Paskaduunarit: Keskisormea työnostajille
Paskaduuni. Sana lausuttiin eräänä päivänä toukokuussa 2006. Seuraavana päivänä se palasi tuhatkertaisena. Kesäkuuhun mennessä paskaduuni oli tuottanut niin paljon vaikutuksia, ettei niiden arvoa voinut enää mitata tavanomaisilla mittareilla. Paskaduuni seikkaili pääkirjoituksissa, hiekkalaatikoilla, asiantuntijoiden tv-esiintymisissä, mielipideteksteissä, blogeissa ja kahvipöydissä. Viime vuonna paskaduuni palasi kirjamuodossa ja ilmailualan lakkona.
Toissaviikolla paskaduuni palasi Aamulehdessä. Pirkanmaalaisen yrityksiä edustavan kauppakamarin toimitusjohtaja Tommi Rasila
miettii, onko meillä varttumassa nuorten ryhmä, joka "ulkoistaa" itsensä työelämästä.
- Tarkoitan sellaista porukkaa, joka ei ole saanut kotoa tai mistään muualtakaan oikeanlaista työnteon mallia tai työn iloa. Luovuttaminen on tapahtunut jo koulussa, eikä työelämään tullessa ole perustaitoja eikä asennettakaan, Rasila sanoo.
Erityisen kimpaantunut hän on siitä, että kielenkäyttöön on pesiytynyt termi "paskaduuni".
- Sen käyttämisestä pitäisi säätää raipparangaistus, koska se on hirveää toisten työn vähättelyä. Haluan kysyä, kuka on se joku muu, joka tulee tekemään ne työt, jotka eivät kelle tahansa kelpaa.
Voimme vastata toimitusjohtajan kysymykseen: kyllä, "meillä" on varttumassa nuorten ryhmä, jonka elämässä on muutakin kuin palkkatyön "tarjoama" elinkautisura. Eikö ole ihan johdonmukaista ulkoistaa itsensä työelämästä, joka perustuu työntekijöiden ulkoistamiselle, kyykyttämiselle, joustamiselle, alistamiselle, juoksuttamiselle, kaappaamiselle, hyväksikäyttämiselle, huijaamiselle, ahdistamiselle, kiusaamiselle ja vieraannuttamiselle.
Vastausta voisi jatkaa erään 2008 julkaistun kirjan esipuheen sanoin: "Jos työpaikat eivät enää ole demokratian ja solidaarisuuden luomisen paikkoja, jos niitä hallitsee yhä useammin kaikkien sota kaikkia vastaan, yksi syy on varmasti se, että työntekijöillä ei ole enää työpaikoillaan todellisia valtuuksia neuvotella palkoistaan ja taistella oikeuksistaan. Kuinka mitään todellista solidaarisuutta ja demokratiaa voisi syntyä ilman demokraattisia käytäntöjä, joissa ihmiset ajavat yhdessä omia asioitaan. Työpaikkojen siivoaminen demokratiasta on Suomessa ay-liikkeen ja työnantajien yhteisen sopimuksen tulos."
Yksi juttu tosin ihmetyttää. Aamuporvarin jutussa sanotaan, että noin kolmasosa nuorista on niin "työhaluttomia", "työelämästä vieraantuneita", "veteliä" ja "asennevammaisia", "ettei normaalista työnteosta tahdo tulla mitään". Ihan hyvä kehitys, mutta miksi vain kolmasosa? Mitä kummaa loput nuoret tekevät? Mikä saa heidät juoksemaan yhteiskunnan 50 vuoden päästä ehkä lupaamien palkintojen perässä nuolemassa työnostajia, myymässä ruumistaan ja kauppaamassa aivojaan? Täytyyhän heidän tietää, että me olemme maailmanhistorian ensimmäinen sukupolvi, jonka elintaso on huonompi kuin heidän vanhempiensa. Eikä yhteiskunnan ja työelämän muutos ole tietenkään vain sukupolvikysymys, kysykää keltä tahansa ei-kokoomuslaiselta viisikymppiseltä tai lukekaa Juha Siltalaa. Katsokaa tuloerojen kasvua, mielenterveystilastoja…
Paskaduuni-kimpaantumisensa kanssa toimitusjohtaja on kuitenkin hutikassa. Kuten Ilmailualan unioni viime syksyn lakkotiedotteissaan tarkensi, duunin paskuus ei koske sisältöä, vaan muotoa. Siivouksesta, nettidesignista tai laukkuapinoinnista tulee paskaa huonojen työehtojen, ahdistavan työilmapiirin ja nopean työtahdin vuoksi, ei työn sisällön takia.
Antakaa vastikkeeton ja ehdoton perustulo vähintään 800 e kuukaudessa, niin jotkut meistä ehkä harkitsevat palkkatyötä uudestaan: silloin voisi jättää stressaamisen vähemmälle ja keskittyä itse asioihin.
Kansan Uutisissa on hyvä kolumni, joka kattaa taloudellisen elämäni aika tarkasti:
Kaikille ei ole tässä maassa tällä hetkellä töitä tarjolla. Moni tekee työtä elämättä tuloillaan. Moni tekee työtä käytännössä katsoen ilmaiseksi. Moni tekee tärkeää työtä, jolle ei suoraan voida laskea tiettyä tuottavuutta. Moni tekee työtä, jota yhteiskunta ei edes määrittele työksi. Mikään näistä ei ole edes ihmisen omaa kykenemättömyyttä, se on yhteiskunnan mätä kohta.
Pätkätyöläiset, vuosikausia ketjutettuja määräaikaisuuksia tekevät, ilman työsopimusta työskentelevät, ilman vakituisen työsuhteen etuja työskentelevät, taiteilijat, opiskelun ohella työskentelevät, muut kahta tai useampaa työtä tekevät, lasten saannin vuoksi työelämän ulkopuolella olevat, omaishoitajat – päin naamaa syljettyjen listaa voisi jatkaa loputtomiin. Siitä vain tulisi oksettavan pitkä. Vähintään yhtä pitkä tulisi yhteiskunnallisesti haitallista työtä tekevien listasta. Pörssikikkailijoista, wahlrooseista ja muista, joita palkitsemme heidän perseilystään.
Riittävä perustulo on ajattelemisen arvoinen ratkaisuehdotus siihen suureen epäkohtaan ja vääryyteen, ettei kaikilla ihmisillä yhteiskunnassamme ole mahdollisuutta ihmisarvoiseen elämään. Sen oikeuden puolesta soisi jokaisen vasemmistolaiseksi itsensä mieltävän kamppailevan viimeiseen asti.
Jos Demos Helsingin tekemä selvitys "hyvästä työelämästä" pitää paikkaansa, tulevaisuus saattaa olla parempi:
Vanhassa, vuosikymmenten takaisessa työkulttuurissa on totuttu siihen, että ihmisiä pitää käskeä. Nyt 85 prosenttia nuorista hankkii keski-asteen tai korkeakoulutuksen. Ja mitä enemmän he istuvat koulussa, sitä suuremmat odotukset heillä on ja sitä vähemmän he suostuvat komenneltaviksi.
[…] sellainen aika ei enää palaa, että kaikki kokisivat velvollisuudekseen tehdä henkensä pitimiksi mitä tahansa työtä.
(Aamulehti, em.)
Ihmiset pakenevat työstä, kun työ on paskaa. Kaikkien sukupolvien paskaduunareiden pitäisikin yhdistyä ja näyttää työnostajille yhteistä, suurta ja sykkivää keskisormea, kun nämä eivät takaa kunnon palkkaa, siedettäviä työehtoja sekä - perustuloa.
