Kapitalismi on oikeudenmukaista
Joskus valitetaan kapitalismin hallitseman maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Parahdus kuulostaa sinänsä oikealta: maailmassa on vikaa, koska ihmisoikeuksien julistus ei toteudu kuin harvojen kohdalla, ja toki oikeudenmukaisessa maailmassa kaikilla ihmisillä olisi konkreettinen mahdollisuus hyvään elämään.
Tarkoitus on hyvä ja sen soisi toteutuvan… Eikö tällaisessa puheessa vainua kuitenkin jonkinlaista kaunaa, reaktiivisuutta ja valtioajattelua? Miksi puhua abstrakteista ja universaaleista oikeuksista, kun kapitalistit eivät kuitenkaan kuuntele sillä korvalla, ja jos joku kuunteleekin, niin pian liberaalit relativistit syyttävät etnosentrismistä. Maailma, joka tavoittelee universaalia oikeudenmukaisuutta, on hierarkkisempi ja epätasa-arvoisempi kuin koskaan.
Mikä korppikotkien hylkimä haaska oikeudenmukaisuudella hillumiseen on haudattu?
Vanha naava haisee: oikeudenmukaisuudella moralisoivat vasemmistolaiset ovat taas kerran unohtaneet M:n P:n. Marxin kapitalismikritiikki kun ei Pääomassa perustu "oikeudenmukaisuuteen".
Tämä johtuu siitä, että kapitalismi on oikeudenmukaista.
Kapitalistisilla markkinoilla vaihtosuhteet ovat tasaveroisia ja oikeudenmukaisia. Markkinoillahan kahta tavaraa palautetaan laadullisesti samanlaisiksi ja vaihdetaan suhteessa samaan mittaan eli rahaan. Oikeudenmukaisuus on muodollinen ja tyhjä asia, niin kuin markkinoilla liikkuva raha, ja se edellyttää ihmisten redusoimista laadullisesti homogeenisiksi. Siksi markkinat ja oikeudenmukaisuus ovat luonnollisia tovereita.
Marxin väitteessä ei ole mitään ihmeellistä, jos ajatellaan historiaa. Marcel Maussin tutkiman "alkukantaisten" lahjanvaihtoketjujen toiminta ei ollut oikeudenmukaista. Vaihto muodosti monimutkaisia ja monenkeskisiä ketjuja, eräänlaisen suuren pelin, jossa lahjan antaminen sitoi antajan ja antavan molemminpuoliseen suhteeseen. Syntyi velkoja, maagisia henkisten ja materiaalisten tapahtumien yhteenkietoutumia, pakottavaa tuhlaamista, tuhoamista… Antropologien käsittelemä vaihto ei ole reilua, koska siinä ei ole tasavertaista mittaa vaihdolle.
Se on epäoikeudenmukaista.
Lahjanvaihtoon perustuvaan yhteiskuntaan nähden kapitalismin tavaranvaihto on "reilua peliä”. (Justice as fairness…) Kapitalismissa tavaroilla on kaikille yhteinen mitta. Pääoman lukua 1.3.D mukaillen: z yksikköä A:ta, y yksikköä B:tä, x yksikköä C:tä … = v rahaa. Kaikki tavarat voidaan kapitalismissa palauttaa (reterritorialisoida) rahaan.
Siis: kuten on tiedetty 200 vuotta, kapitalismissa rahasta tulee kaiken mitta. Koska kaiken täytyy olla välitettävissä markkinoilla, kaikelle täytyy antaa hinta. Kaikki täytyy tavaramuotoistaa, kaikelle täytyy antaa vaihtoarvo eli - Pääoman termein - arvomuoto.
Marxin mukaan Aristoteles pääsi ensin käsiksi arvomuotoon. Stageiralainen huomasi sen edellä jo mainitun seikan, että vaihto edellyttää yhteismitallisutta, siis laadullista samankaltaisuutta. Markkinat edellyttävät tavaroiden laadun pelkistämistä homogeeniseksi määräksi.
Tämä on muuten sivumennen sanoen jo tarpeeksi hyvä argumentti sitä - jopa Zizekin Deleuze-kirjassaan esittämää - väitettä vastaan, että kapitalismi muka toisi maailmaan voittopuolisesti moneutta ja että moneuden juhlijat olisivät täten pro-kapitalisteja. Kapitalismi tekee toisin: se palauttaa kaiken rahaan ja siten köyhdyttää maailmaa.
Banaalisti: jos supermarketissa on 40 000 erilaista tuotetta, mitä moneutta siinä on, kun tuotteita saa vain rahalla, jonka eteen pitää tehdä mitä tahansa vastenmielistä työtä millä tahansa huonoilla ehdoilla. Sitä paitsi suurin osa tuotteista on tehty houkutteleviksi mutta lopulta samanlaisiksi, nopeasti hajoaviksi, huonoissa työolosuhteissa, ympäristöä tuhoamalla jne.
Moralistisemmin: elämismaailmamme köyhtyy ja latistuu sitä mukaa, kun ympäristöjämme kaupallistetaan, yksityistetään (aidataan) ja ihmissuhteitamme alistetaan talouslogiikalle.
Kapitalistinen reduktio on oikeudenmukaisuuden ideologian materiaalinen edellytys. Oikeudenmukaisuus on Pääoman ensimmäisessä luvussa kuvatusta materiaalisesta rakenteesta (sen genealogiasta) versova ideologia.
Orjataloudelle perustuvassa antiikin Kreikassa oikeamielisyys, dikaiosýnē, oli vapaan miesyksilön hyve, ei yhteisön abstrakti periaatejoukko. Oikeudenmukaisuutta termin nykyisessä abstraktissa ja tyhjässä merkityksessä ei tunnettu. Kreikan ja nykyisyyden välille tarvittiin kapitalismin syntyprosessi.
Nykyistä maailmantilaa ei siis pitäisi käsitellä pelkästään abstraktin oikeudenmukaisuuden käsitteen avulla, koska oikeudenmukaisuus on vain tyhjä ja muodollinen lopputulos.
Varsinainen riisto piiloutuu tuotantosuhteisiin, tuotantoprosesseihin.
Oikeudenmukaisuus tuotannon rahatalouden muodollisista suhteista syntyvänä tyhjänä ideologiana on siis asetettava sinne minne se kuuluu: tuotantoprosessien tuotteeksi ja kapitalismin muotoutumisen lopputulokseksi.
Pääomassa on asiasta kaksi yleistä lisäopetusta:
1) marxilainen analyysi on luonteeltaan affirmoivaa. Porvariston edistyksellinen talousmuoto synnytti ajatuksen tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta - eikä tämä tietenkään ole sinänsä huono asia, siihen ei vain pidä takertua.
2) marxilainen kapitalismikritiikki on immanenttia, kapitalismin ja vallan sisältä lähtevää kritiikkiä, toisin kuin vanhan lässyvasemmiston tai joidenkin uusien punavihureiden transsendenssiin perustuva moralismi.
