Vihreä = virhe

29.10.2009, 16:42

 

 

Nyt olisi tilausta äänelle, joka sanoisi: haista paska, työministeri, tai ota edes selvää asioista.

On vaikea pysyä analyyttisena tilanteessa, jossa jotkut ennen arvostamani "aktivistit" katsovat vihreiden yhä olevan käyttökelpoinen puolue.

Otetaan esimerkiksi tämä:

 

Tehkää nuoret vähemmän töitä, toivoo työministeri Sinnemäki

 

Työministeri Anni Sinnemäki (vihr) [–] toivoi, että nuoret tekisivät vähemmän töitä.

- On vähän järjetöntä, että monet opiskelijat eivät opiskele päätoimisesti, Sinnemäki sanoi.

Puolet opiskelijoista ei nosta töiden takia opintotukea ollenkaan.

Työministeri toivoo, että opintolainaa nostettaisiin enemmän.

 

Vihreän työministerin pääviesti on siis selvä: kaikille nuorille lainakahle jalkaan. Näin heidät saadaan myöhemmin pakotettua tekemään mitä tahansa töitä millä tahansa ehdoilla, jotta he voisivat maksaa velkansa.

Vihreän työministerin toinenkin viesti on selvä: vihreät eivät ymmärrä yhtään mitään työelämän muutoksesta ja opiskelijan köyhyydestä. Tai sitten he ymmärtävät, mutta vetävät samat johtopäätökset kuin porvarit.

Kolmas vihreiltä tullut viesti ei liity asiaan, mutta selkeyttää kuvaa puolueesta: Vihreiden Naisten puheenjohtaja vaati tekijänoikeuksien kiristämistä, hyvitysmaksun ulottamista mp3-soittimiin ja nettiyhteyden katkaisemista piraateilta.

Neljäs vihreiltä tullut viesti on epävirallisempi ja sai ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen epäilemään, että anarkistit voisivat olla oikeassa. Eräs entinen prekaariaktivisti nimittäin sanoi yksityisesti, että Opiskelijatoiminnan Vanhanen-aktio oli väärä. Sama henkilö tunnustautui "hallituksen militantiksi". Niin, sitä se puoluepolitiikka voi tehdä, varsinkin jos kuuluu hallituspuolueeseen… Äänestä tänään, kadut huomenna. (= Petyt niin pahasti, että menet kadulle: kyllä äänestäminen vaikuttaa aina jotenkin!)

Nyt olisi tilausta äänelle, joka sanoisi: haistakaa paska, vihreät, tai lakatkaa ainakin teeskentelemästä olevanne muita kuin kokoomuslaisia.

Ja kuin tilauksesta sellainen ääni ilmestyi tänään ympäri kampuksia. Lieneekö kommunistien tekemä? Hedelmät ei mene takuuseen jokaisesta asiakohdasta, mutta taputtaa viestille (klikkaa isommaksi):

 

 

Ps. Esim. kristilliset eivät toki ole vihreitä parempia

14 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://vallankumous.blogsome.com/2009/10/29/vihrea-virhe/trackback/

  1. komppaan. haistakaa paska, vihreät.

    Comment by entinen vihreä — 29.10.2009, 17:16 @ 17:16

  2. Lisään vielä viidennen viestin: porvari-ideologi Osmo Soininvaaran mielipiteet, kuten:

    Soininvaara näkee työllistymisongelmien kumpuavan henkilökohtaisista heikkouksista, joita hän kutsuu erilaisiksi vajeiksi. Yksilölliset kyvyttömyydet ovat Soininvaaran mukaan suomalaisen hyvinvoinnin kannalta vakava ongelma. Vähälahjaiset ihmiset eivät tuota tarpeeksi kognitiivisen kapitalismin aikana.

    ja:

    1) Soininvaara kirjoittaa blogissaan 17.11.2008 kannattavansa biotunnisterekisterin rakentamista kaikista suomalaisista, ”ellei se sitten tule tolkuttoman kalliiksi”. Tämä tietenkin on kaikkien totalitaaristen vallanpitäjien vanhin märkä uni.

    2) 21.1.2008 järjestetyssä ”Erilaisessa perusturvaseminaarissa” Soininvaara näki nykytalouden ja työmarkkinoiden keskeisimmäksi ongelmaksi sen, että ”perustyötä on rationalisoitu liiaksi”. Sen vuoksi ”keskimääräistä tyhmemmille tai heikkolahjaisemmille” ei ole olemassa heille soveltuvaa työtä. Vanhat hyvät matalan tuottavuuden ammatit kuten ”auton apumiehet” ja ”tiilenkantajat” ovat kadonneet. Koska Suomi on myös palvelualoilla kehitysmaa, sielläkään ei ole ”heikkolahjaisille” töitä. Soininvaaran mukaan työmarkkinoita rakennettaessa olisi tunnustettava, että ”joka toinen nyt vain on keskimääräistä tyhmempi”.

    Comment by Klementiini — 29.10.2009, 21:45 @ 21:45

  3. Luontojärjestöt arvostelevat vihreiden toimintaa

    Luontojärjestöt moittivat vihreiden säyseyttä hallituksessa. WWF arvostelee, että vihreät on hiljaa, vaikka hallituksessa on järjestöjen mukaan käynnissä ympäristöhallinnon historiallinen alasajo.

    WWF:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan porvarihallitus on jäämässä historiaan ympäristövastaisuudestaan. Luontojärjestö WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen rökittää nyt myös vihreitä siitä, että keskusta saa vetää hallituksessa luonnonsuojelunvastaista linjaa.

    Comment by Klementiini — 30.10.2009, 16:03 @ 16:03

  4. Ei tarkoitettu julkaistavaksi. Postauksen toinen kuva ei näy selaimessani kunnolla - se, jossa lukee “äänestäjä karta vihreä liittoa”. Firefox.

    Comment by janne — 30.10.2009, 19:11 @ 19:11

  5. Ok kiitti tiedosta, nyt pitäisi näkyä kaikilla.

    Comment by Klementiini — 30.10.2009, 22:01 @ 22:01

  6. Löytyykö “karta vihreää liittoa” -flaikkua tulostuskelpoisena. esim pdfnä? Tänks.

    31.10.09 Yle uutiset - Sinnemäki: Luonnonsuojelu jäänyt liian vähälle…
    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/10/sinnemaki_luonnonsuojelu_jaanyt_liian_vahalle_1127335.html

    Comment by anon — 01.11.2009, 01:27 @ 01:27

  7. En tiedä kuka flaikun on alun perin tehnyt, eikä se musta oikeastaan ole edes kovin hyvä (sisältää natsikortin ja retoriikka on aika 70-lukulaista). Mutta ehkä flaikun tekijä voi ilmoittautua jos lukee tätä?

    Comment by Klementiini — 01.11.2009, 02:31 @ 02:31

  8. Juttelin muutaman kaverin kanssa pari päivää sitten vihreistä ja vasemmistosta, ja harmiteltiin sitä, että vasemmisto käyttää voimansa vihreiden mollaamiseen järkevän politiikanteon asemesta.

    “Äänestäjä, karta vihreää liittoa” -tekstistä saa jotenkin sellaisen kuvan, että kaikki muut ovat väärässä ja kirjoittaja oikeassa. Niinhän se varmasti onkin. Monelle vihreitä äänestävälle vaihtoehtoina on myös esim. kokoomus.

    On harmi, ettei monikaan tunnu tietävän, että hallituksessa on useampi puolue, vaan kaikki tehdyt päätökset pistetään vihreiden syyksi. Jos vihreät hankaisivat joka asiassa vastaan, masinoisi kokoomuskeskusta myös muut päätökset vituralleen.Vihreiden vaihtoehtona olisi toki myös ollut jättäytyä hallituksesta pois. Olisiko silloin asiat paremmin? Tulisiko silloin parempia päätöksiä?

    Comment by Timo Alanko — 01.11.2009, 16:57 @ 16:57

  9. On harmi, ettei monikaan tunnu tietävän, että hallituksessa on useampi puolue, vaan kaikki tehdyt päätökset pistetään vihreiden syyksi.

    Eihän ole. Tässäkin blogissa on lyöty keskustaa ja kokoomusta. Monille vihreille tuntuu olevan käsittämätöntä että hallituksen toimia vastustava taho, vaikka bloginpitäjä, hyökkää kaikkia hallituspuolueita vastaan eikä anna yhdelle niistä jotain erivapautta välttää vastuu hallituksen tekemistä päätöksistä.

    Kannattaa myös huomata että tämän entryn viherkritiikistä ei edes ollut kyse siitä että vihreät tekevät hallituksessa liian vähän vaan siitä että vihreillä poliitikoilla on paskoja käsityksiä asioissa. Missään ei käy ilmi että Sinnemäen tai Järvisen mielipiteet olisivat jotain kompromisseja kepu/kokoomuksen kantojen ja järkevien kantojen välillä. Kysymys on siitä että Sinnemäki ja Järvinen ajavat politiikkaa jossa ensimmäisen kohdalla opiskelijoille lyödään lainakahle jalkaan ja toisen kohdalla tekijänoikeusrikkojille lyödään konkreettiset kahleet käteen. Ei niitä oikein edes voi selittää perinteisellä “No kun nyt on nämä realiteetit ja ollaan noiden muiden puolueiden kanssa tässä hallituksessa…”-retoriikalla.

    Comment by Tatu Ahponen — 01.11.2009, 17:49 @ 17:49

  10. Viime päivien vihreitä koskevassa keskustelussa vihreät itse ovat yrittäneet siirtää puheen joko imagoon (”lähtee hallituksesta vain sen takia, että oma imago menee huonommaksi” -Mastomäki) tai ikuiseen ja abstraktiin “kaikki olisi vielä huonommin jos vihreät ei olis hallituksessa”.

    Hallituskysymyksestä en ole kovin kiinnostunut, ja imagopuhe taas osoittaa toisaalta vihreiden poliittisen älykkyyden (kuva ja huomio ovat vetoavat, ei mikään moralistis-periaatteellinen puhe), toisaalta vihreiden läheisyyden siniseen työväenpuolueeseen. Eipä sillä, en moralisoi. Taitavaa vallankäyttöä!

    Tässä blogissahan on haistatettu paskat työministerin mitään tajuamattomasta (tai jos tajuaa, niin julman kokoomuslaisesta) opiskelijapuheesta ja vaadittu, että vihreät eivät teeskentelisi olevansa muita kuin kokoomuslaisia. Istukoot hallituksessa vedenpaisumukseen asti, kunhan joko toimisivat ohjelmansa mukaan tai myöntäisivät olevansa kokoomuslaisia.

    Jos vihreät hankaisivat joka asiassa vastaan, masinoisi kokoomuskeskusta myös muut päätökset vituralleen.

    Totta kai puoluepolitiikka on kompromissien tekemistä. Tätä “alistutaan vahvimmalle mutta ei kuitenkaan ihan täydellisesti” -logiikkaa jatkamalla taidetaan kuitenkin päästä melko mielenkiinnottomiin tuloksiin (= kaikki poliittinen toiminta lähenee nykyistä valtapistettä eli kokoomuskeskustaa).

    On harmi, ettei monikaan tunnu tietävän, että hallituksessa on useampi puolue, vaan kaikki tehdyt päätökset pistetään vihreiden syyksi.

    Kerratakseni: muut hallituspuolueethan ovat julkilausutun ilkeitä! Kokoomuksessa julistetaan “stoppia maahanmuuttajapummeille”, keskusta on himokristillisen vanhoillinen ja kaksinaismoralistinen jne. Vihreiden ongelma on siinä, että heillä ei ole munaa eikä pillua joko a) lausua ilkeyttään julki tai b) toimia “ei-ilkeän” ohjelmansa mukaisesti.

    Comment by Klementiini — 01.11.2009, 17:51 @ 17:51

  11. Entryssä ehkä ei, mutta siinä pelastavassa äänessä (eli tossa lärpäkkeessä) oli aika paljon sellainen kaiku, että yritetään osoittaa vain vihreiden tekevän huonoja päätöksiä… Voi vihreillä olla idioottimaisiakin avauksia, en sitä kiistä. En vaan oikein ymmärrä Sinnemäen tai Järvisen lausuntojen yhteyttä tohon lärpäkkeeseen. Sen takia toin esiin sen, että monasti halutaan vain moittia vihreitä.

    Err… “stoppia maahanmuuttajapummeille”… kokoomus tais sanoutua irti tosta sloganista, joten on melkoista yleistystä sanoa, että se on kokoomuksen mielipide.

    Mä oon sitä mieltä, että kompromisseilla harvoin päästään hyviin tuloksiin. Kaikki osapuolet lähinnä yrittää minimoida vahinkoja.

    Jos lähetään ihan hiuksia halkomaan, niin entryssä ei ollut minkään näköistä sisältöä. Siinä ei ole esitetty mitään parannusehdotuksia tai vaihtoehtoja. Kunhan soitetaan suuta.

    Comment by Timo Alanko — 01.11.2009, 19:43 @ 19:43

  12. Timo: johan tässä on moneen kertaan esittetty helppo parannusehdotus: vihreiden täytyy myöntää olevansa kokoomuslaisia. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

    Comment by Klementiini — 01.11.2009, 20:05 @ 20:05

  13. hah! no juu. sillä ratkeaa se, että opiskelijat opiskelisivat päätoimisesti, tekijänoikeuskysymykset sekä vanhasen ero :D

    Palikat.

    Comment by Timo Alanko — 01.11.2009, 22:29 @ 22:29

  14. Tänään taisi sitten selvitä, kenen/keiden kynästä tämä hengentuote on lähtöisin. Ryhmän tavoitteena on “päästä eroon kapitalismista ja toteuttaa ympäristövallankumous”.

    Tsemppiä vain.

    Tuon bloggauksessa mainitun läpyskän Helsinkiä koskevista väittämistä voisin kertoa pidemmästikin, mutta taitaa jäädä tällä kertaa kirjoittamatta.

    Comment by Martti — 11.11.2009, 18:51 @ 18:51

RSS feed for comments on this post.

Kommentoi

HUOM. Ensimmäinen kommentti jokaisesta ip:stä menee moderoinnin kautta - se kyllä ilmestyy pienellä viiveellä, ei tarvitse lähettää kuin kerran.

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.