Vallankumouksen hedelmiä

(Etusivun yläreunaan osuvia varten)

Vallankumous.org/blogi 

Tämä blogi täällä loppuu tähän. Kiitos 2008-2010.

Johan nyt! Marxkin nousee haudastaan. Vähän avustettuna, toki:

 

 

 

Aah! Vihdoinkin kansaneläke, köyhän perustulo

 

Eikä tämä ole aprillia. Blogi pysähtyy ihan oikeasti.

 

Mitä hedelmät tekee kun ne putoaa Blogsomen suuresta puusta ja autonomisoituu? Ne organisoituu ja perustaa uuden blogin. Sama otsikko, samat teemat, uusi ulkoasu ja uusi organisaatio. Tervemenoa:

 

VALLANKUMOUKSEN HEDELMIÄ JATKAA OSOITTEESSA 

VALLANKUMOUS.ORG/BLOGI 

 

Uuden blogin rss-syötteen voi tilata tästä

 

Blogilista 

 

Blogsomen sivusto jää arkistoksi. Vanhoja postauksia voi edelleen kommentoida täällä, koska Blogsomen tietokantojen muinaisuuden vuoksi niitä ei saatu yhteensopivaksi uuden blogin Wordpress-systeemin kanssa. 274 postausta ja 734 kommenttia. <3

Tämä blogi keräsi yhteensä yli 70 000 kävijää kesäkuusta 2008 lähtien. Toivottavasti muutama lukija löytää uudenkin blogin.

Ennen kuin menee, voi vilkaista klassisia hedelmiä:

 

• Affekti ja shokki
• Analyysia vastaan
• Auktoriteetti
• Downerit pois ja överit kuriin
• Emme ole koskaan olleet mainoskriittisiä
• EuroMayDay 2008 Helsinki
• Idea ja toteutus
• Imperiumin jälkeläiset
• Julma-Henri teki zappat
• Kansalaiszurnalismia Jyväskylässä: Talonvaltaus ulkoavaruudesta
• Kapitalismi on oikeudenmukaista
• Kasvissyönti ja Derridan ruokavalio
• Kaupunki elää köyhyydestä
• Kokemuksia Kööpenhaminasta
• Kokemus teoriasta
• Kokoomuksen logiikka
• Kontrollilta piilossa kasvaa uusi heimo
• Kusetus ja halu
• Kääntäkää Hobbes jaloilleen
• Luokaton luokkataistelu
• Masokismikin on hedonismia
• Metropoli & lähiö
• Miksi kritiikki on huonoa
• Mikä keskiluokka?
• Minä ja aktivistit
• Mitä yhteistä on Opiskelijatoiminnalla ja Michael Jacksonilla?
• Moneuden pelko
• Nietzsche bloggasi jo 1800-luvulla
• Oikeiston idealismista
• Ongelma ja ratkaisu
• On paikka Helvetissä
• Pakeneva yhteiskunta
• Perustuloon pakottaminen
• Poliisin semiotiikkaa
• Poliittinen ja tuotanto
• Poliittisia kemikaaleja
• Porvaritesti
• Rage Against OPM
• Sietämättömät siirtolaiset
• Siniristiloppunsa
• Spinozan syntiset sulot
• Suuri kertomus 1990-2010
• "Syrjäytetään kapitalistit ja häädetään poliisi"
• Takaisin aallonharjalle
• Tarkkailla ja rangaista
• Tavara ja kerrostuma
• Tekstuaalinen nelikenttä
• Teorian miinoittaminen
• Tervetuloa! t. työnostaja
• Työväen sivistys
• Utooppiset affektit
• Vulgääri
• Älkää syyttäkö ihmisiä, vika on politiikassa
• Äänestämisestä 

 

 

Opintotukea ollaan uudistamassa.  Uudistus on hallituksen linjan mukainen, eli oikeistolainen:

1. Suoritusvaatimuksia kiristetään: jotta saa yhden tukikuukauden, täytyisi suorittaa viisi opintopistettä (nyt 4,8).

2. Opiskelijoita kannustetaan velkaantumaan opintolainalla.

3. Pelkän asumislisän nostaminen veisi tukikuukausia.

4. Opintotuesta tehtäisiin kaksiportainen: alempi korkeakoulututkinto täytyy suorittaa ennen kun saa kaksi viimeistä tukivuotta.

(lähteitä: Opetusministeriö, JYVIVA, Opiskelijatoiminta) 

 

 

"Ensin mä olin silleen, että ei perkele…" 

 

Valtiovarainministeriön kannanoton mukaan uudistus ei kuitenkaan ole tarpeeksi oikeistolainen:

 

On kyseenalaista, edesauttavatko johtoryhmän ehdotukset hallituksen perimmäisen tavoitteen, työurien pidentämisen, saavuttamista. Ainakaan ne eivät ole lähimainkaan riittäviä tässä suhteessa. Tarvittaisiin sellainen toimenpidevalikoima, joka varmuudella olennaisesti nopeuttaisi työelämään siirtymistä. Mitään tässä suhteessa tehokasta kokonaisuutta ei tulisi pois sulkea, vaikka se vähentäisi opintotukeen käytettäviä julkisia varoja. Nyt ei ole ensisijaista etuuksien lisääminen vaan vaikutukset perimmäiseen työuratavoitteeseen. 

Erityisen silmiinpistävä on ehdotus, jonka mukaan opintoraha tulisi saattaa indeksisidonnaiseksi. Tämän tapaisen ajattelun yleistyminen johtaa automaattiseen lisämenokierteeseen, jonka hallitseminen ratkaisevasti vaikeuttaa julkisen talouden tasapainon ylläpitämistä.

Tämä koskee myös johtoryhmän ehdotuksia ateriatuen korottamiseksi ja opintorahan huoltajakorotuksen nostamiseksi. 

(OPM:n työryhmän raportin liite) 

 

 

"…sitten mä olin silleen, että ei saatana." 

 

Emme ole kuitenkaan nähneet vielä mitään: lisää kontrollia! Opetusministeriön asettama työryhmä esittää tonnin lukuvuosimaksua kaikille opiskelijoille:

 

Opiskelijat valmistuisivat nopeammin, jos he maksaisivat esimerkiksi tuhannen euron suuruisen opintomaksun joka lukuvuosi. Näin ehdottaa opetusministeriön työryhmä, joka pohtii korkeakouluopintojen nopeuttamista. Samalla valtion takaaman opintolainan ylärajaa nostettaisiin lukukausimaksun verran.

Maksut tuottaisivat nykyisillä opiskelijamäärillä noin 250 miljoonaa euroa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen. Sillä voitaisiin esimerkiksi palkata lisää opettajia.

Kaikille opiskelijoille yhtenäinen lukukausimaksu on vain yksi työryhmän vaihtoehtoisista ehdotuksista.

Maksujen lisäksi työryhmässä esillä on ollut maksuttoman opinto-oikeuden rajaaminen yhteen ylempään korkeakoulututkintoon eli 12 lukukauteen. Myös koulutusseteliä ja tulosidonnaista valtionlainojen mallia on mietitty.

Esitykset on määrä luovuttaa opetusministerille 18. maaliskuuta.

Viimeksi lukukausimaksut nousivat esiin, kun koulutuksen vientiä pohtinut työryhmä ehdotti, että kysymys korkeakoulujen maksullisuudesta pitäisi ottaa seuraavan hallitusohjelman valmisteluun. Sen tulkittiin tarkoittavan maksuja myös suomalaisopiskelijoille.

Sen jälkeen lähes kaikki puolueet ovat vakuuttaneet, ettei suomalaisille olla puuhaamassa maksuja.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi viime viikolla eduskunnan kyselytunnilla, ettei siihen suuntaan ole otettu edes askelta.

(Ministeriön työryhmä: Kaikille opiskelijoille tonnin lukuvuosimaksu) 

 

 

 

Facebookissa leviää jo organisointiryhmä opiskelijarähinän järjestämiseksi 18.3, jolloin on myös yliopistojen lakkopäivä. 

Opiskelijatoiminta: Tonnin lukuvuosimaksu kaikille opiskelijoille?

Eranti: Meillä ei ole mitään hätää 

Oikeistohallitus uhkaa jo opiskelijoiden henkeä tällaisilla esityksillä. Tuhat euroa vuodessa? Opintotukiuudistus? Parin sadan euron mediamaksu? Kokoomuksen toiminta on puhdasta vittuilua: "Laitetaan nää puukot sulle selkään pystyyn ja katotaan miten sää rämmit ja rääit."

Eivätkö kaikki keinot ala olla sallittuja tällaisen kehityksen estämiseksi? 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt kun X-Factor on feilannut, telkkuun tarvitaan seuraava formaatti. Pitäisi perustaa ohjelma, johon kutsutaan "tavallisia" duunareita pudottelemaan totuuksia. Siivoojat, apurahatutkijat, pizzanpaistajat, seksityöläiset, pätkäopettajat, putkimiehet ja muut puhuisivat siitä, mikä yhteiskunnassa vituttaa. Ei tivattaisi reflektiivistä analyysia, ei vaadittaisi asiantuntijan auktoriteetilla kuorrutettuja latteuksia, vaan yksinkertaisesti jaettaisiin kokemuksia. 1960-luvulta alkaen Suomessakin on perustettu feministisiä tiedostusryhmiä. Tämänkin formaatin voisi viedä telkkariin. Koska nyt on saatavilla vain kokoomus-tv, tarvitaan aktivisti-tv, anarko-tv ja vasemmisto-tv. Autonominen media. Indymedia lähettäisi omat uutisensa puoli ysiltä, Megafonilla olisi oma talk-show, Takku tekisi reality-sarjaa. Livekuva Opiskelijatoiminnan viikkokokouksista korvaisi eduskunnan kyselytunnin. Miksi tyytyä verkkolehteen, kun voi perustaa vallankumouksellisen kanavan?

 

Pentti Saarikoski uudisti juoppouden alistamalla sen virkamiesaikataululle. Päivän aikana oli nautittava tietty määrä salkussa kuljetettavaa kossua. Tämä tapahtui säännöllisin väliajoin: esimerkiksi klo 9-10 kaksi desiä viinaa, klo 11 olut, klo 12 desi viinaa, klo 14 kaksi olutta jne. Lisäksi otettiin mm. vitamiiniannos aamuisin oksennuksen yhteydessä. Eikö vallankumouksen kanssa voisi tehdä jotakin vastaavaa?

Taas yksi torstai. Taas yksi päivä vallankumoustoimistolla.

 

 

klo 13: herätys ja aamiaiseksi uhanalainen merikilpikonna

 

 

klo 14: täytyy olla valmis kun astuu ulos

 

klo 14.05: etupihalla seisoo insurrektionisteja, jotka ovat erehtyneet osoitteesta

 

 

klo 14.20: työmatka kuluu kivasti dataten lennolla joka tekee ainakin tuhat välilaskua

 

 

klo 14.47: saavutaan toimistolle ja tarkistetaan päivän agenda 

 

klo 16.02: kirjoitetaan pari postausta

 

 

klo 16.15 välipala (tuo on sitten soijapihvi)

 

 

klo 17: on aika käydä päivittäisessä demonstraatiossa

 

 

klo 17.37: ja mellakassa 

 

 

klo 17.40: poliisin eläimeksi-tuleminen

 

 

klo 18.30: liikunta tekee nälkäiseksi, haemme siis einestä

 

 

klo 19.25: muutetaan maailmaa hippeilemällä nuotion ympärillä

 

 

klo 20: maailma ei kyllä muutu tällä menolla

 

klo 20.15: siispä smurffaillaan

 

 

klo 3.00: ajatellaan ihmisten toiminnan suhdetta yhteiskunnallisiin rakenteisiin

 

 

klo 3.59: päivä alkaa olla jo pulkassa, toisella puolella palloa pestään verta kadulta 

 

 

klo 4.45: iltarukous

 

 

klo 5.00: iltapesulle

 

 

 

Otsikko on palindromi, jolla ei ole muuta virkaa kuin saada tälle kirjoitukselle lukijoita.

Joillakin meistä on ollut loma. Loma-aika on tunnetusti erilaista aikaa kuin maailmanaika tai työaika. Loman jälkeen on hyvä tasata ajat eli päästä ajan tasalle. Tässä kirjoituksessa aikaa tasataan muutaman ajankohtaisen aiheen avulla.

 

Viime vuonna maailmantalous supistui ensimmäistä kertaa 60 vuoteen. Suomen bkt laski melkein kahdeksan prosenttia eli enemmän kuin 1990-luvun laman aikana. Samaan aikaan Kiinan talous kasvoi yli kahdeksan prosenttia.

Jos luvut eivät kerro tarpeeksi maailmantalouden kriisistä, niin paisuva työttömyys, lisääntyvät häädöt ja alekampanjat kertovat. Silti käsityksemme kriisistä tuntuu epäselvältä tai yliyksinkertaiselta (eivätkä kaikki varmaankaan jaksa lukea Megafonin kolmosnumeron kriisiartikkeleita, joissa kriisi käsitteellistetään melko hyvin).

Richard Wolffin luento ratkaisee tilanteen selittämällä amerikkalaisen selkeästi, kuinka vakava kriisi on kyseessä. Jos ei jaksa kuunnella koko esitystä, jo ensimmäinen puolituntinen leventää perspektiiviä. Wolffin mukaan kriisi ei ole finanssikriisi eikä edes talouskriisi, vaan kapitalismin kriisi, joka ulottuu kirjaimellisesti kaikkialle. Vastaava kriisi koettiin viimeksi 1929-1939. Se loppui toiseen maailmansotaan. Olisi aika tarttua nykyiseen kriisiin, jotta vastaava ei toistu.

 

Usein mainio, joskus pelottava ja välillä outo Strategian tehdas on jälleen hämmästynyt hedelmien lukemisesta. Strategisti kirjoittaa:

 

Minusta olisi hyvä muistaa, että poliittiset – tai diskursiiviset – käänteet on aina tuotu välittävän organisaation kautta massaliikkeiden piiriin. Mielestäni nämä käänteet ovat aina olleet etujoukkopositioita, jotka ovat muuttaneet liikkeiden yleisiä käsityksiä, ja luoneet jotakin uutta […].

Väitän, että nämä vaiheet, nämä käänteet, ovat olleet poliittisen säädyn tietoisia tuotoksia. Ne eivät ole objektiivisten olosuhteiden tuotoksia. Ne eivät ole spontaanisuuden ylistyslaulua. Ne ovat subjektiivisuuden tuotantoa. Subjektiivisuutta, jota tuottaa poliittinen funktio. 

(Ei, ei se mennyt niin) 

 

Kyllä, kyllä, jos tämä käsitetään reaalipoliittiseksi analyysiksi (mitä on ollut vs. mitä voisi olla), jonka tarkoitus on ravistella vasemmistolaisia havahtumaan ideaaleistaan ja näkemään todellisuus. Esimerkiksi Vapaa Helsinki ja Opiskelijatoiminta tuottivat "mobilisaationsa" hieman tällä tavalla, eli asioista kiinnostuneet kokoontuivat pohtimaan mobilisaatiota tai vaikka "subjektiivisuuden tuotantoa", mistä asiat sitten etenivät. En tosin ymmärrä, miksi liikkeiden kulloisiakin aktiiveja ja teoreetikkoja pitäisi kutsua etujoukoksi tai poliittiseksi säädyksi. Vai monennellako metatasolla nyt puhutaan: "liike" (mikä lasketaan sellaiseksi ja miten sellainen rakentuu), liikkeen oletettu vaikuttaja (esimerkiksi verkkolehti), verkkolehden oletetut vaikuttajat…

Mutta eikö "poliittisesta säädystä" puhuminen ole Suomen tilanteessa reaalipoliittisesti typerää? En usko teesiin. Mutta vaikka se pitäisi paikkaansa, niin sellainen poliittisen säädyn edustaja, joka puhuu väelle avoimesti poliittisesta säädystä, saa jäädä paasaamaan yksinään, kun väki kävelee muualle. Tai sitten säätyläinen revitään alas ja tallotaan lokaan väen toimesta. Eikö tällainen väen raivo ole aika hieno juttu?

Ehkä tarkoitus on taas kerran provosoida korostamalla hierarkioita, vähän niin kuin yksi jos toinenkin yritti vuonna 2009 tehdä heiluttelemalla kaikenlaista 1970-lukuroinaa. Mutta 2010 voisi olla jotain muutakin kuin sisäisen provosoinnin vuosi? Mieleen tulee se kerta, kun kirjoitin että Jussi Vähämäen ja Strategian tehtaan kaltaiset tahot tuntuvat nauttivan liikkeiden oletettujen rivien hajottamisesta, joskin eri tavoin. Niin, kukapa ei nauttisi?

 

Joskus vasemmistossa olemme oman ideologiamme vankeja, emmekä ymmärrä, että usein prosessit tapahtuvat poliittisen säädyn toimesta, eikä massojen kollektiivisen yhteisen ja demokraattisen päätöksenteon kautta. Mitä tämä poliittinen sääty sitten oikein on, on myös asia, jota pitäisi syventää. Se on vaarallinen aihe. Se voi viedä kohti taantumuksellisen tradition maisemia. 

 

Ei, ei. On erittäin tärkeä vastustaa puhtaan spontaanisuuden myyttiä ja korostaa organisointityötä. Samalla on tärkeä tajuta, ettei kyseessä ole hierarkkinen amatöörimäiset massat vs. ammattimainen etujoukko -asetelma (mitä tehdas ei ehkä tarkoita - tai sitten tehdas tarkoittaa täsmälleen sitä). Vaatimattoman kokemukseni mukaan mitä enemmän mahdolliset teoreetikko-poliitikot etääntyvät lattiatasolta, sitä enemmän toimijat saavat kestää ja kärsiä ja sitä tehottomammaksi toiminta uhkaa sotkeutua. Ei siis tarvitse konjuroida anarkismin moraalisia periaatteita epäilläkseen yllä esitettyä asetelmaa. Tämä on kuitenkin niin abstraktia, etten osaa nyt sanoa enempää. Sitä paitsi varoitus taantumuksellisuudesta on aivan paikallaan.

 

Vähän viihdettä. Alepalla saattaa olla ongelmia. Katsotaan esimerkiksi tätä Mellunmäestä otettua kuvaa:

 

tai tätä kuvaa Helsingin Rautatieasemalta:

 

Ongelmilla ei kuitenkaan ole väliä, sillä Mannerheimintien Alepa on ensimmäinen (huoltoasemista itsenäinen) ruokakauppa, joka on auki vuorokauden ympäri. Sieltä saa hedelmiä ja nuudeleita aina!

 

Lopuksi: nouseekohan syksyllä perustettu verkkolehti Revalvaatio vielä yllättävään arvoon? Lukijoita ja juttuja riittää. Suurin osa teksteistä on tasokkaita ja jopa lukukelpoisia, eli ymmärrettävästi kirjoitettuja. Myös vasemman reunan uutis- ja artikkelivirta kiinnostaa.

 

 

Vihreät nuoret ja opiskelijat ilmoittivat Kööpenhaminan aikaan ryhtyvänsä nälkälakkoon "ilmastonmuutosta vastaan". Ei nyt puututa siihen, koska, metsästäjien kieltä käyttääkseni, maahan köytetyillä jäniksilläkin on oikeus jäädä ampumatta. Puututaan ViNOn uusimpaan tiedotteeseen. Sisältö on oikein mainio, mitä nyt olisi mukavaa, jos vihreät korostaisivat enemmän sosiaalisia kysymyksiä ja puhuisivat joskus toisessa yhteydessä vaikka työtaisteluista. Tiedotteen otsikko tässä kiinnostaa:

Talouspolitiikalla onnellisuutta luonnon itseisarvoa kunnioittaen

Voisiko joku kertoa minulle mikä on "luonnon itseisarvo" ja mistä tämä arvo on mennyt luontoon?

En nyt halua piikitellä vihreitä nuoria, kunhan käytän otsikkoa hyväkseni. Epäilen nimittäin, että varsin monella meistä on jonkinlainen hämärä käsitys luonnon ja eläinten itseisarvosta, biodiversiteetin pyhästä hyvyydestä ja syväekologian ylemmyydestä. Mutta mitä nämä tarkoittavat? Ja kuka sen arvon sinne luontoon asettaa?

  

En nyt halua yrittää mitenkään provosoida tai väittää, ettei "luonnosta" pitäisi välittää. Olen kasvissyöjä, kannatan eläinten oikeuksia, luen välillä OE:n foorumia, olen joskus äänestänyt vihreitä jne. Mutta en silti ymmärrä, mitä tarkoittaa, että luonnolla on itseisarvo. Ehkä sillä yritetään sanoa, että luontoa ei saa alistaa muille arvoille, esimerkiksi tehokkuudelle, nautinnolle, onnelle tai kauneudelle. Mutta mitä tämä sitten tarkoittaa?

Ei varmaankaan kovin paljon. Arvopuheella onkin tapana olla tarkoittamatta kovin paljon. Arvoista puhumisen ongelma on keskustelun tason abstraktius. Esimerkiksi jokainen puolue kokoomuksesta vasemmistoon ja vihreistä perussuomalaisiin kannattaa oikeudenmukaisuutta, reiluutta, hyvinvointia jne. arvoja, ja erot ovat tällä tasolla pieniä.

Oikeat erot politiikassa - myös puolueiden ulkopuolella - liittyvät puolen valitsemiseen ja tapaan suhtautua yhteiskunnallisiin konflikteihin. Politiikka koostuu konflikteista, ja siinä ei paljon itseisarvoilla ole sijaa, vaan haluilla, nautinnolla ja vallalla - ja tietenkin solidaarisuudella ja yhteisen luomisella .

Luontokin on mahdollista politisoida. 

 

Jos on hegeliläinen, voi sanoa, että ihminen on luonnon haava. Ihminen on siis luonnossa oleva reikä tai puute, jonka ihminen on itse aiheuttanut ja jota ihminen yrittää itse parantaa. No, siinähän yrittää!

Jos ei ole hegeliläinen, voi olla naturalisti. Naturalisti ei myönnä olevaksi muuta kuin luonnon ja sen voimat. Luonnollisesti myös ihminen on osa luontoa, samoin ihmisen luomat arvot. Niinpä on turha yrittää irrottaa luontoa ihmisestä ja ihmistä luonnosta, ja yhtä turha on mystifioida luontoa arvopuheella. Joudumme tulemaan yhdessä toimeen, samaa luontoa kun olemme, ja siinä tarvitaan politiikkaa.

Tiedän, että tämä postaus on tällaisena varsin epätäydellinen, koska tällaiset kirjoitukset ovat omiaan synnyttämään lisää entistä mystisempää arvopuhetta.

 

 

 

Sitä odotellessa: hyvää joulua, kanssahedelmät. Tänään syödään elävän ravinnon joulumureketta.

Globaali eliitti lietsoo kansan keskuuteen kilpailua ja paniikkia selviytymisestä. Kansa raataa eliitin luomassa yhteiskunnassa ja rahajärjestelmässä tuottaen eliitille ruhtinaallista voittoa.

Vain eliitti voi hyvin tässä sairaassa yhteiskunnasssa, jossa yhteisö on hajotettu ja naapureista on tullut vihollisia.

- Outo nauha, kansivihko

 

 

 

Egon Friedell kirjoittaa keskiajan loppumisesta näin:

 

ihminen, joka niin paljosta pahasta ja ristiriitaisesta oli joutunut ymmälle nykyisyyteen ja tulevaisuuteen nähden, hoippuroi kauhistuneena sinne tänne ja etsi jotakin kestävää. Vakavat vetäytyivät kokonaan Jumalansa ja kirkkonsa turviin, paastosivat, rukoilivat ja olivat katumusharjoituksissa. Kevytmieliset syöksyivät hillittömään maailmanelämään, avasivat himolle ja paheille kaikki padot ja tekivät elämästä mahdollisimman maukkaan hirtehisaterian. Monet odottivat viimeistä tuomiota. Kaikessa tässsä: pessimistisissä ja askeettisissa virtauksissa yhtä hyvin kuin epäterveen paisuneessa "elämänilossa", joka oli vain eräänlaista tuberkuloosiaistillisuutta ja vedenpaisumus-nautinnonhimoa, väräjää yleinen maailmanlopuntunnelma, joka julkilausuttuna tai julkilausumattomana, tietoisena tai tiedottomana läpitunkee ja vallitsee koko aikakautta. Ja ihmisen vaisto olikin täysin oikeassa: maailma todellakin hävisi. Siihenastinen maailma, tuo oudon ahdas ja kirkas, puhdas ja sekava, siivitetty ja sidottu keskiajan maailma vajosi voivotusten ja ukkosen jylinän kaikuessa ajan ja ikuisuuden synkkiin syvyyksiin, mistä se ei enää milloinkaan ole palaava.

Uuden ajan kulttuurihistoria I, s. 118-119

 

Viime vuosien suomalaisista räppilevyistä päätellen nyt on koittanut yhtä maukas maailmankriisi. Otetaan esimerkiksi Julma-Henrin kolmas julkaisu, Laineen Kasperin kanssa tehty Outo nauha.

 

"Jos ei se oo vielä selvinnyt, niin Henri ei usko lokeroihin", sanottiin Srjtnt-mixtapen viimeisessä biisissä. Se oli VIHJE tulevasta. Basso.fin keskustelun (ja youtube-kommenttien) perusteella kaikki fanit eivät oikein tajunneet sitä vaan valittavat, että uusi levy on liian outoa "musiikkia".

No, "syö pullaa pilvilinnoissa!" niin kuin Henri sanoo. Materialistinen räppi ottaa vapauden muuttaa ja muuttua. Levy vahvistaa Julmiksen asemaa yhtenä älykkäimmistä suomenkielisistä taiteilijoista. Egon Friedell tykkäisi!

Osa faneista valittaa, että maksoivat 16 euroa levystä, joka osoittautui uskottavan kallioräpin sijaan kokeelliseksi painajaiskuunnelmaksi. Voihan nyt sentään: kyllä kuluttajan pitäisi saada rehellisellä rahallaan tuote, jonka luuli saavansa. Siitähän Henri on aina räpännyt, ostamisesta ja kapitalismista. On ikävää, kun räppärin tavaramuodossa hankittu taidetuote osoittautuu yllättäväksi. Rahat takaisin!

Rottweiler sekoittuu puudeliin, vai miten se meni…

 

 

Etukäteen julkaistiin hälyä aiheuttanut ja Henrille varsin poikkeuksellinen "orgaaninen" biisi "Meitsi on matafaka". Oudolla nauhalla matafaka osoittautuu vakavaksi parodiaksi, jota kuunnellaan levyn kehystarinassa (musavideon päähenkilö on ilmeisesti yksi levyllä toistuvista hahmoista, koiraa ulkoiluttava Tiffany).

Kuunnelma kertoo maapallon tarinan muinaisista kaatosateista maapallon resetoimiseen asti. Ennen kuin maapallo resetoitiin, siellä nauhoitettiin "outo nauha", jonka me nyt kuulemme. Nauhan maailmaa hallitsee globaalin eliitin salaliitto, jota edustaa Megaturbo-niminen suuryhtiö - sloganinaan security for safe life.

 

 

 

Megaturbon kanssa-alaiset yrittävät menestyä keskusteluohjelmissa ("Jos olisit, kuka olisit?"), kilpailevat tosi-tv:ssä (Valion sponsoroima "Valioyksilö") ja kuuntelevat radiosta G-Unitin tuottamaa menestysmusiikkia:

 

 

I WAS SUCKING ON MY LOLLIPOP — / AND I HOP IN A CAR, CAR, CAR, A BIG ASS CAR

Not good. Is bad!

 

 

Pöyryyttäisin Henriä pienestä myöhästymisestä: osa levyn "satiirista" olisi osunut vielä täydellisemmin vuosi pari sitten. Tietysti voi ajatella, että nyt tosi-tv ja EENEERZII REIDOUSTEISSON ovat vielä syvempi osa arkeamme ja sitä kautta levy iskee lujempaa - alhaalta käsin, vöiden alle…

Ensimmäinen täysosuma on "Tuotantotehdas", joka esittelee hyvin nauhan yleisen tunnelman:

 

voit äänestää ja kysyä asiaa virastoista

joissa koulutetut ihmiset kyllä tietää tällaiset asiat

 

 

 

pakko se on jonkun laskut maksaa tai niitä ei makseta

emmie tiiä sie oot siinä ja mie oon tässä

otetaaha kahavit

 

 

Levyn päällä riippuu apokalyptinen tunnelma kuten Jontilla & Jodarokilla Uuden ajan avaruususkonnossa, mutta kajahtaneemmilla taustoilla ja ilman ufojuttuja. Henri ja Kasperi tavoittavat täsmälleen sen politiikan apokalyptisen ja transsendenttiin (salaliittoihin, Isoihin Subjekteihin, Toiseen) kurkottavan sävyn, jota vastaan Hardt ja Negri kirjoittavat Commonwealthin ensimmäisessä luvussa. Maailmanlopun fiiliksissä ei enää jakseta analysoida politiikkaa immanentisti, vaan vallan materiaalinen arkipäiväisyys peittyy uskoon Auktoriteetista, joka on vastuussa asioista.

Välillä Oudolla nauhalla mennään hitaammin ja ollaan krapulassa. Paranoia pahenee:

 

 

"AINA SAMA HOMMA!"

Seuraa huono parodiayritys G-Unitista ("Menestys") ja skittiä kalliopoliisista. "Nämä thaimaalaiset tässä sipsuttavat ylös alas Vaasan- ja Helsinginkatua ja minä tarkkailen heidän tiukkoja… tilanteitaan kuin haukka… vaanien vakoja, mistä saattaa hiiri hypätä ulos."

Ehdottomasti paras skitti levyllä on asekauppaa pyörittävän papin hillitön saarna "Sunnuntaiaamussa", jota ei valitettavasti löydy Youtubesta. Kuunnelmankin kannalta melko turhia ja litteitä ovat "Menestyksen" lisäksi ainakin "Kohtaus kadulla", "Tuotantotehdas 2" ja "Laineen apteekki". Mutta Megaturbon työhaastattelu korvaa ne kaikki:

 

 

Yhdeksän minuutin "biisi" on näytelmä itsessään. "Se pahvi, sillähän ei oo arvoa, mutta jos, niin, saisin liitettyä sen pahvin julkkiksen kasvoihin, ja sillä tavalla saisin luotua imagon, mielleyhtymän…"

Megaturbon esittelynauha wräppää levyn ideologian kauniisti:

 

 

Valtiot, maat, ne ovat vain suuria karsinoita, karsinoita, joissa me säilytämme tuotantoeläimiä, ihmisiä. Antamalla heille vapauden äänestää annamme heille illuusion - illuusion, että he voisivat asioihin vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. Näin ei kuitenkaan tule käymään koskaan, koska me hallitsemme heidän mieltään.

Me voimme heitä heidän tietämättään muuttaa. [- -] Medialla voimme hallita yleistä mielipidettä. Suurin osa kansasta - tuotantoeläimistä - on idiootteja! [- -] He idiootit tuotantoeläimet heiluttivat lippujaan kun lähetimme heidän ajattelusta riisutut poikansa tappamaan rauhan puolesta!

 

 

 

Henri ja Kasper saavat plussaa vihollisen osoittamiseta, mutta tämän hedelmän puolesta illuminaattihöyryilyt olisi voinut jättää pois. Salaliittofiilistelyiden yleinen ongelma on poliitikan karkottaminen tuonne jonnekin: siellä, meidän ulottumattomissamme, on joku taho, joka on vastuussa kaikesta (mutta jolle me emme mahda mitään, pakko siis mennä tosi-tv:seen). Henrin Al-qaida Finlandilla korostama solidaarisuus ja vastarinnan tekeminen puuttuvat täysin. Enää henkilökohtaisesta helvetistä ei pääse edes ampumalla kansanedustajia naamaan, nyt ei voi muuta kuin ottaa kossua jotta ei olisi homo. Maailma koetaan niin sekavaksi ja epätoivoiseksi, että sen taustalle on pakko olettaa joku toimija, jota voi syyttää (ja totella).

Maailmanlopuntunnelmat eivät tietenkään synny tyhjästä: kokemuksena ne ovat totta. Tässä mielessä Henri ja Kasper ovat friedelliläisiä sairaita neroja, jotka tekevät aikansa aistimalla sen orgaanisen olemuksen mahdollisimman selkeästi ja vahvasti.

Jos joku matafaka vielä kehtaa väittää levyä huonoksi tai epämusiikilliseksi, niin kannattaa palata Frank Zappan ensimmäisiin ja viimeisiin levyihin. 1960-luvulla Zappa teki sellaisia avantgardekollaaseja kuin Lumpy Gravy ja Uncle Meat; 1990-luvulla Zappa julkaisi kahden levyn kokeellisen ääninäytelmän Civilization Phase III. Levyt ovat välillä sietämättömiä kuuntelukokemuksia, mutta nykyään niistä kirjoitetaan väitöskirjoja. Outo nauha ei konseptiltaan kalpene Zappan vieressä (biisien taustoja ei ehkä vielä kannata vertailla).

Fanit odottivat Al-qaida Finland kakkosta ja saivat sen. Julma-Henri on lukenut deleuzensa ja tietää, että aito toisto on eron tekemistä: Outo nauha toistaa Al-qaida Finlandin vallankumouksellisen ytimen ja juuri siksi se eroaa siitä.

Uskon, että myöhästymisestään huolimatta Oudolla nauhalla on Suomen skenessä mahdollisuus legendaksi.

Zappa teki elämänsä aikana yli 60 studiolevyä ja livet päälle. Emme tyydy vähempään Julma-Henkan kohdalla. GO HENRI!

 

 

Voin lainata, jos vasemmisto tarvitsee

 

 

 

Syyskuu Viikissä

 

 

Lokakuu Senaatintorilla

 

Eräästä näytelmästä

 

Hippi-apartheid

 

 

Taikasyksy

 

 

Arkisempi ote lähiön syksystä

 

Joskus tulee tällainen olo

Perjantai-iltana saa pitää taukoa vallankumouksesta (fordistinen vallankumouskäsitys)

 

Automatic Insurrectionist Manifesto Generator

 

Leaving banality behind: Notes on indifference

 

To those who deride the singular ecstasy in a smashed window or a barricaded hallway, we propose nothing less than to negate their pathetic humanism, at all costs. Every burning dumpster is a refusal to make demands, a blow against the being of anarcho-liberalism, a recognition of the radical teleology inherent in the articulation of encounters. The compulsive absence proposed to us is like a bad joke, and instead of laughter we respond with rupture. This is a call to crisis, not an insistence on representation.

Our need to occupy everything is less the construction of a project than the setting forth of a state of exception. Confronted with those who neglect to recognize themselves in our conspiracies of negation, we offer neither sympathy nor criticism but only our derision. We must reject all totality—without illusions. In the realization of zones of offensive capacity, we destroy those who would have us give up the immanent joy of social war for the catastrophe of mobilization.

It is necessary to commence for once and for all; not to dream of new ways to be productive, but to make manifest the subterranean becomings in the heart of each car set aflame. What’s needed is not fossilization of our desires, and even far less activism, but a putting-into-practice of inoperative zones of indistinction which need no justification, a rejection in all forms of the logic of normalization.

 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:

 

 

 

 Beer to beer: vallankumous lähtee oluen jakamisesta