsinkiläinen pian länsihelsinkiläistä enemmän vakuutuksestaan. Eriarvoisesta hinnoittelusta ei kuitenkaan auta valittaa.