Maasta irtautuminen ja maailmanhistoria

21.08.2008, 03:02

Viikon aikana henkilökohtainen ja poliittinen ovat rinnastuneet. Paluu syyslukukauden kertosäkeisiin tempaisi ajan juuriltaan ja hajotti tekemisen eri suuntiin laajeneviin liikkeisiin: olisi matka Baltiaan, sosiaalisuuksia, muutama filosofian ja kirjallisuuden kurssi, kaksi seminaaria, sekalaisia järjestöjuttuja, muutama pieni zurnalistinen artikkeli ja muita asioita, joita pitäisi valmistella yhtä aikaa. Samaan aikaan toisaalla Georgian sota on irrottanut maaperästä yli 100 000 siviiliä ja viskannut heidät juurettomaan liikkeeseen ympäri Kaukasian alueita.

Molemmat tapahtumat liittyvät deterritorialisaatioon. Deterritorialisaatio on filosofian kuningaskäsite, ajattelun ruhtinaiden valtikka, koko maailmanhistorian avain ja suurin immateriaalinen rakkauteni.

Jos maailmankaikkeus pitäisi summata yhteen sanaan, se olisi deterritorialisaatio.

 

Deterritorialisoituva partiaaliobjekti 

Deterritorialisoituva osaobjekti

 

 

Mitä sitten on tämä kuuluisa "deterritorialisaatio"?

Se on rajoja irrottava ja niistä irtautuva prosessi, hajautumista ja hajoamista, pakenemista, virtaamista ulos ja pois, dekontekstualisoitumista, liikkuvaa muokkautumista, irtautumista ja siirtymistä alueelta ulos. Yhdessä reterritorialisaation kanssa se tarkoittaa uuteen kontekstiin yhdistämistä, kollaasin tekemistä. Antropologiassa se tarkoittaa ilmiön irtaantumista alueellisesta maaperästä.

Territorio on maa tai alue. Deterritorialisatio on siitä irtautumisen prosessi ja reterritorialisaatio on uuteen alueeseen kiinnittymistä. Deterritorialisaatiota seuraa aina reterritorialisaatio. Tähän on kuitenkin yksi poikkeus, nimittäin absoluuttinen deterritorialisaatio. Maailman (ja maailmankaikkeuden) historia kokonaisuutena on absoluuttisen deterritorialisaation prosessi: "kaaoksen valssi", irtautumisen ja laajenemisen pyörre.

 

Keppi on deterritorialisoitu oksa. Löytöretket deterritorialisoivat sivilisaatioita. Kopernikuksen myötä maa deterritorialisoitui liikkumattomasta keskipisteestä Maa-planeetaksi. Nykyään pakolais-, maahanmuuttaja- ja kulkurivirrat deterritorialisoivat nationalistisia valtioterritorioita; suhteellisuusteoria, kvanttifysiikka ja supersäieteoria deterritorialisoivat aikaa ja tilaa ja dekonstruktiiviset kulttuurivirtaukset deterritorialisoivat merkityksiä.

Pertti Lappalainen tavoittaa jotakin olennaista deterritorialisaatioprosessista puhuessaan ”objektin totaalisesta vallankumouksesta”: "objekti käännetään toisaalle sen alkuperäisistä päämääristä [deterritorialisaatio] ja kytketään se uuteen asiaan ja näin se määritellään uudelleen [reterritorialisaatio]" (Poliittisen tyylin taito, s. 169). Objektit siis vaihtavat roolia ja muuttuvat toisiksi objekteiksi tullessaan kollaasin tai sommitelman osaksi ("EU on deterritorialisoitujen valtioiden sommitelma").

Kapitalismi on Deleuzen ja Guattarin mukaan deterritorialisaation paradigmaattinen tapaus: se romuttaa hierarkioita ja instituutioita, tuhoaa kirkon ja valtion, purkaa koodeja ja vapauttaa virtoja, deterritorialisoi väkeä joustavaksi työvoimaksi, mutta silti reterritorialisoi kaiken – myös sitä vastustavat koodit –  aksiomaattiseen koneistoonsa, rahaan ja uusiin keinotekoisin yhteisöihin (kansakunta, spektaakkelin yleisö).

 

1900-luvulla historian deterritorialisaatioprosessi alkoi kiihtyä huimasti. Jukka Relander kuvailee tapahtumia:

Picasso vapautti maalauksen esittämään kohteen sijasta itseään, ja Schönberg vapautti musiikin tonaalisesta sävelasteikosta samanaikaisesti kun lyriikka vapautui loppusoinnuista. Maallistunut ihminen on vapautunut uskonnon lisäksi myös sen korvikkeeksi luodusta kansakunnasta. Sukupolvet vapautuvat edeltäjistään, yksilö velvoitteistaan ja yhteisö keskinäisestä lojaliteetista. Vapaudumme historiasta, vapaudumme itsestämme. Todellisuus vapautuu sisällöistä ja ihminen ihmisyydestä … Historia, kuten Spengler ennakoi, on muuttumassa merkityksettömäksi. Tarpeisiinsa sopeuttava, joustoihin kehottava ja jatkuvaan muutokseen kutsuva talous irrottaa ihmisiä vanhoista kiinnikkeistään, omasta taustastaan ja kokemushistoriastaan … Identiteetit ovat liikkeessä ja niitä neuvotellaan uusiksi yhä uusissa pätkittyvissä suhteissa. (Ankkalinna ja lajien synty, s. 20, 22.)

Tulevaisuuskin deterritorialisoituu: "Samalla kun menneisyys jatkaa outoa katoaan, muuttuu tulevaisuus yhä utuisemmaksi ja ennakoimattomammaksi."

 

(Kts. aiheesta myös erään vallankumouksen hedelmän vanha Wikipedia-artikkeli)