Vallankumouksen hedelmiä

Se, mikä meiltä puuttuu, on yksinkertainen yritys hahmottaa kapitalistisen yhteiskunnan jäl­kiteollista muotoa, sen yleistä toimintatapaa ja sitä ylläpitäviä konflikteja. Meiltä puuttuu konkreettinen tutkimus uudenlaisten poliittisten siirtojen mahdol­lisuudesta. Tähänastiset yritykset ovat usein olleet joko liian monimutkaisia ja abstrakteja tai liian reaktiivisia ja puritaanisia.

Kyse on autonomisen politiikan teoriasta ja käytännöstä, omaehtoisesta toi­mintatavasta, jota harkittaessa on aina otettava huomioon ihmiset sellaisena kuin he ovat konkreettisissa tilanteissa – rationalisoi­matta mitään (anti-analyyttinen filosofia), idealisoimatta mitään (anti-anarkismi) ja tuomitsematta mitään (anti-moralismi).

Paon liike

Maailmanlaajuisen vuorovaikutusverkoston muodostaman virtojen tilan aikakaudella kaikki merkityksestä ja työpaikoista demo­kraattiseen valtaan tuntuu pakenevan.

Viitepisteeksi voidaan ottaa rahan ylimaallinen mahti. Raha, joka aina jää puuttumaan ja jota ei koskaan ole tarpeeksi, näyttäytyy ikuisesti pakenevana ja itse asiassa tuonpuoleiseen sijoittuvana palkintona. Rakenteellinen rahan puute on ylimmäinen negatiivisuus, joka pitää yllä kaikkia muita puutteita. Kapitalismin raha on kosminen aurinko, joka säteilee energiaa yhteiskunnan jokaiseen koloon, ja musta aukko, joka imee merkitykset, vaikutusvallan ja ilon pois täältä.

Väki kuitenkin vastustaa järjestelmää kieltämällä sen kontekstin ja pakenemalla nöyryyttävistä palkkatöistä, kahlitsevista identiteeteistä ja ahdistavista rajoista. Väen pakeneva kapina, kapitalismin kiinniottokoneisto ja rahan tumma imu pitävät yhteiskuntaa pakenevassa liikkeessä.

Tässä tilanteessa meiltä puuttuu analyysi, jonka taustalla olisi ajatus yhteiskunnasta erilaisten moniin suuntiin virtaavien ja pakenevien prosessien ja linjojen avoimena systeeminä, jota kapitalismi pyrkii kontrolloimaan mielivallalla, keinotekoisilla rajoilla ja hajauttamisen ja keskittämisen logiikalla.

Kapitalistisen yhteiskunnan historia voidaan käsittää edellisestä seuraavaksi eräänlaiseksi ilmiöiden rajoista irtautumisten ja uusiin rajoihin juurtumisten tapahtumasarjaksi, deterritorialisaation ja reterritorialisaation kertomukseksi. Tässä tilanteessa meiltä puuttuu konkreettinen deterritorialisaation historia ja systeemi.

Filosofiasta haluanalyysiin

Yhteiskuntafilosofiassa ei tietenkään ole kysymys abstrak­teista oikeuksista tai mahtipontisesta hyvän ideasta, vaan vallasta ja halusta, jotka ovat yli- ja aliyksilöllisiä käsitteitä. Valta on voimien väli­nen suhde, halu taas on tuottavaa pyrkimystä joko muuttaa tai pitää yllä näitä suhteita. Filosofi, tai kukaan muukaan, ei ole vallan ulkopuo­lella.

Sosiologeille tämän sanominen on naivia ja kyllästyttävää. Mutta filosofeille tämä on edelleen uutta, järkyttävää ja välttämätöntä, ja siksi meiltä edelleen puuttuu filosofinen analyysi, joka tiedostaa, että ei ole halusta ja vallasta puhdasta aluetta. Jokainen teko, lausuma ja teos on konkreettisesti johonkin suuntaan etenevä viiva, tai heitetty kivi, eikä edes analyyttinen valtiofilosofi ole viaton - tai sitten me kaikki olemme viattomia.

 

Erästä asiaa analyyttiset valtiofilosofit eivät ole ikinä voineet hyväksyä: että argumentit valitaan halujen perusteella. Halu edeltää perusteluja, ja perustelut toimivat halun välineenä. Sosiaaliset tapahtumat pursuavat epäpersoonallisia haluvirtauksia ja koodistoja, jotka määrittävät argumentteja, niiden hyväksyttävyyden kriteereitä ja niiden tehokkuutta, ja jokainen argumentti on voimien valloittama tai niiden taistelema.

Valtamediassa ja virkamiehistössä vallitsee keskimäärin halu pitää yllä taloudellisia valtasuhteita ja arvoja, joten näissä piireissä tartutaan niitä tukeviin argumentteihin ja hyljeksitään toisia. Argumenttien sisältö on toissijaista: niiden funktio on tukea ja tuottaa uudelleen hallitsevaa halua. Ylikansallisissa komplekseissa liikkuu haluja vallata resursseja, siispä tällaiset verkostot etsivät hyökkäyksiään legitimoivia argumentteja.

Analyyttiset valtiofilosofit haluavat ajattelussaan ja kuten myös yhteiskuntafilosofiassaan kuria, järjestystä, selvyyttä ja tarkkuutta, joten he omaksuvat näitä aspektia tukevia argumentteja, pyrkivät monopolisoimaan yhden argumentointityylin ja marginalisoimaan vaihtoehdot. Tämä ei juuri eroa muista hallintapyrkimyksistä.

Ensin on halu, ja sen jälkeen tuleva rationalisointi myöhästyy: Minervan pöllö on myöhästyneen filosofian symboli. Poliittisesti ja historiallisesti tuotettu halu tuottaa argumentteja, ja siksi on tärkeämpi analysoida haluja kuin argumentteja – halut määrittävät argumenttien arvoja ja paikkoja, vaikka argumentit tietenkin myös muuntelevat halujen virtauksia.ⁱ

Meiltä puuttuu siis analyysi haluja kanavoivista rakenteista, jotka näkyvät konkreettisissa toimintatilanteissa.

Teksti, joka meiltä puuttuu, pyrkisi selvittämään (1) mitä halutaan ja ketkä tai mitkä haluavat – kuvaava kertomus; (2) miten halut ja tunteet syntyvät, miten ne tuotetaan, mistä ne koostuvat, mitä ne palvelevat – genealogis-geologinen rakentumisprosessien analyysi; (3) miten voisimme mahdollistaa toisenlaisia haluja ja miten nykyään ei-toteutuvat halut voisivat toteutua luovasti – luova ja myöntävä elementti.

Täytyisi siis tutkia haluja, ottaa selville niitä kanavoivat prosessit ja yrittää vaikuttaa niihin siten, että halut voisivat toteutua vapaasti ja myönteisessä yhteistyössä sen sijaan, että niitä kontrolloidaan ja kilpailutetaan kielteisesti.
 

 

i Diogenes Laertios kertoo Mysonin sanoneen, ”ettei asioita pidä tutkia argumenttien perusteella, vaan argumentteja asioiden perusteella. Asioita ei ole näet kehitetty argumentteja varten, vaan argumentit asioita varten.” Jo muinaiset kreikkalaiset … (Diogenes Laertios: Kuuluisien filosofien elämiä. Suom. Marke Ahonen. I: 116 - 119.) Halun muodostelmien analyysissa erityisen hedelmällinen on Deleuzen ja Guattarin Anti-Oidipus.