Vallankumouksen hedelmiä

Huoltoasemalla kuultua: esimies ja vanhempi työntekijä miettivät kumpi kahdesta työnhakijasta pitäisi palkata. Ensimmäinen ehdokas on 16-vuotias tyttö. Toinen on 24-vuotias ja opiskelee yliopistossa.

"Eiköhän se nuorempi kuitenkin oo parempi. Nuoremmat on reippaampia ja kuuliaisempia", esimies sanoo.

Niin. Miksi edes nähdä vaivaa työnhaun tähden, kun mieluisimmat paskaduunienkin tekijät ovat mahdollisimman nuoria, palvelualttiita ja alistuvia.

 

Miksi hakea kesälle töitä tammikuusta lähtien, kun joustavoittava ja tulosvastuullinen osa-aikafeissaus on parasta, mitä voi kuvitella saavansa ilman transsendentteja uhrauksia, erityistä kokemusta tai suhteita.

Miksi nähdä puoli vuotta vaivaa sen eteen, että pääsee minimipalkalle myymään ruumistaan, persoonallisuuttaan ja aikaansa.

Ja mikä lähtökohta millekään organisoitumiselle on se, että kesken päivän töistä lähteminen sairaana on uskaliain kuviteltavissa oleva uroteko.

Miksi kilpailla töihin pääsystä, kun kilpailun määritelmään sisältyy hierarkian muodostuminen voittajien ja häviäjien välille.

 

Totta kai väliaikaisella ja nuorella työvoimalla teetetään kaikki työt, jotka sillä on mahdollista teettää. Parhaimmillaan nuoret alaiset riistävät itse itseään. Hesarissa oli juttu jäätelömyyjästä, joka ei ollut yhdeksäntuntisen työpäivänsä aikana uskaltanut jättää kojuaan edes pitääkseen vessataukoa, koska ei tiennyt että sellaiseen on oikeus.

On ymmärrettävää, etteivät kaikki tiedä oikeuksistaan, ja toisaalta ettei kaikilla ole oikeuksia. Mutta mikseivät ihmiset ylipäänsä ota itselleen oikeuksia?

 

Odottaako siellä "uran" lopussa tosiaan palkinto?

 

Usko työhön nyt ja rikkauteen ja vapaisiin ihmissuhteisiin huomenna meni jo vuosia sitten. Vain hölmö uskoo siihen enää, kuten vain hölmö uskoo uusien investointien lisäävän työpaikkoja. Uuden talouden kriisi vei uskon "kansakapitalismiin", rikastumiseen osakemarkkinoilla. Talouskriisi vei moraalin.

Vain hölmö voi olla näkemättä, että pörssiin sijoitetut säästöt ja eläketurvamaksut voivat minä tahansa hetkenä viedä sijoittajan oman työpaikan ja pakottaa hänet pätkätöihin, joustamaan ja juoksemaan. "Sijoitan säästöni osakkeisiin (tai sosiaaliturvamaksuina tai eläkesäästämällä maksamani osuus on sijoitettuna osakemarkkinoille), olen esim. kunnan työntekijä tai töissä jossain teollisuuslaitoksessa. Jotta sosiaaliturvani olisi kunnossa, oletan, että markkinoilla salkkuani hoidetaan mahdollisimman hyvin ja potti kasvaa."

Potti kuitenkin kasvaa vain, mikäli yrityksiä ja kunnallistaloutta strukturoidaan korkeimman tuoton vaatimusten mukaan, mistä voi olla seurauksena minulle työpaikan menetys, lisääntyvät joustot, pätkätyöt ja lopulta koko sosiaaliturvan menetys.

Jos kapitalismin sydämenä on petos ja sen toiminnan edellytyksenä on usko, niin kapitalismissa, joka on levittäytynyt koko yhteiskuntaan ja elämään, myös petos on levittäytynyt kaikkialle. Se on myös suhteissamme toisiin ihmisiin. Siksi taistelu petosta (suhteiden esineellistämistä, fetisismiä) vastaan läpäisee koko elämän eikä vain taloutta. Taistelu petosta vastaan läpäisee jokaisen teon ja jokaisen puheenvuoron, suhteet työtovereihin ja suhteet ystäviin. Kaikkien sopimusten, transparenssin, laskennan jne. illuusioiden sijaan näkyy yhä selvemmin, että kyseessä on yhteiskuntamuodostuma, jonka perusta on petoksessa. Kun me näemme sen, tai kun me alamme epäillä sitä, niin kapitalismin taika ei toimi.

(Holvas & Vähämäki, Odotustila, 2005, s. 200.)

 

 

Ikuisessa taistossa sisäistä porvaria vastaan on nyt innovoitu laadullisen metodologian pohjalta analyysityökalu, joka auttaa laskemaan kunkin sielun porvariprosentin. Jokaisesta väitteestä, jonka tunnet sopivan itseesi, porvariprosenttisi nousee 14,2857143 prosenttiyksikköä. Puolikas myöntö lisää porvariastetta 7,14285715 prosenttiyksikköä.

Testi osoittaa oikeastaan porvarin pahamaineiseen kätyriin, pikkuporvariin, sillä puhdas isoporvari on loppujen lopuksi aika harvinainen näky.

 

1. Sinun on pakko mitata kaikki. Oliko leffa nyt varmasti rahan arvoinen? Oletko nelosen vai vitosen arvoinen filosofi? Paljonko aikaa on mennyt? Vuodattiko näyttelijä lavalle niin paljon hikeä ja kyyneleitä että se kattaa lipun? Montako digikuvaa tuli otettua lomalla? Mittaatko elämääsi sosiaalisesti tunnustetuilla saavutuksilla? Tykkäätkö enemmän tilastotieteestä kuin laadullisesta sosiologiasta?

Tausta: porvarillistumisen tämä piirre alkoi kehittyä voimakkaasti kellon keksimisen jälkeen, 1600-luvun kvantifioivan luonnontieteen ja rahatalouden myötä.

 

2. Olet rationaalinen yksilö. Porvarius seisoo ja kaatuu yksilökeskeisyyden mukana (vrt. vasemmistolainen autuus). Sinä tulet aina ennen postinumeroasi ja koko sosiaalista prosessia, joka on tuottanut sinut, puhumattakaan sosiaalisesta prosessista, joka on tuottanut sosiaalisen prosessin, joka on tuottanut sinut. Olet in-dividuaali, jakamaton monadi, jonka menestys riippuu järkevästi lasketuista itsenäisistä valinnoista ja itsekkäästä urasuunnittelusta. Et ole kuitenkaan täydellisen rationaalinen, vaan sinussa on ainakin yksi söpö persoonallinen irrationalismi, niin kuin postimerkkien keräily.

Tausta: länsimainen individualismihan syntyi paradoksaalisesti vasta, kun koossa alkoi olla tarpeeksi suuria ihmismassoja. Descartes ja Kant käänsivät teoreettisen ajattelun subjektiin, Hobbes ja Locke keksivät käytännöllisen yksilön. Uuden ajan filosofian historia on osin porvarillisen individualismin puolustelua.

 

3. Panostat potentiaaliseen itseesi. Nojatuolivallankumouksellisuus on porvarin ydinpiirteitä. Ostat hyllyittäin kirjoja, koska jonain päivänä luet ne kaikki, hankit pari virveliä, koska joskus on vielä aikaa kalastaa, olet puheissasi niin radikaali ja ainoa puuttuva juttu on potentiaalisen tuleminen todelliseksi. (Vasemmistomilitantti hylkää potentiaalinen vs. todellinen -erottelun ja toimii virtuaalinen vs. aktuaalinen -akselilla.)

Tausta: porvari havainnollistaa tässä Hegelin Oikeusfilosofiassa esittämää kuvausta absoluuttisen vapauden illuusiosta. Niin kauan kuin tahto pysyy mielensisäisenä ja abstraktina, tahdon vapaus näyttäytyy loputtomana: voin tahtoa, että A tai B tai C tai mitä vaan… Vapauden todellinen käyttö edellyttää konkreettista valintaa, joka sulkee tietyt muut mahdollisuudet pois.

 

4. Tavoittelet tuonpuoleista. Aiotko kirjoittaa päräyttävän romaanin, rakentaa savusaunan omin käsin, hankkia viinitilan Kaliforniasta ja juosta maratonin, mutta vasta "eläkkeellä"? Opetat ehkä pyrkimystä myös lapsillesi: "Jos olet kiltti tyttö tämän viikon kun isukilla ja äitylillä on paljon töitä niin saat viikonloppuna Palkinnon." Tuomas Nevanlinna kutsuu tällaista trassendenssin tavoittelua metafyysiseksi ajatteluksi: sitten kun, sitten kun, niin, niin, niin ja niin… Vasemmistomilitantti tietää että kaikki täytyy aloittaa nyt, koska me kaikki kuollaan huomenna. Ei ole mitään palkintoa viikonloppuna eikä turvattua elämää 40 vuoden ankaran työuran jälkeen, ei taivasta eikä sen puoleen helvettiäkään.

Tausta: transsendenssin historiasta on kirjoitettu aivan tarpeeksi, jopa liikaa. Siitä olemme paljolti velkaa Nietzschen kristinuskon genealogialle, joka liittää transsendenssin nihilismiin.

 

5. Jos joustat, joustat vain "yksityiselämäsi" kustannuksella. Leikkaat tarpeitasi, harrastat tunneasketismia, ajattelet että jos sinäkin pystyt vetämään 50 tuntia viikossa niin kyllä kaikki muutkin ja sitä paitsi läheisesi eivät tarvitse sinua kovin paljon jos sinäkään et heitä koska mehän ollaan kaikki rationaalisia autonomisia individuaaleja riippumattomia yksilöitä ja työelämä työelämä työelämä…

Tausta: kannattaa lukea A. R. Hochschildtin The Time Bind.

 

6. Pelkäät luonnontilaa. Jos kaikki eivät tee ihan vitusti töitä, yhteiskunta rappeutuu laiskistumisen myötä ja ihmiset palaavat kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Eikö niin? Ihmistä pitää vähän kuristaa, muuten se ei tee töitä.

Tausta: länsimaisen yläluokan moralismin historia, jälleen, Hobbesista alkaen. Filosofia akateemisena oppiaineena on kovin epäuskottava, koska se torjuu hysteerisesti epäilyt luokkasidonnaisuudestaan.

 

7. Luotat tavaratalismaaneihin. Viimeisimpänä ja vähäisimpänä: olet kuluttaja (et tuottaja). Vasemmistomilitantti tietää hyvin, että taistelu kulutusyhteiskuntaa vastaan on aina ollut tärkeä. Bertrand Russell sanoi hyvin vuonna 1918 ylistäessään anarkosyndikalisteja siitä, että nämä näkevät ihmiset tuottajina, eivät kuluttajina.

Tausta: porvari toteuttaa Hegelin Oikeusfilosofian toista pointtia, jonka mukaan tahto kohoaa korkeammalle tasolle ja saavuttaa suuremman vapauden objektivoituessaan yhteisesti tunnustetun universaalin oikeuden turvaaman yksityisomaisuuden muodossa.

 

Porvarimittarin kaltaisia innovaatioita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Tehtyjen työtuntien määrä osoittaa, että iso osa väestöstä todella haluaa enemmän työtä ja vähemmän vapaa-aikaa, sikäli kuin näillä on eroa. Tämä ei lainkaan edistä vallankumousta.

Toisaalta olen huomannut, että porvarimittari värähtelee jyrkimmin keski-ikäisten kohdalla, joilla useimmiten korostuvat kohdat 1 ja 4-6. Nuoremmat halveksuvat vitoskohtaa ja lankeavat eniten seiskaan, mutta tämä ei ole kovin vakavaa. Nuorissa on paljon vallankumouksellista virtuaalisuutta.

Oma pikkuporvariprosenttini on 35,71428575.

 

Joskus, kun istuu väsyneenä, tuntee irtoavansa tuolista ja kohoavansa sivulta kääntyen ylösalaisin leijumaan jalat kohti kattoa. Kokemus on näiden päivien symboli: kaikki tuntuu toimivan nurin päin tai metatasolla.

 

Työstä metatyöhön 

Nykyiseen työhöni kuuluu työnsosiologian opiskeleminen. Työntutkimuksesta saa opintotukea, vaikka ei koskaan ole ollut "oikeissa" töissä. Sitä siis opiskelee jotain tavallista ja välttämätöntä, jotain itsestäänselvää, jota ei ole varsinaisesti itse kokenut, niin kuin robotti, joka ihmettelee hengittämistä.

Eipä se mitään: työn korvaaminen metatasolla vaikuttaa nykyään tyypilliseltä, kun ison osan työstä saattaa viedä työn arviointi ("laadunvalvonta") ja reflektointi (itsensä markkinoiminen, itsekontrollin kehittäminen). Konsultti- ja asiantuntijateollisuuden puristuksessa sitä sitten voi ihmetellä, mihin varsinainen referenssi - itse työ - on kadonnut sen ihmettelyn alta.

Työelämä on muutenkin kääntynyt ylösalaisin. Yhä suurempi osa ajasta menee valmistautumiseen ja työnhakuun: mistä saada seuraava pätkä ja rahat asumiseen, miten päivittää itsensä ja cv:nsä, miten kehittää persoonallisuuttaan, mitä taitoja ja kieliä opetella, miten verkostoitua, millainen portfolio luoda.

 

Prekarisaatio

Siirtyminen uuteen työhön näkyy opiskelijoissa. Työn sosiologian johdatuskurssin aiempien vuosien ryhmätöissä on kuulemma tullut esiin lähinnä palkkatyökeskeisiä määritelmiä: "Työ on sitä, mistä saa rahaa." Nyt työ on paljon laajempi käsite. Menossa olevalla kurssilla joku ehti jo määritellä työn "koko elämäksi".

Kokemus johtunee oman työkyvyn myynnistä, johon meitä yritetään jatkuvasti pakottaa. Elämän osa-alueet hajaantuvat ja limittyvät, epävarmuus ja tunne toisten armoilla olemisesta lisääntyy, tieto- ja tunnetyötä on mahdotonta erottaa "vapaa-ajasta", ja silti pitäisi olla tehokas moniosaaja.

Pitäisi tehdä niin hitosti työtä, jotta pääsee töihin.

 

Johtopäätös 

Ehkä zerzanilaisilla ekoanarkisteilla on pointti. Keräilijä-metsästäjät kun selvisivät parilla työtunnilla päivässä (ja elivät muuten lähinnä kasviksilla). Sivilisaation kehitys on kaikkialla tarkoittanut hierarkian, epätasarvon ja työn lisääntymistä. Länsimaisen tieteen keksinnöt, joita on inspiroinut laiskuus ja halu helpottaa työtä, ovat säännönmukaisesti johtaneet työn määrän ja työajan kasvamiseen.

Mitä rikkaampi valtio, sitä suurempi merkitys työllä on. Mitä rikkaammat vanhemmat, sitä enemmän lapsi viettää päivähoidossa. Mitä isompi palkka, sitä vähemmän vapaa-aikaa.

Siellä missä kaikki on ylösalaisin, tosi on epätoden momentti.

 

1. Olemme selvästi prekaareja. Kaikki on meille epäselvää, eriytymätöntä ja epävarmaa, apeironmaista alkumassaa, jonka ilmapäinen Anaksimenes-klovni tulkitsee väärin ja jonka kapitalistis-byrokraattiset pythagoralaiset valjastavat järjestyksen nimissä.

2. Tuotanto on välttämätöntä elämälle, mutta ei palkkatyö. Palkkatyön vaatima itsensä myyminen työnostajille, joita virheellisesti myös työnantajiksi kutsutaan, on todellakin vastoin arvoamme.

Kuitenkin nykyisessä workfare-yhteiskunnassa, joka on jättänyt kultaisen welfaren kauas jälkeensä, arvomme määritellään työn kautta: sen mukaan, kuinka paljon (kuinka kiireisesti) alistumme tekemään. (Palkka)työttömyys on häpeä ja sosiaalinen kuolema.

3. Tärkeää ei enää ole tehdä jotakin tiettyä työtä, vaan mitä tahansa työtä: työstä on tullut pelkkä moraalinen kategoria. Siksi nietzscheläisen antimoralistin täytyy kieltäytyä työstä.

4. Silti minut on välttämättä sidottu työelämään ja päämäärärationaalisen aikuisuuden ihanteeseen. Elän luotolla, olen valtiolle velkaa opintolainani. Kun otan lainaa, sitoudun astumaan huoranpyörään tulevaisuudessa. Jos en ottaisi lainaa, joutuisin elämään pyörässä jo nyt, niin kuin useimmat elävät.

5. Turha iloita perisynnistä pääsemistä, kun on perivelkainen …

 

 

Tavoitteena täystyöttömyys: ei työtä kenellekään!
Sano ei työlle! Elämä on parasta työtä!
Yhdistyneitä työttömiä ei voi voittaa!
Koti, työttömyys ja joutilaisuus!
Työttömyys tai kuolema!

Aina välillä joku fiksu porvari siirtää huomion yhteiskun­nasta "yksilöön" ja ehdottaa, että onni löytyy henkilökohtaisesta te­kemisestä. Siis pienestä harrastamisesta, ei tekojen seurauksista tai poliittisesta murehtimisesta. Arki on täynnä pientä tekemistä, ja joukko pieniä iloja muodostaa yhden suuren onnen. Tehdessään ja toimiessaan, huolehtiessaan asioista ihminen voi porvarin mukaan olla yksinkin onnellinen, oli fyysisesti muiden kanssa tai ei.

No, oletetaan sitten: huolehdin maailmassaolevista. Olen oppinut olemaan onnellinen tekemisessä. Olen on­nellinen, olen täyttynyt tekemisiini jakautuneesta onnesta ja tiedän, kuinka voin uusintaa on­neni: uppoutumalla maail­maan ja huolehtimalla pienistä lähiolioista. Enää ei tarvitse kilpailla ja nähdä vaivaa "etene­misen", "uran" tai "yhteiskunnan" suhteen. Olen onnellinen! Voin ottaa rennosti. Markkinatalous ei jatku minun osaltani, paitsi pienenä passii­visena ku­lutuksena.

Jos tälläinen ehdotus toteutuisi laajasti, kapitalismi romahtaisi.

Epäpolitisoidessaan onnen ja siirtymällä yhteiskunnasta yksilöön ja yksilön sopivan rentoihin pikkutekemisiin porvari ehkä sittenkin tekee poliittisen eleen, joka kaivaa maata hänen altaan.

Jos nimittäin kaikki löytäisivät onnen arjen pitkäveteisyydestä löytyvästä tekemisestä, tarvitsi­siko heidän todella tehdä niin järjet­tömän paljon palkkatyötä kuin nyt? Vai kieltäytyisivätkö he työstä?

Alkaisivatko porvarin sanoman sisäistäneet ihmiset vaatia perustuloa?

Miksi yksilöt ylipäätään tekevät länsimaissa palkkatyötä valtavasti enemmän kuin olisi tarpeen mukavaa ruoka- ja viihdetasoa varten?