Äänestämisestä

01.10.2008, 00:19

Vanhan koulukunnan anarkistien asenne vaaleissa äänestämiseen on suurin piirtein seuraavanlainen.

Ensiksi perustelu on tämä:

 

 

 

Ja toiseksi äänestyslipukkeet ovat yhtä kuin tämä, tai ainakin äänet päätyvät tähän:

 

 

 

Ajattelin ennen näin, ja ymmärrän ajatuksen edelleen. Nykyään haluaisin kuitenkin vastata äänestämistä vastaan kampanjoiville näin:

 

Vaaliläppä ei tarkoita, että uskoisimme edustukselliseen demokratiaan. Uskomme siihen, että yhteiskunnalliset konfliktit ratkaisevat, ja mahdollisuuksiemme mukaan pyrimme kärjistämään noita konflikteja vallankumoukselliseen suuntaan.

Mielestämme on hirvittävän vanhanaikaista uskoa, että vaaleihin osallistuminen legitimoisi valtaa. Valta ei ole koskaan legitimaatiota tarvinnut, ja sitä paitsi valta sijaitsee nykypäivänä jossain aivan muualla kuin kansallisvaltioiden parlamenteissa tai kaupunkien valtuustoissa. Jos vaaliboikoteilla olisi jotakin merkitystä, olisimme varmasti sabotaasin etulinjassa, mutta kun vaaliboikoteilla ei ole mitään merkitystä - kuten ei vaaleillakaan.

Vaalien kautta voi kuitenkin olla mahdollista tuoda joitakin ajatuksia julkiseen tilaan ja vaikuttaa mahdollisuuksiin [esimerkiksi] ylläpitää vallattuja sosiaalikeskuksia …

Samaan aikaan ja ensisijaisesti kehotamme ihmisiä ottamaan haltuun yhteiskunnallista rikkautta ja tekemään siitä yhteistä, perustamaan piraattiradioita ja järjestämään piraattileffanäytöksiä, valtaamaan tiloja ja ottamaan itselleen niitä tavaroita, joita tarvitsevat, maalaamaan piissejä ja jakamaan p2p-verkostoissa tiedostoja.

(Arkistossa pölyttynyt 451-kollektiivin lehti, #2, 2004)

 

Niin. Äänestämättä jättää iso kasa nuoria. Vähätuloiset, kouluttamattomat, syrjäytyneet tai anarkohenkiset voivat myös jättää äänestämättä, kuten tähänkin asti. Lopputuloksena saadaan normaalia äänestysprosentin päivittelyä ja - valittavan filosofin sanoin - samaa paskaa vuodesta toiseen, koska demarihenkiset eivät kuitenkaan uskalla jättää äänestämättä, keskustahenkisille se on velvollisuus tai jotain ja kokkarit nyt äänestävät muuten vaan.

Tässä tilanteessa voisi kai ihan yhtä hyvin äänestää vastavetona jotain vähemmän pahaa vasemman laidan ehdokasta kuin jättää äänestämättä ja antaa stalinistiänkyröiden jatkaa. Ei sillä, että se olisi mitenkään välttämätöntä tai että sen eteen tarvitsisi nähdä vaivaa, vaan esimerkiksi sen takia, että kunnallisvaaleilla sattuu nykyisessä todellisuudessa olemaan jonkin verran vaikutusta lähiympäristöön, eikä vallankumous luultavasti tule ennen vaaleja. Miksei siis äänestäminen voi olla yksi taktiikka muiden joukossa?

(Suomessa on muuten vanha kunnallisen autonomian perinne…)

3 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://vallankumous.blogsome.com/2008/10/01/aanestamisesta/trackback/

  1. Aluksi: HYI VITTU TOTA KUVAA PASKAPÖNTÖSTÄ! :P

    Itse olen edelleen äänestämisen kannalla, mutta koen äänestämisen hyvin marginaaliseksi vaikuttamisen keinoksi. Itse kuvittelisin/ajattelisin, että monesti kansalaisjärjestöjen (Greenpeace, Aseistakieltäytyjäliitto, Sosialistiliitto, yms.) kautta vaikuttaminen on usein kiinnostavampaa ja jopa tehokkaampaa kuin numeroiden piirtely paperille.

    Edellisten kuntavaalien aikaan olin juuri täyttänyt 18-vuotta ja olin jopa hankkinut henkkaritkin pelkästään vaaleja varten. Olin hyvin idealistinen vasemmistolainen ja äänestin vähintäänkin yhtä idealistista vasemmistolaista vaaleissa (http://www.miku.tk/). Viimeistään presidentinvaaleissa rupesi vituttamaan, sillä presidentinvaalit jos mitkä ovat pelkkää mediaspektaakkelia. Ymmärrän hyvin jos jengi ei niissä äänestä. Ymmärrän hyvin myös niitä, jotka eivät muissakaan vaaleissa äänestä.

    Nykyaikaiset vaalithan ovat muuttuneet eräänlaisiksi mielipiteiden tavarataloksi: ota siitä mitä on tarjolla, mutta jos mieleistäsi ei löydy, ole hiljaa. Tällä perustein aktivisteja usein moititaan keskiluokan taholta: ei auta valittaa jos ei äänestä. Itse sanoisin, että jos pelkästään äänestää, ei auta valittaa. Tosin itsellänikin tämä poliittinen aktiivisuus on jäänyt vähemmälle. Mutta koska ajattelen, että teoriakin on käytäntöä (ja ettei näitä kahta voida mielekkäällä tavalla erottaa: käytäntö perustuu teoriaan ja teoria nousee esiin käytännöstä ja konkretiasta) niin nähdäkseni myös filosofointi yhteiskunnasta, subjektiviteetista ja moraalista on äärimmäisen mielekästä puuhaa kansalaistoiminnan näkökulmasta.

    Comment by Existenz_ — 01.10.2008, 12:07 @ 12:07

  2. Hyvä summaus. Pöytälaatikossa on kaksi vuotta lojunut crimethinc-raakakäännös, jossa analysoidaan äänestämistä:

    - vaalikampanjoiden taso, uskottavuus ja kiinnostavuus on yleensä ollut samalla tasolla jukurttimainosten kanssa

    - vaaleissa on aina ratkaissut raha, media, suhteet ja imagosuunnittelu

    - äänestäminen on valitsemista ennalta määrätyistä vaihtoehdoista

    - lopputulos on lottoamista: pääseekö ehdokas läpi; jos pääsee, mitä se tekee

    - äänestäminen keskittää vallan eliitille ja lamaannuttaa alamaiset

    - vaalit päättyvät joka tapauksessa konsensukseen ja ryhmäkuriin

    - vaaleissa politikoidaan enimmäkseen äänestykseen ja kannattajuuteen liittyvillä pikkuriidoilla

    - äänestäminen rajoittuu yhteen päivään neljässä tai kuudessa vuodessa

    jne.

    Äänestää voi jos huvittaa: pääasia on, ettei kiinnitä koko juttuun liikaa huomiota, vaan käyttää aikansa ja voimansa tärkeämpiin asioihin.

    Teorian ja käytännön suhteesta olen samaa mieltä, tosin toiset teoriat ovat toki toisia “käytännöllisempiä”.

    Comment by Klementiini — 02.10.2008, 01:40 @ 01:40

  3. Äänestääkö vai eikö äänestää?

    JKA ei usko, että äänestämisestä olisi hyötyä ja jättää siksi äänestämättä. Vallankumouksen hedelmiä taas arvelee, että voisi sitä äänestääkin, koska “samaa paskaa vuodesta toiseen” saa varmimmin jättämällä äänes…

    Trackback by Larkon havaintoja — 02.10.2008, 15:48 @ 15:48

RSS feed for comments on this post.

Kommentoi

HUOM. Ensimmäinen kommentti jokaisesta ip:stä menee moderoinnin kautta - se kyllä ilmestyy pienellä viiveellä, ei tarvitse lähettää kuin kerran.

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.