Kusetus ja halu

12.01.2010, 05:47

 

 

Demokraattisten yhteiskuntien vakaus 1900-luvun jälkipuolella johtui suurelta osin maiden vauraudesta ja kyvystä tarjota ylellisyyttä. Se ei siis johtunut vain ideologiasta, aivopesusta, väkivallasta tai puhtaasta kusetuksesta.

Miksi kirjoittaa tästä? Koska joillakin ihmisillä, esimerkiksi aktivisteilla tai anarkisteilla, on yhä tapana ajatella, että kaikki olisi loistavasti, jos eliitti ei vain kusisi meitä silmään.

Otan satunnaiseksi esimerkiksi Olli Tammilehdon, joka on vanha ekoanarkisti. Arvostan suuresti Tammilehdon muinaista klassikkoa Maailman tilan kootut selitykset. Ymmärrän myös yksinkertaistukset, populismit ja argumentaation tyhmentämisen esimerkiksi mielenosoituskutsuissa, lehdistötiedotteissa ja blogien hehkutuskirjoituksissa. Tammilehto on kuitenkin tutkija tai ajattelija, jonka pitäisi joskus myös analysoida yhteiskuntaa. Tammilehdon nykyinen analyysi on tällaista:

 

Mielipidetutkimuksissa suomalaiset ajattelevat punavihreästi. Politiikka vetää kuitenkin oikealle. Vika ei ole äänestäjissä, vaan korruptiossa: vaalirahaskandaali paljastaa, miksi elinkeinoelämän ääni kuuluu niin vahvasti politiikassa.

Fifi: Miksi vihreällä kansalla on ympäristöä tuhoavat johtajat?

 

Äänestäjät ovat siis viattomia. He ovat niin viattomia, että he eivät esimerkiksi voisi haluta oikeistolaista politiikkaa. Eihän kukaan voisi haluta sitä? Siis oikeasti, todella.

Ovatko ihmiset luonnostaan jotenkin vasemmistolaisia? Onko oikeistolainen politiikka on aina vain törkeää kusetusta?

Jatkoa seuraa:

 

Suurimmalla osalla suomalaisista on ollut 80-luvulta lähtien käsityksiä, joita valtajulkisuudessa pidettäisiin radikaalivihreinä. Esimerkiksi valtaosa on kannattanut väitettä "Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä." Viime vuonna tämän väitteen kanssa samaa mieltä oli 76 prosenttia vastaajista. Kuitenkin suuri enemmistö poliitikoista ja politiikasta on vielä vähemmän vihreätä kuin vasemmistolaista.

Rahkonen pyrkii selittämään tätä paradoksia sillä, että mielipidetiedustelut eivät kerrokaan totuutta ihmisten arvoista. Tämä on kummallinen väite ihmiseltä, jonka johtama laitos tekee mielipidetiedusteluja. Rahkonen ei voi olla tosissaan, sillä jos hänen selitystään uskottaisiin, hänen firmansa tekisi vararikon.

 

Tammilehto paljastuu aidosti sokraattiseksi ajattelijaksi: jos ihminen tietää, että on väärin tukea kapitalistien etuja, niin ihminen ei voi tehdä niin. Ihminen toimii oikein, mutta eliitti sen kun kusettaa. Perhanan eliitti ja rötösherrat!

Nyt meille taittuu auki suuri salaisuus: politiikassa on kyse myös haluista, eikä vain tiedosta tai "arvoista". Katsokaa mitä ihmiset tekevät, niin teille selviää heidän halunsa. Katsokaa miten tilanteeseen on päädytty, niin teille selviää miten haluja on tuotettu ja kanavoitu. Ja niin edelleen.

Tammilehto päättää tekstinsä ivalliseen vallan sanoman mukailuun: "Kaikkihan on äänestäjien syytä: mitäs meidät valitsitte!"

Mitä jos otettaisiin tämä sanoma vähän vakavammin?

Mitä jos äänestäjienkin haluilla on ihan oikeasti jotain vaikutusta?

 

Hevonvitut tämä on mikään vihreä kansa. Tässä maassa asuu ihmisiä, jotka haluavat isompia taulutelkkareita ja mureita härkäpihvejä. Jos eliitti lopettaisi kusetuksensa, niin lopettaisivatko nämä ihmiset haluamisen siinä paikassa?

Toisin kuin konservatiiviset ekoanarkistit joskus väittävät, ihminen ei ole olemukseltaan hyvä tyyppi, joka suuntautuisi automaattisesti ekoanarkistiseen yhteiskuntaan, kunhan vain porvarit lopettaisivat kusettamasta.

Ei sillä, että ihminen olisi huonokaan tyyppi, joka välttämättä haluaisi telkkareita ja pihvejä. En usko, että Ihmistä ylipäänsä on olemassa. Lainatakseni erästä fraasia: "Juttu on vähän monimutkaisempi."

Voi kun valtion ja kapitalismin voisikin ratkaista vain lopettamalla eliitin kusetuksen.

 

Ihmiset ovat rakentuneet haluaviksi ja halutuiksi olennoiksi. Politiikassa halut taistelevat haluista ja kanavoivat haluja. Sillä (tai niillä) on politiikassa iso ja läski funktio. On tietoisuus ja tiedostamaton, ja molemmilla on haluja.

Halut ohjaavat tarkkaavaisuutta, tarkkaavaisuus vaikuttaa haluihin, ja kaiken ympärille liikkuvat affektit. Tätä on toisteltu ensin 1930-luvulta lähtien. 1970-luvulla tästä puhuttiin taas paljon. Mutta ilmeisesti sanomaa ei ole vielä tarpeeksi pyöritetty.

Haluissa ei ole mitään kapinallista, irrationalistista tai postmodernia. Halujen huomioiminen on täyttä reaalipolitiikkaa. Se on idealisti joka ei haluja huomioi.

Joka kanavoi haluja, hallitsee. Ei varmasti tarvitse enää kertoa, kuinka natsit rakensivat suuria halukanavia, jotka veivät Hitleriin, tai kuinka kokoomus on vuodesta 2006 alkaen vanginnut keskiluokan haluja tai perussuomalaiset köyhien haluja.

Kapitalistiset demokratiat yksinkertaisesti osasivat 1900-luvun jälkipuolella sekä vastata monien ihmisten haluihin (tuottamalla vaurautta ja jännitystä) että muunnella, vangita ja loisia niitä taitavasti. Se on yksi syy siihen, että elämme edelleen kapitalismissa emmekä antiautoritaarisessa ekoutopiassa.

 

Tiedän, että on poliittisesti huono idea kirjoittaa tällaista kritiikkiä. Enhän oikeastaan vastusta mitään, mitä Tammilehto ehdottaa, enkä halua olla mikään postmodernisti ja väittää että kaikki olisi ihan samaa halumössöä ja millään ei olisi väliä.

Kyse ei myöskään ole tiedon hylkäämisestä. Suurin osa oikeiston puheista on täyttä paskaa, ja vasemmiston tulee kyetä osoittamaan tämä faktojen, ei tunteiden tai halujen tasolla.

Tunteiden ja halujen poisjättäminen poliittisesta analyysista ja toiminnasta johtaa kuitenkin oudon porvarilliseen asenteeseen, vaikka olisi kuinka ekoanarkisti. Porvarihan korostaa järkeä ja kommunikaatiota: ”Jos vain huijaus lopetettaisiin, niin ihmiset tekisivät järkevät johtopäätökset ja toimisivat yhdessä oikein.”

 

Tämä kritiikki ei siis ole yritys oikeuttaa oikeistolaista politiikkaa, sanoa, että asiat olisivat erityisen hyvin tai ettei niille pitäisi tehdä mitään. Tämä on vain yritys ymmärtää ja arvostaa yhteiskunnan ja sen ihmisten monimutkaisuutta.

Monimutkaisuutta ei nimittäin hallita pelkällä kusetuksella.