Oikeutta työntekijöille

27.03.2010, 03:40

 

Helsingissä osoitettiin mieltä työntekijöiden oikeuksien puolesta - väkeä oli 150-200, toisin kuin Hesari väitti

 

Työnantajapuoli pyrkii romuttamaan työtekijöiden oikeudet hyökkäämällä kaikilla rintamilla. Toisaalta lisätään vuokratyötä, määräaikaisia ja "tarvittaessa kutsuttavia" työsuhteita. Toisaalta vakinaisiltakin työntekijöiltä vaaditaan yhä lisää työtä ja lisää joustoa irtisanomisilla uhkaillen.

On aika rakentaa vastavoima työnantajien mielivallalle!

(Lainaukset mielenosoituksen tiedotteesta) 

 

 

Demo oli tukevasti ympäröity maijoilla ja sinivuokoilla 

 

Mitä me vaadimme:

*10 euron minimituntipalkka*

*Irtisanomissuoja tai eroraha kaikille*

*Räikeistä työnantajarikoksista kunnon tuomiot*

*Ei rikkurivärväykselle ja lakonmurtamiselle!*

*Lakko-oikeutta ei tule rajoittaa, pikemminkin laajentaa* 

 

Laineen Kasperi veti soundiauton lavalta aika hyvin 

 

 

Mielenosoittajat kuuntelivat Oikeutta siivoojille -aktiivin puheenvuoroa 

 

Harmaat lamamielenosoitukset tuottavat poliisille töitä

 

Helistintä heristeltiin IRO Researchin konttorin edessä - firma on mm. erottanut ay-aktiiveja 

 

Tang Dynasty -ravintola Kampin kulmilla sai mielenosoituksen huomion maksamatta jätettyjen palkkojen ja siirtolaistyövoiman hyväksikäytön vuoksi. 

 

Poliisikin kantoi kortensa kekoon  

 

Mannerheimintiellä syttyivät hätäsoihdut 

 

Poliisi yrmisteli kuvaajalle

 

 

"Ei tässä ole tarkoitus provosoida", sanoi poliisi hedelmälle

 

Mystisen Vastavoima-organisaation järjestämä mielenosoitus oli piristävintä mitä kaduilla on tapahtunut sitten toissaviikon (silloin ahtaajat tekivät upean fuusiomielenosoituksen joka yhdisteli mahtavia huutoja, vasaroita, lippuja, hernekeittoa ja bilettelyä). Sateesta huolimatta meininki oli tavallista innovatiivisempaa. Kulkue esimerkiksi pysähteli työntekijöiden oikeuksia polkevien firmojen eteen kuuntelemaan infopuheita, heiluttamaan lippuja ja huutamaan.

Mielenosoituksen pysäkeistä saa kätevän boikottilistan (syytökset ovat mielenosoituksen spiikeistä):

 

1. Molly Malones: ei kirjallisia työsopimuksia, nuorten ja ulkomaalaisten tietämättömyyden hyväksikäyttö.

2. IKJ Rakennus Oy: kiinalaiset työntekijät odottelevat edelleen palkkojaan. 

3. City-Lehti/Janton-konserni: ylikansallisen sijoitusyhtiön politiikka on pitää mainosjakelun palkat lattiatasolla.

4. IRO Research: ammattiyhdistystoiminnan estäminen.

5. HairStore: googlaa huviksesi "HairStore tuomio". Omistaja Veikko Nenonen on jo tuomittu ties mistä rikkomuksista.

6. Tang Dynasty: "Työsuojelupiirin tarkastuksessa ravintolan kellarista löytyi lavereita joihin jotkut ravintolan Kiinasta tuoduista työntekijöistä oli majoitettu."

7. Barona Oyj: "joustotyö"firma, jolle Finnair ja Elisa ovat ulkoistaneet toimintojaan. 

8. Multi-Link Terminals/Container Finance: alkoi värvätä lakkorikkureita Facebookin kautta. 

 

Poliisit ilmeisesti odottivat, että firmoihin oltaisiin menty joukolla sisään tai jotain, sen verran kiihottuneina ne surrasivat kyljessä. Kun mitään sellaista ei tapahtunut, poliisi odotti että mielenosoitus loppui Multi-Linkin eteen ja tuli sitten omalla joukollaan ottamaan kiinni kaksi tyyppiä, jotka olivat pidelleet soihtuja mielenosoituksen aikana. Kuinkahan monta kymmentä soihtukuvaa tässäkin blogissa on julkaistu ilman että yhdestäkään olisi otettu ihmisiä kiinni saati sakotettu?

Kiinniottojen ansiosta mielenosoitus sai kuitenkin enemmän mediahuomiota. Ensi kerralla kaikki ottavat soihdun mukaan!

Vallankumouksessa riittää tekemistä

25.03.2010, 02:08

 

Suurin osa länsimaisten yliopistojen humanisteista ja sosiologeista vaikuttaa olevan vasemmistolaisia jossakin löyhässä mielessä: vasemmiston äänestäjiä, anarkohenkisiä, kommunistimielisiä, abstraktisti marxilaisia tai yksinkertaisesti "arvovasemmistolaisia maailmanparantajia". (Sen sijaan harvempi heistä on demari - mistä niitä demareita oikein tulee? - Ei onneksi enää mistään…)

Syitä akatemian "vapaamielisyyteen" ei ole vaikea löytää: akateemikot, varsinkin humanistit, ovat yhteiskunnassa taloudellisesti melko aliarvostettuja, heillä on paljon tietoa historiasta ja monimutkaisista yhteiskunnallisista prosesseista ja seurasta sekä perinteistä johtuen heillä on tietynlaiset "suvaitsevaiset arvot ja asenteet". Jere P. Surber analysoi näitä syitä The Chroniclen artikkelissaan.

Ehkäpä samat syyt selittävät taiteilijoiden ja kirjailijoiden perinteisen vasemmistolaisuuden. Hienoa: meillä on sekä akateemisia että taiteellisia vasemmistolaisia. Voisi kuvitella, että näillä ryhmillä on yhteiskunnassa melkoisesti valtaa ainakin suhdeverkostojensa ja "inhimillisen pääoman" tasolla. Miksi sitten elämme suuryritysten, oikeistohallituksen ja netsien (nettinatsien) sääntelemässä todellisuudessa?

Sekä akateemikoilla että taiteilijoilla on tapana keskittyä vasemmistolaisena olemiseen. Ei siis esimerkiksi politiikan tekemiseen. Halutaan omistaa mielipiteitä, arvoja ja asenteita ja olla tekemättä yhtään mitään - korkeintaan välillä "analysoidaan kriittisesti". En nyt aio esittää moralistista vaatimusta siitä, että jokaisen pitäisi käyttää viikkonsa politiikan tekemiseen, vaan jotain paljon helpompaa: jos kerran on poliittisesti jollain suunnalla, niin asioiden eteen voi tehdä jotain, vähänkin, niillä keinoilla, jotka itse osaa. Jos akateemikko ei halua heilua barrikadilla seivästämässä paskatyönantajia, niin akateemikko voi tehdä edes joskus poliittista tai poliittisesti relevanttia tutkimusta ja popularisoida sitä, tai vaikuttaa yliopiston sisäiseen politiikkaan radikaalisti, liittoutua opiskelija-aktivistien kanssa, olla mukana järjestämässä valtauksia jne. Jos taiteilijan mielestä yhteiskunnallisten liikkeiden kokoukset ovat tylsiä, niin taiteilija voi tuottaa poliittista taidetta ja työntää sitä sellaiseen paikkaan, että sillä myös on vaikutuksia. Puuseppä puolestaan voi veistellä niitä seipäitä, joilla paskatyönantajat teurastetaan. Vallankumouksessa riittää tekemistä jokaiselle, paitsi ehkä poliitikolle

Yritän siis sanoa, että jos politiikka ymmärretään puoluepolitiikkaa laajemmin, niin politiikan tekeminen ei välttämättä vaadi mitään erillistä, opeteltavaa taitoa, toisin kuin vaikka hevosella ratsastaminen. Politiikan eteen voi tehdä jotain sillä, mitä jo osaa tai mitä haluaa opetella. Päätämme joka päivä asioistamme erilaisissa pienyhteisöissä, vastustamme typeriä käskyjä, yhteiskunnalliset konfliktit läpäisevät meidät. Kirjoitamme muotiblogeja, jaamme loputtomasti meikkausvinkkejä ja tuunaamme tietokoneita. Jotkut myös toimivat yhteiskunnallisissa liikkeissä. Jos pystymme kaikkeen tähän, jos meillä on näin paljon kykyjä, niin miksi poliittinen todellisuus on edelleen synkkä? Miksi kuulostamme usein niin voimattomilta ja katkerilta?

Onko vika siinä, että päättäjät eivät vain tajua?

Onko vika siinä, että päättäjiä ei painosteta ja pakoteta tarpeeksi

Vai onko vika siinä, että asioita ei uskalleta ottaa omiin käsiin?

Vai onko vika siinä, että poliittinen autonomia tuntuu vaikealta ja pelottavalta? 

Ollaanko liian reaktiivisia ja liian vähän aktiivisia?

Ollaanko luettu liian vähän Marxia tai ranskalaista filosofiaa?

Onko kyse siitä, että "suomalainen mielenlaatu on sellainen että mielenosoituksia ja vahvasti kantaa ottavia juttuja karsastetaan"?

Onko kyse siitä, että on biljoona erilaista kamppailua mutta ei mitään keinoa yhdistää niitä?

Vihreä rauhoittaa, valkoinen piristää

24.03.2010, 00:10

 

 

Jatketaan zurnalismilla. Haastattelin vuosi sitten dosentti Mikko Ylikangasta Suomen päihdehistoriasta ja sen yhteydestä yhteiskunnan luokkarakenteeseen.

 

Vihreä rauhoittaa, valkoinen piristää - huumeita Suomessa!


 

"Heroiinia, sitä oli sodassa liikaa tarjolla. Korsuissa hyllyillä ja lääkintämiesten laukut täynnä. Yskä kun oli tai kolotti, niin heitettiin heroiinitabletteja käteen, että ota tuosta. Ei sitä ymmärtänyt mitä se oli."

Näin muistelee suomalainen sotaveteraani 1940-lukua Mikko Ylikankaan kirjassa Unileipää, kuolonvettä, spiidiä. Se on ensimmäinen laaja tutkimus, joka käsittelee Suomen varhaista huumehistoriaa. Miksi aiheeseen ei ole kajottu aikaisemmin?

"Poliisin ja sairaaloiden arkistot ovat auenneet vasta hiljattain. Aineisto on ollut hajanaista ja vaikeasti saatavilla", Ylikangas selittää. "Lisäksi itsesensuuri on takuulla vaikuttanut. 20-luvulla huumeet olivat vielä hehkutettu juttu, mutta sen jälkeen niiden käyttö demonisoitiin hyvin nopeasti. Käyttäjät eivät puhuneet ja kustantajat eivät julkaisseet asiasta."

Teos näyttää, että huumekeskustelu ei syntynyt Suomeen tyhjästä vuonna 1960. Laudanumia, heroiinitabletteja ja amfetamiinipitoisia lääkkeitä sai apteekista sadan vuoden ajan: vielä Andy McCoyn mummo osti oopiumia laillisesti. Maan päihdehistorian kohokohtiin kuuluu Duodecim-lääkärilehden 1901 julkaisema teksti, joka ylisti heroiinia lapsillekin sopivaksi lääkkeeksi.

 

Chydeniuksen yrttitarha

 

Valistusajattelija Anders Chydenius tutki ensimmäisenä Suomessa oopiumin valmistusta tieteellisesti. Tutkimustensa pohjalta Chydenius suositteli, että Suomen talousseura ryhtyisi edistämään kotimaisen oopiumin tuotantoa lapsityövoiman avulla - mikä oli tyypillistä merkantilistista ajattelua.

Talousseura kuitenkin katsoi, että kansa väärinkäyttäisi ainetta. Lausunnossa voi nähdä suomalaisen huumekeskustelun tiivistettynä: sivistyneistö holhoaa ja moralisoi rahvasta. Ajateltiin, että kansalle ei saa antaa outoja rohtoja, koska väki ei osaisi huolehtia itsestään, toisin kuin paremmat piirit.

Yläluokan huumeidenkäyttöä katsottiin sormien läpi. Oopiumia ja heroiinia sai apteekista vaivaan kuin vaivaan. Tulenkantajat nuuskasivat kokaiinia innoissaan, ja pääesikunnassa oltiin sodan aikana välillä niin piristeissä, että rauhoittuminen onnistui vain unilääkkeiden voimalla. Ylikankaan kirja dokumentoi, kuinka suomalaiset talvi- ja jatkosodassa hiihtivät amfetamiinin voimalla, paransivat yskäänsä heroiinilla ja karkottivat kivut morfiinilla.

Huumeiden käyttö ei tuolloin ollut laitonta. Se nähtiin kuitenkin jo varhain perverssiksi ja nuoren kansakunnan moraalista selkärankaa hapertavaksi käytökseksi. Juoppoja Suomessa oli ollut vuosisatoja, mutta heitä ei nähty kansalliseksi uhaksi, toisin kuin ulkomailta tulevia eksoottisia nautintoaineita. Huumeet olivat vieraita ja pahoja, eikä niiden nähty kuuluvan täkäläiseen kulttuuriin.

 

Kemikaalikontrolli ja luokkataistelu

 

Oopiumijohdannaisista alettiin keskustella moralistisesti vasta, kun alemmat luokat alkoivat käyttää niitä. Sama kuvio toistui kokaiinin kanssa. Ylikangas kirjoittaa Yhdysvalloista 1800-luvun lopussa:

"Niin kauan kun kokaiini oli ollut valkoisen keski- ja yläluokan huvituksena, ei sen aiheuttamista vaaroista ollut juurikaan pidetty ääntä. Mutta kun kokaiinin stimuloiva vaikutus yhdistettiin mustiin, oli kuin helvetti olisi päässyt irti. Pian kaikkialla lehdissä varoitettiin kokaiinia nuuskaavista mustista, jotka olivat uhka itselleen ja ennen kaikkea vaarana valkoihoisille naisille ja yhteiskunnan moraalille."

Onko huumekontrolli siis kytköksissä luokkasuhteisiin?

Ylikankaan mukaan vastaus on monimutkainen. Kysymykset rikollisuudesta, käytön näkyvyydestä ja käyttäjien varallisuuden ja aseman vaikutuksista muodostavat kiehuvan kattilan. Moraalikeskustelussa yhteys on kuitenkin selvä: alaluokkien päihtymistä on aina kauhisteltu, ja samalla sivistyneistö on saanut pitää milloin viinansa, milloin oopiuminsa.

Mutta kysytään suoraan: miksi heroiinin maailmanennätyskulutus Suomessa ei ollut moraalinen tai yhteiskunnallinen kysymys 1930-luvulla? Miksi lääkäreiden huumeidenkäyttöön ei puututtu?

"Yläluokan käytöstä ei puhuttu. Se ei näkynyt. Toki oli joitakin yksittäistapauksia tiedossa, mutta sitä ei pidetty yhteiskunnallisena ongelmana toisin kuin alempien sosiaaliluokkien huumeilua. Oli ajatus, että sivistynyt ihminen on oman itsensä herra ja kykenee kantamaan vastuun itsestään ja elämäntavoistaan."

Parempien piirien narkomaanit olivat siis huumekontrollin ulkopuolella, koska oletettiin, että he pystyvät huolehtimaan itsestään. Jos oli rahaa ja hyvä kotiosoite, niin huumeiden väärinkäyttö ei kiinnostanut ketään.

Kyse oli pitkälti lainsäädännöstä. Huumeiden käyttö ei ollut rangaistava teko Ylikankaan kirjan käsittelemänä aikana, eli vuosien 1800-1950 välillä. Poliisi puuttui käyttäjiin lähinnä irtolaislain kautta sekä rikosten (salakuljetus, ryöstöt, prostituutio) yhteydessä.

 

Sosiaaliset narkkarit

 

Joskus kuulee väitettävän, että huumeongelma olisi syntynyt kokonaan vasta 1960-luvulla, jolloin huumekontrollia kiristettiin rajusti. Ylikangas ei allekirjoita väitettä.

"Kyse on aste-erosta. Totta kai ongelma paisui 60-luvulla, mutta jos kerran jo 20-luvulla terveydenhoitoalan ammattilaiset, poliisi ja eduskunta puhuivat huumeongelmasta, niin kai silloin täytyy myöntää että sellainen oli olemassa, vaikka se ei ollut vielä niin laaja."

Kovien huumeiden käyttö oli Suomessa pitkään yksinäistä puuhaa, lukuun ottamatta kokaiinia, johon liittyi oma kahvilakulttuurinsa. 60-luvulla psykoaktiivisten kemikaalien kulutus muuttui sosiaalisemmaksi. Amerikan mallin mukaan nuoriso kerääntyi yhteen polttamaan pilveä, vähän niin kuin vanhempansa, jotka joivat yhdessä viiniä tai viskiä.

Suomalainen huumekontrolli oli melko vähäistä sodanjälkaiseen aikaan asti, samoin sen aiheuttamat ongelmat. 50-luvun vaihteessa morfiinia ja heroiinia alettiin säädellä äkillisesti, mikä johti salakuljetuksiin ja ryöstöihin. 

Lietsoiko koventunut kontrolli huumeisiin liittyviä ongelmia?

"Viimeisen 40-vuoden huumepolitiikkaa ei varmaankaan voi pitää kovin onnistuneena. Voidaan myös väittää, että politiikka on itse aiheuttanut lisää ongelmia. Vaikka ei käyttö ongelmatonta ollut ennen kontrollia", Ylikangas tiivistää.

EK on edelleen ahterista

20.03.2010, 18:23

Hei haloo vitun intellektuelli-idiootti! Satamalakko kolmatta viikkoa ja sä vaan kirjotat lifestyle anarkismista ja kehut ittees!

 

Vanha kunnon druga muisti tekstiviestillä. Torstaina satamassa jo mellakoitiin, mutta perjantaina lakko loppui. Useampi harmaa marxisti pahoittaa mielensä heti kun kirjoittaa lifestyle-anarkismista. Ilmeisesti kaikki mielenkiintoinen on kiellettyä paitsi voiton suhdeluvun tendenssimäisen laskun Lain veivaaminen. Äijät marisee Marxista! Vähän sateenkaarta perseeseen nyt.

Ahtaajien lakko oli mielenkiintoinen, mutta Hedelmät ei taaskaan ollut tehtäviensä tasalla, koska täällä oltiin jalkauduttuna sinne sun tänne. Ja tonnekin. Ahtaajat vaativat työnostajan jo aikaisemmin lupaamaa irtisanomissuojaa eli muutosturvaa, eivät palkankorotuksia:

 

 

 

 

 

 

 

 

Opiskelijat ja muut valtaajat puolestaan vaativat 1000 euron vastikkeetonta perustuloa nyt ja heti:

 

 

 

 

 

 

 

(Lisää kuvia Fifissä

 

Jos EK:n ja sen tiedotuslehtisen Helsingin Sanomien hallitsema mediakeskustelu lakosta ei ollut luokkataistelun retoriikkaa (ja vieläpä nationalistisessa valepuvussa), niin mikä sitten on? Nurinkurisesti ahtaajien, valtaajien ja muutamien opiskelijoiden lisäksi vain hallitseva luokka on tuntunut käyvän taistelua aktiivisesti ja julkisesti. AKT:n lakon merkityksestä voi ja kannattaa lukea lisää:

Kaasuputki: Lakkokevättä rinnoissa 

KU: Satamalakossa kyse isoista periaatteista

Reko Ravela: Ketä vastaan ahtaajat taistelevat?

KU: Ahtaajat marssivat eduskuntaan, vasemmisto tukee työtaistelua 

Eliisa: Journalisti tiedottaa

Uudet barbaarit: Rynnäkkö vasten taivasta  

 

Ahtaajien lakko on siis ohi. Seuraava askel? Perjantaina 26.3 Helsingissä osoitetaan mieltä työntekijöiden oikeuksien puolesta ja paskatyönantajia vastaan. Kokoontuminen Hakaniemessä klo 17, esiintymässä Laineen Kasperi.

Opiskelijoiden valtaus on siis ohi. Seuraava askel? SYL ja SAMOK järjestävät 21.4 Helsingissä suurmielenosoituksen maksuttoman koulutuksen puolesta. Ehkä jotain muutakin keksitään. Kohta on vappukin…

Vuoden satoa

16.03.2010, 00:07

 

 

Mitä hedelmiä täkäläisestä viidakosta on tullut eniten pureskeltua vuoden aikana?

 

Opiskelijatoiminnan sivuilla on lähinnä uutisia, kuvia ja kommentteja, mutta mukaan mahtuu muutama painava teksti:

Miksi valtaamme asuntoja?

Tekstiä on nyt hehkutettu vuoden ajan "parhaana poliittisena manifestina". Jotkut sanoivat, että mitään muuta ei jäänyt viime keväästä mieleen kuin tämä teksti. Syksyllä se nousi uudestaan esiin Asuntotoiminnan yhteydessä. Ehkä tosiaan on mahdollista kirjoittaa konkreettisesti ja kokemuksellisesti ja silti argumentoida kapitalismikriittisesti.

Opiskelijatoiminta: Kokemuksia kapinasta 

OT:n panos Yhteinen yliopisto -pamflettiin. 

 

Revalvaatio.org aloitti vahvasti viime syksynä mutta on hiljentynyt vuoden vaihteen jälkeen. Aiemmissa teksteissä on helmiä:

Vieraantumisesta

Kaunis Marx-tiivistys:

 

Oleellista ei ole siis väittää, että "olemme Todesta Olemuksestamme vieraantuneita" vaan, että kapitalismi tendenssimäisesti vieraannuttaa meitä subjektiivisuudestamme. Siis siitä, mitä me teemme, voimme tehdä ja todenäköisesti tulemme tekemään. 

(…)

Mitä vieraantumisen käsitteellä voidaan saavuttaa kokemuksellisesti?

Yllä viitattiin karkealla tavalla vieraantumiseen ilmiönä, jossa yhteiskunta toimii yksilössä ”jälkiä jättämättä”.

Vieraantuminen on kuitenkin tätä prosessia ristiriitaisempi ilmiö. Se nimenomaan jättää jälkiä, nimittäin kokemuksen, hämmennyksen, ristiriitaisuuden ja päättämättömyyden tunteen. Vituttaa, muttei oikeastaan osaa sanoa miksi. Mutta miksipä ei vituttaisi, jos kantaa subjektiivisuutensa perustavina määreinä äärimmäisen ristiriitaisen yhteiskuntamuodon totaliteettia.

 

Vasemmisto tarvitsee puoluepoliittista aktivismia

 

Se mitä vasemmisto tarvitsee nyt, on avautuma uudenlaiselle puoluepoliittiselle aktivismille. Vihreässä vasemmistokentässä on nyt selvästi käynnissä liikehdintä, jossa etsitään uutta kotia radikaalille poliittiselle liikkeelle ja toiminnalle. Tämä poliittinen liike sitoo yhteen uudella tavalla 1990-luvun ekologista ja moraalista protestia, pätkätyökeskustelun herättämää työväestöä ja alempaa keskiluokkaa, sekä 2000-luvun orastavaa aktivismin muotoa, joka toimii pääsääntöisesti tietoyhteiskunnan, internetin ja sosiaalisten medioiden välityksellä. Prekariaatti on selvästikin se poliittinen liike, joka toi tämän uuden poliittisen konstellaation tai sommitelman mahdolliseksi, mutta prekariaatti ei ole se liike, joka kykenee muodostamaan tästä epämääräisestä liikkeestä uuden, varteenotettavan poliittisen voiman.

Poliittinen liike ja aktivismi tarvitsee aina puoluepoliittista tukea ja kotia, sen ovat 1990-luvun epäonnistuneet protestit osoittaneet. Tarvitaan siis toisaalta ihmisiä, jotka ovat valmiita toimimaan ja ajattelemaan itse asiaa, ilman kiinnostusta puoluepoliittisiin käytäntöihin, yhteiskunnan hyväksyttyihin pelisääntöihin ja kannattajakunnan miellyttämiseen. Toisaalta tarvitaan myös puoluepoliittisen toiminnan osaavaa väkeä, jotka osaavat kanavoida toimintaan rahaa ja käyttää valtaa myös sellaisilla foorumeilla, joille aktivisteilla ei ole mitään asiaa. Katu-uskottavuuden lisäksi tarvitaan siis myös uskottavuutta äänestäjien silmissä, tekoja poliittisilla areenoilla kuten kunnanvaltuustoissa ja eduskunnassa.

(…)

Vain puoluepoliittisen aktivismin kautta ovat ylitettävissä ne poliittiset umpikujat ja niiden fataalit yhteiskunnallis-taloudelliset vaikutukset, joihin oikeistohegemonia on koko Eurooppaa viemässä. Vasemmiston on alettava jälleen voittaa kamppailuja, mutta tämä ei onnistu ilman konkreettista vastakkainasettelua. Aktivistien ja uuden työväenliikkeen yhteistyön kautta näitä kamppailuja on tiedossa, mutta ne ovat myös voitettavissa. 

 

Vasemmisto 4.0

Ulossuljettu nuoriso - väkivallan piikki mellakoista ja koulusurmista

 

Megafoni uudistui vuosi sitten, teki pari voimakasta avausta ja juuttui kolmosnumerossaan harmaaseen Marx-veivaukseen, joka on sinänsä erittäin kyvykästä mutta tuskin sillä on Suomessa kovin montaa lukijaa. Paljon välittömästä käyttökelpoistakin löytyy:

Luokka kriisissä

Ketä vasemmisto enää kiinnostaa?

Prekaari organisaatio

  

Vallankumouksen hedelmillä on mainituista yllättäen eniten rss-lukijoita Googlen perusteella. Muutama hedelmä:

Työväen sivistys

Klassista dialektiikkaa: ylitetään "sivistyksen" ja luokkapuheen välinen vastakkainasettelu puhumalla työväen sivistysliikkeestä.

Suuri kertomus

Haluaisin tämän videoversiona.

Kapitalismi on oikeudenmukaista

Pääoman ensimmäiset sivut pähkinänkuoressa. 

 

Muualla: Takku on muuttunut vähän sekavamman näköiseksi uudistusten jälkeen, mutta Tresquatissa on julkaistu ainakin tämä mielenkiintoinen teksti. Sosialismi.netissä on julkaistu uutisia ja artikkeleita ulkomailta, pari esseetä ja haastattelu. Sitten on uusi vasemmistoblogi: Valvontaoikeus. Uusin tulokas näyttää olevan Julkinen tila.

Muutamia erityisen tiuhaan luettuja poliittisia blogeja:

Anna Kontula

Dan Koivulaakso

Harhautuneita ajatuksia 

Postmoderni identiteetti 

Uudet barbaarit

 

Tämän viikon menot - Helsingissä

15.03.2010, 19:18

 

 

Vallankumousaatto

Helsinki juhlii vapaata opiskelua!


Keskiviikkona 17.3.2010 klo 19

Akateeminen Vuosijuhla

Kokoontuminen yliopiston päärakennuksen uuden puolen aulassa

Tule juhlistamaan vapaata opiskelua ja Pariisin kommuunin perustamisen vuosipäivää!

Varustautumista ja hyvän elämän etsimistä!

Tänään on huominen!

”En olisi koskaan uskonut pääseväni näin hyviin bileisiin yliopistolla!”

Ohjelmassa mm.

• Juhlapuheita ja humua

• Virvokkeita ja musiikkia

• Miekkariaskartelu-työpaja – Varustaudu torstain Opiskelijarähinään!

• Hattupaja (ota yo-lakkisi mukaan!)

• Yönäytöksessä eläviä kuvia barrikadeilta ja niiden takaa

• Tonni käteen! -työpaja.

Illan musiikillisesta annista huolehtii Dj Marcos Almeyda (Autogestion Project) ja Dj Cybred, joiden samettiset saundit soivat nyt tunnelmallisemmin kuin koskaan!

”Elämäni muuttui täydellisesti, kun astuin sisään Porthanian pyöröovista…”

Tule ja tuo kaverisikin!

Vastaanotto yliopiston päärakennuksen uuden puolen aulassa keskiviikkona klo 19.

Tapahtuma Facebookissa

 

 


Opiskelijarähinä maksuttoman koulutuksen puolesta


Maaliskuu 18, 2010
12:00 14:00

 

Useat tahot järjestävät Helsingissä 18.3 klo 12 mielenosoituksen maksuttoman koulutuksen puolesta. Kokoontuminen Senaatintorilla.


“Ylioppilasliikettä kutsutaan ei-liikkeeksi. Me kutsumme tätä laaduntarkkailuksi. On aika näyttää päättäjille, että opiskelijoiden mitta on täysi ja kukkaro tyhjä.


Alustavana suunnitelmana on kokoontuminen Senaatintorille kello 12 ja sieltä marssi eduskuntatalolle.


Tapahtuman teesejä ovat:


- Maksuton koulutus on välttämätöntä Suomessa


- Elinikäinen oppiminen ei saa jäädä sanoiksi. Opiskeluajan rajoitus ja muut kovat keinot eivät ole ratkaisu


- Opiskelu on oltava mahdollista ja toimeentulo on turvattava”


“Parempi pitkä ja hyödyllinen kuin lyhyt ja hyödytön tutkinto”


Lisätietoja:


Facebook

maksuton.limes.fi 

 

Sitoutumaton vasemmisto ja yliopiston vihreät osallistuvat jälkimmäiseen mielenosoitukseen perustuloblokilla:

 

 

Älkää syyttäkö ihmisiä, vika on politiikassa

10.03.2010, 03:28

 

 

Eduskuntavaaleissa 2007 kolmannes äänioikeutetuista suomalaisista jätti äänestämättä. Viime vuoden eurovaaleissa jopa 59,7 % ei äänestänyt. Puoluepolitiikka ei kiinnosta väkeä. Valtio on yrittänyt rukoilla äänestäjiä epätoivoisilla porkkanoilla. Nuorille on postitettuja "nuorekkaita" äänestysflaikkuja. Nyt vuoden 2011 eduskuntavaalit on päätetty siirtää huhtikuulle, jotta olisi "paremmat äänestyssäät".

Mutta vika ei ole säässä tai ihmisissä vaan itse politiikassa.

Politiikasta on tullut ihan vitun tylsää.

Mitä jos politiikasta tulisi mielenkiintoista?

Jotta niin kävisi, täytyisi tajuta, että politiikka on muutakin kuin puolue- tai bisnespolitiikkaa.

Jotkut ovat Suomessa tajunneet sen jo 1980-luvulla. Kasarin ja tämän päivän välissä on pieni suuri kertomus.

Mistä nyt ottaa työkaluja porvareiden lyömiseen ja autonomian rakentamiseen? Miten taivuttaa halumme tuhoamaan meitä kontrolloivat lonkerot? Miten nauttia elämästä?

 

Yksi vanha mutta täällä kovin vähän käytetty ehdotus työkalupakiksi: CrimethInc.

En nyt tarkoita, että luopuisimme deodorantin käytöstä, vaan että oppisimme Crimethincin paremmista jutuista jotain.

Niin kuin esimerkiksi: politiikkaa voi tehdä suoraan, politiikkaa voi tehdä ilman lässytystä, politiikkaa voi tehdä niin että siitä nauttii. 

Opiskelijatoiminnan "radikaali demokratia" -lukupiirissä luettiin "Your Politics Are Boring As Fuck" -tekstin lisäksi

Forward!

Miksi rakastan varastaa suurten ketjujen myymälöistä 

Join the Resistance: Fall in Love 

Crimethinc on löyhä, soluista koostuva "entisten työläisten kollektiivi", joka nousi 1990-luvun puolivälissä pohjoisamerikkalaisista punk-piireistä ja alakulttuurizineistä. Se koostuu palkkatyötä pakenevista taviksista, joilla on antiautoritaarinen ja antikapitalistinen ote elämään ja politiikkaan.

Kyseessä ei ole mikään järjestö tai yhtenäinen liike, vaan enemmän brändi tai anonyymi tägi, jonka kuka tahansa voi omaksua ja lätkäistä omaan juttuunsa. Vähän niin kuin eläinten vapautusrintama EVR: kuka tahansa voi tehdä aktioita ja iskuja sen nimissä (muutama EVR:n tuhopoltto onkin USA:ssa yhdistetty Crimethinciin). Muita Crimethincin logon alla tehtyjä juttuja ovat monet globalisaatiokriittiset protestit, Unabomberin presidentinvaalikampanja, republikaanien nettisivujen hakkeroiminen, talonvaltaukset, erilaiset korttelitason pienorganisaatiot ja vuosittaiset Crimethinc-konferenssit, joissa järjestetään keskustelujen ja kadunvaltausten lisäksi vaikkapa tiirikointityöpajoja. Nämä tapaamiset on herättäneet FBI:nkin huomion: ainakin kolmena vuotena FBI on soluttautunut konferenssiin urkkimaan todistusaineistoa oikeudenkäyntejä varten.

Crimethincin anarkismi ei suinkaan ole mitään vakavanaamaista (ja se on muutenkin kaukana niistä suomalaisista anarkismin temppelin vartijoista, jotka ovat jääneet ysärille). Tämä tulee esiin jo kollektiivin nimessä: CrimethInc, "rikollinen ajattelu" tai "ajatusrikos" tai "rikostehdas". Vastaavia leikkejä ja itseparodioita on kollektiivin julkaisut täynnä. Tämä on keskeinen juttu Crimethincissä: politiikan tekemisen on oltava nautinnollista myös tekijöilleen ja seurattava tekijöidensä haluja. Siksi Crimethinciä usein halveksutaankin vasemmistopiireissä: heidät leimataan "lifestyle-anarkisteiksi" tai "narsistisiksi ja individualistisiksi hedonisteiksi". Marxilaiset eivät tietysti edes vaivaudu lukemaan näin pikkuporvallista humbuugia.

Oli mitä oli, Crimethinc vaatii ja harjoittaa suoraa toimintaa tässä ja nyt:

 

palkkatyömuoto on tuhottava,

sukupuoliroolit on kumottava,

elämästä on tehtävä maksutonta - vaikka sitten dyykkaamalla, taloja valtaamalla & varastamalla suuryrityksiltä,

politiikasta on poistettava välimiehet,

tekijänoikeudet on murennettava: Crimethinc kannustaa avoimeen ja ilmaiseen kulttuurituotantoon ja plagioimiseen,

kaikesta on voitava nauttia: voi tehdä jäynää poliiseille ja liike-elämälle, järjestää performansseja, luoda ja pitää yllä vastakulttuuria,

päätavoite: innostaa ihmisiä valtaamaan omat elämänsä takaisin kapitalismilta

 

Kollektiivin päätoimintaa on kuitenkin propagandan ja erilaisten julkaisujen tuottaminen. Crimethinc on julkaissut kirjoja, lehtiä, levyjä, julisteita… Tyypillisesti kaikki sisältö julkaistaan anonyymisti tai nimimerkillä.

Lukemistoa:

Days of War, Nights of Love

Recipes for Disaster: An Anarchist Cookbook

Expect Resistance

Evasion

Näitä löytää netistä ilmaiseksi. Kirjoja myyvät halvalla esimerkiksi Muutosvoima ja Aamunkoi

 

 

Barbaareja porteilla

09.03.2010, 02:40

 

Uudet barbaarit ovat palanneet tulevaisuudesta, tai ikuisuudesta. Kuitenkin historian tuolta puolen. Kolme rynnäkköä:

 

AKT:n ja ahtaajien lakot ovat muistuttaneet meitä lähes unohduksiin painuneesta totuudesta, siitä, mitä lakko elävän työn tai työvoiman taistelukeinona tarkoittaa. Lakko on sabotaasia, vahingon tuottamista pääomalle ja pääoman pakottamista sen avulla suostumaan työvoiman vaatimuksiin. Ahtaajien lakko on häikäilemätön ja vastuuton, koska se tuottaa ”Suomelle” – lue kapitalisteille – 110 miljoonan euron tappiot päivässä. Loistavaa, sanomme me vallankumoukselliset. 110 miljoonaa euroa päivässä valtaa työvoiman käsissä. 

(Rynnäkkö vasten taivasta

 

Sivistyksen haikailun sijaan olisi kuunneltava sitä vitutusta, joka nykyiseen yliopistoon sillä elävien ihmisten joukossa kohdistuu. Rakennettava vapauden käytäntöjä, jotka eivät ole porvarillista vapautta ulkoisista pakoista vaan vapautta, joka rakentaa maailmaa suoraan, välittömästi. Ensimmäinen askel kapitalistisen riiston tuhoamiseksi on luoda ”ei-kenenkään maa, jolle kapitalistinen järjestys ei pääse, mutta jolta voi aina lähteä liikkeelle uusi proletaarinen barbaria” (M. Tronti). 

(Rynnäkkö vasten sivistysyliopistoa)

 

Talous ja yhteiskunta eivät siis toimi pitkällä aikavälillä. Meidän kannaltamme merkityksellisintä on, tietenkin, että opintotuen ehtoja ei kiristetä niinkään pitkällä aikavälillä, yliopiston opetus ei ole surkeaa pitkällä aikavälillä, potkuja ei anneta pitkällä aikavälillä eikä meitä vituta pitkällä vaan erittäin lyhyellä aikavälillä. Perustulo on saatava ”fraktaalitalouden tahdilla”. Muutama uusi ”lukevan työläisen kysymys”: Jos finanssihait tekevät rahaa painamalla nappia, miksi emme mekin?. Jos meille voidaan myöntää velkaa tässä ja nyt, miksi tätä velkaa ei voida muuttaa perustuloksi? 

(Rynnäkkö perustulon puolesta)

 

Tänään, tiistaina 9.3.2010, suunnitellaan Helsingissä toimintaa yliopistojen lakkopäivälle 18.3, koulutuksen maksullistamista ja kontrolloimista vastaan ja perustulon puolesta. Muuallakin suunnitellaan. Barbariaatti kokoontuu.

Laitetaan nää puukot sulle selkään pystyyn

04.03.2010, 02:12

 

 

Opintotukea ollaan uudistamassa.  Uudistus on hallituksen linjan mukainen, eli oikeistolainen:

1. Suoritusvaatimuksia kiristetään: jotta saa yhden tukikuukauden, täytyisi suorittaa viisi opintopistettä (nyt 4,8).

2. Opiskelijoita kannustetaan velkaantumaan opintolainalla.

3. Pelkän asumislisän nostaminen veisi tukikuukausia.

4. Opintotuesta tehtäisiin kaksiportainen: alempi korkeakoulututkinto täytyy suorittaa ennen kun saa kaksi viimeistä tukivuotta.

(lähteitä: OpetusministeriöJYVIVAOpiskelijatoiminta

 

 

"Ensin mä olin silleen, että ei perkele…" 

 

Valtiovarainministeriön kannanoton mukaan uudistus ei kuitenkaan ole tarpeeksi oikeistolainen:

 

On kyseenalaista, edesauttavatko johtoryhmän ehdotukset hallituksen perimmäisen tavoitteen, työurien pidentämisen, saavuttamista. Ainakaan ne eivät ole lähimainkaan riittäviä tässä suhteessa. Tarvittaisiin sellainen toimenpidevalikoima, joka varmuudella olennaisesti nopeuttaisi työelämään siirtymistä. Mitään tässä suhteessa tehokasta kokonaisuutta ei tulisi pois sulkea, vaikka se vähentäisi opintotukeen käytettäviä julkisia varoja. Nyt ei ole ensisijaista etuuksien lisääminen vaan vaikutukset perimmäiseen työuratavoitteeseen. 

Erityisen silmiinpistävä on ehdotus, jonka mukaan opintoraha tulisi saattaa indeksisidonnaiseksi. Tämän tapaisen ajattelun yleistyminen johtaa automaattiseen lisämenokierteeseen, jonka hallitseminen ratkaisevasti vaikeuttaa julkisen talouden tasapainon ylläpitämistä.

Tämä koskee myös johtoryhmän ehdotuksia ateriatuen korottamiseksi ja opintorahan huoltajakorotuksen nostamiseksi. 

(OPM:n työryhmän raportin liite

 

 

"…sitten mä olin silleen, että ei saatana." 

 

Emme ole kuitenkaan nähneet vielä mitään: lisää kontrollia! Opetusministeriön asettama työryhmä esittää tonnin lukuvuosimaksua kaikille opiskelijoille:

 

Opiskelijat valmistuisivat nopeammin, jos he maksaisivat esimerkiksi tuhannen euron suuruisen opintomaksun joka lukuvuosi. Näin ehdottaa opetusministeriön työryhmä, joka pohtii korkeakouluopintojen nopeuttamista. Samalla valtion takaaman opintolainan ylärajaa nostettaisiin lukukausimaksun verran.

Maksut tuottaisivat nykyisillä opiskelijamäärillä noin 250 miljoonaa euroa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen. Sillä voitaisiin esimerkiksi palkata lisää opettajia.

Kaikille opiskelijoille yhtenäinen lukukausimaksu on vain yksi työryhmän vaihtoehtoisista ehdotuksista.

Maksujen lisäksi työryhmässä esillä on ollut maksuttoman opinto-oikeuden rajaaminen yhteen ylempään korkeakoulututkintoon eli 12 lukukauteen. Myös koulutusseteliä ja tulosidonnaista valtionlainojen mallia on mietitty.

Esitykset on määrä luovuttaa opetusministerille 18. maaliskuuta.

Viimeksi lukukausimaksut nousivat esiin, kun koulutuksen vientiä pohtinut työryhmä ehdotti, että kysymys korkeakoulujen maksullisuudesta pitäisi ottaa seuraavan hallitusohjelman valmisteluun. Sen tulkittiin tarkoittavan maksuja myös suomalaisopiskelijoille.

Sen jälkeen lähes kaikki puolueet ovat vakuuttaneet, ettei suomalaisille olla puuhaamassa maksuja.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi viime viikolla eduskunnan kyselytunnilla, ettei siihen suuntaan ole otettu edes askelta.

(Ministeriön työryhmä: Kaikille opiskelijoille tonnin lukuvuosimaksu

 

 

 

Facebookissa leviää jo organisointiryhmä opiskelijarähinän järjestämiseksi 18.3, jolloin on myös yliopistojen lakkopäivä

Opiskelijatoiminta: Tonnin lukuvuosimaksu kaikille opiskelijoille?

Eranti: Meillä ei ole mitään hätää 

Oikeistohallitus uhkaa jo opiskelijoiden henkeä tällaisilla esityksillä. Tuhat euroa vuodessa? Opintotukiuudistus? Parin sadan euron mediamaksu? Kokoomuksen toiminta on puhdasta vittuilua: "Laitetaan nää puukot sulle selkään pystyyn ja katotaan miten sää rämmit ja rääit."

Eivätkö kaikki keinot ala olla sallittuja tällaisen kehityksen estämiseksi? 

 

 

 

 

 

 

Poliittisia kemikaaleja

03.03.2010, 01:17

Tämä hedelmä on vuoden pari erehtynyt harrastamaan pientä zurnalismia. Ajattelin julkaista tässä kuussa muutaman pätkän joita ei vielä näy netissä. 

 

   

 

Poliittiset kemikaalit  (2008)

 

Ihmiskunnan historia ei tunne aikaa ilman päihdyttäviä aineita. Historiasta löytyy kuitenkin yhteiskuntia, jotka kontrolloivat jäseniään luokittelemalla eräät kemikaalit huumeiksi ja toiset sallituiksi aineiksi. Kontrolli seurailee yleensä luokkajaon hierarkiaa ja säilyy, vaikka sen kohteena olevat aineet vaihtuisivat. Nykyistä päihdekeskustelua kannattaakin lähestyä luokkahistorian näkökulmasta.

Nykyisen, 1900-luvun alkupuolella syntyneen päihdepolitiikan eetos tiivistyy hyvin Valkoisen talon kuuluisassa tiedotteessa 1980-luvulla. Siinä Nancy ja Ronald Reagan kirjoittavat, että ”huumeet uhkaavat yhteiskuntaamme. Ne uhkaavat arvojamme ja tekevät tyhjäksi instituutioitamme. Ne tappavat lapsemme.”

Lausunto on mielenkiintoinen riippumatta siitä, missä määrin sen väitettä pitää totena. Tulee mieleen kysyä, ovatko huumeet tosiaan kaikkien väitettyjen ongelmien takana, vai voisiko esimerkiksi harjoitetulla sosiaalipolitiikalla olla vaikutusta yhteiskunnan tilaan. Toiseksi huume-sana tiedotteessa vaikuttaa symboloivan kemikaalien ohella jotakin muuta, jonka koetaan uhkaavan ”meidän” terveitä arvojamme, instituutioitamme ja lapsiamme. Millä sanalla ”huumeet” voisi korvata, ja mistä sodassa huumeita vastaan on kyse?

Tanskalaistutkija Ted Goldbergin vuonna 1999 esittämän arvion mukaan viisi prosenttia huumeita joskus kokeilleista tulee niistä riippuvaiseksi. Näiden suhteellisen harvojen huumeriippuvaisten eliniän ennuste on huono, mutta sekin riippuu olennaisesti siitä, kuinka yhteiskunta heitä kohtelee. Yhteiskunnan asenteesta puolestaan kertoo jo se, että muiden sairauksien kohdalla puhutaan yksinkertaisesti terveydestä ja sairauden hoitamisesta, mutta huumeaddiktio määritellään lähtökohtaisesti rikolliseksi  ilmiöksi.

Kriminalisoinnin vuoksi huumeiden käyttäjän kohdalla terveydenhuollon korvaa rikosoikeus, ja henkilön teot ulotetaan hänen identiteettiinsä. ”Narkkari”, ”huumehörhö” ja ”pilvenpolttaja” ovat termejä, jotka määrittävät kohteena olevan ihmisen koko persoonallisuutta. Kemikaalien kontrolloinnista tuskin tarvitsisi tehdä kohdettaan loppuiäksi leimaavaa poliisiasiaa, jos huumepolitiikassa olisi kyse vain käyttäjien terveydestä.

Myös taloudellisesta näkökulmasta nykyinen huumepolitiikka vaikuttaa vaikeatajuiselta. Huumeiden kontrolloimiseen käytetään valtavasti enemmän rahaa kuin huumeriippuvuuksien hoitoon. Silti kansainvälinen huumekontrolli pystyy poistamaan markkinoilta vain 5 - 10 % alkutuotannosta. Lisäksi nykyisten suosikkihuumeiden alkutuotannon vähentäminen esimerkiksi Lähi-idässä tai Etelä-Amerikassa ei ratkaise huumekysymystä, koska uusia synteettisiä huumeita kehitetään ja vanhoja kotikasvatetaan joka päivä, ja molemmille riittää kysyntää.

Epäilemättä ainakin miedompien huumeiden hidas ja hallittu laillistaminen olisi talouden kannalta järkevintä. Kansainvälisen huumekaupan liikevaihto on suurempi kuin öljykaupassa, ja aineiden laillistaminen leikkaisi ison osan laittomasta kaupasta sekä antaisi valtiolle mahdollisuuden saada verotuloja. Kapitalismin näkökulmasta nykyisessä huumepolitiikassa onkin mieltä ainoastaan, jos otetaan huomioon nollatoleranssilinjan mahdollistama luokkakontrolli.

 

Huumeet ja luokallinen järjestelmä

 

Poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt, ja erityisen lyhyt se on huumeiden kohdalla. Huumeiden käytön historiallisuus ja luokkapohjaisuus on tehokkaasti onnistuttu unohtamaan. Päihteiden sosiaalihistoriaa tutkineen Tapio Onnelan perusesimerkki on 1930-luvun Suomi. Silloin maassa käytettiin seitsemän kiloa heroiinia vuodessa miljoonaa asukasta kohden – koko maailmassa vain Japani ylsi samalle kulutustasolle. Miksi heroiinin ennätyskulutus ei ollut moraalinen tai yhteiskunnallinen kysymys 1930-luvulla? Miksi se alettiin kokea ongelmalliseksi myöhemmin, kun käyttäjien määrä itse asiassa laski? Miksi huumeista tuli ongelma juuri 1960-luvulla, jolloin huumelainsäädäntöä kiristettiin ankarasti?

Vastauksia voi etsiä kemikaalien kulloisestakin luokka-asemasta. Päihteet ovat luokkasidonnaisia siinä missä muutkin kulutustavarat: erilaisiin sosioekonomisiin tasoihin ja alakulttuureihin liittyvät erilaiset päihteet. Päihteiden käyttö tarjoaa materiaalia yhteisöjä vahvistavien rituaalien luomiseen ja yhteisen identiteetin rakentamiseen. Tämä antaa muille ryhmille mahdollisuuden hajottaa ja hallita kyseisiä väestöryhmiä päihdepolitiikan kautta.

Esimerkiksi heroiinin käyttäminen kuului Suomessa sotien välisenä aikana varakkaamman väestön tapakulttuuriin, ja laajan heroiininkäytön ohella huumetutkimuksessa puhutaan ”yläluokan morfinismista”. 1900-luvun jälkipuoliskolla huumausaineet taas liitettiin erilaisiin uhkaaviksi koettuihin ala- ja vastakulttuureihin. Niinpä tarvittiin uusi huumelainsäädäntö kontrolloimaan näitä ryhmiä, mikä puolestaan loi nykyisen huumeongelman. Riippumatta siitä miten vaarallisia huumeiden väitetään olevan, niitä käytetään kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Jotkut tosin kärsivät käytöstä enemmän kuin toiset. Huumaavien aineiden nauttimiseen puututaan moraalisaarnoilla, laeilla ja väkivallalla, jos käyttäjinä ovat vaaralliset tai epämääräiset ihmiset, kuten siirtolaiset, alakulttuurien jäsenet, aktivistit tai työväki.

1700-luvun Englannissa köyhien työläisten suosima gini kiellettiin samalla, kun porvarit nautiskelivat viskistä. Nykyään amfetamiini ja heroiini ovat laittomia ja moraalittomia aineita samalla, kun amfetamiinia sisältävää Ritalin ja oopiumijohdannaiset kipulääkkeet ovat välttämättömiä. Työväenkulttuuriin kuuluva tupakointi halutaan kitkeä kokonaan pois, samoin alakulttuureihin liittyvä kannabis, ja kuitenkin ylemmät luokat saavat laillisesti painaa töitä psyykenlääkkeiden, unilääkkeiden ja alkoholin voimin.

Luokkahistorian valossa julkisuuden huumekeskustelussa esiin vyörytettävät eipäs-juupas-tutkimukset vaikuttavat välillä pelkältä poliittisesti masinoitavalta kuonalta. Jos huumekeskustelu tarvitsee tutkimustuloksia, niin tutkimustuloksia julkaistaan. Jos tulokset ovat vääriä, niitä ei julkaista – kuten WHO teki kannabis-tutkimuksensa kanssa vuonna 1997.

Mitä julkaistuihin tuloksiin tulee, ne vaihtelevat melkoisesti vuosikymmenen poliittisen tunnelman mukaan. Kannabista vastustettiin 1930-luvulla väittämällä, että aine tekee ”hulluksi”. Kymmenisen vuotta myöhemmin viranomaiset esittivätkin, että oli itse aine miten vaaraton tahansa, se johtaa kovempiin huumeisiin (”porttiteoria”). 1950-luvulla taktiikkaa muutettiin jälleen. Uuden propagandan mukaan kannabis olikin kommunistien maahan tuomaa myrkkyä, jonka tarkoitus oli tuhota Amerikan väestö.

Luokkapohjaisuus ei tietysti ole ainoa syy harjoittaa tiukkaa päihdekontrollia. On esimerkiksi väitetty, että perimmiltään länsimaiden kauhu huumausaineita kohtaan johtuu kemikaalien tavasta kyseenalaistaa kartesiolainen mielenfilosofia, jossa tajunta ja ruumis ovat jyrkästi erillään. Länsimaisen tajunnan normi on ”selvä ja tarkka” rationaalinen laskukone, ja useat huumausaineet rikkovat normia esimerkiksi sekoittamalla eri aistien havaintoja (synestesia), kyseenalaistamalla realistisen todellisuuskäsityksen (hallusinaatiot) tai motivoimalla tekoihin, joita on hankala selittää vesiselvällä järjellä. Vastaavasti kiinalaisten vanha pelko tiettyjä kemikaaleja kohtaan saattaa johtua vahvasta yhteisöllisyydestä, joka huumeiden käyttäjän koetaan pettävän.

Varausten jälkeenkin huumepolitiikka näyttää ensisijaisesti seuraavan luokkajakoa. Se suosii varakkaampaa keski- ja yläluokkaa, valtakulttuuria ja vakiintunutta järjestystä. Richard Nixon teki asian äärimmäisen selväksi vuonna 1970 julistaessaan ”kansallisen hätätilan” huumeiden vuoksi. Tämä tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että yhteiskunnan varoja alettiin kanavoida köyhyyden torjumisesta huumeiden torjumiseen, mikä antoi hallinnolle entistä parempia kontrollimahdollisuuksia huumesodan nimissä.

 

Sota vieraita vastaan

 

Huumekontrollin muuttumiseen liittyy usein vahvasti muun kulttuurin murros, erityisesti siirtolaisuus ja ”vieraiden” elementtien tulo yhteiskuntaan. Kettil Bruun ja Nils Christien kirjoittavat huumetutkimuksen klassikossaan Hyvä vihollinen, että vaarallisin tapa käyttää huumeita on niiden poliittinen käyttö. Helpointa poliittista huumeidenkäyttöä puolestaan on asettaa kemikaalit yhteiskuntajärjestystä uhkaavien vieraiden voimien symboliksi.

Siirtolaisten, etnisten vähemmistöjen ja huumeiden käyttäjien välillä on muutakin yhteistä kuin symbolisuhde. Yhteiskunnan suhtautumista huumeiden käyttäjiin voidaan täysin verrata etnisten vähemmistöjen kärsimään rasistiseen kohteluun. Kuten vähemmistön jäsentä ei arvioida kokonaisuutena, vaan jonkin yksittäisen, tarkoitushakuisesti valitun piirteen, kuten ihonvärin tai uskonnollisten normien kautta, siten jonkin yksittäisen kemikaalin kuluttaminen leimaa käyttäjän koko persoonan.

Vastaavasti valtaväestöä ei leimata väkivaltaiseksi tarkastelemalla vain sen kaikkein väkivaltaisimpia yksilöitä, eikä esimerkiksi alkoholia arvioida vaaralliseksi tarkastelemalla vain rappioalkoholisteja. Sen sijaan etnisiä vähemmistöjä leimataan helposti yksittäisten henkilöiden kautta, hieman kuten huumausaineet halutaan kieltää pahimpien huumeaddiktien vuoksi.

Kannabiksen historia on konkreettinen esimerkki vierauden ja huumepolitiikan yhteydestä. Länsimaiden pitkä ja työläs sota kannabista vastaan alkoi Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa, jolloin maahan muutti paljon siirtolaisia Meksikon vallankumouksen jälkeen. Työläiset toivat mukanaan kulttuurin, johon liittyi marihuanan virkistyskäyttö. Sitä ennen hamppua oli käytetty Yhdysvalloissa lähinnä tekstiiliteollisuuden materiaalina ja lääkeaineena. Vasta vieraiden siirtolaisten tuoma hamppukulttuuri sai viranomaiset pelkäämään kasvia ja lopulta kriminalisoimaan sen vuonna 1930. Kiinalaissiirtolaisten käyttämä oopiumi (kiellettiin 1875) ja afrikkalaisten kokaiinikulttuuri (kiellettiin 1970) ovat myös hyviä esimerkkejä.

 

Nollatoleranssi huumesodan nykymuotona

 

Huumeita, ilkivaltaa ja katutaidetta on Yhdysvalloissa ja Euroopassa 1990-luvulta alkaen vastustettu nollatoleranssipolitiikalla, jonka tarkoitus on tuhota ja ennaltaehkäistä kyseiset ilmiöt kokonaan ja ehdottomasti. Käytännössä tämä on johtanut erilaisten ”riskiryhmien” mielivaltaiseen kontrollointiin. Helsingin Stop Töhryille -kampanjaa vastustavalla nollatoleranssi.info-sivuilla kirjoitetaankin, että nollatoleranssi on ”ennen kaikkea eräänlainen taikasana, jolla voidaan julkisessa keskustelussa oikeuttaa ja perustella mitä tahansa”.

Mikä sitten varsinaisesti yhdistää esimerkiksi katutaidekulttuuria ja huumausaineita? Molemmat uhkaavat keskiluokan vaalimaa puhtauden ideaalia. Graffitit ja ”töhryt” koetaan epämiellyttäviksi ja likaisiksi. Samaa ajatellaan huumeiden käyttäjistä: tarvitsee vain ajatella valistuskuvia verisistä heroiinineuloista, märkivistä pistopaiseista ja piristeiden käyttäjien romahtaneista kasvoista. Tai ehkä pelkkä mielikuva ”tyypillisen pilvenpolttajan” tahmaisista rastoista riittää.

Hygienian ohella huumausaineet ja (katu)taide kyseenalaistavat porvarillisen hyödyllisyyden ihanteen. Aineiden käyttäminen ja katutaiteen tekeminen näyttäytyvät välittömästi hyödyttöminä aktiviteetteina, joista markkinat eivät kostu (paitsi tietenkin siivous- ja turvallisuuspalveluiden suhteen). Tietysti huumeiden pelko on samalla myös konkreettisesti työkyvyn ja työhalun menettämisen pelkoa, jota porvarillinen (tai yleisemmin suomalainen) kulttuuri ei hyväksy.

Nollatoleranssipolitiikka ei ole missään päin maailmaa juurikaan onnistunut vähentämään huumeiden käyttäjien määrää. Tätä voi täysin verrata muinaisten, täysin epäonnistuneiden alkoholin kieltolakien vaikutuksiin Suomessa tai Yhdysvalloissa. Molemmissa maissa kieltolaki johti järjestäytyneen rikollisuuden hyötymiseen ja väkivallan lisääntymiseen.

Nollatoleranssin myötä huomio on kohdistunut köyhien ja vähemmistöjen pikkurikoksiin rikollisorganisaatioiden sijaan. Poliisin toiminta vaikuttaa tietenkin sitä tehokkaammalta, mitä vähemmän epäsosiaalisiksi mielletyt ilmiöt näkyvät katukuvassa. Viranomaisille myönnetään ehkä enemmän määrärahoja, ja poliitikot voivat kerätä ääniä kovalla huumelinjalla. Samalla huumeiden käyttäjien ja viranomaisten väliset suhteet kuitenkin kärjistyvät ja ilmiöihin liittyvät ongelmat siirtyvät maan alle.

Myös uusimman tieteen valossa huumeiden nollatoleranssi vaikuttaa omituiselta. Maailman terveysjärjestön WHO:n vuoden 2008 tutkimus osoittaa, että huumeita käytetään vähemmän maissa, joissa huumelaki on sallivampi. Miedot huumeet laillistaneessa Alankomaassa erityisesti nuoret aikuiset käyttävät kannabista suhteellisen vähän, kun taas ankaraa kontrollipolitiikkaa harjoittavassa Yhdysvalloissa käytetään enemmän huumeita ja alkoholia kuin useimmissa tutkimuksen kohteena olleissa maissa. Nollatoleranssille onkin tässä tilanteessa vaikea keksiä muuta oikeutusta kuin – jälleen kerran –  tarve kontrolloida alempia sosiaaliluokkia kemikaalikulttuurin kautta.

 

  

 

Kirjallisuutta

Bruun, Kettil & Christie, Nils, Hyvä vihollinen. Weilin + Göös 1986.

Onnela, Tapio (toim.): Pyhä huumesota. Huumepolitiikan pelkoja ja utopioita. Visio 2001.

Kaukonen, Olavi & Hakkarainen, Pekka (toim.): Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa. Gaudeamus 2002.

Kilpeläinen, Tapani & Omaheimo, Jussi: ”Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku”. Niin & näin 3/2007.

Viridis. Vihreä verkkolehti. Kesä 2000. http://www.kaapeli.fi/viridis.