Vallankumouksen hedelmiä

Talvella 2007 Helsingissä järjestettiin solidaarisuusmielenosoituksia Kööpenhaminan Ungdomshusetille. Sekalainen ryhmä demojen tyyppejä sai kipinän jatkaa valtaustoimintaa Helsingissä- Uuden liikkeen ensimmäinen veto oli vanginvartijoiden entisen tuvan valtaaminen Katajanokalta 16.5. Squat ristittiin "Karkuksi".

25.5 kaupunki pyysi poliisia häätämään valtaajat talosta, kesken neuvottelujen. Kuuleman mukaan häädön takana oli viereisen vankilahotellin omistajien ja kokoomuslaisten kähmintä kaupungin hallinnossa.

Miltä Skattan ex-squat näyttää tänä keväänä?

 

 Grr! Taide on tallella.

 

 

 Takapihan graffitikuja on muutettu esteradaksi.

 

Tila varattu vapaaksi - yhdeksän päivän ajaksi.

 

Häädetyistä taloista vedetään ikkunat umpeen. Sehän ei estä sisäänmenoa… 

 

 

Ovi on irrotettu hellävaraisesti.

 

 

Karkuun!

 

 

Vasemmalla vessa, portaat ja tie ullakolle, oikealla keittiö. 

 

 

Squat Karku. Huomaa alkuvaiheen amatööriys. 

 

 

Makuuhuoneesta jäi häätämättä nainen ja kukka.

 

Nurkissa on edelleen kamaa valtaukselta.

 

 

Jos valtaus olisi jäänyt häätämättä, seinille olisi voinut tulla jotain kauniimpaa.

 

 

Valtausliike pysyy virtuaalisena taipumuksena, vaikka valtiokone yrittää ylikoodata.

 

Talo on ollut lähes vuoden vailla käyttöä, eikä edes kovin huonossa kunnossa. Kuvia ei kannata käyttää argumenttina valtauksia vastaan "töhry"-teemalla: mitä pitempi valtaus on, sitä hienompaa taidetta sinne ilmestyy. Tägihuoneet peittyvät koristeisiin ja sisustukseen, kunhan väellä on joku maaperä jalan alla. Ja vaikkeivat peittyisikään, tägit ovat luokkasidonnaista tilan semiotiikkaa siinä missä porvareiden ovikrassit ja poliisin eristysnauhat.

Tulevaisuudessa lisää kuvia ilmestyy flickrään exilefruitin accounttiin.

Alkuvuoden uutisista tulee apokalyptisia viboja: mellakoita, talouskriisejä ja hajoamisuhkia, ilmastonmuutosta, raaka-aineiden ja öljyn hinnan nousua, nälänhätää, mielisairauksia, Irakin epäonnistumisia, Kongon sodan jälkimaininkeja, virtuaalisia ja reaalisia tauteja, sensuuria, rasismia, veroparatiiseja, häätöjä, prekarisaatiota, kielteisyyttä, porvarihallitusta ja elintasokuiluja myös rikkaiden maiden sisällä.

Tere Vadénin sanoin: tänä vuonna paska lyö tuuletinta.

 

 

Erikoisin kuolonmerkki löytyi Sitran ja Tekesin nuorisotutkimuksesta, jonka mukaan kärkisijoilla suomalaisnuorten tulevaisuutta koskevissa

kuvitelmissa ovat perhe ja vakiintunut parisuhde; monille on löytynyt ihannetyö ahkeran opiskelun jälkeen.

Maailman muuttaminen ei nuoria kiinnosta. He arvostavat luotettavuutta. Sukupuoliroolit ovat perinteiset. Suomi näyttäytyy idyllinä omakotitalossa.

Unelmista yleisin on ydinperhe ja yhtä tärkeää on matkustaminen. Täyttymys on, kun ne yhdistyvät, ja voidaan matkustaa oman perheen kanssa etelään. 

Nuorison moraali on taas kerran rapistumassa, mutta väärään suuntaan!

Annamari Sipilä kirjoittaa kolumnissaan "Nuorisolle opiksi" (HS 13.4) aivan oikein:  

Ihannekuva itsestä työntekijänä on ahkera ja kunnollinen.

Ahkera ja kunnollinen! Suomalainen nuoriso tuntuu oikein odottavan, että heitä poljetaan ja alistetaan, irtisanotaan ja lomautetaan. Sillä niinhän kaikille ahkerille ja kunnollisille lopulta käy.

Oikein voi kuulla, kuinka yritysjohtajat hierovat jo tyytyväisinä käsiään. Tuleva työntekijäpolvi ei rettelöi, vaan haluaa alistua. Sehän sopii työnantajille.

… [nuoriso] on niin riivatun kilttiä ja kunnollista, että huolestuttaa. Itse se siitä lopulta eniten kärsii.

Jälleen kerran ihmiset ilmoittavat halustaan alistua. Nousee kiusaus nauraa Sipilän sukupolvelle: sitä saa, mitä tuottaa. Pitkälti hänen ikätovereidensa johtama valtio on holhonnut ja oidipalisoinut alamaisiaan milloin koulun, milloin poliisin keinoin. Lisäksi haluja ovat tukahduttaneet oikeistolainen mediakontrolli ja työmarkkinoiden tehotuotanto-olosuhteet. Kun tarpeeksi kilpailutetaan, yksityistetään ja laitetaan joustamaan, niin täytyyhän siitä syntyä tulosta.

Muutkin katastrofiuutiset johtavat sylttytehtaalle. Yhdenkään takaa ei löydy mystiikkaa. Poliittiset kehityskulut ovat olleet kaikkien nähtävillä: olemme tienneet, että lihatuotantoon perustuva globaali maatalous on täysin kestämätön järjestelmä väkiluvun ja kulutustason kasvaessa, että Imperiumin ajamat globalisaation trendit tuhoavat luontoa ja aiheuttavat nälänhätää, että finanssikeinottelu romahduttaa heikompien maiden talouksia ja nostaa ruoan hintaa, että ravinnon tuotanto-olosuhteet huonontuvat jatkuvasti ympäristötuhon ja luonnonvarojen hupenemisen myötä ja että Maailmanpankilta ei ollut kovin viisasta ohjata köyhiä maita luopumaan ruokavarastoista sillä perusteella, että varastot ovat "iso rasite valtiontaloudelle".

Kaikki on ollut nähtävillä ja tiedossa: kaikki on täysin ilmaistu, eikä ole mitään salaliittoja, yllätyksiä tai vääriä tietoisuuksia. Ei ole myöskään mitään syytä kauhistella jo kauan tiedossa olleiden - ja osin tietoisesti luotujen - tuotantoprosessien seurauksia. Opiksi Sipilän sukupolvelle!

 

Apokalyptiset vibat eivät kuitenkaan anna aihetta suruun tai paheksuntaan. Ne pitää myöntää. Täytyy oppia surffaamaan tsunamilla.

Esimerkiksi mainitun nuorisotutkimuksen voi ottaa totuutena yhteiskunnallisten kamppailujen tilasta. Totuutta voisi sitten tulkita pessimistisesti prekarisaation käsitteen kautta: nuoriso ja muut kapinalliset toimijat joutuvat nykyään taistelemaan auktoriteetteja vastaan jatkuvasti hajoavalla ja muuttuvalla maaperällä. Monen on vaikea tehdä vastarintaa, kun ei saa jalansijaa virtaavassa maailmassa. Niinpä sovinnaiset suunnitelmat tulevaisuuden suhteen ovat melko järkevä vaihtoehto.

Tai sitten voi ajatella, että tutkimuksen löytämiä asenteita tärkeämpiä ovat käytännöt: se, mitä kaduilla ja taloissa oikeasti tapahtuu. Sillä siellähän tapahtuu: ihmiset pakenevat työelämää ja ura-ajattelua kaukaisille matkoille tai kommuuneihin, sadat tuhannet nuoret ja vanhat suomalaiset rikkovat lakia tietoisesti jakaessaan immateriaalista kulttuuria, taloja on tänäkin vuonna vallattu jo neljästä Suomen kaupungista, urbaaniin tilaan luodaan joka päivä omaehtoista taidetta ja viestintää, kapitalismia vastustetaan dyykkaamalla, varastamalla kaupoista ja elämällä kollektiivisesti, kaiken ikäiset ihmiset organisoituvat demokraattisesti tekemään mitä huvittaa - olen kirjoittanut tällaisista tapahtumista niin monta kertaa jo kolmen kuukauden aikana.

Eikä kapinoinnilla ole mitään tekemistä sukupolvien taistelun kanssa: jokaisesta ikäluokasta löytyy  anarkisteja ja auktoriteetteja. Tämän päivän kapinalliset ovat sekalaista rahvasta, puhdasta moneutta ja kaaosta. Opiksi Hesarin kulttuuritoimittajille!

 

Ja opiksi vielä valtamedioille: täällä kapinoidaan, mutta uudella tyylillä ja uusissa paikoissa. Reaktiivinen kauhistelu asenteiden tasolla ei auta: täytyy tutkia, mitä tapahtuu käytännössä. Ja myöntää se.

Jos ei huvita nähdä kapinoita ja liittyä mukaan, voi käpertyä pommisuojaan ja alkaa valmistautua seuraavaan lamaan.

Ravinto, joka muuttuu ruumiiksi, on edelleen henkilökohtaista ja poliittista. Se on myös filosofista.

 

Länsimaisen filosofian historia kiteyttää puhtaimmin läntisten kulttuurien pahimmat ja parhaimmat piirteet. Jos haluaa tajuta jonkin ennakkoluulon, ideologian, poliittisen ohjelman tai ajattelutavan rakennetta yksinkertaisimmillaan, kannattaa siksi lukea klassikkoja. Filosofien perinteinen työ on ollut karsia asioita niin kauan, että ne muuttuvat puhtaiksi, kuolleiksi abstraktioiksi. Silloin ne ovat selkeimmillään ja heikoimmillaan.

Esimerkiksi luultavasti ainoa fasistinen teema Spinozalla - jota olen viime aikoina lukenut seminaarityöni vuoksi - on yritys oikeuttaa eläinten hyväksikäyttö.

… laki, joka kieltää teurastamasta eläimiä, pohjautuu pikemmin tyhjälle taikauskolle ja naismaiselle hellämielisyydelle kuin terveelle järjelle. Opettaahan järki meitä etsimään omaa hyötyämme … kiistän sen, ettemme … saisi ottaa huomioon omaa hyötyämme emmekä käyttää eläimiä mielemme mukaan ja kohdella niitä kuten meille parhaiten sopii. (Etiikka IV.37.h1)

Spinoza ilmaisee näin oleellisimmat tapettujen eläinten tuotantoa tukevat ennakkoluulot, joita pitää "järjen opettamina":

1. lihansyönti on miehistä;
2. lihansyönti on rationaalista;
3. lihansyönti on hyödyllistä;
4. kasvissyönti viittaa heikkouteen;
5. eläimet ovat pelkkiä välineitä;
6. meillä on rajoittamaton oikeus eläinten yli.

Descartes oli sentään tässäkin alempana kiduttaessan eläimiä tieteellisyyden nimissä; Spinozan oma käytäntö taisi rajoittua hämähäkkitaistelujen järjestämiseen. Molemmat saattaisivat kuitenkin tuntea sympatiaa, jos näkisivät, kuinka nykyinen kuolleen lihan tehdastuotanto kohtelee eläimiä niin kuin sille parhaiten sopii. 

 

Ennen radikaalit filosofit taistelivat logosentrismiä tai yksiulotteisen järjen, identiteetin ja läsnäolon keskeisyyttä vastaan. Sitten vihollinen laajeni fallogosentrismiksi, fallos/ järki-keskeisyydeksi. Viimeisin versio on myöhäisen Derridan avaama keskustelu carno-fallogosentrismistä, joka tarkoittaa lihansyönnin, maskuliinisuuden ja järjen yhteistä kulttia. Sitä Spinozankin muuten niin anarkistinen ja demokraattinen ajattelu päätyi tukemaan.

Derridan kehityksessä toistuva liike on tutkia elementtejä ja ryhmiä, jotka suljetaan vallitsevan diskurssin ulkopuolelle. 1960-luvulla Derrida tutki eroja, kirjoitusta, jälkiä ja poissaoloa filosofian ja kirjallisuuden historiassa. Mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä enemmän hän politisoitui ja kiinnostui konkreettisista kysymyksistä. Ulkopuolelle jätettyjen ja yhteisöstä karkotettujen ryhmien funktio nousi hänelle keskeiseksi ongelmaksi myös politiikan filosofiassa.

 

Klassisen saksalais-ranskalaisen teesin mukaan poliittinen yhteisö perustuu jonkin poissulkemiselle tai uhraamiselle. Ranskan valtio perustuu kuninkaan irtileikatulle päälle. Kansakunnat yleensä nousevat toisten kansakuntien negaatiosta: emme ole venäläisiä tai ruotsalaisia, olkaamme siis… Tai: nuo toiset ovat barbaareja, rättipäitä, fundamentalisteja, me emme kuulu heihin, olemme siis…

Eläimet ovat ihmisen äärimmäinen toinen, siis äärimmäinen poissuljettu ja viimeinen uhrattava poliittinen ryhmä.^[*] Koko ihmisyyden ajatellaan perustuvan eläimellisyyden kieltämiseen. Vastaavasti Derridan mukaan lihansyöjien tekemä uhri perustaa ihmisyhteisön; yhteisö syntyy sulkemalla eläin pois ja uhraamalla eläin riitissä, jossa inhimillinen väkivalta kanavoidaan ihmiskunnan ulkopuolelle. Tämän vuoksi eläinten huono kohtelu on välttämätöntä.

 

Derrida hyökkää kartesiolaisten, Heideggerin ja Levinas’n kimppuun eläin-teeman kautta. Kartesiolaiset luonnollisesti sulkevat eläimen pois tietoisuudesta ja sielullisuudesta. Heideggerin mukaan "eläimellä ei ole ontofenomenologista kokemusta". Levinas taas on monimutkaisempi tapaus.

Levinas’n ensimmäisen filosofian eli etiikan ideana on alistaa ihminen radikaalille Toiselle, jonka "alastomat kasvot" vaativat ja vastuullistavat ehdottomasti. Toinen on kuitenkin aina inhimillinen Toinen. Derridan mukaan onkin outoa, ettei Levinas käsittele eettistä suhdetta eläimeen – eläin on kuitenkin absoluuttisen radikaali Toinen, Toisista Toisin ennen avaruusolioita. Levinas ei suostu näkemään eläinten alastomia ja ehdottomasti vaativia kasvoja.

Levinas kyllä kieltää altistamasta eläimiä ”hyödyttömälle” kärsimykselle, mutta tällöin kyse ei ole absoluuttisesta vastuusta eikä siten etiikasta. Toisen kasvot sanovat ensimmäiseksi: "Älä tapa!" Eläimen kasvot ovat mykät. Derrida huomauttaa, että eläimen teurastaminen ei ole Levinasille murhaamista. Eläimen tappaminen ei ole murha, koska "eläin ei kuole", kuten inhimillinen Dasein kuolee.

Se, että eläimen tappaminen ei ole murha, on koko kulttuurimme perusta. Ihminen on se, jonka tappaminen on rikos. Viimeinen inhimillisen ylimielisyyden raja menee tässä.

 

Pisimmälle mennessään Derrida vertasi eläimiä juutalaisiin, poissuljettujen ja murhattujen perisymboliin. Tosin hiprakasta toivuttuaan hän veti lausuntonsa takaisin ja jatkoi pihvinsyöntiä, "koska olen ranskalainen".

Lopulta vanha Derrida paljastuu klassiseksi idealistiksi, nojatuolivallankumoukselliseksi, joka kurmottaa filosofeja eläimen poissulkemisesta ja uhraamisesta samalla, kun itse syö lihaa.

Ennen kuolemaansa Derrida meuhkasi, että "uhreja on kaikkialla, joka hetki, ja me olemme siihen syyllisiä, kaikki uhrit ovat meidän vastuullamme". Tästä huolimatta hän saattoi omassa elämässään ohittaa materiaalisen kärsimyksen ja tukea lihateollisuutta. Kuka ottaa enää vakavasti näin toimivaa "radikaalia filosofia"?

No, Derrida myös piti 1900-luvun loppua suurena anteeksiannon aikana.

 

Derridan olisi pitänyt lukea Maanalaisen Auringon ja RaivoRiinan postaus sekä katsoa elokuva nimeltä Earthlings (löytyy Pirate Baysta). Lisävauhtia hän olisi saanut OE:lta ja Vegaaniliitolta. Jo kasvisruokamaailman barokkimaisen hedonismiloiston ja terveellisyyden olisi pitänyt riittää filosofille syyksi jättää muu ravinto vähemmälle.

Jos joku olisi kysynyt Derridalta perusteluja, hän olisi voinut luetella eettiset, poliittiset sekä ympäristöön ja terveyteen liittyvät argumentit. Luultavasti hän olisi osannut ne ulkoa katsottuaan Earthlingsin ja ryhdyttyään eläinaktivistiksi: yleensä ihmiset itkevät katsoessaan dokumenttia. Sen jälkeen he kertovat siitä toisille ihmisille; ehkä myös eläimille…

 

 

 

^{[*] Eläin on Derridalle ylipäänsä "metafysiikan projektin" raja. Eläimellisyys on se, joka pakenee rationaalista haltuunottoa. Ihmisyhteisö syntyy uhraamalla eläin; eläimellinen koulutus on biovaltaa; eläin jättää jälkiä (trace); eläimet ovat koneellisia ja haamumaisia; eläin on primitiivistä tilallistumis-ajallistumista; eläin liittyy fiktioon ja faabeliin; eläin Toisena muodostaa etiikan perustan; kaiken tämän lisäksi eläin on ennen kaikkea poliittinen eläin. Niinpä eläin liittyy kaikkeen, mitä Derrida pitää ajattelemisen arvoisena. Kts. Susanna Lindberg: "Derridan eläin", Tiede & edistys 2/2005. Täytyy myös kiittää Lindbergin upeaa luentosarjaa Derridasta syksyllä 2007, tämän tekstin ydin tulee sieltä. Derridasta lisää kts. Derrida Online.}

Vaunullinen ilmastoitua ilmaa matkustaa pohjoiseen. Siellä, Väinönkadulla, vastaan horjuu neljä keski-ikäistä miestä, jotka laulavat iskelmää. Tihkuu vettä, sekä taivas että maa. Vapaudenkadulla kaksi valvontakameraa kääntyy minua kohti. Tämä on Jyväskylä. Olen täällä tekemässä kansalaiszurnalismia luokkataistelun urbaanista muodosta, talonvaltausliikkeestä, joka on lähtenyt Jyväskylässä käyntiin ensimmäistä kertaa vuoden 1991 jälkeen.

Jyväskylän ilmapiiriä kuvaa ehkä hyvin se, ettei kaupunki ole vielä siirtynyt kankeasta kurivallasta joustavampaan kontrollihallintoon. Jyväskylä elää edelleen feodaaliaikaa, jossa äijät ajavat tuunatuilla amisautoilla ja revittelevät kartsalla ennen kuin palaavat pellollensa. Jyväskylä on epäajanmukainen: Jyväskylässä voi tuntea olevansa pienessä kuplassa turvallisesti historian ulkopuolella.

Ennen talonvaltausta kaupungin radikaalein juttu kolmeen vuoteen taisi olla kaupungintalon kakuttaminen Cygnaeus-lukion purkamista vastustaneessa mielenosoituksessa. Niinpä ei ole ihme, että talonvaltausliike iski kuin ulkoavaruudesta ja yllätti housut kintuissa sekä perhearvoihin vetoavat kyläpoliisit että pitäjän maalaisarvoja ylistävän lehden.

Jyväskylässä tarkkailu on vapautta, sisällissota rauhaa ja talonvaltaus ulkoavaruudesta tullut virus.

 

Autonominen tiedekunta -kollektiivi valtasi aprillipäivänä yliopiston kampusalueelta erityispedagogiikan laitoksen, joka oli maannut vuoden tyhjillään odottamassa remonttia mm. homeongelmien takia. Toiminta oli spontaania ja enimmäkseen suunnittelematonta alusta loppuun. Tieto valtauksesta levisi nopeasti, ja Polaari-talolle vyöryi uusia tyyppejä osallistumaan ja töllistelemään. Valtaajat kirjoittivat:

AUTONOMINEN TIEDEKUNTA AVATTU

Haku päällä! Squat the University!

Olemme vallanneet 1.4.2008 alkaen Jyväskylän yliopiston kampusalueelta pitkään tyhjillään olleen rakennuksen, entisen erityispedagogiikan laitoksen "Polaarin", autonomiseksi yliopisto- ja kaupunkitilaksi. Aiomme rakentaa valtauksestamme itsenäisesti hallitun opiskelija- ja kulttuuritilan. Heti ensimmäisenä päivänä rakennuksessa avautui kansankeittiö ja siellä järjestettiin valtausjuhlat. Ensimmäinen talokokous, valtauksen ylin päättävä elin, pidettiin välittömästi valtauksen jälkeen. Talokokouksiin ovat tervetulleita kaikki autonomisen tiedekunnan ajatuksesta kiinnostuneet. Mukaan pääset yksinkertaisesti vierailemalla talolla.

Yliopisto ja kaupunkitila ovat kriisissä. Monet urputtavat. Me teemme.

 Kirjoituksen liitteenä oli manifesti yliopiston nykyisestä tilasta.

 

Valtaajat vilauttavat ikkunasta

 

Tupakansavu laukaisi hälytyksen, ja palokunta saapui talolle poliisien, Securitasin ja omistajan kanssa. Valtaajat kirjoittivat iloisesti:

Sovimme siivoavamme kiinteistössä lojuvan yliopiston irtaimiston, eli mapit, paperit, antiikkiset atk-laitteet yms. talteen ja palauttavamme ne niiden oikeille omistajille. Sovimme myös ettemme jatkossa palohälyytyshässäkän takia tupakoi sisätiloissa. Näillä ehdoin meille luvattiin että saamme pitää tilaa hallussamme ainakin huomiseen.

Huomenna onkin luvassa sitten siivouspäivä! Kokkaamme myös vegaanista ruokaa, tervetuloa vain syömään ja osallistumaan toimintaan. Tiedekunnasta löytyy varmasti tekemistä jokaiselle, alkuun pääseminen vaatii työtä, mutta se kannattaa.

Jatkossa tulemme järjestämään erilaisia work-shoppeja, keikkoja ja kaikenlaista kulttuuritoimintaa. 

Ensimmäinen päivä sujui hyvin, jos jättää laskuista alaikäisen valtaajan, jonka mahdollisesti joutui vartijoiden pahoinpitelemäksi poistuessaan talosta.

Seuraavana päivänä Senaatti-kiinteistöt teki poliisille virka-apupyynnön talon tyhjentämiseksi.  Aamulla poliisi kävi kuvaamassa sisäänmenopaikat. Keskisuomalainen puolestaan kuvasi videon valtaajien tunnelmista.

Talo saarrettiin ja eristettiin kahden jälkeen iltapäivällä. Poliisit alkoivat vetää mellakkavarusteita päälleen. Paikalle kerääntyi toistasataa henkeä osoittamaan mieltään ja häiritsemään kiinniotettujen poiskuljetusta.

Kymmentuntinen poliisioperaatio päättyi valtaajien poiskantamiseen: kaikkiaan satakunta poliisia tarvittiin häätämään 30 valtaajaa. Kuusi naista ja kaksitoista miestä vietiin putkaan, osa Jyväskylän juopposumppuun, osa Äänekoskelle asti.

 

Juntit eristivät vallatun talon kaksinkertaisella poliisinauhalla satojen metrien päähän

 

Kyllä - joskus myös Jyväskylässä nähdään mielenosoituksia 

 
Nyt kaupungissa haisee paranoia. Lähes kaikille kiinniotetuille on tehty kotietsintä. On otettu sormenjäljet, dna-testit ja kuvat tuntomerkeistä, kuten tatuoinneista. Joiltakin on takavarikoitu henkilökohtaisia tavaroita, kuten päiväkirjoja. Bar Vakiopaineessa on nähty siviilipoliiseja urkkimassa tietoja ja salakuuntelemassa putkasta päässeiden valtaajien kokoontumista. Poliisit väijyvät sähköpostilistoja, vaihtoehtomedioita ja keskustelufoorumeita.

Valtaajien mieliala-aallot vetäytyivät syyteluetteloiden, putkakohtelun ja kotietsintöjen myötä. "Asia on saanut käsittämättömät mittasuhteet median ja poliisin pyrkiessä oikeuttamaan 10 tunnin piiritys-shownsa. Talonvaltausliikkeen laajetessa yhä useampaan kaupunkiin myös repressio ankaroituu. Mihin kaikkeen joudumme varautumaan seuraavaksi?" eräs valtaajista kysyy.

Pidemmän aktivismitradition puuttuessa kukaan ei järjestänyt kaupungissa tukimielenosoituksia tai muuta toimintaa (edit: la 12.4 on poikkeus). Sen sijaan media sai toistuvasti sanoa viimeisen isällisen sanansa asiasta.

 

Median reaktiot tapaukseen eskaloituivat, kun julkisuuteen tuli kuvia talon "töhryistä". Siihen asti seuranta ja kommentit olivat neutraaleja ja uteliaita. Osa suhtautui valtaukseen varovaisen myönteisesti. Kun "töhryt" ja "sotkut" tulivat julki, median edustajat huokasivat helpotuksesta: viimeinkin ilmaantui populistinen syy lyödä juttu lukkoon tuomita valtaus. Ja mikä olisikaan helpompaa kuin tuottaa talonvaltaajista halveksivia artikkeleita ja kolumneja…

Kaikkialla valtamediassa tuntuu toistuvan sama kaava. Ensin kehutaan nuorison aktiivisuutta ja valitellaan erilaisten tilojen puutetta. Sitten pysäytetään äsken aloitettu liike: "Mutta asiat täytyy tehdä laillisesti… Mutta valtaajat tekivät itsemurhan sotkemalla talon… Mutta valtaajien ansiosta kulttuurintekijöiden ja nuorison maine on mennyt…"

Ikään kuin kommentaattorit haluaisivat myöntää valtauksen, ehkä jopa osallistua siihen, mutta yhtäkkiä, kesken lausetta, kavahtavat, päästävät valloille reaktiiviset voimansa ja suihkuttavat kyynisyyttä suojaverhoksi. "Haluaisin, ehkä jopa voisin, tehdä jotain… Huh, valtaajat sotkevat, hyvä, pelastuin, minun ei siis tarvitse tehdä mitään!"

Valtaus oli siis muuten hyvä juttu, mutta merkit seinissä pilasivat sen? Vaikka kyseessä on remonttiin, ehkä jopa purettavaksi menevä talo? Vaikka jokainen yhteiskuntaluokka merkkaa reviiriään erilaisilla merkeillä?

 

 

Tavallinen yö Jyväskylässä  - silmät pullistuvat päästä kohti vapautta

 

Poliisin tiedotusosasto väittää, että valtaajat joutuisivat maksamaan kalliin laskun talon seinille purkamastaan semioottisesta graffiti- ja tagi-, ja tussituotannosta. Uutisen otsikko on kertovinaan faktan: valtaajille on tulossa lasku. Kuitenkin Helsingin valtauksissa tägejä ja maalauksia koskevat syytteet eivät ole koskaan menneet läpi: ei ole pystytty osoittamaan, kuka on tehnyt mitäkin. Hesarin otsikoinnilla onkin hyvä pelottelufunktio: jos käyt vallatussa talossa, saat kalliin laskun.

Käydessäni talolla 7.4 siellä oli edelleen barrikadit sisäänkäyntien edessä, paitsi takaovella, josta poliisit murtautuivat sisään. Pihalla näkyi yhä poliisin maijojen mutaan uurtamat jäljet: juntit revittelivät moottoreitaan, kun väki blokkaili putkakuljetuksia. Likainen muisto puhtaasta tapahtumasta.

 

Junttien kokoontumisajot jättivät ruman jäljen

 

 

 Luovuus: baariin vai toimintaan? - Ei kun tallotaan se maahan!

 

 

 Lämpenevää luvassa

 

Tapahtuma herätti henkiin spinozistis-reichilais-deleuzelais-guattarilaisen kysymyksen ihmisten halusta alistua ja alistaa. Megafoni sanoo sen jälleen:

Emme koskaan lakkaa ihmettelemästä, miksi ihmiset, jotka keskittyvät autonsa kiillottamiseen ja television katselemiseen, ovat aina ensimmäisenä opastamassa ja moittimassa "isällisesti" sellaisia, jotka yrittävät ottaa omaa elämäänsä haltuun ja avata yhteiskuntaan uusia yhteistoiminnan ja luovuuden mahdollisuuksia.

… jokainen urputtaja ja moralistinen kritisoija voi pohtia salaa pienessä sielussaan, onko hän todella itse puolustamassa vuosikymmenten aikana sitkeällä palkkatyöllä ja verorahoilla maksettua yhteistä omaisuutta yksityistävää toimintaa. Puolustavatko he todella lukukausimaksuja ja tulonsiirtelyä, joka tapahtuu hämärissä rahastoissa ja ylikorkeissa kiinteistövuokrissa? Puolustavatko he todella Jyväskylää, tai mitä tahansa kaupunkia, jossa vallitsee nollatoleranssi ja paskaduunien ulkokultainen auvola? Onko pakko urputtaa vain urputtamisen jalon periaatteen vuoksi valtaajille, jotka osoittavat sentään jotain päättäväisyyttä, rohkeutta, luovuutta ja oma-aloitteellisuutta?

Polaarin valtaus avasi repeämän kaupungin konservatiivien feodalismiin. Tästä on hyvä suunnitella eteenpäin.

 

Takku: Talonvaltaus Jyväskylässä häädettiin
Valtamedia: Solidaarisuustoimia Jyväskylän valtaajien puolesta
Valtamedia: Polaari häädettiin, valtaukset jatkuvat
Valtamedia: Jyväskylä: Talonvaltaus yliopistokampuksella

40100: kolme postausta aiheesta
Goethefi: Ajatuksia tapaus Polaarista
Herra Maito: Vapaata tilaa yliopistolta
Hirtetty: Autonominen tiedekunta avattu
Hirtetty: ylhäältämäärätty vs. omaehtoinen
Kuukausikivut: "Syyllisyys tekee kenestä tahansa syyttäjän"
Megafoni: Autonomisesta tiedekunnasta vapaaseen kaupunkitilaan
Rajalla: Bipolaarista

Hesarissa julkaistiin Helsingin kauppakorkeakoulun tutkijoiden mielipidekirjoitus, joka toistaa erästä uusien viestintätieteiden taustaoletusta:

Aineistostamme nousi myös mielenkiintoisena piirteenä esiin mainonnan kriittinen lukutapa. Mainontaa lähestyttiin tietynlaisena kuvallisen kerronnan lajityyppinä, jonka ei ehkä olekaan tarkoitus kuvata todellisuutta tai antaa roolimalleja.

Kuluttajat analysoivat mainoksia tarkasti. Mainostajan viestimiä houkuttimia, lupauksia ja tarkoitusperiä pyrittiin aktiivisesti "paljastamaan".

Vaikka suomalaista naista voidaan pitää tutkimuksemme valossa amerikkalaiseen populaari- ja julkkiskulttuuriin akkulturoituneena, on häntä vaikea nähdä passiivisena, tietokoneavusteisten fantasiakuvien uhrina. 

Mitä väliä "kriittisellä lukutavalla" on, kun kerran mainonta toimii, vaikuttaa ja saa ihmiset maksamaan ja tottelemaan? Mitä väliä "tarkoitusperien paljastamisella" on, kun mainokset täyttävät julkisen tilan ja median? Mitä väliä yleisön "aktiivisuudella" on, jos mainosten ulkonäköhygienian seurauksena kärsitään masennusta esimerkiksi tuonpuoleisten kauneusnormien tavoittamattomuudesta?

"Kuluttajien kriittinen analyysi" mainoksista ei riitä, vaikka olisi kuinka aktiivinen ja semioottinen, jos se ei kiinnitä huomiota sosiaalisiin tapahtumakulkuihin ja mainosten vallankäytön materiaalisiin ja affektiivisiin vaikutuksiin, siis konkreettiseen käytäntöön.

Voi olla, että "kuluttajat analysoivat mainoksia tarkasti" ja lähestyvät niitä "tietynlaisena kuvallisen kerronnan lajityyppinä". Tällä ei ole väliä. Väliä on sillä, mitä ihmiset tekevät käytännössä. Jos olen tietoinen markkinoinnin intresseistä ja silti tottelen ja ostan, mikään ei ole muuttunut. Ironinen tai tietoinen mainosten seuraaminen ei vaikutuksiltaan eroa tiedottomasta kaupalle alistumisesta.

 

 

Frankfurtin koulu näytti 1900-luvun puolivälissä mallia mainoskritiikille puhumalla kulttuuriteollisuudesta, joka saastuttaa niin kutsutun vapaa-ajan aivopesemällä ihmiset orjallisiksi kuluttajiksi. Sen lisäksi, että väkeä riistetään työpaikalla, työn jälkeen ihmisille syötetään mainoksilla, viihteellä ja yksiulotteisilla kulttuurituotteilla kurjaa ideologiaa, valittivat frankfurtilaiset.

Ihmissuhteiden lisäksi myös kulttuuria oltiin pakkaamassa tavaramuotoon ja myymässä massatuotteina tyhmennetyille laumoille, ikään kuin huumeena. Tällainen kritiikki näki yleisön enemmän tai vähemmän passiivisesti vastaanottavana massana, johon mainokset (huumeruiskut) injektoivat ideologiaa. Ideologian huume sitten tuhoaa yleisön kyvyn ajatella kriittisesti.

Uusien humanososiaalisten tieteiden - kuten semiotiikan, uudemman kirjallisuustieteen ja viestinnän - riveistä hyökättiin 1970-luvulta alkaen tätä "ruiskumalliksi" kutsuttua teoriaa vastaan. Uuden oletuksen mukaan yleisö on aktiivinen semioottinen toimija. Se ei vain ota viestejä passiivisesti vastaan, vaan osallistuu niiden luomiseen. Viihde ja mainonta ei siis välttämättä olekaan niin ongelmallista, koska ihmiset osaavat lukea mediaa "haastavasti", kuten kauppakorkeakoulun tutkijat antavat kirjoituksessaan ymmärtää.

 

Uusi malli on optimistinen. Yleisö osallistuu teoksen tuottamiseen tulkitsemalla ja suodattamalla sitä luokkataustansa, kokemustensa, välittömän sosiaalisen ympäristön jne. mukaan. Ihmiset leikkivät merkityksillä, parodioivat ja analysoivat tekstejä, muuntelevat ja laajentavat niitä. Huikeimmissa teorioissa lukijalla tai lukijayhteisölle annetaan lähes kaikki valta luoda teos.

Itsessään huomiot lukijoiden aktiivisuudesta ja erilaisuudesta pitävät tietysti paikkaansa. Mallista tulee kuitenkin vain heikosti poliittinen, kun se unohtaa ruumillisuuden ja mainosten puhtaan ärsykevoiman ja volyymin tuottamat affektit. Affekti-efekteihin kuuluvat välittömästi koetut värähtelyt, fiilikset ja intensiteetit, jotka sitten tulkitaan "tunteiksi", sekä välillisesti vaikuttava mielialojen, tunnelmien ja odotusten modulointi.

Malli keskittyy sisältöön - siihen, mitä ja miten esimerkiksi mainoksen tulkitaan esittävän - enemmän kuin vaikutuksiin: siihen, minkälaisia konkreettisia efektejä esimerkiksi media tuottaa, ja miten nämä efektit kytkeytyvät materiaaliseen ympäristöön ja sen käytäntöihin. Affekti-efektit vaikuttavat riippumatta siitä, miten "kuluttajat lukevat" mainosten representatiivista sisältöä tai miten "kuluttajat analysoivat kriittisesti" mainosten viestimiä ihanteita.

 

Pahimmillaan "semioottisen mallin" viitekehys pelkistää historialliset tapahtumat epähistoriallisiksi narratiiveiksi, diskursseiksi ja kielipeleiksi. Kaikesta tulee tekstiä, jota tulkitaan ja luetaan vastakarvaan ja analysoidaan ja toistetaan ja toisintoistetaan. Toisiinsa viittaavien merkkien kudelma on kaikki, mitä tunnustetaan olevaksi (tai siis "sosiaalisesti konstruoiduksi"), ja käytännön poliittiset taistelut nähdään lähinnä kaukaisina tapahtumina tai vain epämiellyttävinä häiriöinä.

Esimerkin mallin lamauttavuudesta antoi semiootikkoystävä, joka yliopistoa vallatessa häpesi ovia tukkivia kollegoitaan. "Te vain tuette spektaakkelia", sanoi lacanisti ja veti paon viivan. Olisi siis parempi analysoida spektaakkelia kriittisesti, pysyä puhtaan älyllisenä ja säilyttää etäisyys reaaliseen kuin tehdä jotain käytännöllistä…

 

Emme ole koskaan olleet mainoskriittisiä: jos olisimme, emme olisi antaneet ympäristömme kehittyä tällaiseksi samalla, kun kulutamme aikaamme analysoimalla mainoksia kriittisesti.

 

 

Valikoitu hedelmäkori. 

 

Vinoutunein teoria ja helpoin analyysi?

"Nuorten miesten runsaus ruokkii konflikteja", uutisoi Hesari Gunnar Heinsohnin nuorisopullistuma-teoriasta. Sen mukaan kansanmurhia, sisällissotia, suuria mellakkakausia ja vallankumouksia yhdistää väestötilanne, jossa huomattavan suuri osa väestöstä on 15-29-vuotiaita nuoria miehiä.

Uutinen antaa olettaa, että ongelmana ovat nuoret ja miehet, siis yksilöiden liian suuri määrä. Kommentit kehuvat ideaa tervejärkiseksi. Teoria kuulostaa näin muotoiltuna helpolta ja yksinkertaiselta.

Kuitenkin Heinsohn sanoo samassa haastattelussa:

Isä jättää jälkeensä vain yhden aseman yhteiskuntaan. Jos perheessä on kolme tai neljä poikaa, ylijäämäpoikien on lähdettävä kotoaan ja taisteltava asemansa puolesta

Yhteiskunnallinen asema? Yksi? Isä? Kumpi nyt onkaan oikeasti konfliktien syy: nuorten miesten liian suuri määrä vai yhteiskunnallinen järjestelmä, jossa isät pitävät (yhtä) paikkaa, josta poikien on kilpailtava.

Tietenkin väestötilanne vaikuttaa asiaan, mutta tämä ei ole jutun pihvi. Mielenkiintoista on se, miten teoria, tai uutinen siitä, ottaa yhteiskunnan annettuna ja luonnollisena systeeminä. Ainoa muuttuja on nuorten miesten määrä, ja konfliktialttius riippuu tästä määrästä, eikä esimerkiksi miehisestä ja hierarkkisesta yhteiskuntajärjestelmästä, joka jaottelee lapsia "ylijäämäpojiksi" ja pakottaa heidät kilpailemaan ja taistelemaan asemastaan.

Tai näin juttua voisi tonkia, jos haluaisi päästä helpolla. Voiko näin yksinkertaista huomiota edes kutsua analyysiksi? Mikä tässä menee vikaan?

 

Ei mitään uutta elämästä työssä

 

Lidl vakoili työntekijöitään valvontakameroilla

Väkivalta kiusaa yhä useampaa työntekijää

 

Vihreän pääoman kirous 

Infoshop muistutti ekologisen kritiikin rekuperaatiosta kapitalismin mausteeksi. Hybridiautokin on kuolemankone, joka tappaa paitsi yliajamalla ja saastuttamalla, myös vaatimalla valtavia valmistus-, kuljetus ja markkinointiresursseja. Ympäristötietoisuuden kasvu on erityisesti Iso-Britanniassa lisännyt kulutusta, koska tuotteilla todistettavasta "ekologisuudesta" on tullut varallisuuden, ulkonäön ja sosiaalisten suhteiden kaltainen pääoma. Bourdieun kenttäteoriaa täytyy taas laajentaa…

 

Supo on salamyhkäinen

Eläinaktivistien seurannasta Supo kuitenkin vaikenee tyystin. Supo ei halua kommentoida, kuinka paljon pakkokeinoja kuten eläinaktivistien seuraamista tai kuuntelua käytetään. [YLE]

Eläinaktivistit eivät Supon mukaan ole kuitenkaan suuri uhka, vaan marginaaliryhmä. Työelämässä tämä ryhmä tulee luultavasti menestymään, sillä aktivisteilla on Supon tiedottajan sanoin "erinomaiset verkostoitumistaidot myös kansainvälisesti".

Ilmeisesti poliisi sittenkin pelkää eläinaktivisteja, kun sylkitahraa pidetään niin vaarallisena, että siitä täytyy antaa tuomio dna-näytteen perusteella.

 

Ulkomaat 

USA:n hallinto on ekologian nimissä tuhottujen ökykartanoiden jälkeen alkanut pitää "ekoterroristeja" yhtä vaarallisena kuin al-Qaidaa.

Valtavat, ympäristöystävällisiksi nimetyt luksustalot rakennettiin kauas kaupungeista ja julkisesta liikenteestä herkästi pilaantuville vesikköisille maille, joilla eli uhanalainen kalalaji. ELF:n nimissä tehty tuhopoltto onkin saanut maassa melko paljon sympatiaa. Täytyy siis kysyä: onko ekoterrorismia olemassa?

Tähän mennessä ELF:n aktiot eivät ole surmanneet eivätkä ilmeisesti vahingoittaneetkaan ihmisiä. Omaisuutta ne sen sijaan ovat tuhonneet kymmenien miljoonien dollareiden arvosta. Ihmisiä ja (vahingollista) omaisuutta vastaan tehty vahinko ilmenee julkisuudessa jälleen samana asiana.

 

Pääsiäisrauha

Brysselissä poliisi käytti väkivaltaa rauhanaktivistien väkivallattoman aktion tukahduttamiseen ja jenkeissä tuhannet ihmiset, etunenässä taas opiskelijat, protestoivat Irakin sotaa vastaan, blokkasivat asetehtaita, valtavasivat värväystoimistoja ja järjestivät die-in-demoja.

Eurooppalaisesta skitsofreniasta voitaisiin muuten kasata seuraavan kaltainen taulukko: 

1. Kiinan väkivaltaisia tukahduttamistoimia Tiibetissä paheksutaan - samalla pasifistinen Nato-aktio Belgiassa tukahdutetaan väkivaltaisesti ja ennaltaehkäisevästi;
2. Venäjän väkivaltaisia tukahduttamistoimia paheksutaan - samalla anarkistien mielenosoitus tukahdutetaan Suomessa väkivaltaisesti ennen sen alkamista;
3. Islamistien fundamentalismia pilakuvajutun suhteen paheksutaan - samalla ollaan fundamentalistisia herkän Mannerheim-animaation (jne.) suhteen;
4. nuorison "passiivisuutta" ja "epäpoliittisuutta" paheksutaan Suomessa - samalla nuorten omaehtoiset projektit, kuten sosiaalikeskukset, tukahdutetaan väkivaltaisesti;
5. jne.

 

Supertiistai 

Eilinen menee vielä maaliskuun piikkiin:

Kokkari erosi
Ungdomshuset sai uuden tilan
Jyväskylän talonvaltausjengi teki avauksen

Jyväskylään liittyen kirjoitin viime kesänä:

Vuosittaisen [kadun]valtauksen myötä on tullut selväksi, että tällaisella kevyellä kansalaistottelemattomuudella on sijansa Jyväskylässä. Ehkä seuraava askel voisi olla pieni radikalisoituminen ja vaikkapa talon valtaaminen jostain nurkilta? Väkeä ja tahtoa siihen kyllä löytyisi.

Väkeä ja tahtoa löytyi muutaman sadan hengen verran, ja tapahtuman perusteella löytynee tulevaisuudessakin.

Lopuksi: Student Bay tarjoaa ilmaisia kopioita kurssikirjoista. Samaa tarvittaisiin täällä: kopiokortteihin menee omaisuus ja ne tuhlaavat paperia.

Joidenkin mukaan kolme kuukautta on kriittinen aika blogille: sen jälkeen kuollaan, jos ollaan kuollakseen. (Julkinen tila eli neljä kuukautta.)

Aprillipäivä kun on, lahjoitan tribuuttia muutamalle blogille ja projektille, joiden kitkasta tämäkin sivu tuottaa hedelmää.

 

 

Kapinallisen politiikka
Blogin pitäjä on lukenut ei-akateeminen nuori, jonka asenne on antanut monta hyvää syytä perustaa oma blogi: joko KP nostaa esiin jotain, mistä jatkaa, tai sitten luo "hei, melkein kuka tahansa voi tosiaan tehdä tällaista hyvällä efektillä" -olon. Toivottavasti Arttu vielä toipuu armeijasta ja kirjoittaa jotakin.

Jos joku muuten tietää päivittyvän blogin joka syytää ulos media-analyysia ja poliittisia linkkejä yhtä energisesti, saa vihjata. 

Postmoderni identiteetti
Tyyppi on kirjoittanut standardipituisia akateemisia pakinoita vuositolkulla. Guacamoleen kastettuna menevät hyvin. Kunnioitan aina miehen kykyä kirjoittaa naisellisesti.

Piraattiliitto
Sadat tuhannet suomalaiset tekevät nytkin poliittista käärmentyötä immateriaalivallankumouksen puolesta - tietämättään. Meillä on valtava joukko kapinallisia…

Takku
Saatan kääntää tänne crimethInciä lähikuukausina.

 

 

Larval Subjects
Akateemisen prekaarin lastuja Teoriasta, Lacanista ja luokasta. Ylläpitäjän Deleuze-tutkimuksen kentälle astuva teos Difference and Givenness julkaistaneen parin viikon päästä.

Continental Philosophy
Keino pysyä ajan tasalla iloisesta tieteestä.

Subtopia
Urbaanin tilan taidetta ja politiikkaa.

Life Hacker
Kuinka saada asioita tehtyä.

Infoshop News
Keino pysyä ajantasolla ns. aktivismista. Aktiivinen elämä on jumalallista ja tekee autuaaksi, sanoi Spinoza.

Zmag
Vasemmiston initaatio.

Gilles Deleuze
Gilu Delutsu antaa vauhtia ja voimaa.

 

Mitä muuta? Parasiittiklubi Kiasmalla oli väkimenestys. Yksi Helsingin antimilitaristisen tradition pienistä toimijoista meni syväjäähän, kun Rauhanpiippu ajettiin eilen alas. Lähiaikoina kotimaista kirjallisuutta, valtauksen filosofiaa ja Spinozan syntisiä suloja.

 
Auktoriteetti, kuningas, Jumala, suvereeni, Leviathan, transsendenssi, totuus, Oidipus… Isukin paikalle hallitsemaan kelpaa monta nimeä. Isän auktoriteetti perustuu kaikkialle levinneeseen, porvarilliseen tai fasistiseen haluun alistua jollekin, johon kaikki toiset merkit ja merkitykset voitaisiin palauttaa.

Porvari tahtoo isän turvaavan hänen ympäristönsä, jotta hän voisi olla sopivan vapaa.

 

Halutaan siis, että isähahmo takaa maailman elementtien merkityksen maailman ulkopuolelta, turvalliselta ja vakaalta perustalta käsin; isän täytyy olla jumalallinen, siis aistien, tiedon, arvostelun ja kapinan ulkopuolella.

Tai sitten auktoriteetiksi kohotetaan jokin maailman sisäinen asia, kuten "ihmisluonto", ja tähän rakennelmaan kohdistetaan samat halut. Tällainen isä on maanpäällinen jumala.

Halua alistumiseen ovat tuottaneet ja puolustaneet ajattelijat teologian ja platonismin valtavirrasta (ylimaalliset jumalat) poliittiseen filosofiaan, humanismiin ja pop-luonnontieteeseen (maanpäälliset jumalat). Kuuluisin maanpäällisten jumalien keksijä on Hobbes, jonka suvereeni, Leviathan, määritellään kirjaimellisesti "kuolevaiseksi jumalaksi".

 

Hobbesiin palataan joka päivä, kaikkialla, yhteiskuntafilosofian johdantokursseista maisteriseminaareihin, jokainen hurskaista liberalisteista anarko-autonomeihin tutkii ja jauhaa Thomas Hobbesia kyllästymisen tuolle puolen.

Tämä johtuu kahdesta asiasta: ensinnäkin nykyinen oikeistolaisen terveen järjen näkemys ihmisluonnosta on peräisin Hobbesilta. Toiseksi Hobbes on ehkä puhtaimmin ja raaimmin kuvannut poliittista auktoriteettia. Siksi häntä lukevat sekä autoritaarit että antiautoritaarit. 

 

Otetaan ensin kysymys ihmisluonnosta. Hobbes tuo politiikan näyttämölle uuden ajan yksilön, itsenäisen ja yksilöllisen toimijan. Kaikki riippuu nyt yksilöstä ja yksilön rationaalisista valinnoista. Luonnontilassa, ilman valtiollista auktoriteettia, yksilöt pyrkivät turvaamaan oman hengissäpysymisensä kaiken muun kustannuksella, järkeviä ja luonnonlain tuntevia kun ovat.

Luonnontilassa yksilöt ovat Hobbesin mukaan tasa-arvoisia - siinä mielessä, että kaikki pelkäävät toisiaan yhtäläisesti. Tasa-arvo pelon suhteen tarkoittaa sekasortoista yksilöatomien kamppailua, jatkuvan kilpailun tilaa ja potentiaalista sotaa. Siis kurjuutta, epätoivoa, ilkeyttä, niukkuutta, eläimellisyyttä, ja niin edelleen.

Hobbesin negatiivinen ihmiskuva on oikeistolaisen ajattelun kulmakivi. Edelleen se heijastuu tuohtuneissa kahvipöytäpuheenvuoroissa ja närkästyneissä mielipidekirjoituksissa, joiden mukaan meidän täytyy tehdä niin saatanasti työtä, jottemme vajoaisi takaisin luonnontilaan. Sillä onhan prekaarina työssä raataminen aina parempaa kuin kamppailu luonnontilassa.

 

Kysymys auktoriteetista ponnistaa tältä pohjalta. Hobbesin mukaan luonnontilasta päästään kieltämällä se absoluuttisen suvereenin avulla. Väen täytyy sopia keskenään, että perustetaan ehdottoman voimakas poliittinen kone, jolle siirretään kaikki oikeudet. Yksilön täytyy alistua Leviathanille tietäen, ettei voi suojautua siltä.

Hobbesin mukaan vain Leviathanin auktoriteetin alla hyvyys ja oikeudenmukaisuus kannattaa. Ilman voimaa  yksilöiden sopimukset ovat tyhjiä.

Alistuessaan Leviathanille uhkaavan epämääräinen väki (lat. multitudo) muuttuu hierarkkiseksi kansaksi. Tämä on järkevää, sillä onhan alistettuna eläminen aina turvallisempaa kuin luonnontila.

 

Hobbesin itsemurha on siinä, ettei hän ratkaisee mitään, vaan siirtää ongelman korkeammalle tasolle. Mitä nimittäin tapahtuu, kun kansoja ja leviathaneita on useita? Ne ovat toistensa suhteen luonnontilassa, eli kaikkien sodassa kaikkia vastaan.

Valtioita voidaan tarkastella aivan kuten yksilöitä: niiden välillä ei voi olla pitäviä sopimuksia eikä oikeudenmukaisuutta ilman transsendenttia valtakonetta. Potentiaalisessa sotatilassa valtion on järkevintä hyökätä ensin, silloin kun se vielä pystyy hyökkäämään ja yllättämään toisen.

Historiallisesta kokemuksestahan on selvää, ettei leviathaneiden välinen tila ole ollenkaan vakaa.

Leviathanin auktoriteetti ei siis pysty suojelemaan alamaisiaan toisilta leviathaneilta. Hobbesin luonnontilan ongelma on palannut toisessa potenssissa. Auktoriteetin pystyttäminen loi uuden sodan, leviathaneiden sodan, joka tapahtuu korkeammalla tasolla, kansojen välillä. Uusi sodan taso on leviathaneita edeltävän ajan sotia julmempia ja tuhoisampi.

 

Mitä 1900-luvulla onkaan tapahtunut? Mitään ei ole opittu Hobbesin ongelmasta. Valtioiden välisen sotatilan tuomariksi on huudettu taas uuden tason tuomari. Jos yliyksilöllinen Leviathan pistää egoistiset alamaiset kuriin, ylikansallisten super-leviathaneiden (YK, Nato…) on tarkoitus pistää egoistiset valtiot kuriin.

Tästä seuraa kaksi vaihtoehtoa. Joko syntyy jälleen uusi luonnontila (kansainvälisten ja/tai ylikansallisten poliittisten koneiden välinen sotatila), Hobbesin ongelma kolmannella tasolla, tai sitten kaikki luonnontilat loppuvat, koska koko maailma on alistettu yhden ja saman auktoriteetin alaiseksi.

Historioitsijat, toimittajat ja tervejärkiset kansalaiset veikkaavat ensimmäistä vaihtoehtoa. Ideologit Fukyamasta Hardtiin ja Negriin taas ovat esittäneet toisen vaihtoehdon toteutuneen, joko historian (työn, sodan, sosialismin…) loppuna tai globaalina pääoman Imperiumina.

 

Pohjimmainen viiva: auktoriteetin pystyttäminen ei ratkaise ongelmia, vaan siirtää ne uudelle tasolle. Näin syntyy uusi ongelma auktoriteettien välisistä suhteista. Kysymys vaatii jälleen uuden tason auktoriteetin tuomaroimaan. Ja jälleen syntyy tuomarien välinen sota.

Jos olisin loogikko, kutsuisin tätä äärettömäksi regressioksi.

Oikea suunta ei ole ylöspäin, siis kohoaminen taivaisiin auktoriteetteja pystyttämällä, vaan alaspäin, siis laskeutuminen ruohonjuuritasolle hierarkioita purkamalla. Ruohonjuuri on immanenssia. 

Michel Foucault kirjoittaa Tarkkailla ja rangaista -teoksessaan:

Syyllinen on kuitenkin vain yksi rangaistuksen kohteista. Rangaistus tähtää ennen kaikkea muihin yksilöihin, siis kaikkiin mahdollisiin syyllisiin. Nämä tuomitun mielikuvaan vähitellen kaiverretut, esteenä toimivat merkit siis kiertävät ihmisten joukossa nopeasti ja laajalle, niin että kaikki hyväksyvät ne ja lähettävät ne eteenpäin. (2005, s. 150)

Luku käsittelee ranskalaista rangaistuslaitosta 1700-luvun jälkipuolella. Silloin vanhan monarkistisen valtateknologian rinnalle kehittyi uusi rangaistusmalli, joka ei nähnyt rikollista enää kidutettavana ruumiina, vaan manipuloitavana sieluna, jonka avulla voitiin tuottaa yhteiskunnallisesti hyödyllisiä merkkejä.

Merkkisarjojen avulla rangaistavasta yksilöstä voitiin luoda yleinen mielikuva vallan tarkoituksiin: ajateltiin, että manipuloimalla assosiaatioita ja merkkiketjuja pystyttäisiin ehkäisemään epätoivottua toimintaa ja oikeuttamaan vallan toimenpiteitä.

 

Syntyi siis eräänlainen rikoksen ja rangaistuksen semiotiikka. Uuden mallin mukaan rikoksesta oli tehtävä rangaistuksen merkki, ne oli assosioitava toisiinsa. Rangaistuksen tuli liittyä rikollisen teon mielikuvaan välittömästi ja luonnollisesti: jos ajattelet murhaa, ajattelet samalla heti kuolemantuomiota.

Vastaavasti on aina toiminut esimerkiksi suomalainen huumekasvatus, jonka mukaan huumeen täytyy olla välitön merkki epäsosiaalisuudesta ja epäluotettavuudesta, rikollisuudesta, tuhosta ja kuolemasta. Vastaavasti "aktivismin" käsite yritetään saada viittaamaan vain nuoruuteen, ymmärtämättömyyteen, laiskuuteen, työttömyyteen, hippeyteen - ja tietysti huumeisiin.

Meitä hallitaan koodamalla mieliimme rituaalisesti tällaisia assosiaatioita. Foucault’n sanoin valta "käyttää ihmismieltä kuin kirjoituspintana välineenään semiologia" (s. 142).

 

Poliisin semiotiikka ei ole kokonaan muuttunut 250 vuodessa. Suomen poliisi on viime viikkoina tehnyt enemmän tai vähemmän satunnaisia ja aistinvaraisia tarkistuksia ja ratsioita, jotka vähemmistövaltuutetun mukaan ovat lähellä etnistä profilointia. Mielenkiintoisinta poliisin rasismiriehassa onkin semioottinen tapa, jolla poliisi tuottaa median avulla assosiaatioita ja yleistä mielipidettä oikeuttaakseen toimensa.

Iskujen julkilausuttu tarkoitus on ollut laittomasti maassa olevien ihmisten löytäminen. 15. - 16.3 poliisi ratsasi kaksi helsinkiläistä yökerhoa ja tuntien operaation jälkeen otti säilöön vain kaksi "Venäjään liittyvää" naista. Valtamedian toimitus kirjoittaa:

Ratsian perimmäinen tavoite olikin vallan toinen, ja kyllähän poliisi jo ratsian tehdessään tiesi, ettei kyseisistä yökerhoista juurikaan napattavaa löydy. Poliisi on ratsannut vastaavia paikkoja jo vuosikausia, ja saldo on aina jäänyt melko heikoksi. Tarkoituksena oli linkittää ulkomaalaisratsiat rikollisuuteen, prostituutioon ja jopa ihmiskauppaan. Poliisihan on tiedottanut, että se yritti puhutteluilla ja työoloista päättelemällä selvittää, olivatko yökerhojen työntekijät pakotettu töihin. Yhtään ihmiskaupan uhria ei löytynyt. Operaation ideana oli hankkia oikeutus ulkomaalaisratsioille kevättä varten sekä hiljentää hipit ja kaiken maailman antirasistit. Samalla oli tärkeää pystyä ohjaamaan yleistä mielipidettä - kaikkihan vastustavat rikollisuutta!

[Valtamedia, Helsinki: maailman pohjasakka ja poliisi] 

 

Foucault’n tutkimassa Ranskassa tuomitun "mielikuvaan vähitellen kaiverretut, esteenä toimivat merkit siis kiertävät ihmisten joukossa nopeasti ja laajalle, niin että kaikki hyväksyvät ne ja lähettävät ne eteenpäin".

Nyky-Suomessa toimenpiteiden kohteina olevien mielikuviin kaiverretaan merkkejä, jotka kiertävät mediassa ja leviävät ihmiseltä toiselle niin, että ne muuttuvat yleiseksi mielipiteeksi. Laittomasti maassa olevan ihmisen käsitteeseen täytyy saada assosioitua rikollisuus, ihmiskauppa ja prostituutio.

[Poliisi] sai linkitettyä ratsiat osaksi rikollisuuden torjuntaa tekemällä itseään myyvistä naisista operaationsa kulmakiven. Tarkastukset koskivat yökerhoissa lähinnä naisia. Tämän jälkeen sellaisetkin valistuneet keskiluokkaiset ihmisoikeustahot, jotka mitä merkittävässä määrin koostuvat naisista, eivät enää epäile poliisin ulkomaalaisratsioiden oikeellisuutta. Kyllähän ihmiskauppaa pitää vastustaa! Poliisi on myös tiedottanut äskettäin, että Suomessa on tuhansia ulkomaalaisia luvattomasti. Tämänkin teeman yhteydessä poliisi leimaa kaikki luvatta maassa oleskelevat ihmiset rikollisiksi. Otetaanpa esimerkkinä vaikkapa poliisiylitarkastaja Esko Ruokonen sisäministeriön poliisiosastolta: "Esimerkiksi rikostapausten yhteydessä tulee aika usein ilmi tällaisia henkilöitä, jotka ovat olleet maassa pitkäänkin ilman lupaa".

Kohteen ei siis tarvitse olla tuomittu mistään: riittää, että kyseinen väestöryhmä on poliisin toiminnan kohteena sopivassa yhteydessä. Näin tuotetaan hyödyllinen assosiaatio: jos ajattelet ulkomaalaisratsiaa, ajattelet samalla ihmiskauppaa ja huoraamista. Siispä ratsioilla on oikeutus. Jos ajattelet ilman lupaa maassa olevia ulkomaalaisia, ajattelet rikollisutta. Siispä on hyvä juttu, että poliisi ahdistelee (tiettyjä) ulkomaalaisen näköisiä väestöryhmiä.

Kaiken lisäksi assosiaatioiden myötä jopa nykyinen ulkomaalaispolitiikan linja saattaa joistakuista alkaa kokonaisuudessaan tuntua järkevältä.

 

*

 

Lähinnä Hesarin toimittajat, kapitalismin kyynistämät ihmiset ja analyyttiset valtiofilosofit voivat pitää poliisin kaltaisia instituutioita "neutraaleina". Vaikkeivat ne kävisi jokaiseen fyysisesti käsiksi, valtiolliset ja ylivaltiolliset koneistot vaikuttavat kaikkiin tuottamalla merkkejä, merkityksiä ja assosiaatioita. Merkeillä ja niihin kytkeytyvillä affekteilla meitä nykyään kontrolloidaan.

Kontrollia voidaan vastustaa tuottamalla kapinallista semiotiikkaa: aktioita, tutkimuksia, tekstejä, vastamediaa, puhetta, sloganeita, grafiikkaa, katutaidetta, tarroja, videoita, mielenosoituksia, lobbausta.

Erityisen mielenkiintoista olisi tehdä hieman syvempää, avoimesti poliittista sosiaalipsykologista tutkimusta: ensin selvitettäisiin tiettyihin käsitteisiin liittyviä assosiaatioita ja jaoteltaisiin niitä vastaajan (luokka)aseman mukaan, sitten yritettäisin pureutua siihen, miten ja miksi juuri nämä assosiaatiot on tuotettu ja ketä ne palvelevat.

Kannattaa tulla loisimaan Kiasmalle 29.3 klo 17. Filosofian opiskelijoiden ja Nykytaiteen museon järjestämässä klubissa puhutaan hulluudesta, sen määritelmistä, kytköksistä ja seurauksista & sitä tuottavista rakenteista.

Ilpo Helén ja Teemu Mäki alustavat. Tilaisuudessa on aikaa keskustelulle ja luultavasti kahvitaukokin.

Joku on myös huhunnut kellaribileistä, jotka jotenkin epävirallisesti saattavat liittyä tapahtumaan.
 

Edit: postaus tapahtuman pohjalta.