Kuuma asuntosyksy

11.09.2009, 14:18

Venetsia-rakennus erään valtaajan kuvaamana

 

Kaupungilla kohistaan. Eikö Helsingin "talonvaltausliike" hiipunut, kun Sompasaaren perustettiin sosiaalikeskus Satama?

 

Niinhän sitä luultiin. Maanantaina 7.9. levisi tieto, että Lapinlahden sairaala-alueella oli vallattu Venetsia-talo jo edeltävänä perjantaina. Mitä ihmettä?

[- -]

Sähkö ja vesi tästä Helsingin kaupungin omistamasta, 29 vuotta tyhjillään olleesta kiinteistöstä on katkaistu – tänä aamuna. Ruoka kuitenkin porisee kaasukeittimen päällä, viereisessä huoneessa olevissa sängyissä on patja ja makuupussi, ja poikkeamaan tulevat vieraat tuovat vesipulloja ja kynttilöitä mukanaan. Käynnissä on Opiskelijatoiminnan hätämajoitusvaltaus.

"Opiskelijatoiminnan agendalla on ollut tämä asumisasia viime syksystä lähtien. Syksyisin uusien opiskelijoiden muuttaessa kaupunkiin edullisten vuokra-asuntojen puute näkyy aina selvimmin. Tänä syksynä sitten päätettiin tehdä jotain asialle", kertoo Otto Pietinen.

(Fifi: Asunto kaikille, vuokrat alas!)

 

Viime keväänä Opiskelijatoiminta kirjoitti poliittisen dokumentin otsikolla Miksi valtaamme asuntoja? Teksti alusti lyhyttä toimistotalovaltausta. Tuo huhtikuun lopun aktio toimi käytännössä kokeena, jolla uutettiin tietoa opiskelijoista talonvaltaajina. Tuloksena oli muutama kokemus: tyhjään taloon meneminen on helppoa, jos sitä valmistellaan vähän; opiskelijaidentiteetti saattaa suojata median ja poliisin suunnasta; Helsingissa on käsittämättömän paljon vallattavia taloja.

Perjantaina 4.9 nuokin kokemukset tulivat tarpeeseen, kun Opiskelijatoiminnan tapaaminen johti hautausmaan läpi kauan tyhjillään olleeseen Venetsia-rakennukseen. Talossa on valtauksen alusta asti asunut sekä ulkomaisia että suomalaisia opiskelijoita, joilta puuttuu oma asunto.

Asukkaat ja heitä tukevat opiskelijatoimijat ovat tehneet rakennuksen eteen valtavasti työtä, siivonneet, neuvotelleet kaupungin kanssa, lobanneet, kokoustaneet yhdessä ja muiden tahojen kanssa, antaneet haastatteluita, tiedottaneet ja niin edelleen. Toivottavasti talolla paljon aikaa viettäneet kirjoittavat kokemuksistaan vielä joskus!

 

 

 

Venetsiasta käytävät neuvottelut ovat ilmeisesti juuttuneet tiedotteen yhteen lauseeseen, jossa todettiin, että HYY:n hätämajoitus on täynnä. Valtaus onkin yritetty epäpolitisoida pelkäksi korvikkeeksi HYY:n hätämajoitukselle, vaikka sen tarkoitus on suoran auttamisen lisäksi vaatia "riittävää perustuloa, vanhentuneen kaavoituspolitiikan uudistamista sekä sosiaalisen asuntotuotannon lisäämistä".

Lisäksi sama vanha valtausdiskurssin kuvio toistuu: kaupunki vetoaa asukkaiden "turvallisuuteen". Talon asukkaat halutaan häätää väkivallan uhalla, koska talossa asuminen ei muka ole "turvallista" (ks. väitteiden kumoaminen).

Valtaus on saanut kuitenkin paljon myönteistä huomiota mediassa:

HS: Kansalaisliike valtasi talon asunnottomille opiskelijoille

HS: Helsinki katkaisi sähköt Lapinlahden talonvaltaajilta

Kansan Uutiset: Opiskelijatoiminta valtasi talon Helsingissä

Yle: Opiskelijat valtasivat talon Helsingissä

 

… ja muualla:

Liitutaulu: Venetsiassa on tunnelmaa

Tammisto: Vallattu Venetsia

 

 

 

Harhautuneita ajatuksia -blogi tiivistää valtauksesta käydyn keskustelun poliittisen ytimen:

 

Kaupunki on uhannut häätävänsä taloon majoittuneet opiskelijat heidän oman turvallisuutensa ja hyvinvointinsa takia, koska talo on kaupungin viranomaisten mukaan asuinkelvoton. Tämä on kuitenkin vain näennäinen syy. Perimmäinen syy on poliittinen. Jos kaupunki olisi kiinnostunut asunnottomien opiskelijoiden hyvinvoinnista, se olisi tarjonnut taloon majoittuneille toista paremmassa kunnossa olevaa tilaa. Sen sijaan kaupunki on katkaissut talosta vedet ja sähköt, mikä ei ainakaan lisää talon turvallisuutta ja elinkelpoisuutta. Vallattu talo on ollut vuosia tyhjillään (sähköt ja vesi toimivat silti tiistaiaamuna tapahtuneeseen katkaisuun asti) eikä sille ole suunniteltu vuoteen minkäänlaista käyttöä ennen remontin alkamista. Kyse onkin pohjimmiltaan poliittisesta tahdosta: keille halutaan antaa kaupungista elintilaa ja keille ei.

(Kamppailu asumisesta)


Varmaankin Venetsia sitten häädetään lähipäivinä. Mutta tämä ei tule jäämään tähän. Helsingissä on edelleen noin 4000 pitkäaikaisasunnotonta, asuminen on kallista ja epävarmaa, ja toimistotilaa on tyhjillään lähes miljoona neliömetriä. Rakkauden kesä on ohi, ja viimeaikaisten tapahtumien valossa vaikuttaa siltä, että on alkanut kuuma asuntopoliittinen syksy.

 

  Squat the rents down! Or else you’re gonna be living in a tent:

 

 

Opiskelijatoiminta @ Yliopiston avajaiset