Siniristiloppunsa

06.12.2009, 02:45

 

Mielenkiintoisinta on se, että sodan kokeneiden aikalaismuistoja pidetään populaareissa julkaisuissa jotenkin autenttisimpina kuin akateemisen historiantutkimuksen. Tällöin ei ymmärretä sitä, että nimenomaan rintamalla ollut sotilas oli kaikista alttein sotapropagandalle ja hänen näkemyksensä sodankulusta oli kaikkein vääristynein – silloin kun tarkastellaan sodankulkua yleensä. Tietenkin sotilaan henkilökohtainen kokemus juoksuhaudan pohjalla tykistökeskityksen keskellä on niin autenttinen kuin voi olla. Muta sen sijaan yleiset arviot sotilaiden taistelukunnosta, moraalista, tappioista, menestyksistä ja sankariteoista olivat kaikki enemmän tai vähemmän valtioneuvoston tiedotusyksikön värittämiä kertomuksia. Eihän yksittäisellä sotilaalla ollut mitään mahdollisuutta saada muualta tietoa sodankulusta tai kotirintamalta kuin virallisista tietolähteistä. Talvisodan aikaisen propagandan ja todellisuuden erottaminen toisistaan on vaikeaa koska valtioneuvoston tiedotusyksikön harjoittama propaganda oli niin onnistunutta, että se elää vielä tänäkin päivänä hyvin.

(Postmoderni identiteetti: 70 vuotta talvisodan propagandasta

 

Vallankumouksen hedelmiä ei ole kajonnut nationalistisiin fantasioihin, koska Kuokkavierasjuhlat hoiti aikoinaan sen puolen (kunnes mielenosoittajat menivät lakkoon). Toisaalta on katsottu, että fantasian tuomitseminen vain vahvistaisi sitä tai synnyttäisi tilalle viisi uutta fantasiaa.

En ole ollut erityisen kiinnostunut kansallisten identiteettien rakentamisista tai niiden purkamisesta. Koko keskustelu on ala-asteelta lähtien tuntunut välinpitämättömän kaukaiselta. Se ei ole ikään kuin koskenut tätä hedelmää. Jos on pakko, niin kai sitä samastuu ainakin ajattelun kentällä johonkin "eurooppalaiseen", mutta yleinen (ja objektiivisesti tietenkin virheellinen) kokemukseni on, että samaan aikaan kun nationalismien keinotekoinen ja väkivaltainen luonne tulee yhä selvemmin esille, niin ne koskevat yhä niitä toisia

 

Olen samaa mieltä Juicen "Siniristiloppumme" -biisin nimen kanssa. Muuttaisin tosin sijapäätettä: "Siniristiloppunsa." Nationalismin - esimerksi lamojen aina esiin nostaman Suomen talvisotamyytin - tuhoutuminen on erittäin hyvä asia, mutta se on heidän asiansa ja heidän loppunsa, ei minun tai meidän. (Juice-fanit voivat sitten kiistellä loputtomiin, että onko itse biisi ironinen vai fasistinen vai molempia.)

Joidenkin mielestä siniristiloppu täytyisi korvata hakaristialulla, Danin blogissa kerrottiin aiemmin. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Ville Rydman teki aloitteen hakaristin palauttamisesta ilmavoimien symboliksi. Eilen Rydman väitteli Aamu-tv:ssä kapitalismista ja ympäristöstä erään ystäväni kanssa. Rydman sanoi jotain sen suuntaista, että "markkinat ovat meidän tekemiämme ja itse olemme ne ylentäneet tai alentaneet". Samaa voisi sanoa nationalistisista fantasioista, myös sellaisista, jotka takertuvat hakaristiin.

Hävittyään "myyttisinä suomalaisina/saksalaisina/ranskalaisina jne." nationalisteista saattaa tulla mielenkiintoisempia ihmisiä. Ja jos annetaan lupa fantasioida, niin voisi jopa ajatella, että jotkut heistä tunnistaisivat asemansa yhteiskunnallisessa luokkasuhteessa ja vahvistaisivat jotain ihan muuta identiteettiä. Tai ehkä lopettaisivat identiteetteihin takertumisen kokonaan!

 

Mitä muuta Suomeen kuuluu? Siirtolaistaustainen BB-voittaja Aso kertoo äänestävänsä keskustapuoluetta. "Mannerheim on kiva mies. Se on yrittänyt ja onnistunut maan ja kansan puolesta", Aso sanoo.

Miksi? Ja miten keskustalla voi olla siirtolainen keskeisenä työntekijänä? Keskustahan ei varmasti millään mittapuilla aja siirtolaisten intressejä. Miksi kuitenkin on siirtolaisia, jotka haluavat äänestää vastoin omia "intressejään"?

Ehkä he haluavat esittää itsensä "suomalaisina". He yli-identifioituvat "suomalaiseen" ja kiinnittyvät siksi keskustan edustamaan kuvitelmaan Suomesta. "Tulin tänne siirtolaisena, mutta nyt minusta on tullut niin suomalainen, että olen oppinut taistelemaan siirtolaisten aseman huonontamisen puolesta."

Tietenkin myös suomalaiset nationalistit itse esittävät itsensä "suomalaisina". He samastuvat johonkin (Kalevalaan, maaseudulle, talvisotaan, jne.) projisoimaansa "suomalaiseen" ja kiinnittyvät näin kuvitelmaansa Suomesta.

Tässä mielessä keskustalaiset siirtolaiset ja nationalistiset suomalaiset toimivat aivan samalla tavalla.

 

Itsenäisyyspäivänä järjestetään muutama mielenosoitus. Poliisin mukaan ne "sujuvat pomminvarmasti rauhallisesti", paitsi ehkä Kolmen Sepän patsaalta klo 17.30 lähtevä Kuumotuskulkue, joka "poliisia hieman huolettaa".

Itsaripäivän demonstraatiot eivät ole keränneet sataa ihmistä enempää väkeä noin kuuteen vuoteen, ja viime joulukuun ilmastomielenosoitus oli vähän hävettävä. Objektiivisesti poliisilla ei siis, valitettavasti, ole syytä huoleen, ja he tietävät sen. Totuus poliisista tuleekin Hesarin foorumilta:

 

Kyllä edes yksi mielenosoitus pitää saadaa näyttämään yhteuiskuntajärjestystä häiritseväksi, jotta poliisi saa syyn ottaa käyttöön mellakkabussit, koirat sekä ainakin 200 mellakkavarusteisiin puettua kommandoa. Kyllä siinä itu-hippi taas vikisee, kun ensi vuoden määrärahoja kaivetaan kasaan.

("JOUHA-varusteet happanee varastoon", nimimerkki "verolle") 

 

Olisihan se piristävää, jos Helsingissä toteutettaisiin ateenalainen joulukapina (vrt.), mutta mitään sellaista ei tapahdu. Turha muutenkaan laittaa tässä osassa Skandinaviaa kaikkea toivoa suoraan konfliktiin! Tärkeimmät vastarinnan viivat kulkevat näkymättömissä (niitä ei tiedosteta).

Toki niistä pitäisi tehdä näkyvämpiä. Mutta en tiedä, onnistuuko se enää itsenäisyyspäivän spektaakkeliyrityksillä. Vähintään noihin yrityksiin tarvittaisiin se poliisin huuruisimpina 1990-luvun vuosina fantasioima ammattimaisten mellakoitsijoiden ulkomailta johdettu armeija… Aah, siinäpä olisi!

En tosin tiedä, kumpi on huuruisempi osapuoli, aktivisteja biorekistereillä vainoava poliisi vai se "anarkisti", joka kirjoitti tämän huumoripaketin. Tai kirjoittajahan itse on loistava trolli, ainoastaan tekstin julkaiseminen hämmentää, koska käsittääkseni Takussa luetaan sinne lähetyt artikkelit.

 

Hesarin foorumi on muuten paras paikka tarkastella ideologian toimintaa. Sinnehän tunnetusti kirjoitetaan tyyliin "kaikki ulkomaalaiset täytyy siirtää internointileirille", "mun sedän vaimon ufokokemus todistaa ilmastomuutoksen valheeksi", "taas ne pasifistianarkistit pahoinpitelevät ohikulkijoita", jne.

Ideologian idea ymmärtääkseni on, että tosiasioilla ei ole mitään tekemistä asenteen tai varsinkaan toiminnan kanssa. Juuri näin HS:n foorumi toimii. On täysin yhdentekevää, miten siirtolaiset toimivat, mikä on luonnontieteilijöiden enemmistön näkemys ilmastonmuutoksesta tai mitä anarkistit tekevät. Kaikesta huolimatta ulkomaalaiset täytyy eristää, ilmastonmuutos on salaliitto ja anarkisteja täytyy halveksua.

Jos ja kun tosiasiat ovat lähes kiistattomasti tällaista retoriikkaa vastaan, niin sen parempi. Foorumin kirjoittajat saavat rietasta nautintoa juuri tästä mielettömyydestä. "Tunnen mukavia maahanmuuttajia, tunnen ilmastotilastot ja tiedän, etteivät anarkistit pahoinpitele ohikulkijoita, mutta kaikesta huolimatta kirjoitan, että…"

 

Tähän voisi väittää vastaan, että HS:n foorumi on vain täynnä trolleja, joita ei pidä ottaa vakavasti. Väite pitää paikkaansa, asia on juuri näin. Silti trollit on pakko huomioida, koska kaikesta huolimatta trollien tekstit ovat kaikkien luettavissa ja tuottavat vaikutuksia. Onko kirjoittajien "vittuilenpas nyt vähän mutten oo tosissani" -fiiliksellä silloin väliä?

Ideologian nykyaikaisin muoto on juuri trollaaminen. "Tiedän tosiasiat, ehkä jopa olen sitä mieltä että osa siirtolaisista on ihan jees ja haluan että ilmastonmuutos torjutaan, mutta kaikesta huolimatta taistelen siirtolaisia vastaa ja ilmastonmuutoksen puolesta ja vieläpä nautin siitä…"

Trollaus on näin Zizekin määrittelemän "ideologisen kyynisyyden" suomenkielinen versio. Se ei silti ole sama asia. Zizekin ongelma on, että hän olettaa aina lopulta yleissivistyneen subjektin, joka tietää miten asiat ovat. Oikeastihan iso osa ihmisistä ei "ihan oikeasti", siis empiirisesti tiedä asioita (mikä ei tarkoita, että tiedon lisääntyminen välttämättä muuttaisi heidän käytöstään). Yllä esitetyllä mallilla ei siksi välttämättä voi "analysoida" kovin paljon muita kuin juuri netissä esiintyviä trolleja.

 

  

Kävi Kuumotuskulkueessa tai ensi viikolla alkavassa Kööpenhaminen ilmastokokouksessa miten tahansa, niin Jorma Ollilan sanoin voimme todeta, että maailma ei ole enää entisensä

 

6 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://vallankumous.blogsome.com/2009/12/06/siniristiloppunsa/trackback/

  1. “Tietenkin myös suomalaiset nationalistit itse esittävät itsensä “suomalaisina”. He samastuvat johonkin (Kalevalaan, maaseudulle, talvisotaan, jne.) projisoimaansa “suomalaiseen” ja kiinnittyvät näin kuvitelmaansa Suomesta.”

    Eikö sama koske myös äärihippejä, jotka rakastavat oman lapsensa murhaajaakin. Ainakin jonkinlaista mystistä primitivismiä (ilman sotia) löytyy sieltä puolelta. Kalevalalainen perinne, muinaisaukit ja maaseutu ovat Faces festareilla hyvin korostetussa asemassa.

    PS. Hieno postaus!

    Comment by Kaali Ilkka — 06.12.2009, 12:58 @ 12:58

  2. Jos olisin lacanilainen, väittäisin, että sama koskee jossain määrin meitä kaikkia. Toimimmehan aina jossain roolissa, jossa esitämme itsemme kaupunkilaisina, vasemmistolaisina, seurustelusuhteessa, opiskelijoina, elämäntapataiteilijoina jne. ja samastumme johonkin projisoimaamme hahmoon.

    Comment by Klementiini — 06.12.2009, 14:48 @ 14:48

  3. Siinä ei välttämättä ole mitään nationalismia että arvostaa “maaseutua” tai metsiä. Päinvastoin voidaan ajatella että nationalismi on yksi niistä tekijöistä jotka irrottivat ihmiset pitäjistään.

    Kaali Ilkka voisi kertoa lisää “primitivismin mystisyydestä”?

    Comment by rot — 06.12.2009, 16:03 @ 16:03

  4. Hesarin keskusteluissa asiaakin: http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=218710&messageID=4206015&#4206015

    Anarkistit ja antiautoritaariset kommunistit hyökkäävät demokratiaa vastaan, koska he vastustavat valtiota ja haluavat lakkauttaa kaikki sellaset hierarkkiset organisaatiot ja logistiset rakenteet, jotka mahdollistavat elämän alistamisen työvoimaksi ja luonnonvaroiksi, totalitarismin, modernin sodankäynnin ja kansanmurhat. Fasistit sen sijaan hyökkäävät demokratiaa vastaan, koska heidän mielestään se on liian heikko valtiomuoto, ja he haluavat viedä äärimmäisyyksiin kaikissa parlamentaarisissa järjestelmissä piilevät totalitaarisen hallinnon mahdollisuudet.

    Totalitarismin vaara ei piile antiautoritaarisissa liikkeissä vaan tavallisissa lainkuuliaisissa ja velvollisuudentuntoisissa kansalaisissa, jotka voivat jälkeenpäin kohauttaa olkapäitään ja todeta että “minähän tein vain työtäni” ja “täytin velvollisuuteni kansalaisena.” 1900-luvun historia osoittaa, että demokraattinen valtio muuttuu tarpeen vaatiessa diktatuuriksi täysin laillisessa järjestyksessä, demokraattisia menettelytapoja noudattaen. Henkilökohtaisesta vastuusta irtisanoutuneen kansalaisen tarvitsee sitä tuskin edes huomata; hän voi jatkaa arkensa rutiininomaista suorittamista ja politiikan spektaakkelin sivustaseuraamista totuttuun tapaansa, seuraavia ohjeita ja käskyjä odotellen.

    Comment by rot — 06.12.2009, 21:09 @ 21:09

  5. “En tosin tiedä, kumpi on huuruisempi osapuoli, aktivisteja biorekistereillä vainoava poliisi vai se “anarkisti”, joka kirjoitti tämän huumoripaketin. Tai kirjoittajahan itse on loistava trolli, ainoastaan tekstin julkaiseminen hämmentää, koska käsittääkseni Takussa luetaan sinne lähetyt artikkelit.”

    Hahaa, nerokasta. Tuo teksti on nimittäin suora käännös tekstistä Revolution i välfärdsstaten. Joka on ruotsalaisten natsien kyhäelmä. Trollilla on ainakin ollut huumorintajua!

    Vertaa esimerkiksi tämä kohta tuohon takun tekstiin:

    “Nå, den svagaste punkten i samhällsbygget då? Det är väl inte direkt någon större hemlighet det inte. Till och med makthavarna själva talar ju öppet om det högteknologiska samhällets sårbarhet. Ekonomi, infrastruktur, kraft- och värmeförsörjning, transporter osv. Så länge samhället och dess ekonomi fungerar någorlunda väl, ja då sitter den finansiella och politiska makteliten i orubbad ställning, men vad händer den dag samhällsekonomin börjar gunga på allvar, för att inte tala om när den verkligen kraschar och folk får klara sig utan de skyddsnät de under årens lopp vant sig vid? Vad händer när el och värme försvinner mitt i vintern? Vad händer när folk inte kommer till jobbet på grund av att en järnvägslinje blivit försatt ur spel?”

    Eli takun primot lukevat/kritisoivat innoissaan ruotsin natsien tekstejä… =)

    Mainittakoon myös, että pari sikäläistä natsipossea ottivat tämän tarpeeksi vakavissaan käydäkseen rikkomassa paikallisen ala-asteen ikkunoita ja räjäyttelemässä sähkönmuuntajia… Kunnes jäivät kiinni, siis.

    Comment by BioDynamo — 22.12.2009, 23:16 @ 23:16

  6. Hyvä että lähde tuli ilmi. :D

    Comment by Klementiini — 23.12.2009, 00:11 @ 00:11

RSS feed for comments on this post.

Kommentoi

HUOM. Ensimmäinen kommentti jokaisesta ip:stä menee moderoinnin kautta - se kyllä ilmestyy pienellä viiveellä, ei tarvitse lähettää kuin kerran.

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.