Suljetut osastot aiotaan lopettaa

06.02.2009, 02:11
Toukka avautuu kotelostaan

 

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen professorin Kristian Wahlbeckin mukaan suljettu hoito korvattaisiin avohoidolla … Suljettu hoito on Wahlbeckin mukaan käytännössä lopetettu ainakin Englannissa ja Italiassa. Hän on sitä mieltä, että kyse on potilaiden ihmisoikeuksista ja elämän laadusta. Wahlbeck sanoo, että tutkimukset ovat osoittaneet avohoidon lisäämisen laskevan muun muassa itsemurhatilastoja.

Yle: Suljetut osastot aiotaan lopettaa

 

<->

 

Suljettujen instituutioiden avautuminen yhteiskuntaan muuttaa oleellisesti niiden toiminnan rakenteita ja niiden olemassaolon oikeutusta: armeija menettää väkivallan, yliopisto tiedon tuotannon, sairaala terveydenhoidon monopolin (kuten kansallisvaltio suvereniteettinsa), kun sodan ja rauhan, tiedon ja näennäistiedon tai terveyden ja sairauden väliset erot hämärtyvät. Ne joutuvat perustelemaan uudella tavoin olemassaolonsa ja etsimään itselleen uusia intervention alueita, mutta myös muuntamaan toimintansa yleisemmäksi ja epämääräisemmäksi puuttumiseksi elämään yleensä. Jos nämä suljetut instituutiot olivat aikaisemmin muotteja, joissa niihin joutuneelle ihmiselle valettiin määrätty identiteetti, niin nyt ne vain varioivat tai moduloivat yksilöitä ja heidän tekojaan: yritys on korvannut institutionaalisella tasolla armeijan, yliopiston ja tehtaan yleisenä toiminnan rakenteena ja vastaavasti asiakas on yksilön tasolla korvannut sotilaan, koululaisen, sairaan tai vangin.

Jussi Vähämäen johdanto Deleuzen kontrolliyhteiskuntiin

 

Sovelletaanpa tätä menossa olevaa muutosta nyt yliopistoon…

Myöhästyimme. Yritys ilman yhteistietoja teki sen jo, kun vastasi meemikutsuun Protestilaululla:

 

Väittääkö opiskelijatoiminta siis, ettei kapitalismi ole “yhteiskunnallista”? Sori vaan, mutta kapitalismilla viitataan kyllä määrättyyn yhteiskuntasuhteiden muotoon. Miten niin kapitalistinen tiedontuotanto ei olisi “yhteiskunnallista”? Totta kai on, määrätyllä tavalla yhteiskunnallista.

Väittääkö opiskelijatoiminta niin ikään, että yliopistouudistuksen myötä kapitalistisesti määrittyvä (tarkemmin sanottuna kapitalistisen reaalisubsumption kohteeksi joutunut) akateeminen tiedontuotanto tarkoittaisi yksioikoisesti siihen aiemmin liittyneen, ah niin auvoisen, tyhjäkäynnin sammuttamista? Höpö höpö. Tiedontuotannon hierarkisaatiota tapahtuu (huippuyksiköt, erityiset koulutusohjelmat jne…) ja epäilemättä myös yliopistojen kansallinen sivistystehtävä on ohi (ihmekös tuo kun kansakin on jo hajaantunut). Ei yritysyliopistosta silti mikään traktoritehdas tule.

Se tulee olemaan sitä ehkä jopa vähemmän kuin vanha yliopisto, jota Tampereen yliopiston ex-rehtori Jorma Sipilä saattoi vielä täydellä syyllä nimittääkin traktoritehtaaksi.

Tuleva kapitalismi perustaa aivan olennaisesti rönsyilyn ja tuhlailun varaan. Yritysyliopistossa tulee olemaan luultavasti jopa aiempaa enemmän kaiken maailman häppeninkiä ja touhkaa, jolla piristetään yrityksen julkisivua ja saadaan työntekijät suorittamaan tyhjänpäiväisyyksiä. Tietokapitalismissa yliopistot tulevat olemaan viriilejä palvelualan yrityksiä, joissa on jyrkkiä hierarkioita ja ketisiä paskaduuneja mutta myös leipää ja sirkushuveja - ainakin kaikille, jotka tykkäävät leikkiä pelleä.

Katsokaa hei vähän nyky-yrityksiä. Totta kai ne rationalisoivat, mutta ne ovat myös täysin haltioituneita avoimista innovaatioverkostoista ja yhteisestä yhteiskunnallisesta tiedontuotannosta. Kapitalistit ovat paskiaisia mutteivät tyhmiä.

Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://vallankumous.blogsome.com/2009/02/06/suljetut-osastot-aiotaan-lopettaa/trackback/

Ei kommentteja vielä.

RSS feed for comments on this post.

Kommentoi

HUOM. Ensimmäinen kommentti jokaisesta ip:stä menee moderoinnin kautta - se kyllä ilmestyy pienellä viiveellä, ei tarvitse lähettää kuin kerran.

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.