Se toinen filosofinen aikakauslehti

30.12.2008, 00:31

 

Gazassa kaivetaan Israelin uhrien ruumiita

 

Viime päivinä on räjähdellyt. Ensiksi Itä-Helsinki on ollut epäsäännöllisen mutta ympärivuorokautisen rakettikeskityksen kohteena, kun skidit purkavat helvetillistä kyllästymistään ilotulitteiden avulla (tuossa vieressä paloi päiväkoti). Toiseksi Israelin nationalistiset militaristit ovat teurastaneet sadoittain palestiinalaisia kostoksi yhdestä Hamasin raketin tappamasta miehestä (*). Zizekiä mukaillen: israelilaisten verellä ja raudalla ylläpitämä rasismikoneisto on tutkielma väkivallasta, joka valtion perustamiseen aina liittyy.

 

Räjähdykset eivät estäneet huomaamasta, että toinen Suomen filosofisista aikakauslehdistä julkaisi joulun alla yhden mielenkiintoisimmista numeroistaan, joka on vieläpä opiskelijanumero. Niin & näin 4/2008 surisee alkaen pääkirjoituksesta. Siinä huomioidaan, että "sossu vaihtoi kevytmarxilaisuuden vulgäärinietzscheläisyyteen ja kyökkideleuzeen", mutta päädytään kuitenkin väittämään Tommi Uschanovin demaripamflettia "nautinnollis-vasemmistolaiseksi".

Nostan lehdestä esille kaksi teemapakettia. Aristoteleen Oksyrhynkhoksen papyruksen numero 666 suomennoksen, opiskelutovereiden ajankohtaisten käännösten, esseiden ja hehkutusjuttujen lomassa on esittely Mikko Leinosen väitöskirjasta Tieteellinen ajattelu ja filosofian rikkaruohot. Leinosen kirja tutkii analyyttisen filosofian ylimielistä vallankäyttöä.

 

Tutkimuksen vahvimpiin alueisiin kuuluvat Leinosen pohdinnat suomalaisen filosofian lähihistorian erilaisista narratiiveista. Leinonen osoittaa kuinka analyyttisen filosofian omasta historiastaan Suomessa kertoma menestystarina on osittain yksipuolinen, osittain virheellinen osatotuus, jossa on yhtäältä unohdettu ne tiedepoliittiset ja tieteensosiologiset valtarakenteet, jotka ovat akateemisten ja henkilökohtaisten tekijöiden ohella vaikuttaneet kyseisen suuntauksen nousuun, ja jossa on toisaalta mytologisoitu analyyttisen filosofian menestystä selittämällä se suomalaisen kansanluonteeseen erityisen hyvin soveltuvana.

 

There you have it!

 

Uskonto on pitkään ollut tapetilla politiikassa, ja nyt siitä on tekstiä myös n&n:n kiiltävillä sivuilla. Tapani Kilpeläisen, tuon mainion Anti-Oidipuksen suomentajan, Onfray-arvostelu osuu nappiin kolme kertaa:

 

1. Uskontokritiikki yrittää usein sieltä, missä aita on matalin. Uskonnolliseen katsomukseen suhtaudutaan tiedollisena virheenä ja uskontojen pyhät kirjat leimataan pelkäksi satuiluksi vaivautumatta hetkeksikään miettimään, miksi niillä on ollut niin paljon merkitystä niin monille. Samalla päivitellään, miksi ihmeessä uskonnollinen ihminen ei luovu maailmankuvastaan, vaikka luonnontiede ei ole löytänyt jumalaa sen paremmin kiven alta kuin tähtitarhoista. Uskontoa toisin sanoen kritisoidaan ymmärtämättä, mitä se on.

Yksiniittisen uskontokritiikin itseymmärrys ei ulotu niin pitkälle, että se tajuaisi itse edustavansa samanlaista silmäpuolista ja todellisuuden osia huomiotta jättävää maailmankuvaa, josta se uskontoja syyttää. Uskonnon osuva arvostelu edellyttää sen pontimien analyysia.

 

In your face, Valtaoja & Enqvist: lukekaa Marxia!

(Valtaojasta kts. Ville Lähteen "Lectio precursioria" s. 88.)

 

2. Uskonnon synnyttämät estot ja ennakkoluulot ohjaavat ihmisten ajattelua: oikeudenkäytössä ihminen oletetaan vapaaksi ja sitä myöten vastuulliseksi, jotta häntä voitaisiin rangaista. Vapaa tahto on Onfraylle yksi uskonnollisen ajattelutavan turmiollisimmista jäännöksistä, maagista ajattelua, jossa oletetaan, että ihminen toimii tahdonalaisesti ja tiedostaa motiivinsa. Onfrayn mielestä pedofiilin vangitseminen on yhtä mielekästä kuin aivokasvainpotilaan viskaaminen vankilaan, sillä oletus vapaasta tahdosta jatkaa  hyvän ja pahan tiedon puusta syömisen teemaa: vapaaksi oletettu ihminen voidaan tuomita ja samalla hänen tekoihinsa voidaan suhtautua tunteenomaisesti, ymmärtämistä vältellen. Onfrayn kritiikki tahdonvapautta kohtaan on sitäkin arvokkaampaa koska juuri kukaan ei tohdi vapaata tahtoa kiistää.

 

Tahdonvapauden voi ongelmallistaa kysymällä: miksi on niin, että olemme tunteidemme vietävinä mutta vastuussa järjestämme? Miksi tunteiden vallassa tehdyt teot voidaan antaa anteeksi mutta järjen vallassa tehdyistä meidät "itse" pannaan vastuuseen?

 

3. Onfray korostaa, että teologinen ajattelutapa on pohjimmiltaan epädemokraattinen, sillä yhteen totuuteen ja yhteen elämäntapaan velvoittaminen, tapahtuu se sitten jumalan, isänmaan tai työn varjolla, on tasavaltalaisuuden antiteesi. Totuuden omistajana esiintyvä uskonto pyrkii sanelemaan ihmisten elämäntavan ja vaientamaan kysymykset.

 

Teologinen ajattelu on moneuden pelkoa, kuten autoritaarinen ajattelu aina kapitalismista analyyttiseen valtiofilosofiaan.

Joulukatastrofi

24.12.2008, 01:05

300 000 joulun vuoksi lahdatun possun puolesta.


Laitetaan ensin joululaulu soimaan.

 

 

Joulu on peruutettu, koska pukin täytyy dyykata.

 

 

Turha luulla, että Securitas päästäisi pukin sisälle lämmittelemään. Pukki makaa sillan alla samalla, kun muori luuttuaa lattioita paskaduunissa.

 

 

Sisällä takkatulen ääressä lahjat avaavat ihmisiä.

 

 

Yhdestä paketista kuoriutuu yllättäen suuri Cthulhu. Tuhoutuuko ihmiskunta?

 

 

Cthulhukaan ei pärjää kapitalismin rekuperaatiokoneistolle. Ihmiset on pelastettu. Otetaan sille keskimmäinen biisi seuraavista, Joulupylly:

 

 

Tekstuaalinen nelikenttä

23.12.2008, 01:27


 

 

Edellinen postaus on muistiinpano, joka auttaa itseäni palauttamaan mieleen, millaista on innostua assosioivasta kielestä. Olen melkein unohtanut sen.

On kaksi mielenkiintoista tapaa kirjoittaa: puumais-analyyttinen (siis hierarkkinen) ja rihmastollis-liukuva (siis horisontaalinen).

Tämä ei tarkoita, ettei suoraviivainen ja "selkeäjärkinen" kirjoitus voisi liukua tai ettei assosioivampi rihmastoteksti voisi olla analyyttinen; molemmissa on molempia.

 

On kolmas ja neljäskin tärkeä tapa kirjoittaa. Jos tekstin ensimmäinen ulottuvuus on erottelu puuteksti - rihmastoteksti, toinen voisi olla käsiteteksti - affektiteksti. "Käsite" tarkoittaa tässä loogisten rakenteiden ja termien välisten suhteiden painottamista. "Affektissa" on kysymys kappaleiden ja liikkeiden aiheuttamasta ruumiillisesta vaikutuksesta, jonka efektit rekisteröidään esimerkiksi tunteina.

Erotteluista saadaan kaunis nelikenttä, jolla voidaan helposti lokeroida teoksia ja tyylejä. Esimerkiksi koulukaanonin mukaan postmoderni lyriikka olisi suurilta osin rihmasto + affektitekstiä, klassinen romaani puu + affektitekstiä, akateeminen artikkeli puu + käsitetekstiä ja Deleuzen ja Guattarin Mille plateux rihmasto + käsite + affektitekstiä. (Jaottelu tietysti edellyttää lausumattoman käsityksen kirjallisuudesta, ja tässä tapauksessa käsitys on yhtä aikaa melko konservatiivinen ja mielivaltainen.)

 


käsiteteksti affektiteksti
puuteksti 
[tiede?]   [epiikka?]
rihmastoteksti [filosofia?]   [lyriikka?]

 

 

Olen kai itse juuri nyt lähestynyt ensimmäistä ruutua eli "loogis-argumentatiivista" kirjoittamista ja etääntynyt kaikista muista ruuduista, mikä tarkoittaa myös, että olen etääntynyt kaunokirjallisuudesta ja lähentynyt kuivaa asiatekstiä sekä lukemisessa että kirjoittamisessa.

(Ehkä filosofian laitoksen analyyttisella kurikoneella on jotain tekemistä tämän kanssa. Olen kirjoittanut parhaat tenttivastaukseni loogisesta positivismista.)

Nyt liukuvan zappanietzschetekstin lukeminen tuntuu lähinnä ärsyttävän epätieteelliseltä humanistifiilistelyltä: miksei voi kirjoittaa selkeästi, jos kerran on jotain sanottavaa…

 

Yksi eurooppalaisen filosofian hienouksista on monien ranskalaisten ja italialaisten ajattelijoiden kyky yhdistää kirjoitustyyli tekstin "sisältämään" argumenttiin, jolloin molemmat puolet vahvistavat toisiaan. Metodin ongelma tulee esille siinä vaiheessa, kun tyyli ei enää palvele uusien argumenttien luomista tai edes tehosta argumenttia affektiivisesti, vaan jähmettyy mestari-isukin matkimiseksi tai jonkinlaiseksi itseisarvoksi.

Jotkut Deleuzen ja Derridan lukijat kapsahtavat tähän ja vaikuttavat lähinnä humanistiteineiltä, jotka kopioivat runovihkoonsa A. W. Yrjänän säkeitä.

Toistetaan tässä varmuuden vuoksi, että kyllä, akateeminenkin kieli on retoriikkaa. Mikä tekisi akateemisesta retoriikasta filosofian kannalta tärkeämpää kuin jostakin, joka mahdollistaa toisenlaisen luovuuden? Korkeintaan valta. Jos ajattelu rajoittaa itsensä vallan hyväksymään tieteelliseen kieleen (tiettyjen kontrollisääntöjen tottelemiseen) ja siihen, mikä vaikuttaa "järkevältä", se jää sovinnaisten tapojen ja terveen järjen kurinpidon sfääriin.

Tällaisen autoritaarisuuden tuhoaminen on yksi tärkeimmistä syistä harrastaa filosofiaa.

 

Jos kuitenkin on tarkoitus varioida luomisesta kirjoittavien Deleuzen ja Guattarin ajatuksia, niin sen voi ehkä tehdä luovemminkin kuin kopioimalla heidän kirjoitustyyliään. Esimerkkinä epäilyttävästä kommentaarista toimikoon Brian Massumin A User’s Guide to Capitalism and Schizophrenia (1992). Massumilla on omakin projektinsa, joka eksplikoituu enemmän myöhemmissä töissä, mutta sikäli kun olen raivoltani saanut luettua, tekstin pääfunktio tuntuu olevan Deleuzen ja Guattarin esitteleminen amerikkalaiselle yleisölle ja käsiteltyjen teemojen kevyt kierrättäminen. Valitettavasti Massumi on matkinut tyylinsä esikuvilta, mikä nakertaa muuten mainiota rakennetta. Herää ärsyttävä kysymys: ovatko Deleuze ja Guattari nyt sitten kovinkaan luovia, kun heidän esittelijänsä pöllii tyylinsä heiltä eikä juuri yritä kääntää D&G:n teosten keskeisiä ajatuskuvioita muille kielille.

Voi tietysti olla, että äkillinen ärsyyntymiseni Massumin tekstiin on vain ohimenevä oire - esimerkiksi joulusta. Voi myös olla, että jonkun vain pitäisi kirjoittaa kriittinen analyysi erilaisista filosofisista kirjoitustyyleistä ja määrittää niiden "legiitimit ja illegitiimit" käytöt, vähän niin kuin Kant teki järjen kritiikissään: illegitiimiksi tyylin tai järjen käyttö menee ulottuessaan dogmaattiseen transsendenssiin, jolloin se muuttuu metafysiikaksi.

Valtauskulkue kielessä

22.12.2008, 03:27

 

 

Frank Zappan livebiisit rikkovat musiikin kliseisiä kaavoja ja luovat avoimia, maasta irtautuvia ja vapauttavia jammailutiloja. Zappa käyttää progen, jazzin, hippirockin, reggaen, skan ja atonaalisen musiikin kuviota omiin perverssiin tarkoituksiinsa, luodakseen jotain kokeilevaa, autonomisen tilan, joka ei suostu tavaramuotoistumaan, jota on vaikea kuluttaa ja joka toimii vallitsevassa "diskurssissa" epäharmonisena pommina. Eikö Deleuzen filosofianhistoriallisessa takaapäinnaimisen metodissa ole jotain samaa? Zappa ottaa musiikin genret takaapäin ja antaa niille hirviölapsia. Molemmat napsauttavat vallitsevan järjestyksen auki ja tekevät tilaa kokeilemiselle, luovuudelle ja ajattelulle.

Zappa ja Deleuze luovat väliaikaisesti vapautettuja tiloja, jotka toimivat kuten Nietzschen aforismi. Tilat avautuvat avoimina ja immanentteina autiomaan tasankoina, jossa voimat virtaavat, jakautuvat ja leikkivät. Zappan biisi, Deleuzen kirjoitus ja Nietzschen aforismi etääntyvät lineaarisista puroista, jotka vain etenevät johdannosta johdon-mukaisen käsittelyn kautta lopetukseen ja haarautuivat, jos haarautuvat, korkeintaan puumaisesti. Puu-purojen sijaan - vaikka niissä on sitäkin - Zappa ja Deleuze rihmastoituvat. "Paon viivoja, destratifikaation ja deterritorialisaation liikkeitä."

Zappan biisi on talonvaltaus musiikissa. Deleuzen teksti on kadunvaltaus ajattelussa, Nietzschen aforismi liikkuva valtauskulkue kielessä. Ei merkityksellisyyttä eikä ymmärtämistä, vaan tutkimusmatkoja ja kartoituksia. Valtaajat, Zappa, Deleuze ja Nietzsche ovat paimentolaisia, jotka rakentavat sotakoneita. Sotakoneet soivat Zappan musiikkina, ne kirjoittautuvat deleuzelaisina teksteinä ja Nietzschen aforismeina. Ne muodostavat viivoja ja tihentymiä ja deterritorialisoivat tilaa, piirtävät avointa ja muuttuvaa karttaa, jossa on monia sisäänkäyntejä ja pakoreittejä.

Nämä ovat taktiikoita, joita täytyy osata käyttää ja myös olla käyttämättä.

Teatteriväen radikalismista

21.12.2008, 03:55

 

(Klikkaa isommaksi)

 

HS: Seksuaalinen häirintä on teatterissa tapa ja tabu

… kyselyn perusteella häirintää esiintyy siinä määrin yleisesti, että jokseenkin kaikki alalla työskentelevät ovat joko olleet jonkinasteisen sukupuolisen häirinnän kohteena, nähneet sitä tai kuulleet erilaisista häirintätapauksista.

Tavallisimpia uhreja ovat nuoret, kokemattomat naisnäyttelijät ja tyypillisimpiä häiritsijöitä vanhemmat miehet: teatterinjohtajat, ohjaajat, näyttelijäkollegat ja opettajat.

… ehdotukseen seksuaalisen häirinnän ottamisesta näyttelijöiden työsuojelukoulutuksen teemaksi ei reagoitu.

Ongelman yleisyyteen nähden siitä vaikeneminen vaikuttaa siltä, että seksuaalinen häirintä on teatterialalla vaiettu käytäntö, sekä tapa että tabu.

Häiriötekijät vaihtelevat lehden saamien vastausten perusteella rivoista puheista, ulkonäön kommentoimisesta, tirkistelystä ja intiimeistä illallistarjouksista ruumiilliseen lähentelyyn, seksillä kiristämiseen sekä eriasteiseen kosketteluun, kuten kielisuudelmiin pakottamiseen harjoituksissa ja jopa esityksissä.

… Koska piirit ovat Suomessa pienet, häirinnästä valittavat näyttelijät pelkäävät saavansa hankalan maineen, menettävänsä tietyn roolin tai muitakin tulevia työtilaisuuksia. Tätä pelkoa saatetaan käyttää hyväksi, jos alalla vallitsevat käytännöt sen sallivat.

 

FiFi: Puudelien eliitti

Olin Vanhan vuoden 2008 valtauksessa paikalla ensimmäisenä ja viimeisenä. Totuus Vanhan valtauksesta on tämä: sen tekivät ylioppilasteatterilaiset ja se tehtiin vasta varhain aamulla. Rikotun ikkunan sijaan keskustelua herätti palava savuke.

 

Vallankumous-ylioppilaslehti: "Riidellään enemmän. Nykyään taiteen suurin kipupiste on se, että poikakaveri laittoi pippelin vieraaseen pimppiin"

Me teemme neuvostotaidetta.

Suomalainen teatterintekijä opetetaan etsimään samankaltaisuuksia, paralleelisuuksia tämän meidän aikamme ja menneen välillä.

Seuraukset ovat karut. Täällä pohjantähden alla yhä uusina ja uusina tulkintoina. Tuntematonta sotilasta, Wuolijokea, Lapualaisoopperaa, menneitä vääryyksiä, menneitä taisteluita, klassikkoja. Käsiohjelmassa pari lehtileikettä pätkätyöntekijöistä. Ohjaajan
sanassa pari lausetta siitä, kuinka pätkätyöntekijät ovat nykyajan torppareita.

So fucking what? Suomalainen teatteri tunnerunkkaa jäähtyneen hiilloksen ääressä.

… Taitaa olla niin, että me taiteilijat mietimme kuumeisesti, mitä asioita voimme toistaa ilman, että tulisi vanhingossakaan väitettyä mitään nykyajasta.

 

Mikä teatteria oikein vaivaa? Freudilla voisi olla sanottavaa, tai Wilhelm Reichilla.

Let’s hear it for another great Mediterranean rebellion

20.12.2008, 06:00

 

 Takku.net: "Nelisenkymmentä ihmistä kokoontui perjantaina Kreikan Helsingin suurlähetystölle osoittamaan tukensa käynnissä olevalle kansannousulle."

 

 

 "Mielenosoitus oli jo toinen Helsingissä kapinan puhkeamisen jälkeen."

 

 

"Katkaistuaan ensin liikenteen lähetystön edestä noin puoleksi tunniksi, lähti mielenosoitus liikkeelle kohti Senaatintoria…"

 

 

 "Kulkueen päästyä Senaatintorille Unioninkadun ja Aleksanterinkadun risteykseen poliisi jostain syystä hyökkäsi ja yritti ottaa kiinni yhden kulkueen loppupäässä kulkeneen mielenosoittajan."

 

 

"Poliisi siirsi kiinniotetun maijaan, mutta hetkessä kulkue pysähtyi ja ihmiset piirittivät poliisit…"

 

 

 

 "Pienen miettimisen jälkeen poliisi avasi maijan ovet ja vapautti kiinniotetun."

 

 

" Lyhyiden juhlimisten jälkeen kulkue jatkoi matkaansa joulushoppaajien ihmettelevien katseiden alla…"

 

 

"… jonka jälkeen pari maalipommia löysivät tiensä Nokian myymälän sekä World Trade Centerin seinään."

 

 

 "Kulkue päättyi lopulta Rautatientorille…"

 

 

 Vartti: "Mielenosoittajat sulkivat Helsingin rautatieaseman ovet", vaikka selvästihän kuvassa on FPS:n mikkihiiri ovia sulkemassa.

 Lisää kuvia sikaheimo.comissa

 Kreikan tilanteesta englanniksi

Moneuden pelko

18.12.2008, 20:40

Fraktaalinen sommitelma, joka on moneus 

 

Miksi poliisin on aina pakko löytää mellakalle johtaja? Väkivaltaisen mellakan johtaminen on Suomessa rikosnimike, ikään kuin mellakkaa voisi johtaa, vaikka kuinka yrittäisi. Poliisi joutuukin yleensä kirjoittamaan fiktiivisen kertomuksen palauttaakseen väen epäilyttävän moneuden takaisin yhteen selkeään isään (tai vanhempiin/sukuun, jos "johtajia" tarvitaan useampia). Eläinten vapautusrintamalle poliisi haluaa yhden Johtajan ja mielenosoitukselle yhden Järjestäjän, oli se jokin järjestö (jolla on Yksi puheenjohtaja) tai sitten Yksi yksityinen vastuuhenkilö.

Ykseydestä polveutuva poliittinen toiminta on vielä hallittavissa ja siedettävissä, moneuden toiminta ei. (Natsit ovat pelottavia, kun he palvelevat Yhtä Hitleriä, mutta kuinka pelottaviksi he muuttuvatkaan kun ymmärretään, että sadat tuhannet pikkuhitlerit äänestivät heidät valtaan.) Palauttamalla tapahtuman pelottava moninaisuus yhteen tekijään tapahtuma yritetään ymmärtää, siis kesyttää. Ymmärtäminen jähmettää tapahtuman. Jos tapahtumassa onkin ollut jotain purkavaa ja kohtuutonta, niin ymmärtäjä mielellään näkee jokaisen pakenevan säikeen paikalleen naulittuna, vastuuseen asetettuna ja tuomioistuimelle alistettuna.

Redusoimalla tapahtumasta moneuden ymmärtäjä voi mieltää tapahtuman ruumiilliseksi olioksi ja kuvitella, että jos siltä leikkaa pään irti, niin koko tapahtuma kuolee. Aivot ovat kaiken takana, ja ruumis vain tottelee passiivisesti…

 

Yksi on kaiken selittävä periaate, joka tekee kontrollin kohteen ymmärrettäväksi. Yksi helpottaa ja moneus pelottaa, koska moneus on sietämätöntä, hallitsematonta, kaoottista ja epämääräistä. Yksi on tuonpuoleinen jumala, jonka kuoleman jälkeen koittaa moneuden kausi. Moneudelta voi odottaa mitä tahansa siinä missä Yksi vain komentaa tai korkeintaan jakautuu kahdeksi.

Toimittajien rooliin on sisäänrakennettu sietämättömyys moneutta kohtaan. Tämän pelon ja närkästyksen muoto tulee esille esimerkiksi Voiman toimittajan tekstissä, joka yrittää etsiä suomalaisia aktivistijohtajia (sen sijaan, että kirjoittaisi esimerkiksi Kreikan tapahtumista, jotka pakottavat käsittelemään moneutta):

 

Luen Opiskelijatoiminta-nimistä blogia, enkä löydä nimiä. Luen valtauksen tiedotusblogia. Luen Valtamediaa. Kenenkään koko nimi ei käy ilmi.

Jos opiskelijatoiminnan on tarkoitus vaikuttaa yhteiskuntaan, eikö meillä muilla yhteiskunnan jäsenillä ole oikeus tietää, ketkä sen takana ovat?

Soitan muutaman puhelun, mutta en löydä haastateltavia. Melko ilmeisesti järjestäjinä toimineet kieltäytyvät jyrkästi kunniasta esiintyä Fifissä nimellään.

 

Konservatiivinen psykoanalyysi palautti 1900-luvulla potilaan traumat perheeseen. Humanistinen psykologia puhuu toisinaan vieläkin ykseyttä korostavaa harmonian ja eheyden porvarillista kieltä. Jos ykseyttä ei löydy tapahtumien alkupisteestä, niin ainakin voidaan tavoitella toiminnan päättymistä ykseyteen. Toimittajan halu löytää valtaukselle tai vaikka luvattomalle seminaarille etu- ja sukunimillä yksilöidyt johtajat vastaa poliisin halua palauttaa mellakka Yhteen, jotta Yksi voidaan tuomita tai palkita. Moneus, joukko, ryhmä on vastuuton ja pelottava. Siksi valta vaatii yksilöitynyttä vastuuta, kuten uusi yliopistolaki, joka tekee hierarkioista tiiviimpiä ja keskittää vastuuta taloudellisen tehokkuuden nimissä yksittäisille henkilöille (koska "joukko ei voi kantaa vastuuta").

Toimittajien tapa "jäljittää" jokin tapahtuma Yhteen nimitettyyn tekijään tai perheeseen epäpolitisoi toimintaa - vai pitäisikö puhua oikeistolaistamisesta, kun kyseessä on abstraktin yksilökeskeisyyden edistäminen. Muutaman johtajan nimeäminen palauttaa konkreettisen moneuden yhdeksi, valikoi tietyt henkilöt koko tapahtuman julkisiksi edustajiksi ja työntää syrjään muut ihmiset, sivujuonet, sattumat, kieliopit ja suunnitelmat. Puhumattakaan siitä, että lähes aina enemmän organisoivat ihmiset eivät halua puhua toisten puolesta, koska toisten puolesta puhuminen on, Foucault’n sanoin, mitätöntä.

 

Onko ihme, että journalismin instituutiot ovat kehittyneet lähes samaa tahtia edustuksellisen politiikan kanssa. Molemmat vaativat kuria kansalle ja valtaa edustajille. Toimittajat edustavat "kansan" mielipidettä ja osaavat tuoda sen esiin. Parlamentti edustaa "kansan" poliittista tahtoa ja osaa toteuttaa sen. Kaikki on hyvin niin kauan, kun valta on edustajilla ja alamaiset seuraavat asioiden kulkua kaukana. Edustuksellinen ajattelu joutuu heti kriisiin, jos edustaja ei tahdo ottaa valtaa tai jos alamaiset ottavat itse vallan takaisin. Toimittajat eivät vieläkään ole toipuneet blogien aiheuttamasta valtakriisistä, ja Timo Soini nostattaa moraalista paheksuntaa vain sanomalla, ettei mene Euroopan parlamenttiin, vaikka saisi siihen riittävän määrän ääniä.

Moneuden pelko on suvereenin vallan raja (Spinoza). Uuden ajan alun suvereeni oli rahvaan moneutta pelkäävä monarkki. Nykyajan suvereeni on rahvaan moneutta pelkäävä spektaakkeli, jonka lakeijoita toimittajat ovat.

Blogilapiointia

15.12.2008, 19:18

Kun asuinpaikkani luonteesta johtuen lunta ei tule, niin lapioitavana on vain rss-virtoja. Paljon muuta ei jaksakaan tehdä näin pimeinä päivinä.

 

Koiranmutkia käsittelee eläinaktivismia ja median suhdetta. Aikaisemmin blogissa tehtiin yhteenvetoa vasemmiston tarpeesta ja mahdollisuudesta uudistua sekä pudoteltiin painavia pointteja Vanhan valtauksesta ja uudesta opiskelijaliikkeestä.

Sociological Images tarjoilee ideologisia kuvia liikaan teoriaan puutuneille.

Alussa oli sana ja on edelleen ja sanalla on ihana asenne.

Direct Action News ja CSA tarjoavat päivityksiä Kreikan kapinasta.

Käymälässä käynti on jäänyt satunnaiseksi tavaksi.

Iloista tiedettä tehdään esimerkiksi immateriaalisuudesta. Blogi on kovasti kaunistunut viime aikoina.

Sampsakin tuskastui Suomen ilmastopolitiikkaan. Tämä hedelmä harkitsee matkustamista Kööpenhaminan Klimax 2009 -vastatapahtumaan, joka pyrkii sulkemaan ensi vuoden marraskuun suuren ilmastokokouksen osallistujat konferenssikeskukseen niin pitkäksi aikaa, että kokous tuottaa jotain vakuuttava.

Tässä on hyvä kirjoitus elämästä ja etiikasta työssä.

Jos ilmaisten e-kirjojen lukeminen ei rasita, AvaxHome tarjoaa kirjaston verran esimerkiksi filosofiaa.

Sadankomiten ja Rauhanliiton nettilehden PAXin uusin numero tuli.

Immanuel Wallerstein on näköjään pitänyt pseudoblogia jo vuodesta 1998.

Larval Subjects on esitellyt jälleen yhden opetuskauden tuottamia hedelmiä. Mikä voisi olla parempaa kuin Larval Subjects? Porvarillinen haaveeni on viettää eläkepäiviä riippumatossa Larval Subjectsia lukien.

 

Lopuksi: Megafoni tykittää taas median kukkatapettilogiikasta. Lisää Megafonia kansalle!

Musiikin tai elokuvan poliittinen sanoma ei kuitenkaan suoraan ole kiinni sen sisällöstä, vaan kontekstista jossa se esitetään. Suomen hevi-ihmemaassa kukaan ei ole joitakin "moraalisesti valistuneita" henkilöitä lukuun ottamatta huolissaan julkisesti esitetystä Lordin lapsentappo-, Nightwishin miekkataistelu- ynnä muiden hevareiden yltiönaurettavista mörköfantasioista, mutta Euromaydayn ja Street Partyjen poliittinen konteksti muuttaa jopa älyttömän Barbiegirlin rasittavaksi meteliksi kaupunkitilaa hallitsevien kapitalistien korvissa. Samoin Helsingin Pirate Cineman esittämät box office -magneetit muuttuivat poliittisiksi ja kielletyiksi kuviksi heti kun niitä esitettiin väärässä kontekstissa - siis lisäarvon tuotannon ulkopuolella.

Toisin sanottuna, median ja viihteen välityksellä tapahtuva mielipiteen muokkaus paljastaa mörköjen naamioiden takaa porvarillisen valtiomiehen tai oikeastaan, lipevän kapitalistin profiilin.

Ja varsinkin tämä:

Valtamedian ja passivointiin rakennettujen mediadispositiivien aikakauden jälkeen poliittisen media-aktivismin keskeinen tehtävä on rakentaa uudet historialliset olosuhteet ihmisyhteisön aistihavainnolle ja sen välittämiselle. Tämän uuden mediumin - oli se sitten sähköinen viestintäväline tai konkreettinen kaupunkitila - tehtävänä on muuttaa sitä poliittista konstituutiota, jossa elämme ja jonka aistimme sellaiseksi, jossa voimme välittömästi tuntea ihmisen historiallisen tehtävän mahdollisuuden ja voiman: maailman muuttamisen.

Saatana! Kuvia Suomesta 2006 - 2007

12.12.2008, 01:47

Populistista arkisto-arkeologiaa.

Aiemmin tapahtunutta:
Perkele! Kuvia Suomesta 2008

 

 

Epäonnistunut kadunvaltausyritys Jyväskylässä

 

 

Paremmin onnistuneet katubileet

 

Pahoittelen edellisen kameran kuvanlaatua

 

 

Syyskuun verkoston sodanvastainen mielenosoitus

 

 

Smash Asem

 

 

 

 

 

 Poliisien performanssi Kiasman edessä

 

 

 

Smash Asem -jälkipyykki ja mielenosoitus poliisiväkivaltaa vastaan

 

 

 

Köpiksen Ungdomshuset & vuoden 2007 talonvaltaussyklin alkupiste

 

 

 B-lupakäytännön vastainen siirtolaismielenosoitus

 

 

 EuroMayDay 2007: jotain lentää

 

 

End of an era: EMD07 loppyöstä

Kreikan tilanteesta

10.12.2008, 01:38

 

Reuters Ateenasta

 

Länsimaassakin voi purskahtaa äkillinen kapina. Miksi kaikki "analyysi" Kreikan valtavista mellakoista tulee joko innostuneilta anarkisteilta tai latteilta liberalistihurskastelijoilta? No, muut odottavat Minervan pöllöinä mitä tapahtuu.

Takku:


 

Vaikka valtamedia kuinka sitä haluaisi, kapinaa ja tyytymättömyyttä ei voida rajata ja sulkea mihinkään tiettyyn kategoriaan ("nuoret", "opiskelijat", "vasemmistolaiset ja anarkistit"). Syksyn mittaan barrikadeilla on ollut niin kaatopaikkojen rakentamista vastustaneita kyläläisiä, kännykkämastoja hajottaneita kaupunkinaapurustoja, moottoriteitä sulkeneita maanviljelijöitä, opiskelijoita, työläisiä, työttömiä, maahanmuuttajia, turvapaikanhakijoita, vankeja jne… Lyhyesti sanottuna: koko yhteiskunnan alimmat kerrokset. […]

Myös opiskelijat ovat protestoineet ahkerasti hallituksen suunnittelemia koulutusuudistuksia; kouluja on vallattu ja suurissa mielenosoituksissa on esiintynyt yhteenottoja. Monet ovat selvästikin saaneet tarpeekseen koululaitoksessakin tapahtuvasta vaalisirkuksesta, ja tämän vuoden aikana on ollut erittäin yleistä, että kouluvaalien aikaan vaaliuurnia on tuhottu, kun opiskelijat ovat kieltäytyneet luovuttamasta päätöksentekoa vaaleilla valituille edustajille.

Itse asiassa protesteille tyypilliseen tapaan heti mellakoiden ensimmäisenä yönä vallattiin Ateenassa ja Thessalonikissa yliopistoja, ja valtaukset lisääntyivät niin että maanantaina liki kaikki Ateenan yliopistot oli vallattu. […]

Yksi tämän vuoden trendi on myös ollut tehdä avoimia varkauksia supermarketeista isolla porukalla, niin että yhtiöiden kaupoista viedyt peruselintarvikkeet on sitten jaettu kadulla korkeista hinnoista kärsiville ihmisille. Hallitus lupasi hiljattain liki kolmenkymmenen miljardin dollarin tukipaketin pankeille talouskriisin takia, vaikka pankit eivät vaikuta olevan rahan tarpeessa yhtä paljon kuin korkeasta ruoan hinnasta kärsivä rahvas.

Näiden lisäksi lähes joka yö, ja välillä päivälläkin, on tehty iskuja ja hyökkäyksiä useita erilaisia kohteita vastaan. Suosituimpia ovat olleet pankit ja turvallisuusalan yhtiöille tai diplomaateille kuuluneet autot, mutta iskut poliisiasemille, puolueiden toimistoihin, valtion virastoihin tai armeijaa edustaviin kohteisiin ovat myös yleisiä.

Lisäksi Ateenan Exarchian kaupunginosassa hyökätään usein kadulla partioivia mellakkapoliisien partioita vastaan, eikä yhteenotot poliisien ja anarkistisen väen välillä ole harvinaisia muuallakaan. […]

Lauantaiset laukaukset räjäyttivät kytemässä olleen ruutitynnyrin […]

Samaan aikaan vasemmiston oppositiopuolueet asettuvat kilpaa haaskalle odottamaan hallituksen kaatumista. […]

Valtamedioista on saanut lukea latteuksia analyytikoista, joiden mukaan "mielenosoitukset ovat entisestään horjuttaneet hallitusta". Puhetta on ollut mahdollisista ennenaikaisista vaaleista, joilla voitaisiin koittaa kuohunnan rajaamista parlamentaarisen politiikan kehyksiin, niin että itse järjestelmä pysyisi vahingoittumattomana. Tätä varten on välttämätöntä yrittää ohjata ihmisten toivo ja huomio takaisin politiikan spektaakkeliin; siihen että asiat voisivat aidosti muuttua uusien vanhojen hallitsijoiden avulla […]

Tässä on kapinan kriittinen elementti. Vasemmiston politiikan ja haaskalintujen torjumisessa. Kapinan väkivaltainen murskaaminen ei tule kysymykseen, joten Vallan ainoa vaihtoehto on sen kesyttäminen. Mutta kun huomio siirretään valtapolitiikasta toisaalle, Kreikassa nyt käynnistynyt kapina voi avata aivan uusia mahdollisuuksia politiikan ja parlamentarismin ulkopuolella, niin ettei vasemmiston poliitikot onnistu kesyttämään kapinallista energiaa tyhjillä lupauksilla muutoksesta.

Kapinallisen luovan tuhon laajuus määrittää myös entiseen palaamisen helppoutta. Palaneita pankkeja ja kauppoja ei ihan heti avata uudestaan. Mediassa on jo puhuttu siitä miten joulun ostoskauden avajaisia joudutaan nyt siirtämään. Poltetut kaupat kieltämättä vaikeuttavat jouluostosten tekemistä. Ne kurjat mielenosoittajat pilasivat jopa joulun kulutusspektaakkelin!

 

YLE: Kreikassa varaudutaan uusiin levottomuuksiin

Occupied London: Irregular updates on the situation in Greece, in English

CSA: Major Rioting in Greece

HS: Elintasokuilu syvenee Kreikassa

 

Ammattiliittojen ei ole pahemmin tarvinnut houkutella väkeä mielenosoituksiin, sillä hallituksen työ- ja eläkeuudistukset ärsyttävät keski- ja työväenluokkaan kuuluvia. Virkamiesten etujen leikkaukset ovat saaneet tuhannet kaduille osoittamaan mieltään viime vuosina. […]

Kansalaisten luottamus hallitukseen on heikentynyt myös siksi, että talousongelmat eivät koske kaikkia. Kreikassa on vauras yläluokka, joka ei arastele rikkauksiensa esittelyä.

Opiskelijat ovat olleet näkyvässä roolissa kymmenissä kaupungeissa järjestetyissä mielenosoituksissa sen vuoksi, että parlamentti on hyväksynyt mittavan yliopistouudistuksen. Opiskelijajärjestöt ja yliopistojen henkilökunta ovat vastustaneet uudistusta.

 

Sattumalta fantasioin pari kuukautta sitten turistilomasta Kreetalla: se olisi osunut juuri näihin päiviin.

 

Tiistai-iltana kymmenen jälkeen palokaasuja on niin paljon ilmassa, ettei Ateenan mellakoiden keskusta eli teknillistä korkeakoulua voi lähestyä ilman kaasunaamaria. Mikä siellä palaa?

"Hallitus", vastaa mellakkapoliisi ja virnistää.

[HS]

 

 Lisätty:

 Koiranmutkia: Kreikkalaiset ja me

Valtamedia: Kreikan kapina huomion keskipisteessä