Kleinin keikasta
Yleisö mossaa
Naomi Klein pistäytyi eilen Helsingin yliopiston Metsätalolla. Moshpit oli täynnä myös salin ulkopuolella. Sisälle ei päässyt ilman zurnalistikorttia, ellei saapunut tuntia ennen keikan alkua. Spektaakkeli reagoi tapahtumaan odotetusti.
Hesari on kirjoittanut Kleinista tänä vuonna kolme kertaa. Kirjoitukset toteuttavat yksitoikkoista dialektiikkaa: ensin myöntö, sitten symmetrinen kielto, ja lopuksi yhdistävä, säilyttäen kumoava ja kyynisesti kohottava yhteenveto.
Tammikuussa lehdessä ilmestyi kokosivun esittely ja kasvokuva WSOY:n kustantamasta Tuhokapitalismin noususta. (Hölmö suomennos: nimen pitäisi olla Shokkioppi.) Lehteä syytettiin oman painotuotteen puffaamisesta.
Maaliskuussa edellisen jutun positiivisuus haluttiin kumota laittamalla Osmo Soininvaara arvostelemaan Kleinin kirja. Soininvaara päätti kusta entisten äänestäjiensä niskaan - tai siis "globalisaation vastustajien".
Soininvaaran mukaan "Klein näkee historian oikeiston salajuonena", mutta
Kleinin kirja ei kuitenkaan tarjoa muuta purkautumistietä kuin mellakoinnin aina siellä, missä maailman johtajat kokoontuvat. Tarvittaisiin kunnon ohjelma, jonka voisi esittää nykykehityksen vaihtoehdoksi.
Niin. Hyvin kirjoitettua arvostelua vastaan vaivautuu joskus argumentoimaan, mutta jos kirjaa ei ole luettu, juttuun on turhauttavaa kajota. Soininvaara olisi voinut vaikka selata kirjan viimeistä lukua ja jättää vanhimmat populismit pois.
Viimeisin teksti, uutinen eilisestä luennosta, nostaa esiin kysymyksen moralismista. Hesari kirjoittaa:
Kapitalismin kritiikki käy hyvin kaupaksi … Klein on Suomessa markkinoimassa … rockvideomaista … Vaikuttuneisuuden voi melkein kuulla … Yleisö palkitsee Kleinin … ovensuun myyntipisteessä on kuhinaa.
Meillä on yhteiskunta, jossa ainoa tapa saada äänensä kuuluviin on kerätä rahaa, markkinoida ja rockvideomaistaa. Jos mediaan yrittää sitten luoda uusia ongelmia tätä kautta, moralistit syyttävät epäautenttisuudesta ja vesittävät jutun.
Tästä seuraa Julma-Henrin analysoima tilanne:
sä ihmettelet miks mä rikoin jonkun vitun ikkunan
mitä vittua muuta mä voin tehdä häh
ostaa hesarista mainospaikan ajatukselleni?
Julma-Henri suosittelee affektiivista politiikkaa.
Kleinin kirjoja voi itse asiassa lukea affektiivisen aktivismin journalistisena taustakuvana.
No Logo (1999) esitteli jo ennen Hardtin & Negrin Imperiumia (2000) argumentin kapitalismin rekuperaatiokoneiston uusimmasta vaiheesta: moninaisuuden, marginaalien ja identiteettien (brändien) kaupallisesta valjastamisesta. Vastarintaa ja vaihtoehtoja (2002) vastaa Hardtin & Negrin Multitudea (2003) esittelemällä vastarinnan aakkosia.
Shokkioppi puolestaan on eräänlainen kapitalismin musta kirja 50 vuoden ajalta. Ongelmallista tekstissä on subjektikeskeisyys ja rationaalisuus: historia näyttäytyy vähän liian tarkasti suunnitellulta ja tarkoitetulta muutaman yksilön tuotteelta - välillä Soininvaarankin oikeistopopulismi osuu. Tällaiset viat ovat kuitenkin tekstin taustarakennelmassa, eivät pinnassa, toisin kuin vaikka Chomskyllä, jonka uudempia kirjoituksia ainakin minun on vaikea lukea niiden rationalistis-moralistisen paatoksen takia.
Kirja toimii tuhokapitalismin karttana matkalla CIA:n sähköshokkitesteistä ja USA:n tukemista Etelä-Amerikan diktatuureista Neuvostoliiton hajoamiseen, Etelä-Afrikkaan, tsunaminjälkeiseen Sri Lankaan ja Thaimaahan, Irakin sotaan ja myrskyn hävittämään New Orleansiin. Pihvi on siinä, että tekstissä yhdistyy harvinaisella tavalla vasemmistolainen historiankirjoitus, kevyt teoria (shokkiopin logiikka) ja porvarillisen taloustieteen kritiikki.
Erityisen tärkeää on muistaa Kleinin esittämä kritiikki Amnestyä ja vastaavia ihmisoikeusjärjestöjä kohtaan. Järjestöt valittavat nykyisestä tilanteesta eivätkä koskaan kysy, miksi ja miten tilanteeseen on päädytty - kannan ottaminen tuhoaisi esimerkiksi Amnestyn hellimän myytin poliittisesta sitoutumattomuudesta.
Ihmisoikeusjärjestöt eivät voi muuttaa vallitsevia syväjärjestelmiä niin kauan kun ne ovat yksilökeskeisiä ja sivuuttavat kysymyksen poliittisista rakentumisprosesseista, ja taloudesta.
Shh! Kuuntelemme Kleinia
Kävin itsekin tuolla aulassa höristelemässä korviani. Tunnelma oli aika kiusallinen.
No Logo oli aikanaan herättelevä kirja ja annan siitä Kleinille suuret kiitokset. Kleinin nykymeno vaikuttaa kuitenkin enemmän rokkistaran kiertueelta kuin miltään vakavasti otettavan ajattelijan luennolta. Eipä tuo Naomi ole itseään varmasti ajattelijaksi nostanutkaan, pelkästään hippi-idoliksi. Kaikkein kiusallisinta tässä on kuitenkin se, että häntä idolisoivat ihmiset pitävät itseään helposti “valveutuneempina” kuin muita keskimäärin, mutta eivät silti osaa tai vaivaudu kyseenalaistamaan idolinsa sanomisia.
Kuten Soininvaara myös minä kritisoin Naomia ennen kaikkea siitä että hän ei osaa hahmottaa toimivia ratkaisuja esittämiinsä ongelmiin. Tässäkin kirjanmyyntitilaisuudessa nuori kaveri yleisöstä mainosti jotain telttailuprotestia GMO-viljelmien kupeessa. On hienoa että ihmisillä on näin vahvoja vakaumuksia ja oikea päämäärä. Itse en kuitenkaan kehoittaisi, toisin kuin Naomi, ratkaisua ja muutosta tavoittelevia ihmisiä seuraamaan nuorukaista pellon reunalle vaan suuntaamaan energiansa vaikuttaakseen niihin tahoihin jotka tekevät kuhunkin asiaan liittyviä päätöksiä. Tämä vaikutustyö on uskottavampaa ja tehokkaampaa yritysten ja päättäjien kokoussaleissa kuin kadulla vaahtomuovihaarniskassa.
Vielä yksi kritiikin siemen jäi mieleeni tuosta mainostilaisuudesta (kirja 35 eur.). Naomi väitti että yritysten yhteiskuntavastuun vaatiminen on yhtä tyhjän kanssa. “Asiaa on kokeiltu 10 vuotta eikä sillä ole saavutettu mitään.” Mietitäänpäs nyt hetki ihan omilla aivoilla, eivätkö jo pelkästään suuryritykset paranna koko ajan ympäristövastuutaan saati sitten pienyrittäjät. Olisi järjetöntä että kuluttajat lopettaisivat vaatimasta vastuullisesti tuotettuja tuotteita ja jatkuvaa parannusta yrityksiltä.
Itse aion ainakin käyttää näitä toimivia, tehokkaita keinoja kunnes Naomi huutelee pellonlaidalta tai barrikaadilta jonkin paremman vaihtoehdon. Ympäristöllä ja ihmisillä ei valitettavasti ole aikaa odottaa vasemmistoajattelijoiden ihanneyhteiskuntaa. Toiminta vaatii muutosta jo NYT.
Olen samaa mieltä taloudesta ja sen tärkeydestä. Monet järjestöt tietävät aivan liian vähän maailmankaupan kiemuroista jotta voisivat vaikuttaa ongelmien juuriin. Hyvä esimerkki on järjestökentän kovasti ajama kehitysyhteistyömäärärahojen nostaminen. Eikö tavoitteena tulisi paremminkin olla maailmankaupan vääristymien korjaaminen niin että valtiot voivat kehittyä omin ehdoin ja tämän alkavan kehityksen tukeminen tilapäisesti pienenevällä määrällä kehitysyhteistyövaroja?
Löydät oman Klein kommentaarini täältä
Comment by sampsa — 11.06.2008, 21:01 @ 21:01
Kuvieni ironisoiman rokkistarameiningin takia esimerkiksi Maailman sosiaalifoorumi on jonkun aikaa vältellyt Kleinin kutsumista. Ja näköjään Kleiniin tukeutumista täytyy nykyisten aktivistien välttää, jos haluavat pitää itsenäisen ajattelijan maineensa.
Ei anarkistijohtajiksi kohovia mediapersoonia tarvitse tukea tai ihannoida. Mutta sellaisten tekstejä voi aina käyttää, kunhan ovat käyttökelpoisia.
Minusta Klein tekee vieläkin hyödyllistä työtä. Ei minään suurena ajattelijana, vaan, kuten kirjoitin, journalistisena taustoittajana. Journalismihan ei voikaan olla kovin syvällistä, mutta se voi olla jotain, mistä voi aloittaa ja mikä voi innostaa. Niin kauan kun Kleinin jutut kertovat uusille ihmisille oikeiston perinnöstä ja innostavat edes joitakuita yrittämään muutosta, minua ei haittaa.
Mitä tulee keinoihin, niin mikä estää käyttämästä samalla sekä lobbausta että ulkoparlamentaarista toimintaa että vaikka äänestämistä, jos niin villille päälle sattuu. Nämähän eivät sulje toisiaan pois, vaikka jotkut puristit sellaista satuilevat. Laitonkin toiminta voi ihan aidosti kasata painetta päätöksentekijöille. Puhumattakaan toiminnan suorasta vaikutuksesta (jokainen konkkaan ajettu turkistarha ja vallattu talo…) ja luoduista verkostoista ja vastakulttuurista.
Vastaavasti yrityksiltä täytyy vaatia yhteiskuntavastuuta ja niitä täytyy painostaa, miksei kiristääkin - ilman voittojen vähenemiseen tai symboliseen/konkreettiseen väkivaltaan perustuvaa uhkaa suuremmat yritykset aika harvoin ryhdistäytyvät. Vastuun ja etiikan vaatiminen tulisi kuitenkin nähdä vain väliaikaisena askeleena. Kritiikin ainoa pointti ei voi olla kapitalismin viherpesuinnovaattorina toimiminen.
Tuskin tiedän taloudesta mitään, mutta kehitysapu ei kuulemma auta valtavasti, jos kohdemaat maksavat enemmän takaisin velkoja ja voittamattomien ylikansallisten tuottoja kuin saavat tukea. Omin ehdoin kehittyminen, siis todellinen autonomia ja valtahierarkioiden purkaminen, olisi tosiaan oikea päämäärä.
(Muuten omaan postaukseesi liittyen: minusta Kleinin ajatukset eivät ole lopulta kovinkaan tuoreita, vaikka Patomäkikin väitti idean olevan uusi… Olisin kai samoilla linjoilla A. Cockburnin kanssa:)
Lisäänpä blogisi linkkilistaan…
Comment by Klementiini — 11.06.2008, 22:39 @ 22:39
“Mitä tulee keinoihin, niin mikä estää käyttämästä samalla sekä lobbausta että ulkoparlamentaarista toimintaa että vaikka äänestämistä, jos niin villille päälle sattuu. Nämähän eivät sulje toisiaan pois, vaikka jotkut puristit sellaista satuilevat.”
Juuri näin. Keinot eivät todellakaan sulje toiaan pois päinvastoin ne täydentävät toisiaan. esim. ärhäkät keinot nostavat asioita keskusteluun ja neuvottelevammat keinot löytävät kaikkia tyydyttävän ratkaisun.
Sama pätee yritysvastuussa. Niin kauan kun lait eivät vaadi vastuullisuutta niin yritysten vapaaehtoiset sitoumukset ovat tärkeä keino parantaa toimintatapoja. yritykset itseasiassa näyttävät lainsäätäjille että ne haluavat ja voivat toimia vastuullisesti tiukentaessaan oman toimintansa reunaehtoja. Olen huomannut että monet yritykset ovat paljon hanakampia ja halukkaampia kiristämään toiminnan rajoja kuin valtiot joissa ne toimivat.
Odotan itse jännityksellä kuinka EU:n biopolttoainekriteeristön käy. EU on viittä vaille ensimmäinen alue joka vaatisi yrityksiltä laissa määriteltyä tuotannon vastuullisuutta. Se onko tuo EU:n kriteeristö vielä läheskään riittävän tiukka on jo toinen kysymys. Pelkkä lain olemassa olo avaisi kuitenkin jo mahtavat näkymät: biopolttoaineitahan tuotetaan raaka-aineista joita käytetään moniin eri käyttötarkoituksiin. Lakia tulisi pian laajentaa koskemaan myös näitä tuotteita eli maa- ja metsätaloutta noin ylipäätään.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kiitos linkistä.
Comment by sampsa — 12.06.2008, 12:25 @ 12:25