Tokion hedelmiä

31.05.2009, 02:06

Loma!

 

Tokiossa on monta kertaa järjestetty EuroMayDay - kyllä, Japanissa. Japanissa on myös näihin päiviin asti pelätty lintuinfluenssaa niin hysteerisesti, että turistit on lämpöskannattu kuumeen varalta ja syrjäseuduilla on silmäilty länsimaalaisia kirurgimaskit päässä.

Maa on omituinen sekoitus hajautusta ja keskitystä. Tokiossa ei ole keskustaa perinteisessä mielessä: vanhan kaupungin alueella on 23 aluetta tai kaupunkia, joista jokainen toimii jonkinlaisena keskuksena. On teknokeskusta, trendikeskus, bisneskeskus, safka- ja shoppailukeskuksia… Silti kaikki kiertää kehää keisarillisen palatsin ympärillä. Keskittäminen ja hajauttaminen.

Luodaksemme konkreettisempaa esiymmärrystä:

 

Zengakuren: Japan’s Revolutionary Students

Riisa no Nippon

Kanjikaveri

 

 

 

Nää fruittarit lähtee nyt Tokioon Japanin komennukselle. Niitä, jotka jäävät Suomeen, suosittelemme kesän avaukseksi lukemaan Liberoa, Niin & näiniä ja Megafonia.

Kesäkuun Liberossa on teemana "tonnin sukupolvi" eli eurooppalaiset paskaduunarit. Teemaan liittyy myös kevään yliopistoliikehdintä. Hedelmä osallistui kirjoittamalla Tampereen ja Jyväskylän opiskelijatoiminnasta sekä haastattelemalla Mikko Ylikangasta Suomen huumehistoriasta.

Niin & näinissä on jonkun pullamössöopiskelijan artikkeli "bloggaamisen filosofiasta".

Megafonin toinen numero julkaistiin eilen. Erityisesti kannattaa lukea "Luokkakompositio ja opiskelijan nelosrooli", joka on jatkoa edellisen numeron Wissenarbeit mach freille. Toinen numero todistaa, ettei uudessa Megassa ole kyse miehisestä lihansyöntileninismistä. Sitä paitsi lehti flirttailee hedelmien kanssa.

 

Lähiaikoina: japanilaiset militantit & Tokion kadut.

 

 

 

Käärmetanssi ja toyotismi

 

 

Luokaton luokkataistelu

29.05.2009, 02:16

 

Normko @ Flickr

 

Nyt on kuulkaas niin, että on alkanut sota. Nimittäin luokkasota.

Vaikkei eihän tämä sota missään vaiheessa kadonnut. Silti vielä vähän aikaa sitten väitettiin, että yhteiskunnallisia luokkasuhteita - ja siten luokkia ja luokkataistelua - ei ole olemassa. Yhdet kyllä tekevät päätökset ja keräävät massit, toiset joustavat ja tekevät puoli-ilmaista työtä paskoilla ehdoilla, mutta mitään luokkia ei ole.

Megafonin jälleensyntymästä lähtien on alettu puhua suoremmin sanoin kommunismista, luokkataistelusta ja organisoitumisesta. Murrostorstai 2009 oli osittain tästä teoreettisesta ympäristöstä ponnistava aloite. Molemmat avaukset nostattivat pelkoa ja inhoa kentällä. Se revari älähtää, johon…

Koska kirjoitin tämän alun perin vappuna, lainasin Vihreän Langan 30.5 julkaistua artikkelia. Siinä vallitseva ilmapiiri kärjistettiin näin:

 

Uuden liikkeen aktiivit ovat organisoituneita, radikaaleja ja puhuvat marxilaisittain vallankumouksesta.

He ovat eri maata kuin vuosituhannen vaihteen globalisaatiokriitikot ja prekariaattiaktivistit, jotka olivat ylpeitä siitä, etteivät järjestäytyneet tai puoluepolitisoituneet.

Murrostorstain järjestäjät yrittävät sen sijaan kerätä yhteen mahdollisimman paljon eri tahoja, myös lähiöiden työttömiä ja maahanmuuttajia. Monet heistä pitävät ay-liikettä potentiaalisena kumppanina.

Uusi liike ei halua päteä moraalisella ylemmyydellä. Se haluaa riveihinsä taviksia.

Radikaalia lamavappua!

 

En tiedä puhutaanko vallankumouksesta, olivatko prekariaattiaktivistit niin kaukana puolueista tai onko Sompasaaren sosiaalikeskus jotenkin "marxilainen". Mutta perusidea pitää paikkaansa. Jos uudet yhteiskunnalliset liikkeet ovat olleet häilyviä, epävarmoja, anarkistisia, puritanistisia, moralistisia, performatiivisia ja rihmastomaisia, nyt on haluttu tehdä murros tähän uuteen - mutta samalla jo vanhaan ja joidenkin mielestä myös väsyvään - perinteeseen. Tilalle halutaan jotain muuta, joka ei kuitenkaan ole totutun täysi vastakohta.

Seuraa lause, jota en uskoisi kirjoittavani, mutta koska kommunikaatio perustuu väärinymmärtämiselle, niin selvennetään: nyt ei haluta pystyttää ehdottomia puoluehierarkioita anarkismin tilalle, ei haluta pelkkää kylmää stalinistista teknokratiaa moralismin tilalle, eikä haluta pelkkää suoraa toimintaa mediaperformanssien tilalle. (Megafoni #1 ei provokikseissään korostanut tätä pienen pientä pointtia tarpeeksi - toki suurempi miinus menee Megan vihamielisille lukijoille…)

Talouskriisin ja lisääntyvän kontrollin olosuhteissa halutaan joka tapauksessa kahta asiaa, joita uudet liikkeet kavahtavat: marxilaista luokkataistelun analyysia ja järjestäytymistä.

Skipataan ajatteluprosessi ja hypätään arvioon: uusi aloite on analyysinsa puolesta oikeassa. Luokkataistelu on totta, ja organisoitumista tarvitaan. Mutta yhteiskunnallisen liikehdinnän liikkeelle potkimisen kannalta uusi keskustelu on saattanut olla vähän… huono.

Se johtuu estetiikasta. Prekariaattiliikehdintä oli sentään blingiä: EuroMayDayn pop-kuvasto, trikoot, vanhan Megafonin porno, yomango, bilettely… Se oli välillä oikeasti seksikästä & sokkimaista. Siis affektiivista.

Miten tehdä sosialismista seksikästä?

 

 

Tietokykyjään käyttävälle työläiselle sosialismilla ei ole mitään muuta tarjottavaa kuin kahleet tai kitsi.

- Jussi Vähämäki: Itsen alistus (2009)

 

Uusi, epämääräinen ja muotoutumassa oleva liikehdintä yrittää tavoittaa taviksia, juntteja ja mutakuoppalähiösankareita, mutta on samalla uhkaavan lähellä ysäriretroilua ja lamaa. Eikö joku juuri sanonut, että ysärikaiuista halutaan päästä eroon? Mitä muuta Murrostorstain retoriikka oli kuin ysäriä? Mtä uutta siinä oli? Mitä seksikästä siinä oli? Mikä siinä vetosi esteettisesti? Sosialismilla ei enää ole tietotyöläiselle muuta tarjottavaa kuin kahleet tai kitsi, ja kitsiäkään sillä ei ole tarpeeksi. Sama ongelma vuoden ekan Megan kanssa: Leninin karisma ei riitä innostamaan uusia barbaareja

 

 

… ei ees kokiksen kaa

 

Analyysipuoli alkaa olla hallussa. Esimerkiksi 2006 julkaistiin monumentaalinen Uuden työn sanakirja, 2008 tuli ulos retorisesti ehkä kömpelö mutta kattava & terävä Vasemmisto etsii työtä, ja 2009 on julkaistu prekarisaatiokeskustelua konkretisoiva Paskaduuneista barrikadeille sekä Jussi Vähämäen ranskalais-italialaisen esseismin huipennus Itsen alistus. Sitten on vanha Mega ja ulkomaiset lehdet, Tutkijaliiton ja Liken Polemos-sarja jne.

Nämä julkaisut ovat saaneet varovaista suitsutusta. Niitä on luettu. Niillä on jopa ollut vaikutusta. Sen sijaan uuden Megafonin ja Murrostorstain tekstit saivat yhdet raivoihinsa, toiset hämmentymään ja kolmannet häipymään. Mölähdettiin täälläkin ja syystä, mutta Murrostorstain jälkeen erityisesti luokkataistelu on alkanut kiinnostaa sen herättämän hätäännyksen myötä.

Luokan kohdalla radikaalin teorian uusin käänne osui vasemmiston arkaan paikkaan. Niin moni itseään "vasemmistolaiseksi" kutsuva sävähti luokkapuheesta.

Miksi?

 

Jos ensimmäinen poliittinen kysymys on "miten pakottaa porvarit perustuloon", toinen kysymys kuuluu: mitä vasemmistosta on enää jäljellä, jos luokkataistelun moottori sammutetaan. Ja mitä tekee luokalla ilman luokkataistelua tai luokkataistelulla ilman luokkia.

On väitetty, että luokasta puhuminen tarkoittaisi moneuden palauttamista homogeenisiin joukkoihin. Moneudesta ei pidä luopua. Mutta kukaan ei olekaan luopumassa siitä! Sen sijaan kritiikitön moneudesta ja "tuhansista luokista" puhuminen luisuu helposti postmoderniksi relativismiksi, joka typistää kaiken "kulttuuriksi" tai "estetiikaksi". Aivan kuin eläisimme mainoksessa… Idealismia.

On selvää, ettei tuotannon ja riiston analyysille ole "postmodernissa diskurssissa" enää mitään sijaa, ja yhtä vaikeaa on kollektiivisen vastarinnan rakentaminen siitä käsin ilman luokkasuhteiden analyysia. Postmodernismi on olemukseltaan konservatiivista, niin kuin muukin yleinen kulttuurisosiologisointi, joka näkee kaiken esteettisenä.

 

On myös esitetty, että uudet taistelut olisivat klassisen luokkataistelun ulkopuolella, koska ne tavoittelevat "leikillistä vapaa-aikaa" (tai mitä leisurea milloinkin) eivätkä lisää liksaa. Ongelmana tässä on, että leikillinen vapaa-aika nykyään edellyttää sitä liksaa - tai vähintään rikkaat sukulaiset…

Luokasta ja työväestä luopuminen on antanut oikeistolle mahdollisuuden vallata vasemmiston alueita. On tullut uuden työväen puolue ja uuden työväen presidenttiehdokas, kun olisi pitänyt organisoitua omaehtoisesti ja ottaa muuttunut työelämä haltuun. On ollut ylistettyä puhetta "luovasta luokasta" ja sen pakenemisesta, kun olisi pitänyt puhua työväenluokasta ja sen kyvystä tuottaa autonomisesti ja kieltäytyä työstä. Vasemmiston heikkouden vuoksi luokan ja työn käsitteiden porvarilliset rekuperaatiot ovat uponneet julkisuuteen ja kollektiiviseen psykosfääriin kuin porvarin värisevä elin työläisen peräaukkoon. Porvarit panevat nyt ennätyshalvalla.

 

 

 

Mitä luokkapuhetta kavahtavat ystävämme oikein tahtovat sanoa: että mitään yhteiskunnallisia konflikteja ei itse asiassa ole olemassa? Että niitä ei pitäisi olla olemassa? Että niitä pitäisi tyynnytellä eikä lietsoa?

Työväen vastarintaa

28.05.2009, 00:11

Prekaari pique-nique

 

Olin pari viikkoa sitten Jyväskylässä harjoittelemassa uuden aallon osallistuvaa työläistutkimusta. Ääninäytteitä materiaalista (mp3):

 

"A." kertoo spontaanista työväen vastarinnasta

 

Vankilassa istunut amatööri ja ammattihieroja puhuvat työstään 

 

"Krisse", sekoitus fordismia ja joustotyötä; muu työläisnuoriso keskustelee juopottelusta

 

… prekaaria derivointia, jotain gonzon ja psykomaantieteen väliltä. Harhaillaan missä harhaillaan nauhurin ja kameran kanssa, seurataan ketä seurataan, kerätään materiaali ja herätään kun tulee sen aika.

Kun savu on hälventynyt, kirjoitetaan jotain.

Sitä odottaessa.

 

 

Raimo blows

 

Itse tapahtuma oli pettymys. Työväki oli kännissä, se on totta, mutta ei niin isolukuisena kuin aikaisemmin. Ensiksi yläkaupunki oli aidattu puomeilla ja järkkäreillä, jotka valvoivat ettei alueelle viety viinaa. Kieltolaki revisited! Toiseksi ilmeisesti jokin asukasyhdistys oli saanut Lounaispuiston suljettua kokonaan: ei tapahtumia, ei juomista, ei läpikulkua. Yhdistys siis sulki julkisen tilan. Mikrofasistien kontrolli on kourinut Jyväskylän juovikkaaksi. Työväki vastusti kontrollia ajamalla roskiksella päin tiesulkua, mutta kuusi järjestysmiestä pysäytti kulkuneuvon. Näin matalalla on prekaarin organisoitumisen taso Jyväskylässä.

 

 

Perusprekariaatin virtsa hapertaa porvariston tukipylvästä

Kontrollilta piilossa kasvaa uusi heimo

21.05.2009, 15:12

 

 

Kontrollilta piilossa kasvaa uusi heimo. Siltä voidaan odottaa mitä tahansa. Se voi vaikka syödä espoolaisten kultaiset noutajat.

Porvarit tunkevat sen nimien hierarkiaan: syrjäytyneet, köyhät, kyllästyneet. Marginaalissa…

 

Nuoret.

Opiskelijat.

Tietotyöläiset.

Kaupunkilaiset.

Väki.

 

Barbaarit?

 

 

 


 

"Hajamielinen kaupunkilainen on Benjaminin sanoin ”barbaari”, koska häntä eivät kiinnosta pyhät auktoriteetit, säännöt tai moraaliset velvoitteet jonkin korkeamman asian hyväksi toimimisen mielessä. Uudet barbaarit eivät välitä suvun odotuksista tai kansallisesta kilpailukyvystä sen enempää kuin pyhien kirjojen antamista elämänohjeista. He ovat niin levottomia, ettei heitä voi sitoa liukuhihnan ääreen tai toimistoon yhdeksästä neljään. He harhailevat hajamielisinä ja kurittomina pitkin kaupunkia. Nämä ”villeiksi syntyneet” uudet barbaarit ovat tehneet lopun tehdaspiippujen, pyhäkoulujen ja pyhän Suomisen perheen yhteiskunnasta."

 

 

väkivalta -> väellä on valta?

 

Nimilaputtaminen ei anna heimolle kasvoja. Kukaan ei tiedä keitä siihen kuuluu tai mitä se tekee… Sen valta ja voima on epämääräistä. Siksi se pelottaa porvaria, niin kuin mielenosoituksessa naamioituminen.

 

 

 

Se, joka pakenee, kuuluu tähän heimoon. Pakeneva heimo on vahva, ja se neuvottelee vain…

 

 

 

Heimon jäsenet ovat uusia barbaareja = alistumiskyvyttömiä kehoja ja kappaleita. Barbaareilla ei ole kykyä totella.

 

 

 

(Barbaarinen esine on deterritorialisoituva osaobjekti.)

 

"…epämääräisyyteen voi reagoida eri tavoin. Barbaari on suurkaupungissa ja väkijoukossa kuin kotonaan. Porvari pyrkii sitä pakoon. Suurkaupungin elämän epämääräisyys, valmiin muodon, sääntöjen ja rajojen puute onkin aina järkyttänyt porvaria ja uhannut hänen itseriittoisuuttaan."

 

 

 

Barbaareilla on kontrolloimattomia haluja. Ne eivät tottele vanhempien määräyksiä tai merkityksiä.

Barbaarit ovat kontrolloimattomia haluja.

 

 

uudet parturit

 

Kapitalismin etiikka muodostaa yliminän, keskiluokka minän, barbaarit ovat tiedostamatonta halua.

Missä se on, siellä minän tulee olla…

 

 

 

"Porvari ei voi sietää sen enempää suurkaupungin kuin tietotyön epämääräisyyttä: monien ärsykkeiden ja tehtävien jatkuvaa läsnäoloa, valtioiden rajojen hälvenemistä ja suljettujen laitosten kuten tehtaan kriisiä. Porvarillisen ajattelun on aina pyrittävä asettamaan rajoja ja tekemään erotteluja: oikea työ ja tuottamaton joutilaisuus, kansalainen ja muukalainen, madonna ja huora. Tämä ei ole porvarillisen ajattelun syntyajoilta 1800-luvulta muuttunut mihinkään."

 

 

taikasienet nostaa barbaareille hattua

 

 

 

Barbaareista epätoivoisimmat kamppailevat molotovimonopolista…

 

 

 

Keskiluokkaa otetaan kiinni: keskiluokan halut pakenevat, mutta sitä otetaan kiinni. Velanotto ja koronmaksu ovat kiinniolemisen tapoja. Barbaareja alistetaan, käskytetään ja laitetaan palvelemaan. Sekä keskiluokkaan että barbaareihin käytetään valtaa: kuri, kontrolli, suvereniteetti. Velka & luotto.

 

 

 

"Koska tehostetussa ja cv:ksi muutetussa ajassa jokainen hetki on keskenään samankaltainen, tyhjä ja ontto kuin lumihiutale, on elämää, nautintoa ja täyttymystä aina odotettava. Elämä alkaa aina vasta myöhemmin: sitten kun olet käynyt koulusi loppuun, tehnyt harjoittelusi ja saanut jalan oven väliin, säästänyt asuntoa varten ja maksanut velkasi, ollut töissä tarpeeksi pitkään että saisit oikeuden vuosilomaan, kantanut kortesi kekoon kansantalouden pelastamiseksi ja väestön ikääntymiskriisin ratkaisemiseksi, jotta voit rauhassa siirtyä eläkkeelle ja kuolla pois mahdollisimman nopeasti, ettet liikaa kasvattaisi sosiaali- ja terveysmenoja."

 

 

"Kuten maailmansodan juoksuhaudoista selvinneet työläiset, ovat meidän yhteiskuntiemme uudet barbaarit oppineet, ettei vanhojen ukkojen ja akkojen moralistisia narinoita juuri kannata kuunnella. Niin paljon kuin protestanttisesta työetiikasta jauhetaankin, alkaa yhä useammilla ihmisillä kuitenkin olla hyvin selkeä kokemus siitä, että “työ” ei kannata. Vaikka opiskelisit kuinka hyvin, tekisit sata ilmaista harjoittelua, pitäisit kuntoasi yllä ja työskentelisit 60 tuntia viikossa, et silti pysty kustantamaan elämääsi ilman järjetöntä velkaantumista, joka taas pakottaa tekemään jatkuvasti enemmän työtä. Usko siihen, että tuonpuoleiset voimat kuten “talouskasvu” takaisivat palkkion kuuliaisesta käytöksestämme, on jo aikaa romahtanut.

Uudet barbaarit ovat jo osoittautuneet liian levottomaksi tullakseen vangituksi tehtaaseen, kouluun ja perheeseen. Nyt heidän pysäyttämisekseen ja hallitsemisekseen pystytetään lisää ja lisää checkpointeja, kaappauksen pisteitä kaikkialle kaupunkitilaan. Nämä checkpointit muuttuvat pahimmillaan sisäisiksi, tarkastuspisteiksi elämän kaarella, curriculumilla. Olet jo 25-vuotias etkä vielä ole valmistunut, sinulla ei vielä ole omaa asuntoa, et ole saanut vakituista työpaikkaa? Olet kirjoittanut samaa raporttia jo kolmatta päivää, eikö sinua yhtään hävetä?

Kriisien torjumiseksi porvarit vaativat aina lisää valvontaa. Entä jos kriisien syynä onkin liika kontrolli ja liika rajojen asettaminen, liika puuttuminen yhteiskuntaan ja ihmisten elämään? Se, että ihmiset eivät siedä valvontaa ja kontrollia, joka sitoo heidän voimansa ja kahlitsee elämää"

- Uudet barbaarit

 

kontrollilta piilossa kasvaa uusi heimo

betonisavanneilla, asfalttikankailla

en kadota toivoani: se on barbaareissa

 

 

Minä ja aktivistit

16.05.2009, 00:05

 

 

Aktivismi on ruma sana (Guattari sanoisi: "molaarinen"). "Aktivisti" on liberalistien keksimä identiteetti. Liberalismissa on aktivisteja ja on ei-aktivisteja. Aktivistit tekevät aktivismia, koska se kuuluu aktivistien toimenkuvaan, vähän niin kuin politiikka kuuluu poliitikoille. Ei-aktivistit eivät sitten tee aktivismia, koska he eivät ole aktivisteja.

Aktivismiin tarrautuminen marginalisoi itse aktivismin ajaman asian ja pelaa näin "ei-aktivistien" pussiin.

Ollaan nyt liberaaleja tämän postauksen ajan ja puhutaan aktivismista.

Suomessa aktivistit voidaan jakaan vulgäärifreudilaisesti kolmeen pinoon, ja nyt tosiaan tehdään aika brutaalia jälkeä.

 

1. Anarkistit ovat tiedostamaton. Tiedostamaton on yhtä aikaa viaton, lapsellinen, leikkisä ja aggressiivinen. Niin myös useimmat havainnoimani anarkistit, Suomessa. Vittuun strategia, uho päälle ja kadulle. Tai sitten ei koskaan mitään päihteitä (streittarius) eikä uhoa (feminismi), mutta ei strategiaakaan (anarkismi). Joka tapauksessa: alasti punkkikeikalle! Mutakuoppa-anarkiaa! Kiljua Puntalassa! Identiteetinvahvistusrituaaleja kuokkavierasretroilulla!

Tunnustuksellinen anarkismi pysyy pienimuotoisena alakulttuurina eikä kauheasti kasva, koska edellä mainitut anarkokliseet pitävät täysin paikkaansa. Ne eivät tietenkään ole kuin pieni osa totuutta - mutta totta yhtä kaikki. Esimerkiksi helsinkiläinen anarkoskene on punk-painotteinen. Anarkistien järjestämät mielenosoitukset ja kirjoittamat tai kääntämät tiedotteet ovat uhonneet väkivallalla ja kaaoksella ("tuomme epäjärjestystä Helsingin kaduille", takku.nettiin käännetyt tiedotteet). Kadulla ja mediassa näkyvistä anarkisteista suurin osa on nuoria, jotka juovat bisseä tai kiljua. Tämän kuvan muuttamiseksi - puhumattakaan vallankumouksen tekemisestä - ei riitä satavuotinen jaarittelu siitä, että "anarkia on järjestystä ja sitä paitsi filosofinen aate".

Anarkojen meininki vaikuttaa siis ulkoa päin sekasortoiselta ja asioiden normaalia järjestystä loukkaavalta, mutta toki sillä on oma sisäinen "logiikkansa", aivan kuten tiedostamattomalla ja Harpo Marxilla. Kuitenkin anarkistit ovat tiedostamattoman luonteensa vuoksi itse anarkismin pahin este, aivan kuten Bob Musta kirjoittaa.

 

2. Vasemmistolaiset ja keskiluokkaisemmat autonomit liikkuvat egon alueella. "Radikaalivasemmisto" esittää yhä vaatimuksia valtiolle, kommunikoi enemmän tai vähemmän tervejärkisellä kielellä, taktikoi, laskelmoi, liittoutuu ja neuvottelee. Sen toiminta on objektiivisesti ottaen tehokasta ja järkevää. (Tekstissä ei nyt ole mitään ironista, vaan tällainen toiminta on usein oikeasti "järkevää".) Tämä luonnehdinta voi viitata yhtä hyvin demarien vasemmistosiipeen kuin siirtolaisaktivisteihin, mediaprojekteihin ja nollatoleranssia vastustavan liikehdinnän retoriikkaankin.

On toki eri asia, mitä nämä ryhmät ajattelevat, puhuvat ja tekevät yksityisessä elämässään - siellä he voivat olla vaikka "anarkisteja" tai "aktivisteja". Julkisesti ne kuitenkin kommunikoivat tavalla, joka liittää ne egoon, ja samoin teki Chico Marx.

 

3. Kansalaisjärjestö-aktivistit kuuluvat yliminään. Oikeistokolumnistitkin osuvat sentään joskus oikeaan: osa vihervasemmistosta ja hipeistä perustaa identiteettinsä moralismille ja ylimielisyydelle. Pahimpia ovat nuoret stereotyyppiset kansalaisjärjestötoimijat, jotka ovat sekä hysteerisiä itsensä suhteen ("olenko varmasti ollut tänään tarpeeksi ekologinen") että terroristisia toisen suhteen ("sä oot vaan vitun tyhmä kun sä syöt lihaa, dokaat, äänestät mitä sattuu, lennät lentokoneella, ajat autoa" jne.).

Myös Groucho Marx kuuluu tälle alueelle.

 

Psyyken vulgäärifreudilainen topologia menee kai niin, että tiedostamaton uhkaa egoa psykoosilla ja samaan aikaan yliminä uhkaa egoa neuroosilla. Ego muotoutuu tiedostamattoman ja yliminän välisessä konfliktissa: egon tie on keskite. Keskiluokan tie… Tarvitaan uusi topologia.

 

 

Deterritorialisaatiolla mässäilyä

14.05.2009, 00:31

 

Alkukeväästä häröiltiin suunnitelmien, universaalihistorian ja deterritorialisaation kanssa, ja kyllähän siitä sähellyksestä alkoi syntyä luonnosta. Vessapaperi matkalla kohti kandia ja ties mitä:

Deterritorialisaation universaalihistoria. Deleuzen ja Guattarin historianfilosofia (pdf)

 

… tässä esitettyyn historianfilosofiaan kytkeytyvää tieteellistä lähdeaineistoa ja filosofista käsitteistöä on niin runsaasti, että työn jatkaminen vaikuttaa mahdolliselta. Pohjatyötä on tehty yhtäällä Deleuzen ja Guattarin tutkimuksessa, toisaalla historiantutkimuksessa, luonnontieteissä ja tieteenfilosofiassa. Tarvittaisiin joku vetämään johtopäätökset ja kirjoittamaan konkreettinen ja systemaattinen selvitys asiasta. Deleuzen ja Guattarin käsitteille täytyisi antaa vielä enemmän lihaa luiden ympärille ja ne pitäisi sijoittaa konkreettisiin historiallisiin olosuhteisiin. Ehkä jonkun pitäisikin yrittää tehdä hegelit (tai kojèvet) ja kirjoittaa auki ”deterritorialisaation historiallinen fenomenologia”, joka Deleuzen ja Guattarin avulla yhdistäisi big historyn laajuuden DeLandan teosten filosofiseen ja tieteelliseen tarkkuuteen. Sellainen työ epäilemättä konkretisoisi tässä esitetyn luonnoksen.

 

Kutukavia

07.05.2009, 22:45

Kevättä seinillä

 

 

Kesän lähestyminen näkyy radan varressa

 

 

Harvoja oikeistopopulismin aiheita joita voi sympata

 

 

Kontula

 

 

Mellunmäessä ollaan vähän iloisempia

 

 

Ai mitä on median pornoistuminen? Nuolkaa kiveksiä!

 

 

Ja imekää munaa!

 

 

Se, mitä Elimäenkatu 15 squatista on jäljellä. Niin kuin Julma-Henri sanoo: "Eli mäen kadun yli"

 

 

Vessan seinä

 

Uudet barbaarit

 

 

Postmodernin ironian huipentuma

 

 

Kapitalismi on oikeudenmukaista

05.05.2009, 05:52

Joskus valitetaan kapitalismin hallitseman maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Parahdus kuulostaa sinänsä oikealta: maailmassa on vikaa, koska ihmisoikeuksien julistus ei toteudu kuin harvojen kohdalla, ja toki oikeudenmukaisessa maailmassa kaikilla ihmisillä olisi konkreettinen mahdollisuus hyvään elämään.

Tarkoitus on hyvä ja sen soisi toteutuvan… Eikö tällaisessa puheessa vainua kuitenkin jonkinlaista kaunaa, reaktiivisuutta ja valtioajattelua? Miksi puhua abstrakteista ja universaaleista oikeuksista, kun kapitalistit eivät kuitenkaan kuuntele sillä korvalla, ja jos joku kuunteleekin, niin pian liberaalit relativistit syyttävät etnosentrismistä. Maailma, joka tavoittelee universaalia oikeudenmukaisuutta, on hierarkkisempi ja epätasa-arvoisempi kuin koskaan.

Mikä korppikotkien hylkimä haaska oikeudenmukaisuudella hillumiseen on haudattu?

 

Vanha naava haisee: oikeudenmukaisuudella moralisoivat vasemmistolaiset ovat taas kerran unohtaneet M:n P:n. Marxin kapitalismikritiikki kun ei Pääomassa perustu "oikeudenmukaisuuteen".

Tämä johtuu siitä, että kapitalismi on oikeudenmukaista.

Kapitalistisilla markkinoilla vaihtosuhteet ovat tasaveroisia ja oikeudenmukaisia. Markkinoillahan kahta tavaraa palautetaan laadullisesti samanlaisiksi ja vaihdetaan suhteessa samaan mittaan eli rahaan. Oikeudenmukaisuus on muodollinen ja tyhjä asia, niin kuin markkinoilla liikkuva raha, ja se edellyttää ihmisten redusoimista laadullisesti homogeenisiksi. Siksi markkinat ja oikeudenmukaisuus ovat luonnollisia tovereita.

 

Marxin väitteessä ei ole mitään ihmeellistä, jos ajatellaan historiaa. Marcel Maussin tutkiman "alkukantaisten" lahjanvaihtoketjujen toiminta ei ollut oikeudenmukaista. Vaihto muodosti monimutkaisia ja monenkeskisiä ketjuja, eräänlaisen suuren pelin, jossa lahjan antaminen sitoi antajan ja antavan molemminpuoliseen suhteeseen. Syntyi velkoja, maagisia henkisten ja materiaalisten tapahtumien yhteenkietoutumia, pakottavaa tuhlaamista, tuhoamista… Antropologien käsittelemä vaihto ei ole reilua, koska siinä ei ole tasavertaista mittaa vaihdolle.

Se on epäoikeudenmukaista.

Lahjanvaihtoon perustuvaan yhteiskuntaan nähden kapitalismin tavaranvaihto on "reilua peliä”. (Justice as fairness…) Kapitalismissa tavaroilla on kaikille yhteinen mitta. Pääoman lukua 1.3.D mukaillen: z yksikköä A:ta, y yksikköä B:tä, x yksikköä C:tä … = v rahaa. Kaikki tavarat voidaan kapitalismissa palauttaa (reterritorialisoida) rahaan.

 

Siis: kuten on tiedetty 200 vuotta, kapitalismissa rahasta tulee kaiken mitta. Koska kaiken täytyy olla välitettävissä markkinoilla, kaikelle täytyy antaa hinta. Kaikki täytyy tavaramuotoistaa, kaikelle täytyy antaa vaihtoarvo eli - Pääoman termein - arvomuoto.

Marxin mukaan Aristoteles pääsi ensin käsiksi arvomuotoon. Stageiralainen huomasi sen edellä jo mainitun seikan, että vaihto edellyttää yhteismitallisutta, siis laadullista samankaltaisuutta. Markkinat edellyttävät tavaroiden laadun pelkistämistä homogeeniseksi määräksi.

Tämä on muuten sivumennen sanoen jo tarpeeksi hyvä argumentti sitä - jopa Zizekin Deleuze-kirjassaan esittämää - väitettä vastaan, että kapitalismi muka toisi maailmaan voittopuolisesti moneutta ja että moneuden juhlijat olisivät täten pro-kapitalisteja. Kapitalismi tekee toisin: se palauttaa kaiken rahaan ja siten köyhdyttää maailmaa.

Banaalisti: jos supermarketissa on 40 000 erilaista tuotetta, mitä moneutta siinä on, kun tuotteita saa vain rahalla, jonka eteen pitää tehdä mitä tahansa vastenmielistä työtä millä tahansa huonoilla ehdoilla. Sitä paitsi suurin osa tuotteista on tehty houkutteleviksi mutta lopulta samanlaisiksi, nopeasti hajoaviksi, huonoissa työolosuhteissa, ympäristöä tuhoamalla jne.

Moralistisemmin: elämismaailmamme köyhtyy ja latistuu sitä mukaa, kun ympäristöjämme kaupallistetaan, yksityistetään (aidataan) ja ihmissuhteitamme alistetaan talouslogiikalle.

 

 

 

Kapitalistinen reduktio on oikeudenmukaisuuden ideologian materiaalinen edellytys. Oikeudenmukaisuus on Pääoman ensimmäisessä luvussa kuvatusta materiaalisesta rakenteesta (sen genealogiasta) versova ideologia.

Orjataloudelle perustuvassa antiikin Kreikassa oikeamielisyys, dikaiosýnē, oli vapaan miesyksilön hyve, ei yhteisön abstrakti periaatejoukko. Oikeudenmukaisuutta termin nykyisessä abstraktissa ja tyhjässä merkityksessä ei tunnettu. Kreikan ja nykyisyyden välille tarvittiin kapitalismin syntyprosessi.

Nykyistä maailmantilaa ei siis pitäisi käsitellä pelkästään abstraktin oikeudenmukaisuuden käsitteen avulla, koska oikeudenmukaisuus on vain tyhjä ja muodollinen lopputulos.

Varsinainen riisto piiloutuu tuotantosuhteisiin, tuotantoprosesseihin.

 

Oikeudenmukaisuus tuotannon rahatalouden muodollisista suhteista syntyvänä tyhjänä ideologiana on siis asetettava sinne minne se kuuluu: tuotantoprosessien tuotteeksi ja kapitalismin muotoutumisen lopputulokseksi.

Pääomassa on asiasta kaksi yleistä lisäopetusta:

1) marxilainen analyysi on luonteeltaan affirmoivaa. Porvariston edistyksellinen talousmuoto synnytti ajatuksen tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta - eikä tämä tietenkään ole sinänsä huono asia, siihen ei vain pidä takertua.

2) marxilainen kapitalismikritiikki on immanenttia, kapitalismin ja vallan sisältä lähtevää kritiikkiä, toisin kuin vanhan lässyvasemmiston tai joidenkin uusien punavihureiden transsendenssiin perustuva moralismi.

Näin teet liisteriä

03.05.2009, 05:15

 

 

Jos jollakulla on tarvetta nopealle tapettiliisterille, niin lemmikkihamsterilleni tuli tässä nousevan Itä-Helsingin auringon alla mieleen, että siihen tarvitaan

1) vettä

ja

2) vehnä- tai perunajauhoa.

Sekoita yksi osa jauhoa kolmeen osaan vettä (tai ohjeesta riippuen: 2:3). Kiehauta seos. Anna kiehua hiljalleen & sekoittele hetki, kunnes tökötti on paksua. Anna jäähtyä: liima on valmista.

Saattaa mädäntyä, jos seisotetaan liikaa. Mutta niin mädäntyy kaupunki ympärillämme, kun kontrolli & mainonta lisääntyvät.

Levitä liisteriä leveällä pensselillä joko seinään suoraan tai tapettisuikaleen taakse & viimeistele ainakin reunat toisella kerroksella liisteriä & tasoita.

 

 

 Hieno taideteos… vaan miten olisi koko Anti-Oidipuksen printtaaminen ja lätkiminen betoniin?

 Koti & keittiö: Liisteröinnin ABC

1000vsek

02.05.2009, 01:39

Valokuvatorstain viikon teema on naamiaiset. Kuvassa vapun Kapitalismi ulos kampukselta/Murrostorstai 2009 -mielenosoituksen työväenluokkaiset sankarit naamioituvat etubanderollin taakse.

Valtamedia: Murrostorstai 2009 -mielenosoitukset liikkeellä

Yle: Helsingissä kiinniotetut mielenosoittajat päästetty vapaiksi

Opiskelijatoiminta: Kuvia vappumielenosoituksesta

Vihreä Lanka: Radikaalia lamavappua!

 

 

Raimohan se siinä! Raimo on vapun kunniaksi naamioitunut nuorekkaaksi.

 

 

Näin sitä vappua vietetään, skumppa kourassa ja soihtu toisessa keskellä Manskua.

 

 

Varjoarmeijallinen kaupunkisotilaita Espalla.

 

 

Narinkkatorilta Opiskelijatoiminnan perään lähtenyt Reclaim the City -demo veti pisimmän korren…

 


 

 …spottaa Raimo kuvasta…

 

 

… hyvin veti myös lämppärinä toiminut OT, vaikka väkeä olikin aluksi edellisiä yliopistomielenosoituksia vähemmän.

 

 

Lukijoiden pyynnöstä kuvat poliiseista, maalipommituksesta ja kiinniotoista on korvattu ylläolevalla kuvalla.

 

 

 

Melkoisia sotkuja ympäri Eurooppaa

 

 

Poliisit pelleilevät.

 

 

Kapteeni Jubilaatio ilmestyi yhtäkkiä tanssimaan Elinkeinoelämän Keskusliiton pääkonttorin eteen. Comeback from EuroMayDay 2008! Monet lantiot alkoivat vatkata Jubilaation tahdissa, ja jos eivät alkaneet, niin Jubilaatio vatkasi niitä.

Mitä analysoisin tapahtuman pohjalta jos jaksaisin:

1. manifestin sävy ja käsitteistö: miksi "luokasta" puhuminen ahdistaa niin monia "nykyvasemmistolaisia"? Mitä vasemmistosta on jäljellä jos minkäänlaista luokkataistelua ei tunnusteta?

2. kolmen mielenosoituksen taktiikka: onnistui ensimmäistä kertaa Suomessa, hienoa, kuinka hyödyllinen tulevaisuudessa?

3. lopetuspaikka (EK:n konttori Etelärannassa): symbolisesti mainio, käytännössä ongelmallinen sumppu. Sitä paitsi jos RtC-demo olisi pysynyt uskollisena nimelleen niin paikkahan olisi pitänyt vallata…

4. loppuvuoden agenda: miten Murrostorstai onnistui artikuloimaan kevään ja tulevan kesän poliittiset kamppailut? Kuinka paljon tapahtumassa oli turhaa lamaretroilua? Mitä seuraavaksi?

(Iso osa kuvista -S)

 

Paras analyysi vapusta löytyy tästä