Vallankumouksen hedelmiä

Kun asuinpaikkani luonteesta johtuen lunta ei tule, niin lapioitavana on vain rss-virtoja. Paljon muuta ei jaksakaan tehdä näin pimeinä päivinä.

 

Koiranmutkia käsittelee eläinaktivismia ja median suhdetta. Aikaisemmin blogissa tehtiin yhteenvetoa vasemmiston tarpeesta ja mahdollisuudesta uudistua sekä pudoteltiin painavia pointteja Vanhan valtauksesta ja uudesta opiskelijaliikkeestä.

Sociological Images tarjoilee ideologisia kuvia liikaan teoriaan puutuneille.

Alussa oli sana ja on edelleen ja sanalla on ihana asenne.

Direct Action News ja CSA tarjoavat päivityksiä Kreikan kapinasta.

Käymälässä käynti on jäänyt satunnaiseksi tavaksi.

Iloista tiedettä tehdään esimerkiksi immateriaalisuudesta. Blogi on kovasti kaunistunut viime aikoina.

Sampsakin tuskastui Suomen ilmastopolitiikkaan. Tämä hedelmä harkitsee matkustamista Kööpenhaminan Klimax 2009 -vastatapahtumaan, joka pyrkii sulkemaan ensi vuoden marraskuun suuren ilmastokokouksen osallistujat konferenssikeskukseen niin pitkäksi aikaa, että kokous tuottaa jotain vakuuttava.

Tässä on hyvä kirjoitus elämästä ja etiikasta työssä.

Jos ilmaisten e-kirjojen lukeminen ei rasita, AvaxHome tarjoaa kirjaston verran esimerkiksi filosofiaa.

Sadankomiten ja Rauhanliiton nettilehden PAXin uusin numero tuli.

Immanuel Wallerstein on näköjään pitänyt pseudoblogia jo vuodesta 1998.

Larval Subjects on esitellyt jälleen yhden opetuskauden tuottamia hedelmiä. Mikä voisi olla parempaa kuin Larval Subjects? Porvarillinen haaveeni on viettää eläkepäiviä riippumatossa Larval Subjectsia lukien.

 

Lopuksi: Megafoni tykittää taas median kukkatapettilogiikasta. Lisää Megafonia kansalle!

Musiikin tai elokuvan poliittinen sanoma ei kuitenkaan suoraan ole kiinni sen sisällöstä, vaan kontekstista jossa se esitetään. Suomen hevi-ihmemaassa kukaan ei ole joitakin "moraalisesti valistuneita" henkilöitä lukuun ottamatta huolissaan julkisesti esitetystä Lordin lapsentappo-, Nightwishin miekkataistelu- ynnä muiden hevareiden yltiönaurettavista mörköfantasioista, mutta Euromaydayn ja Street Partyjen poliittinen konteksti muuttaa jopa älyttömän Barbiegirlin rasittavaksi meteliksi kaupunkitilaa hallitsevien kapitalistien korvissa. Samoin Helsingin Pirate Cineman esittämät box office -magneetit muuttuivat poliittisiksi ja kielletyiksi kuviksi heti kun niitä esitettiin väärässä kontekstissa - siis lisäarvon tuotannon ulkopuolella.

Toisin sanottuna, median ja viihteen välityksellä tapahtuva mielipiteen muokkaus paljastaa mörköjen naamioiden takaa porvarillisen valtiomiehen tai oikeastaan, lipevän kapitalistin profiilin.

Ja varsinkin tämä:

Valtamedian ja passivointiin rakennettujen mediadispositiivien aikakauden jälkeen poliittisen media-aktivismin keskeinen tehtävä on rakentaa uudet historialliset olosuhteet ihmisyhteisön aistihavainnolle ja sen välittämiselle. Tämän uuden mediumin - oli se sitten sähköinen viestintäväline tai konkreettinen kaupunkitila - tehtävänä on muuttaa sitä poliittista konstituutiota, jossa elämme ja jonka aistimme sellaiseksi, jossa voimme välittömästi tuntea ihmisen historiallisen tehtävän mahdollisuuden ja voiman: maailman muuttamisen.

Populistista arkisto-arkeologiaa.

Aiemmin tapahtunutta:
Perkele! Kuvia Suomesta 2008

 

 

Epäonnistunut kadunvaltausyritys Jyväskylässä

 

 

Paremmin onnistuneet katubileet

 

Pahoittelen edellisen kameran kuvanlaatua

 

 

Syyskuun verkoston sodanvastainen mielenosoitus

 

 

Smash Asem

 

 

 

 

 

 Poliisien performanssi Kiasman edessä

 

 

 

Smash Asem -jälkipyykki ja mielenosoitus poliisiväkivaltaa vastaan

 

 

Köpiksen Ungdomshuset & vuoden 2007 talonvaltaussyklin alkupiste

 

 

 B-lupakäytännön vastainen siirtolaismielenosoitus

 

 

 EuroMayDay 2007: jotain lentää

 

 

End of an era: EMD07 loppyöstä

 

Reuters Ateenasta

 

Länsimaassakin voi purskahtaa äkillinen kapina. Miksi kaikki "analyysi" Kreikan valtavista mellakoista tulee joko innostuneilta anarkisteilta tai latteilta liberalistihurskastelijoilta? No, muut odottavat Minervan pöllöinä mitä tapahtuu.

Takku:

• Mellakoita eri puolilla Kreikkaa poliisin ammuttua nuoren
• Mellakasta kapinaan - lyhyt katsaus Kreikan tilanteeseen
• Kreikka: Ja niin se alkaa…
• Kreikassa mennään jo kuudetta päivää…
• Kreikan Työväen Yleisen Konfederaation (GSEE) rakennus vallattu Ateenassa
• Viesti Halandrin ex-kaupungintalon valtaajilta
• Ja se jatkuu…
  

 

Vaikka valtamedia kuinka sitä haluaisi, kapinaa ja tyytymättömyyttä ei voida rajata ja sulkea mihinkään tiettyyn kategoriaan ("nuoret", "opiskelijat", "vasemmistolaiset ja anarkistit"). Syksyn mittaan barrikadeilla on ollut niin kaatopaikkojen rakentamista vastustaneita kyläläisiä, kännykkämastoja hajottaneita kaupunkinaapurustoja, moottoriteitä sulkeneita maanviljelijöitä, opiskelijoita, työläisiä, työttömiä, maahanmuuttajia, turvapaikanhakijoita, vankeja jne… Lyhyesti sanottuna: koko yhteiskunnan alimmat kerrokset. […]

Myös opiskelijat ovat protestoineet ahkerasti hallituksen suunnittelemia koulutusuudistuksia; kouluja on vallattu ja suurissa mielenosoituksissa on esiintynyt yhteenottoja. Monet ovat selvästikin saaneet tarpeekseen koululaitoksessakin tapahtuvasta vaalisirkuksesta, ja tämän vuoden aikana on ollut erittäin yleistä, että kouluvaalien aikaan vaaliuurnia on tuhottu, kun opiskelijat ovat kieltäytyneet luovuttamasta päätöksentekoa vaaleilla valituille edustajille.

Itse asiassa protesteille tyypilliseen tapaan heti mellakoiden ensimmäisenä yönä vallattiin Ateenassa ja Thessalonikissa yliopistoja, ja valtaukset lisääntyivät niin että maanantaina liki kaikki Ateenan yliopistot oli vallattu. […]

Yksi tämän vuoden trendi on myös ollut tehdä avoimia varkauksia supermarketeista isolla porukalla, niin että yhtiöiden kaupoista viedyt peruselintarvikkeet on sitten jaettu kadulla korkeista hinnoista kärsiville ihmisille. Hallitus lupasi hiljattain liki kolmenkymmenen miljardin dollarin tukipaketin pankeille talouskriisin takia, vaikka pankit eivät vaikuta olevan rahan tarpeessa yhtä paljon kuin korkeasta ruoan hinnasta kärsivä rahvas.

Näiden lisäksi lähes joka yö, ja välillä päivälläkin, on tehty iskuja ja hyökkäyksiä useita erilaisia kohteita vastaan. Suosituimpia ovat olleet pankit ja turvallisuusalan yhtiöille tai diplomaateille kuuluneet autot, mutta iskut poliisiasemille, puolueiden toimistoihin, valtion virastoihin tai armeijaa edustaviin kohteisiin ovat myös yleisiä.

Lisäksi Ateenan Exarchian kaupunginosassa hyökätään usein kadulla partioivia mellakkapoliisien partioita vastaan, eikä yhteenotot poliisien ja anarkistisen väen välillä ole harvinaisia muuallakaan. […]

Lauantaiset laukaukset räjäyttivät kytemässä olleen ruutitynnyrin […]

Samaan aikaan vasemmiston oppositiopuolueet asettuvat kilpaa haaskalle odottamaan hallituksen kaatumista. […]

Valtamedioista on saanut lukea latteuksia analyytikoista, joiden mukaan "mielenosoitukset ovat entisestään horjuttaneet hallitusta". Puhetta on ollut mahdollisista ennenaikaisista vaaleista, joilla voitaisiin koittaa kuohunnan rajaamista parlamentaarisen politiikan kehyksiin, niin että itse järjestelmä pysyisi vahingoittumattomana. Tätä varten on välttämätöntä yrittää ohjata ihmisten toivo ja huomio takaisin politiikan spektaakkeliin; siihen että asiat voisivat aidosti muuttua uusien vanhojen hallitsijoiden avulla […]

Tässä on kapinan kriittinen elementti. Vasemmiston politiikan ja haaskalintujen torjumisessa. Kapinan väkivaltainen murskaaminen ei tule kysymykseen, joten Vallan ainoa vaihtoehto on sen kesyttäminen. Mutta kun huomio siirretään valtapolitiikasta toisaalle, Kreikassa nyt käynnistynyt kapina voi avata aivan uusia mahdollisuuksia politiikan ja parlamentarismin ulkopuolella, niin ettei vasemmiston poliitikot onnistu kesyttämään kapinallista energiaa tyhjillä lupauksilla muutoksesta.

Kapinallisen luovan tuhon laajuus määrittää myös entiseen palaamisen helppoutta. Palaneita pankkeja ja kauppoja ei ihan heti avata uudestaan. Mediassa on jo puhuttu siitä miten joulun ostoskauden avajaisia joudutaan nyt siirtämään. Poltetut kaupat kieltämättä vaikeuttavat jouluostosten tekemistä. Ne kurjat mielenosoittajat pilasivat jopa joulun kulutusspektaakkelin!

 

YLE: Kreikassa varaudutaan uusiin levottomuuksiin

Occupied London: Irregular updates on the situation in Greece, in English

CSA: Major Rioting in Greece

HS: Elintasokuilu syvenee Kreikassa

 

Ammattiliittojen ei ole pahemmin tarvinnut houkutella väkeä mielenosoituksiin, sillä hallituksen työ- ja eläkeuudistukset ärsyttävät keski- ja työväenluokkaan kuuluvia. Virkamiesten etujen leikkaukset ovat saaneet tuhannet kaduille osoittamaan mieltään viime vuosina. […]

Kansalaisten luottamus hallitukseen on heikentynyt myös siksi, että talousongelmat eivät koske kaikkia. Kreikassa on vauras yläluokka, joka ei arastele rikkauksiensa esittelyä.

Opiskelijat ovat olleet näkyvässä roolissa kymmenissä kaupungeissa järjestetyissä mielenosoituksissa sen vuoksi, että parlamentti on hyväksynyt mittavan yliopistouudistuksen. Opiskelijajärjestöt ja yliopistojen henkilökunta ovat vastustaneet uudistusta.

 

Sattumalta fantasioin pari kuukautta sitten turistilomasta Kreetalla: se olisi osunut juuri näihin päiviin.

 

Tiistai-iltana kymmenen jälkeen palokaasuja on niin paljon ilmassa, ettei Ateenan mellakoiden keskusta eli teknillistä korkeakoulua voi lähestyä ilman kaasunaamaria. Mikä siellä palaa?

"Hallitus", vastaa mellakkapoliisi ja virnistää.

[HS]

 

 Lisätty:

 Koiranmutkia: Kreikkalaiset ja me

Valtamedia: Kreikan kapina huomion keskipisteessä

 

 

 

 

On paikka helvetissä, Malebolge,

 kivestä tehty, teräsharmaa, niinkuin

myös kalliotkin, jotka saartaa sitä.

 

Tuon kentän pahan keskuksessa juuri

syvänne laaja, synkkä ammottavi;

sen rakenteen ma kohdallansa kerron.

(Dante: Helvetti)

 

 

 

… joku kirjoitti seinääni VITUN HOMO, pihavaloa peittää pentagrammi, pikkupoika kusee valon alla seinään, rappukäytävissä välähtelevät sytkärit ja niistä löytyy käytettyä vessapaperia, talossa kuvataan autenttisissa olosuhteissa "kaupungin alamaailmasta" kertovaa tv-sarjaa. Sisällä köyhiä opiskelijoita, työttömiä, eläkeläisiä, narkkareita, anonyymeja yksinhuoltajia ja juoksukaljamiehiä, ulkona riivittyjä ruusupensasrivejä, elementtitaloja, synkkiä puukujia, harmaita hiekkalaatikkoja, vinoja penkkejä ja jynssättyjä roskiksia…

 

 

 

Piirissä kolmannessa oon, miss sade

 kirottu, kylmä, ikirankka lankee:

se laatuaan ei koskaan muuksi muuta.

 

Pimeyden halki sinkoo rakeet suuret

samea vesi, hyinen hyhmä siellä,

maa märkä haisee tuosta inhuudesta.

 

 

 

 

 

Kuten Dante sanoi käydessään Mellunmäessä: paikan

 

äyräät home peitti, synnyttämä

alhaalta kohoavan kolkon huurun,

mi silmän niinkuin nenänkin on kiusa.

 

Niin syvä on sen pohja, ettei sinne

voi nähdä nousematta kaaren selkään,

miss’ uloin kallion on kieli. Tuonne

 

tulimme, näin ma kuilun pohjan täynnä

sukua, uppoovata saastaisuuteen,

min laatu oli niinkuin ihmislantaa.

 

 

 

 

 

Mut tuota silmin tutkiessa, yhden

pään näin niin likaisen, siit’ ettei päättää

oliko maallikko vai pappi, voinut.

 

 Kenet Dante mahtoi havaita kuilun pohjalla?

 

Uusimmassa Tiede&Edistyksessä julkaistu artikkeli ("Immanenssi. Eräs elämä…") toi mieleen Itä-Helsingin metrossa kohtaamani anonyymin subjektin. Subjekti oli ruumiillistunut keski-ikäiseksi naiseksi, joka piti monologia honottavalla äänellä:

 

Minä olin jo kuolleena raiteilla. Minä ammuin ne kaikki. Kun soitetaan poliisit paikalle niin tänne tulee kolmessa minuutissa poliisikoira Tampereelta. Ei tässä laukussa ole mitään pommia. Täällä on ase. Minä ammuin ne Kauhajoella. Minä tapoin ne opettajat ja minä tapoin ne oppilaat. No niin. Tää tilanne on nyt rauennut ja me kaikki ollaan hengissä. Ei muuta kuin tervemenoa koko porukka. Minä olin kuolleena…

 

Joillain eläimillä, juopoilla, näkijöillä, spurguilla, sairailla, egoistaan eroon päässeillä kirjoittajilla, narkkareilla, netissäeläjillä, mellakoitsijoilla, lapsilla ja psykokommunisteilla on tällainen anonyymi subjektiivisuus, jossa kokemuksen muoto irtautuu biologisesta yksilöstä ja hourailee pitkin yhteiskuntaa ja maailmanhistoriaa: "Minä tapoin ne kaikki…" Tai niin kuin hulluksi tuleva Nietzsche sanoi: "Minä olen kaikki historian nimet…"

Jotain tapahtuu, tapahtuma koetaan ja jotain luodaan, mutta kokija-luoja ei ole mikään yksilö vaan anonyymi subjektiivisuus, epäpersoonallinen tajunnanvirta. Vauvan kasvaminen on esimerkki anonyymin subjektiivisuuden rakentumisesta. Deleuze kirjoittaa em. artikkelissa:

 

Esimerkiksi kaikki pikkuvauvat muistuttavat toisiaan ilman vähäisintäkään yksilöllisyyttä. Mutta heissä on ainutkertaisuuksia kuten hymy, ele, virne, subjektiivisista luonteenpiirteistä erovia tapahtumia. Pikkuvauvat läpäisee immanentti elämä, joka on puhdasta voimaa ja peräti autuutta vaivojen ja avuttomuuden keskellä.

 

Anonyymi subjektiivisuus on jotain jokapäiväisen yksilöön kiinnittyvän subjektin ja Deleuzen puhtaan immanentin "erään elämän" väliltä. Se on lähempänä immanenttia elämänvirtaa kuin yksilösubjekti, eikä sillä ole mitään tekemistä egon kanssa, siksi se kykenee olemaan luovempi kuin porvarilliseen egoon kiinnittynyt subjekti - joskin juopon tai narkkarin anonyymi subjektiivisuus kulkee yleensä eri suuntaan kuin pikkuvauvan. Niinpä anonyymi subjektiivisuus ei ole täysin immanenttia, siinä on jonkinlainen "eräästä elämästä" nouseva subjektirakenne, joka on yleinen, virtaava ja esipersoonallinen. Anonyymissä subjektiivisuudessa on jotain universaalia… Tämän kartoittaminen olisi yksi deleuzelainen tutkimusongelma.

(Käytännön esimerkkejä uudesta anonyymin subjektiivisuuden lajista voi etsiä 4chanista tai Kuvalaudalta.)

Indeed, the reading lists of contemporary military institutions include works from around 1968 (with a special emphasis on the writings of Gilles Deleuze, Félix Guattari and Guy Debord), as well as more contemporary writings on urbanism, psychology, cybernetics, post-colonial and post-Structuralist theory.

…labelled with phrases such as ‘Difference and Repetition – The Dialectics of Structuring and Structure’, ‘Formless Rival Entities’, ‘Fractal Manoeuvre’, ‘Velocity vs. Rhythms’, ‘The Wahabi War Machine’, ‘Postmodern Anarchists’ and ‘Nomadic Terrorists’, they often reference the work of Deleuze and Guattari. War machines, according to the philosophers, are polymorphous; diffuse organizations characterized by their capacity for metamorphosis, made up of small groups that split up or merge with one another, depending on contingency and circumstances.

"The Art of War: Deleuze, Guattari, Debord and the Israeli Defense Force"

 

"Relativismin" eri versioiden todellinen ongelma ei ole se, että kaikki olisi "ihan samaa" tai "mikä tahansa" kävisi. Oikea ongelma on seuraava: fasistien on mahdollista käyttää relativistista teoriaa aseena, ihan niin kuin Nokian puhelinta tai rynnäkkökivääriä, ellei teoriaa miinoiteta jotenkin.

Tarkoitan sitä, mistä tämä blogi jo kirjoitti puolestani, eli radikaalin valtakriittisen teorian sulauttamista vallan tarpeisiin. Deleuze, jos joku, symppasi palestiinalaisia. Kuitenkin Israelin armeija keksi tavan soveltaa kaupunkisodankäyntiin Deleuzen ja Guattarin Mille plataux’n käsitteitä "sileä tila" - "uurteinen tila":

 

… I asked Naveh why Deleuze and Guattari were so popular with the Israeli military. He replied that ‘several of the concepts in A Thousand Plateaux became instrumental for us […] allowing us to explain contemporary situations in a way that we could not have otherwise. It problematized our own paradigms. Most important was the distinction they have pointed out between the concepts of “smooth” and “striated” space [which accordingly reflect] the organizational concepts of the “war machine” and the “state apparatus”. In the IDF we now often use the term “to smooth out space” when we want to refer to operation in a space as if it had no borders. […] Palestinian areas could indeed be thought of as “striated” in the sense that they are enclosed by fences, walls, ditches, roads blocks and so on.’

 

Tapauksesta voisi vetää muutamia johtopäätöksiä:

1. tämä lienee itsestään selvää jo yliopiston tilan ja Halla-ahon perusteella, mutta toistetaan vielä kerran: koulutus ei ole mikään maailman pelastaja tai moraalin ylentäjä, usein se päin vastoin antaa käteen aiempia julmempia aseita;
2. jos armeija soveltaa Deleuzea, Guattaria ja Debordia toimivalla tavalla urbaanien taisteluympäristöjen ymmärtämiseen, se kertoo em. teoreetikkojen totuudellisuudesta. Esimerkiksi Deleuze ja Guattari osoittautuvat viimeistään nyt todella toimiviksi: toisin kuin joku analyyttinen valtiofilosofi 90-luvulla väitti, jälkistrukturalistisella teorialla on viitepisteistä myös arkitodellisuudessa. Se siitä science wars -debatista sitten.

 

Miksi juuri Mille plateux, miksei saman sarjan Anti-Oidipus? Koska AO on miinoitettu ja MP ei. Foucault kirjoittaa AO:n englanninkielisen laitoksen esipuheessa itselleni rakkaita rivejä:

 

Voitaisiin jopa sanoa, että valta kiinnostaa Deleuzea ja Guattaria niin vähän, että he ovat yrittäneet neutralisoida vallan vaikutukset, jotka liittyvät heidän omaan diskurssiinsa. Sen vuoksi leikit ja ansat ovat hajautuneet kaikkialle tähän kirjaan, mikä tekee sen kääntämisestä todella taiturimaisen teon. Mutta nämä eivät ole tavallisia retoriikan ansoja: jälkimmäiset toimivat vakuuttaakseen lukijan ilman että hän on tietoinen manipuloinnista, ja voittavat hänet vastoin hänen omaa tahtoaan. Anti-Oidipuksen loukut ovat huumorin loukkuja: siksi siinä on monta houkutusta heittää itsensä ulos, ottaa hatkat tekstistä ja lyödä ovi kiinni. Kirja johtaa usein lukijan uskomaan, että siinä on kyse vain hauskanpidosta ja leikeistä, kun jotain olennaista tapahtuu, kun jotain äärimmäisen tärkeää tapahtuu: fasismin kaikkien muotojen jäljittäminen, niistä suurista muodoista jotka ympäröivät meitä ja murskaavat meidät niihin pieniin fasismin muotoihin, jotka perustavat arkemme tyrannisen katkeruuden.

 

Ehkä äskeinen on vain kikkailua ja AO on hybrideineen ja eroottisine sosiaalisuuksineen yhtä lailla hyväksikäytettävissä fasistisiin tarkoituksiin.

Voiko teoriaa miinoittaa tarpeeksi tehokkaasti muulla kuin tylsyydellä ja naivilla hyödyttömyydellä, niin kuin analyyttiset valtiofilosofit tekevät?

Ehkä "relativismin" traaginen ulottuvuus täytyy vain myöntää: kyllä, myös fasistit saattavat käyttää hyväkseen Nietzscheä tai Bataillea tai Deleuzea (vaikka meistä he tekevät sen virheellisesti ja teoreetikkojen oman eetoksen unohtaen jne. jne.).

 

Vai: jos jatketaan hölmöä "filosofinen käsite on ase" -vertausta, niin voisiko käsitteen lukita samalla tavalla kuin aseen voi kiinnittää tietyn sotilaan henkilöllisyyteen, niin että se on viholliselle hyödytön. Filosofisen diskurssin taso itsessään saattoi joskus olla tällainen turvalukitus (vrt. Heideggerin proosa ja "tyhmät natsit"), mutta ei varmasti enää, ja menneisyydestäkin voidaan aina kaivaa sivistynyt Eichmann tai joku brutaali ja valistunut itsevaltias.

Deleuze ei enää riitä vallankumouksen tekemiseen…

 

 

Viime aikoina on ihmetelty vasemmiston vaivoja. Miksi kukaan ei kysy mitään oikeistolaisten ongelmista? Täytyyhän niissäkin olla jotain vikaa. Otetaan esimerkiksi kokoomuslaisuus: mitä vikaa on kokoomuksen logiikassa?

Vastausta voi etsiä – aivan oikein – fasismin psykologisesta rakenteesta.

 

Fasismin kaksi merkitystä

Usein fasismilla viitataan 1920-40-lukujen fasismiin poliittisena liikkeenä. Liikettä ei yhdistänyt niinkään rasismi (se puuttui Italiasta pitkään), teoria (sitä ei ollut) tai valtiomuoto (se vaihteli), vaan ultramodernien kuri- ja kontrollimuotojen luominen, mikä tapahtui käyttämällä tunteisiin ja estetiikkaan vetoavaa affektiivista politiikkaa.

Toisinaan fasismia käytetään myös analyyttisena yleiskäsitteenä, kun halutaan puhua jonkin ilmiön jäykistävistä, tukahduttavista, kerrostavista, hierarkioita kasvattavista, dynaamisen mytologisista ja väkivaltaa estetisoivista (mutta kuitenkin aina salaisesti itsetuhoisista) piirteistä. Tämä fasismin toinen merkitys liittyy tietenkin myös historialliseen ja poliittiseen fasismiin, mutta on sen ohella levinnyt arkikieleen ja solvaussanakirjaan.

Nyt ehkä odotetaan, että pitäisimme kokoomusta fasistisena vain termin jälkimmäisessä merkityksessä. Kokoomus kuitenkin ilmenee mielestämme aidon historiallis-poliittisen fasismin kaltaisena. Väitettä voisi perustella populistisin esimerkein. Niiden sijaan tyydymme luonnostelemaan logiikkaa, joka yhdistää kokoomusta ja fasismia.

 

Fasismin genealogia

Fasismi on demokraattisen yhteiskunnan tuote. Vain demokraattinen yhteiskunta on niin tasapaksu ja lässy, että siinä elävät ihmiset voivat innostua fasismista. Demokraattinen valtiomuoto säätelee kansalaistensa työtä, säästämistä, kulutusta ja tuhlaamista niin porvarillisesti ja hurskaasti, että ihmiset vähitellen kyllästyvät siihen. Kun tylsyyden tasaisesti pyörivä pallo ja jähmettyneiden toimintatapojen kuonakasa ovat kasvaneet liian suuriksi, väki toivottaa tervetulleeksi vaikka kuinka irrationaalisen hyökyaallon, joka saa asiat tuntumaan taas joltain.

Turvalliselta vaikuttavan auktoriteetin lisäksi fasismi pystyy tarjoamaan elämän ja kuoleman draamaa demokratian (ja ylipäätään liberalismin hengen) riuduttamille ihmisille. Ja ihmisethän halusivat fasismia. Eivät he muutoin olisi nostaneet fasisteja valtaan laillisten kansanäänestysten kautta.

Fasismi antaa ihmisille jälleen luvan tuhlata. Porvari käskee säästämään, vanhakantainen kommunisti käskee paastoamaan puolueen hyväksi, vihreät vaikuttavat puritaaneilta, ja stereotyyppinen aktivistikin käskee pidättäytymään kulutuksesta ja kieltäytymään kaikesta annetusta. Fasismi sen sijaan vetoaa suoraan seksuaalienergiaan ja vapauttaa ihmiset estoistaan – tosin kovin kielteisellä ja reaktiivisella tavalla.

Fasismi ei ala auktoriteetista, kurista tai Johtajasta. Fasismin todellinen alku on hillitsemätön halu tuhlata. Mutta – ja tämä on tärkeää, koska seuraava piirre tekee fasismista välttämättä itsemurhaan kuljettavan kuolemankoneen – hanojen avaamisen jälkeen jokin fasismissa menee hirveällä tavalla pieleen. Fasismi ei pysty myöntämään tuhlausta, vaan kääntyy pian reaktiiviseksi ja valjastaa alun tuhlauspirskeissä vapautetun affektiivisen energian työn, kontrollin ja hierarkian palvelukseen. (Anarkismi on tässä fasismin positiivinen kääntöpuoli: anarkismi affirmoi tuhlauksen ja pyrkii valjastamaan väen vapautetun halun vapautta ylläpitäviin tarkoituksiin.)

 

Fasismin logiikka on kokoomuksen logiikkaa

Vastaavasti kokoomus lupaa ihmisille hillitöntä tuhlausta ja siitä syntyvää vapautumisen kokemusta. Kokoomus antaa äänestäjilleen luvan olla rehellisesti itsekäs citymaasturikuski, joka tekee arkisin töitä ja kuluttaa viikonloppuisin seduloiden lihakarsinoissa. Erityisesti kokkarit lupaavat, että jokainen yksilö voi menestyä yhtä hyvin kuin glamourit IT-girlit tai sliipattu bisneseliitti (mikä on tietenkin jo loogisesti mahdoton väite, kun kilpailutalous edellyttää voittajat ja häviäjät). Kokoomus lupaa kapitalismin vapauttavaa magiaa ja mainostaa itseään vaaleissa dynaamisena showpuolueena. Vaalien jälkeen suurin osa kokoomuksen äänestäjistä tietenkin herää entistä pahemmin kontrolloituun painajaiseen, jossa biorekistereillä valvottu kansa ryömii nöyryytettävänä paremman cv:n perässä.

Fasismi ja kokoomus väittävät edustavansa työväkeä. Ne lupaavat vapauttavaa tuhlausta, mutta valjastavat vapautetun viettienergian työhön, kuriin ja kontrolliin, joista syntyvien hierarkioiden huipulla ei ainakaan työväkeä näy. Fasismi ja kokoomus: molempia vaivaa sama psykologinen rakenne, affektiivinen logiikka, joka vetoaa todellisiin haluihin ja onnistuttuaan tässä valjastaa halut taantumuksellisiin tarkoituksiin. Fasismi ja kokoomus yhtä aikaa ottavat kannattajiensa halut vakavasti ja kusevat heitä silmään minkä kerkeävät.

Kokoomuksen fasistisesta logiikasta tulisi vetää se johtopäätös, että ideologiakriittinen suhtautuminen oikeistoon ei riitä. Tarvitaan sosiaalipsykologista ymmärrystä kokoomuksen mustasta pääkallo- ja nahkamagiasta, siitä, mikä kokoomuksessa vetoaa ihmisten seksuaalisuuteen ja miten kokoomus käyttää tätä vetoa yhtä härskisti kuin fasistit.

Tähän päättyy tämänkertainen fasismin analyysimme. Muistutamme vielä lopuksi, että oikeistolaisliikkeet ovat aina miellyttäneet erityisesti keskiluokkaa. Eric Hobsbawm kuvailee Äärimmäisyyden ajassaan, kuinka juuri keskiluokka muodosti fasismin selkärangan: viiden liittomaan maapäivävaaleissa valituista natseista 50 % oli keskiluokkaisia toimistotyöntekijöitä.

Miettikää sitä, kun alatte keskiluokkaistua.

 

 

 Ps. Minusta fasismissa ei ole mitään "banaalia": päin vastoin.

 

 

"Voidaan tuskin kuvitella tylsempää romaania, ja on surullista nähdä lasten edelleen lukevan sitä", kirjoitti Deleuze Robinson Crusoesta (ks. Desert Islands -kokoelman nimiteksti). Defoen romaani on Deleuzen mukaan kapitalismin kehityskertomus, kuiva esitys porvarin maailmankatsomuksesta.

Deleuzen näkökulmasta kirja esittelee neljä kapitalismin olennaista piirrettä: resurssien anastaminen, negatiivinen aikakäsitys, Crusoen ja Perjantain suhde sekä luomisen ongelma. Yhtä hyvin romaanin kautta voi lukea viime vuosikymmenien maapalloistumista, sitä miten kapitalismi on kohdellut löytämiään uusia autiosaaria.

 

1. Resurssien anastaminen. Robinson Crusoe ei keksi mitään, vaan anastaa itselleen alkupääoman haaksirikkoutuneesta laivasta. Niin kapitalismikin syntyi, irrottamalla väki maasta, de-territorialisoimalla ja väkivallalla uhkaamalla. Vai kuvitteleeko joku, että maanomistajat synnyttivät omistamansa maat omista peräaukoistaan?

Kapitalismin merkittävät syklit ovat edellyttäneet "kasautumista pakkoluovuttamalla", laivojen ryöstämistä ja "alkuperäisen kasautumisen" väkivaltaista tuottamista. Minne tahansa maailmassa kapitalismi meneekin, siellä se yksityistää yhteismaat ja imuroi luonnonvarat ja sosiaaliset resurssit. Jälkimmäisiin kuuluvat työvoiman lisäksi esimerkiksi ilmaiseksi tuotettu semiotiikka ja kaupunkitila.

Porvari anastaa resurssinsa muilta, ja silti porvarilla on pokkaa pistää tuotteet omiin nimiinsä:

Porvari (ja ennen kaikkea porvarillinen mies) luulee olevansa “oman onnensa seppä”, itse itsensä synnyttävä ja kaikesta yhteiskunnallisesta kanssakäymisestä riippumaton supersankari.

(Uudet barbaarit)

 

2. Negatiivinen aikakäsitys. Porvarin aika on negatiivista aikaa. Negatiivinen aika on tyhjä, omistettava ja homogeeninen resurssi, jota menetetään koko ajan: aika "kuluu" liian nopeasti, ja "mulla ei oo aikaa", "mihinkään ei oo aikaa". Siksi porvari yrittää oppia "hallitsemaan" aikaa ja "manageroimaan" sitä. Aika on pakko käyttää hyväkseen tehokkaasti, jotta CV kasvaisi.

Porvarin yhtä aikaa vihaama, pelkäämä ja toivoma "positiivinen aika" on täysin vastakohtaista: se on hitautta, asioiden vähittäistä eroamista ja erottautumista, nautintoa, tuhlausta ja joutilaisuutta (leisure). Koska porvari ei uskalla siirtyä positiiviseen aikaan, porvari kostaa ympäristölleen upottamalla sen negatiiviseen aikaansa.

 

3. Crusoen ja Perjantain suhde. Perjantai on Crusoen uskollinen orjakumppani, jonka ei tarvitse pelätä nousevan kapinaan. Perjantailla on demarin työetiikka ja hyvät tavat. Perjantai on decent ja kavahtaa ihmissyöntiä, toisin kuin pahat alkuasukkaat. "Jokainen terve lukija toivoo, että Perjantai söisi Robinsonin", kommentoi Deleuze.

Kaikki työvoima ei sentään käyttäydy yhtä alistuvasti kuin Perjantai…

 

4. Luominen. Uuden luomisen puute tekee Robinson Crusoesta erityisen tylsän kirjan. Jumalauta: Crusoella on tarvittavat taidot, resurssit ja kokonainen uusi maailma, tyhjä taulu, ja mitä Crusoe tällä kaikella tekee? Samaa mitä kotona tehtiin. Kaikki jo-ollut toistetaan samanlaisena, mitään uutta ei keksitä. Crusoen tavoite on vain saavuttaa porvarillinen tasapainotila, jossa kaikki on normaalia. Käytännössä tämä tarkoittaa jatkuvaa laajentumista ja ympäristön homogenisoimista. Ja aivan oikein, lopussa saarta kutsutaankin häpeilemättä colonyksi: porvari onnistui jälleen kesyttämään villin luonnon ja perustamaan sinne kaupallisen siirtokunnan.

 

(Hauskinta Robinson Crusoessa taitaa muuten olla kirjan alkuperäinen nimi: The Life and strange Surprizing Adventures of Robinson Crusoe of York, Mariner: Who lived Eight and Twenty Years, all alone in an un-inhabited Island on the coast of America, near the Mouth of the Great River of Oroonoque; Having been cast on Shore by Shipwreck, where-in all the Men perished but himself. With An Account how he was at last as strangely deliver’d by Pyrates. Written by Himself.)

 

En ole vähään aikaan nähnyt yhtä suurta ja innokasta ruohonjuuritason poliittista foorumia kuin eilen Vanhalla. Tulijoiden määrä yllätti tämän hedelmän, tapahtumasta kun ei tiedotettu kuin viidakkorummulla ja Vallankumous-Ylkkärin takakannessa.

Tilaisuutta ei pidä kutsua valtaukseksi, koska se ei ollut valtaus. Kuka kumma edes keksi "Vanhan valtauksen" vuonna 1968? Opiskelijat vain ottivat silloin kuten nytkin luvatta käyttöönsä tilan, jonka joka tapauksessa omistavat.

HYY säikähti vuoden 2008 seminaaria niin paljon, että pääsihteeri soitti poliisit paikalle. Pian poliisit vedettiin häveliäästi pois, mutta HYY-yhtymä vuokrasi Vanhan itselleen koko illaksi ja osti vuokratyöfirmasta järjestyksenvalvojat seisomaan nurkkaan.

Vanhan akustiikka on tunnetusti olematon. Juhlasalin valaistuskin on niin kelmeä, että sieltä ei saa hyviä kuvia. Lohduttavaa talossa on lähinnä sen sijainti. Muu on paskaa:

 

Opiskelijakunnan omistama Hyy-yhtymä kontrolloi suurinta osaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omaisuudesta. Esimerkiksi Vanhan käyttötarkoitus tulee ensi vuonna olemaan pääosin muu kuin opiskelijakäyttö. Maksuja ainejärjestöjen bilekäytölle on korotettu, jotta Vanha pysyisi edustuskäytössä - ja kannattavana liiketoimintana.

Valtamedia: Hyy-yhtymä valvoi Vanhalle kokoontuneita koko illan

 

 

Illan kolme pääteemaa olivat asuminen, toimeentulo ja yliopiston muutos. Kaikista järjestettiin keskusteluja, ja toivottavasti niiden pohjalta syntyy myös toimintaa. Tulevasta toiminnasta sovittiin yliopistolain kaatamista organisoiva kokous joulukuun alkuun ja opiskelijatoiminnan yleinen kokous sunnuntaiksi 14.12.

 

 

Ks. perusasioita yliopistolaista. Täytyy muistaa, ettei yliopiston tilanne ole kovin ihana nykyisenkään yliopistolain alla. Useimpien opiskelijoiden suorin kontakti tutkimukseen on rutiinilla vedetty massaluento. Pienet laitokset saattavat toimia hyvin autoritaarisesti, ja opintoja kontrolloidaan, karsitaan ja tehostetaan. Lisäksi UPJ tulospalkkauksineen ja mielivaltaisine hierarkioineen murhaa henkilökuntaa hitaasti, ja rahoituspätkien perässä juokseminen estää vapaata tutkimusta.

 

 

Vuonna 1968 Vanhalla puhuivat lähinnä pikkutakkiset äijät. Tällä kertaa avauspuheenvuoron piti kaksi naista.

 

 

Mediaa kiinnosti olla paikalla, samoin vanhempia ihmisiä ja julkkiksia (bongasin mm. Jaakko Hämeen-Anttilan). Joku ehdotti, että laitettaisiin Vanhan eteen kyltti: "Tule valtaamaan Vanha ja tekemään historiaa - koe autenttinen vuoden ‘68 henki!"

No, suurin osa 300 osallistujasta oli nuoria opiskelijoita.

 

 

Avauspuheiden jälkeen jakaannuttiin kolmeen ennalta suunniteltuun työryhmään, joissa pidettiin alustuksia ja keskusteltiin illan teemoista. Pääryhmät olivat asuminen, toimeentulo ja yliopistolaki. Spontaanisti organisoitiin myös taikkilaisten ja lukiolaisten ryhmät. Itse osallistuin asumistyöryhmään. Täytynee kirjoittaa sen keskustelusta joku sepustus myöhemmin (sillä aikaa voi lukea vaikka Kauppakorkeakouluvihkojen kritiikin asumislisän korotuksen vaatimisesta).

Oikea tapa saada ihmisiä osallistumaan tuntuu olevan juuri jonkinlainen "totutun" rikkominen fyysisesti, eli tilan luvaton haltuunotto tai vastaava. Tuskin keskustelu olisi ollut yhtä innokasta, monipuolista ja monenkeskistä, jos se olisi pidetty satunnaisessa seminaarihuoneessa keskellä päivää.

 

 

Parin tunnin keskustelujen jälkeen pidettiin tunnin mittainen yhteenvetokierros, jossa eri ryhmien vetäjät tiivistivät teemaansa liittyvät ongelmat ja kertoivat esille nousseet vaatimukset. Ryhmien välissä ja kierroksen lopussa mikki oli vapaa manifesteille, puheenvuoroille ja oudoille runoiltamainoksille.

 

 

Bileet jatkuivat aamuneljään ja niissä nähtiin tanssin ja ryömimisen lisäksi mm. vihreiden varjonyrkkeilyä ja sadomasokistisia performansseja. HYY-yhtymän toimitusjohtaja istui baaritiskillä tutisten ja pelkäsi, että Vanhan kuppila menettää anniskeluoikeutensa, jos illan bileissä myydään alkoholia. Kuka muka käy Vanhan kuppilassa? Ei kukaan. Ei siis ole väliä, vaikka a-oikeudet menisivätkin.

Ulkopuolisiltakin tuli kehuja tapahtuman organisoinnista ja vallankumouslehdestä. Kritiikkiä tuli mediakuvasta: jotkin viestimet leimasivat tapahtuman typerästi ja epätarkasti "punavihreäksi", ja parista yökylässä käyneestä HYYn talousvaliokuntalaisesta uutisoitiin ihan turhaan.

Mikä sitten on tapahtuman suhde virallisiin opiskelijainstituutioihin? Ote eräälle sähköpostilistalle tulleesta anonyymista haastattelusta:

 

Mitä ajattelette vuoden -68 valtauksesta?

- Sinänsä erinomainen radikaali opiskelijatoiminta hyytyi valitettavan nopeasti osaksi jo olemassa olleita puolueita. Yritämme välttää saman kohtalon.

Miten?

- Emme aio liittää näitä taisteluita suoraan mihinkään järjestöön. Tuotamme radikaalitoimintaa, johon kuka tahansa voi osallistua.

Mitä mieltä olette HYYstä/SYLlistä/opiskelijajärjestöistä yleensä?

- Opiskelijaedunvalvonta on hiljalleen jähmettynyt osaksi hallintoa. Emme halua delegoida valtaa, edustamme itse itseämme. Haluamme toimia vallankumouksellisesti.

Eli?

- Haluamme suoraa toimintaa edustuksellisuuden ja lobbauksen sijaan. Tilojen haltuunottoa, vaihtoehtoista opintotoimintaa, mielenosoituksia. Mitä vain, joka pakottaa ottamaan tavoitteemme huomioon.

 

Mediaa tapahtumasta

 Lisätty: Koiranmutkia-blogin essee tapahtuman merkityksestä

 

Vrt. lehden kansi

 

On julkaistu Vallankumous-Ylioppilaslehti, jota parhaillaan jaetaan Helsingissä. Ehkä se täydentää yo-lehden Vanhan valtauksen 40-vuotisnumeron kuvaa nykyajan meiningistä.

Lehden voi noutaa pdf:nä täältä.

Alla copypastana julkaisun kollektiivinen pääkirjoitus.

 

 

Tämä lehti on opiskelijatoiminnan manifesti, uuden liikkeen pääkirjoitus ja esiinmarssi. Samalla se antaa kuoliniskun opiskelijoiden taisteluiden eriyttämiselle muusta maailmasta. Taistelumme on yhteinen kaikkien epävarmoissa olosuhteissa elävien kanssa. Meidän täytyy päästä eroon eturyhmien kyräilevästä politiikasta ja ymmärtää, mikä ihmisten erilaisissa tilanteissa on yhteistä.

Politiikkamme lähtee yksilön vapaudesta, solidaarisuudesta ja välittömistä tarpeistamme. Toimeentulomme on epävarmaa, ja asumme vuokranantajien armoilla. Samaan aikaan pääoman ja valtion edustajat pyrkivät lisäämään yliopiston tehdasmaisuutta ja jatkuvaa kontrollia. Tämä vähentäisi radikaalisti mahdollisuuksia ja aikaa omaehtoiseen ajatteluun ja toimintaan.
 
Meillä ei ole aikaa odottaa. Muutos on ulottuvillamme tässä ja nyt. Vastustamme mahdollisuuksiemme rajaamista voiton, tehokkuuden ja innovaatioiden nimissä. Emme suostu elämään markkinoita varten.

Emme anele almuja vaan toimimme suoraan oikeuksiemme puolesta. Emme jää odottamaan edustuksellisen politiikan pelastusta vaan valtaamme itsellemme välttämättömän elintilan ja taistelemme markkinamuotoistamista vastaan.

Uskomme, että välitilassa elävien ihmisten kamppailuja yhdistää tällä hetkellä kolme teemaa: asuminen, toimeentulo ja erilaisten laitosten harjoittama kontrolli - esimerkiksi yliopistolla.

 

1.     Asuminen

Suomessa on tällä hetkellä yli 7000 asunnotonta, joista joka toinen elää pääkaupunkiseudulla. Keskimäääräiset vuokrat ovat ylittäneet opintotuen ja asumislisän yhteenlasketun tason. Samalla Helsingissä on 600 000 m2 toimistotilaa tyhjillään. Tässä tilanteessa kaavoitusmääräykset eivät riitä verukkeeksi pantata kiinteistöjä, joista voitaisiin hyvin tehdä asuntoja. Tilaa on ja jos sitä ei anneta, sitä on otettava.

Vaadimme suoraa vuokranalennusta ja kaupunkilaisten neuvotteluvoiman palauttamista. Se tapahtuu valtaamalla tyhjiä, käyttämättömiä taloja. Meillä on kolme vaatimusta:

(1) Tyhjien talojen valtaaminen laillistetaan.
(2) Gryndereitä vastaan ryhdytään toimiin esimerkiksi nostamalla rakentamattomien tonttien veroa merkittävästi, vaikkapa kymmenellä prosenttiyksiköllä.
(3) Kaavoituspolitiikka täytyy laittaa uusiksi niin, että muuhun käyttöön kaavoitettuja tiloja voidaan ottaa helpommin asumiskäyttöön.

 

2.     Toimeentulo

Emme halua tehdä ahdasta etupolitiikkaa, koska ongelmamme on yleinen epävarmuus. Siksi esitämme kaksi vaatimusta:

(1) Lyhyellä tähtäimellä: elinkustanneindeksiin sidottu korotettu opintotuki ja asumislisä.
(2) Pitkällä tähtäimellä: universaali ja vastikkeeton perustulo.

 

3.     Yliopisto

Yliopistoa määrittää tällä hetkellä turhat hierarkiat ja kontrollimekanismit, huonot työehdot ja usein heikko kurssitarjonta ja yksipuoliset opetusmenetelmät. Vaadimme, että nykyinen epäonnistunut yliopistolakiesitys perutaan ja kirjoitetaan uudestaan vastakohtaisesta, opiskelijoiden, tutkijoiden ja henkilökunnan näkökumasta. Jokaiseen mahdolliseen yliopistolakiin on kirjattava vähintään:

(1) Kaikkien tutkimustulosten julkisuus on taattava.
(2) Päätöksenteossa valtaa jaetaan yliopistoyhteisölle - sitä ei keskitetä tai jaeta pääomalle.

Ei massaluentojen tiedonsiirrolle - kyllä yhteisölliselle oppimiselle.