Vuoden satoa
Mitä hedelmiä täkäläisestä viidakosta on tullut eniten pureskeltua vuoden aikana?
Opiskelijatoiminnan sivuilla on lähinnä uutisia, kuvia ja kommentteja, mutta mukaan mahtuu muutama painava teksti:
Tekstiä on nyt hehkutettu vuoden ajan "parhaana poliittisena manifestina". Jotkut sanoivat, että mitään muuta ei jäänyt viime keväästä mieleen kuin tämä teksti. Syksyllä se nousi uudestaan esiin Asuntotoiminnan yhteydessä. Ehkä tosiaan on mahdollista kirjoittaa konkreettisesti ja kokemuksellisesti ja silti argumentoida kapitalismikriittisesti.
Opiskelijatoiminta: Kokemuksia kapinasta
OT:n panos Yhteinen yliopisto -pamflettiin.
Revalvaatio.org aloitti vahvasti viime syksynä mutta on hiljentynyt vuoden vaihteen jälkeen. Aiemmissa teksteissä on helmiä:
Kaunis Marx-tiivistys:
Oleellista ei ole siis väittää, että "olemme Todesta Olemuksestamme vieraantuneita" vaan, että kapitalismi tendenssimäisesti vieraannuttaa meitä subjektiivisuudestamme. Siis siitä, mitä me teemme, voimme tehdä ja todenäköisesti tulemme tekemään.
(…)
Mitä vieraantumisen käsitteellä voidaan saavuttaa kokemuksellisesti?
Yllä viitattiin karkealla tavalla vieraantumiseen ilmiönä, jossa yhteiskunta toimii yksilössä ”jälkiä jättämättä”.
Vieraantuminen on kuitenkin tätä prosessia ristiriitaisempi ilmiö. Se nimenomaan jättää jälkiä, nimittäin kokemuksen, hämmennyksen, ristiriitaisuuden ja päättämättömyyden tunteen. Vituttaa, muttei oikeastaan osaa sanoa miksi. Mutta miksipä ei vituttaisi, jos kantaa subjektiivisuutensa perustavina määreinä äärimmäisen ristiriitaisen yhteiskuntamuodon totaliteettia.
Vasemmisto tarvitsee puoluepoliittista aktivismia
Se mitä vasemmisto tarvitsee nyt, on avautuma uudenlaiselle puoluepoliittiselle aktivismille. Vihreässä vasemmistokentässä on nyt selvästi käynnissä liikehdintä, jossa etsitään uutta kotia radikaalille poliittiselle liikkeelle ja toiminnalle. Tämä poliittinen liike sitoo yhteen uudella tavalla 1990-luvun ekologista ja moraalista protestia, pätkätyökeskustelun herättämää työväestöä ja alempaa keskiluokkaa, sekä 2000-luvun orastavaa aktivismin muotoa, joka toimii pääsääntöisesti tietoyhteiskunnan, internetin ja sosiaalisten medioiden välityksellä. Prekariaatti on selvästikin se poliittinen liike, joka toi tämän uuden poliittisen konstellaation tai sommitelman mahdolliseksi, mutta prekariaatti ei ole se liike, joka kykenee muodostamaan tästä epämääräisestä liikkeestä uuden, varteenotettavan poliittisen voiman.
Poliittinen liike ja aktivismi tarvitsee aina puoluepoliittista tukea ja kotia, sen ovat 1990-luvun epäonnistuneet protestit osoittaneet. Tarvitaan siis toisaalta ihmisiä, jotka ovat valmiita toimimaan ja ajattelemaan itse asiaa, ilman kiinnostusta puoluepoliittisiin käytäntöihin, yhteiskunnan hyväksyttyihin pelisääntöihin ja kannattajakunnan miellyttämiseen. Toisaalta tarvitaan myös puoluepoliittisen toiminnan osaavaa väkeä, jotka osaavat kanavoida toimintaan rahaa ja käyttää valtaa myös sellaisilla foorumeilla, joille aktivisteilla ei ole mitään asiaa. Katu-uskottavuuden lisäksi tarvitaan siis myös uskottavuutta äänestäjien silmissä, tekoja poliittisilla areenoilla kuten kunnanvaltuustoissa ja eduskunnassa.
(…)
Vain puoluepoliittisen aktivismin kautta ovat ylitettävissä ne poliittiset umpikujat ja niiden fataalit yhteiskunnallis-taloudelliset vaikutukset, joihin oikeistohegemonia on koko Eurooppaa viemässä. Vasemmiston on alettava jälleen voittaa kamppailuja, mutta tämä ei onnistu ilman konkreettista vastakkainasettelua. Aktivistien ja uuden työväenliikkeen yhteistyön kautta näitä kamppailuja on tiedossa, mutta ne ovat myös voitettavissa.
Ulossuljettu nuoriso - väkivallan piikki mellakoista ja koulusurmista
Megafoni uudistui vuosi sitten, teki pari voimakasta avausta ja juuttui kolmosnumerossaan harmaaseen Marx-veivaukseen, joka on sinänsä erittäin kyvykästä mutta tuskin sillä on Suomessa kovin montaa lukijaa. Paljon välittömästä käyttökelpoistakin löytyy:
Ketä vasemmisto enää kiinnostaa?
Vallankumouksen hedelmillä on mainituista yllättäen eniten rss-lukijoita Googlen perusteella. Muutama hedelmä:
Klassista dialektiikkaa: ylitetään "sivistyksen" ja luokkapuheen välinen vastakkainasettelu puhumalla työväen sivistysliikkeestä.
Haluaisin tämän videoversiona.
Kapitalismi on oikeudenmukaista
Pääoman ensimmäiset sivut pähkinänkuoressa.
Muualla: Takku on muuttunut vähän sekavamman näköiseksi uudistusten jälkeen, mutta Tresquatissa on julkaistu ainakin tämä mielenkiintoinen teksti. Sosialismi.netissä on julkaistu uutisia ja artikkeleita ulkomailta, pari esseetä ja haastattelu. Sitten on uusi vasemmistoblogi: Valvontaoikeus. Uusin tulokas näyttää olevan Julkinen tila.
Muutamia erityisen tiuhaan luettuja poliittisia blogeja:
Kirjoitit seuraavaa:
“Vihreässä vasemmistokentässä on nyt selvästi käynnissä liikehdintä, jossa etsitään uutta kotia radikaalille poliittiselle liikkeelle ja toiminnalle. Tämä poliittinen liike sitoo yhteen uudella tavalla 1990-luvun ekologista ja moraalista protestia, pätkätyökeskustelun herättämää työväestöä ja alempaa keskiluokkaa, sekä 2000-luvun orastavaa aktivismin muotoa, joka toimii pääsääntöisesti tietoyhteiskunnan, internetin ja sosiaalisten medioiden välityksellä. Prekariaatti on selvästikin se poliittinen liike, joka toi tämän uuden poliittisen konstellaation tai sommitelman mahdolliseksi, mutta prekariaatti ei ole se liike, joka kykenee muodostamaan tästä epämääräisestä liikkeestä uuden, varteenotettavan poliittisen voiman.”
En haluaisi olla ilkeä, mutta kyllähän tuo vihreä liikehdintä oli jo olemassa kauan ennen kuin joku porukka keksi työelämän heikentymisen. Asioista puhuttiin, niiden eteen tehtiinkin jotain. Silloin olimme sen ekologisen hippisiiven mielestä jotain materialisteja. Nyt yhtäkkiä olemme moralisteja samojen ihmisten mielestä. Vaikka omat ajatukset ovat pysyneet täysin samoina.
Mulle edelleenkin on vähä epäselvää, että mikä tämä prekariaatti on? Onko se kuvaus yleisesti epävarmuudessa eläville ihmisille? Joku luokka? Vai joku liike? Sinä sanot sitä liikkeeksi, silloin se tuskin kattaa koko epävarmuudessa elävien porukkaa. Oikeastaan vain murto-osan siitä.
Hassua tässä koko prekariaattikeskustelussa ja monessa muussakin asiassa on se, että joku haluaa väkisin keksiä pyörän uudestaan. Tosin pakko tehä se retoriikalla, jolla päästään entistä pahemmin marginaaliin.
Puoluepolitiikan suurin juttu onkin siinä, että vaikka saisi kymmenen tyyppiä innostumaan fanaattisesti omista ajatuksistaan, niin todennäköisesti ne sata muuta etääntyvät entistä pahemmin. Toisaalta jos ne kymmenen suuttuvat sydänjuuriaan myöten, niin ne sata muuta todennäköisesti kannattavat sinua, hiljaa hyväksyen.
Joo, olikohan siinä, en vain pysty hyväksymään äärimmäisyyksiin menemistä, enkä toivo, että kukaan haluaa Vasemmistoliittoa pilata moisella, kun juuri on alkanut se sama nousu, minkä nuorisoliitto koki jo vuosituhannen alussa. Nyt kuitenkin samat henkilöt vetävät puolueessakin linjaa, jotka ovat Vasemmistonuorten suuntaan vaikuttaneet eniten viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Pahoittelen sekavuutta, tämä oli vain mun näkemys.
Comment by Joonas Korhonen — 16.03.2010, 03:06 @ 03:06
oho, kävi lapsus, puhuin vihreästä liikehdinnästä, kun piti puhua vihervasemmistolaisesta liikehdinnästä.
Comment by Joonas Korhonen — 16.03.2010, 03:07 @ 03:07
Riskeeraan itseni toistamisen, mutta kun sinäkin toistat täytyy edelleen kysyä sama kysymys. Lause:
Oleellista ei ole siis väittää, että “olemme Todesta Olemuksestamme vieraantuneita” vaan, että kapitalismi tendenssimäisesti vieraannuttaa meitä subjektiivisuudestamme.
Herättää minussa hämmennustä. Haluaisiko joku kertoa mikä on subjektiviteetin substanssin ja essentian välinen ero? Minusta se näyttää täsmälleen samalta asialta ilmaistuna eri kielipelissä, se on vain hieman -etäännytetympi- minkä ehkä zizek lainaus selittää, vaikka zizek itse tuskin viittasi juuri tähän:
http://www.youtube.com/watch?v=HuZXplZvlVU
Jälleen, tämä on vanha Chomsky-Foucault keskustelu, jossa Foucault vain väistelee eikä todella sano mitään: http://www.youtube.com/watch?v=WveI_vgmPz8
ja silti samat ihmiset jotka ajattelevat foucaulaisesti usein pitävät delouzelaisesta tavasta ajatella ihmisiä “halukoineina” mikä jälleen tarkoittaa täsmälleen samaa asiaa ilmaistuna eri kielipelissä.
Myöskin, toinen tapa ylittää “sivistys” jonka liität porvarilliseen kielipeliin - vaikka sillä voi myös tarkoittaa sivistyksen ymmärtämistä ymmärryksenä joka on itseisarvoista, jonka tarkoitus ei ole olla väline työelämälle - puhumalla “työväen sivistyksestä” joka paitsi tuhoaa tuon merkityksen, eikä siksi tarkoita mitään, ja tuo siihen sanan “työväki” joka liittää yhteen väen ja työn ja siksi tekee mahdottomaksi vapautua työstä.
Comment by Hemi — 16.03.2010, 16:34 @ 16:34
@Joonas: tekstikohta on lainausta sen yllä linkatusta Revalvaation artikkelista, siksi se on sisennetty. Joten sikäli en ehkä ole oikea ihminen vastaamaan kysymyksiin (Revaankin voi kommentoida). Prekariaatti on kuitenkin varmasti kaikkia noita mitä kysyit. Eniten se ehkä on käsite, joka artikuloi jotain yhteistä (kokemuksen epävarmasta elämästä työnantajien armoilla).
Päinvastoin. Pitkälti juuri prekariaattikeskustelun vuoksi esimerkiksi perustulo on nyt erilaisten ylioppilaskuntien tavoiteohjelmissa sekä Keskustanuorilla, Vihreillä ja Vasemmistoliitolla. Uskon myös Vasliiton ja Vanun viimeaikaisen nousun johtuvan ainakin osittain prekariaattiliikkeen (ja muiden yhteiskunnallisten liikkeiden) esille tuomien teemojen mukaan ottamisesta.
@Hemi: en kyllä ymmärrä paljonkaan siitä mitä kirjoitat.
Ei kai subjektiviteetilla ole mitään essentiaa? Ja miten sen substanssi tähän liittyy? Sitaatti kai tahtoo sanoa vain, että kapitalismi vieraannuttaa meitä toimijuudestamme ja meille mahdollisista kokemisen ja tekemisen tyyleistä, toisin sanoen se tekee väkivaltaa mahdollisuuksillemme.
(Deleuzesta: kukas nyt on pitänyt ihmisiä halukoneina? Ei kai? Käsittääkseni Anti-Oidipuksen ekalla sivulla kirjoitetaan, miten kaikki, mukaan lukien ihmiset, koostuu koneista.)
Työväen sivistyksestä: työväen sivistysliike on ihan historiallinen liike, joka alkoi 1800-luvulta ja saavutti aika paljon hyvää (on hyvä juttu että työläiset esim. oppivat lukemaan ja tietämään mistä heidän paikkansa yhteiskunnassa johtuu). Työväestä on pakko puhua yhä siksi, että suurin osa ihmisistä sattuu edelleen tekemään palkkatyötä. Emme voi puhua vain ideaaleista, ei yhteiskunta muutu sillä että hoetaan kuinka kivaa olis jos kenenkään ei tarvis tehdä työtä.
Comment by Klementiini — 16.03.2010, 20:49 @ 20:49
Joo, huomasin, että ei ollut teikäläisen tekstistä kyse, sori mun virhe.
Itse katsoisin, että Vasemmistonuorten suurin nousu tapahtui 2000-luvun alkuvuosina, kun prekariaatti tuli tapetille joskus vuoden 2006 tienoilla, jolloin Vasemmistonuoret oli ylivoimaisesti näkyvin ja aktiivimäärältään selkeesti suurin poliittinen nuorisojärjestö.
Itse Vasemmistonuorten pitkäaikaisena aktiivina kuulin koko termistä joskus vuoden 2005 huhtikuussa, joten en usko, että järjestön nousu siitä liikkeestä on ollut kiinni. Toki aiemmin näkyvänä ollut ay-väki tuntuu kadonneen järjestöstä kokonaan, opiskelijapainotteisuus on lisääntynyt. Sikäli negatiivinen kehityssuunta, koska itse koen jäsenistön heterogeenisyyden nimenomaan vahvuutena.
Toki en usko, että yllämainittu nyt tuskin mistään prekariaattikeskustelusta johtuu. Samoista ongelmistahan Vasemmistonuoret on työelämän puolella pitänyt ääntä jo 90-luvulta asti. Silloin kun nämä aktiivisimmat prekariaattipamflettien kirjoittajat eivät olleet koko työelämästä kiinnostuneita lainkaan.
Comment by Joonas Korhonen — 17.03.2010, 02:12 @ 02:12
“Ei kai subjektiviteetilla ole mitään essentiaa? Ja miten sen substanssi tähän liittyy? Sitaatti kai tahtoo sanoa vain, että kapitalismi vieraannuttaa meitä toimijuudestamme ja meille mahdollisista kokemisen ja tekemisen tyyleistä, toisin sanoen se tekee väkivaltaa mahdollisuuksillemme.
(Deleuzesta: kukas nyt on pitänyt ihmisiä halukoneina? Ei kai? Käsittääkseni Anti-Oidipuksen ekalla sivulla kirjoitetaan, miten kaikki, mukaan lukien ihmiset, koostuu koneista.)”
Zizek määrittelee yhdessä puheessaan marxin käsitystä kapitalismista “being reduced into a subjectivity without substance” mikä käsittää minusta vieraantumisen että pääoma yrittää täyttää toimintamme itsellään. Mikä pitää sisällään ajatuksen että on jokin oikeus siihen substanssiin, oli se sitten sosiaalisella, symbolisella tai jollain materiaalisella tasolla.
Jos jollekin mahdollisuudelle “tehdään väkivaltaa” se tarkoittaa, että sen mahdollisuuden on jossakin mielessä “tarkoitus olla” vähintäänkin oikeutena vapauteen tehdä jotakin muuta.
En ihan oikeasti näe, millä tavalla tämä ei ole ajatus perustasta, moralistinen kanta ja niin edelleen. Tottakai se on, mutta ilman sellaisia koko kapitalismikritiikissä ei ole mitään järkeä, ellei se ole esim. puhtaan ekologista.
“koostuu” eli on “lukemattomia”. Sama asia moninaistetusti.
“Työväestä on pakko puhua yhä siksi, että suurin osa ihmisistä sattuu edelleen tekemään palkkatyötä. Emme voi puhua vain ideaaleista, ei yhteiskunta muutu sillä että hoetaan kuinka kivaa olis jos kenenkään ei tarvis tehdä työtä.”
Noh, noh, toisaalta, meidän kielemme sitoo sen konseptia, minkä ajattelemme olevan mahdollista. Tuo käsite yksinkertaisesti itsessään katkaisee mahdollisuuden laajempiin horisontteihin. Tietty voidaan ajatella että nykytila on fine eikä mitään ideaaleja tarvita. Mutta jotenkin tuntuu ettei sitä ihan ajettu takaa.
Comment by Hemi — 17.03.2010, 04:19 @ 04:19
“Noh, noh, toisaalta, meidän kielemme sitoo sen konseptia, minkä ajattelemme olevan mahdollista. Tuo käsite yksinkertaisesti itsessään katkaisee mahdollisuuden laajempiin horisontteihin. Tietty voidaan ajatella että nykytila on fine eikä mitään ideaaleja tarvita. Mutta jotenkin tuntuu ettei sitä ihan ajettu takaa.”
Hemille: vapaudutaanko palkkatyöstä puhtaasti kielellisesti? Onko kyse vain käsitteellisestä, filosofin aivojen sisäisestä muutoksesta, joka edeltää itse palkkatyöstä vapautumista? Subjektiivinen askeesi palkkatyön ulkopuolella? Itseriittoisaa idealismia?
Mutta totta toki on, että on ajateltava “laatikon” (pääoman logiikan) ulkopuolella ja on luotava/päivitettävä käsitteitä. Mutta pääomalogiikkaa ei suisteta raiteiltaan puhtaasti käsitteellisesti, eikä palkkatyön ulkopuolella elävä elä itse palkkatyöläisen kategorian ulkopuolelle - sillä minne työstä kieltäytynyt askeetti yksin kulkeekin, sieltä hän löytää palkkatyön vaatimukset ja mittapuun. Sanalla sanoen, kyse ei ole kielellisestä “identiteettipolitiikasta”, vaikkei tämä ulottuvuus merkityksetön olekaan.
Ehkemme tarvitse ideaaleja, vaan materiaaleja.
Comment by Koba — 17.03.2010, 23:06 @ 23:06
“Toki en usko, että yllämainittu nyt tuskin mistään prekariaattikeskustelusta johtuu. Samoista ongelmistahan Vasemmistonuoret on työelämän puolella pitänyt ääntä jo 90-luvulta asti. Silloin kun nämä aktiivisimmat prekariaattipamflettien kirjoittajat eivät olleet koko työelämästä kiinnostuneita lainkaan.”
Tässä syyllistytään nyt yksinkertaistavaan ad hominen-kritiikkiin: ei kai prekariaatti käsitteen hedelmällisyys riipu mitenkään sen esittäjistä? Sitä paitsi, eivätkö Vasemmistonuoret ole myös pitäneet ääntä työn prekarisaatioon liittyen? Vaikka totta onkin, että käsite on tuotu keskusteluun “ulkoa päin”, tarkkaan ottaen Megafonista - jonka kirjoittajat olivat aktiivisia jo nostalgisella 90-luvulla.
Comment by Koba — 17.03.2010, 23:26 @ 23:26
Koba: Meinasin sitä, että ei se tuon ns. prekariaattiliikkeen myötä ole tullut tuo vasemmistonuorten nousu, joka tapahtui jo ennen tuon käsitteen olemista tapetilla.
Itse asiastahan on toki puhuttu hyvin pitkään, valitettavasti demarijohtoiset ammattiliitot heräsivät liian myöhään.
Käsite on sinällään hieman huono, että jos on vähänkin vähemmän perehtynyt asiaan, niin ei ole tarkkaa hajua, että tarkoitetaanko prekariaatilla tarkalleen ottaen mitä.
Itsellä toki megafoni jäänyt lukematta lukuisista yrityksistä huolimatta, kun termistö on sellaista, että tarvitsisi sanakirjan. Ja loppuretoriikka on jostain 50-luvulta, eli aikansa elänyttä.
Sisältöä en kommentoi, kun en siitä mitään ymmärtänyt.
Comment by Joonas Korhonen — 18.03.2010, 11:06 @ 11:06
Prekariaatti-käsitteellä on mielestäni edelleen tietty perusteltu syy olla olemassa: se viittaa juuri niihin työläisryhmiin, joiden elämässä työn prekarisaatio näyttäytyy kaikkein raadollisimmin ja välittömimmin. Negatiivisesti määriteltynä prekarisaatio siis viittaa työvoiman joustamiseen: työn pätkittelyyn, helposti purettaviin työsopimuksiin ja tätä katta työnantajan kasvaneeseen mielivaltaan. Tässä voisi viitata myös työmarkkinoiden joustavuuden lisäämiseen, siis pääoman ehdoilla tapahtvaan joustavottamiseen. Positiivisesti työn prekarisaatio saattaa myös tuottaa sellaista työläissubjektiviteettia jolle palkkatyö sinänsä olemassaolon muotona ei muodosta elämän keskeistä arvoa.
Toisaalta, itse puhun nykyään lähinnä “työn prekarisaatiosta” yleisemmin, en niinkään prekariaatista. Koskettaahan työn prekarisaatio myös “perinteisiä” teollisia aloja ja esim. kuljetusalaa (vrt. ahtaajien lakon syyt).
Ad hominen kriitiikki on sellaista kriitiikkiä, jossa hyökätään itse henkilöä kohtaan, ei asiaa kohtaan. Ta paremminkin, jossa asiaa kohtaan hyökätään käymällä henkilön kimppuun.
Megafonin tekijäthän julkaisivat 90-luvulla Kaurapuuroa. Tosin, sivistyssanakirjaa saattaa senkin kahlaamiseen tarvita. Mutta eikö uuden oppiminen edellytä myös oman ajattelun haastamista?
Toivoisin myös, että useampi Vasemmistonuori littyisi itse puolueeseen jalkapallon pelaamisen sijaan.
Comment by Koba — 19.03.2010, 12:59 @ 12:59
Hmmm.. onko jalkapallon pelaaminen se vastakohta futiksen pelaamiselle?
Comment by Joonas Korhonen — 23.03.2010, 23:54 @ 23:54
eiku siis puolueeseen liittymiselle
Comment by Joonas Korhonen — 24.03.2010, 13:34 @ 13:34