Tuska 2008: mustan compoundin dialektiikka

02.07.2008, 04:33

Ja rommia pullo. Jaujau!

 

Viime viikonlopun Tuska esitti taas kerran paradoksin: miten niin negatiivinen tapahtuma voi olla niin positiivinen? Miten hevikulttuurin tiivistymä eli negaatio - Jumalan, kirkon, auringon, sateenkaaren, moraalin, deodorantin, popin ja mainstreamin kieltäminen - voi tuottaa myönteisen eron kesän kaikkiin muihin festareihin?

Tuskahan on kuuluisa siitä, että se on suurista festareista rauhallisin. Siellä ei pahemmin vedetä turpaan eikä raiskata. Tänä vuonna poliisille ei ilmoitettu yhtäkään järjestyshäiriötä. Pahinta taisi olla, kun näki viiden järkkärin kantavan ulos sammunutta paidatonta bläkmetallimiestä (jonka mustat hiukset laahasivat hiekassa).

Todistetusta myönteisyydestään huolimatta Tuskalla on negatiivista energiaa: se pelottaa ja aiheuttaa vastustusta kiihkokristityissä, city-kaneissa ja huolestuneissa kaupunkilaisissa. Metallimusiikilla on edelleen ontologisen pahuuden aura.

Hetkinen: negatiivisuus… myönteisyys… Alkaa pahasti kuulostaa dialektiikalta. Mutta voidaanko Tuska sulloa näin helposti negatiivisen dialektiikan rautapaitaan?

Tutkitaan ensin "negatiivista" ja sitten "myönteistä" Tuskaa. Nämä laatusanat on ymmärrettävä filosofisiksi käsitteiksi, ei asenteita ilmaiseviksi sanoiksi.

 

Rautaristi 

Metrohousut ja rautaristi: edelliset assosioidaan perinteisesti maskuliinis-väkivaltaisiin alakulttuureihin, kuten skineihin. Rautaristi, Eisernes Kreuz, taas oli Preussin ja Saksan armeijan kunniamerkki, joka periytyi ritarikunnalta. Viimeiset rautaristit myönsi Hitler: toisen maailmansodan jälkeen merkki lakkautettiin.

Väkivalta + saksalainen ritarihenki = negatiivisuutta

 Oikealla näkyy palava pentagrammi. Koska kyseessä on mahdollisimman monimielinen yleismaaginen ja pakanallinen symboli, se täytyy tulkita neutraaliksi, vaikka media ja uskonnonopettajat saattavatkin liittää sen "Saatanan palvontaan".

 

 Mitä! Jumala on kuollut!

 Jumala on kuollut? What a news!

Väljähtänyt antikristillisyys = negatiivisuutta

 

 

Ovatko kummatkaan nyt enää niin äärimmäisiä? Metalli on valtavirtaa ja hevarit taviksia. 

Äärimmäisyyshakuisuus + identiteettipolitiikka = negatiivisuutta

 

 

Puhdasta nussivaa metallia?

Purismi = negatiivisuutta

 

Seuraavaksi arvioimme muutamia Tuskan positiivisia aspekteja.

 

Mustan blokin kokoontumisajot vai festariväkeä? (Molempia?)

Moneus + yhteisöllisyys = positiivisuutta

 

 

 Etana näyttää sarvensa Dimmulle: yleisön ja esiintyjän symbolit kohtaavat ja muodostavat yhteisen Tapahtuman.

Ekstaattinen dionysismi joka transgressoi egon rajat = positiivisuutta

 

Moshpitissä on meininkiä 

 Moshpitti rokkaa ja kukkoilee.

Rituaalinen tasavertaisten fyysinen kilvoittelu + viinaa kokispullossa = positiivisuutta

 

No niin. Kaikki haluavat vastauksen kysymykseen: "Mitä tapahtuu, kun negatiivuus ja positiivisuus lasketaan yhteen? Mikä on saldo? Kumpi voittaa, hyvä vai paha? Et kai sä vaan jää neutraaliks?"

Kysymyksellä ei ole merkitystä. Olennaista sen sijaan on ihmetellä, miten ilmiselvästä negatiivisuudesta ikinä päästään positiivisuuteen. Miten on mahdollista, että negatiivinen, kieltävä ja tuhoava myöntää ja tuottaa positiivisuutta?

Vastaus on kuin onkin negatiivisessa dialektiikassa(!), joka ei kuitenkaan jää jumiin teesin ja antiteesin väliin, vaan tuottaa positiivisen eron, jolla ei ole tasan mitään tekemistä lattean synteesin kanssa.

Kyse on siitä, että hyvät festarit voivat toteutua vain negatiivisesti, kiellon kautta.

Yleensä festarit yrittävät tavoittaa "hyvän festariuden" suoraan. Ne julistavat positiivisuutta: meillä on paras meininki, Ilosaari, jee, bileet. Jo Tuskan nimi kuitenkin osoittaa, että kyse on negatiivisuudesta. Kun lisäksi kaikki kävijät pukeutuvat mustaan ja näyttävät muutenkin kirkonpolttajilta samalla kun bändit vetävät kissantappometallia, on selvää, ettei Tuska ole mikään myönteinen juttu.

Juuri tämä negatiivisuus vapauttaa Tuskan kävijät bilettämään myönteisesti, mistä syntyy aito positiivisuus. Ilon ja juhlan kieltäminen tuskan, pimeyden ja vihan symboliikalla turvaa ilon, juhlan ja vapauden festareilla.

 

Vaikka olen sättinyt dialektiikkaa ja väittänyt sitä laimean kriittiseksi, Tuskan kohdella todellisuus näyttää tekevän poikkeuksen ja osoittautuvan itsessään dialektiseksi. Juuri kun sitä luulee keksineensä hyvän teoreettisen pointin, todellisuus tekee intervention ja sotkee taas kaiken… Niinhän?

Ei. Tuska vahvistaa pointtini: juuri dialektiikan epädialektinen vastakohta eli eron ontologiaan perustuva kompleksisuusteoria on oikeassa. Koska jos todellisuus olisi vain dialektinen tai vain jälkistrukturalistinen, todellisuus ei olisi kovin kompleksinen, vaan… dialektinen tai jälkistrukturalistinen.

Perverssisti poikkeaminen kompleksisuusteoriasta juuri vahvistaa teorian: todellisuus tosiaan on kompleksinen. Niin kompleksinen, että dialektiikallekin on tilaa. (Tätä merkitsee hokema "poikkeus vahvistaa säännön".)

Dialektikko voisi väittää vastaan esittämällä, että ylläoleva on itsessään dialektinen pointti ja siten performatiivisessa ristiriidassa itsensä kanssa. Mutta kompleksisuusteoria nokittaa aina metatasolla, joka jatkuu äärettömästi: aivan, asia on juuri niin, mutta vain kompleksisuusteoria selittää, miksi ja miten asia on juuri niin

 

Jos Tuskaa haluaa käsitellä kansan kielellä, niin Kalle Sepän juuri Megafonissa intrudusoima compound on käyttökelpoinen työkalu.

 

Geopolitiikan paluu on tuonut mukanaan myös uuden käsitteen, joka on huomattavasti tärkeämpi kuin "raja-alue": "compound". "Compound" on suljettu - ja suojattu alue, joka poissulkee ympäröivän maa-alueen ja joka ei edes tavoittele sen pysyvää kontrollointia. Nopeita pyrähdyksiä panssaroiduilla maastureilla. Ympäröivän alueen teknologista kontrollia ilmasta käsin. Compound - uudessa arkipäivän geopolitiikassa - on yksityistetty ja suojattu alue, jossa yhteisö voi elää turvallisesti. "Compound" - vihreä hallintoalue Bagdadissa tai vihreä asuinalue Santa Monicassa - liittyy turvallisuuteen ja poikkeustilaan, juuri yhtä läheisesti kuin piikkilanka ja friisiläiset hevoset. Uuden ajan geopolitiikassa tilan laajuudella ei ole merkitystä. "Compound" eräänlaisena roomalaisten vartiotornina imperiumin reunamilla, ilman kuitenkaan imperiumin maa-aluetta. Etäispesäkkeitä. Mahdollisuus väreillä ympäröivälle alueelle vallan mahtia ilman tosiasiallista alueen telluurista kontrollia.

… uusi kumouksellisen geopolitiikan kesä? Ei rakentaakseen tuotannollisia tiloja prekariaatille, vaan rakentaakseen uuden poliittisen nomoksen. Suojaa ja kansalaisuutta. Compoundeja ja Green Zoneja. Viholliselta vapautettuja "etnisesti" puhtaita alueita, jos tässä yhteydessä sana "etninen" halutaan ironisesti ymmärtää juuri etnisyyden vastakohtana.

… politiikka on muuta kuin demokratian piirileikkiä. Politiikka on vihollisen tuhoamista ja ystävien suojelua. Oman alueen koskemattomuutta.

 

Viikonloppuna syntyi kaksi outoa compoundia: mustanpinkin blokin demo Pride-kulkueessa ja Tuskan negaation kautta syntyvä yhteisö. Dramaattinen loppukysymys kuuluu: mitä eroa näillä compoundeilla oikeastaan on? Sillä Tuskan teemaväri 2008 oli pinkki ja väki oli mustempana kuin missään black blocissa, minkä lisäksi molemmat tapahtumat toivat maailmaan yhtä aikaa iloa ja eroa - onko niidenkään välillä lopulta mitään eroa?

 

Epilogi

Compoundien ulkopuolella vallitsee villin kapitalismin raaka sisällissota vartijoiden ja väen välillä.

 

 

 Kuva on ilmeisesti Tuskan aikana otettu (Mr. Qva)

Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://vallankumous.blogsome.com/2008/07/02/tuska-2008-mustan-compoundin-dialektiikka/trackback/

Ei kommentteja vielä.

RSS feed for comments on this post.

Kommentoi

HUOM. Ensimmäinen kommentti jokaisesta ip:stä menee moderoinnin kautta - se kyllä ilmestyy pienellä viiveellä, ei tarvitse lähettää kuin kerran.

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.