“Uuden (opiskelija)liikkeen aika on nyt”

23.11.2008, 22:12

 

Vrt. lehden kansi

 

On julkaistu Vallankumous-Ylioppilaslehti, jota parhaillaan jaetaan Helsingissä. Ehkä se täydentää yo-lehden Vanhan valtauksen 40-vuotisnumeron kuvaa nykyajan meiningistä.

Lehden voi noutaa pdf:nä täältä.

Alla copypastana julkaisun kollektiivinen pääkirjoitus.


 

MANIFESTI

 

Tämä lehti on opiskelijatoiminnan manifesti, uuden liikkeen pääkirjoitus ja esiinmarssi. Samalla se antaa kuoliniskun opiskelijoiden taisteluiden eriyttämiselle muusta maailmasta. Taistelumme on yhteinen kaikkien epävarmoissa olosuhteissa elävien kanssa. Meidän täytyy päästä eroon eturyhmien kyräilevästä politiikasta ja ymmärtää, mikä ihmisten erilaisissa tilanteissa on yhteistä.

Politiikkamme lähtee yksilön vapaudesta, solidaarisuudesta ja välittömistä tarpeistamme. Toimeentulomme on epävarmaa, ja asumme vuokranantajien armoilla. Samaan aikaan pääoman ja valtion edustajat pyrkivät lisäämään yliopiston tehdasmaisuutta ja jatkuvaa kontrollia. Tämä vähentäisi radikaalisti mahdollisuuksia ja aikaa omaehtoiseen ajatteluun ja toimintaan.
 
Meillä ei ole aikaa odottaa. Muutos on ulottuvillamme tässä ja nyt. Vastustamme mahdollisuuksiemme rajaamista voiton, tehokkuuden ja innovaatioiden nimissä. Emme suostu elämään markkinoita varten.

Emme anele almuja vaan toimimme suoraan oikeuksiemme puolesta. Emme jää odottamaan edustuksellisen politiikan pelastusta vaan valtaamme itsellemme välttämättömän elintilan ja taistelemme markkinamuotoistamista vastaan.

Uskomme, että välitilassa elävien ihmisten kamppailuja yhdistää tällä hetkellä kolme teemaa: asuminen, toimeentulo ja erilaisten laitosten harjoittama kontrolli - esimerkiksi yliopistolla.

 

1.     Asuminen

Suomessa on tällä hetkellä yli 7000 asunnotonta, joista joka toinen elää pääkaupunkiseudulla. Keskimäääräiset vuokrat ovat ylittäneet opintotuen ja asumislisän yhteenlasketun tason. Samalla Helsingissä on 600 000 m2 toimistotilaa tyhjillään. Tässä tilanteessa kaavoitusmääräykset eivät riitä verukkeeksi pantata kiinteistöjä, joista voitaisiin hyvin tehdä asuntoja. Tilaa on ja jos sitä ei anneta, sitä on otettava.

Vaadimme suoraa vuokranalennusta ja kaupunkilaisten neuvotteluvoiman palauttamista. Se tapahtuu valtaamalla tyhjiä, käyttämättömiä taloja. Meillä on kolme vaatimusta:

(1) Tyhjien talojen valtaaminen laillistetaan.
(2) Gryndereitä vastaan ryhdytään toimiin esimerkiksi nostamalla rakentamattomien tonttien veroa merkittävästi, vaikkapa kymmenellä prosenttiyksiköllä.
(3) Kaavoituspolitiikka täytyy laittaa uusiksi niin, että muuhun käyttöön kaavoitettuja tiloja voidaan ottaa helpommin asumiskäyttöön.

 

2.     Toimeentulo

Emme halua tehdä ahdasta etupolitiikkaa, koska ongelmamme on yleinen epävarmuus. Siksi esitämme kaksi vaatimusta:

(1) Lyhyellä tähtäimellä: elinkustanneindeksiin sidottu korotettu opintotuki ja asumislisä.
(2) Pitkällä tähtäimellä: universaali ja vastikkeeton perustulo.


 

3.     Yliopisto

Yliopistoa määrittää tällä hetkellä turhat hierarkiat ja kontrollimekanismit, huonot työehdot ja usein heikko kurssitarjonta ja yksipuoliset opetusmenetelmät. Vaadimme, että nykyinen epäonnistunut yliopistolakiesitys perutaan ja kirjoitetaan uudestaan vastakohtaisesta, opiskelijoiden, tutkijoiden ja henkilökunnan näkökumasta. Jokaiseen mahdolliseen yliopistolakiin on kirjattava vähintään:

(1) Kaikkien tutkimustulosten julkisuus on taattava.
(2) Päätöksenteossa valtaa jaetaan yliopistoyhteisölle - sitä ei keskitetä tai jaeta pääomalle.

Ei massaluentojen tiedonsiirrolle - kyllä yhteisölliselle oppimiselle.

 

3 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://vallankumous.blogsome.com/2008/11/23/uuden-opiskelijaliikkeen-aika-on-nyt/trackback/

  1. Hyviä vaatimuksia. Kohdan 2.1 ongelmana tosin on se, että asumislisän korotukset valunevat kokonaan vuokranantajille, eivätkä siis paranna opiskelijoiden toimeentuloa tai hyvinvointia. Vrt. uudet tutkimustulokset, joiden mukaan 60-70 % yleisen asumistuen korotuksista johtaa vuokrankorotuksiin. HOAS, TOAS, TYS ja muut voivat luottaa siihen, että aina asumislisän korotuksen myötä opiskelijoilla on varaa maksaa hiukan entistä korkeampaa vuokraa.

    Hintasääntely opiskelija-asuntojen vuokriin olisi sen sijaan parempi ratkaisu. Vaikka porvarillisen taloustieteen oppien mukaan se johtaakin liian pieneen asuntojen tarjontaan (eivät näköjään markkinatkaan takaa opiskelija-asuntojen tuottamista) ja mustaan pörssiin (moniko työssä käyvä haluaa oikeasti asua pimeiltä markkinoilta vuokratussa opiskelija-asunnossa?).

    Comment by Kylteri — 24.11.2008, 16:24 @ 16:24

  2. “Kohdan 2.1 ongelmana…”

    Tärkeä pointti. Kakkoskohta on muutenkin synnyttänyt kriittistä keskustelua siitä, kuinka mielekästä on erottaa lyhyen ja pitkän tähtäimen vaatimukset. Porvarit nimittäin tuppaavat torppaamaan kaiken pitemmän tähtäimen tavoitteet - usein jopa oman pitemmän tähtäimen voitontavoittelunsa.

    No, keskustelua voi jatkaa tänään Vanhalla klo 20 alkaen.

    Comment by Klementiini — 24.11.2008, 18:36 @ 18:36

  3. Kirjoitin aiheesta pidemmän kommentin omaan vihkooni

    Comment by Kylteri — 24.11.2008, 22:58 @ 22:58

RSS feed for comments on this post.

Kommentoi

HUOM. Ensimmäinen kommentti jokaisesta ip:stä menee moderoinnin kautta - se kyllä ilmestyy pienellä viiveellä, ei tarvitse lähettää kuin kerran.

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.